Lue keskustelun säännöt.
Raskausaika on ollut kamala - löytyykö vertaistukea?
08.12.2020 |
Odotan esikoistani, lapsi on toivottu ja viimeinen kolmannes alkaa pian. Koko raskausaika on ollut alusta asti aika kamala. Pahoinvointi alkoi jo plussatessa viikolla 4 ja jatkui reilusti yli ensimmäisen kolmanneksen. Pitkäaikaissairauteni pahentui heti raskauden alkaessa, vaikka lähes kaikilla samasta sairaudesta kärsivillä olo helpottaa koko raskausajaksi. Aikoinaan ennen raskautta minua lohdutettiin sairaudestani, kuinka sairaus helpottaisi raskauden myötä - näin ei sitten käynytkään. En voi käyttää normaalia lääkitystä sairauteeni raskauden takia ja odotusaika on mennyt kivuissa ilman lääkitystä. Yöt ovat kivun ja hormonien takia valvomista jo nyt, vaikka olin odottanut huonojen unien alkavan vasta lapsen synnyttyä. Paino on noussut jo nyt 8 kg, vaikka viimeinen kolmannes on vielä edessä eikä ruokahalu ole kasvanut raskausaikana. Olo on koko odotusajan ollut kipeä, väsynyt ja jatkuvasti kasvava ulkomuoto tuntuu ikävältä. Raskaus ei todellakaan ole ollut elämän parasta aikaa, jolloin olisin kokenut oloni hehkuvaksi. En oikein osaa iloitakaan toivotusta raskaudesta, kun olo on koko ajan ollut niin kamala. Löytyykö täältä vertaistukea, oletko kokenut odotusaikasi kamalana? Miten koit ajatuksesi myöhemmin, esim. lapsen synnyttyä?
En kaipaa kommentteja "mitäs läksit", raskaus on odotettu ja toivottu, mutta en ajatellut koko odotusajan olevan alusta asti näin vaikeaa.
Ap
Kommentit (116)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan myönnä ääneen odotuksen olleen pettymys. Kaikilla on ihanaa linnunmaitoa alusta loppuun asti. Some vääristää tätä. Eiköhän lähes jokaisella ole raskausvaivoja, toisilla enemmän, toisilla vähemmän...
En saa happea. Mietin jo happibaariin menemistä. Tukehdun kohta ja mies ei ota tosissaan. Lapset riehuu eikä tottele en jaksa komentaakaan enää, tuntuu että tässä on hengenlähtö lähellä.
Hirveää oli, siksi sen nimi ei ole keveys. Nyt, kun lapsi täyttää 20, on välissä ollut jo tarpeeksi muitakin hirveitä vaiheita, ettei haittaa enää.
tutulta kuulosti. eniten v*tutti, kun tultiin sanomaan "kuinka se toka kolmannes on sitten parasta aikaa, oot sitten pirteä ja voit hyvin". ja p*skat: olin niin väsynyt etten jaksanut muuta kuin käydä töissä, kipuja oli jo päivittäin ja vatsan kokoa ihmeteltiin jatkuvasti. helpotti vasta muutama päivä synnytyksen jälkeen pahimpien oireiden ollessa ohi.
tsemppiä odotukseen! ei tuota tilannetta yleensä ymmärrä muut kuin raskaan raskausajan kokeneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aapeen viesti voisi olla omani.
Kurjinta oli hurja painonnousu (myös äitini keräsi aikanaan yli 20 kiloa). Jatkuvasti tuli joku kommentoimaan "en tajunnut sun olevan raskaana, luulin että oot vaan lihonu". Muutenkin jo turvonnut olo ja piti kulkea isoimmissa kaupan imetysliiveissä jo raskausaikana, niin ei ollut kiva kuunnella noita kommentteja.
Järkyttävää pahoinvointia viikolle 17 asti. Sitten ehkä 4 viikkoa tilanne ihan ok, kunnes alkoi supistelut, jotka rajoittivat liikkumista ja mahakin hiljalleen kasvoi aiheuttaen omat vaivansa. Saikulle rv 25 vuodelepoon ja jatkuva huoli painamassa rintaa.
