Onko ajattelusi pään sisäistä puhetta?

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli mielenkiintoinen aihe. Piti oikein alkaa tarkkailemaan omaa sisäistä maailmaa. Välillä se tosiaan on ihan selkeää puhumista itselle ja toisinaan vain puhetta jonka mukaan toimin.

Ääni ei ole minun oma puheääni vaan hieman erilainen, mutta silti oma.

Ehdottomasti puhetta. Vain jos suljen silmäni, pystyn myös näkemään ajatuksiani ja silloin siirryn myös omaan haavemaailmaani. Mutta näin hereillä ollessa niin minähän siellä puhua pälpätän oman pääni sisällä. Olen myös muutenkin puhelias, joten omaa höpötystäni en pääse pakoon kuin nukkuessani, ehkä siksi se onkin lempipuuhaani 😁

Ei vuoropuhelua eikä omaa ääntä, kun vaan kirjaimia, joista tulee sanoja. Ajattelen erittäin paljon, mieleni ei ole koskaan hiljaa. Ajattelen arkipäiväisiä asioita esim. pyykkikasaa ja sitä, että se tulee laittaa pesukoneeseen. Ajattelen enemmän kuvina tai erilaisina tilanteina. Ajattelen erilaisia tilanteita, joihin saatan joutua ja näin ollen "valmistaudun", koska sosiaalinen ahdistus. Ajattelen millaista muiden elämä mahtaa olla ja kuinka ihanaa olisi maata rannalla ilman ajatuksia. Ajatuksissani en juttele itselleni.

Päänsisäinen ajatteluni on abstraktia. Kun sanon jotain ääneen tai kirjoitan näkyväksi, niin se on käynyt jo kännöskoneessa. Mitään rivienvälejä en myöskään harjoita, joten se mitä asiasta on minulla sanottavaa, se myös näkyy sellaisenaan: ei ole kohteliasta laittaa toista arvaamaan mitä oikeasti haluaa sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hemmetti, teidän ansiosta mietin nyt, mitä ajatusjatkumoita ja millä keinoin ja logiikalla sana ”SUOLA” aiheuttaa mun päässä. Nyt en osaa lopettaa, auttakaa!!! :D

Jos ajattelen sanaa suola, näen mielessäni monenlaisia kuvia suolasta (purkki, jauhe, rakeet) ja lisäksi suolaisista ruuista. Näiden lisäksi mulla on aistimus suolaisuuden tuoksusta ja pystyn kielelläni aistimaan häivähdyksen mausta ja koostumuksesta (rakeisuudesta). Kädessä tuntuu aistimus siitä, miltä esim leipoessa tuntui, kun kaadat suolaa purkista kämmenelle tai rakeiden karkeus, kun suolaa jää sormiin. Tai ehkä ne eivät ole aistimuksia, vaan ikään kuin aavistuksia tai muistoja.

Tosi paljon erilaisia tuntemuksia, hajuja, makuja, mielleyhtymiä ruokiin jne.

Siinä on varmaan paljonkin eroja, miten kukakin pysähtyy tuon tyyppisten asioiden äärelle. Keräät informaatiota ruokaan liittyvistä aistillisista tekijöistä. Mulle sana suola vilahtaisi millisekunnissa ohi. Ehkä jonnekin ö-mappiin, epätärkeänä asiana. Unohdan sen usein ruuanlaitossakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai vaan kahdenlaista ajattelua? No onpas typerä yleistys joka on ihan pienellä päättelyllä todistetu vääräks. Oma abstrakti ajattelus ei taida olla kovin johdonmukaista josset tuollaiseen kykene.

Monenlaista, mutta pääsääntöisesti ihmiset näyttävät jakaantuvan niihin jotka kuulevat puhetta ja niihin jotka eivät. Ei kai tämä muuten olisi niin hämmästyttävää. Tästähän oli netissä jokunen vuosi sitten isomminkin liikehdintää, kun asia lähti leviämään ja kaikki olivat kuvitelleet että kaikilla on samalla tavalla.

On lisäksi erilaisia sanoilla ajattelijoita.

Jotkut tosiaan kokevat kuulevansa keskustelua tai omaa puhettaan päänsä sisällä.

