Sanokaapa minulle miksen voi käydä päivystyksessä?
Olen yksityinen perhepäivähoitaja. Minulla ei ole työterveydenhuoltoa. Sairastapauksissa minun on mentävä omalle terveysasemalleni.
Koska olen perhepäivähoitaja ja terveysasemat ovat vain virka-aikaan auki, minun olisi otettava koko päivä vapaaksi yhtä 10 minuutin lääkäriä varten. Vanhemmat eivät voi ottaa omista töistään vapaata, jotta minä pääsisin kesken päivän lääkäriin. Vaikka saisin lääkäriajan heti aamukahdeksaksi, sotkisin neljän, pahimmassa tapauksessa kahdeksan työssäkäyvän vanhemman työpäivän venyttämällä heidän aamuaan.
Mielestäni ei ole asiallista ottaa hoitolapsia lääkäriin mukaan, sillä siellä pitää yleensä jonottaa pitkään ajanvarauksesta huolimatta ja odotusaulat ovat täynnä sairaita ihmisiä.
Minulla on todennäköisesti poskiontelontulehdus ja tarvitsisin siihen antibioottikuurin (on ollut monta, monta kertaa aiemminkin). Olen käynyt usein illalla päivystyksessä, koska silloin minulla on aikaa lääkäriin. Joka kerta on valitettu siitä, että tulen ihan väärään paikkaan. Pitäisi mennä työterveydenhuoltoon (jota ei ole) tai omalle terveysasemalle (jota varten pitäisi ottaa koko päivä palkattomaksi vapaaksi).
Onko minulla siis vaihtoehtoina ainoastaan yksityinen ja kallis lääkäri tai palkaton päivä kunnallista lääkäriä varten? Kalliiksi tulee kumpikin.
Kommentit (43)
Ap (ja muut antibioottia aina vaativat), poskiontelontulehdus ei useimmiten vaadi antibioottia. Eikä pitkittynyt yskä. Eikä korvatulehduskaan. Menevät ajan kanssa ohi. Ainoastaan jos nostavat kuumeen, on tulehdus muuttunut bakteeriperäiseksi ja silloinkin parempana hoitona poskiontelontulehdukseen olisi punkteeraus ja vasta kakkossijalla antibiootit.
Ainakaan täällä Espoossa ei pääse minkään poskiontelotulehduksen takia lääkäriin terveyskeskukseen. Hoitajalle vain, joka käskee syömään buranaa, vaikka sattuu niin että itkettää. Kerroin myös, että Burana ei auttanut kipuun, ei väliä, lääkäriin ei pääse. 3 viikkoa kuulemma voi kestää moinen, sitten pääsee lääkärin luo, kun on sen sinnitellyt kipujensa kanssa.
Menin siis jorvin päivystykseen, sain antibiootit ja paranin. Pyysin toki anteeksi, että häiritsin tällaisella asialla, mutta terveyskeskus ei auttanut.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 10:23"]poskiontelontulehdus ei estä hoitotyötä millään tavalla. Se ei tartu, enkä ottaisi sen takia mitään sairaslomaa.
ap
[/quote]
Poskiontelontulehduksen oireet:
http://www.laakekasvatus.fi/tyypillisia_lasten_sairauksia/poskiontelotulehdus
Poskiontelotulehduksen oireita ovat pitkittyvä nuha, märkäinen erite nenässä ja liman valuminen nieluun. Nuha saattaa pitkittyä yli kymmenen päivää kestäväksi. Usein särkee päätä ja joskus myös esiintyy pitkittynyttä, hakkaavaa yskää, joka pahenee öisin. Myös painon tunnetta poskissa ja ohimolla, poski- tai hammassärkyä, yläleuan arkuutta syödessä ja hajuaistin huononemista voi esiintyä.
Ei sinulla ehkä kaikkia mainittuja oireita ole, mutta miten voit sanoa, ettei tauti vaikuta työhösi mitenkään? Jostain flunssasta olet tulehduksesi kuitenkin varmaan saanut, ja sen olet voinut jo tartuttaa toiseen ihmiseen.