Sellainen olo että kaikki ihmiset on pahoja ja haluavat minulle ja muille pelkkää pahaa

Aloittajan tuntemukset kuulostavat masentuneen mielen tuotoksilta. Kyseessä voi olla myös paranoidi skitsofreniakin. Ei kukaan sinulle Ap pahaa toivo, ja ihmiset ovat pääsääntöisesti suht hyviä.

Itse huomaan aina tuosta asenteesta, että nyt on aika lopettaa palstailu. :D Siis kun alan vaikka lenkillä miettiä jostain satunnaisesta vastaantulijasta että mitähän pahaa tuokin akka minusta ajattelee. Yleensä alkaa parin viikon tehopalstailun jälkeen, sitten vieroitan itseni ja pidän tästä sosiaalipornosta taas 2-6kk taukoa. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin reilut kaksikymmentä vuotta ammatissa, jossa jouduin näennäisesti olemaan sosiaalinen: autoin ihmisiä yksittäin ja pienryhmissä, mutta aiheena ei ollut koskaan se, mitä minä olen tai teen. Työkavereita minulla ei tavallaan ollut, koska olin lähes kaiken aikani asiakkaideni luona, ja asiakkaat ovat asiakkaita. Nekin ihmiset, jotka "tunsivat" minut vuosien ajan, oppivat olemaan kyselemättä minulta yksityiselämästäni - minulla kun ei koskaan ollut siitä mitään sanottavaa: olin joulut, uudetvuodet, juhannukset, kaikki illat ja viikonloput itsekseni (joskus näin vanhempiani ja puhun heille edelleen paljon puhelimessa). Minusta ajateltiin kai vain, etten jutellut yksityisasioista mielelläni, eikä siis kysytty eikä tiedetty. Huomasin kyllä, että joitakin ihmisiä askarrutti vakiovastaukseni "olen kotona vaan", mutta en halunnut saattaa heitä kiusalliseen tilanteeseen kertomalla, että olen sata prosenttia ajasta yksin.

Totuin ihmisten seuraan töissä niin, etten jaksanut edes ajatella uusien ihmisten etsimistä vapaa-ajallani. Olo ei tuntunut yksinäiseltä, koska siedän yksinoloa tavallista huomattavasti paremmin, ja tiesin aina joka tapauksessa olevani parin päivän sisällä puhetyössäni. Kun työt loppuivat, minulle yhtäkkiä selvisi, että olen oikein kunnolla syrjäytynyt: en kerta kaikkiaan tavannut ihmisiä missään. Kolmea sukulaista näin kerran pari vuodessa, ja oli aivan tavallista, etten puhunut kasvotusten muiden kuin kaupan kassahenkilöstön kanssa kuukausiin; pisin aika taisi olla melkein yhdeksän kuukautta, ja puoli vuotta ihan normaalia.

Nyt, kun työttömyys on vienyt minulta aivan kaiken ja korona loputkin, olen aivan yksin koko ajan. Viimeisimpien kolmen kuukauden aikana en ole edes nähnyt kaupan kassoja. Ainoa kontaktini on ollut maskeihin ja käsineisiin sonnustautunut sosiaaliohjaaja, joka on käynyt tapaamassa minua noin kolmen viikon välein. Kukaan ei silti voisi ulkopuolisena nähdä minusta, että olen syrjäytynyt; syrjäytyneet eivät välttämättä ole nurkilla karkuun luikkivia, nuhruisia katsekontaktin välttelijöitä.

Ihmiset haluavat sinulle pahaa

Et ole syrjäytynyt..olet turvassa

Nyt kun olet työtön..hävitä puhelin ja läppäri.

hommaa rauhoittavia..älä mene seinien lähelle..niillä on korvat

Tämä voisi olla hauska juttu mutta mulla on ihan oikeasti naapuri joka salakuuntelee, lukee yksityisiä posteja ja sabotoi muiden viattomien ihmisten elämää. Ja ihan huvikseen koska hänellä on tylsää. En voi edes pieraista kotonani, ilman että naapurini tietää siitä ja merkkaa logiin.