Hauskoja lemmikkitarinoita tänne! Mikä on hauskinta, mitä lemmikkisi on tehnyt?
Kommentit (490)
Olin siivoamassa lypsyasemaa. Lehmistä osa oli ulkona, osa makoili makuupaikoilla. Katsoin yhtä lehmää (vähän semmoinen lemmikki...), se nousi ylös, käveli päättäväisesti mun luokse, tunki päänsä lypsyaseman oviaukosta sisään, veti yhden letkun seinästä irti, tiputti sen suustaan, lähti ulos.
Mä vaan seisoin siinä että "mitä hemmettiä just tapahtui", kunnes aloin nauraan sille...
Koirani (ulkokoira ja jo toisilla metsästysmailla) teki kerran yhden oudon tempun. Minä pieni lapsi menin eräs pakkastalvi-ilta viemään ruokaa ja vettä niin salvat avattuani en meinannut saada häkin ovea auki, luulin että se oli jotenkin jäätynyt tai muuten jumissa. Pieni ja heikko lapsi kun olin en saanut sitä auki sitten millään ja aloin itkemään että nyt koira himoitsee tuomaani ruokaa kärsimättömänä ja lämmin vesi jäähtyy kaiken aikaa. Minuutin tuota katseltuaan koira painoi ovea tassulla, kätevästi kuin ihminen kädellään, juuri oikeasta kohdasta aivan kuin olisi tiennyt mitä teki ja ovi aukeni.
Koira puri frisbeehen reiän ja nyt ei suostu lenkille ilman sitä. Se tunkee kuononsa sieltä reiästä läpi niin ettei näe mitään ja juoksee sitten sokkona frisbee päässään. Huvinsa kullakin.
Vierailija kirjoitti:
Olin siivoamassa lypsyasemaa. Lehmistä osa oli ulkona, osa makoili makuupaikoilla. Katsoin yhtä lehmää (vähän semmoinen lemmikki...), se nousi ylös, käveli päättäväisesti mun luokse, tunki päänsä lypsyaseman oviaukosta sisään, veti yhden letkun seinästä irti, tiputti sen suustaan, lähti ulos.
Mä vaan seisoin siinä että "mitä hemmettiä just tapahtui", kunnes aloin nauraan sille...
Gangsta
Jos meidän koiralla on vauhti päällä, niin se lentää, voi siis hypätä kolmekin metriä ja siis sisällä.
Koirani pitkästyy kun otan mökillä aurinkoa. Sillä on tapana hakea järvestä kylmä ja märkä kivi ja laittaa se vatsani päälle. Hirveä järkytys kun olen silmät kiinni puoliunessa. Yleensä se saa minut hyppäämään kiljaisten pystyyn. Se on koirasta kivaa. Emäntä on taas pirteä, jipii!
Meillä oli köynnöskasvi isossa oviaukossa ja koira juostessaan onnistui menemään kasvin ja ovenkarmin välistä. Siitä seurasi se, että ruukku irtosi ja se multapaakku lensi "liaanin varassa" ilmaan ja "räjähti" ilmassa eli multaa lensi ympäri huonetta! Silloin ei tiennyt, pitäiskö itkeä vai nauraa.
Mun kultsi karkas ovesta, kun oli hetken ollu yksin, juoksi naapuriin, jossa bests kultsi myös. Emäntä avas ove, eikä edes tajunnu, kun pojat lähti. Yhdessä lähelle uimarannalle, ja uimaan, pojat keskellä, siis koirat, lapset innoiissan. Kuusi pikkutyttöä ympärillä ja nämä siellä oonnessaan keskellä.
No, vanhemmilta tuli sanomista, kunnes saatiin pojat napattua😜
Mulla oli monirotuinen narttukoira, jolla oli tapana nostaa koipea uroskoirien tapaan. Kerran kyntöpellolla epätasaisella alustalla se ei kai oikein tajunnut, kumpi takajalka ilmaan, joten se pissasi molemmat takajalat ilmassa ja seisoi vain etutassujensa varassa.
En tiedä pystyykö tätä kovin hyvin kirjoittamalla kertomaan, oli ehkä enemmän semmoinen asia, mikä pitäis nähdä, mutta yritän, kun tapahtui just tänään:
Olin lähdössä koiran kanssa ulos. Astuttiin ovesta rappukäytävään ja yhtäkkiä täysin yllättäen koira pamautti päänsä asunnon ulko-oveen niin että koko rappukäytävä kumahti. Olin ihan että mitä hittoa, miks se nyt tolleen teki, mutta sillä oli reppanalla leveähkö talutushihna asettunut jotenkin ihan kokonaan silmien eteen, eli ei nähnyt mitään.
