Lue keskustelun säännöt.
Raskausaika on ollut kamala - löytyykö vertaistukea?
08.12.2020 |
Odotan esikoistani, lapsi on toivottu ja viimeinen kolmannes alkaa pian. Koko raskausaika on ollut alusta asti aika kamala. Pahoinvointi alkoi jo plussatessa viikolla 4 ja jatkui reilusti yli ensimmäisen kolmanneksen. Pitkäaikaissairauteni pahentui heti raskauden alkaessa, vaikka lähes kaikilla samasta sairaudesta kärsivillä olo helpottaa koko raskausajaksi. Aikoinaan ennen raskautta minua lohdutettiin sairaudestani, kuinka sairaus helpottaisi raskauden myötä - näin ei sitten käynytkään. En voi käyttää normaalia lääkitystä sairauteeni raskauden takia ja odotusaika on mennyt kivuissa ilman lääkitystä. Yöt ovat kivun ja hormonien takia valvomista jo nyt, vaikka olin odottanut huonojen unien alkavan vasta lapsen synnyttyä. Paino on noussut jo nyt 8 kg, vaikka viimeinen kolmannes on vielä edessä eikä ruokahalu ole kasvanut raskausaikana. Olo on koko odotusajan ollut kipeä, väsynyt ja jatkuvasti kasvava ulkomuoto tuntuu ikävältä. Raskaus ei todellakaan ole ollut elämän parasta aikaa, jolloin olisin kokenut oloni hehkuvaksi. En oikein osaa iloitakaan toivotusta raskaudesta, kun olo on koko ajan ollut niin kamala. Löytyykö täältä vertaistukea, oletko kokenut odotusaikasi kamalana? Miten koit ajatuksesi myöhemmin, esim. lapsen synnyttyä?
En kaipaa kommentteja "mitäs läksit", raskaus on odotettu ja toivottu, mutta en ajatellut koko odotusajan olevan alusta asti näin vaikeaa.
Ap
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Rv 26 menossa ja suoraan sanottuna tää odotusaika on ollut p*ska. Olen enemmän tai vähemmän kipeä joka päivä ja edes ne raskauksien hyvät puolet ei lämmitä. En silittele innoissani vatsaani, vaan vauvan potkut tuntuvat epämukavilta ja vauva monottaa virtsarakkoani jo nyt lukuisia kertoja päivässä. En jaksaisi laittaa kotia valmiiksi vauvaa varten ja hössöttää kaikesta. Kunhan on sänky, hoitopöytä ja muutamat vaatteet hankittu nyt odotusaikana. Vielä pitäisi lähteä vaunuostoksille eikä kiinnostaisi tippaakaan.
Muuttunut ulkomuoto ärsyttää, kun en enää notkeasti taivu tekemään arkisia asioita ja väsyn herkästi. Muuttunut ulkomuotoni rassaa miestäni. Mieheni on muuten tosi ihana ja avulias myös raskausaikana, mutta läheisyys ja seksi ovat jääneet, kun ulkomuotoni ei ole nyt odotusaikana miehen mieleen. Toivottavasti tilanne helpottaa synnytyksen jälkeen. Muutenkin olo on kaikkea muuta kuin hehkeä. Joudun pukeutumaan venyviin mammatrikoovaatteisiin, näytän kamalalta eikä mistään onnellisesta raskaushehkusta ole tietoakaan.
Oma lukunsa on kaikki ulkonäkökommentit, joita saa kuulla harva se päivä. On tosi kiva pitää asiakkaille töissä luentopalavereita etänä, kun minua kuvataan alaviistosta ja näytän siltä, kuin minulla olisi +30 kiloa. Vatsa kasvaa keskikäyrällä, mutta saan jatkuvasti kuulla töissä, kuinka olen lihonut ja näytän samalta kuin jonkun serkun-naapurin-kummin-kaima viikkoa ennen laskettua aikaa. Tosi kiva, kun siihen laskettuun aikaan on vielä yli 3 kk ja nyt jo näytän valaalta muiden mielestä. :( Luojan kiitos koronan takia kukaan ei tule taputtelemaan vatsaa.
