Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikä on ihan naisen parasta aikaa
N53
07.12.2020 |
Ihan mahtavaa. Olen 50+, lapset on kasvatettu, ura rakennettu, nyt voi vaan nauttia.
Parasta on, että ei ole enää nuori ja seksikäs, niin saa tehdä töitä rauhassa, kulkea maailmalla rauhassa, ja silti vielä voi laittautumalla olla omalle miehelle ihan kuuma.
Oli aika raskasta yrittää päästä opinnoissa ja työelämässä eteenpäin, kun miesproffien ja pomojen keskittyminen oli ihan väärissä asioissa. Yksin ei juuri voinut liikkua missään vapaalla
Nyt on ihanaa, kun on uskottavuutta.
N53
Kommentit (161)
N53 kirjoitti:
Juuri noin, tavoitteet on jo ihan muualla, kuin pariutumisessa tai äitiydessä. On ihanaa olla vain olla itsensä, töissä, harrastuksissa, opinnoissa. Ajatella, mitä MINÄ haluan ja tarvitsen, ei niin, että on huolehdittu kaikki muut ensin. Ehkä haluankin aloittaa uuden harrastuksen tai elvyttää vanhan. Kaikki illat ovat käytössä. Ehkä haluan edetä uralla, ei enää jäämistä kotiin sairaan lapsen kanssa, ei lähtöä töistä viemään/ hakemaan / ruokkimaan. Voi ottaa vastuuta, varsinkin kun osaa kantaa ne.
Ap
Minä olen keski-ikäinen.
Työpaikka menossa alta koronan vuoksi.
Antaisitko naiselle ,jonka koulutus muinais keskiajalta vinkkejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ainakaan ole.
Ei ole minkäänikäisiä lapsia.
Olen eronnut, läheiset ovat kuolleet.
Tukka on harmaantunut ja ohentunut, iho muuttunut paperimaiseksi ja maksaläiskäiseksi.Mulla on ikävä krooninen sairaus, nukun huonosti, enkä tiedä mitä odottaa tulevaisuudelta. Kärsin jatkuvasta anemiasta.
20-35-vuotiaana energisyydellä ja toiveikkuudella ei ollut mitään rajaa.
Jaksoin hyvin opiskella, työskennellä, harrastaa, tavata ystäviä. Olin terve, enkä osannut pelätä asioita.Älkää viitsikö valehdella.
Kaikki tajuavat, että on ihanaa olla nuori ja vahva.
Ihan kiva, jos elämä on siedettävää vielä vanhuuden kynnykselläkin.
Mutta älkää viitsikö väittää että se olisi parempaa kuin nuorena.
Ei ole.Ikävää että sinulla menee huonosti. Mutta kaikilla ei mene. Todella moni keski-ikäinen nainen kokee elävänsä todella hyvää elämänvaihetta. Ei seole valehtelua sen enempää kuin sinunkaam kokemuksesi.
No en taida olla ainoa keski-ikäinen, jonka läheiset on kuolleet.
Moni on myös kantanut vuosia raskasta taakkaa, kun vanhenevat lähiomaiset ovat sairastuneet. Niin kannoin minäkin.Mitä tulee omaan sairastumiseen, tuttu lääkäri sanoi nähneensä työssään, että viimeistään nelikymppisenä ihmisen on hyvä tajuta, että elämä on NYT! Ei ole mitään ikuista "sit joskus".
Mitä tulee masentumiseen ja elämän tosiasioiden ymmärtämiseen, valitettavan moni tajuaa keski-ikäisenä tulleensa vanhempiensa kusettamaksi, eläneensä elämää vanhempiensa ehdoilla.
Kiltin tytön syndrooma.Ja tämä harmaiden hapsien hehkutus, voi luoja. En tiedä minkä itsepetoksen vallassa peiliin katsotte, mutta harmaapäinen ihminen on vanha. Ei siinä mitään, jos se ei itseä haittaa, hyvähän se on.
Mutta on se harmaa tukka ikävän näköinen.
Kalju tietysti vielä pahempi.Mulla on muutaman vuoden vanhempi ystävä.
Muistan kun hän ylitti neljänkympin rajapyykin. Pyysin häntä innoissani johonkin tapahtumaan, ja ihmettelin miten minun viikonlopussani tunteja on kuin enemmän kuin hänellä. "En mä jaksa lähteä", hän sanoi. "Viikonloppuna pitää levätä, että jaksaa seuraavan työviikon. En mä ole enää nuori. Sä huomaat sen sitten parin vuoden päästä."Ja niin mä huomasin.
Omasta puolestani olen huomannut, että kun ihmiset tulevat vanhoiksi, he ovat saaneet elämästä tarpeekseen.
Siksi vanha ihminen ei sure omaa kuolemaansa, eikä vanhan kuolema ole niin kauhea. Se on luonnollinen asia.Tämän ymmärsin viidenkympin hujakoilla.
Silti on hyvä ajatella kuolemaa välillä, niin se ei ehkä pääse yllättämään.
