Hauskoja lemmikkitarinoita tänne! Mikä on hauskinta, mitä lemmikkisi on tehnyt?

Lapsuuden mummola oli maitotilalla. Lehmät ovat tosi sympaattisia olentoja. Kesäisin hiehot saattoivat karata laitumelta, kerran yksi päätti uida karkuun, kun tuli siemennyksen aika. Aidattu niitty rajoittui yhdeltä reunalta järveen ja hiehoja sisälle noudettaessa tämä yksi päätti, ettei häntä saa siementää! Sitten soutuveneellä jahdattiin nuorta lehmää toista tuntia, ei ollut helppo homma. Mutta oli aika uuvuksissa toinen, kun viimein pääsi/joutui navettaan.

Samassa mummolassa oli ahne labbis, joka useamman kerran kävi salaa juomassa ämpäristä vasikoille varatut maidot. 

Mun vanhasta dobermannimixistä on monia hauskoja muistoja... Kerran kokeilin mökillä uimapatjaa järvessä. Koiran mielestä siinä oli jotain hyvin vaarallista, koska se lähti uimaan perässä ja otti hampailla kiinni patjasta. Se ui nopeasti rantaa kohti vieden uimapatjaa mukanaan -minä olin jo pudonnut kyydistä (onneksi osasin uida). Koira sai patjan raahattua nurmikolle kauas rannasta ja oli niin tyytyväinen "pelastettuaan" tilanteen. Uimapatja oli tietenkin käyttökelvoton sen jälkeen, komea rivi hampaanjälkiä päädyssä. 

Sama koira osasi käydä vessassa. Toki oli sisäsiisti, mutta pari kertaa iski yksin ollessa kamala ripuli. En tiedä mistä hauva sai ajatuksen, mutta hän kävi kakalla yhdistetyn vessan/kylppärin lattiakaivon päällä. Oli erinomaisen helppo paikka siivota! Kehuin ja koira taisi muistaa sen, koska sama toistui vuosia myöhemmin. Oli harvinaisen fiksu hauva, kuoli harmillisesti syöpään aika nuorena (9-v.).

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhasta dobermannimixistä on monia hauskoja muistoja... Kerran kokeilin mökillä uimapatjaa järvessä. Koiran mielestä siinä oli jotain hyvin vaarallista, koska se lähti uimaan perässä ja otti hampailla kiinni patjasta. Se ui nopeasti rantaa kohti vieden uimapatjaa mukanaan -minä olin jo pudonnut kyydistä (onneksi osasin uida). Koira sai patjan raahattua nurmikolle kauas rannasta ja oli niin tyytyväinen "pelastettuaan" tilanteen. Uimapatja oli tietenkin käyttökelvoton sen jälkeen, komea rivi hampaanjälkiä päädyssä. 

Sama koira osasi käydä vessassa. Toki oli sisäsiisti, mutta pari kertaa iski yksin ollessa kamala ripuli. En tiedä mistä hauva sai ajatuksen, mutta hän kävi kakalla yhdistetyn vessan/kylppärin lattiakaivon päällä. Oli erinomaisen helppo paikka siivota! Kehuin ja koira taisi muistaa sen, koska sama toistui vuosia myöhemmin. Oli harvinaisen fiksu hauva, kuoli harmillisesti syöpään aika nuorena (9-v.).

Meidänkin koira osaa käydä kylpyhuoneessa lattiakaivon päällä tarpeillaan, mikäli vatsapöpö ja kiirekakka iskee vaikka yöllä. Tätä ei ole siis opetettu koskaan erikseen :D

Asuttiin omakotialueella. Talot vieri vieressä ja pemsasaidat välissä. Meillä ja molemmilla naapureilla oli koirat. Koirat kunnioittivat tontin rajoja, eivät olleet ylimpiä ystäviä, vaan sietivät toinen toisiaan. Väistelivät kohtaamisia tontin rajoilla, mutta kukaan ei koskaan ylittänyt rajoja. Meidän koira kuoli, niin molempien naapureiden koirat jakoivat meidän tontin. Alkoivat käymään keskellä meidän pihaa kakalla ja pissalla. Kumpikin kuitenkin omalla puolellaan jaettua aluetta. Koirien alkuperäinen tontin rajan kunnioitus ei siis johtunut koulutuksesta, vaan koirien reviiristä.

