Lue keskustelun säännöt.
Naimisissa olevat, pelkäättekö koskaan että puolisonne jättää teidät?
07.12.2020 |
Luin tässä vanhoja lehtijuttuja ex-missi Tarja Smuran helvetistä, kun hänen aviomiehensä hylkäsi hänet heidän nuorimman lapsensa ristiäisten jälkeen vuonna 2012. Tarja järkyttyi siitä niin pahasti, että joutui sairaalahoitoon ja terapiaan. Tapahtui jotain, minkä ex-mies ja tämän uusi naisystävä kokivat häiriköinniksi, ja Tarjalle pamahti vielä oikeuden määräämä lähestymiskielto.
Kuulostaa hirveältä koettelemukselta. Olen itse sinkku, ja voin vain olla hyvilläni siitä, että noin ei voi käydä minulle. Mulla on kai taipumusta mustasukkaisuuteen/jätetyksi tulemisen pelkoon tms. Tai en tiedä miksi reagoin niin voimakkaasti kaikkeen tällaiseen.
Te jotka olette naimisissa, ajatteletteko koskaan että noin voisi käydä omalla kohdallanne? Uskotteko että selviäisitte ilman henkistä romahtamista tms.?
Kommentit (104)
Pelkään useinkin. Uskottomuuden kyl kestämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Siitäkään huolimatta että olen jo 60+ vähän vaivainen tk eläkeläinen ja mieheni minua nuorempi
Olemme sitoutuneita toisiimme eikä sellaista tarvitse edes miettiä
En pelkää. Ollaan menty aikoinaan melkein viiskymppisinä naimisiin sellaisen harkinnan jälkeen että eiköhän tässä yhdessä pysytä. Jos ero tulisi niin ei sekään katastrofi olisi, mutta en siihen usko.
Jos on vahva avioliitto, avoliitto suhde? Ei tarvitse pelätä yhtään mitään! Jotain on pielessä jos itse kasvattaa päässä mahdollisuutta tulla jätetysksi! Itse en koskaan 22v.aikana kyseenalaistanut tai epäilyt asiaa,suhdettani. Valitettavasti suhteemme loppui miehen sydänkohtaus 2021.
Niinä vuosina, kun puolisolla oli vaikeaa, jopa toivoin, että mies vaikka rakastuisi johonkuhun, jos se tekisi hänen elämästään helpompaa. En ole pelännyt jättämistä, vaikka olisihan se ollut mahdollista.
Nykyisin mietityttää, että mitä jos puoliso kuolee. Miten siitä selviää eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma 20 vuoden liittoni loppui yllättäen. Mieheni oli ihminen johon luotin eniten maailmassa, mutta se vaan on niin, että toisesta ihmisestä et koskaan voi 100 % varmasti tietää mitä hän tekee ja tuntee. Elämään kuuluu epävarmuus. Tapahtunut oli kuin painajaista. Siitä on nyt vuosi. Edelleen totuttelen uuteen elämään ja siihen että emme ole enää yhdessä. Asiaa on ollut vaikea hyväksyä.
En pelkää. Itse asiassa hiljaa toivon että lähtisi pois elämästäni.
Parempi tietysti olisi olla aloitteellinen ja lähteä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää. Minusta suhde olisi siinä vaiheessa jo pilalla, jos eläisin jatkuvasti huolissani siitä, että mitä jos se loppuukin. Se olisi raskasta elämää ja silloin minusta kannattaisi luopua ja rakentaa sellainen itsenäinen elämä, johon ei kuulu jatkuvaa menettämisen pelkoa.
Vierailija kirjoitti:
Niinä vuosina, kun puolisolla oli vaikeaa, jopa toivoin, että mies vaikka rakastuisi johonkuhun, jos se tekisi hänen elämästään helpompaa. En ole pelännyt jättämistä, vaikka olisihan se ollut mahdollista.
Nykyisin mietityttää, että mitä jos puoliso kuolee. Miten siitä selviää eteenpäin.
sitä minäkin mietin, että miten selviäisin jos hän kuolisi äkillisesti. Mutta en osaa pelätä eroa, miksi edes haluaisin hänen jäävän jos hänellä ei enää olisi rakkautta minua kohtaan? Hän erosi edellisestä naisystävästään aloittaakseen suhteen minun kanssa, joten olen miettinyt paljon tuota milloin kannattaa yrittää yhdessä, milloin kannattaa erota jne ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos sydän ei ole mukana niin yhteen jääminen on molempien alentamista ja ajan tuhlaamista.
