Pidättekö siitä, että myyjä tulee kaupassa kyselemään miten voi auttaa?

Kumpa tulisikin. Tuntuvat miettivän miten juosta pakoon. Näin ainakin kodin elektroniikka liikkeissä.

En pidä, kysyn kyllä sitten kun on kysyttävää. Tosin silloin yleensä saa kierrellä koko hehtaarihallin löytääkseen henkilökunnan jäsenen ja se taas on toiselta osastolta eikä voi auttaa. Eli ei pitäisi tuppautua mutta pysytellä kuitenkin saavutettavissa jos tulee tarve kysyä.

Vierailija kirjoitti:

Mua suorastaan vtuttaa mennä nykyisin apteekkiin. Valkotakkilegioona hyökkää jo kynnyksellä kimppuun kysymyksineen.

Mnä ja varmasti kaikki muutkin asiakkaat taatusti osaavat pyytää apua tarvittaessa.

Apteekissa myönnän tuon ärsyttävän hieman myös minua, vaikka normaalisti pidän hyvänä että myyjä tulee avustamaan. Usein täydennän vain särkylääkevarastoa ja pitää hyllystä ottaa oikenkokoiset ibumax ja paramax paketit, tiedän tarkkaan jo mitkä haluan. Mutta harvoin ehtii silmä osua oikeaan pakettiin ennen kuin myyjä jo siinä vieressä kysymässä tarvinko apua.

Menen sanomaan hei. Näytän tiedän hän on tullut liikkeeseen.

Näin joulun aikaan ei ihmisillä ole välttämättä ajatuksiakaan mitä haluaa.

Kun olen jo tuonut itseni tutuksi, on ostajan helppo lähestyä.

Liikkeissä asiointi on ihan kamalaa. Joko sinulle tuputetaan lisämyyntiä lisämyyntiä ja saat koko ajan vastailla ei kiitos en halua, ei kiitos en halua.. tai sitten perässäsi kuljetaan kuin olisit varas. Joissain liikkeissä on niin hiljainen ja kiusaannuttava tunnelma ettei tee mieli edes katsella mitään. Pieniin käsityöpuoteihin en edes jaksa vaivautua, koska tulee painostava pakko-ostamisen fiilis, vaikka en todellakaan halua mitään 40e maksavaa saippuakippoa. Olkoon kuinka vaan käsin tehty. 

N30

Tottakai pidän. Jos en tarvitse apua, vastaan "kiitos ei". Todella rasittavaa, jos joutuu itse juoksemaan myyjien perässä.

Ostan vain sieltä, mistä saan palvelua. Eli jos ei tulla kysymään vaikka ei olla varattuja toiselle asiakkaalle yms. niin ovi käy ja astelen naapuriin.

Olen töissä pienessä erikoisliikeessä, jossa myydään elintarvikkeita. Meillä on lähtökohtana, että kysymme, voimmeko auttaa, mutta emme tietenkään tuputa, jos asiakas ei apua kaipaa. Katselemaan saa tulla ja poistua saa ostamatta mitään. Tuotteemme ovat suosittuja joululahjoja, mutta monella menee sormi suuhun ison valikoman edessä, joten usein asiakkaat tarvitsevat apua. Tässä eräänä päivänä oli päivän kiireisin hetki, asiakkaita oli enemmän kuin asiakaspalvelijoita ja kun pääsin sitten palvelemaan naista, joka oli jo tovin ehtinyt katsella, hän vaan ärähti minulle "No viimeinkin. Minä jo ajattelin, että lähden pois, kun ei täällä saa palvelua". Että välillä näinkin.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin itse myyjänä, kysyin aina asiakkaalta voinko auttaa. Jos asiakas ei halunnut apua, jätin hänet rauhassa katselemaan mutta järjestelin paikkoja jossain kuuloetäisyydellä jos tuleekin kysyttävää. Tämä on mielestäni oikea tapa toimia. On kivaa että kerran kysytään tarvitseeko apua.

