Onko ajattelusi pään sisäistä puhetta?
Kuulemma on kahdenlaista ajattelua. Toinen on pään sisällä tapahtuvaa puhetta ja toinen on abstraktimpaa. Eri tavalla ajattelevat eivät kuulemma kykene ymmärtämään toisen tapaa ajatella. Itse en kyllä sietäisi jatkuvaa puheen pulputusta päässäni.
Kommentit (585)
Vierailija kirjoitti:
Tässä jatkoa ilmaisun "mitä kuuluu?" analysoinnille. Eli jos termivalinnan alkuperä ei kiinnosta, tätä viestiä ei kannata lukea enempää. En ole vielä googlettanut aihetta.
"Mitä KUULUU" on kenties saanut alkunsa ajatuksesta, että kuulokokemukset olisivat [kaikista aistimistavoista] olennaisisimpia kuvaamaan sellaista vointia, jota kannattaa jakaa: se on ilmeisesti nähty voinnin ja tiedustelun välimuotona... "kun NYT mietit, miltä äänimaailmasi on hiljattain -- anteeksi, viime aikoina -- TUNTUNUT (yksilöllistä), niin mitä olennaista siitä minulle mahdollisesti myös TIEDOTTAISIT (sosiaalista)?"
"Kiitos hyvää. Entä itsellesi?" pysyy muodolliselta tasolla - mutta se onkin toinen asia, kuin sanavalinnan alkuperä.
Kysyttäessä henkilön tulisi "sielunsa silmin" nähdä, miltä ajankohtaisesti tuntuu ja missä määrin sitä olisi valmis tarkentamaan.
Kysymys on (kaikessa hiljaisuudessa...) saanut laajemman merkityksen: "miten voit?" Vaikka ei tarvitse enää olla niin varovainen siinä, ettei kysymyksellään liian ahdistele (tyyliin "mikä on henkinen tilasi!?" kun ruttoa liikkeellä ja perunat loppu...) Eikä toisaalta tarvitse kannustaa toista kertomaan vaikkapa äänimaailmastaan siksi, että hän ei luultavasti muuta keksi. Toisin sanoen, rajoittava sana on jäänyt, mutta sen rooli laajentunut. Vai onko? Ehkä se on edelleen turvallinen lähtökohta.
Otaksun, että kysymme 'mitä kuuluu' sen vuoksi, että kuulostelemme tunteitamme eli havainnoimme miltä tunteemme kuulostaisi, kun sen ääneen vastauksena kysymykseen lausumme.
Psykan peruskurssilla opetettiin ettei ilman puhetta ole ajattelua. Oma kokemus ei riittänyt todisteeksi.
Suomen yliopistolaitos.
Vierailija kirjoitti:
Psykan peruskurssilla opetettiin ettei ilman puhetta ole ajattelua. Oma kokemus ei riittänyt todisteeksi.
Suomen yliopistolaitos.
Ei voi olla. Ääripään esimerkkinä: Entä kuuromykät?
Minulla täysi aphantasia, mieli on kuuro ja sokea. Olin melko ihmeissäni kun opin asian pari vuotta sitten, että useimmat kuulevat ja näkevät pään sisällään juttuja. Olisin aiemmin laskenut tuon joukon kummallisiksi hihhuleiksi, mutta taidankin olla sellainen itse. Kuten simon ja garfunkeli lauloi, sounds of silence. Silmät sulkiessani on ainoastaan läsnä pimeä äänetön.
Unia näen ja kuulen kyllä.
En oikein usko, että kenenkään ajattelu voisi olla pelkästään "sisäistä puhetta" tai pelkästään ei-verbaalista. Poislukien tietysti ne vaikeasti vammaiset tai susien kasvattamat, jotka eivät ymmärrä kieltä lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykan peruskurssilla opetettiin ettei ilman puhetta ole ajattelua. Oma kokemus ei riittänyt todisteeksi.
Suomen yliopistolaitos.
