Lue keskustelun säännöt.
Ajattelen perheenjäsenteni kuolemaa joka päivä ja tämä on alkanut tuntua oudolta
08.12.2020 |
En aktiivisesti ajattele tätä asiaa, mutta aina kun joku perheeni jäsenistä lähtee esimerkiksi ulos, aivoissa aktivoituu automaattisesti ajatus: "Mitä jos jotain kauheaa tapahtuu ja tämä oli viimeinen kerta, jolloin näin puolison/lapsen?" Ajatus on ahdistava mutta se ei jää mieleen pitkäksi aikaa vellomaan.
Tämän vuoksi tavakseni on tullut, että aina kun joku on lähdössä johonkin, menen ovelle sanomaan heippa ja halaamaan, varmuuden vuoksi. Samalla painan mieleeni, mitä kyseinen perheenjäsen sanoi, mitä hänellä oli päällään, miltä hän näytti, tällaisia yksityiskohtia. Siksi että se saattaa olla viimeinen kerta.
Sitten en asiaa ajattele sen enempää ennen kuin kyseinen ihminen tulee takaisin, silloin ajattelen, että huh, tällä kertaa selvittiin. Ja sama toistuu aina, kun joku on menossa jonnekin.
En siis ryve missään ahdistuksessa, mutta ajatus on sinnikäs ja aina toistuva. On alkanut tuntua oudolta, etten pääse siitä eroon. Onko tämä enää edes normaalia?
Kommentit (9)
Onko elämäntilanteessasi tekijöitä jotka selittäisivät sen että "uhkamonitorointi" on koholla? Toki meillä on kaikilla nyt ainakin tämä maailmantilanne painamassa mieltä. Itselläni on myös taipumusta tällaisiin katastrofiajatuksiin, ja äidiksi tulo on lisännyt niitä. Hormonikierto ym tuntuu vaikuttavan niiden määrään. Enemmän kuin sitä onko normaalia, miettisin sinuna kuinka paljon nämä ajatukset sinua haittaa tai häiritsee normaalia elämääsi. Voithan lukea olisiko pakkoajatuksiin self help -tyylistä materiaalia, jos kaipaat jotain apua mutta et välttämättä koe tarvitsevasi ammattilaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko elämäntilanteessasi tekijöitä jotka selittäisivät sen että "uhkamonitorointi" on koholla? Toki meillä on kaikilla nyt ainakin tämä maailmantilanne painamassa mieltä. Itselläni on myös taipumusta tällaisiin katastrofiajatuksiin, ja äidiksi tulo on lisännyt niitä. Hormonikierto ym tuntuu vaikuttavan niiden määrään. Enemmän kuin sitä onko normaalia, miettisin sinuna kuinka paljon nämä ajatukset sinua haittaa tai häiritsee normaalia elämääsi. Voithan lukea olisiko pakkoajatuksiin self help -tyylistä materiaalia, jos kaipaat jotain apua mutta et välttämättä koe tarvitsevasi ammattilaista.
No sellainen elämänmuutos tässä on ollut hiljattain, että vaihdevuodet alkoivat. Voisi ehkä liittyä siihen? Tämä ei tosiaan ahdista siinä määrin, että tarvitsisin apua, mutta mietityttää kyllä, miksi ajatukset palaavat niin sinnikäästi joka päivä. Ap
Minulla on ollut samanlaista ”aina”. Niin pitkälle kuin muistan. En todellakaan tiedä miten siitä pääsee eroon.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut samanlaista ”aina”. Niin pitkälle kuin muistan. En todellakaan tiedä miten siitä pääsee eroon.
Sama. Jo lapsena
Sama juttu. Yritän myös aina että viimeiset sanat olisivat jotkut mukavat, ettei riidoissa kukaan lähde mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sama. Ja aamulla, tai jo aamuyöllä, herätessä ensimmäinen tunne on pakokauhu miten me kaikki kuolemme niin pian. Ap mainitsikin vaihdevuodet tuossa jossain.. Itsellä tämä pahentunut samaa tahtia kuin esivaihdevuosien oireet 🤔
Samat oireet ja pahenevat vain vuosi vuodelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voivat olla ihan vain pakko-oireita, eli pakkoajatuksia.
Itselläni on ollut vähän samanlaista. Joskus oli pahempana, nyt lieventynyt. Johtui alunperin ehkä siitä, että yhdessä vaiheessa aika monta tuntemaani ihmistä kuoli muutaman vuoden sisällä.
En osaa sanoa onko normaalia. Ehkä jos ei rajoita elämää ja mahdollisesti lievenee kuten itselläni.