Lue keskustelun säännöt.
Naimisissa olevat, pelkäättekö koskaan että puolisonne jättää teidät?
07.12.2020 |
Luin tässä vanhoja lehtijuttuja ex-missi Tarja Smuran helvetistä, kun hänen aviomiehensä hylkäsi hänet heidän nuorimman lapsensa ristiäisten jälkeen vuonna 2012. Tarja järkyttyi siitä niin pahasti, että joutui sairaalahoitoon ja terapiaan. Tapahtui jotain, minkä ex-mies ja tämän uusi naisystävä kokivat häiriköinniksi, ja Tarjalle pamahti vielä oikeuden määräämä lähestymiskielto.
Kuulostaa hirveältä koettelemukselta. Olen itse sinkku, ja voin vain olla hyvilläni siitä, että noin ei voi käydä minulle. Mulla on kai taipumusta mustasukkaisuuteen/jätetyksi tulemisen pelkoon tms. Tai en tiedä miksi reagoin niin voimakkaasti kaikkeen tällaiseen.
Te jotka olette naimisissa, ajatteletteko koskaan että noin voisi käydä omalla kohdallanne? Uskotteko että selviäisitte ilman henkistä romahtamista tms.?
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Jotkut vastaavat aloituksen kysymykseen suunnilleen, että eivät pelkää, koska tietävät ettei heidän puolisonsa tule jättämään heitä. Todellisuudessahan moni heistä, joiden puoliso on jättänyt heidät, myös kokivat tietävänsä, ettei niin voisi tapahtua. Hylkääminen voi tulla täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä.
Ihmissuhteissa ei voi hallita kuin omia valintojaan. Toisella osapuolella on oma tahto. Sen takia on aviopareja, joista toinen haluaa erota ja toinen ei.
Minut on jätetty 20 vuoden jälkeen. Vielä vuotta aiemmin vastasin av:llaketjuun, jossa kysyttiin kuinka varma olen, etten tule koskaan eroamaan. Vastasin, että olen 99,9 % varma, etten eroa.
Niin, ihminen ajattelee usein automaattisesti että "meillähän on kaikki hyvin" miettimättä sen kummemmin että onko. Ja että olenko todella kuunnellut sitä puolisoani niin että tietäisin että hänestäkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää, että puoliso jättäisi tai pettäisi. Olemme uskova pariskunta, ns. wanhanliiton ihmisiä, kuin rungostaan yhteenkasvanut puu. Sitä pelkään joskus, että mies kuolisi ennen minua, mutta koitan olla miettimättä sitä liikaa.
Minut on jätetty 12 vuoden jälkeen. Ero tuli täysin puun takaa ja pahalta tuntui tietysti. Mies katosi myös lasten elämästä, näkee n kerran vuodessa heitä. Olen ollut jo muutaman vuoden uudessa parisuhteessa ja nyt en pelkää jätetyksi tulemista.
Hämmästelen ihmisten sinisilmäisyyttä. Niin moni vastaa, ettei uskoisi ikinä puolison lähtevän. Niin kyllä uskoin minäkin, 20 v jälkeen mies sai neljänkympin kriisin ja hommasi salarakkaan ja häipyi. Mies, joka istui illat kotona eikä missään pyörinyt. Että tuollainenkin sai netistä kaivettua jonkun ämmän, jonka takia hylkäsi kaiken, omat lapsensakin.
Vierailija kirjoitti:
Minut on jätetty 12 vuoden jälkeen. Ero tuli täysin puun takaa ja pahalta tuntui tietysti. Mies katosi myös lasten elämästä, näkee n kerran vuodessa heitä. Olen ollut jo muutaman vuoden uudessa parisuhteessa ja nyt en pelkää jätetyksi tulemista.
Oliko miehellä uusi nainen? Nimittäin miehet eivät lähde yllättäen pitkästä liitosta, ellei ole toinen jo valmiina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki on mahdollista, mutta pelkäämään en ala.
Jos lapsia saamme, haluan ne ehdottomasti tämän miehen kanssa sillä parempaa ei ole tulossa. Vielä niitä ei ole ja jäisin siis myös lapsettomaksi, olisi kaksinkertainen suru.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on jätetty 12 vuoden jälkeen. Ero tuli täysin puun takaa ja pahalta tuntui tietysti. Mies katosi myös lasten elämästä, näkee n kerran vuodessa heitä. Olen ollut jo muutaman vuoden uudessa parisuhteessa ja nyt en pelkää jätetyksi tulemista.