Ei, en ole lakannut elämästä, vaikka viihdynkin nykyään kotona. Ei vain kiinnosta enää riekkua ympäriinsä, kuten nuorempana. Se on jo nähty. Miehen kanssa ollaan aloitettu pari uutta harrastusta viimeisen vuoden aikana ja niissä on ihan riittävästi äksöniä meidän elämään. Sairautta ja kuolemaan olen saanut kokea liiankin läheltä, sillä entinen puolisoni kuoli, mutta juuri sen takia ymmärränkin kuinka ainutlaatuista tämä elämä on. Minulla ei ole mitään tarvetta yrittää miellyttää muita ihmisiä, vaan elän elämääni juuri niin kuin itse haluan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ainakaan ole.
Ei ole minkäänikäisiä lapsia.
Olen eronnut, läheiset ovat kuolleet.
Tukka on harmaantunut ja ohentunut, iho muuttunut paperimaiseksi ja maksaläiskäiseksi.Mulla on ikävä krooninen sairaus, nukun huonosti, enkä tiedä mitä odottaa tulevaisuudelta. Kärsin jatkuvasta anemiasta.
20-35-vuotiaana energisyydellä ja toiveikkuudella ei ollut mitään rajaa.
Jaksoin hyvin opiskella, työskennellä, harrastaa, tavata ystäviä. Olin terve, enkä osannut pelätä asioita.Älkää viitsikö valehdella.
Kaikki tajuavat, että on ihanaa olla nuori ja vahva.
Ihan kiva, jos elämä on siedettävää vielä vanhuuden kynnykselläkin.
Mutta älkää viitsikö väittää että se olisi parempaa kuin nuorena.
Ei ole.Ikävää että sinulla menee huonosti. Mutta kaikilla ei mene. Todella moni keski-ikäinen nainen kokee elävänsä todella hyvää elämänvaihetta. Ei seole valehtelua sen enempää kuin sinunkaam kokemuksesi.
No en taida olla ainoa keski-ikäinen, jonka läheiset on kuolleet.
Moni on myös kantanut vuosia raskasta taakkaa, kun vanhenevat lähiomaiset ovat sairastuneet. Niin kannoin minäkin.Mitä tulee omaan sairastumiseen, tuttu lääkäri sanoi nähneensä työssään, että viimeistään nelikymppisenä ihmisen on hyvä tajuta, että elämä on NYT! Ei ole mitään ikuista "sit joskus".
Mitä tulee masentumiseen ja elämän tosiasioiden ymmärtämiseen, valitettavan moni tajuaa keski-ikäisenä tulleensa vanhempiensa kusettamaksi, eläneensä elämää vanhempiensa ehdoilla.
Kiltin tytön syndrooma.Ja tämä harmaiden hapsien hehkutus, voi luoja. En tiedä minkä itsepetoksen vallassa peiliin katsotte, mutta harmaapäinen ihminen on vanha. Ei siinä mitään, jos se ei itseä haittaa, hyvähän se on.
Mutta on se harmaa tukka ikävän näköinen.
Kalju tietysti vielä pahempi.Mulla on muutaman vuoden vanhempi ystävä.
Muistan kun hän ylitti neljänkympin rajapyykin. Pyysin häntä innoissani johonkin tapahtumaan, ja ihmettelin miten minun viikonlopussani tunteja on kuin enemmän kuin hänellä. "En mä jaksa lähteä", hän sanoi. "Viikonloppuna pitää levätä, että jaksaa seuraavan työviikon. En mä ole enää nuori. Sä huomaat sen sitten parin vuoden päästä."Ja niin mä huomasin.
Omasta puolestani olen huomannut, että kun ihmiset tulevat vanhoiksi, he ovat saaneet elämästä tarpeekseen.
Siksi vanha ihminen ei sure omaa kuolemaansa, eikä vanhan kuolema ole niin kauhea. Se on luonnollinen asia.Tämän ymmärsin viidenkympin hujakoilla.
Silti on hyvä ajatella kuolemaa välillä, niin se ei ehkä pääse yllättämään.Ei, en ole lakannut elämästä, vaikka viihdynkin nykyään kotona. Ei vain kiinnosta enää riekkua ympäriinsä, kuten nuorempana. Se on jo nähty. Miehen kanssa ollaan aloitettu pari uutta harrastusta viimeisen vuoden aikana ja niissä on ihan riittävästi äksöniä meidän elämään. Sairautta ja kuolemaan olen saanut kokea liiankin läheltä, sillä entinen puolisoni kuoli, mutta juuri sen takia ymmärränkin kuinka ainutlaatuista tämä elämä on. Minulla ei ole mitään tarvetta yrittää miellyttää muita ihmisiä, vaan elän elämääni juuri niin kuin itse haluan.
En halua miellyttää muita= käytän marimekon tunikoita..ne peittää läskin mukavasti...en meikkaa ja mul on viikset.