Ja kyllä. Odotan niin, että tämä raskaus on ohitse ja saisin lapsen syliini.
Että mä inhoon näitä ulkonäköä kommentoivia tyyppejä!! Raskaana olevalle saa muka tulla sanomaan mitä vaan ja jos noihin reagoi niin ollaan sillee "sun reaktio johtuu vaan hormoneista". Ai johtuu hormoneista että tuntuu pahalta kun tullaan arvostelemaan vatsaa suureksi, sua lihavaksi ja kysellään odotatko kaksosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap! Minulla on kaksi lasta, ja jälkimmäisen raskauden aikana mietin koko ajan, etten enää koskaan lähde tähän puuhaan. Pahinta oli 2 kk kestänyt pahoinvointi. Miten voi olla, että siihen ei ole kehitetty parannuskeinoa? Kokeilin aivan kaiken akupunktiosta pahoinvointilääkkeisiin, mikään muu ei auttanut kuin aika. Ja se ei lohduttanut, kun ei yhtään tiennyt, milloin pahoinvointi loppuu. Tuntui, että myös etäännyin esikoisestani, kun en pystynyt tekemään hänen kanssaan mitään. Onneksi sen asian olen ehtinyt korjata. <3
Pahoinvoinnin lisäksi sain rytmihäiriöitä ja umpilisäkkeeni tulehtui. 1. raskaudessa ilmennyttä verivirtsaisuutta ei sentään ilmaantunut. Sille ei koskaan ilmaantunut mitään selitystä. Kukaan lääkäri ei ole koskaan näin sanonut, mutta epäilen, että raskaus on vähän liian raskas koitos kropalleni, vaikka olenkin perusterve. Närästys ja liitoskivut olivat lopulta hyvin pieni murhe. Synnytykseni ovat onneksi olleet helppoja.
Kuopukseni on nyt 1,5-vuotias. En ole haudannut haavettani 3. lapsesta, vaikka en enää ikinä haluaisi olla raskaana.
Täällä yks raskautensa kans painiskeleva.
Eniten ärsyttää, että neuvolassa/äitiyspolilla ei reagoida mihinkään raskausoireisiini, koska "Sulla on matala verenpaine, hyvä hemoglobiini ja hyvät arvot sokerirasitustestistä".
On tosi kiva kärsiä mm. päivittäisistä kivuista, unettomuudesta, pahasta olosta, näköhäiriöistä ja päänsäryistä. Lääkkeeksi ehdotetaan rennietä ja panadolia. Ihan ku en olisi kokeillut. Ei auta. Se, että mulla on hyvät arvot joissain testeissä ei tarkoita, etteikö näihin oireisiin tarvitse reagoida.
Raskausajan v*tutuslista:
-närästys, ihan sama mitä söit ja kuinka vähän. Vesikin saatto närästää.
-jatkuva vessassa ravaaminen, päivällä ja yöllä. Kiva herätä joku plus viis kertaa yössä 9 kuukautta.
-ummetus ja sit kun vatsa toimi, niin haisi aivan järkyttävältä
-pierut, joita ei voinu loppuvaiheessa edes pidätellä
-rintakivut, kun sisäelimet nousi ylöspäin vatsan kasvaessa
-tiellä ollut vatsa, ei meinannut päästä edes sohvalta ylös
-ikävä olo kasvaneen kropan kans ja ihmisten päivittely vatsan koosta
-kyselyt, onko vatsassasi kaksoset tai kolmoset
Nää tuli loputtomalta listalta mieleen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotus oli aivan kuraa. Nyt odotan toista lasta ja tämä on vielä hirveämpää kuin ekan odotus. Onneksi tämä ei kestä ikuisesti ja lapsi on toivottu.
