Miksi oikeustiedettä ja ko.alan porukkaa arvostetaan?
Tiedän että tienaavat ja statusta on ja pääsevät pompottamaan muita ihmisiä parhaassa tapauksessa mutta silti. Monesti puhutaan lääketieteellisestä ja oikeustieteellisestä rinnakkain mutta onko tuo vertaus ihan oikeutettu?
Lääketieteelliseen päästessä pitää olla luonnontieteet hallussa eli ns.kovat tieteet ja opiskelukin on sitten sitä samaa; todellisten ilmiöiden ja tärkeiden asioiden opiskelua ja ihmisen ymmärtämistä. Ei joidenkin houru-ukkojen kirjoitusten tulkitsemista ja niiden miettimistä vaan paljon syvällisempää molekyylitason mietintää. Tässä mielessä oikeustiede ei poikkea paljon vaikka kirjallisuuden opiskelusta; lueskellaan toisten kirjoittamia koukeroita arkipäiväisistä, varhaisteini-ikäisen ymmärrystasolle sopivista asioista ja tehdään äidinkielellisesti jänniä väännöksiä näistä asioista. Yleissivistävässä mielessä tämä vertautuu taidehistoriaan tai vaikka sukututkimukseen, jossa tullaan taitavaksi opettelemaan ulkoa toisten ihmisten konsensukseksi junttaamia ajatuksia. Eli ei oikeastaan sivistä ihmistä ollenkaan, jos sivistyksenä ajatellaan biologiaa, fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa yms. joka vaatii uusien käsitteiden haltuunottamista tai objektiivisen reaalimaailman ymmärtämisen kannalta hyödyllistä tietoa tai sitten hyödyllistä, yleismaailmallista faktasivistystä kuten historiaa tai psykologiaa (siis psykologiaa tietopuolena, ei sovelluksena) tai kieliä, joiden hallinta ei varsinaisesti vaadi kuin keskivertoälykkyyttä ja jotka ovat kyllä ihmisten keksimää kamaa ja periaatteessa kaikki korvattavissa yhdellä esperantolla mutta joiden status on paljon pienempi.
Kommentit (63)
Ei ainakaan tämän keskustelun perusteella vaikuta siltä, että oikeustieteilijöitä sen kummemmin arvostettaisiin. Itse juristina en edes odota arvostusta vain ammattini perusteella, vaan vasta sitten kun olen onnistunut työssäni ja asiakas on tyytyväinen.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 12:58"]
Ei ainakaan tämän keskustelun perusteella vaikuta siltä, että oikeustieteilijöitä sen kummemmin arvostettaisiin. Itse juristina en edes odota arvostusta vain ammattini perusteella, vaan vasta sitten kun olen onnistunut työssäni ja asiakas on tyytyväinen.
[/quote]
Mä vierastan myös ajatusta, että pitäis arvostaa jotakuta ihan vaan siksi, että on onnistunut itselleen jonkun koulutuksen tai aseman hankkimaan.
Lakimiehet on kyllä ihan perkeleen kieroja. Lait voisivat helposti olla yksinkertaisia ja selkokielisiä, mutta nyt lakimiehet säätää lakeja jolloin on mahdoton ajatus, että oikeustaistelu onnistuisi ilman asianajajaa. Lisäksi nuo ihmuskunnan saastat laskuttavat tuelta kun joku on hädäsää ja moista kaipaa.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 23:52"]
Minäkään en pidä oikeustieteiden opiskelua vähääkään niin vaativana kuin vaikka lääkiksessä opiskelua, kumpaakaan en ole itse kokeillut mutta itselleni silti se lääkärin ammatti ja ehkä joku hiukkasfysiikka on oikeastaan ainoa, joka herättää ihailua. Ei sillä etteikö oikiksessa opiskelisi älykkäitä ihmisiä tai etteikö työ vaatisi älyä, mutta en usko että sen enempää kuin vaikkapa opettajan työ, jota ei kai nykyään kovin suuressa arvossa pidetä.