Oliko miehellä uusi nainen? Nimittäin miehet eivät lähde yllättäen pitkästä liitosta, ellei ole toinen jo valmiina.
Oli toinen nainen valmiina. Ensin kielsi, mutta myönsi kun oli todisteet olemassa. En tiedä mitä oli kertonut minusta, mutta ei meillä riitoja ollut. Kyllästyi kai vain lapsiperheen elämään. Onhan se helpompaa kun on vain kaksi aikuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian sinisilmäinen ei pidäkään olla. Elämässä voi sattua mitä vaan, kuten että puoliso jättää, hän sairastuu, tai itse sairastuu, menehtyy taikka vammautuu vaikkapa hirvikolarissa.
Hyvä olisi osata ajatella asiat parhain päin, ja olla kiitollinen jokaisesta päivästä.
Ja osoittaa rakkautta sille puolisolle, ettei pidä toista itsestään selvyytenä.
Aina se, että osoittaa rakkautta sille puolisolle, ei riitä. Jotkut vaan haluavat vaihtelua elämäänsä. Nykyisin yleistynyt, että lapsia ei jakseta. Lapset reissaa kodista toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on jätetty 12 vuoden jälkeen. Ero tuli täysin puun takaa ja pahalta tuntui tietysti. Mies katosi myös lasten elämästä, näkee n kerran vuodessa heitä. Olen ollut jo muutaman vuoden uudessa parisuhteessa ja nyt en pelkää jätetyksi tulemista.
Oliko miehellä uusi nainen? Nimittäin miehet eivät lähde yllättäen pitkästä liitosta, ellei ole toinen jo valmiina.
Oli toinen nainen valmiina. Ensin kielsi, mutta myönsi kun oli todisteet olemassa. En tiedä mitä oli kertonut minusta, mutta ei meillä riitoja ollut. Kyllästyi kai vain lapsiperheen elämään. Onhan se helpompaa kun on vain kaksi aikuista.
Toisaalta esim oma mieheni jätti lapsettoman parisuhteensa taakseen ja vaihtoi kumppaniin, jolla oli jo lapset. Mies joka ei koskaan ole lasta halunnut. Eli saattaa se ero joskus tulla ihan siksikin, ettei se kumppani oikein nappaa enää, eikä jostain ulkoisista syistä. Tuo on vähän sellainen Occamin partaveitsi tyyppinen juttu kuitenkin lopulta, vaikka sen myöntäminen kipeää tekisikin.
Vierailija kirjoitti:
Aina se, että osoittaa rakkautta sille puolisolle, ei riitä. Jotkut vaan haluavat vaihtelua elämäänsä. Nykyisin yleistynyt, että lapsia ei jakseta. Lapset reissaa kodista toiseen.
Vainiin. Toisaalta on meitä, joiden lapset reissaa kodista toiseen, vaikkei vanhemmat sitä toivoisi. Pitäisin ne aina luonani, mutta haluan tietty että ovat läheisiä myös isänsä kanssa. Jos jostain isän kanssa joskus kinataan, on se siitä kumpi saa pitää lapset luonaan juhlat tai lomat. Näin on myös eronneilla ystävilläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina se, että osoittaa rakkautta sille puolisolle, ei riitä. Jotkut vaan haluavat vaihtelua elämäänsä. Nykyisin yleistynyt, että lapsia ei jakseta. Lapset reissaa kodista toiseen.
Eroja tulee nykyään hirvittävät määrät. Luulen, että tämä ulkonäkökeskeinen ajattelumalli ruokkii sitä. Suhteessa pitäisi olla muutakin kuin nätti naama tai hyvä kroppa. Kauneus kun on katoavaista jonka varaan ei kannata elämäänsä laskea. Yhteistä kemiaa tarvitaan, enkä nyt tarkoita pelkkää seksiä. Pitkässä juoksussa näet lämpö ja läheisyys menevät usein seksin edelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinä vuosina, kun puolisolla oli vaikeaa, jopa toivoin, että mies vaikka rakastuisi johonkuhun, jos se tekisi hänen elämästään helpompaa. En ole pelännyt jättämistä, vaikka olisihan se ollut mahdollista.