Jotkut ajattelevat lauseet, eivät koe kuulevansa niitä, vaan kokevat lauseet "ajatuksina", kokonaan äänettöminä lauseina.

Jotkut kokevat puheen mielessään kirjoittamisena. Jotkut voivat jopa kumittaa sanojaan ja palata takaisin aiempiin sanoihin.

Kyllä, samanlaista kuin puuuuttinin pitkä pöytä korvienvälissä. Toisesta sisään ja toisesta ulos.

Kyllä on, ja usein myös ihan ääneen puhumista, ainakin jos on paljon ajateltavaa. Menen kävelylle ja puhun siellä ääneen ajatukseni, vain sillä tavoin saan ajatukseni edes jotenkuten selvitettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hemmetti, teidän ansiosta mietin nyt, mitä ajatusjatkumoita ja millä keinoin ja logiikalla sana ”SUOLA” aiheuttaa mun päässä. Nyt en osaa lopettaa, auttakaa!!! :D

Jos ajattelen sanaa suola, näen mielessäni monenlaisia kuvia suolasta (purkki, jauhe, rakeet) ja lisäksi suolaisista ruuista. Näiden lisäksi mulla on aistimus suolaisuuden tuoksusta ja pystyn kielelläni aistimaan häivähdyksen mausta ja koostumuksesta (rakeisuudesta). Kädessä tuntuu aistimus siitä, miltä esim leipoessa tuntui, kun kaadat suolaa purkista kämmenelle tai rakeiden karkeus, kun suolaa jää sormiin. Tai ehkä ne eivät ole aistimuksia, vaan ikään kuin aavistuksia tai muistoja.

Tosi paljon erilaisia tuntemuksia, hajuja, makuja, mielleyhtymiä ruokiin jne.

Jos ajattelen sanaa suola, näen mielessäni monenlaisia kuvia suolasta (purkki, jauhe, rakeet) ja lisäksi suolaisista ruuista. Näiden lisäksi mulla on aistimus suolaisuuden tuoksusta ja pystyn kielelläni aistimaan häivähdyksen mausta ja koostumuksesta (rakeisuudesta). Kädessä tuntuu aistimus siitä, miltä esim leipoessa tuntui, kun kaadat suolaa purkista kämmenelle tai rakeiden karkeus, kun suolaa jää sormiin. Tai ehkä ne eivät ole aistimuksia, vaan ikään kuin aavistuksia tai muistoja.

Tosi paljon erilaisia tuntemuksia, hajuja, makuja, mielleyhtymiä ruokiin jne.

Sulla se kertomasi perusteella vaikuttaa keskittyvän omiin kokemuksiisi suolasta, aistimuksiin, suolan käyttöön keittiössä ja makuun ruoissa. Konkreettiseen ruokasuolaan edessäsi, kädessäsi, suussasi.

Mulle tulee nopeasti suuri kokonaisuus abstrakti-moniulotteiseen mieleeni jota lauseet välillä täydentävät.

Ajatuksiin tulee siis mm. käsite suola, suolan kemiallinen rakenne, suolan alkuperämaita ja niiden maisemia, suolan keräämistä, suolan kuivattamista ulkona, ihmiset jotka työskentelevät suolateollisuudessa, suolan pakkaukset ja pakkaaminen tehtaalla, suola kaupan hyllyllä, sana suola, suolan etymologia, suola eri kielillä, suolan terveysvaikutukset, terveysvaikutusten yhteiskunnalliset merkitykset ja suola-valistus, sairaudet, jodi, maapallo mistä voi zoomailla näihin suola-paikkoihin, suolan käyttö ruoissa, oma suolapurkki, suolan ulkonäkö, rakenne ja maku, kokkien käyttämä suolan määrä, erilaisten ruokien suolamäärät, erilaiset suolat, ruususuola, vuoristosuola, erilaiset suolot, mineraaleilla jatkettu natriumkloridi, mineraalit, kivet, eläinten suolakivet, maisemat, häkit ja tallit missä suolakiviä, suolan käsittely elimistössä eri eläimillä ja ihmisillä, eri kulttuureissa suolan käyttö, tiesuola, autojen renkaat, polkupyörän metallien ja ketjujen kuluminen, tarve ja mielenkiinto tietää lisää monista näistä mitä ajatukset suolasta ovat mieleen antaneet.

