Lue keskustelun säännöt.
Raskausaika on ollut kamala - löytyykö vertaistukea?
08.12.2020 |
Odotan esikoistani, lapsi on toivottu ja viimeinen kolmannes alkaa pian. Koko raskausaika on ollut alusta asti aika kamala. Pahoinvointi alkoi jo plussatessa viikolla 4 ja jatkui reilusti yli ensimmäisen kolmanneksen. Pitkäaikaissairauteni pahentui heti raskauden alkaessa, vaikka lähes kaikilla samasta sairaudesta kärsivillä olo helpottaa koko raskausajaksi. Aikoinaan ennen raskautta minua lohdutettiin sairaudestani, kuinka sairaus helpottaisi raskauden myötä - näin ei sitten käynytkään. En voi käyttää normaalia lääkitystä sairauteeni raskauden takia ja odotusaika on mennyt kivuissa ilman lääkitystä. Yöt ovat kivun ja hormonien takia valvomista jo nyt, vaikka olin odottanut huonojen unien alkavan vasta lapsen synnyttyä. Paino on noussut jo nyt 8 kg, vaikka viimeinen kolmannes on vielä edessä eikä ruokahalu ole kasvanut raskausaikana. Olo on koko odotusajan ollut kipeä, väsynyt ja jatkuvasti kasvava ulkomuoto tuntuu ikävältä. Raskaus ei todellakaan ole ollut elämän parasta aikaa, jolloin olisin kokenut oloni hehkuvaksi. En oikein osaa iloitakaan toivotusta raskaudesta, kun olo on koko ajan ollut niin kamala. Löytyykö täältä vertaistukea, oletko kokenut odotusaikasi kamalana? Miten koit ajatuksesi myöhemmin, esim. lapsen synnyttyä?
En kaipaa kommentteja "mitäs läksit", raskaus on odotettu ja toivottu, mutta en ajatellut koko odotusajan olevan alusta asti näin vaikeaa.
Ap
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lääkäreiden haluttomuus "määrätä" raskausajan vaivoihin lääkkeitä niiden sivuvaikutukset odottamaasi lapseen? Talidomidi-resepti aikoinaan raskauspahoinvointiin, piti olla hyvä lääke... No, auttoi pahoinvointiin, mutta ne syntyneet lapset :-(
Kumpi sinulle on parempi vaihtoehto: terve lapsi vai epämukavuus (= normaalit tuntemukset) raskausaikana?
Jos raskausvaivoja haluaa lääkitä, niihin löytyy yksi hyvä lääke: jälkiehkäisypilleri!
kuulepas. kaikki vaivat eivät ole raskausvaivoja. monilla on perussairauksia, joiden lääkitseminen on hankalaa tai mahdotonta raskausaikana.
Se onkin eri asia, pitää ottaa huomioon ennen raskautta, miten perussairauden lääkitys onnistuu/vaikeutuu raskauden aikana ja varautua siihen.
Suurin osa ketjun valituksista koskee kuitenkin vain ja ainoastaan raskauden aiheuttamista vaivoista. Niistäkin löytyy tietoa ja niihin pitää varautua, ei valittaa.
Vaikea raskaus takana, mutta olin varautunut siihen, ei tullut yllätyksenä, eikä tullut mielen viereenkään valittaa kauan kaivatun raskauden aiheuttamista vaivoista.
Ja tässä juuri valitat vielä jälkikäteenkin, että raskautesi oli vaikea!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen suurin piirtein samassa vaiheessa raskautta, esikoista odotan myöskin. Voin omasta puolestani sanoa, että kyllä kaikki raskauteen liitetty hehkeys on ollut kaukana tästä odotusajasta! Pahoinvointia ja voimakasta väsymystä ilmeni kuin oppikirjan mukaan ja ne kun helpotti, niin yllättäen liitoskivut alkoivat siinä rv 15 paikkeilla. Niitä on yhä edelleen, minkä seurauksena toimintakykyni on heikentynyt turhan paljon raskautta edeltäneestä ajasta. Sekös ottaa kaaliin. Lisäksi kivut aiheuttavat uniongelmia. Minulla ilmeni elämäni ensimmäinen aurallinen migreenikohtaus muutama päivä sitten (lähisuvussani kellään ei ole ollut migreeniä), eikä mieheni vieläkään saa rauhaa ajatukselta, että mitäpä jos kyseessä olikin tia-kohtaus. Ensihoitokin kävi tsekkaamassa ja kaikki ok.
Ei tämä jatkuva pieretys, turvotus, pissattaminen ja ummetuskaan kovin hehkeää ole, mutta lohdutan itseäni sillä, että tämä on vain väliaikaista ja sikiöllä on kaikki hyvin. Painonnousu ahdistaa, mutta kasvava maha osiltaan tuottaa iloa. Nyt kun kaikenmaailman oireista kärsii, potkut muistuttavat, minkä vuoksi näistä kannattaa kärsiä.
Huvittavaa lukea jälkeenpäin omaa vuodatustansa. Niin se aika vaan kultaa muistot ja tässä vähän jo haaveilee toisesta pienestä tuon kohta 9kk ikäisen tuhistessa kainalossa.