Aivan ihania tarinoita, välillä nousi kyynel silmään ja välillä hymy huulille.

Asia, joka ei mitenkään kuulu aiheeseen, mutta silti hiukan ihmettelen ihmisten kirjoitustaitoa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän macho kissa ei pelännyt mitään. Oletti että isommat, autoista lähtien väistää häntä. Kerran se istui portilla ja tuli nainen jolla oli kaksi rotwaileria. Koirat hyökkäsi ja nainen lensi orapihlajaaitaan. Toinen koirista totteli naisen käskyjä toinen vain veti naista. Raivoisa koira oli n. metrin päässä ja kissa vain istui ja tuijotti sitä. Nainen sai pidettyä koiraa sen aikaa, että kävin hakemassa kissan pois, että pääsivät jatkamaan matkaa. Vaikea sanoa, mitä olisi käynyt, jos eläimet olisi päässyt kosketusetäisyyteen.

.

Minua aina suunnattomasti naurattaa tuo kissojen jäätävä itsevarmuus, vaikka vastassa olis kolme kertaa isompi purukalusto naaman edessä. Kyllästyneenä vaan vilkaisevat keuhkoavaa otusta ja jos ei älyä lopettaa saattavat kynsillä sivaltaa. Salainen ase jota jokainen koira oppii kerrasta välttelemään.

On se joskus huonokin. Valitettavasti isäni naapuri piti kissaansa vapaana. Isäni päästi oman metsästysviettisen koiransa ulos (omalle aidatulle tontille), niin ei ollut mitään tehtävissä kun koira ampaisi kuin tykin suusta kissan kimppuun ja lyhyen retuuttuksen jälkeen oli kissa hengetön.

Kun vain olisi kissa parka tajunnut juosta ja varmasti olisi kerinnyt pakoon.

Vierailija kirjoitti:

Aivan ihania tarinoita, välillä nousi kyynel silmään ja välillä hymy huulille.

Asia, joka ei mitenkään kuulu aiheeseen, mutta silti hiukan ihmettelen ihmisten kirjoitustaitoa...

Älä ihmettele. Kirjoittajia voi olla monen tasoisia ja jollekin saattaa olla todella tärkeä osallistua, vaikka kirjoitustaidot eivät ole priimaa syystä tai toisesta.

Minulla kissat tajusivat hyppiä ovenripaan, eivät saaneet ovea auki mutta tirsi että ovat tulossa. Toinen pissassi lattiakaivoon, mikä järkytti suuresti erästä sukulaista. Minusta se oli ihan hauskaa, tajusi että sinne ne menevät helpoiten.

Meillä oli kultaisillanoutajilla ehdoton kielto tulla sänkyyn. Yhtenä päivänä kun olin lukiossa, tunnit olikin peruttu ja tulin monta tavallista aikaisemmin kotiin. Tyttökoira oli silloin jo vanha ja vähän raihnainen, eikä ehtinyt alta pois, nimittäin tapasin sen nukkumasta sängyltäni peiton alla pää tyynyllä! Raihnaisuuskin oli toisaalta vähän valikoivaa, sitä oli saanut jo pari vuotta nostella autoon, kun se erään kerran haistoi takapenkillä kinkun ja ponkaisi sinne itse kuin paraskin agilitykoira. Se myös vanhemmiten "kuuroutui" eikä ollut huomaavinaan kun sitä kiellettiin tai huudeltiin lenkille. Leipäpussin rasahduksen keittiössä se kyllä silti kuuli alakertaan asti.