Mutta se että toinen vietäisi pois kun kaikki olisi hyvin, se olis vaikeaa hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli suuri pelko, ja tulin jätetyksi pitkästä avioliitosta. Luulin silloin, että tulisin hulluksi, niin kauheaa se oli.
Mutta siitä selvittiin. Nyt olen toista kertaa naimisissa, enkä enää pelkää. Tiedän, että selviäisin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli suuri pelko, ja tulin jätetyksi pitkästä avioliitosta. Luulin silloin, että tulisin hulluksi, niin kauheaa se oli.
Mutta siitä selvittiin. Nyt olen toista kertaa naimisissa, enkä enää pelkää. Tiedän, että selviäisin.
Sitä ei tajua miten kauheaa se on, ennen kuin sen kokee. Ihmisten eroihin ympärillä tottuu ja turtuu. Kai se olisikin liian raskasta sivullisena ymmärtää minkälaisia maailmanloppuja ympärillä tapahtuu. Toinen saman kokenut tajuaa sen mitä siinä käydään läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos menisi, niin saisi mennä. Ei kai siinä sen kummempaa draamaa. En ymmärrä draamailijoita ja romahtelijoita. Jos surettaa, niin sitten itketään jonkin aikaa, mutta sitten taas jatketaan elämää ja mennään hieman viisaampana kohti parempaa.
Samaa mieltä. Monesti tuohon romahteluun tuntuu liittyvän vähän halu syyllistää jättäjää ja /tai saada ylenpalttisesti huomiota ja myötätuntoa. Sorry nyt vaan, mutta joskus tuo on ihan ilmeistä. Samat tyypit romahtelee erosta kun draamailee myös ystävien tai perheen kesken tulleista erimielisyyksistä, huonosta palautteesta töissä, potkuista, pienistä terveysongelmista, töykeästä kohtelusta jossain ravintolassa, you name it. Elämässä voi ihan oikeasti tulla vaikeita tilanteita, mutta jos on sitä tyyppiä, jolla viimeiset 30 vuotta on ollut yhtä Aku Ankka -pilven alla kulkemista niin vähän saattaa olla vikaa omaa suhtautumisessakin. Surra saa, mutta aina olisi kuitenkin hyvä olla se katse tulevaisuudessa. Jos pelkää hirveästi kaikenlaista tulevaa pahaa, niin eihän silloin se perusluottamus itseen ja elämään voi olla kovin korkealla ja jostain syystä perspektiivi tähän ka 80 vuotta kestävään taipaleeseen puuttuu.
Ollaan oltu naimisissa 23 vuotta ja yhdessä 24 vuotta, enkä pelkää. Ainahan se tietysti on mahdollista, mutta kun lapsista yksi on muuttanut kotoa ja toinen asuu kotona, mutta on melko lailla itsenäinen, niin me ollaan nykyisinkin paljon kahdestaan. Nauru, hellyys, seksi ja yhdessä tekeminen on edelleen tallessa. Kyllä varmasti järkyttyisin, olen niin tottunut tähän nykytilaan. Ennen tätä olin hyvin itsenäinen sinkku, enkä parisuhteessakaan ole jättänyt omia harrastuksiani. Mutta puoliso on myös paras ystäväni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minä rakastan puolisoani mutta en pelkää enkä murehdi että jättää. Jos niin tapahtuu, se on sen ajan murhe sitten. Ei siitä pelkäämisestä ole mitään hyötyä, turhaa ressata moisella ajatuksella.
Tottakai se olisi kamalaa jos tulisin jätetyksi, mutta en usko että romahtaisin. Keskusteluapua varmasti tarvisin ja ystävien tukea.
Juuri näin!
Me ollaan oltu 15 vuotta naimisissa ja vaikka just nyt on hieman hankalaa parisuhteessa en pelkää että puoliso jättää, jos niin kuitenkin käy selviäisin kyllä. Puolisoni ei ole maailmani keskipiste vaan osa isoa palapeliä. Puolisopalan puuttuminen toki surettaisi ja jättäisi ison aukon mutta elämässäni on sisältöä ja läheisiä ihmisiä ilman häntäkin.
En pelkää. Tunnen olevani rakastettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos menisi, niin saisi mennä. Ei kai siinä sen kummempaa draamaa. En ymmärrä draamailijoita ja romahtelijoita. Jos surettaa, niin sitten itketään jonkin aikaa, mutta sitten taas jatketaan elämää ja mennään hieman viisaampana kohti parempaa.
