Lue keskustelun säännöt.
Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?
Onko täällä ihmisiä, jotka ovat testanneet älykkyysosamääränsä ja saaneet korkeat pisteet? Miten se näkyy sun elämässä, millaisissa tilanteissa tiedostat asian itse, kuinka olet oppinut elämään erityisyytesi kanssa?
Olen itse nelikymppinen nainen, perheellinen, yliopistokoulutettu ja johtavassa asemassa. En ikinä ole ajatellut olevani poikkeuksellisen älykäs. Elämässä oli kuitenkin joitakin erikoisia tilanteita ja juttuja, joissa jouduin miettimään, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn tai miksi tuntuu tältä. Puhuin asiasta tutun psykologin kanssa joskus viinipäissäni ja hän kysyi, onko älykkyysosamäärääni ikinä testattu. Hetken pohtimisen jälkeen kävin virallisessa testissä ja sain tulokseksi 125 eli sen mukaan olen keskimääräistä älykkämpi. En nero tai mikään superihminen, mutta tulos on parempi kuin yli 90 prosentilla ihmisistä.
Nyt sitten mietin, että miten tätä kannattaisi hyödyntää ja millaisia eväitä tämä antaa niihin elämän pikkuerikoisuuksiin, joiden takia alunperin rupesin asiaa edes selvittämään. Jonkinlainen vertaistuki olisi tarpeen, mutta esim. Mensan toiminta ei kiinnosta.
Kommentit (1386)
Vierailija kirjoitti:
"Mutta vaikka he viettäisivät loputtoman paljon aikaa kaikkien niiden 90% kanssa, ei heistä tule samalla ajattelevia. Se ei ole kyvyttömyyttä sopeutua, ei sosiaalista taitamattomuutta (jonka määritelmänkin valtaväestö yksinoikeudella muuten pyrkii määrittelemään). Se ei ole pikkumaisuutta, ylimielisyyttä, kyvyttömyyttä ongelmanratkaisuun."
Ei aina, mutta joissain tapauksissa se on juuri sitä. Niinhän se on tavallisillakin ihmisillä, miksi olisit itse "älykkönä" noiden virheiden/vajavaisuuksien yläpuolella? Ei "valtaväestöllekään" aina seuraa löydy.
No minä luin tota aiempaa siten, että se sai minut ymmärtämään, miksi joidenkin kanssa ei synkkaa, vaikka kovasti yrittää ja haluaa. En yhdistä tätä edellisen esille tuomaa ilmiötä "ylempänä olemiseen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ole kyse vain siitä, jaksaako se älykäs seuraa, jolle pitää selittää asiat hitaasti. Kyse on usein siitä, että se seura ei jaksa sitä älykästä. Suhtautuminen voi olla hyvinkin vihamielistä.
En usko, että tällöin kyse olisi niinkään siitä, että suhtauduttaisiin vihamielisesti toisen älykkyyteen. Ehkä joku ei vain jaksa kuunnella sitä, kun toinen kertoilee juurta jaksaen jostain itselleen mielenkiintoisesta ottamatta huomioon kuulijakuntaa. Kyllähän älyköilläkin on keskenään erilaisia erikoistumisaloja, joista toinen ei tiedä mitään. Jotkut asiat kiinnostavat ja toiset eivät. Hyvä, jos yhteistä löytyy, tai valmiutta kuunnella uteliaana.
Minä en koe älykkyyttä pelkästään kiinnostuksen kohteisiin liittyvänä asiana tai älykästä "höpsönä" tyyppinä, joka kertoo monologia muille yhdentekevistä asioista. (Tämä on se tavallinen ja lattea stereotypia nörtistä tai nerosta.) Omassa elämässä korkea älykkyysosamäärä asettaa haasteita kommunikaatiossa eniten silloin, kun lauserakenne ja idea on toiselle hankala. Esim jos kyseessä on jokin paradoksaalinen jippo tai catch 22, minkä hullunkurisuutta vastapuoli ei ollenkaan ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Mensaan en liittynyt, vaikuttavat ylimielisiltä autisteilta.
---
Koittakaas nyt oppia että ylimielinen on haluttu ominaisuus ihmisessä. Siihen voi aina vastata olemalla vielä ylimielisempi.
Älykkäille haastetta kehittää ydinpommista vielä tehokkaampi pommi.
Tykkäävät uhota ja julistaa voittamattomuuttaan muihin nähden.