Meillä oli kissa, joka talvisin päätti kulkea ykköskerroksen parvekkeeltamme kolmoskerroksen parvekkeelle talon jäistä betoniseinää pitkin kiiveten. Oli nimittäin hieman yllättävää kun naapuri ilmoitti, että teidän kissa on nyt kiivennyt meidän parvekkeelle. Vieläkin ihmetyttää miten se onnistui siinä.

Vierailija kirjoitti:

Aivan ihania tarinoita, välillä nousi kyynel silmään ja välillä hymy huulille.

Asia, joka ei mitenkään kuulu aiheeseen, mutta silti hiukan ihmettelen ihmisten kirjoitustaitoa...

Tarinoita on ilo lukea. Oliko pakko pilata kirjoittajien ilo?

Vierailija kirjoitti:

Aivan ihania tarinoita, välillä nousi kyynel silmään ja välillä hymy huulille.

Asia, joka ei mitenkään kuulu aiheeseen, mutta silti hiukan ihmettelen ihmisten kirjoitustaitoa...

Älä huoli. ilmoitin oman juttuni asiattomaksi, eli poistuu pois silmistä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli kultaisillanoutajilla ehdoton kielto tulla sänkyyn. Yhtenä päivänä kun olin lukiossa, tunnit olikin peruttu ja tulin monta tavallista aikaisemmin kotiin. Tyttökoira oli silloin jo vanha ja vähän raihnainen, eikä ehtinyt alta pois, nimittäin tapasin sen nukkumasta sängyltäni peiton alla pää tyynyllä! Raihnaisuuskin oli toisaalta vähän valikoivaa, sitä oli saanut jo pari vuotta nostella autoon, kun se erään kerran haistoi takapenkillä kinkun ja ponkaisi sinne itse kuin paraskin agilitykoira. Se myös vanhemmiten "kuuroutui" eikä ollut huomaavinaan kun sitä kiellettiin tai huudeltiin lenkille. Leipäpussin rasahduksen keittiössä se kyllä silti kuuli alakertaan asti.

Sama noutaja ei muuten koskaan haukkunut. Sillä oli kerran teetetty pennut joulunaikaan. Oli kova yli 20 asteen pakkanen ja talossa paljon porukkaa, päästettiin vaan koira äkkiä ulos takapihalle pissalle. Meni monta tuntia ennen kuin joku hoksasi että missäs koira muuten on, kun pennut vinkuvat nälissään. Siellä toinen istui viikset huurussa ulko-oven edessä, vähänkö oli huono omatunto!

Joskus kesäaikaan katsoin ikkunasta että mitähän koira oikein puuhaa noin keskittyneesti kävelee ympäriinsä. Se meni takapihan metsänpohjaa edestakaisin suu auki kuin valaalla ja söi mustikoita suoraan varvuista... Naama oli monta viikkoa violetti vaikka kuinka yritti pestä.

Yksi undulaateistamme saa hillittömiä mustasukkaisuuskohtauksia. Undulaatit ovat moniavioisia eikä niitä yleensä kiinnosta, vaikka kumppani laulelisi ja suukottelisi toisen linnun kanssa. Keltainen koiras on kehittänyt sellaisen pakkomielteen omaan serkunpoikaansa, että tämä ei saisi vilkaistakaan vihreää koirastamme. Jos serkunpoika ja vihreä seurustelevat keskenään, tämä keltainen saa sellaisia kiukkukohtauksia että tuijottaa mielipuolisesti ja räpyttää siipiään ihan hulluna pitäen kuitenkin samalla orresta kiinni. Muut undut katsovat vaan vähän hämmentyneenä että mitähän tuo taas meuhkaa ja jatkavat elämäänsä. Tätä tapahtuu vähintään viikottain. Muiden undulaattien kanssa serkunpoika saa vapaasti seurustella mutta vihreä komistus aiheuttaa raivarin.