Nykyisin mietityttää, että mitä jos puoliso kuolee. Miten siitä selviää eteenpäin.
sitä minäkin mietin, että miten selviäisin jos hän kuolisi äkillisesti. Mutta en osaa pelätä eroa, miksi edes haluaisin hänen jäävän jos hänellä ei enää olisi rakkautta minua kohtaan? Hän erosi edellisestä naisystävästään aloittaakseen suhteen minun kanssa, joten olen miettinyt paljon tuota milloin kannattaa yrittää yhdessä, milloin kannattaa erota jne ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos sydän ei ole mukana niin yhteen jääminen on molempien alentamista ja ajan tuhlaamista.
Mutta se että toinen vietäisi pois kun kaikki olisi hyvin, se olis vaikeaa hyväksyä.
Itse ajattelen samoin, että jos onni löytyy jostain muualta kuin minun vierestäni, niin haluaisin miehen menevän. Se sattuisi ihan suunnattomasti, mutta en haluaisi miestä, joka ajattelisi jotakin toista minun seurassani.
Olemme olleet lähes 30v yhdessä ja meillä näytetään ja kerrotaan tunteista, puhutaan ja pussataan. Ihan jokainen päivä. Koskaan ei ole ollut mitään kriisiä suhteemme kannalta ja arvomaailmamme on täysin yksi-yhteen. Mitään isompaa riitaakaan ei ole vielä ehtinyt kehkeytyä!
Nyt, yli 5-kymppisenä kun itsemme ikäisiä tuttuja on muutama kuollut, niin kuolema joskus mietityttää. Tulee mieleen, että kumpi tänne jää toisen jälkeen ja jos se olen minä, niin se tulee olemaan traumaattista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina se, että osoittaa rakkautta sille puolisolle, ei riitä. Jotkut vaan haluavat vaihtelua elämäänsä. Nykyisin yleistynyt, että lapsia ei jakseta. Lapset reissaa kodista toiseen.
Eroja tulee nykyään hirvittävät määrät. Luulen, että tämä ulkonäkökeskeinen ajattelumalli ruokkii sitä. Suhteessa pitäisi olla muutakin kuin nätti naama tai hyvä kroppa. Kauneus kun on katoavaista jonka varaan ei kannata elämäänsä laskea. Yhteistä kemiaa tarvitaan, enkä nyt tarkoita pelkkää seksiä. Pitkässä juoksussa näet lämpö ja läheisyys menevät usein seksin edelle.
Ja kuitenkin parisuhdeterapeutit /psykologit toteaa yhtenä rintamana, että eroa harkitaan kauan, usein jopa liian kauan.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että perheellinen ihminen vaihtaa heti puolisoa kun paremman näköinen on tarjolla? Mitä tämä kertoo siitä suhteesta mikä alunperin on lasten toisen vanhemman kanssa solmittu..?
En pelkää että mies lähtee ja jäisin yksin, vaan enemmänkin pelkäisin sitä että miehellä olisi vuosien salasuhde.. sitä en kestäisi. Pärjään hyvin yksin, mutta minun on vaikea luottaa ja olenkin rakentanut vuosia luottoa mieheen, ja jos rikkoisi sen.. en tiedä osaisinko enää olla kenenkään kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Niin no hain siis vastauksia lähinnä niiltä naimisissa olevilta, joilla on jotain rakkaustunteita puolisoaan kohtaan. Ehkä olisi pitänyt se erikseen laittaa aloitukseen...
ap
Toiset meistä nyt vain ovat realistisempia kuin toiset. Elämää ei kannata perustaa parisuhteelle, ja täälläkin on harva se päivä itkuja siitä kun mies sitä ja mies tätä ja mies jätti ja nyt ei ole mitään muuta kuin huutavat lapset riesana.
Rakastan miestäni hyvin paljon, mutta kyllä elämää on ollut ennen häntä ja tulee olemaan hänen jälkeensäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinä vuosina, kun puolisolla oli vaikeaa, jopa toivoin, että mies vaikka rakastuisi johonkuhun, jos se tekisi hänen elämästään helpompaa. En ole pelännyt jättämistä, vaikka olisihan se ollut mahdollista.