Vierailija kirjoitti:
N53 kirjoitti:
Juuri noin, tavoitteet on jo ihan muualla, kuin pariutumisessa tai äitiydessä. On ihanaa olla vain olla itsensä, töissä, harrastuksissa, opinnoissa. Ajatella, mitä MINÄ haluan ja tarvitsen, ei niin, että on huolehdittu kaikki muut ensin. Ehkä haluankin aloittaa uuden harrastuksen tai elvyttää vanhan. Kaikki illat ovat käytössä. Ehkä haluan edetä uralla, ei enää jäämistä kotiin sairaan lapsen kanssa, ei lähtöä töistä viemään/ hakemaan / ruokkimaan. Voi ottaa vastuuta, varsinkin kun osaa kantaa ne.
ApMinä olen keski-ikäinen.
Työpaikka menossa alta koronan vuoksi.
Antaisitko naiselle ,jonka koulutus muinais keskiajalta vinkkejä?
Voih, ei ole vinkkiä antaa sulle. Ymmärrän tuskan. Muuta kuin että koita uskoa itseesi, sä olet päässyt tähänkin asti. Ehkä asiat järjestyy ja löydät vielä muuta
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen tarve rupsahtaneilla keski-ikäisillä kalkkunoilla joiden ukko on vaihtanut nuorempaan jo aikaa sitten, on koko ajan vakuutella jossain vauvapalstalla miten onnellisia ovat?
Itse asiassa tää on todettu ihan tutkimuksissakin, mm.suomalaisessa uraauurtavassa pitkittäistutkimuksessakin. Siis, että naiset yleensä tosi onnellisia tuossa vaiheessa.
Ihanan kuuloista, naiset, nauttikaa! Perässä toivottavasti tullaan. T. Nainen 42v.
Niin ja onhan sekin yleisessä tiedossa (en tiedä onko kuinka tutkittu asia) että naiset nauttivat seksistäkin enemmän ikääntyneinä kuin nuorina. Siihen varmasti vaikuttaa hyvin moni asia, kuten nuoruuteen oleellisesti kuuluva epävarmuus, miellyttämishalu, hyvän miehen löytäminen, ulkonäkö paineet, kuten kaikki muutkin nuoruuden paineet esimerkiksi opiskelu, työelämä, huoli taloudellisesta pärjäämisestä ja samassa rytäkässä lapsiperhearjen pyörittäminen.
Ylipäätään oman itsensä löytäminen. Ei ihan mikään huviajelu ole nuoren naisen elämä, vaan täynnä odotuksia ja vaatimuksia.En mä nauti. Limakalvot ovat ohuet ja kuivat eikä ovishimotusta enää tule. Ei tee tippaakaan edes mieli vaikka kuinka kuvittelisin komeaa urosta. Nuorena oli seksi aina mielessä enemmän tai vähemmän. Tuntuu tosi ankealta.
Eikö sitä sitten sanota, onko se nauttimattomuus tabu vai olenko mä poikkeava 50+v nainen?
Kiima loppuu siihen mihin kuukautisetkin.
Tosiasia, josta ei puhuta.
Eli kannattaa nauttia täysin palkein seksistä
niin kauan kuin sitä himoitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ainakaan ole.
Ei ole minkäänikäisiä lapsia.
Olen eronnut, läheiset ovat kuolleet.
Tukka on harmaantunut ja ohentunut, iho muuttunut paperimaiseksi ja maksaläiskäiseksi.Mulla on ikävä krooninen sairaus, nukun huonosti, enkä tiedä mitä odottaa tulevaisuudelta. Kärsin jatkuvasta anemiasta.
20-35-vuotiaana energisyydellä ja toiveikkuudella ei ollut mitään rajaa.
Jaksoin hyvin opiskella, työskennellä, harrastaa, tavata ystäviä. Olin terve, enkä osannut pelätä asioita.Älkää viitsikö valehdella.
Kaikki tajuavat, että on ihanaa olla nuori ja vahva.
Ihan kiva, jos elämä on siedettävää vielä vanhuuden kynnykselläkin.
Mutta älkää viitsikö väittää että se olisi parempaa kuin nuorena.
Ei ole.Ikävää että sinulla menee huonosti. Mutta kaikilla ei mene. Todella moni keski-ikäinen nainen kokee elävänsä todella hyvää elämänvaihetta. Ei seole valehtelua sen enempää kuin sinunkaam kokemuksesi.
No en taida olla ainoa keski-ikäinen, jonka läheiset on kuolleet.
Moni on myös kantanut vuosia raskasta taakkaa, kun vanhenevat lähiomaiset ovat sairastuneet. Niin kannoin minäkin.Mitä tulee omaan sairastumiseen, tuttu lääkäri sanoi nähneensä työssään, että viimeistään nelikymppisenä ihmisen on hyvä tajuta, että elämä on NYT! Ei ole mitään ikuista "sit joskus".
Mitä tulee masentumiseen ja elämän tosiasioiden ymmärtämiseen, valitettavan moni tajuaa keski-ikäisenä tulleensa vanhempiensa kusettamaksi, eläneensä elämää vanhempiensa ehdoilla.
