Teettekö te kaikki miehillenne ruoan valmiiks kun hän tulee töistä?
Minä teen ruuan aina, joka ilta ja siittä riittää (totta kai!) miehellenikin.
Kommentit (147)
Kai sun ja lapsien nyt pitää jotain syödä? teetkö ruuan vain teille ja miehen jätät ilman?
pitäähän minunkin kuitenkin syödä niin samalla vaivalla teen sitten ruokaa sen verran että sitä riittää miehellekin
Minä teen ruuan joka päivä niin, että se on valmiina kun mies tulee kotiin töistä. Tekisinhän minä sen joka tapauksessa itselleni ja lapsillekin, joten miksi en ajoittaisi sitä siihen kun mies tulee kotiin töistä, niin että voidaan sitten syödä koko perheen kanssa yhdessä. Niin ja meilläkin on kaksi pientä lasta, joiden kanssa olen kotona ja teen siinä päivän aikana myös suurimman osan siivouksista ja pyykkäämisistä. Toki mieskin tekee kotihommia, mutta musta on kivempi käyttää ne illat ja viikonloput johonkin yhteisiin juttihin, kuin kotihommiin.
Meillä oli taas eilen riita asiasta: kuuluuko mun laittaa miehelle ruoka valmiiksi odottamaan kun hän tulee (muka) väsyneenä töistä klo 17. Musta minä en ole mikään kotipiika. Mun hommaa on lasten hoitaminen ja siitä mulle maksetaan kotihoidontukea. Meil on kaksi lasta, jotka työllistävät ihan riittävästi muutenkin. Missä välissä mä ehtisin kokata ja siivota aina koko kämpän. Siitäkin tulee aina valitusta kun en ole ehtinyt siivota ja pyykätä. Miehen työkavereillakin on kuulemma aina ruoka kotona odottamassa jos vaimokin on kotona ja harvemmin kuulemma tarttee imuriin tarttua työpäivän jälkeen. Musta taas on ihan kohtuullista, että mieskin osallistuu kotitöihin, vaikka töissä onkin.
...mies tuo rahat perheeseen. Ei kai kukaan tällästä oikeasti kysy? Kai sinä lapsillekin ruuan teet? Eri asia olisi jos teillä ei olisi lapsi...
Olen hoitovapaalla ja laitan joka päivä ihan jo lasten vuoksikin lounaan ja päivällisen. Jos mies on noina aikoina kotona, saa syödä. Yleensä tulee töistä vasta 19 jälkeen. Pakkaan miehelle myös eväät rasiaan lounasta varten (yleensä päivälliseltä jäänyttä ruokaa). Jos miehellä menee töissä tosi myöhään, laitan hänelle iltapalan jääkaappiin valmiiksi odottamaan ennen kuin menen nukkumaan. Mies ei tuota vaadi, mutta tiedän että se on hänestä söpöä ja tuo miehelle hyvän mielen raskaan päivän jälkeen.
Tai siis, on tietysti poikkeuspaivia, etta ruoka valmistuu vasta vahan myohemmin tms. Paivalla koitan kylla myos siivota jne. Mulle ruuanlaitto on nautinto, en katso sita piikomiseksi. Sitapaitsi silloin saan paattaa mita syodaan ;)
Ap ei siis ehdi tekemaan mitaan muuta kuin olemaan lasten kanssa?
joskus teen, joskus tehdään yhdessä, joskus mies tekee, josku syödään vaan sellaista mitä ei tarvitse sen kummemmin valmistaa.
En koe olevani mikään piika, vaan meillä perheen päivällisaika on klo 17 ja silloin on ruoka valmista. Minä teen sen, koska mies tulee töistä kotiin vasta viideksi. Sen sijaan viikonloppuisin mies tykkää tehdä ruoan.
Siivoamista me tehdään molemmat. Minä ehkä enemmän kun päivisinkin on pakko siivoilla kolmen lapsen jälkiä, mutta viikkosiivous on kyllä ihan molempien vastuulla.
ja et siitä hyvästä edes ruokaa laita!!!!!
Missä tää mies asuu???? Sille vois vähän valistaa mitä vaimon tehtäviin kuuluuu.. Jotta tietäsi ettiä kunnollisen ittelleen!!!
Mun mies saa kyllä ihan itse hoitaa syömisensä. Mä hoidan lapsille (2 kpl) ja itselleni ruuat, mutta en todellakaan miehelleni. Jos jotain jää, saa tietysti syödä, mutta ihan itse hän saa hoitaa ravintonsa kun aikuinen ihminen on. Hän syö myös eväitä töissä ja laittaa ne itse. En edes tiedä, mitä hän on laittanut esim. tänään evääksi.
jos jaksan=)Onneksi mies tyydyttyy Saarioisen pizzallakin=)
laitoin ruuan valmiiksi kun mieheni tuli töistä. Kun mies oli hoitovapaalla hän teki samoin. Olemme aina syöneet joka päivä päivällisen yhdessä, nykyään se, joka tulee ensimmäisenä kotiin laittaa ruuan. Meitä on kaksi aikuista ja kolme lasta, 8-3 vee.
