Opettajilla on vain samat keinot puuttua kiusaamiseen kuin vanhemmillakin.
Toki he saavat osapuolet samaan pöytään istumaan, mutta siihen se jääkin. Sen voivat toisaalta tehdä myös vanhemmat. Muuten keinot ovat ihan samat. Ei ole erikoisempia sanoja, ei kykyä manipuloida.
Tämä tuli mieleen, kun luin ketjua, jossa kirjoittajat vaativat opettajia hoitamaan myös vapaa-ajalla tapahtuneita kiusaamistapauksia. Opettaja on tavallinen ihminen, joka on töissä koulussa.
Kommentit (70)
Haloo ap totta kai opettaja ja etenkin koululla on suuremmat keinot ja etenkin enemmän auktoriteettia puuttua kaikkeen kiusaamiseen...missä pullossa olet elänyt?
Vanhemmilla on hyvät mahdollisuudet puuttua koulukiusaaminen, JOS kiusaajien vanhemmat ovat yhteistyöhaluisia ja heillä on auktoriteettia lapsiinsa nähden. Valitettavasti näin ei aina ole. Silloin kiusattu tarvitsee sekä omien vanhempiensa että koulun henkilökunnan puuttumista kiusaajien käyttäytymiseen. On myös kiusaajien etu, että koulukiusaamiseen puututaan koulun tasolla, ei esimerkiksi lastensuojelun ja poliisin toimesta. Toki kiusatun vanhempien on pyydettävä poliisi ja lastensuojelu apuun, jos kiusaajien vanhemmat ja koulu ummistavat silmänsä kiusaamiselle.
Koululla on viranomaisen keinot puuttua kiusaamiseen. Kiusatun vanhemmilla on isän ja äidin sekä rivikansalaisen keinot puuttua.
Tässä lista koulun keinoista puuttua kiusaamiseen viranomaisen roolissa. Suurin osa näistä on sellaisia, joita kiusatun vanhempi ei voi tehdä tai viranomaisen toimintana ne ovat tehokkaampia.
- kouluyhteisön kiusaamisen tuomitseva ilmapiiri
- luokan ryhmädynamiikasta huolehtiminen
- koulun määräämät kurinpidolliset seuraamukset kiusaajalle
- yhteistyö kiusaajan vanhempien kanssa, jotta he ymmärtävät tilanteen vakavuuden; kasvatusyhteistyö
- kiusaamisen jatkuessa kiusaaja voidaan erottaa määräajaksi koulusta
- pahoinpitelyn seuraus tulisi aina olla määräaikainen erottaminen
- kiusaamisen jatkuessa pitkään / ollessa rajua, lastensuojeluilmoitus kiusaajasta
- kiusaaja voidaan siirtää erityisoppilaaksi käyttäytymisen häiriön perusteella; tilanteen vakavuuden mukaan opetus integroituna tai erityisryhmässä
- kiusaaja voidaan siirtää toiseen kouluun
- viimeistään yläkoulussa pahoinpitelyistä, varastamisesta sekä toistuvista uhkauksista ja solvauksista rikosilmoitus; rikoslaki koskee myös alle 15-vuotiasta, hän ei vain voi joutua samanlaisiin rikosoikeudellisiin seurauksiin kuin 15v➕
Kaikki tämä on johdettavissa perusopetuslaista, rikoslaista ja lastensuojelulaista sekä oikeuskäytännöstä.
Koulun opettajat eivät ehkä tätä kaikkea tiedä, mutta rehtorin ja koulutoimen virkamiesten avustuksella tämäkin tieto on koulujen käytettävissä.
Juuri noin kuin 36 luettelee, KOULULLA ON PAREMMAT KEINOT PUUTTUA KIUSAAMISEEN KUIN VANHEMMILLA.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:07"]Hassuinta on vielä se, että vanhemmat syyttelevät, ettei opettaja puutu, mutta eivät vaivaudu opettajalle edes kertomaan, että lasta on kiusattu.
Opettaja ei siis ole myöskään selvännäkijä, vaan tosiaan vain tavallinen ihminen, joka käy töissä. Jos opettajalle kerrotaan kiusaamisesta, niin sitten on edes mahdollista, että opettaja käyttää niitä samoja keinoja, jotka ovat vanhemmillakin.
[/quote]
Minun lapseni kertoi opettajalle ja minulle. Minä kerron myös opettajalle. Kerroimme lapseni kanssa monelle koulun opettajalle, rehtorille ja kuraattorille monta kertaa kahden vuoden ajan.