Oli jotenkin todella surkuhupaisan näköinen piski.
Vierailija kirjoitti:
Koirani pitkästyy kun otan mökillä aurinkoa. Sillä on tapana hakea järvestä kylmä ja märkä kivi ja laittaa se vatsani päälle. Hirveä järkytys kun olen silmät kiinni puoliunessa. Yleensä se saa minut hyppäämään kiljaisten pystyyn. Se on koirasta kivaa. Emäntä on taas pirteä, jipii!
No tää on nerokas! :D
Vierailija kirjoitti:
Olin siivoamassa lypsyasemaa. Lehmistä osa oli ulkona, osa makoili makuupaikoilla. Katsoin yhtä lehmää (vähän semmoinen lemmikki...), se nousi ylös, käveli päättäväisesti mun luokse, tunki päänsä lypsyaseman oviaukosta sisään, veti yhden letkun seinästä irti, tiputti sen suustaan, lähti ulos.
Mä vaan seisoin siinä että "mitä hemmettiä just tapahtui", kunnes aloin nauraan sille...
😁😅😅

Joo. Samainen lehmä hengas aina lypsyn aikaankin siinä oviaukossa niin että sai punkea itteensä aika voimalla, jos muita tartti ajaa asemalle. Tää leidi tuli vasta viimeisellä kierroksella, muuten se vaan tuijotti :D Lehmät <3
Mun koira ei saa tulla sänkyyn. Yleensä pidän makkarin oven yöllä kiinni, mutta jos on jäänyt auki, saatan hyvällä onnella herätä kiljumiseen. Koira tietää, ettei muhun saa koskea kun nukun, mutta se tulee sängyn viereen istumaan, avaa suunsa isoksi ja kiljuu kuin pistetty sika. Muuten koira ei ulvo, vingu, eikä juuri haukukaan, tämä noin 95 desibelin ääni on olemassa ihan vain mun herättämistä varten. Näin saa mut nopeasti hereille, ja kun avaan silmäni, naaman edessä on valtava rivi raateluhampaita.
Meillä oli vilkkas koirapentue, joista yksi oli vähän isompi kuin muut. Se esim pääsi just ja just sohvalle ja meni ylimielisenä makaamaan niin, että näki muut ja muut näki sen. Ne muut yritti epätoivoisesti päästä myös sohvalle vaikka koko valveillaoloajan. Ja se yksi makoili sohvalla koko valveillaoloajan, vaikka muuten normaalisti pennut on kokoajan liikkeellä. Sit kun muutkin vähän kasvoi ja pääsi sohvalle, se ei enää kiinnostanut ketään. Ei sitä isoa pentua eikä muita. Siitä tuli normaalia, eikä saavuteltavaa hienoutta.
Ensimmäinen koiranpentuni söi poikakoirien tapaan kaiken maasta löytämänsä. Koulutin sitä siihen että lenkillä sopii haistella vaan ei maistella. Kun ensimmäinen lenkki sujui siten että suuhun ei ollut mennyt mitään, kehuin ylpeänä koiranlasta. Se istui rinta pörhöllä onnellisena kehuista ja yskäisi suustaan muovinpalan.
Mun isän nuoruudessa koirat jolkottelivat vapaina. Isän koiralla oli tapana nousta aamubussin kyytiin ja ajella lihakaupalle. Ilmeisesti sitten sai sieltä jotain, koska lähti reissulle joka päivä. Isä ei tiennyt tätä itse, mutta naapurit kertoivat.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen koiranpentuni söi poikakoirien tapaan kaiken maasta löytämänsä. Koulutin sitä siihen että lenkillä sopii haistella vaan ei maistella. Kun ensimmäinen lenkki sujui siten että suuhun ei ollut mennyt mitään, kehuin ylpeänä koiranlasta. Se istui rinta pörhöllä onnellisena kehuista ja yskäisi suustaan muovinpalan.
Ei toi kyllä oikeasti sukupuolesta riipu. Mutta hauska tarina :D
Minun kani inhoaa silmälaseja. Jos ne ovat sohvan selkänojalla tai rahilla, niin käy viskasemassa ne lattialle.
Mun koira pystyi pentuna yhdellä ilahtuneella tervehdyshypyllä osumaan kolmea kaveria kasseille. Snadisti hävetti, kun kolme mistä voihkii kaksinkerroin kyyneleet silmissä, ja koira vaan ilahtuu entisestään, kun kumartuivat.