Yksikään siivooja tai talonmies ei aloittanut maailmansotia.
Minä olen ihan oikeasti sitä mieltä että älykkäitä pitäisi tarkkailla ja valvoa heidän tekemisiä äärimmäisellä vakavuudella!
Ovat vaaraksi ihmiskunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta vaikka he viettäisivät loputtoman paljon aikaa kaikkien niiden 90% kanssa, ei heistä tule samalla ajattelevia. Se ei ole kyvyttömyyttä sopeutua, ei sosiaalista taitamattomuutta (jonka määritelmänkin valtaväestö yksinoikeudella muuten pyrkii määrittelemään). Se ei ole pikkumaisuutta, ylimielisyyttä, kyvyttömyyttä ongelmanratkaisuun."
Ei aina, mutta joissain tapauksissa se on juuri sitä. Niinhän se on tavallisillakin ihmisillä, miksi olisit itse "älykkönä" noiden virheiden/vajavaisuuksien yläpuolella? Ei "valtaväestöllekään" aina seuraa löydy.
No minä luin tota aiempaa siten, että se sai minut ymmärtämään, miksi joidenkin kanssa ei synkkaa, vaikka kovasti yrittää ja haluaa. En yhdistä tätä edellisen esille tuomaa ilmiötä "ylempänä olemiseen".
Laajempaa ilmiötä tarkasteltaessa ei ole mielekästä kirjoittaa auki joka poikkeusta, jos pääpointti tulee esille. Ehkä tässäkin on ajattelun (turhauttava) ero. Asian monet eri puolet seulotaan automaattisesti ajattelussa ja ulos tuodaan vain pelkistetty, suurempi kuvio. Selittämättä auki jokaista poikkeusta tai tilannesidonnaisuutta jatkomahdollisuuksineen. Ne on kyllä huomioitu. Mutta kaikki ei välttämättä ole tähdellistä käsiteltävän asian edistämiseksi.
Ehkä se on sitten kommunikaation huolimattomuutta, jos ajattelee ne niin selviöksi ja olettaa muidenkin toimivan samoin. Jolloin ei ole mieltä käyttää aikaa itsestäänselvyyksien ääneen sanomiseen.
Välillä itsellä tosielämän keskusteluissa unohtuu, että olisi hyvä varmistaa, puhutaanko täsmällisesti samasta asiasta. Kun tulkinnan varaakin aina on. Mitä abstraktimmat aiheet, sitä tärkeämpää.
Sukat kirjoitti:
Äo 131.
Olin pitkään sairas ja minulla oli kaksi diagnosoimatonta sairautta päällekkäin. Hakiessani apua, jouduin riitoihin lääkäreiden kanssa kun he eivät pysyneet perässäni. Varsinkin nuorilla naislääkäreillä paloi käämit nopeasti kun olin eri mieltä ja kieltäydyin syömästä erilaisia turhia lääkekuureja. Yritin selittää ja perustella kantaani mutta jouduin vaihtamaan lääkäreitä usein viimeistään siinä vaiheessa kun he kieltäytyivät enää puhumasta aiheesta tai ryhtyivät tiuskimaan jatkuvasti. Onnistuin lopulta löytämään sellaista hoitohenkilökuntaa jotka sain johdateltua ratkaisun äärelle. Olin jo diagnosoinut itse nuo sairaudet. Kävi ilmi että olin oikeassa ja nyt olen terve. Kiitos minä!
En usko että korkea älykkyys tekee ihmisestä huonon kommunikoijan mutta se saattaa vaikuttaa kiinnostuksen kohteisiin ja siten ohjata ihmistä epäsosiaalisempaan suuntaan. Lisäksi jos on taipumusta melankoliaan, niin maailman näkeminen rationaalisemmin tai objektiivisemmin ei ole välttämättä mieltä ylentävä kokemus. Itselläni myös vaikeuksia keskittyä ihmisten juttuihin (tai moneen asiaan) sillä ideat ja ajatukset syöksyvät framille päässäni jatkuvana, nopeatempoisena virtana. Ehkä älykkyys on vaikuttanut asiaan siten, että olen tunnistanut omat huonot kommunikaatiotaitoni ja ryhtynyt määrätietoisesti parantamaan niitä sillä ihmiset ovat kiinnostavia ja usein yllätyn heidän seurassaan.