Nykyisin mietityttää, että mitä jos puoliso kuolee. Miten siitä selviää eteenpäin.
sitä minäkin mietin, että miten selviäisin jos hän kuolisi äkillisesti. Mutta en osaa pelätä eroa, miksi edes haluaisin hänen jäävän jos hänellä ei enää olisi rakkautta minua kohtaan? Hän erosi edellisestä naisystävästään aloittaakseen suhteen minun kanssa, joten olen miettinyt paljon tuota milloin kannattaa yrittää yhdessä, milloin kannattaa erota jne ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos sydän ei ole mukana niin yhteen jääminen on molempien alentamista ja ajan tuhlaamista.
Mutta se että toinen vietäisi pois kun kaikki olisi hyvin, se olis vaikeaa hyväksyä.
Itse ajattelen samoin, että jos onni löytyy jostain muualta kuin minun vierestäni, niin haluaisin miehen menevän. Se sattuisi ihan suunnattomasti, mutta en haluaisi miestä, joka ajattelisi jotakin toista minun seurassani.
Olemme olleet lähes 30v yhdessä ja meillä näytetään ja kerrotaan tunteista, puhutaan ja pussataan. Ihan jokainen päivä. Koskaan ei ole ollut mitään kriisiä suhteemme kannalta ja arvomaailmamme on täysin yksi-yhteen. Mitään isompaa riitaakaan ei ole vielä ehtinyt kehkeytyä!
Nyt, yli 5-kymppisenä kun itsemme ikäisiä tuttuja on muutama kuollut, niin kuolema joskus mietityttää. Tulee mieleen, että kumpi tänne jää toisen jälkeen ja jos se olen minä, niin se tulee olemaan traumaattista.
Kirjoitin tuossa joku sivu taaksepäin kaverista, jolla tosiaan lähti iso pyörä pyörimään eron jälkeen.. Hän sanoi vielä toista vuotta myöhemmin, että toivoisi miehen mieluummin kuolleen kuin lähteneen toisen naisen matkaan. Mun oli ja on vaikeaa ymmärtää tuollaista, ellei se ollut vain joku heitto. Väität rakastavasi toista ikuisesti ja ehdoitta ja sitten toivot sen kuolemaa jos et saa pitää sitä omanasi? Karseaa! Ja tällä naisella on nykysin vielä lapsi..
En pelkää. Tiedän että ei löydä kivempaa vaimoa kuin minä. Jos ottais eron, niin tietäisin että on liian tyhmä mulle. Tottakai olisin rikki ja harmittais mutta tiedän että pärjäisin ja löytäisin uusia miehiä.
Rakkaudesta:
Olemme syntyneet yksin, elämme yksin, kuolemme yksin. Vain rakkauden ja ystävyyden avulla voimme luoda illuusion tällä hetkellä, ettemme ole yksin.
Itsensä rakastaminen on elinikäisen romanssin alku.
'Parempi olla rakastanut ja menettänyt kuin ei koskaan rakastanut lainkaan.
Epäkypsä rakkaus sanoo: 'Rakastan sinua, koska tarvitsen sinua.' Aikuinen rakkaus sanoo 'Tarvitsen sinua, koska rakastan sinua'.
'Suru On Hinta, Jonka Maksamme Rakkaudesta.' - Kuningatar Elizabeth II
En enää pelkää. Molemmat ollu tekemässä lähtöä, mutta aina ollaan asiat hoidettu ja muistettu miksi ylipäätään ollaan naimisiin menty ja paljon yhdessä olemiseen pitää panostaa, jos todella haluaa olla toisen kanssa. Putsattiin pöytä totaalisesti ja aloitettii oikeastaan alusta. 25v ollaan yhdessä oltu nyt. Opeteltiin antaa toiselle omaa aikaa. Molemmat oltiin ennen mustasukkasia toisistamme ja täysin syyttä. Nyt suhde on hyvä on ollut jo vuosia ja tämä tuntuu edelleen oikealta ja rakastan miestäni enemmän ja uskon, että hän rakastaa myös minua enemmän kuin ennen. Ehkä se kaikki negatiivisuus kuului meidän suhteeseen ja teki sitä kautta vahvemman suhteen. En osaisi itse elää toisen kanssa päivääkään enkä usko, että muualla olisi paremmin. On hän sentään mies minkä halusin ja sain aikoinaan. Jos ero tulisi, niin en enää uutta suhdetta halua. Olisin sinkkuna ja tuskin etsisin missään vaiheessa edes seksisuhdetta. Siiihen on nykyään välineitä millä saa tyydytettyä itsensä.