Vauva-ajassa on ollut omat kamaluutensa, mutta siitäkin huolimatta sanon, että kannatti todellakin kärsiä.
Vierailija kirjoitti:
Kaamea raskaus täälläkin, viikko 32 menossa. Tälläkin hetkellä närästää, särkee päätä ja supistaa. Ja nämä on ne pienimmät vaivat.
Ihaninta on, kun olen kertonut kaameasta raskaudesta, niin aletaan puhumaan "odotapas, millaista sitten on, kun lapsi syntyy". Siinä kipeänä saat kuunnella toisten vaikeista synnytyksistä, imetyksestä kipeistä rinnoista, koliikkivalvomisesta ja muusta. Eikö voisi ajatella, että yhdet murheet kerrallaan riittää?
Tuo se on jännä että kun joku on raskaana ensimmäistä kertaa niin aletaan kertoa kaikki hirveät tarinat synnytyksistä. Miksi? Luuleeko joku että se jotenkin lohduttaa? Kannustaa? Vai mitä ihmettä? Vai luulevatko kertojat että raskaana oleva nimenomaan haluaa kuulla niitä?
Ap täällä, joku oli nostanut ketjun ja ajattelin päivittää kuulumisia :D
Raskaus oli lopulta omalla kohdallani kamala sen 9 kuukautta, piti jäädä sairauslomallekin 2,5 kuukautta ennen laskettua aikaa. Helpoin aika koko odotusaikana oli viimeinen pari viikkoa: kivut alkoivat vähentyä ja olo oli virkeämpi kuin koko raskausaikana. Kirsikkana muuten tuon vaikean raskausajan päälle, että synnytys piti käynnistää viikolla 42, kun lapsi ei lähtenyt muuten syntymään eli tätä raskausajan riemua sai nauttia ihan pitkän kaavan kautta.
Synnytys olikin sitten nopea ja helppo (ehkä 9 kuukauden kärvistelyllä on jotakin vaikutusta tähän kokemukseen :D). Lapsi kärsi myös aivan järkyttävästä koliikista ensimmäiset 4 kuukautta ja oli paljon muutakin terveysvaivaa sekä lapsella että minulla. Rakas ja aivan mahtava lapsi täyttää ensi vuonna vuoden, mutta en kyllä edes uskalla ajatellakaan uutta raskautta ainakaan pariin vuoteen. Oli sen verran rankka kokemus ja kroppa toipuu vieläkin, että palautumisaikaa henkisesti ja fyysisesti tarvitsee rauhassa. Voimia kaikille vaikean raskauden kanssa kamppaileville!<3
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaamea raskaus täälläkin, viikko 32 menossa. Tälläkin hetkellä närästää, särkee päätä ja supistaa. Ja nämä on ne pienimmät vaivat.
Ihaninta on, kun olen kertonut kaameasta raskaudesta, niin aletaan puhumaan "odotapas, millaista sitten on, kun lapsi syntyy". Siinä kipeänä saat kuunnella toisten vaikeista synnytyksistä, imetyksestä kipeistä rinnoista, koliikkivalvomisesta ja muusta. Eikö voisi ajatella, että yhdet murheet kerrallaan riittää?
Tuo se on jännä että kun joku on raskaana ensimmäistä kertaa niin aletaan kertoa kaikki hirveät tarinat synnytyksistä. Miksi? Luuleeko joku että se jotenkin lohduttaa? Kannustaa? Vai mitä ihmettä? Vai luulevatko kertojat että raskaana oleva nimenomaan haluaa kuulla niitä?
sama kuin miesten inttijutut. yhdistää ja synnyttäneillä niihin omiin synnytyksiin liittyy selkeitä muistoja. mutta samaa mieltä oon, en ymmärrä tuollaisten stoorien jakamista raskaana olevalle. jos jotain jakaa, niin kertoisi edes jotain myönteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olo oli kaikkea muuta kuin hehkuva raskausaikana. +20 kiloa ja kivut. Odotin olo synnytyksen jälkeen helpottavan. Imetys ei laihduttanut, paino pysähtyi yli puoleksi vuodeksi samaan lukemaan. Jouduin laihduttamaan tiukalla dieetillä raskauskilot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sinänsä off topic, mutta kun näitä teidän kokemuksianne lukee, alan pakostakin ajatella mieheni viimeaikaisia puheita. Olen sanonut miehelle, että jos hankimme lapsia, haluan vain yhden. Ajatuskin terveysvaikutuksista hirvittää jo nyt, sillä kärsin migreenistä, skolioosista ja masennuksesta joka on uusinut useita kertoja.