Nämä tulevat ihan hetkessä, mutta pysyvät kuitenkin eriteltyinä, ei sekamelskana. Toisen ajatuksen voi jättää sivuun kuin paperinpalan ja toinen onkin jo siinä tilalla. Tai ennemminkin kuin avaruudesssa leijailevan moniulotteisen kappaleen mikä sisältää tietoa ja ominaisuuksia ja muuttaa muotoa. Edellisen voi ottaa takaisin, niitä voi yhdistellä, ne eivät katoa vaan niihin voi palata missä välissä tahansa. Ne eivät ole missään järjestyksessä eikä niitä tarvitse selata, mutta niitä voi poimia, koska ne tulevat automaattisesti ajatellessani.

Kaikki ei tule aivan täysin samaan aikaan voimakkaina, vaan ne tavallaan "ovat jo olemassa" ja niitä nousee mieleen mielestä missä ne ovat jo valmiiksi. Nopeasti ne kuitenkin tulee, kun ne "on jo". Ajatuksista voi syventyä joihinkin ja jotkut voivat vain olla, tulla huomatuksi ja jäädä huomattuina enempää ajattelematta. Tavallaan ne kaikki ovat jo ja eri osiot vain voimistuu ajatuksina hyvin nopeasti.

Mulla on molempia, mutta ovat eri tarkoitukseen. Varsinaisesti ajattelu on abstraktia, mutta jos mietin miten jonkun asian esitän, niin silloin ajattelu on puhetta.

Muistakaa lukea tänäänkin uutisiamme.

Me puhumme aina totta ja olemme positiivisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä mulla käy järjetön pulputus päänsisällä, ikään kuin puhetta ja sitten on kuvia ja ääniä...

Silläpä monesti miettinyt, että minkälaisia ääniä ne sitten on, joita nämä mieleltään sairaat kuulee? Missä menee terveen ja sairaan äänen raja? Suurimmalla osalla ei kuitenkaan ne äänet ole mitään käskeviä ja komentavia ääniä, ilkeitä.

Töissä (olen lounaskokki ja jaan ruokaa) kerran kysyin eräältä vakioasiakkaalta, että mitä kuuluu? Hän vastasi, että "ääniä kuuluu, taas on ollut huono viikko". Pahoittelin ja samalla menin jotenkin lukkoon. On yleisesti tiedossa tuon asiakkaan mielenterveysongelmat, mutta se niin kasuaalisti siinä vastaili. En osannut ollenkaan odottaa moista vastausta. Jäin silloin miettimään tuota, että mitä ne äänet on. En kehtaa kysyäkään.

Suomeen muuttaneena olen aina ihmetellyt, miksi suomalaiset eivät kysy toisiltaan, kuinka voivat. Mistä tulee kuuluu-sana? Olen päätynyt siihen, että suomalaisten tapa ajatella aikaa on erikoinen: he suhtautuvat nykyhetkeen kuin menneeseen elokuvaan! Esim. "OLIKO jääkaapissa maitoa"? Toisin sanoen, he käsittelevät nykyhetkeä mielikuvina menneestä. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta jotain tällaista on ehkä kuuluu-sanan taustalla: kysytyn henkilön lähihistoriassa tapahtumiin liittyi äänimaailmaa. Kysyjä tiedustelee tämän äänimaailman välityksellä, millaisessa henkisessä tunnelmassa kuulija on ollut; kenties kuulija myös kommentoi, miltä se jälkeenpäin ajateltuna tuntuu. Onko missään muussa kulttuurissa tämäntyyppistä lähestymistapaa selvittää toisen vointi?

Mitä kuuluu, eli mitä juttuja olet kuullut omassa suvussa tai kylillä. Joskus myös nähty muodossa "mitä tiedät?". Eli että kerro kuulumisia, ei sen sen kummempaa ole, meni tuo analyysisi nyt ehkä turhan syvälliseksi. Jos tuota analysoi, niin ehkä tyypillistä suomalaisuutta siinä, ettei suoraan kehdata herkistellä ja kysyä että miten voit, miltä tuntuu, vaan vähän kiertokautta että kerro nyt mitä on meneillään.