Kuvittelin pitkään olevani tyhmä. Epäilen paljon itseäni koska olen tuskallisen tietoinen siitä kuinka epävarmaa moni asia lopulta on ja miten paljon minullakin on erilaisia vinoumia joita en itse näe. Usein kun yritän kertoa ihmisille ajatuksistani tai ottaa osaa keskusteluun niin he päätyvät vain tuijottamaan minua ja sitten jatkamaan siitä mihin jäivät. Aluksi oletin tämän tarkoittavan sitä että olen tyhmä. Sitten kuvittelin etteivät he mitenkään voisi ymmärtää suurenmoisia ajatuksiani. Sitten tajusin että välillä varmasti jutut on liian monimutkaisia mutta suurin tekijä tuossa on se etten osannut sanoittaa asioita niin, että niitä olisi muidenkin helppo ymmärtää.
En ole mestari sosiaalisilta taidoiltani mutta minulla on hyvät hoksottimet sosiaalisten tilanteiden suhteen ja huomaan usein muutoksia ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja olen muutenkin hyvä lukemaan ihmisiä. Huomaan myös tuttavapiirissä tai tuttavaporukoiden chateissa mikäli joku pariskunta on raskaana, ennen kuin he siitä puhuvat, tai keillä menee huonosti ja ovat eroamassa Lisäksi olen hyvin empaattinen ja ymmärrän (ja osittain koen) ihmisten tunteita ikävän hyvin. Onnekseni kykenen laittamaan sen empatian ns. "off"-asentoon.
Älykkäistä kavereistani olen huomannut että monesti älykkäämmät mutta sosiaalisesti jotenkin haasteelliset ihmiset kuvittelevat, että heidän yksinäisyytensä sekä sosiaalisten taitojen puutteista aiheutuvat ongelmat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa johtuvat siitä, että muut ovat niin tyhmiä. Olen itsekin ajatellut joskus näin. Tästähän ei kuitenkaan ole kyse, vaan henkilö on usein pettynyt elämässään johonkin ja sitten tällä tekosyyllä kääntynyt sisäänpäin ja ryhtynyt suojelemaan itseään liikaa. Tästä aiheutuu lisää pettymyksiä ja katkeruutta sekä ulkopuolisuuden tunteita. Näitä sitten selitetään sillä että on niin eri levelillä koska se hivelee omaa egoa ja lohduttaa enemmän kuin huomata että on tyly mulkku. Tai ujo mulkku. Ehkä molempia, mutta silti mulkku.
Ongelmani ihmissuhteissa on enemmän läheisten ihmissuhteiden puute kuin epäsosiaalisuus. Lapsena kaverien löytäminen oli hieman helpompaa ja monella muullakin älykkäällä varmasti on ollut näin, joten en usko "sosiaalisiin taitoihin". Eihän pienellä lapsella ole mitään ihmeellisiä taitoja, joita olisi opetellut. Kun ihmisen tapaa jonka kanssa synkkaa, asiat tapahtuvat hyvin helposti ja spontaanisti.
Läheisten suhteiden puute aiheuttaa joskus turhautumista muissakin suhteissa. Sellainen suhde jossa voi olla oma itsensä on kuitenkin tietynlainen henkireikä, ja kun sellainen puuttuu näkee sen puutteen kaikkialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuo äo testit painottuvat liikaa loogiseen ajatteluun, avaruudelliseen hahmottamiseen ja matemaattiseen kyvykkyyteen. Hyviä ominaisuuksia toki, mutta eivät mittaa 'älykkyyttä' kokonaisvaltaisesti. Älykkyys on monessa asiassa hyväksi, mutta itse arvostan viisautta, joka kasvaa elämänkokemuksen myötä ja empatiakyvyn yhdistyessä älykkyyteen.
Viisaskin voi olla ihan helvetin tyhmä. Älykkyystesti mittaa nimenomaan älykkyyttä eli aivojen prosessointikykyä, ei sen ole tarkoituskaan mitata rasvaprosenttia tai sitä, miten herkästi uskoo muiden paskapuheet tai miten hyvä on trollaamaan.
Koskaan en pitkästy hölmöjenkään juttuihin kun aina kaikesta löytyy jotain mielenkiintoista ja hassua. Nuorempana en osannut suhtautua, mutta nykyään käytän älyäni monipuolisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koen monesti olevani tyhmä - tai pikemminkin lapsellinen - innostuessani tiedonjyväsistä, joiden tajunnanräjäyttävyys ei tunnu muita hetkauttavan. Minua katsotaan vähän kuin hullua. Ei toki läheskään aina, vaan tilanteesta ja seurasta riippuen.