Kiltin tytön syndrooma.Ja tämä harmaiden hapsien hehkutus, voi luoja. En tiedä minkä itsepetoksen vallassa peiliin katsotte, mutta harmaapäinen ihminen on vanha. Ei siinä mitään, jos se ei itseä haittaa, hyvähän se on.
Mutta on se harmaa tukka ikävän näköinen.
Kalju tietysti vielä pahempi.Mulla on muutaman vuoden vanhempi ystävä.
Muistan kun hän ylitti neljänkympin rajapyykin. Pyysin häntä innoissani johonkin tapahtumaan, ja ihmettelin miten minun viikonlopussani tunteja on kuin enemmän kuin hänellä. "En mä jaksa lähteä", hän sanoi. "Viikonloppuna pitää levätä, että jaksaa seuraavan työviikon. En mä ole enää nuori. Sä huomaat sen sitten parin vuoden päästä."Ja niin mä huomasin.
Omasta puolestani olen huomannut, että kun ihmiset tulevat vanhoiksi, he ovat saaneet elämästä tarpeekseen.
Siksi vanha ihminen ei sure omaa kuolemaansa, eikä vanhan kuolema ole niin kauhea. Se on luonnollinen asia.Tämän ymmärsin viidenkympin hujakoilla.
Silti on hyvä ajatella kuolemaa välillä, niin se ei ehkä pääse yllättämään.Ei, en ole lakannut elämästä, vaikka viihdynkin nykyään kotona. Ei vain kiinnosta enää riekkua ympäriinsä, kuten nuorempana. Se on jo nähty. Miehen kanssa ollaan aloitettu pari uutta harrastusta viimeisen vuoden aikana ja niissä on ihan riittävästi äksöniä meidän elämään. Sairautta ja kuolemaan olen saanut kokea liiankin läheltä, sillä entinen puolisoni kuoli, mutta juuri sen takia ymmärränkin kuinka ainutlaatuista tämä elämä on. Minulla ei ole mitään tarvetta yrittää miellyttää muita ihmisiä, vaan elän elämääni juuri niin kuin itse haluan.
En halua miellyttää muita= käytän marimekon tunikoita..ne peittää läskin mukavasti...en meikkaa ja mul on viikset.
Ja sulla on siihen kaikki oikeus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen tarve rupsahtaneilla keski-ikäisillä kalkkunoilla joiden ukko on vaihtanut nuorempaan jo aikaa sitten, on koko ajan vakuutella jossain vauvapalstalla miten onnellisia ovat?
Juuri siksi moni on keski-ikäisenä onnellisempi kuin nuorena, että siinä iässä itseään ei enää arvota miehen miellyttämisen kautta. Miehillä on kova tarve vaientaa tällaiset keskustelut, koska nuoriin tyttöihin on istutettava hirveä ikääntymisen pelko, miellyttämisen pakko, nuoret tytöt pitää saada uskomaan, että heillä on kiire kun kohta ei enää kelpaa miehille ja sitten kun ei enää kelpaa ei ole mitään.
Nuorena ylipäätään arvottaa itseään toisten ihmisten kautta. On sitten kyse vanhemmista, sisaruksista, sukulaisista, miehistä, kavereista, naapureista, työkavereista, jne. Olen huomannut iän myötä, että mua yhä vähemmän loukkaa ja ylipäätään edes kiinnostaa kavereiden, läheisten ja kaikista vähiten täysin ventovieraiden ihmisten mielipiteet minusta. Ja TÄMÄ on se ikääntymisen hienous. Voi mikä valtava painolasti onkaan poissa.
Muistan kuinka mulle nuorena vanhemmat ihmiset kyllä kertoivat tästä, mutta en uskonut sitä. En kertakaikkiaan ymmärtänyt kuinka sellainen voi olla edes mahdollista.
Muistan jopa ihmetelleeni vanhoja ihmisiä, että kuinka ne voivat olla niin tyytyväisiä elämäänsä, kohteliaita ja tyynen rentoja vaikka on vaikka mitä vaivoja ja naamakin kuin petolinnun perssaus. Että miksei ne angstaa niin kuin me nuoret, vaikka niillä vasta onkin syytä siihen =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ainakaan ole.
Ei ole minkäänikäisiä lapsia.
Olen eronnut, läheiset ovat kuolleet.
Tukka on harmaantunut ja ohentunut, iho muuttunut paperimaiseksi ja maksaläiskäiseksi.Mulla on ikävä krooninen sairaus, nukun huonosti, enkä tiedä mitä odottaa tulevaisuudelta. Kärsin jatkuvasta anemiasta.
20-35-vuotiaana energisyydellä ja toiveikkuudella ei ollut mitään rajaa.
Jaksoin hyvin opiskella, työskennellä, harrastaa, tavata ystäviä. Olin terve, enkä osannut pelätä asioita.Älkää viitsikö valehdella.