Niin. Kylillä kuultu on juuri sitä koettua äänimaailmaa. (Ja kysyjän kannalta ehkä mielenkiintoisinta.)

"Mitä tiedät" on tapa, jota en ole ennen kuullut.

Mitä tarkoitat sillä, että analyysi meni turhan syvälliseksi - miten itse ymmärrät ko. sanan käytön, että mistä se juontaa? Kun ihan saman toistit, jonka analyysissä jo esitin.

Joo, totta että syynä voi olla haluttomuus kommunikoida liian suoraan. Suomalaiset ovat kokeneet vaikeita aikoja... Se hienovaraisuus on ihan ymmärrettävää, nyt kun miettii.

Olen eri, mutta liian syvällisellä analyysillä tarkoitettaneen sitä, että näet nyt liikaa tarkoituksenmukaisuutta siellä missä sitä ei välttämättä ole.

Analyysi ei voi olla liian syvällinen - se voi olla väärä, epälooginen. Tai epäasiallinen. 

Kun sanot "[näet nyt liikaa tarkoituksenmukaisuutta siellä, missä sitä] ei välttämättä ole",  jätät sijaa sille, että tarkoituksenmukaisuutta mahdollisesti on. Tällöin sanot, että analyysissä on itua. Innostaako tämä sinua vai ei, on toinen asia. Analyysi ei ole liian syvällinen, jos koko analyysin tarkoitus on selvittää, mikä on sanavalinnan logiikka! Se on kuin väittäisit, ettei ko. sanavalinnassa ole käytetty häivääkään järkeä.

Mutta mielelläni kuule toisenlaisen analyysin ilmaisutavan alkuperästä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se liity koettuun äänimaailmaan, vaan saatuun informaatioon: "oletko kuullut uutisia" tms.

Kuten esimerkissäsi totesitkin: kuulla informaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Miksi suomessa käytetään samaa sanaa "kuulua" kun tarkoitetaan, että asian "kuuluu olla niin?" Monissa muissa kielissä ei käytetä!!!

Haluat analyysin toisesta esimerkistä, vaikka et ymmärrä edes ensimmäisen tarvetta. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmismieli näkee helposti merkityksiä sielläkin, missä niitä ei erityisesti ole.

Osa ihmisistä ei näe edes "siellä, missä pitäisi".

Käsityksesi perustermeistä ovat niin erilainen kuin minun, ettei mulla oo halua käydä niitä kanssasi läpi... jolloin keskustelu sanojen alkuperästä / mielikuvien käytöstä kanssasi ei ole mahdollinen.

Ihmisten käsitykset näistä aiheista on varmaan hyvin kirjavia, ja se ehkä on mielenkiintoisinta. 

Analyysisi meni nyt liian syvälle semantiikkaan, asia tuli ymmärretyksi perustasolla jo aiemmin ;)

Mistä perustasosta oikein puhut?

Kaikki puheesi analyysin syvällisyydestä tai "semantiikkaan menemisestä" ovat minusta täysin käsittämättömiä. En edes ymmärrä, mitä tarkoitat informaatiolla.

Taidat olla pelkkä vänkääjä.

Vierailija kirjoitti:

Ei vuoropuhelua eikä omaa ääntä, kun vaan kirjaimia, joista tulee sanoja. Ajattelen erittäin paljon, mieleni ei ole koskaan hiljaa. Ajattelen arkipäiväisiä asioita esim. pyykkikasaa ja sitä, että se tulee laittaa pesukoneeseen. Ajattelen enemmän kuvina tai erilaisina tilanteina. Ajattelen erilaisia tilanteita, joihin saatan joutua ja näin ollen "valmistaudun", koska sosiaalinen ahdistus. Ajattelen millaista muiden elämä mahtaa olla ja kuinka ihanaa olisi maata rannalla ilman ajatuksia. Ajatuksissani en juttele itselleni.

Näetkö sen rannan ikäänkuin silmilläsi?

Näetkö värillisen kuvan?