Joo ensimmäinen raskaus oli ihan kamala, ikinä en ole ollut niin huonossa kunnossa. Silloin lohduteltiin, että jos isä pysyy samana, olisi seuraava raskaus helpompi ja se onneksi olikin. En oksentanut kuin muutamasti, vasta viimeinen kolmannes oli vaikea, kun seisoaltaan huimasi ja liikkuessa supisteli. Tiputuksessakin olin vain kahtena päivänä!
Painoa tuli taas se n. 30 kg, mikä hoikalle ihmiselle aika paljon, haaveilen vielä onnistuvani pääsemään aiempiin mittoihin. Ja hullulla tavalla on ikävä sitä raskaana oloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen toisella kolmanneksella ja ärsyttää jatkuva närästys, pahoinvointi ja röyhtäily. Ei onneksi mitään hyperemeesiä ole, mutta tuntuu kuin olisi taukoamaton krapula päällä. Ihan sama mitä syö tai juo. Yhdessä vaiheessa pelkän veden juominen pisti oksettamaan.
Oon jo aiemmin käynyt vastailemassa tähän ketjuun, seitsemännellä kuulla mennään.
Odotusaika on yhä hirveää, eikä ole ajan kuluessa helpottanut. Päinvastoin, päälle on tullut perusraskausvaivoja, joista neuvolassa vaan todetaan "kuuluu asiaan". On täysin ok olla joka päivä kivuissa. Tekisi mieli lukittautua neljän seinän sisälle, kun on niin kamala olo. Mitään normaalia ei juuri jaksa tehdä. Puolen tunnin kävely käy urheilusuorituksesta, jonka jälkeen pitää päästä lepäämään.
Olen väsynyt ja muutun koko ajan apaattisemmaksi. Ärsyttää, miksi oma raskaus on näin vaikea, kun monella on niin ihanaa ja helppoa. Kiva, kun ihmiset ympärillä lässyttää, kuinka "raskaus on sinulle hienoa aikaa, nauti!" ja itsestä ei todellakaan tunnu siltä. Raskaus on toivottu, mutta nyt olo on kaikkea muuta kuin iloinen tästä raskaudesta. Hirvittää, miten reagoin lapsen synnyttyä, kun odotusaika on ollut niin vaikea. Mietin, osaako lapseen muodostaa hyvää kiintymyssuhdettakaan, kun odotusaika on ollut näin hirveä.😔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä yks raskautensa kans painiskeleva.
Eniten ärsyttää, että neuvolassa/äitiyspolilla ei reagoida mihinkään raskausoireisiini, koska "Sulla on matala verenpaine, hyvä hemoglobiini ja hyvät arvot sokerirasitustestistä".
On tosi kiva kärsiä mm. päivittäisistä kivuista, unettomuudesta, pahasta olosta, näköhäiriöistä ja päänsäryistä. Lääkkeeksi ehdotetaan rennietä ja panadolia. Ihan ku en olisi kokeillut. Ei auta. Se, että mulla on hyvät arvot joissain testeissä ei tarkoita, etteikö näihin oireisiin tarvitse reagoida.
Mun verenpaineet on 100/60 luokkaa. Turvotus on ihan hurja, liki 2 kiloa viikossa tahtia. Terkka kehotti vähentämään suolan käyttöä reippaasti, jotta auttaisi turvotukseen. Tajuan tässä lähtee, jos en mitään suolaista syö. (ja en siis mussuta mitään sipsejä, vaan ihan perus kotiruokaa)
Tulin vaan varoittamaan, että sen 9 kk kauheuden unohtaa, itse jo 3 kertaa käynyt saman läpi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
hirveää oli koko 9 kk, mut lapsen syliin saatua tuo kärsimys unohtui
Kolmesta raskaudesta yksi oli vaikea. En unohtanut sitä kärsimystä saatuani lapsen syliin, vaan olin pitkään väsynyt, uupunut ja voimaton. Lapsen ollessa lähes vuoden, sanoin miehelleni, että nyt taidan olla toipunut raskaudestani.
Pahoinvointi alkoi viikolla 12 ja jatkui viikolle 23. Oksensin joka päivä monta kertaa. Jo ennen pahoinvoinnin loppumista alkoi omituiset kivut, ilmeisesti jotain liitoskipuja. Ne oli tosi kovia. En pystynyt kunnolla kävelemään, en käynyt edes lähikaupassa kävellen ellei ollut ihan pakko. Jokainen askel sattui ja tämä paheni pahenemistaan loppua kohden. Itkin iltaisin kipua, ja vartaloni oli joka paikasta kipeä. Viikolla 36 alkoi voimakkaat supistukset, ihan hyvin olisivat voineet olla synnytyskipuja. Niitä tuli joka toinen päivä synnytykseen asti ja kun varsinainen synnytys alkoi (viikolla 41), en ensin ymmärtänyt, että nyt on tosi kyseessä, koska jo aiemmat supistukset olivat olleet kovia. Raskauden lopussa mietin vain, että miten jaksan synnyttää, kun olen niin kipeä koko ajan.
Tätä kaikkea pahensi vilkas esikoinen (ikäeroa 1v6kk) ja miehen reissutyö. Jälkeenpäin ajateltuna taisin sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Ajattelen sen johtuneen vaikeasta raskaudesta ja siitä, miten yksin sen kanssa jäin. Olen kärsinyt normaaleistakin liitoskivuista muiden raskauksien aikana, mutta tämä oli niin paha. En pystynyt harrastamaan lainkaan esimerkiksi seksiä viikolta 15 eteenpäin.
Mulla vasta eka kolmannes alkaa oleen selätetty, pahoinvointi alkoi pari pv ennen raskaustestiä ja jatkuu edelleen päivittäin. Oon tässä siis marraskuusta asti viettänyt kaiken vapaa-ajan kylkiasennossa maaten ja välillä etätyöpäivinäkin.. onneks pahoinvointi alkaa puolen päivän jälkeen, joten töistä oon selviytynyt suht hyvin.
Mutta vaikka rankkaa on ja pää alkaa vähän hajoamaan tähän makoiluun, oon tosi onnellinen tästä pahoinvoinnista, sillä se on merkki, että raskaus jatkuu edelleen. Mulla on takana 2 keskenmenoa, molemmissa ainoa keskenmenosta kertova seikka oli se, että raskauspahoinvointi loppui. Ei mitään kipuja, vuotoja tms. Nykysestä raskaudesta oon jo hyvinkin toiveikas, että päästäis maaliin asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahoinvointi, anemia, närästys, selkäkipu, mitä näitä nyt on... Lapset on ihania, mutta kurjia oli nuo fyysiset vaivat.
Minulla ei ollut yhtä kamalaa kuin muilla, mutta raskaus oli hanurista silti.
Ensimmäisen kolmanneksen väsymyksen ja pahan olon päälle aloin kärsiä unettomuudesta. Heräilin aamuyöstä, enkä saanut enää unta. Ja vessaan oli mentävä, koska hereillä muistin pissahätäni. Kuulemma raskaus ei selitä unettomuutta. Koita nukkua!
Neljännellä kuulla en kerran päässyt aamulla sängystä ylös viiltävien kipujen vuoksi. Tuntui ihan siltä, kuin sisäelimiäni olisi repeytynyt irti paikoiltaan hitaasti kasvavan kohdun tieltä. Sain puhelimessa päivän sairasloman ja olo olikin seuraavana päivänä normaali. Repeytyminen ikäänkuin helpotti, kun se vain pääsi tapahtumaan. No ei missään kirjassa tällaisesta lukenut! Lääkärikin ultrassa moitti minua, kuinka en voi jäädä sänkyyn makaamaan, koska ei minulla vielä siinä vaiheessa kuulu kipuja olla. Teki mieli sännätä ilman housuja sieltä huoneesta pois.
Supistelut olivat jatkuva riesa toisen kolmanneksen alusta lähtien. Näinhän ei kuulemma myöskään voi olla lääkärin mukaan. Supistuksia alkaa tulla vasta lähellä synnytystä.
Tuntui, että minä olin unohtanut lukea saman oppikirjan lääkärin kanssa ja vaivojani vähäteltiin, koska ei niin yleensä ole. En osannut olla raskaana oikein.
Synnytin myös aivan väärin, mutta se on oma tarinansa.
Kysymys: miten 9 kk kestäneiden kipujen jälkeen jaksaa lopen uupuneena synnyttää?
Mieleen on jääneet "ihanat" kommentit odotusajalta:
"Muista nyt nukkua varastoon, sillä vauvan synnyttyä et saa nukuttua."
Kiva vinkki, kun kärsin unettomuudesta, heräsin vessaan reilun tunnin välein ja hormonit/stressi teki unesta levotonta.
"Liiku nyt odotusaikana ahkerasti, tekee sinulle hyvää ja jaksat synnytyksessä paremmin."
Liikunta onkin päällimmäisenä mielessä, kun kroppaan sattuu lähes 24/7 ja olo oli tosi tukala jo tokan kolmanneksen lopulla.
"Nauti kasvavasta vatsasta ja sen tuomista kehuista."
Ai mitkä kehut? Koko odotusaikana sain yhden kommentin, kun mahaani kehuttiin söpöksi (5 raskauskuukausi). Muuten sain tosi ikäviä kommentteja vatsan koosta, painosta ja ulkomuodostani. Kyseltiin, odotanko kaksosia ja veikkailtiin, kuinka iso vauva on. Vatsan kanssa oli muutenkin ikävä olla, eivätkä kommentit helpottaneet oloa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yks raskautensa kans painiskeleva.
Eniten ärsyttää, että neuvolassa/äitiyspolilla ei reagoida mihinkään raskausoireisiini, koska "Sulla on matala verenpaine, hyvä hemoglobiini ja hyvät arvot sokerirasitustestistä".
On tosi kiva kärsiä mm. päivittäisistä kivuista, unettomuudesta, pahasta olosta, näköhäiriöistä ja päänsäryistä. Lääkkeeksi ehdotetaan rennietä ja panadolia. Ihan ku en olisi kokeillut. Ei auta. Se, että mulla on hyvät arvot joissain testeissä ei tarkoita, etteikö näihin oireisiin tarvitse reagoida.
Mulla sama. Testattiin maksa-arvot yms muttei mitään löytynyt enkä saanut mitään ylimääräistä seurantaa. Olisin myös halunnut jutella synnytykseen liittyvistä kysymyksistä etukäteen kätilön kanssa, mutta pyyntöäni ei kuunneltu neuvolassa. Mitään synnytysvalmennuksia tai vastaavia ei ole nyt koronan takia ollut. Itse olen todella halunnut lapsen, mutta ymmärrän hyvin, miksi syntyvyys on laskussa, kun "neuvolapalvelut" ovat tätä luokkaa...
Vierailija kirjoitti:
mitäs läksit :D
tällaisille kommentoijille tekisi mieli sanoa, että kukaan ei tilaa omalle kohdalle vaikeaa raskautta. jos keskiverto odottajalla on pahoinvointia ekalla kolmanneksella, joutuu valitettavasti joku potemaan sitä koko odotusajan. kaikille ei tule sitä puuhakasta ja seesteistä pesänrakennusviettiä, kun on kipuja ja olo aivan p*rs**stä. aika moni etukäteen toivoo, että oma raskaus sujuu hyvin tai keskiverrosti ja kyllä ottaa päähän, kun on itse se poikkeus, jolla menee oikein huonosti.
Ihan kuin Suomessa käynnistettäisiin kenenkään synnytystä pyynnöstä vain siksi, että raskaus on epämukava odottajalle. On näitäkin kuultu, että vaikean raskauden kokenut on kärvistellyt viikolle 42 ja käynnistystä viivytellään, koska luomusti alkanut synnytys olisi muka parempi.