Kerroin tästä aiemminkin jossain toisessa ketjussa. Äitini pieni kissanpentu oli mystisesti kadonnut ja etsimme sitä hädissämme kaksi tuntia kaikkialta talosta ja jopa puutarhasta. Lopulta kissa löytyi iloisesti nukkumasta äitini ikoninurkkauksen ison Jeesus-ikonin taakse jääneestä raosta 😂 (olemme siis ortodokseja)

Huvittaa edelleen että pieni päätti kätkeytyä Jeesuksen taakse nukkumaan 😁

Tyttökoirallani oli tapana leikin tiimellyksessä pieraista-pieru tuli äänekkäästi ja koiran katse nopeasti takapuoleensa,sitten syyttävä katse minuun,ihan kuin se olisi ollut minun vika :D Jos pierusta tuli pieni ääni sai hän juoksuhepulin. Kyllä oli naurussa pidättelemistä,hauskaa oli molemmilla! :D

Vierailija kirjoitti:

"Koirani (ulkokoira ja jo toisilla metsästysmailla) teki kerran yhden oudon tempun. Minä pieni lapsi menin eräs pakkastalvi-ilta viemään ruokaa ja vettä niin salvat avattuani en meinannut saada häkin ovea auki, luulin että se oli jotenkin jäätynyt tai muuten jumissa. Pieni ja heikko lapsi kun olin en saanut sitä auki sitten millään ja aloin itkemään että nyt koira himoitsee tuomaani ruokaa kärsimättömänä ja lämmin vesi jäähtyy kaiken aikaa. Minuutin tuota katseltuaan koira painoi ovea tassulla, kätevästi kuin ihminen kädellään, juuri oikeasta kohdasta aivan kuin olisi tiennyt mitä teki ja ovi aukeni."

Voi että vihaan tällaisia ihmisiä, jotka pitävät koiriaan yksin pihalla yötä päivää. Parhaimmillaa nämä tyypit kehtaavat kutsua koiraansa tärkeäksi perheenjäseneksi. Mutta kuka antaa perheenjäsenen kärsiä jatkuvasta yksinäisyydestä jossain verkkohäkissä? Koirat ovat laumaeläimiä ja kaipaavat laumaansa. Näitä "perheenjäsäniä" kuolee talvisin pakkasöinä kylmyyteen niissä häkeissä :(

Jos tietäisit koirista yhtään mitään, tietäisit että metsästyskoirat ovat erittäin itsenäisiä. Eivät mitään seurakoiraperskärpäsiä. Ne on jalostettu tekemään töitä yksin, toki yhteistyössä ihmisen kanssa, mutta niillä ei ole mitään tarvetta olla koko ajan ihmisten kanssa. Esim. huskyt taas kaipaavat enemmän koiraseuraa, jos niillä on tarhassa kavereita ne paskat nakkaavat ihmisseurasta, paitsi jos arvelevat pääsevänsä juoksemaan.

Toisekseen pohjavillarodut eivät välttämättä suostu tulemaan talvikarvaisena sisään vaikka pyytäisit tai käskisit. Omakin norjanharmaa, joka on kyllä sisäkoira noin muuten, saattaa yli 20 asteen pakkasessa maata hangessa ja kun käyn kysymässä tuleeko se välillä sisälle, mulkoilee vaan että mene siitä häiritsemästä kun kerrankin on hyvä! Sisään se tulee nukkumaan, sitten kun on "vahtinut" kylläkseen. Mitä kovempi pakkanen, sitä paremmin se ulkona viihtyy.

Koirilla on yleensä myös vähintään eristetty, usein myös lämmitetty koppi. Sinne viedään pehkuja, että koppi pysyy kuivana ja lämpimänä. Moni koira sitten tyhjentää kopin pehkuista ja makaa siellä sitten -tai vaikka olisi millainen de luxe -koppi, makaa vaan kippuralla hangessa ja antaa lumen sataa päälleen.