Kaikki tajuavat, että on ihanaa olla nuori ja vahva.
Ihan kiva, jos elämä on siedettävää vielä vanhuuden kynnykselläkin.
Mutta älkää viitsikö väittää että se olisi parempaa kuin nuorena.
Ei ole.Ikävää että sinulla menee huonosti. Mutta kaikilla ei mene. Todella moni keski-ikäinen nainen kokee elävänsä todella hyvää elämänvaihetta. Ei seole valehtelua sen enempää kuin sinunkaam kokemuksesi.
No en taida olla ainoa keski-ikäinen, jonka läheiset on kuolleet.
Moni on myös kantanut vuosia raskasta taakkaa, kun vanhenevat lähiomaiset ovat sairastuneet. Niin kannoin minäkin.Mitä tulee omaan sairastumiseen, tuttu lääkäri sanoi nähneensä työssään, että viimeistään nelikymppisenä ihmisen on hyvä tajuta, että elämä on NYT! Ei ole mitään ikuista "sit joskus".
Mitä tulee masentumiseen ja elämän tosiasioiden ymmärtämiseen, valitettavan moni tajuaa keski-ikäisenä tulleensa vanhempiensa kusettamaksi, eläneensä elämää vanhempiensa ehdoilla.
Kiltin tytön syndrooma.Ja tämä harmaiden hapsien hehkutus, voi luoja. En tiedä minkä itsepetoksen vallassa peiliin katsotte, mutta harmaapäinen ihminen on vanha. Ei siinä mitään, jos se ei itseä haittaa, hyvähän se on.
Mutta on se harmaa tukka ikävän näköinen.
Kalju tietysti vielä pahempi.Mulla on muutaman vuoden vanhempi ystävä.
Muistan kun hän ylitti neljänkympin rajapyykin. Pyysin häntä innoissani johonkin tapahtumaan, ja ihmettelin miten minun viikonlopussani tunteja on kuin enemmän kuin hänellä. "En mä jaksa lähteä", hän sanoi. "Viikonloppuna pitää levätä, että jaksaa seuraavan työviikon. En mä ole enää nuori. Sä huomaat sen sitten parin vuoden päästä."Ja niin mä huomasin.
Omasta puolestani olen huomannut, että kun ihmiset tulevat vanhoiksi, he ovat saaneet elämästä tarpeekseen.
Siksi vanha ihminen ei sure omaa kuolemaansa, eikä vanhan kuolema ole niin kauhea. Se on luonnollinen asia.Tämän ymmärsin viidenkympin hujakoilla.
Silti on hyvä ajatella kuolemaa välillä, niin se ei ehkä pääse yllättämään.
Mun isä a.mpui itsensä meidän olkkarissa haulikolla.
Olin 14 vuotias..ymmärränkö että kaikki kuolee?
Mitäs oot täti tomera mieltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen tarve rupsahtaneilla keski-ikäisillä kalkkunoilla joiden ukko on vaihtanut nuorempaan jo aikaa sitten, on koko ajan vakuutella jossain vauvapalstalla miten onnellisia ovat?
Itse asiassa tää on todettu ihan tutkimuksissakin, mm.suomalaisessa uraauurtavassa pitkittäistutkimuksessakin. Siis, että naiset yleensä tosi onnellisia tuossa vaiheessa.
Ihanan kuuloista, naiset, nauttikaa! Perässä toivottavasti tullaan. T. Nainen 42v.
Niin ja onhan sekin yleisessä tiedossa (en tiedä onko kuinka tutkittu asia) että naiset nauttivat seksistäkin enemmän ikääntyneinä kuin nuorina. Siihen varmasti vaikuttaa hyvin moni asia, kuten nuoruuteen oleellisesti kuuluva epävarmuus, miellyttämishalu, hyvän miehen löytäminen, ulkonäkö paineet, kuten kaikki muutkin nuoruuden paineet esimerkiksi opiskelu, työelämä, huoli taloudellisesta pärjäämisestä ja samassa rytäkässä lapsiperhearjen pyörittäminen.
Ylipäätään oman itsensä löytäminen. Ei ihan mikään huviajelu ole nuoren naisen elämä, vaan täynnä odotuksia ja vaatimuksia.En mä nauti. Limakalvot ovat ohuet ja kuivat eikä ovishimotusta enää tule. Ei tee tippaakaan edes mieli vaikka kuinka kuvittelisin komeaa urosta. Nuorena oli seksi aina mielessä enemmän tai vähemmän. Tuntuu tosi ankealta.
Eikö sitä sitten sanota, onko se nauttimattomuus tabu vai olenko mä poikkeava 50+v nainen?
Kiima loppuu siihen mihin kuukautisetkin.
Tosiasia, josta ei puhuta.
Eli kannattaa nauttia täysin palkein seksistä
niin kauan kuin sitä himoitsee.
Ei muuten pidä paikkaansa. Tiedän, tuli muillekin (aika iloisena) yllärinä.