Ei voi olla. Ääripään esimerkkinä: Entä kuuromykät?
Viittomakieli on vain toisenlaista puhetta.
Uudet tutkimukset osoittaa että molemmissa aivopuoliskoissa elää tavallaa oma sisäinen ihminen, eli 3-in-1
Vierailija kirjoitti:
Minulla täysi aphantasia, mieli on kuuro ja sokea. Olin melko ihmeissäni kun opin asian pari vuotta sitten, että useimmat kuulevat ja näkevät pään sisällään juttuja. Olisin aiemmin laskenut tuon joukon kummallisiksi hihhuleiksi, mutta taidankin olla sellainen itse. Kuten simon ja garfunkeli lauloi, sounds of silence. Silmät sulkiessani on ainoastaan läsnä pimeä äänetön.
Unia näen ja kuulen kyllä.
Onko sinulla hyvä keskittymiskyky? Minulla on pään sisällä jatkuva ajatusten virta ja esim tenttiin lukiessa saattaa ajatukset olla vaikka missä.
Laulatteko muut päänne sisällä vai olenko ainoa tarpeeksi seko? Mulla soi loppumaton jukeboxi kaiken muun ajatusvirran ja komitean taustalla. Joskus laulan mielessäni mukana erilaisilla äänillä. Joskus vedän esim "oopperalla" jotain hyvää biisiä itse keksimillä läppäsanoilla pääno sisällä ja väkisin alkaa myös hymyilyttää oma töhöily. Oon kyl aina ollu hyvä viihdyttään itteeni. Joskus myös muita jos satun ekstrovertille tuulelle. Tylsissä palavereissa, bussissa ja sosiaalisesti epämukavissa tilanteissa pelaan päässäni itse keksimääni matikkapeliä, laskemisessa on jotain rauhoittavaa. Oon tehny tätä pienestä lapsesta asti, niin kauan ku muistan. Peli on tosin kehittynyt vaikeammaksi ja monimutkaisemmaksi tässä vuosien kuluessa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kerran tai pari elämässäni joutunut selvittämään jotain ajatusta itselleni verbaalisesti, "vääntämään rautalangasta". Kun ollut kyseessä talousasioihin liittyvät petokset ja motiivien selvittäminen; minun on vaikea suoraan nähdä patologisia motiiveja.
Käytän tätä, kun on joku vaikeammin ymmärrettävä tai laaja kokonaisuus. Selitän siis asian itselleni, kuten selittäisin asiaa jollekin muulle, jolla ei ole taustatietoa asiasta. Auttaa sisäistämään asian paremmin, kokonaisuus hahmottuu ja myös muistan asiaan liittyvät yksityiskohdat paremmin. Selittäessä mulla saattaa tulla mieleen myös kysymyksiä, joita vastapuoli olisi voinut esittää. Niillä kysymyksillä saan tavallaan nostettua esiin ne jutut, jotka eivät ole itselleni täysin selviä vielä.
Musta tuntuu, että kykenen molempiin. Riippuu vähän tilanteesta. Esimerkiks jos mietin jotain tiettyä sosiaalista tilannetta, niin kyllä mä sen keskustelun kuulen puheena. Kun kirjoitan, näen tekstin mielessäni. Jos luen tenttiin, tieto järjestyy ikään kuin eri kansioihin mun mielessä, vähän kun tietsikalla.
Tenttiin lukemisen jälkeen oon pari kertaa nähnyt unta, jossa järjestän niitä päivällä hankittuja tietoja jättimäisen kerrostalossa kokeiseen excel-taulukkoon. Siis kirjaimellisesti. Taulukossa on solut ja sarakkeet ja pystyn tekemään niille kaavoja, lajittelemaan soluja jne. ihan kuten oikeassakin excelissä.
Korjaus edelliseen: kerrostalon kokoiseen.
