Kela pyytää kolmea henkeä hakemaan kaksiota. Onko oikein?
Meitä on yksi aikuinen, kaksi lasta.
Asutaan nyt kolmiossa, joka on liian kallis ja haen koko ajan edullisempaa asuntoa ja ymmärrän että kela näin luonnollisesti velvoittaa, koska vuokramme on ylisuuri.
Olen aina hakenut meille kolmiota ja toimittanut Kelaan pyydetyt liitteet asuntohakemuksista. Nyt kuitenkin Kela pyytää päivittämään hakemukset niin, että haen ensisijaisesti kaksiota. Toki teen työtä käskettyä, mutta mitä luulette, tarjotaanko kolmihenkiselle perheelle kaksiota ensisijaisesti vai meneekö ne kahden hengen talouksille?
Toisena asiana mietin, että miten saan nykyisen kolmion tavarat kaksioon vai olettaako Kela että muutenkin jo köyhä ihminen joutuu tavaroistaankin luopumaan?😅
Tai millä rahalla sitä sitten ostaisi vaikka pienempiä huonekaluja, jos kaksioon päädymme.
Kommentit (185)
Kela vaatii minua ja aikuista kanssani asuvaa lastani hakemaan ensisijaisesti yksiötä. Asumme kelan määritelmien mukaan liian kalliissa asunnossa.
Ei ole mielestäni oikein eikä ole oikein aloittajaakaan kohtaan.
Lapset tarvitsevat oman tilansa.
Suomi on mukamas hyvinvointi valtio, niin sitten pitäisi käyttäytyäkin sen mukaan.
Ja tosi tylysti ihmiset ovat aloittajalle kommentoineet.
Hyvä, jos teillä on kaikki hyvin ja toivottavasti on jatkossakin eikä elämä näytä teille karuimpaa puoltaan.
Vierailija kirjoitti:
Me haettiin kolmiota neljästään ja kaksi siis teiniä ja eri sukupuolta. Saatiin ja muutettiin. Nyt ei Kela enää kiusaa, muttei saadakaan sieltä mitään tt-tukee.
Miten neljä ihmistä käytännössä mahtuu kolmioon? Miten teinit saavat esim. opiskelurauhan? Johan tuossa loppuu kaappitilakin.
Jos yhteiskunta joutuu makselemaan teidän puolestanne asumiskuluja, niin on oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko oikein, että Kela makselee vuokrasi? Mene töihin tai muuta halvemmalle paikkakunnalle. Sitten on paremmat mahkut, että saat valita asumistason, joka on sinulle mieleinen.
Mä oon opiskelija. Tietenkin toivon, että saan töitä kun valmistun.
Ootko kuullu sellasta, että töihin ei vain ”mennä” 😅Oletko kuulut että on moraalitonta ja väärin elellä loisia yhteiskunnan verorahoilla?
Mitä varten noita kelan etuuksia sitten edes on olemassa, jos on VÄÄRIN vaikka väliaikaisesti niitä käyttää? Ei niitä huvikseen jaella kenellekään, vaan ne jotka niitä saa ovat kyllä niihin oikeutettuja🤔
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan vanhassa mörskätalossa, jossa 2 huonetta ja keittiö. Meitä on 3 henkilöä ja itse ollaan asuntolaina maksettu. Kyllä on ap oikein että muutat pienempään.
Me asumme noin myös. Tosin huone enemmän. Mutta teillä ja meillä se on oma valinta.
Kurjaa, jos ap joutuu lapsineen asumaan ahtaammin kuin muut tuetut.
Seurustelin nuorena pojan kanssa, jotka asui tuettuna. Niillä oli yh ja 7 lasta. Asunnossa oli 8 huonetta.
Köyhät kyykkyyn ja hiljaa. Me rikkaat ei jalalla maahan kosketa vaan tarvitaan teitä köyhiä askelmiksi jotta kengät eivät likaantuisi.
Vierailija kirjoitti:
Kela vaatii minua ja aikuista kanssani asuvaa lastani hakemaan ensisijaisesti yksiötä. Asumme kelan määritelmien mukaan liian kalliissa asunnossa.
Ei ole mielestäni oikein eikä ole oikein aloittajaakaan kohtaan.
Lapset tarvitsevat oman tilansa.
Suomi on mukamas hyvinvointi valtio, niin sitten pitäisi käyttäytyäkin sen mukaan.
Ja tosi tylysti ihmiset ovat aloittajalle kommentoineet.
Hyvä, jos teillä on kaikki hyvin ja toivottavasti on jatkossakin eikä elämä näytä teille karuimpaa puoltaan.
Kiitos ymmärryksestä! Tosiaan tilanteeni on väliaikainen opiskelujen vuoksi. En haluaisin saada mitään sossupummin leimaa. Ja jos yhtään lohduttaa niin olen kyllä tehnyt töitä aikaisempina vuosina, enkä ole tukia nostellut paitsi lapsilisän😅
Ja toivottavasti tosiaan saisin töitä kun valmistun!
