Lue keskustelun säännöt.
Onko kahvikuppineuroosi tuttu? Ja esiintymisjännitys?
07.12.2020 |
Koko elämäni olen joutunut tekemään (huonoja) valintoja. Vältin kaikki kahvittelut ja ruokailut.
Tarjolla olisi ollut vaativia/mielenkiintoisia tehtäviä. En voinut suostua esimiestehtäviin.
Palkka olisi ollut yli kaksinkertainen. Tämä piina alkoi muistaakseni 8-9 vuoden ikäisenä.
Psykologeista eikä psykiatreista ollut mitään apua.
Kommentit (67)
Unohda psykiatrit, psykologit, sun muut kaikki hupatukset.
Law of Attraction meiningeistä on apua.
Fiilaa olevasi itsevarma, menestyvä, haluttava, séksíkäs.
Kaikki lähtee siit fiiliksest mitä sä fiilaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kärsinyt tästä nuoresta asti ja on todella kiusallinen ja rajoittava vaiva.
Kokeiltu on beetasalpaajat (Propral) ja lievät rauhoittavat. Beetasalpaaja ei tee mitään, rauhoittavat taas aiheuttaa tokkuraa jonka takia ei viitsi käyttää tilaisuuksissa jossa eniten tarvisi, kuten töissä. Kuten monella muulla, alkoholi pieninä annoksina auttaa todella paljon. Psykologi ei osannut sanoa miksi, mutta sanoi muilla olleen samanlaista kokemusta. Minusta maltillinen määrä alkoholia on kuitenkin turvallisempi kuin aivoja lamaavat rauhoittavat lääkkeet, joihin voi vielä jäädä helposti koukkuun. Töissä ei tietenkään voi alkoholiakaan käyttää.
Luulen että itselläni alkanut koulukiusaamisen seurauksena, jolloin minua tarkkailtiin ja kiusaajat nälvivät jokaisesta "mokasta", väärin sanotusta sanasta, hassusta asennosta, tärinästä. Edelleen tilanteet jossa on "tarkkailun alaisena" ovat pahimpia, kuten työhaastattelut tai esiintymiset.
Kahvista usein kieltäydyn jonkun tekosyyn varjolla, mutta muuten vain menen jännittäviin tilanteisiin ja annan vapista. Totesin että minulla on kaksi vaihtoehtoa, joko tehdä parhaani mihin tämän vaivan kanssa pystyy, tai jäädä kotiin itkemään kohtaloani. Valitsin kokeilla ensimmäisen, vaikka on ollut raskasta ja vaikeaa ja en yhtään ihmettele ettei kaikki tätä tietä halua valita. Tämän takia olen johonkin asti päässyt työelämässä, mutta en tietenkään niin pitkälle kuin ilman näitä kummallisia oireita. Asiantuntijatyössä ylennetään tai tehdään kaupat sellaisten ihmisen kanssa, jotka ovat vakuuttavia ja luotettavia. Tärisevänä on vaikea olla vakuuttava vaikka kuinka tuntisi asian.
Sattumalta satuin hyvän työterveyspsykologin paikkeille, jolla oli enemmän tietämystä asiasta. Lohdullista oli kuulla että on yleistä 20-40 vuotiailla naisilla ja useilla helpottaa iän myötä. Itselläkin nyt neljänkympin tienoilla paljon helpompi kuin 10 vuotta sitten.
Esiintymistilanteista kärsi voimakkaasti aiempi ministeri Claes Andersson. Vapina oli niin voimakasta, että joutui istumaan kesken vastaustaan eduskunnalle. Claes oli koulutukseltaan psykiatri.
43 jatkaa.. Olen myös lukenut aivojen toiminnasta mikä on auttanut ymmärtämään neurologian tasolla miksi "liskoaivot" ottavat vallan pelottavissa tilanteissa ja miksi mikään tietoinen järkeily ei tällöin auta jännitysoireisiin. Kahvikuppineuroosi-ihmisillä ääreishermosto toimii ikään kuin ylikerroksilla ja pakenemis-paniikkireaktio tulee tilanteissa joissa se ei ole nykypäivän tilanteessa järkevää. Geenit valitettavasti kehittyvät hitaata ja edelleen mennään osittain prosesseilla joilla luolamiesajoilla ihmiset selvisivät hengissä. Silloin ne ihmislaumat, joissa oli muutama yliherkkä varoittamassa ajoissa koko laumaa vaaroista selvisivät elossa jatkamaan sukuaan ja me ollaan näiden selvinneiden jälkeläisiä.