Pelkkä tervehtiminenkin riittää, ihan oikeasti. Tämä oma kokemukseni sekä myyjänä että asiakkaana. Yhteys on luotu ja kynnys madallettu. Monesti ihmiset sitten kysyvätkin heti tai etsivät minut käsiinsä uudestaan kun on vaan ohimennen tervehtinyt, kun heillä onkin tullut mieleen jotain.

Apteekit on nykyään pahempia! Se on jo apteekin ulkopuolelta tähystettävä että missä lukee "vatsa" tai "särky", ja suunnattava suorinta tietä hakemaan Panadolia tai Imodiumia sivuilleen katsomatta. Täytyy olla liikkeissään farmaseuttia ripeämpi, jotta saa etumatkan hyllylle. Oikean pakkauksen sattuminen silmiin on tapahduttava myös hyvin nopeasti, jotta ehtii poistua kassan suuntaan ennen kuin farmaseutti ehtii siihen hyllyn luo. Sitten ollaankin satimessa, jos se särkylääke löytyy toiselta puolelta apteekkia kuin vatsalääke. Farmaseutti näet saavuttaa koukkaamalla jostain hyllyjen välistä, kun asiakas ei sittenkään vielä löytänyt kaikkea!

Ymmärrän, että lääkkeiden ollessa kyseessä avun on hyvä olla lähellä, mutta ei varjostaminen saa varmaan ketään sen herkemmin kysymään tuotteesta ja käytöstä, päinvastoin.

Pidän, jos on jotain kysyttävää, voin kysyä. Muuten voin sanoa, että olen tässä katselemassa vaan, ja myyjä voi keskittyä muihin asiakkaisiin.

Ennen en tykännyt, nykyään uskallan jo nolostelematta avata suuni ja sanoa, että kiitos katselen vain, tai kertoa jos etsin jotain tiettyä. Säästyy paljon aikaa, kun ei tarvitse haahuilla ympäri kauppaa etsimässä tarvitsemaansa vaan saa nopeasti apua. Varsinkin nyt korona-aikaan erityisen kiva, kun ei tarvitse viettää kaupoilla kauempaa kuin on pakko! En ole harrastanut semmoista kaupoissa pyörimis-shoppailua enää juurikaan, vaan yleensä olen jotain ostamassa, ehkä siksikin asenne kyseleviä myyjiä kohtaan on muuttunut.

Mun mielestä on ihanaa astua apteekkiin, kun ei tarvi käyttää aikaansa Buranan etsiskelyyn. Heti kynnyksellä voi ystävälliseltä myyjältä kysäistä mistä löytyvät ja homma on nopea ja helppo.

En yleensä tykkää. Toisaalta jos sitä apua sitten kaipaankin niin silloin se on kiva että sitä tarjotaan. Usein olisi kivempi, että ehdin itse ensin rauhassa katsoa ja sitten vasta kysyttäisiin, kun olen itse ehtinyt katsoa tarvitsetsenko oikeastaan apua vai en. Inhoan sitä, jos avun antamisen jälkeen myyjä jää viereen eikä saa rauhassa tehdä ostopäätöstä että kumman otan vai otanko mitään.

Apteekin työntekijänä voin sanoa, että todella iso osa asiakkaista tarvitsee apua, siksi sitä kysytään kaikilta. Usein asiakas on valitsemassa jotain ihan hänen tilanteeseensa sopimatonta lääkettä, jos apua ei ole saatavilla. Henkilökunnalla on myös vastuu varmistaa, että asiakkaat osaavat käyttää lääkkeitä oikein. Miten nämä asiakaspalvelija-kammoiset on selvinneet silloin kun lääkkeet myytiin tiskin takaa ja oli pakko uskaltaa sanoa mitä tarvitsee?