Palkinto on kuitenkin ihana ja silloin tuo kaikki jää taka-alalle muistoihin. Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan syvältä oli. Ensin 6-7 viikon krapula eikä mitään olisi jaksanut tehdä, mutta niin vaan oli töissä käytävä ja koira lenkitettävä. Koko ajan, myös yöllä, piti napostella että pysyi edes vähän toimintakuntoisena. Toka kolmannes vähän helpompaa mutta sitten tuli korona eikä mihinkään päässyt. Olisi kiva ollut kierrellä vaikka lastenvaatekirppiksiä ja fiilistellä. Kavereitakaan ei tullut nähtyä niin piti erikseen aina ottaa asiaksi kertoa, että meille tulee vauva ja sekin tuntui jotenkin tyhmältä. Sitten loppuun vielä jäätävä turvotus ja ällötys omasta kehosta, pahimmilla kesähelteillä toki. Painoa tuli 22kg (olen normaalisti noin 60kg joten lisäys oli jäätävä). Että se synnytys oli tähän verrattuna piece of cake.
Olihan niitä vaivoja, tosin ei niin pahoja kuin ap:llä. Mutta sen verran pahoja kuitenkin, että nyt kun on kaksi lasta väännetty, en lisää halua mistään hinnasta!!
1. raskaudessa olin ensimmäisen kolmanneksen aivan järkyttävän väsynyt. Mikään määrä unta ei riittänyt. Viimeisellä kolmanneksella alkoivat jatkuvat supistukset. Kunto meni todella huonoksi, kun en päässyt liikkeelle, kun ihan koko ajan supisteli.
2. raskaudessa selkä meni ihan rikki. Lopussa se oli niin kipeä, etten usein päässyt aamuisin sängystä ylös ilman apua. Kipu säteili jalkaankin. Toisinaan mieheni ollessa yövuorossa, makasin koko yön samassa asennossa, koska en pystynyt kääntymään omin avuin.
Eniten kuitenkin harmittaa, että molemmat synnytykset on käynnistetty. En ole saanut kokea luonnollisesti käynnistynyttä synnytystä. Se on ollut todella iso pettymys. Vieläkin se harmittaa, ja ihmettelen, mikä kropassani oikein on vialla, kun se ei kerran pysty hoitamaan tuotakaan hommaa loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos yhtään lohduttaa:
-9 kuukauden kurjan raskausajan jälkeen synnytys on aika "helppo" nakki, vaikka kestäisikin pahimmillaan pari päivää. 9 kuukauteen verrattuna pieni aika ja samalla tietää, että monet vaivat helpottavat synnytyksen jälkeen.
-Et ole ainoa, jonka odotusaika on kurja. Harva vaan jakaa avoimesti raskausajan vaivojaan missään tai sitten vertaillaan vaan hyperemeesiin ja kummastellaan miten sulla voi olla vaikeaa kun toiset laattaa koko raskausajan aamusta iltaan. Ihan yhtä tosi se sun kamala raskaus on, eikä sitä pidä verrata muihin.
-Lapsen syntymän jälkeen fiilikset voi muuttua: lapsi on ihana ja raskausaika jää taakse. Ilo lapsesta tulee monilla lapsen syntymän jälkeen ja silloinkin ehtii nauttimaan. :)
Vaikka ainoastani raskaudestani on piiitkä aika niin muistan sen kuin eilisen.
1. Vasta terkkarin testi näytti plussaa. Siitä alkoikin väsymys/okstenlu rumba josta jouduinkin sairaalaan.
2. Toinen kolmannes meni hyvin. Tosi parisuhde alkoi rakoilemaan...
3. Loppu aika olikin stressin takia yhtä helvettiä. Raskaus jouduttiin käynnistämään raskausmyrkytyksen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ainoastani raskaudestani on piiitkä aika niin muistan sen kuin eilisen.
1. Vasta terkkarin testi näytti plussaa. Siitä alkoikin väsymys/okstenlu rumba josta jouduinkin sairaalaan.
2. Toinen kolmannes meni hyvin. Tosi parisuhde alkoi rakoilemaan...
3. Loppu aika olikin stressin takia yhtä helvettiä. Raskaus jouduttiin käynnistämään raskausmyrkytyksen vuoksi.
Edit. Voimia sinulle.