Sanoisin myös että estrogeenigeelillä on todellakin puolensa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se tunne kun nuori nainen saa kolmeen reikään samaan aikaan ja se kirkuu
Koskaan en ole saanut niin voimakasta orgasmia pornoa katsellessa.
Voi poika parka, tiedäthän että se on näyteltyä, ja sille tytölle maksetaan että se feikkaa. Ei oikeasti tykkää siitä.
Tädin neuvo, kannattaa lopettaa poken katselu, se vie kyvyt, etkä pysty sitten kun ekan kerran pääsisit tytön kanssa.
Keski-iässä parasta on vapaus. Eron jälkeen en ole edes harkinnut enää ottavani miestä riesaksi. Lapset ovat jo nuoria aikuisia ja pärjäävät omillaan. Ex-mies sen sijaan on 3-vuotiaan isä, joka hiprakassa soittelee ja itkee, ettei meinaakaan enää jaksaa uutta perhekierrosta, johon rakastumisen huumassa lähti. Mistään hinnasta en haluaisi olla hänen tilanteessaan, aloittamassa kaikkea alusta, istumaan koulun vanhempainilloissa vielä +50-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on ilmeisesti onnekas ja elämäänsä tyytyväinen nainen, toisin kuin monet ikäisensä kanssa siskot, joita kuvastaa enemmän ilmaisu: Vanha nainen hunningolla jne 🎵🎶🎼
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ainakaan ole.
Ei ole minkäänikäisiä lapsia.
Olen eronnut, läheiset ovat kuolleet.
Tukka on harmaantunut ja ohentunut, iho muuttunut paperimaiseksi ja maksaläiskäiseksi.Mulla on ikävä krooninen sairaus, nukun huonosti, enkä tiedä mitä odottaa tulevaisuudelta. Kärsin jatkuvasta anemiasta.
20-35-vuotiaana energisyydellä ja toiveikkuudella ei ollut mitään rajaa.
Jaksoin hyvin opiskella, työskennellä, harrastaa, tavata ystäviä. Olin terve, enkä osannut pelätä asioita.Älkää viitsikö valehdella.
Kaikki tajuavat, että on ihanaa olla nuori ja vahva.
Ihan kiva, jos elämä on siedettävää vielä vanhuuden kynnykselläkin.
Mutta älkää viitsikö väittää että se olisi parempaa kuin nuorena.
Ei ole.Ikävää että sinulla menee huonosti. Mutta kaikilla ei mene. Todella moni keski-ikäinen nainen kokee elävänsä todella hyvää elämänvaihetta. Ei seole valehtelua sen enempää kuin sinunkaam kokemuksesi.
No en taida olla ainoa keski-ikäinen, jonka läheiset on kuolleet.
Moni on myös kantanut vuosia raskasta taakkaa, kun vanhenevat lähiomaiset ovat sairastuneet. Niin kannoin minäkin.Mitä tulee omaan sairastumiseen, tuttu lääkäri sanoi nähneensä työssään, että viimeistään nelikymppisenä ihmisen on hyvä tajuta, että elämä on NYT! Ei ole mitään ikuista "sit joskus".
Mitä tulee masentumiseen ja elämän tosiasioiden ymmärtämiseen, valitettavan moni tajuaa keski-ikäisenä tulleensa vanhempiensa kusettamaksi, eläneensä elämää vanhempiensa ehdoilla.
Kiltin tytön syndrooma.Ja tämä harmaiden hapsien hehkutus, voi luoja. En tiedä minkä itsepetoksen vallassa peiliin katsotte, mutta harmaapäinen ihminen on vanha. Ei siinä mitään, jos se ei itseä haittaa, hyvähän se on.
Mutta on se harmaa tukka ikävän näköinen.
Kalju tietysti vielä pahempi.Mulla on muutaman vuoden vanhempi ystävä.
Muistan kun hän ylitti neljänkympin rajapyykin. Pyysin häntä innoissani johonkin tapahtumaan, ja ihmettelin miten minun viikonlopussani tunteja on kuin enemmän kuin hänellä. "En mä jaksa lähteä", hän sanoi. "Viikonloppuna pitää levätä, että jaksaa seuraavan työviikon. En mä ole enää nuori. Sä huomaat sen sitten parin vuoden päästä."Ja niin mä huomasin.
Omasta puolestani olen huomannut, että kun ihmiset tulevat vanhoiksi, he ovat saaneet elämästä tarpeekseen.
Siksi vanha ihminen ei sure omaa kuolemaansa, eikä vanhan kuolema ole niin kauhea. Se on luonnollinen asia.Tämän ymmärsin viidenkympin hujakoilla.