Koululla oli tieto kiusaamisesta ja siitä ketkä kiusasivat. Koulu olisi voinut puuttua, mutta se ei halunnut puuttua kiusaamiseen. Kun kiusaaja opettajan kuullen uhkasi murskata lapseni kallon heti, kun opettaja poistuu paikalta, se oli opettajan mukaan 'tavallista poikien puhetta'. Opettaja kirjoitti tämän Wilmaan ja tähdensi 'olen kuullut pahempaakin'. Kun iso ryhmä, kymmeniä oppilaita, potki maahan kaadettua poikaani selkään ja päähän, kyse oli 'yksittäistapauksesta'. Näitä 'yksittäistapauksia' ja opettajan kuullen esitettyjä uhkailuja/solvauksia tapahtui päivittäin, muuta kiusaamista kaiken aikaa.
Meidän tapauksessa Espoossa ei auttanut kiusaamisesta kertominen. Ei edes se, että opettajat näkivät näkivät kiusaamisen.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:09"]Kyllä opettajalla on enemmän auktoriteettia näissä asioissa kuin vanhemmilla keskenään eli jos kutus yhteisen pöydän ääreen tulee opettajalta on se aina suurempi juttu kuin se että jonkun vanhempi ottaa yhteyttä toiseen.
Maiju
[/quote]
Näin on. Opettajalla on valtaa näissä asioissa. Erityisesti luokanopettajan ja rehtorin suhtautuminen kiusaamiseen ratkaisee sen saadaanko kiusaaminen loppumaan.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:51"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:07"]Hassuinta on vielä se, että vanhemmat syyttelevät, ettei opettaja puutu, mutta eivät vaivaudu opettajalle edes kertomaan, että lasta on kiusattu.
Opettaja ei siis ole myöskään selvännäkijä, vaan tosiaan vain tavallinen ihminen, joka käy töissä. Jos opettajalle kerrotaan kiusaamisesta, niin sitten on edes mahdollista, että opettaja käyttää niitä samoja keinoja, jotka ovat vanhemmillakin.
[/quote]
Minun lapseni kertoi opettajalle ja minulle. Minä kerron myös opettajalle. Kerroimme lapseni kanssa monelle koulun opettajalle, rehtorille ja kuraattorille monta kertaa kahden vuoden ajan.
Koululla oli tieto kiusaamisesta ja siitä ketkä kiusasivat. Koulu olisi voinut puuttua, mutta se ei halunnut puuttua kiusaamiseen. Kun kiusaaja opettajan kuullen uhkasi murskata lapseni kallon heti, kun opettaja poistuu paikalta, se oli opettajan mukaan 'tavallista poikien puhetta'. Opettaja kirjoitti tämän Wilmaan ja tähdensi 'olen kuullut pahempaakin'. Kun iso ryhmä, kymmeniä oppilaita, potki maahan kaadettua poikaani selkään ja päähän, kyse oli 'yksittäistapauksesta'. Näitä 'yksittäistapauksia' ja opettajan kuullen esitettyjä uhkailuja/solvauksia tapahtui päivittäin, muuta kiusaamista kaiken aikaa.
Meidän tapauksessa Espoossa ei auttanut kiusaamisesta kertominen. Ei edes se, että opettajat näkivät näkivät kiusaamisen.
[/quote]
Niin kauan kun on ap:n kaltaisia opettajia, tällaista valitettavasti tapahtuu :( Onneksi on paljon vakavasti asian ottavia opettajiakin. Tee lastensuojeluilmoitus koulusta? Siis siitä että eivät ole puuttuneet kiusaamiseen ja näytä eteenpäin sossuille tuo viesti. Näin eräs vanhempi muualla teki. Tuli muutten mieleen, oliko kyse Nöykkiön yläkoulusta? Siellä itsellä kymmenen vuoden takaa sama kokemus. Kiusaamisiin ei puututtu.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:39"]
- kiusaamisen jatkuessa kiusaaja voidaan erottaa määräajaksi koulusta
- pahoinpitelyn seuraus tulisi aina olla määräaikainen erottaminen
- kiusaamisen jatkuessa pitkään / ollessa rajua, lastensuojeluilmoitus kiusaajasta
- kiusaaja voidaan siirtää erityisoppilaaksi käyttäytymisen häiriön perusteella; tilanteen vakavuuden mukaan opetus integroituna tai erityisryhmässä
- kiusaaja voidaan siirtää toiseen kouluun
- viimeistään yläkoulussa pahoinpitelyistä, varastamisesta sekä toistuvista uhkauksista ja solvauksista rikosilmoitus; rikoslaki koskee myös alle 15-vuotiasta, hän ei vain voi joutua samanlaisiin rikosoikeudellisiin seurauksiin kuin 15v➕
[/quote]
Opettajalla ei ole vanhempaan verrattuna yhtään enempää valtaa näissä kohdin. Erottamisista päättää sivistyslautakunta, opettaja ei voi siirtää oppilasta itsenäisesti yhtään mihinkään, eikä hän ole asianosainen, jolloin opettaja ei voi tehdä edes rikosilmoitusta! Rehtorikaan ei näistä asioista päävä vaan voi vain viedä asian sivistyslautakunnalle.