Riippuu aiheesta. Tajunnan virta on "puhetta", eli kuin ajatuksissa keskustelisi jonkun kanssa. En kuitenkaan "kuule" samalla tavalla kuin normaalisti kuulisi, mutta ehkä lähempänä samalla tavalla kuin lukee tekstiä. Ei ole varsinaisesti ääni, mutta samalla tapaa sen käsittelee kuin tekstin tai puheen.
Sitten jos mietin vaikka jotain teknistä asiaa, esinettä tms. niin näen kuvina. Tai jos yritän miettiä mihin laitoin jonkin asian, niin näen ajatuksissani ko. paikan ja voin siitä "katsomalla" nähdä (jos muistan oikein), että mihin jätinkään jonkin asian. Voin esimerkiksi käydä jonkun tutun reitin läpi mielessä kokonaan, jokaisen risteyksen, puun ym. Samoin voin muistaa ulkoa kuvana kirjan sivuja, mutta harvemmin kuitenkaan niin tarkoin/ laajasti. Tarinan sitten taas muistan tekstinä/ puheena/ tapahtumina. Vähän vaihtelee mistä tarina kertoo. Eli onko pääasiassa joku liike vai onko kyse jostain lakitekstistä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla täysi aphantasia, mieli on kuuro ja sokea. Olin melko ihmeissäni kun opin asian pari vuotta sitten, että useimmat kuulevat ja näkevät pään sisällään juttuja. Olisin aiemmin laskenut tuon joukon kummallisiksi hihhuleiksi, mutta taidankin olla sellainen itse. Kuten simon ja garfunkeli lauloi, sounds of silence. Silmät sulkiessani on ainoastaan läsnä pimeä äänetön.
Unia näen ja kuulen kyllä.
Onko sinulla hyvä keskittymiskyky? Minulla on pään sisällä jatkuva ajatusten virta ja esim tenttiin lukiessa saattaa ajatukset olla vaikka missä.
Juu ihan sama juttu minulla. Tentteihin lukeminen tai ei niin kiinnostavan luennon seuraaminen ovat todella tuskaisia.
Olen myös valinnut työnkuvia siten etten aiheuttaisi vaaratilanteita ajatuksen karatessa. Yleisesti kyllä jonkun kiinnostavan asian parissa puuhastellessa mitään ongelmia ei ole ja pystyn keskittymään täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä mulla käy järjetön pulputus päänsisällä, ikään kuin puhetta ja sitten on kuvia ja ääniä...
Silläpä monesti miettinyt, että minkälaisia ääniä ne sitten on, joita nämä mieleltään sairaat kuulee? Missä menee terveen ja sairaan äänen raja? Suurimmalla osalla ei kuitenkaan ne äänet ole mitään käskeviä ja komentavia ääniä, ilkeitä.
Töissä (olen lounaskokki ja jaan ruokaa) kerran kysyin eräältä vakioasiakkaalta, että mitä kuuluu? Hän vastasi, että "ääniä kuuluu, taas on ollut huono viikko". Pahoittelin ja samalla menin jotenkin lukkoon. On yleisesti tiedossa tuon asiakkaan mielenterveysongelmat, mutta se niin kasuaalisti siinä vastaili. En osannut ollenkaan odottaa moista vastausta. Jäin silloin miettimään tuota, että mitä ne äänet on. En kehtaa kysyäkään.
Suomeen muuttaneena olen aina ihmetellyt, miksi suomalaiset eivät kysy toisiltaan, kuinka voivat. Mistä tulee kuuluu-sana? Olen päätynyt siihen, että suomalaisten tapa ajatella aikaa on erikoinen: he suhtautuvat nykyhetkeen kuin menneeseen elokuvaan! Esim. "OLIKO jääkaapissa maitoa"? Toisin sanoen, he käsittelevät nykyhetkeä mielikuvina menneestä. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta jotain tällaista on ehkä kuuluu-sanan taustalla: kysytyn henkilön lähihistoriassa tapahtumiin liittyi äänimaailmaa. Kysyjä tiedustelee tämän äänimaailman välityksellä, millaisessa henkisessä tunnelmassa kuulija on ollut; kenties kuulija myös kommentoi, miltä se jälkeenpäin ajateltuna tuntuu. Onko missään muussa kulttuurissa tämäntyyppistä lähestymistapaa selvittää toisen vointi?