Onneksi omia aivojaan voi myös koulia jonkin verran, esimerkiksi jännityksen iskiessä päättää olla paniikin sijaan innostunut. Eli "huijaa" omia aivojaan, koska innostus ja jännitys ovat fyysisesti samankaltaisia asioita, pulssi nousee, hengitys tiivistyy jne. Ei onnistu täydellisesti eikä hetkessä, mutta joidenkin kymmenien kertojen jälkeen itsellä on huomannut pientä muutosta. Jos asia kiinnostaa, niin kannattaa tutustua aiheeseen. Esim. kirja "Habits of a Happy Brain" on ollut kiinnostava.
Vierailija kirjoitti:
Olen kärsinyt tästä nuoresta asti ja on todella kiusallinen ja rajoittava vaiva.
Kokeiltu on beetasalpaajat (Propral) ja lievät rauhoittavat. Beetasalpaaja ei tee mitään, rauhoittavat taas aiheuttaa tokkuraa jonka takia ei viitsi käyttää tilaisuuksissa jossa eniten tarvisi, kuten töissä. Kuten monella muulla, alkoholi pieninä annoksina auttaa todella paljon. Psykologi ei osannut sanoa miksi, mutta sanoi muilla olleen samanlaista kokemusta. Minusta maltillinen määrä alkoholia on kuitenkin turvallisempi kuin aivoja lamaavat rauhoittavat lääkkeet, joihin voi vielä jäädä helposti koukkuun. Töissä ei tietenkään voi alkoholiakaan käyttää.
Luulen että itselläni alkanut koulukiusaamisen seurauksena, jolloin minua tarkkailtiin ja kiusaajat nälvivät jokaisesta "mokasta", väärin sanotusta sanasta, hassusta asennosta, tärinästä. Edelleen tilanteet jossa on "tarkkailun alaisena" ovat pahimpia, kuten työhaastattelut tai esiintymiset.
Kahvista usein kieltäydyn jonkun tekosyyn varjolla, mutta muuten vain menen jännittäviin tilanteisiin ja annan vapista. Totesin että minulla on kaksi vaihtoehtoa, joko tehdä parhaani mihin tämän vaivan kanssa pystyy, tai jäädä kotiin itkemään kohtaloani. Valitsin kokeilla ensimmäisen, vaikka on ollut raskasta ja vaikeaa ja en yhtään ihmettele ettei kaikki tätä tietä halua valita. Tämän takia olen johonkin asti päässyt työelämässä, mutta en tietenkään niin pitkälle kuin ilman näitä kummallisia oireita. Asiantuntijatyössä ylennetään tai tehdään kaupat sellaisten ihmisen kanssa, jotka ovat vakuuttavia ja luotettavia. Tärisevänä on vaikea olla vakuuttava vaikka kuinka tuntisi asian.
Sattumalta satuin hyvän työterveyspsykologin paikkeille, jolla oli enemmän tietämystä asiasta. Lohdullista oli kuulla että on yleistä 20-40 vuotiailla naisilla ja useilla helpottaa iän myötä. Itselläkin nyt neljänkympin tienoilla paljon helpompi kuin 10 vuotta sitten.
Eipä tuohon lisättävää. Saman olen kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu kuin koko elämä on pilalla voimakkaiden jännitysoireiden takia. Tutkintoa en saanut suoritettua.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu kuin koko elämä on pilalla voimakkaiden jännitysoireiden takia. Tutkintoa en saanut suoritettua.
Eipä ole minullakaan kovin paljon elämältä enää saatavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Englannin tunneilla jouduin aina lukemaan valitun tekstin. Opettaja oli todella sadisti. Eikö hän huomannut, että en halunnut ja minua jännitti koko homma? Kyllä opettajat osaavat olla ilkeitä!
Historia minuakin kiinnosti. Kunnes piti esitellä joku artikkeli. Aika sadisti opettajaksi.