Te todella yliarvioitte yksittäisen opettajan mahdollisuudet. Opettaja toki tekee parhaansa, mutta ihmeisiin hän ei pysty ilman rehtorin tai sivistyslautakunnan toimia.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:11"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:09"]
Kyllä opettajalla on enemmän auktoriteettia näissä asioissa kuin vanhemmilla keskenään eli jos kutus yhteisen pöydän ääreen tulee opettajalta on se aina suurempi juttu kuin se että jonkun vanhempi ottaa yhteyttä toiseen.
Maiju
[/quote]
Olen vahvasti eri mieltä. Kaksi perhettä saman pöydän ääressä ja omat vanhemmat tuomitsemassa oman lapsensa kiusaamisen on kyllä parasta puuttumista.
ap
[/quote]
Toimii jos kiusaajan vanhemmat haluavat puuttua kiusaamiseen. Kiusaaminen myös pahenee nopeasti, jos siihen ei ole osattu/haluttu puuttua heti alussa. Kun kiusaaminen on vakavaa, siihen myös osallistuu iso joukko lapsia. Tällöin usein on niin, että kiusatun perhe joutuu neuvottelemaan monen perheen kanssa. Jos tilanne yhtään tulehtuu, syntyy helposti tilanne, jossa kiusatun perhettä on vastassa joukko vihaisia/hermostuneita/puolustusasemissa olevia perheitä.
Kiusatun perhe on tosi heikoilla, jos vastassa on iso joukko perheitä, joita ei kiinnosta tai jotka suhtautuvat vihamielisesti tilanteeseen.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:19"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:14"]
Minustakin opettaja voi puuttua usein paremmin kuin vanhemmalla. Kiusatun vanhempi ei useinkaan pääse keskustelemaan kiusaajalle suoraan. Kun ope keskustelee lapsen kanssa selviää usein paljon ongelmia kiusatun elämässä, joihin opettajalla on mahdollisuus vaikuttaa, jossei muuten, niin tarjoamalla keskusteluapua. Usein kiusaaminen loppuu, kun kiusaajalle ope tekee selväksi että huonoa käytöstä ei hyväksytä, sille on seurauksensa (esim esseen teko kiusaamisen haitoista lapsen/nuoren kehitykselle) ja että omaa pahaa oloa voi purkaa muillakin tavoilla kuin toisia kiusaamalla.
[/quote]
Myös vanhemmat voivat keskustella lapsensa kanssa ja saada selville asioita ja hankkia apua. Myös kiusaajan vanhemmat voivat keskustella lapsensa kanssa ja sanoa, että eivät hyväksy kiusaamista, ja määrätä rangaistuksia. Edelleen vanhemmat johtavat keinovalikoimassa.
ap
[/quote]
Mutta kun on niin paljon vanhempia, jotka eivät ikimaailmassa usko siihen, että oma lapsi kiusaa. Tai eivät välitä. Nämä vanhemmat tarvitsevat tuekseen auktoriteetin, kuten opettaja, sosiaalityöntekijä tai poliisi.