On oikein, koska ilmeisesti sinulla kestää liian kauan löytää sopiva kolmio. Joten ehkä löydät kaksion nopeammin. Luultavasti Kelalle kelpaa kaksio tai kolmio, kumpi löytyy nopeammin. Siitähän oikeasti on kyse. Olet elänyt liian kauan ylirahoitetussa asunnossa.
On ihmisillä realisoitavaa omaisuuttakin muttei velvoiteta realisoimaan.
Hiekanruskeille kyllä järjestyy, ja jos sukunimen vielä vaihtaa...
Ostin itselleni kaksion jonka maksoin 20 vuoden asuntolainalla pienestä palkasta. Silleen tuntuu vähän hölmöltä kun toiset saa ilmaiseksi vastaavia tai kalliimpiakin asuntoja. Mutta mitäpä minä mistään mitään tiedän.
Vierailija kirjoitti:
Kela vaatii minua ja aikuista kanssani asuvaa lastani hakemaan ensisijaisesti yksiötä. Asumme kelan määritelmien mukaan liian kalliissa asunnossa.
Ei ole mielestäni oikein eikä ole oikein aloittajaakaan kohtaan.
Lapset tarvitsevat oman tilansa.
Suomi on mukamas hyvinvointi valtio, niin sitten pitäisi käyttäytyäkin sen mukaan.
Ja tosi tylysti ihmiset ovat aloittajalle kommentoineet.
Hyvä, jos teillä on kaikki hyvin ja toivottavasti on jatkossakin eikä elämä näytä teille karuimpaa puoltaan.
Ette saa yksiötä koskaan sillä niistä puute ja ne menee niille jotka asuu yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me haettiin kolmiota neljästään ja kaksi siis teiniä ja eri sukupuolta. Saatiin ja muutettiin. Nyt ei Kela enää kiusaa, muttei saadakaan sieltä mitään tt-tukee.
Miten neljä ihmistä käytännössä mahtuu kolmioon? Miten teinit saavat esim. opiskelurauhan? Johan tuossa loppuu kaappitilakin.
Teinit makkareihin ja vanhemmat olohuoneeseen.
Tai vastaavasti jos on ihana teini, yksi teini ottaa olkkaripaikan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me haettiin kolmiota neljästään ja kaksi siis teiniä ja eri sukupuolta. Saatiin ja muutettiin. Nyt ei Kela enää kiusaa, muttei saadakaan sieltä mitään tt-tukee.
Miten neljä ihmistä käytännössä mahtuu kolmioon? Miten teinit saavat esim. opiskelurauhan? Johan tuossa loppuu kaappitilakin.
Miksei mahtuisi? Kolmio on ollut hyvin tavallinen asunto 4-henkisellä perheellä. kun muistelen lapsuuttani 1990-2000-luvuilla niin hyvin monilla perheillä oli nimenomaan kolmio, neliö oli paljon harvinaisempi 4 hengellä. Eikä ollut edes mikään köyhä asuinalue kyseessä. Ja perheissä hyvin eri-ikäiset/eri sukupuolta olevat lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kela vaatii minua ja aikuista kanssani asuvaa lastani hakemaan ensisijaisesti yksiötä. Asumme kelan määritelmien mukaan liian kalliissa asunnossa.
Ei ole mielestäni oikein eikä ole oikein aloittajaakaan kohtaan.
Lapset tarvitsevat oman tilansa.
Suomi on mukamas hyvinvointi valtio, niin sitten pitäisi käyttäytyäkin sen mukaan.
Ja tosi tylysti ihmiset ovat aloittajalle kommentoineet.
Hyvä, jos teillä on kaikki hyvin ja toivottavasti on jatkossakin eikä elämä näytä teille karuimpaa puoltaan.
Ette saa yksiötä koskaan sillä niistä puute ja ne menee niille jotka asuu yksin.
Just mietin, että aika outoa jos Kela vaatisi yksiötä kahdelle ihmiselle, koska yksiöistä on niin järkyttävä pula.
Töinhin laiska! Tai sitten vaan sillanalle asumaan
Vierailija kirjoitti:
Ostin itselleni kaksion jonka maksoin 20 vuoden asuntolainalla pienestä palkasta. Silleen tuntuu vähän hölmöltä kun toiset saa ilmaiseksi vastaavia tai kalliimpiakin asuntoja. Mutta mitäpä minä mistään mitään tiedän.
Ai perhana. Mistä mä saan ilmaiseksi omistusasunnon?
Suomessa pitäisi lasten hankkimiseen olla selkeä tuloraja niin että liian köyhät ei hankkisi lapsia kun eivät niistä pystyisi pitämään huolta. Esim 1 lapsi niin 3000e kuussa voisi olla hyvä, 2 lapsesta 4000e /kk ja 3 lapsesta 5000e /kk. Jos kuukausi tulot ovat liian pienet niin valtiolle oikeus huostaanottaa lapset ja uudelleensijoittaa nämä sijaiskotiin uuteen perheeseen.
hinta ratkaisee,ei se kui iso kämppä.
Kaksio voi olla myös 2h + tupakeittiö.
Oletko kuulut että on moraalitonta ja väärin elellä loisia yhteiskunnan verorahoilla?