Kaikki eivät näe. Ajattelen jotenkin abstraktin moniulotteisesti, en näe kuvia, mutta kuitenkin voin pyöritellä kolmiulotteisia asioita mielessäni eri suuntiin ja "kuvitella" maiseman. Voisin piirtää sen maiseman vaikka en sitä näe. "Tiedän" sen. Ikäänkuin näen ohittaen silmillä näkemisen tapaisen näkemisen.

Luulin aina, että sisäinen ääni on vain kielikuva. Todella erikoista, että niin monet oikeasti ajattelevat  puhumalla. Vaikka miten pyörittelisin asiaa mielessäni, en kerta kaikkiaan käsitä millaista sellainen ajattelu on. Vaikuttaa hirveän tehottomalta. Toisaalta puheajattelusta on varmasti etua sosiaalisissa tilanteissa.

Tässä oma ajatusprosessini yllä olevan tekstin ensimmäisen virkkeen osalta:

"Luulin aina, että sisäinen ääni on vain kielikuva."

-> Keskustelu toi mieleen aiemmat pohdinnat aiheen tiimoilta ja näin mielessäni paikan, jossa olen viimeksi ajatellut aihetta. Sisäistä ääntä miettiessäni näin sitä käsittelevän Wikipedian artikkelin ja ohimennen jotain siitä miltä erään antiikin tarun tapahtumat näyttivät mielessäni (se taru ei liity mitenkään sisäiseen ääneen, luultavasti olen vain joskus käsitellyt kyseisiä aiheita samana ajankohtana). Sitten näin välähdyksiä lapsuudesta, ehkä joistain tilanteista joissa olen kuullut puhuttavan sisäisestä äänestä ja olen käsittänyt sen vain kielikuvaksi. Kielikuva taas toi mieleeni välähdyksiä peruskoulun äidinkielen tunneilta ja mielessä välähti myös geneerinen auringonlaskumaisema, joka on juuri maalattu öljyväreillä kankaalle, joka on vielä maalaustelineessä. Maalausteline on ulkona sen oikean maiseman edessä.

Nämä kaikki mielleyhtymät johtivat lopulta löytämään tarvittavat sanat abstraktin ajatuksen ilmaisemiseen muille ymmärrettävässä muodossa. Vaikka prosessi on hidas ja monimutkainen selittää, se on äärimmäisen nopea ja abstraktimpi kuin miltä se kirjoitettuna vaikuttaa. Kuvat vain välähtelevät mielessä, usein tavallaan samanaikaisesti.

Tässä jatkoa ilmaisun "mitä kuuluu?" analysoinnille. Eli jos termivalinnan alkuperä ei kiinnosta, tätä viestiä ei kannata lukea enempää. En ole vielä googlettanut aihetta.

"Mitä KUULUU" on kenties saanut alkunsa ajatuksesta, että kuulokokemukset olisivat [kaikista aistimistavoista] olennaisisimpia kuvaamaan sellaista vointia, jota kannattaa jakaa: se on ilmeisesti nähty voinnin ja tiedustelun välimuotona... "kun NYT mietit, miltä äänimaailmasi on hiljattain -- anteeksi, viime aikoina -- TUNTUNUT (yksilöllistä), niin mitä olennaista siitä minulle mahdollisesti myös TIEDOTTAISIT (sosiaalista)?"

"Kiitos hyvää. Entä itsellesi?" pysyy muodolliselta tasolla - mutta se onkin toinen asia, kuin sanavalinnan alkuperä.

Kysyttäessä henkilön tulisi "sielunsa silmin" nähdä, miltä ajankohtaisesti tuntuu ja missä määrin sitä olisi valmis tarkentamaan.

Kysymys on (kaikessa hiljaisuudessa...) saanut laajemman merkityksen: "miten voit?" Vaikka ei tarvitse enää olla niin varovainen siinä, ettei kysymyksellään liian ahdistele (tyyliin "mikä on henkinen tilasi!?" kun ruttoa liikkeellä ja perunat loppu...) Eikä toisaalta tarvitse kannustaa toista kertomaan vaikkapa äänimaailmastaan siksi, että hän ei luultavasti muuta keksi. Toisin sanoen, rajoittava sana on jäänyt, mutta sen rooli laajentunut. Vai onko? Ehkä se on edelleen turvallinen lähtökohta.

Kertoisiko joku lisää siitä "kartasta", jonka yläpuolella tarkastellaan, mitä haluaa tarkemmin kokea.

Molempia ja osittain samaan aikaan.

Sisäisen puheen tyyli vaihtelee ainakin mulla paljon aiheesta ja tunnelmasta riippuen. En kuule ääniä, mutta puhun ja keskustelen mielessäni, toisinaan kuvittelen toisen reagoinnit keskustelussa. Välillä sisäinen puhe on pikkutarkkaa asioiden ja ajatusten jäsentämistä, mikä sisältää sivistyssanoja, välillä se on runollista tarinaa, joka ilmaisee tunnelmia ja merkityksiä. Silloin siinä kertojana voi tavallaan olla joku ulkopuolinen ja siihen voi heittäytyä mukaan. Tyyliin: " Ihana keväinen aurinko, sinä paistat meille ihmisille. On kaunista antaa lämpimiä säteitäsi valaisemaan meidän työpäivän harmautta. Loista kaunis aurinko, loista. Kimalla lumen rippeet pois ja anna hiekan rahista jalkojemme alla. Lennätä meidät ajattomaampaan aikaan, sillä kuka jaksaa töitä. Kultaiset säteesi ovat niin ihania." Samalla tuollaiseen voi sisältyä aistimuksia auringon lämmöstä, jos ulkona on aurinkoista. Ja taustalla tunnelma ajan ikuisesta jatkumisesta ja ihmisen pienuudesta.

Oon välillä miettinyt, että kirjoitetut runot ja tarinat saattaa olla toisinaan jonkun sisäistä puhetta lähes sellaisenaan, kuitenkin valikoituna ja jäsenneltynä paremmin ulkopuolisille.

Muistot on videokuvaa, ajatukset abstrakteja kuvioita sekä lauseita jotka kuulen päässäni (ääni on omani), joskus kuvia tai lyhyitä videopätkiä

Jos minun pitää kirjoittaa tai sanoa ajatus ääneen, niin kyllä minä sen tekstimuodossa ajattelen. Toki joskus on ajatus, joka on hankala pukea tekstimuotoon. Kuvaa ajatellessani, ajatus on kuvamuodossa. Esinettä tai rakennusta ajatellessani se ajatuskin on silloin kolmiulotteinen malli. Musiikkia ajatellessa tietenkin eri taajuisia ääniä. Jne.

Eli yleensä, jos on tarkoitus tuoda julki jokin ajatus, ajattelen sen siinä formaatissa, missä se on tarkoitus julkaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä mulla käy järjetön pulputus päänsisällä, ikään kuin puhetta ja sitten on kuvia ja ääniä...

Silläpä monesti miettinyt, että minkälaisia ääniä ne sitten on, joita nämä mieleltään sairaat kuulee? Missä menee terveen ja sairaan äänen raja? Suurimmalla osalla ei kuitenkaan ne äänet ole mitään käskeviä ja komentavia ääniä, ilkeitä.

Töissä (olen lounaskokki ja jaan ruokaa) kerran kysyin eräältä vakioasiakkaalta, että mitä kuuluu? Hän vastasi, että "ääniä kuuluu, taas on ollut huono viikko". Pahoittelin ja samalla menin jotenkin lukkoon. On yleisesti tiedossa tuon asiakkaan mielenterveysongelmat, mutta se niin kasuaalisti siinä vastaili. En osannut ollenkaan odottaa moista vastausta. Jäin silloin miettimään tuota, että mitä ne äänet on. En kehtaa kysyäkään.

Suomeen muuttaneena olen aina ihmetellyt, miksi suomalaiset eivät kysy toisiltaan, kuinka voivat. Mistä tulee kuuluu-sana? Olen päätynyt siihen, että suomalaisten tapa ajatella aikaa on erikoinen: he suhtautuvat nykyhetkeen kuin menneeseen elokuvaan! Esim. "OLIKO jääkaapissa maitoa"? Toisin sanoen, he käsittelevät nykyhetkeä mielikuvina menneestä. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta jotain tällaista on ehkä kuuluu-sanan taustalla: kysytyn henkilön lähihistoriassa tapahtumiin liittyi äänimaailmaa. Kysyjä tiedustelee tämän äänimaailman välityksellä, millaisessa henkisessä tunnelmassa kuulija on ollut; kenties kuulija myös kommentoi, miltä se jälkeenpäin ajateltuna tuntuu. Onko missään muussa kulttuurissa tämäntyyppistä lähestymistapaa selvittää toisen vointi?

Mitä kuuluu, eli mitä juttuja olet kuullut omassa suvussa tai kylillä. Joskus myös nähty muodossa "mitä tiedät?". Eli että kerro kuulumisia, ei sen sen kummempaa ole, meni tuo analyysisi nyt ehkä turhan syvälliseksi. Jos tuota analysoi, niin ehkä tyypillistä suomalaisuutta siinä, ettei suoraan kehdata herkistellä ja kysyä että miten voit, miltä tuntuu, vaan vähän kiertokautta että kerro nyt mitä on meneillään.

Niin. Kylillä kuultu on juuri sitä koettua äänimaailmaa. (Ja kysyjän kannalta ehkä mielenkiintoisinta.)

"Mitä tiedät" on tapa, jota en ole ennen kuullut.

Mitä tarkoitat sillä, että analyysi meni turhan syvälliseksi - miten itse ymmärrät ko. sanan käytön, että mistä se juontaa? Kun ihan saman toistit, jonka analyysissä jo esitin.

Joo, totta että syynä voi olla haluttomuus kommunikoida liian suoraan. Suomalaiset ovat kokeneet vaikeita aikoja... Se hienovaraisuus on ihan ymmärrettävää, nyt kun miettii.

Olen eri, mutta liian syvällisellä analyysillä tarkoitettaneen sitä, että näet nyt liikaa tarkoituksenmukaisuutta siellä missä sitä ei välttämättä ole.

Analyysi ei voi olla liian syvällinen - se voi olla väärä, epälooginen. Tai epäasiallinen. 

Kun sanot "[näet nyt liikaa tarkoituksenmukaisuutta siellä, missä sitä] ei välttämättä ole",  jätät sijaa sille, että tarkoituksenmukaisuutta mahdollisesti on. Tällöin sanot, että analyysissä on itua. Innostaako tämä sinua vai ei, on toinen asia. Analyysi ei ole liian syvällinen, jos koko analyysin tarkoitus on selvittää, mikä on sanavalinnan logiikka! Se on kuin väittäisit, ettei ko. sanavalinnassa ole käytetty häivääkään järkeä.

Mutta mielelläni kuule toisenlaisen analyysin ilmaisutavan alkuperästä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se liity koettuun äänimaailmaan, vaan saatuun informaatioon: "oletko kuullut uutisia" tms.

Kuten esimerkissäsi totesitkin: kuulla informaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Miksi suomessa käytetään samaa sanaa "kuulua" kun tarkoitetaan, että asian "kuuluu olla niin?" Monissa muissa kielissä ei käytetä!!!

Haluat analyysin toisesta esimerkistä, vaikka et ymmärrä edes ensimmäisen tarvetta. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmismieli näkee helposti merkityksiä sielläkin, missä niitä ei erityisesti ole.

Osa ihmisistä ei näe edes "siellä, missä pitäisi".

Käsityksesi perustermeistä ovat niin erilainen kuin minun, ettei mulla oo halua käydä niitä kanssasi läpi... jolloin keskustelu sanojen alkuperästä / mielikuvien käytöstä kanssasi ei ole mahdollinen.

Ihmisten käsitykset näistä aiheista on varmaan hyvin kirjavia, ja se ehkä on mielenkiintoisinta. 

Analyysisi meni nyt liian syvälle semantiikkaan, asia tuli ymmärretyksi perustasolla jo aiemmin ;)

Mistä perustasosta oikein puhut?

Kaikki puheesi analyysin syvällisyydestä tai "semantiikkaan menemisestä" ovat minusta täysin käsittämättömiä. En edes ymmärrä, mitä tarkoitat informaatiolla.

Taidat olla pelkkä vänkääjä.

Älä nyt ota noin tosissaan. Oletko kenties autismin kirjolla, kun menet analysoinnissa tarpeettoman syvälle etkä huomaa edes sitä että toinen on vähän kieli poskessa keskustelussa, vaan otat sen vänkäämisenä?