[/quote]
Kyllä mua vähän vituttaa olla hiukkasfyysikko. Ei meinaa oikein yli 4000€ palkan pääse millään .

Ärsyttävää kun tää jää jumiin ja lähettää monta viestiä
[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 17:45"]
Ärsyttävää kun tää jää jumiin ja lähettää monta viestiä
[/quote]
Hiukkasfyysikko ei nyt vaan osaa.
Teille ei sitten varmaan kelpaa oikeusapu tilanteessa, jossa teitä on jollain tavalla viilattu linssiin? Ei haittaa, että lääkäri tekee virheen eikä ketään tunnu kiinnostavan. Ei haittaa, jos joku pahoinpitelee teidät, mitä väliä, kuka sitä nyt "oikeutta" ja korvauksia mistään itselleen tahtoo? Kun lapsen isä ei meinaa suostua teidän tahtoonne lapsen tapaamisissa ja elareistakin tapellaan, niin lastenvalvoja jolle menette itkemään saattaa - hupsista keikkaa! Olla juristi.
Entä jos joudutte liriin ulkomailla? Ei yhtään kiinnosta mikään oikeusapu?
Ei kaikki ammattikunnat olekaan ihmisten kanssa suoraa työskentelyä, heitä varten ja heitä auttaen, eikä tarvitsekaan olla.
Ehkäpä se arvostus perustuu siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että länsimaisen oikeusvaltion toiminta pohjautuu kaikessa lainsäädäntöön, jonka tulkinta ja soveltaminen on oikeusoppineiden yksinoikeus. Sinänsä oikeustiede tieteenalana vaatii tietyssä määrin loogista päättelykykyä ja kielellistä lahjakkuutta, mutta ei edellytä ylivertaista älykkyyttä. Eräs juristi piti lukiolaisille esittelyä oikeustieteestä ja totesi, että tällä alalla ei tarvitse pelätä, että aivoista loppuisi kapasiteetti ymmärtää. Mikä hänen mukaansa saattaa tulla vastaan vaikkapa teoreettisen fysiikan opinnoissa.
Sen enempää oikeus- kuin lääketieteen opinnoissa ei ole yhtään mitään sellaista, mitä kohtuullisella motivaatiolla varustettu keskivertotallaaja ei selvittäisi ongelmitta. Siksi tittelille ei kannata antaa arvoa sen kummemmin, vaan kannattaa ennemmin miettiä, minkälainen tyyppi siellä käyntikortin takana on.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 18:15"]
Ehkäpä se arvostus perustuu siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että länsimaisen oikeusvaltion toiminta pohjautuu kaikessa lainsäädäntöön, jonka tulkinta ja soveltaminen on oikeusoppineiden yksinoikeus. Sinänsä oikeustiede tieteenalana vaatii tietyssä määrin loogista päättelykykyä ja kielellistä lahjakkuutta, mutta ei edellytä ylivertaista älykkyyttä. Eräs juristi piti lukiolaisille esittelyä oikeustieteestä ja totesi, että tällä alalla ei tarvitse pelätä, että aivoista loppuisi kapasiteetti ymmärtää. Mikä hänen mukaansa saattaa tulla vastaan vaikkapa teoreettisen fysiikan opinnoissa.
[/quote]
Kuka vain voi hankkia itselleen ymmärrystä laintulkinnasta tai lääketieteestä. On kuitenkin ihan tavallista että ala kuin ala, osaaminen kuin osaaminen on tietyllä tavalla rajattu tietyille ihmisille. Lainoppineita on ollut aina.
Jos älyllä halutaan päteä niin sitten pitäisi varmaan olla yksi ja sama testi kaikille ja sen tuloksella sitten voi leijua jos on aihetta. Yksi voi olla vähemmän älykäs ja kahlata oikiksen läpi, toinen erittäinen älykäs ja tykätä kahlata oikis läpi. Yksi haluaa lääkäriksi, samalla älyllä varustettu terveydenhoitajaksi tai kätilöksi. Yhtä kiinnosta valtio-oppi, toista historia ja kolmas haluaa opettaa. Heidän älykkyydeestään tai kyvyistään ei voi paljoa vielä alan perusteella päätellä. Mielenkiinnonkohteista kyllä.
öh, harmittaako kun et päässyt oikikseen? terv. lääkäriopiskelija
Se on tätä keskiluokan kaksinaismoralismia. Paheksutaan eliittiä ja köyhiä, kuinka ne ketkuilevat ja sitten lakimiehet niiden puolesta ketkuilee lisää ja keskiluokka-parka maksaa viulut.
Mutta sitten kun sieltä keskiluokan julkisivun takaa paljastuu näitä talousrikoksia, väärinkäytöksiä, rattijuoppoutta ja pientä tylppää väkivaltaa, niin keskiluokankin paras kamu on lakimies.
Ainoa asia vissiin, josta keskiluokka kitisemättä ja ketkuilematta on valmis maksamaan. Siitä kunnioitus alaa kohtaan. Kusettajat arvostaa kusettajia.
tämän ketjun aloituksessa on kyllä taas...voi huoh, mistä edes aloittaisin?
En voi ymmärtää ihmisiä, jotka vähättelevät toisten korkeakouluopintoja, tai mitä tahansa opintoja. Heillä on varmaankin tyhjää omassa elämässään tai sitten huono (koulu)menestys on jäänyt kaivelemaan. Miten voit kuvitella, että oikeustiede olisi jotenkin yleismaailmallisesti helpompaa kuin lääketiede? Ehkä sinulle se on mutta ei välttämättä muille. Minulle esim. matematiikka on vaikeaa. Koulussani on monia, joille matematiikka on vesiselvää mutta kirjoittaminen ylivoimaista. Minulle kirjoittaminen on aina ollut luontaista ja saan taidoistani ihailua. Pitäisikö minun sitten sanoa, että "kirjoittaminen on vaan niin paljon helpompaa!"? Niinhän se onkin - minun mielestäni mutta ei koulukavereideni.
Lukenut ihminen ymmärtää, kuinka vähän hän itse tietää, eikä kuvittele olevansa asiantuntija alalla, josta hänellä ei ole mitään ymmärrystä.
Oikeustiede on yhteiskunnan insinööritiedettä. Todella laaja kokonaisuus eri näkökulmia. Juristeja tarvitaan jokaisella yhteiskunnan alueella. Oman urani olen tehnyt oikeudellisen perinnän, yritysjuridiikan, yritysjärjestelyjen ja sopimusten parissa.
Kyllä juristit vertautuvat lääkäreihin siten, että osa meistä on kuten yleislääkärit, auttavat ja ennaltaehkäisevät tai sitten tekevät harkinnan milloin laittavat jonkin osa-alueen erikoisosaajalle (oikeudenkäyntijuristille, tavaramerkkiosaajalle ta työlainsäädännön tietäjälle). Eiväthän markkinointiekonomitkaan tee tilinpäätöksiä tai lastenlääkärit leikkaa sydämiä. Kaikki juristit eivät osaa tai edes halua tehdä kaikkea.
Joskus vaan on todettava, että juristi on ainut porukasta joka jaksaa lukea ajatuksella pitkiä monimutkaisia asioita ja referoida niitä ymmärrettävästi muille lukutaitoisille.
Helpompiakin ammatteja on, jos voi näin sanoa. Pääsääntöisesti ollaan aina negatiivisten ja riitatilanteiden kanssa tekemisissä. Töitä saa tehdä myös paljon, ihmiset eivät lakkaa riitelemästä koskaan.
Oikeustieteilijöillö taitaa olla "laajin tietämys" kaikesta yhteiskunnallisesta, sillä eri oikeudenalat ulottuvat oikeastaan kaikkialle.