Vinkkinä: jos raskaus jatkuu tuollaisena loppuun asti, niin kysy käynnistyksen mahdollisuudesta jo ennen laskettua aikaa. Jos olo on tuollainen, miksi raskautta pitäisi jatkaa pahimmillaan viikolle 42 asti. Viikolla 27 lapsi on jo täysaikainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa! Itse olin ekan ja tokan kolmanneksen kamalassa kunnossa ja vikasta kolmanneksesta pari viikkoa ennen la oli kaikkein helpoimmat, vaikkei olisi uskonut. Loppuajan supistukset ja muut oireet oli pientä siihen, millaisia aiemmat kuukaudet oli olleet.
Jaksamista sinulle Ap! Et ole yksin kokemuksesi kanssa.<3
Olen suurin piirtein samassa vaiheessa raskautta, esikoista odotan myöskin. Voin omasta puolestani sanoa, että kyllä kaikki raskauteen liitetty hehkeys on ollut kaukana tästä odotusajasta! Pahoinvointia ja voimakasta väsymystä ilmeni kuin oppikirjan mukaan ja ne kun helpotti, niin yllättäen liitoskivut alkoivat siinä rv 15 paikkeilla. Niitä on yhä edelleen, minkä seurauksena toimintakykyni on heikentynyt turhan paljon raskautta edeltäneestä ajasta. Sekös ottaa kaaliin. Lisäksi kivut aiheuttavat uniongelmia. Minulla ilmeni elämäni ensimmäinen aurallinen migreenikohtaus muutama päivä sitten (lähisuvussani kellään ei ole ollut migreeniä), eikä mieheni vieläkään saa rauhaa ajatukselta, että mitäpä jos kyseessä olikin tia-kohtaus. Ensihoitokin kävi tsekkaamassa ja kaikki ok.
Ei tämä jatkuva pieretys, turvotus, pissattaminen ja ummetuskaan kovin hehkeää ole, mutta lohdutan itseäni sillä, että tämä on vain väliaikaista ja sikiöllä on kaikki hyvin. Painonnousu ahdistaa, mutta kasvava maha osiltaan tuottaa iloa. Nyt kun kaikenmaailman oireista kärsii, potkut muistuttavat, minkä vuoksi näistä kannattaa kärsiä.
Paskaahan se on. Itselläni pahoinvoinnit ovat olleet se rankoin osuus. Käytännössä sitä on ensimmäiset 4kk vuodepotilas. Mutta kuitenkin, lapsi on aivan paras palkinto ja sen takia sitä raskauskärsimystä jaksaa useammankin kerran.
Vierailija kirjoitti:
Ihan syvältä oli. Ensin 6-7 viikon krapula eikä mitään olisi jaksanut tehdä, mutta niin vaan oli töissä käytävä ja koira lenkitettävä. Koko ajan, myös yöllä, piti napostella että pysyi edes vähän toimintakuntoisena. Toka kolmannes vähän helpompaa mutta sitten tuli korona eikä mihinkään päässyt. Olisi kiva ollut kierrellä vaikka lastenvaatekirppiksiä ja fiilistellä. Kavereitakaan ei tullut nähtyä niin piti erikseen aina ottaa asiaksi kertoa, että meille tulee vauva ja sekin tuntui jotenkin tyhmältä. Sitten loppuun vielä jäätävä turvotus ja ällötys omasta kehosta, pahimmilla kesähelteillä toki. Painoa tuli 22kg (olen normaalisti noin 60kg joten lisäys oli jäätävä). Että se synnytys oli tähän verrattuna piece of cake.
Nyt kun asiaa muistelen niin unohdin nämä:
- närästys
- liitoskivut
- pakarakrampit
- yöheräilyt vessaan
Lohdutuksen sanana että näköjään puolet vaivoista on jo unohtunut tässä 3kk synnytyksen jälkeen :D
Täällä toinen, jonka raskausaika oli kaikkea muuta kuin ihana. En osannut iloita vauvasta odotusaikana, ei kiinnostanut ostella tavaroita vauvalle tai hössöttää tulevasta, kun arki oli päivästä toiseen selviytymistä. Rehellisesti sanottuna vauvavuosi oli paljon helpompi. Vaikka vähäisten unien takia väsytti, ei raskaus enää koetellut kroppaa.
Vierailija kirjoitti:
Olisit abortoinut niin et kärsisi nyt
Miksi abortoida toivottu lapsi? Sen sijaan sulla kannattais tarkistuttaa toi luetun ymmärtäminen...
hirveää oli koko 9 kk, mut lapsen syliin saatua tuo kärsimys unohtui