Mitä kuuluu, eli mitä juttuja olet kuullut omassa suvussa tai kylillä. Joskus myös nähty muodossa "mitä tiedät?". Eli että kerro kuulumisia, ei sen sen kummempaa ole, meni tuo analyysisi nyt ehkä turhan syvälliseksi. Jos tuota analysoi, niin ehkä tyypillistä suomalaisuutta siinä, ettei suoraan kehdata herkistellä ja kysyä että miten voit, miltä tuntuu, vaan vähän kiertokautta että kerro nyt mitä on meneillään.
Samaa mieltä, kun kysytään kuulumisia, niin halutaan selvittää tilannetta, mitä henkilöllä on parhaillaan meneillään. Jos kysytään miten voit, niin tarkoitetaan pikemminkin fyysistä vointia.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan puheena ajattelevilla parempi kirjallinen anti?
En ajattele puheena. Minulla on hyvä kirjallinen anti mutta suullisesti surkea, en löydä spontaanisti ajatuksilleni sanallista muotoa. Kirjoittaessa ehtii miettiä sen muodon.
Kyllä ja joskus vedän monologia ääneenkin !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua. "Katsonpa nyt jääkaappiin, onko juusto vähissä. No, onhan se, pitääpä lisätä ostoslistaan" Näinkö se tapahtuu? En minä tuolla tavalla puheena ajattele.
Miten sitten? Just noin ajattelen nimittäin minä. Usein vielä puhun ne ajatukset ääneen 😄
Ihan tosissaan joku miettii nämä sanoina? Eikä vain katso jääkaappiin ja NÄE ettei ole juustoa, ja hoksaa että sitä pitäisi ostaa jos tekee mieli? Mitenköhän määräytyy lauseiden muoto? Esim ”jääkapissa on viisi viipaletta juustoa” tai ”vaikuttaa että juustoa on vähän”? Kuinka kauan sen ajatteleminenkin kestää eri ihmisillä olisi kiinnostava tietää. Luulisi että sanoilla kestää kauemmin kuin parina instant kuvana ajattelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua. "Katsonpa nyt jääkaappiin, onko juusto vähissä. No, onhan se, pitääpä lisätä ostoslistaan" Näinkö se tapahtuu? En minä tuolla tavalla puheena ajattele.
Miten sitten? Just noin ajattelen nimittäin minä. Usein vielä puhun ne ajatukset ääneen 😄
Ihan tosissaan joku miettii nämä sanoina? Eikä vain katso jääkaappiin ja NÄE ettei ole juustoa, ja hoksaa että sitä pitäisi ostaa jos tekee mieli? Mitenköhän määräytyy lauseiden muoto? Esim ”jääkapissa on viisi viipaletta juustoa” tai ”vaikuttaa että juustoa on vähän”? Kuinka kauan sen ajatteleminenkin kestää eri ihmisillä olisi kiinnostava tietää. Luulisi että sanoilla kestää kauemmin kuin parina instant kuvana ajattelu.
Jos sinne jääkaappiin katsoo, ei sitä sen kummemmin tarvitse ajatella, kun sen tosiaan näkee. Ennen katsomista varmaan ajattelisin esim, että onkohan meillä juustoa. Sen ajatteluun menee joku sadasosasekunti. Samalla näen mielikuvan juustosta, kun yritän muistella onko sitä vai ei.
Tosi kummallista analyysiä, yksinkertaisten ihmisten yksinkertaisesta sosiaalisesta interaktiosta yritetään hakea jotain metafyysisiä ulottuvuuksia. Miten tämä edes liittyy ketjun aiheeseen?