Ymmärrän että toimintatapa kismittää joitakin, mutta toivoisin että ihmiset myös ymmärtäisivät ettei se usein ole sen yksittäisen myyjän valinta tuputtaa tuotteita tai tarjota apua. Itselle vaatekaapissa myydessäni kerrottiin että "jokaiselle asiakkaalle pitää tarjota apua". Itse opin ajan kanssa tekemään tämän kohteliaan etäisesti niin ettei se häirinnyt, mutta joku toinen myyjä saattaisi hyvinkin ottaa käskyn tosissaan.

Itseä ei siis häiritse jos apua tarjotaan, koska tiedän että pääsen siitä eroon sanomalla "katselen vain". Sen sijaan ärsyttää jos selkeästä viestistä huolimatta jatketaan pakkomyymistä, tyyliin "joo siis meillähän on nyt tullut näitä uusia ihania pörrösukkia ja sitten tämä vinyyliliivi on viimeisintä muotia ja nuorison suosiossa" - ärsyttää ettei tajuta jättää myyntiä sikseen jos en apua kaipaa.

Toinen mikä ärsyttää kyllä vielä enemmän, on se että joissain erikoisliikkeissä myyjiä on mitoitettu ihan liian vähän eikä heitä saa kiinni millään. Esimerkkinä rautakaupat joissa on yksi myyjä palvelemassa koko pienrautaosastoa ja kaksikymmentä asiakasta roikkuu hänen kimpussaan. Parhaissa näistä on sentään vuorojonotussysteemi lippujen kanssa, jolloin voi kierrellä kauppaa odottamassa vuoroaan, mutta monessa on vain tuurista kiinni saako sanansa väliin.

Myyjillä pitäisi olla silmää huomata milloin joku haluaa apua ja milloin ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Myyjillä pitäisi olla silmää huomata milloin joku haluaa apua ja milloin ei halua.

Miksi pitää olla taikasilmät, jos löytyy suu jolla kysyä? Mikä siinä on niin kamalaa?

Vierailija kirjoitti:

Apteekin työntekijänä voin sanoa, että todella iso osa asiakkaista tarvitsee apua, siksi sitä kysytään kaikilta. Usein asiakas on valitsemassa jotain ihan hänen tilanteeseensa sopimatonta lääkettä, jos apua ei ole saatavilla. Henkilökunnalla on myös vastuu varmistaa, että asiakkaat osaavat käyttää lääkkeitä oikein. Miten nämä asiakaspalvelija-kammoiset on selvinneet silloin kun lääkkeet myytiin tiskin takaa ja oli pakko uskaltaa sanoa mitä tarvitsee?

Ei kyseessä välttämättä ole mikään uskaltamis- tai ilkeämiskysymys. Yleisellä tasolla varmaan ärsyttää, jos haluaisi ihan vaan rauhassa valita ottaako sen 10 vai 20 tabletin paketin buranaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apteekin työntekijänä voin sanoa, että todella iso osa asiakkaista tarvitsee apua, siksi sitä kysytään kaikilta. Usein asiakas on valitsemassa jotain ihan hänen tilanteeseensa sopimatonta lääkettä, jos apua ei ole saatavilla. Henkilökunnalla on myös vastuu varmistaa, että asiakkaat osaavat käyttää lääkkeitä oikein. Miten nämä asiakaspalvelija-kammoiset on selvinneet silloin kun lääkkeet myytiin tiskin takaa ja oli pakko uskaltaa sanoa mitä tarvitsee?

Ei kyseessä välttämättä ole mikään uskaltamis- tai ilkeämiskysymys. Yleisellä tasolla varmaan ärsyttää, jos haluaisi ihan vaan rauhassa valita ottaako sen 10 vai 20 tabletin paketin buranaa.

Sitten voi sanoa, että en tarvi apua kiitos? Niin minä teen, se on joka kerta riittänyt. En siis kertakaikkiaan vaan ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa.