Vaikea ymmärtää kuormittumista, kun en itse koe sellaista ollenkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opeta mulle toi taito! Miltä se tuntuu kun ei tunnu pahalta? Miten koet ihmiset? Tunnetko koskaan häpeää? Syyllisyyttä? Mihin ystävyyssuhteesi perustuvat? Oletko koskaan kateellinen kenellekään? Toivotko lähimmäisillesi hyvää? 

Minustakin tuo on osittain nimenomaan taito. Osaa sanoa ei liialle työlle, liioille tapaamisille, liialle sille-minkä-kokee-kuormittavaksi. Aina ei tietenkään ole mahdollista, mutta etenkin töissä sen pitäisi olla mahdollista, harmi ettei usein potkujen pelossa ole. Vapaa-ajallaan voi tehdä valintoja, ja vaikka töissä on pelottavaa sanoa esimiehelle ei tai saa potkut, se voi olla uusi alku. Kannattaa ottaa se riski oman mielenterveyden turvaamiseksi.

Ei sun ap tarvi alkaa itseäsi vasiten rasittamaan, riittää, että tiedostat sen, että joku toinen rasittuu helpommin kuin toinen. Et varmaankaan koskaan ääneen vähättele toisen stressiä? Se olisi rumaa. Täällä moni on vähätellyt sua ja sun kokemuksias, ehkä kateellisena, ehkä ihan vaan ajattelemattomuuttaan. 

Jaa, itse en ole vähätellyt vaan yritin havainnollistaa, että nyt kun noin 8 tunnin työpäivä on ap:lle juuri sopiva, eli hän jaksaa töiden jälkeen tehdä vielä muutakin, niin se ei tarkoita että hän jaksaisi ihan mitä vaan, vaikka nyt 20 tunnin työpäiviä. Siitä kertoo jo se, että tod näk jos ap:lle ilmotettaiso, että seuraavat 5 vuotta työpäivät on 20 tuntisia niin hän ottaisi loparit (eihän hän hullu ole).

Eli siis, joku kuten minä taatusti kuormittuisin ap:n hommissa, ja ap taas kuormittuisi jos hälle lykkäisi hirveästi kaikkia muita velvoitteita nykyisten velvoitteiden päälle. Tai vaikka syövän tai psykoosin. Ja ei, ei kannata kokeilla.

Luultavasti et vain ole kokenut pitkäaikaista kuormittumista. Minäkin olin joskus kuin sinä, sitten alkoi todella pitkä ajanjakso jossa oli paljon stressiä, huolta, surua, sairastumista ja ihan kaikkea negatiivista. Ei ollut aikaa palautua kun uusi murhe oli jo käsittely postraumaattiseen stressireaktioon se sitten päätyi ja siitä luiskahti masennukseen. Masennuksen sain hoidettua mutta stressitaso ei koskaan palautunut entiselleen ja kuormitun nykyään helpommin.

Joillakin on oikesti vain helpompi elämä. Ystäväni on juuri tälläinen ja olen onnellinen hänen puolestaan. Hän on kohta 50 vuotias ja vasta puhui että hällä ei rehellisesti koskaan ole ollut isoja murheita elämässä. Vanhemmat on vielä elossa ja terveitä, sisarukset kunnossa perheineen, lapset terveitä ja menestyy. Opiskeli ammatin mistä nauttii, harrastaa mieluisia juttuja, hyvä ja rakastava mies. Häntä ihan hävettää ettei ole kokenut mitään pahaa elämässään mutta eihän se saisi noin mennä. Joillekkin annetaan vähemmän, toisille sitten enemmän.

Ei mun elämä mikään helppo ole ollut. Alkoholisti-isä, vanhempien ero, oma avioero, lapsen vakava krooninen sairaus, työttömyysjakso, oman vanhemman dementoituminen ja toisen kuolema. Ja kaikkea muuta.

Ap

Ihmiset ei välttämättä oikeasti tiedä mikä heitä kuormittaa. Hyvin usein heitä kuormittaa jokin luonteenpiirre. Esimerkiksi se, että ei osaa sanoa ei tai haluaa aina miellyttää kaikkia tai liiallinen kunnianhimo.

Minusta olisi hyvä erottaa nämä ihmiset niistä, joille kuormitus tulee aidosti ulkoapäin, kuten hoitoalalla, poliisissa tai asiakaspalvelussa.