Opettajalla ei ole läheskään samoja keinoja käytössään. Vanhempi voi kiristää, uhkailla ja tehdä vaikka mitä.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 22:02"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:39"]
- kiusaamisen jatkuessa kiusaaja voidaan erottaa määräajaksi koulusta
- pahoinpitelyn seuraus tulisi aina olla määräaikainen erottaminen
- kiusaamisen jatkuessa pitkään / ollessa rajua, lastensuojeluilmoitus kiusaajasta
- kiusaaja voidaan siirtää erityisoppilaaksi käyttäytymisen häiriön perusteella; tilanteen vakavuuden mukaan opetus integroituna tai erityisryhmässä
- kiusaaja voidaan siirtää toiseen kouluun
- viimeistään yläkoulussa pahoinpitelyistä, varastamisesta sekä toistuvista uhkauksista ja solvauksista rikosilmoitus; rikoslaki koskee myös alle 15-vuotiasta, hän ei vain voi joutua samanlaisiin rikosoikeudellisiin seurauksiin kuin 15v➕
[/quote]
Opettajalla ei ole vanhempaan verrattuna yhtään enempää valtaa näissä kohdin. Erottamisista päättää sivistyslautakunta, opettaja ei voi siirtää oppilasta itsenäisesti yhtään mihinkään, eikä hän ole asianosainen, jolloin opettaja ei voi tehdä edes rikosilmoitusta! Rehtorikaan ei näistä asioista päävä vaan voi vain viedä asian sivistyslautakunnalle.
Te todella yliarvioitte yksittäisen opettajan mahdollisuudet. Opettaja toki tekee parhaansa, mutta ihmeisiin hän ei pysty ilman rehtorin tai sivistyslautakunnan toimia.
[/quote]
Höpönlöpö. Jos oppilas pahoinpitelee tai uhkaa väkivallalla toista, oppilaan voi VÄLITTÖMÄSTI erottaa määräajaksi: "Määräaikainen erottaminen voidaan panna täytäntöön, vaikka päätös ei olekaan lainvoimainen seuraavissa tilanteissa: 1) oppilas on käyttäytynyt niin väkivaltaisesti tai uhkaavasti, että toisen oppilaan tai koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus on kärsinyt tai vakavasti vaarantunut ja 2) on olemassa ilmeinen vaara, että väkivaltainen tai uhkaava käyttäytyminen toistuu. Samalla kun päätetään määräaikaisesta erottamisesta, on päätettävä myös sen täytäntöönpanosta lainvoimaa vailla olevana sekä täytäntöönpanon alkamisen ajankohdasta. Määräaikaisesta erottamisesta tulee antaa kirjallinen päätös valitusohjeineen. Päätökseen voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen." Lähde: http://www.oph.fi/oppilashuollon_opas/saadokset/perusopetuslaki_ja_asetus/turvallisuuteen_ja_tyorauhaan_liittyvia_saannoksia
Toivottavasti mahdollisimman monen kiusatun vanhempi on lukenut tämän ketjun jälkimmäisen sivun. Osaatte valistaa opettajia, jos ovat ap:n kaltaisia, siitä, että kiusatulla lapsella on oikeus työrauhaan ja että kiusaamisen lopettamiseksi on olemassa koulussa tehokkaita keinoja!
Jos rehtori ei halua pistää kiusaajaa kotiin (erottaa loppupäiväksi) niin mitä se opettaja voi silloin tehdä? Opettajalla ei ole valtaa kuten ap sanoi!
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 22:02"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:39"]
- kiusaamisen jatkuessa kiusaaja voidaan erottaa määräajaksi koulusta
- pahoinpitelyn seuraus tulisi aina olla määräaikainen erottaminen
- kiusaamisen jatkuessa pitkään / ollessa rajua, lastensuojeluilmoitus kiusaajasta
- kiusaaja voidaan siirtää erityisoppilaaksi käyttäytymisen häiriön perusteella; tilanteen vakavuuden mukaan opetus integroituna tai erityisryhmässä
- kiusaaja voidaan siirtää toiseen kouluun
- viimeistään yläkoulussa pahoinpitelyistä, varastamisesta sekä toistuvista uhkauksista ja solvauksista rikosilmoitus; rikoslaki koskee myös alle 15-vuotiasta, hän ei vain voi joutua samanlaisiin rikosoikeudellisiin seurauksiin kuin 15v➕
[/quote]
Opettajalla ei ole vanhempaan verrattuna yhtään enempää valtaa näissä kohdin. Erottamisista päättää sivistyslautakunta, opettaja ei voi siirtää oppilasta itsenäisesti yhtään mihinkään, eikä hän ole asianosainen, jolloin opettaja ei voi tehdä edes rikosilmoitusta! Rehtorikaan ei näistä asioista päävä vaan voi vain viedä asian sivistyslautakunnalle.
Te todella yliarvioitte yksittäisen opettajan mahdollisuudet. Opettaja toki tekee parhaansa, mutta ihmeisiin hän ei pysty ilman rehtorin tai sivistyslautakunnan toimia.
[/quote]
määräaikaisesta erottamisesta päätetään eri kunnissa eri tavoin. Suurissa kunnissa yleensä rehtori yhteistyössä OHRn tai koulukohtaisen johtokunnan kanssa.