Silti on hyvä ajatella kuolemaa välillä, niin se ei ehkä pääse yllättämään.Ei, en ole lakannut elämästä, vaikka viihdynkin nykyään kotona. Ei vain kiinnosta enää riekkua ympäriinsä, kuten nuorempana. Se on jo nähty. Miehen kanssa ollaan aloitettu pari uutta harrastusta viimeisen vuoden aikana ja niissä on ihan riittävästi äksöniä meidän elämään. Sairautta ja kuolemaan olen saanut kokea liiankin läheltä, sillä entinen puolisoni kuoli, mutta juuri sen takia ymmärränkin kuinka ainutlaatuista tämä elämä on. Minulla ei ole mitään tarvetta yrittää miellyttää muita ihmisiä, vaan elän elämääni juuri niin kuin itse haluan.
En halua miellyttää muita= käytän marimekon tunikoita..ne peittää läskin mukavasti...en meikkaa ja mul on viikset.
Pieleen meni. Meikkaan kyllä itseäni miellyttääkseni. Olen hoikka, enkä omista Marimekon tunikoita. t. sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti en elä viisikymppiseksi, oli jo aivan kamalaa täyttää nyt 35v. Silmien alla uurteet, ei mitään odotettavaa elämältä, lapset tehty kroppa ja naama rapistuu, aviomies kuitenkin salaa ihailee teinin 16v ystäviä.
Viikonlopun itkin ja katselin vanhoja valokuvia.
-elämä ohi-
No puolensa kussakin iässä. Itellä on ollut nyt keski-iässä aikaa panostaa itseen, ja(lapset jo lähes aikuisia) jaksamista kuntoilla ja laihduttaa makkarat pois vyötäröltä. Lasten ollessa pieniä ei ollut aikaa/voimia liikkua tarpeeksi ja huolehtia itsestä. Oon sen verran turhamainen, että ulkonäön rupsahtaminen harmittaa en ole kokenut joidenkin kuvaamaa helpotusta ulkonäköpaineiden suhteen. Haluan olla ikäisekseni hyvännäköinen.
Taloudellinen tilanne on riittävän hyvä, oon terve ja samoin mies on terve ja hyväkuntoinen. Työelämässä itsevarma olo, on jo kertynyt osaamista.
Tuollaisen olotilan vuoksihan sitä työtä nuoruudessa ja ruuhkavuosissa tehdään. Jotta jonain päivänä saisi tehdä työtä, josta nauttii ja on hyvinvoivat, pärjäävät lapset sekä paljon vapaa-aikaa. Harmi tietenkin, että työ kantaa hedelmää vain osalla ja on työttömyyttä, ikääntyvälle raskaita töitä, sairautta ja lapsetkaan ei oikein pärjää tai on jäänyt tahtomattaan lapsettomaksi. Tällaiset ihmiset ovat keski-ikäisenäkin onnettomampia. Joten uskoisin, että keski-iässä on mahdollista olla onnellisimmillaan, mutta yksistään ikä ei riitä. Elämän olosuhteilla on kuitenkin paljon merkitystä, vaikka keski-iässä suhteellisuudentaju olisikin kehittynyt paremmaksi ja asioita arvottaisi eri lailla.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti en elä viisikymppiseksi, oli jo aivan kamalaa täyttää nyt 35v. Silmien alla uurteet, ei mitään odotettavaa elämältä, lapset tehty kroppa ja naama rapistuu, aviomies kuitenkin salaa ihailee teinin 16v ystäviä.
Viikonlopun itkin ja katselin vanhoja valokuvia.
-elämä ohi-
Tuo on esim juuri se, miksi en kaipaa nuorempaan minääni. Vaikka jälkikäteen ajattelee olleensa nuori, nätti ja. hyvässä kunnossa, niin siinä hetkessä elää suhteettomissa paineissa, eikä mikään ole tarpeeksi. Ei voi olla nätti jos ei näytä 25 v:ltä. Samaan aikaan pitää olla täydellinen äiti, äitien ei pidä pitää sellaisia ja tällaisia vaatteita, pitää olla sitä ja tätä ja jaksaa ja suorittaa. Ole täydellinen vaimo ja harrasta upeaa seksiä, kun kaikki mitä haluaisit olisi tunti ihan rauhassa, mieluiten unessa.
Ostakaa meikkejä, ostakaa vaatteita.
En tiedä lohduttaako tämä nyt yhtään, mutta tuohon 20 vuotta lisää, eikä enää viitsi välittää rypyistä eikä painosta. Ja vierellä on jo mies, joka ymmärtää paremmin, tai miestä ei edes tarvitse.
Olen huomannut senkin, ettei avioliittoa voi suorittaa olemalla kaunis, eikä sitä voi pelastaa pysymällä hoikkana ja osaamalla meikata. Jos mies ei kypsy sen elämänvaiheen ohi, paljonkaan ei ole tehtävissä.
Sisältö elämään ja itsearvostus pitää löytyä jostain muusta kuin ulkonäöstä ja ulkopuolisesta arviosta ja paineista. Koskaan ei ole riittävä, jos niillä arvioidaan. Pitää olla itselleen armollinen.
Ap
N53 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti en elä viisikymppiseksi, oli jo aivan kamalaa täyttää nyt 35v. Silmien alla uurteet, ei mitään odotettavaa elämältä, lapset tehty kroppa ja naama rapistuu, aviomies kuitenkin salaa ihailee teinin 16v ystäviä.