Kerro kokemuksesi hyvistä ja huonoista opettajista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä pomo pyysi mukaansa syömään. Kerroin että minulla on omat eväät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse pelännyt muiden kanssa ruokailuja jo yli 10 vuotta. Työpaikat nykyään katson sen mukaan, missä on mahdollisuus työskennellä yksin, eli myös syödä lounaan yksin.
Nuorempana pelkäsin ja jännitin sitä, että näytän typerältä syödessä. Joo, outo syy, mutta totta. Olin jopa kokonaisia työpäiviä syömättä, jos taukohuoneessa sattuu olemaan ihmisiä.
Nyt vanhempana taas vatsa toimii joskus huonosti. Joka taas osiltaan pahentanut sitä ruokailukammoa.
Kieltäydyin yhteisistä virkistysretkistä. Harmitti. Kaverit luulivat, että en pidä heistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahvikuppineuroosi voi kestää koko eliniän.
Vierailija kirjoitti:
Psykologi suositteli ammatin vaihtoa, esim. puutarhuriksi. Kasveille ei tarvitse pitää esitelmiä?
Tämä! Miksi oppilaat pakotetaan koulussa esiintymään sillä verukkeella, että se on oppimiskysymys? Se ei ole kaikille oppimiskysymys, vaan neurologiaa ja perinnöllisyystiedettä. Ehkä stressihermoleikkaus voisi auttaa.
Tai tosiaankin amnatinvaihdos! Kaikista ei tarvitse tulla yleisön edessä luennoijia, vaan on vapaus valita. Opettajien ei tarvitse pitää huolta siitä, että kaikki "oppivat" identtiset esiintymistaidot sillä seurauksella, ettei esiintymisestä tule mitään tulevaisuudessa. Pakottaminen ei toimi, vaan mahdollisen kehityksen on tapahduttava jokaisen omassa aikataulussa. Vaikka niiden kalaöljyjen ja hermoston rauhoittumisen avittamana. Toisilla ei silloinkaan.
Ruokailu- ja kahvittelukammo tuttua. Ennen olisin jopa irtisanoutunut töistä.
Voin töissä esiintyä suurellekin määrälle vieraita ihmisiä helposti. Mutta joskus työpalaverissa tutussa joukossa saatan mennä ihan punaiseksi ja jännittää ihan kamalasti kun joudun puhumaan ja vastaamaan johonkin yllättävään kysymykseen. En edes välttämättä koe, että tilanne olisi muuten ahdistava tai jännittävä. Mutta ne hetket on ihan kamalia, kun pakko vaan jatkaa juttu loppuun, mutta tiedän olevani ihan tulipunainen ja jännittynyt. Ja siis tämä vaiva on tullut vasta myöhemmin. Onko muilla samanlaista?
Irtisanoutuminen tosiaan olisi ollut helpompaa, kuin yhteiset riennot. Olinkin ensimmäisten lomautettavien joukossa, vaikka töitä olisi ollut täysipäiväisesti. Mutta en kuulunut porukkaan.
Ei Propral vaikuta mieleen ja ajatuksenjuoksuun eikä tee tokkuraiseksi kuten joku täällä kirjoitti.
Voi kun useampi hakisi apua jännitykseen eikä esim alisuoriutuisi koulussa, työelämässä ja elämässä ylipäätään sen takia! Ajautuvat jopa päihteiden ongelmakäyttäjiksi.
Tiedän mistä puhun, olin aiemmin hirveä jännittäjä. Propralin avulla sain fyysiset oireet pois. Ajan myötä kun kokemus karttui, esiintymisestä tuli luontevaa. Silti pidän hätävarana Propralia mukana, mutta harvoin tarvitsen enää. Itseluottamus ja armollisuus itseään kohtaan ovat myös iän myötä kasvaneet mitkä nekin auttavat.
En sekoita. Voimakas purske sen aiheuttaa. Adrenaliini on kehon luontainen hormoni,
jota erittyy jännitys ja urheilutilanteissa. Jatkuva vapina ei ole kysymyksessä.
Siis tyypillinen Parkinsonin taudin oire, mutta sitä voi esiintyä myös kilpirauhasen liikatoiminnassa, MS-taudissa, verenkiertohäiriöissä ja kasvaimissa.