Koira on eläin, ja kunnollisella turkilla varustettuna ne pärjäävät 24/7 ulkona siinä missä ketut, sudet ja rusakotkin.

Sain lapseltani vinkin vilkaista, ihana ketju. : )

Meillä on ollut saksanpaimenkoiria suurimman osan elämästäni. Yksi niistä oli yliaktiivinen, käyttölinjainen narttu, joka oli herkkä ajamaan takaa kaikkea elävää tilaisuuden tullen. Käveltiin kerran erään lammashaan ohi lenkillä. Pieni karitsa oli jostakin syystä päätynyt yksinään aitauksen ulkopuolella, muun lauman oleskellessa sisäpuolella. Otin koiran remmissä sivulle, ettei vaan intoutuisi lähestymään pikkulammasta. Ajattelin karitsan muutenkin saavan sydänkohtauksen, jos koira alkaisi haukkua sille. Koira tuijotti karitsaa, joka tuijotti takaisin. Äkkiä karitsa sanoi äkeästi "MÄH!", laski päänsä alas, ja juoksi pukkaamaan koiraa kylkeen niin kovaa, että hauvan takapää suistui viereiseen ojaan. Jatkoimme matkaa täysin hölmistyneen koiran kanssa, ja lammaslapsi marssi tyyriinä takaisin aidan luo. 

Koirien ohella meillä on asustanut myös muita otuksia, kuten rottia. 80- luvulla, kotona vielä asuessani, minulla oli kaksi tyttörottaa, jotka olivat usein vapaana huoneessani. Koska ne kuitenkin sotkivat ja mellastivat ankarasti, telkesin ne toisinaan yöksi monikerroksiseen häkkiin. Sielläkin  tosin protestoivat metelöimällä melkoisesti. Kerran kypsyin, ja hilasin häkin kylpyhuoneeseen saadakseni nukkua rauhassa. Olin jo väsynyt, enkä jaksanut sytyttää valoja, joten en huomannut työntäneeni häkkiä suoraan pyykkitelineen alle. Aamulla heräsin siihen, että faija karjui kylppärissä. Hänen äärityylikkäät, juuri Italiasta hankitut mintunvihreät Benettonin verkkarinsa olivat olleet kuivumassa pyykkitelineellä. Rotat olivat vetäneet verkkarien lahkeet häkkiin, ja repineet ne silpuksi. Jäljellä olivat enää äärityylikkäät Benettonin shortsit.

Kun sain kissan, olin hankkinut sille kannellisen hiekkalaatikon. Se ei uskaltanutkaan mennä sinne vaan teki ensimmäiset tarpeensa vessaan. Sitten otettiin kansi pois ja ihan tyytyväisenä kisu käytti laatikkoa, tosin tuli aina jatkossa "ilmoittamaan" minulle käyneensä laatikolla. Tuli siis luokseni miukuen ja johdatti katsomaan tuoretta kakkaa tai pissaa.

Vierailija kirjoitti:

Tyttökoirallani oli tapana leikin tiimellyksessä pieraista-pieru tuli äänekkäästi ja koiran katse nopeasti takapuoleensa,sitten syyttävä katse minuun,ihan kuin se olisi ollut minun vika :D Jos pierusta tuli pieni ääni sai hän juoksuhepulin. Kyllä oli naurussa pidättelemistä,hauskaa oli molemmilla! :D

Meillä minä saan aina syyttävän katseen osakseni kun koira röyhtäisee. Se ei koirien tapaan röyhtäile kovinkaan usein (miksi suotta röyhtäilemään kun voi oksentaakin?). Joten kun röyhy tulee, se on harvinaista eikä koira tiedä mistä on kyse. Mulkaisee sitten minua syyttävästi, ilmeisesti uskoo minun aiheuttaneet hänen ryöhtäyksensä jotenkin.