Viikonlopun itkin ja katselin vanhoja valokuvia.
-elämä ohi-Tuo on esim juuri se, miksi en kaipaa nuorempaan minääni. Vaikka jälkikäteen ajattelee olleensa nuori, nätti ja. hyvässä kunnossa, niin siinä hetkessä elää suhteettomissa paineissa, eikä mikään ole tarpeeksi. Ei voi olla nätti jos ei näytä 25 v:ltä. Samaan aikaan pitää olla täydellinen äiti, äitien ei pidä pitää sellaisia ja tällaisia vaatteita, pitää olla sitä ja tätä ja jaksaa ja suorittaa. Ole täydellinen vaimo ja harrasta upeaa seksiä, kun kaikki mitä haluaisit olisi tunti ihan rauhassa, mieluiten unessa.
Ostakaa meikkejä, ostakaa vaatteita.En tiedä lohduttaako tämä nyt yhtään, mutta tuohon 20 vuotta lisää, eikä enää viitsi välittää rypyistä eikä painosta. Ja vierellä on jo mies, joka ymmärtää paremmin, tai miestä ei edes tarvitse.
Olen huomannut senkin, ettei avioliittoa voi suorittaa olemalla kaunis, eikä sitä voi pelastaa pysymällä hoikkana ja osaamalla meikata. Jos mies ei kypsy sen elämänvaiheen ohi, paljonkaan ei ole tehtävissä.
Sisältö elämään ja itsearvostus pitää löytyä jostain muusta kuin ulkonäöstä ja ulkopuolisesta arviosta ja paineista. Koskaan ei ole riittävä, jos niillä arvioidaan. Pitää olla itselleen armollinen.
Ap
En halua elää elämää, jossa elämän parhaat asiat poissa. Nuoruus ja kauneus.
Ja mitä sitten jos vanhana on vapaata illat eikä tarvitse palvella ketään, niinhän se oli 20 vuotiaana myös. N35
Vierailija kirjoitti:
N53 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti en elä viisikymppiseksi, oli jo aivan kamalaa täyttää nyt 35v. Silmien alla uurteet, ei mitään odotettavaa elämältä, lapset tehty kroppa ja naama rapistuu, aviomies kuitenkin salaa ihailee teinin 16v ystäviä.
Viikonlopun itkin ja katselin vanhoja valokuvia.
-elämä ohi-Tuo on esim juuri se, miksi en kaipaa nuorempaan minääni. Vaikka jälkikäteen ajattelee olleensa nuori, nätti ja. hyvässä kunnossa, niin siinä hetkessä elää suhteettomissa paineissa, eikä mikään ole tarpeeksi. Ei voi olla nätti jos ei näytä 25 v:ltä. Samaan aikaan pitää olla täydellinen äiti, äitien ei pidä pitää sellaisia ja tällaisia vaatteita, pitää olla sitä ja tätä ja jaksaa ja suorittaa. Ole täydellinen vaimo ja harrasta upeaa seksiä, kun kaikki mitä haluaisit olisi tunti ihan rauhassa, mieluiten unessa.
Ostakaa meikkejä, ostakaa vaatteita.En tiedä lohduttaako tämä nyt yhtään, mutta tuohon 20 vuotta lisää, eikä enää viitsi välittää rypyistä eikä painosta. Ja vierellä on jo mies, joka ymmärtää paremmin, tai miestä ei edes tarvitse.
Olen huomannut senkin, ettei avioliittoa voi suorittaa olemalla kaunis, eikä sitä voi pelastaa pysymällä hoikkana ja osaamalla meikata. Jos mies ei kypsy sen elämänvaiheen ohi, paljonkaan ei ole tehtävissä.
Sisältö elämään ja itsearvostus pitää löytyä jostain muusta kuin ulkonäöstä ja ulkopuolisesta arviosta ja paineista. Koskaan ei ole riittävä, jos niillä arvioidaan. Pitää olla itselleen armollinen.
Ap
En halua elää elämää, jossa elämän parhaat asiat poissa. Nuoruus ja kauneus.
Ja mitä sitten jos vanhana on vapaata illat eikä tarvitse palvella ketään, niinhän se oli 20 vuotiaana myös. N35
Se on sinun valintasi
Nuo ominaisuudet hiipuvat päivä päivältä ensimmäisestä henkäyksestä lähtien. Se on fakta jolle ei mitään voi
Voit itse valita miten suhtaudut asiaan
Voit saada sen rintasyövän muutenkin, tai jonkun muun syövän. Toki voit olla kiukkusena ja katkerana lopun ikäsi jos haluat, se on ihan oma valintasi. Se estrogeeni jota minä tuubista joka päivä levittelen reisille, on samaa estrogeeniä joka minulta on iän myötä loppunut. Kannattaa lukea myös niistä hyödyista, eikä vaan haitoista.