Rehtori voi pyytää virka-apua poliisilta kouluväkivallan tai rauhattomuuden hallintaan. Kun rikoksen uhri on alaikäinen, rikosilmoituksen voi tehdä myös sellainen joka ei ole asianomainen. Vakavassa asiassa siihen on jopa velvollisuus.
Opettajalla ei tosiaan ole juuri sen enempää mahdollisuuksia kuin vanhemmallakaan. Rehtorilla ja oppilashuollolla on enemmän mahdollisuuksia, mutta opettaja ei voi pakottaa ylempää tahoa toimimaan. Toki hän voi asiaa edistää.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 22:13"]
Jos rehtori ei halua pistää kiusaajaa kotiin (erottaa loppupäiväksi) niin mitä se opettaja voi silloin tehdä? Opettajalla ei ole valtaa kuten ap sanoi!
[/quote]
Katso vastaukset 22, 24, 31 ja 36. Opettaja tai rehtori joka ei puutu kiusaamiseen on työssään epäpätevä.
Koulu ei tee mitään rikosilmoituksia vaan lapsen huoltajat. Koulu voi antaa siihen todistuksen, mikäli on nähnyt tapahtuman. Koulusta otetaan kyllä yhteyttä lastensuojeluun, mutta sinnekin vain äärimmäisissä ja/tai pitkään jatkuneissa tapauksissa.
Oppilasta ei voi erottaa kuin erittäin painavasta syystä, esim. jos on tullut kouluun päihtyneenä tai aiheuttanut suurta vaaraa ympäristölle tahallisesti (uhkaillut puukolla tms.), ja silloinkin kyse on oppilaasta, joka on toistuvasti käyttäytynyt näin. Koulun täytyy opettaa myös erotettua oppilasta, joten opettajat käyvät koulun jälkeen tuon oppilaan luona opettamassa asiat hänelle erikseen. Se taas tietää ylityökorvausta, jota ei tässä taloustilanteessa ole varaa maksaa kenellekään. Ei korvausta - ei opettamista - ei erotusta.
Mitä te luulette, että opettajat tekevät oppilaille? Antavat jälki-istuntoa, mutta sitähän ei voi käytännössä pakottaa istumaan. Nuhtelevat - ja saavat vittuilua takaisin. Nelonen käytösnumerona on pelkkä vitsi, ja ysin päättötodistuksessahan ei käytösnumeroita edes laiteta näkyviin. Nuhtelu ja jälki-istunto ovat lain suomat keinot koulun puuttua oppilaiden epätoivottuun käytökseen. Jos vanhemmat eivät ole kasvattaneet lastaan niin, että näillä toimenpiteillä voisi saada huonon käytöksen kuriin, niin se on sitten voivoi.
Opettaja ei voi huutaa oppilaalle, ei sättiä, ei haukkua, ei ottaa kännykkää tai pleikkaa viikoksi pois, ei laittaa oppilasta arestiin, ei tehdä kerta kaikkiaan mitään. Opettaja ei ole oppilaan kasvattaja ja rankaisija. Vanhempi on. Jos opettaja kutsuu kiusaajan ja kiusatun perheineen kokoukseen, mitä te luulette, että sitten tapahtuu? Simsalabim, opettajalla on taikasana, jolla kaiken saa hyväksi jälleen?
Mitä tulee koulun alueella koulupäivän jälkeen tapahtuviin asioihin, niihin koululla ei ole mitään rahkeita tai mitään velvollisuutta puuttua. Ihan yhtä hyvin voisitte vaatia kauppiasta setvimään kiusaamisasioita, jos joku on hakannut mukulanne kaupan pihassa sulkemisajan jälkeen. Voi tsiisus sentään.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:18"]
Opettajat näkevät kiusaamisen/ovat läsnä kun kiusaamista tai syrjintää tapahtuu. Vanhempi ei sitä näe. Uskokaa pois kiusattu lapsi ei vietä vapaa-aikaansa kiusaajien kanssa.
Lapset ovat siellä koulussa siksi, että se aikuinen jolle siitä palkkaa maksetaan huolehtii ettei kiusaamista tapahdu. Kotona ne kiusanhenget ei pääse kiusattua lasta tölvimään koska vanhemmat hoitavat hommansa.