Mies on kuitenkin sitä mieltä, että liioittelen ja heittäydyn dramaattiseksi, koska hänen ystäviensä vaimot ovat voineet hyvin ja kaikessa on kyse ”vain asennoitumisesta”. Huonosti voiva äiti joka ei nauti raskaudesta on kuulemma vain negatiivinen eikä pohjimmiltaan halua lasta. Mies haluaa myös ehdottomasti kaksi lasta, koska se kuuluu hänen suunnitelmaansa, ja ”kaksi lasta menee siinä missä yksikin”.Eli hän siis ensin mitätöi naisen omaa kehoaan kohtaan tuntemat pelot, sitten mansplainaa raskauden vaikutukset psyykeen ja kehoon, ja lopuksi kävelee minun toiveiden yli, vaikka tosiasiahan se on, että nainenhan tässä sen suurimman työn tekee.
En tiedä mitä ajatella. :(Älä lisäänny tuollaisen kanssa. Ei mitään alkeellisintakaan enpatiakykyä ja tosiaan se että hän on MIES on hänestä yhtä kuin se että HÄN tietää mitå raskaus on naiselle, nainen itse ei tiedä.
Usko kun sanon, tuo vain pahenee sitä mukaan kun mies vanhenee eli älä lisäänny tuollaisen sydämettömän ja selvästi aivottoman kanssa.
Tämä. Mulla oli paha anemia ja niin kovat liitoskivut, etten pystynyt viimeiseen kuukauteen kävellä Mies sanoi juuri nuo mitä mainitsit että mikset hehku niin kuin muut naiset. Niin paha mieli kuin raskaus tuon ääliön kanssa ei ole ollut vielä koskaan. Mies myös mökkeili enemmän kuin ikinä, jouduin pyytämään mun ISÄÄ ostamaan ja tuomaan mulle ruokaa kaupasta. Myös tuki vauva-aikana oli sitä että hän kannusti sektioon toisin kuin minä olisin halunnut, ei kuitenkaan ymmärtänyt nostorajoituksia (=mikset kanna vaunuja portaissa jne) jne. Hän oli luonnehäiriöinen kiusaaja, en pysty ymmärtämään normaalilta tervepäiseltä ihmiseltä tuollaista. Viestini: ÄLÄ tee lapsia tuon miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskaus on nimensä veroisesti raskasta aikaa. Sitä ei osaa tosissaan ajatella ennen kuin sen kokee itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulin vaan varoittamaan, että sen 9 kk kauheuden unohtaa, itse jo 3 kertaa käynyt saman läpi...
Lohdutuksena muille; toiset ei unohda ikäviä kokemuksia ja lapsiluku jää esim. yhteen. Toisille ihan oikeasti raskausaika on niin rankka kokemuksena, ettei sitä halua mistään hinnasta kokea uudestaan.
Unettomuus, joka alkaa jo odotusaikana on ihan hirveää. Luulin että unettomat yöt tulevat vasta lapsen synnyttyä mutta eheeei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vuosiin kärsinyt öisestä kurkkukivusta, nyt loppuraskaudessa tietysti sekin vaiva on ilmaantunut. Öisin herää myös 2 tunnin välein pissalle. Itsensä kampeaminen ylös sängystä käy työstä ja sattuu ihan älyttömästi lonkkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä miksei vaikeista raskauksista puhuta avoimemmin. Tai sitten pitää ainakin sanoa että oli sen arvoista. Itselle tuli ainakin ihan yllätyksenä kuinka HIRVEÄÄ raskaus voi olla.
Itsellä:
-neljän kuukauden runsas verenvuoto, joka aiheutti anemian (keskenmeno diagnoosi terveys(arvaus)keskuksesta ennen kuin pääsi ultraan usean viikon jälkeen)
-näön merkittävä heikentyminen
-häpyliitoksen löystyminen joka aiheutti liikuntakyvyttömyyden. Itsenäisyyden menetys pahinta (olen aina ollut aktiivinen ihminen). Nyt vain kodin ja sängyn vankina.
-pahoinvointi ja ummetus
-lapsen pää painaa rintakehää niin että nukkumisesta ei tule mitään ja en saa hengitettyä
-istukkassa ilmeisesti jotain häikkää ja siksi myös raskausmyrkytyksen estolääkitys päällä
-synnytys meinasi käynnistyä viikolla 24, lääkkeillä saatiin sairaalassa rauhoitettua tilanne. Tästä syystä liikuntakielto, aivan kuin pystyisin muutenkaan kävelemään!
Vielä olisi pari kuukautta jäljellä. Joka päivä itken, kun olen niin jäätävissä kivuissa ja masentunut. Osaan ongelmista sain apua kun muutimme Suomesta! Neuvolassa mitään oireista ei otettu vakavasti (ja vastassa tietysti joka kerta eri ihminen). Äidin terveydellä ei ole mitään väliä jos lapsella kaikki ok. Kukaan ei myöskään osaa sanoa palautuuko näköni tai voinko ikinä palata ammattini pariin (olen liikunta-alan ammattilainen).
Älä lisäänny tuollaisen kanssa. Ei mitään alkeellisintakaan enpatiakykyä ja tosiaan se että hän on MIES on hänestä yhtä kuin se että HÄN tietää mitå raskaus on naiselle, nainen itse ei tiedä.
Usko kun sanon, tuo vain pahenee sitä mukaan kun mies vanhenee eli älä lisäänny tuollaisen sydämettömän ja selvästi aivottoman kanssa.