Tämä pisti ap:n avauksessa silmään:
Musta minä en ole mikään kotipiika. Mun hommaa on lasten hoitaminen ja siitä mulle maksetaan kotihoidontukea.
Kuulosti vähän siltä niinkuin koti ei olisi koti vaan joku työpaikka.
Mulla on 3 lasta kotona, silti kerkeän siivomaan, olemaan lasten kanssa ja tekemään ruuan koko perheelle, omaakin aikaa jää vaikka puhelimessa juoruilemiseen tai täällä pyörimiseen. Miten sä et saa pyykkiä koneeseen tai sitä pois sieltä. Ja tuskin sun tarttee joka päivä viettää luutun varressa koko päivä? Käsittääkseni sun ja lasten on myös syötävä, vai onko lapset ilman ruokaa? tee sitä sapuskaan niin paljon että riittää kaikille ja vaikka seuraavallekin päivälle. Kaikki ruuat ei vaadi siinä hellan vieressä seisomista, ja moni ruoka on nopea tehdä.
mies lounaansa töissä eväslaatikosta tai ruokalassa riippuen siitä, onko mitään jäänyt yli mukaan otettavaksi. Mutta ruuanlaittoajat vaihtelee kovasti, vaikka syömisajat on vakiot, aina ei siis meillä tarjoilla vastavalmistettua ruokaa. Minä kyllä pääasiassa hoidan kotona ollessani ruokahuollon.
Välillä lounaaksi tehtyä ruokaa riittää illaksi, välillä taas edellisiltana tehtyä ruokaa seuraavan päivän lounaaksi. Välillä teen esim. kaksi isompaa ruokaa (keittoa, laatikkoa yms.) sunnuntai-iltana ja niitä syödään maanantai ja tiistaikin. Välillä teen esim. kahdeksan aikaan illalla (vaikka sen päivän ruuat on jo syöty) ruuan seuraavaa päivää varten, jos tiedän että on kiireisempi päivä tulossa. Joskus mies hoitaa tuon etukäteen kokkauksen ja minä teen sillä aikaa muita kotitöitä tai lasten iltatoimia tms.
Kiireisenä päivänä voidaan syödään iltaruuaksi vaikka lämpimiä voileipiä.
tai sitten niin että kaikki sujuu ja on hyvä mieli... Joka perheessä on varmasti oma tyylinsä miten asiat luistavat.
Ruuan meillä tekee se joka parhaiten ehtii eli useimmiten minä. Siivoaa se jota sotku eniten häiritsee eli sisällä yleensä minä ja pihalla/puutarhassa/autossa mies. Näin homma meillä toimii ilman suurempia ongelmia :)
Ihan niinkuin ne miehilleen velkaa asunnosta hoitovapaalla jäävät naisetkin.
Mun mies saa kyllä ihan itse hoitaa syömisensä. Mä hoidan lapsille (2 kpl) ja itselleni ruuat, mutta en todellakaan miehelleni. Jos jotain jää, saa tietysti syödä, mutta ihan itse hän saa hoitaa ravintonsa kun aikuinen ihminen on. Hän syö myös eväitä töissä ja laittaa ne itse. En edes tiedä, mitä hän on laittanut esim. tänään evääksi.
meillä teen ruoan,pesen pyykit, siivoon ja hoidan lapset. Mies käy töissä pitkää päivää ja laitan hänelle myös eväät illalla seuraavaa päivää varten. Piikana en itseäni pidä, vaan parisuhteessa kummankin pitää tehdä osansa. :) Kaiken teen ihan mielelläni, koska se miehen palkka antaa mahdollisuuden olla vain kotona kotiäitinä. :D
Mun mies syö myös töissä, pakkohan se on, ei kukaan jaksa pitkää päivää olla syömättä. En minä tiedä mitä se syö mutta jotain kuitenkin. Ruokaa on aina kotona odottamassa. JOs ei ole lämmintä, niin sitten työntää sen mikroon. Kannattaa tehdä sitä ruokaa sen verran että kaikille riittää.
Viikonloppusin mun mies tekee ruuan ja tekee sitä myös mulle.
mies tekee mulle ruuan kun tulen töistä:) Silloin kun on kotitoimistolla niin tekee siinä töiden ohessa, käy kaupassa "ruokiksella" jne. Toimii hyvin meillä.