Se, että pyrkii täydellisyyteen, haalii itselleen liikaa tekemistä johtaa sitten burnoutiin aika yleisesti, kun tuohon pakettiin ei enää sovikaan elämän tuomat yllätykset, kuten erot, sairaudet ja kuolemat. Jos kuormitus on jo tapissa, niin kamelin selkä katkeaa.

Mutta alkusyy ei ole se elämäntapahtuma tai työ, vaan se huono luonteenpiirre, jota ihminen ei ymmärrä eikä saa hallintaan kuin burnoutin kautta. Ja lisäksi tuollaiset ihmiset on rasittavia muille. Tekevät intona kahden ihmisen työt halvalla ja estävät siten lisätyövoiman palkkaamisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opeta mulle toi taito! Miltä se tuntuu kun ei tunnu pahalta? Miten koet ihmiset? Tunnetko koskaan häpeää? Syyllisyyttä? Mihin ystävyyssuhteesi perustuvat? Oletko koskaan kateellinen kenellekään? Toivotko lähimmäisillesi hyvää? 

Minustakin tuo on osittain nimenomaan taito. Osaa sanoa ei liialle työlle, liioille tapaamisille, liialle sille-minkä-kokee-kuormittavaksi. Aina ei tietenkään ole mahdollista, mutta etenkin töissä sen pitäisi olla mahdollista, harmi ettei usein potkujen pelossa ole. Vapaa-ajallaan voi tehdä valintoja, ja vaikka töissä on pelottavaa sanoa esimiehelle ei tai saa potkut, se voi olla uusi alku. Kannattaa ottaa se riski oman mielenterveyden turvaamiseksi.

Ei sun ap tarvi alkaa itseäsi vasiten rasittamaan, riittää, että tiedostat sen, että joku toinen rasittuu helpommin kuin toinen. Et varmaankaan koskaan ääneen vähättele toisen stressiä? Se olisi rumaa. Täällä moni on vähätellyt sua ja sun kokemuksias, ehkä kateellisena, ehkä ihan vaan ajattelemattomuuttaan. 

Niin... mutta mitäs sitten kun se liika työ, tapaaminen, mikä tahansa on sellaista mille ei voi sanoa ei? Tai kun raja kuormittuvuudelle on paljon alhaisempi kuin useimmilla tai vaihtelee? Joku heitti täällä että kaikilla on vuorokaudessa samat tunnit, mutta eihän se ole koko totuus. Unen tarve, pakolliset jutut ja tehokkuus vaihtelevat. Itse tarvitsen paljon unta enkä yksinkertaisesti saa aikaan niin paljon samassa ajassa kuin muut. Tämä on johtanut jatkuviin uupumuksiin kun olen yrittänyt vetää asioita muille normaaliin tahtiin.

Onneksi olkoon ap! Osaat selkeästi pitää kiinni omista rajoistasi. Monetkaan eivät osaa. Siksi väsyvät töissä ja sukulaisten kanssa. Toki olemme jo lähtökohtaisesti hiukan erilaisia kyvyssämme sietää mm. sosiaalisia ja älyllisiä haasteita. Ja silläkin on lmerkitystä, paljonko ajasta voit tehdä asoita ihan oma mielen mukaan ilman kompromisseja.

Vierailija kirjoitti:

Ei siihen tarvita kuin yksi meluava naapuri joka pitää sut hereillä joka yö kaksi vuotta putkeen ja alat kyllä "kuormittua". Ja työttömyys on huomattavasti "kuormittavampaa" kuin kiireinen duuni.

Tämä aloitus on niin käsittämättömän putkinäköinen.

Minulla on tässä 3 vuotta ollut taistelu yhden rouvan kanssa joka mesoo aina yöllä. Aina 23.00 jälkeen se alkaa touhuilemaan, kantapää kävelijä. Lattiat ja kehykset tärisevät kun hän kävelee.

Mulla tuli sitten ajan kanssa uni ja stressihäiriö hänen takia. Olen aina ollut hyväuninen kunnes tämä paska tuli meidän rappuun asumaan.

Valitin taloyhtiölle, isännöitsijälle ja se onneksi sai 2 varotusta kantapää kävelyn takia. Nyt sitten vasta meni perille, hän pysyy hiljaa.

Mutta unihäiriö on ja pysyy. Mulla meni terveys vaikka olen nuori ihminen. Koita sä ap elää tällaista missä naapuri tekee niin paljon meteliä että se on kuin pommitus. Aina öisin heräät pamauksiin.