[/quote]
Miksi opettajat näkisivät kiusaamisen yhtään sen paremmin kuin vanhemmat? Eivät opettajat ole koko ajan pitämässä lasta kädestä kiinni. Yläkoulussa opettajat näkevät oppilaita parhaimmillaan tunnin viikossa.
Opettajille ei makseta palkkaa siitä, että he pitävät silmällä, ettei lasta kiusata. Koulu ei ole päiväkoti, johon lapset tuodaan säilöön tarkkailtavaksi. Lähtökohta on se, että koulu on opiskelua varten olemassa ja että mukulat on kasvatettu kotonansa kunnolla. Jos siellä on joukossa joku hellantelttu, joka sekoittaa pakan, se ei ole opettajien vika vaan aiheuttaa suurta ylimääräistä vaivaa kaikille siinä talossa. Opettajien työ on opettaa ja ohjata oppilaita noudattamaan sääntöjä. Jos siellä on joku, joka ehdoin tahdoin haluaa rikkoa sääntöjä, mitäs siinä teet? Nuhtelet? Annat jälki-istuntoa? Kutsut perheet koolle ja annat heidän keskustella keskenään? Muuta ei voi tehdä. Opettaja ei ole taikuri. Kiusaajat vituttavat opettajia ihan yhtä paljon kuin oppilaitakin.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 22:09"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 22:02"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:39"]
- kiusaamisen jatkuessa kiusaaja voidaan erottaa määräajaksi koulusta
- pahoinpitelyn seuraus tulisi aina olla määräaikainen erottaminen
- kiusaamisen jatkuessa pitkään / ollessa rajua, lastensuojeluilmoitus kiusaajasta
- kiusaaja voidaan siirtää erityisoppilaaksi käyttäytymisen häiriön perusteella; tilanteen vakavuuden mukaan opetus integroituna tai erityisryhmässä
- kiusaaja voidaan siirtää toiseen kouluun
- viimeistään yläkoulussa pahoinpitelyistä, varastamisesta sekä toistuvista uhkauksista ja solvauksista rikosilmoitus; rikoslaki koskee myös alle 15-vuotiasta, hän ei vain voi joutua samanlaisiin rikosoikeudellisiin seurauksiin kuin 15v➕
[/quote]
Opettajalla ei ole vanhempaan verrattuna yhtään enempää valtaa näissä kohdin. Erottamisista päättää sivistyslautakunta, opettaja ei voi siirtää oppilasta itsenäisesti yhtään mihinkään, eikä hän ole asianosainen, jolloin opettaja ei voi tehdä edes rikosilmoitusta! Rehtorikaan ei näistä asioista päävä vaan voi vain viedä asian sivistyslautakunnalle.
Te todella yliarvioitte yksittäisen opettajan mahdollisuudet. Opettaja toki tekee parhaansa, mutta ihmeisiin hän ei pysty ilman rehtorin tai sivistyslautakunnan toimia.
[/quote]
Höpönlöpö. Jos oppilas pahoinpitelee tai uhkaa väkivallalla toista, oppilaan voi VÄLITTÖMÄSTI erottaa määräajaksi: "Määräaikainen erottaminen voidaan panna täytäntöön, vaikka päätös ei olekaan lainvoimainen seuraavissa tilanteissa: 1) oppilas on käyttäytynyt niin väkivaltaisesti tai uhkaavasti, että toisen oppilaan tai koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus on kärsinyt tai vakavasti vaarantunut ja 2) on olemassa ilmeinen vaara, että väkivaltainen tai uhkaava käyttäytyminen toistuu. Samalla kun päätetään määräaikaisesta erottamisesta, on päätettävä myös sen täytäntöönpanosta lainvoimaa vailla olevana sekä täytäntöönpanon alkamisen ajankohdasta. Määräaikaisesta erottamisesta tulee antaa kirjallinen päätös valitusohjeineen. Päätökseen voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen." Lähde: http://www.oph.fi/oppilashuollon_opas/saadokset/perusopetuslaki_ja_asetus/turvallisuuteen_ja_tyorauhaan_liittyvia_saannoksia
[/quote]
OPETTAJA ei tätä tee.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:31"]
Voi perse teitä. Kyse ei ollut koulukiusaamisesta! Loppuillasta tulee aina pösilöt paikalle.
[/quote]
No tota tän keskustelun otsikko on "Opettajilla on vain samat keinot puuttua kiusaamiseen kuin vanhemmillakin" ja sitten kun moni tulee tänne ilmaisemaan mielipiteensä siitä, että otsikko ei ole totta, yhtäkkiä ei saakaan enää keskustella? :D LOL