Samaa mieltä. Monesti tuohon romahteluun tuntuu liittyvän vähän halu syyllistää jättäjää ja /tai saada ylenpalttisesti huomiota ja myötätuntoa. Sorry nyt vaan, mutta joskus tuo on ihan ilmeistä. Samat tyypit romahtelee erosta kun draamailee myös ystävien tai perheen kesken tulleista erimielisyyksistä, huonosta palautteesta töissä, potkuista, pienistä terveysongelmista, töykeästä kohtelusta jossain ravintolassa, you name it. Elämässä voi ihan oikeasti tulla vaikeita tilanteita, mutta jos on sitä tyyppiä, jolla viimeiset 30 vuotta on ollut yhtä Aku Ankka -pilven alla kulkemista niin vähän saattaa olla vikaa omaa suhtautumisessakin. Surra saa, mutta aina olisi kuitenkin hyvä olla se katse tulevaisuudessa. Jos pelkää hirveästi kaikenlaista tulevaa pahaa, niin eihän silloin se perusluottamus itseen ja elämään voi olla kovin korkealla ja jostain syystä perspektiivi tähän ka 80 vuotta kestävään taipaleeseen puuttuu.
Et vain tiedä yhtään mistä puhut ja toivotaan että se pysyykin niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli suuri pelko, ja tulin jätetyksi pitkästä avioliitosta. Luulin silloin, että tulisin hulluksi, niin kauheaa se oli.
Mutta siitä selvittiin. Nyt olen toista kertaa naimisissa, enkä enää pelkää. Tiedän, että selviäisin.
Sitä ei tajua miten kauheaa se on, ennen kuin sen kokee. Ihmisten eroihin ympärillä tottuu ja turtuu. Kai se olisikin liian raskasta sivullisena ymmärtää minkälaisia maailmanloppuja ympärillä tapahtuu. Toinen saman kokenut tajuaa sen mitä siinä käydään läpi.
Hassua siinä on, ettei oikeasti siinä ole mitään pelättävää. Ei ole hengenvaaraa, ei ole pelkoa köyhäintalosta, ei mitään syytä pelätä. Kaikki pelko on korvien välissä.
Sama
En pelkää, turha etukäteen murehtia mitä vois sattua. En ole taloudellisesti riippuvainen puolisosta ja lapsetkin on jo isoja ja minulla on omakin ystäväpiiri. Jos tulisi ero yllättäen, niin koville varmasti ottaisi mutta uskoisin selviäväni ihan hyvin lopulta.
En pelkää tai ylipäätään mieti koko asiaa. Koen, että meillä on hyvä avioliitto. Tietysti, jos mieheni yhtäkkiä lähtisi niin varmasti olisin jonkun aikaa asiasta järkyttynyt ja allapäin, mutta selviäisin kyllä. Olen onneksi taloudellisesti itsenäinen, niin sen vuoksi ei ainakaan tarvitse huolehtia että jäisin erossa jotenkin tyhjän päälle.
Muistan tuon Tarja Smuran casen. Myös hänen ex-puolison aikoinaan kommentoi asiaa lyhyesti, vaikka valtaosinhan mediassa kuultiin asiassa useampia versioita Tarjan suusta. Ex-puolison mukaan Tarjalla oli ongelmia ja hän oli mm. vuosikausia maksanut Tarjan velkoja ja kannatellut perhe-elämää yksin sekä tukenut Tarjaa hänen ongelmissaan, kunnes hänen voimansa olivat kertakaikkiaan loppuneet. Oli kuulemma toivonut, että nuorimman lapsen syntymä olisi tuonut asiaan parannusta, mutta niin ei valitettavasti ollut käynyt. En tiedä, mikä asiassa on totuus, mutta tuskin Tarjakaan on ihan syytön tilanteeseen. Lähestymiskielto oli kai määrätty siitä, että hän oli käynyt käsiksi ex-miehensä uuteen avopuolisoon, kaatanut sokeria ex-miehensä auton bensatankkiin ja kaiketi muutenkin häiriköinyt asiattomin viestein jne.
En todellakaan. Tiedostan että niinkin voi tapahtua, elämästä kun ei koskaan tiedä. Olen itsekin aikoinaan jättänyt silloisen puolisoni joten miksi ei sama asia voisi käydä myös minulle. En siltikään osaa pelätä.