Randomina esimerkkinä alkuräjähdyksessä tapahtunut kvanttitason fluktuaatio, minkä seurauksena materiaa ja antimateriaa syntyi eri suhteissa, kuin vallitsevan teoreettisen selitysmallin valossa olisi "pitänyt". Ilman tuota epätodennäköistä tapahtumaa ihmistä ei välttämättä olisi edes olemassa.
Tällainen on kuulemma typerää jossittelua. Että kyllä sitten koko ajan saisi olla kaikkea mahdollista ihmettelemässä, tulee vain hulluksi turhuuksia pohtiessaan, ei ole mitään "hyötyä" ajatella tuollaista jne. Mutta en pysty valitsemaan spontaania reaktiotani: aivot lähtevät puskemaan ja assosioimaan, ikään kuin tiedosta humaltuen ja loputtomaan spekulointiin addiktoituen.
Huomaan janoavani tietoa, joka horjuttaa vallitsevia ajatusrakennelmiani; minähän en voi tällä hetkellä tietää, mitä en vielä tiedä, joten heti opittuani enemmän ajatteluni myös todennäköisesti muuttuu ja jalostuu. Toisin sanoen, käsitykseni maailmasta ja olevaisuudesta on loputtomasti keskeneräinen, ja haluaisin oppia jo tänään sen minkä tulen oppimaan vasta huomenna.
Valtaosa ihmisistä tuntuu pikemminkin etsivän (tiedostaen tai tiedostamattaan) vallitsevia uskomuksiaan vahvistavaa tietoa eikä kovin hyvin siedä kognitiivista dissonanssia, puhumattakaan että tietoisesti pyrkisivät "kaaosta" kohti. Ja ymmärrän kyllä, ettei se ole arkielämän tai ihmisen mielenterveyden kannalta järkevää tai tarkoituksenmukaistakaan.
Tämä! En noin pitkälle ole tutkinut asioita kuin sinä, mutta paljon olen pohtinut tätä(kin) asiaa. Tulin siihen tulokseen, että emme tiedä juuri mitään. Ja niin kauan kun emme tiedä juuri mitään, on yhtä todennäköistä, että kuoleman jälkeen ei ole yhtään mitään kuin se, että jeesus, lentävä spagettihirviö tai minä itse olen vastassa itseäni kuoleman jälkeen. Käytännössä kaikki variaatiot ovat yhtä mahdollisia kuoleman jälkeen kun emme yksinkertaisesti tiedä mitään. Kenties uudelleensyntyminen tai toiseen todellisuuteen siirtyminen.
Tähän tulokseen kun tulin niin mielenkiintoni lopahti 😅
Mikään ei ole sen raskaampaa seuraa kuin älykkäät idiootit.
Ehdoton varmuus oman näkemyksen oikeellisuudesta yhdistettynä kapeaan näkökulmaan tuottaa aina yhtä hilpeitä hetkiä.
Perusteeton ylimielisyys takaa lopullisen sosiaalisten suhteiden tuhon.
Jos tällaiselle ihmiselle antaa tehtäväksi auton suunnittelun, niin tuloksena on uusi, hieman erilaisella profiililla ja uudesta materiaalista valmisettu ruuvi.
Tämän uuden ruuvin ominaisuudet ovat 0.1% parempia kuin vanhojen, mutta onneksi hinta on ainakin viisinkertainen vanhaan verrattuna!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hoksaan asiat nopeasti ja aina yllätyn kun tajuan, ettei muut hoksaa. Tunnen itseni usein ulkopuoliseksi, erilaiseksi. Ei todellakaan aina positiivinen asia.
ÄO 157
Minulla oli teininä usein tällainen olo, ja se oli usein jotenkin tuskastuttavaa. En millään halunnut suostua uskomaan, etteivät ihmiset olisi suunnilleen yhtä älykkäitä, eri lailla koulutettuja vaan tms...Tuskastumisen ja hämmennyksen olo on jäänyt,ehkä osittain siksi että me ihmiset ollaan kaikilla muillakin tavoilla niin erilaisia, omia persoonia, ja eletään kuka mitenkin. Mutta hyvä kuulla, että en ollut ainoa.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole sen raskaampaa seuraa kuin älykkäät idiootit.
Ehdoton varmuus oman näkemyksen oikeellisuudesta yhdistettynä kapeaan näkökulmaan tuottaa aina yhtä hilpeitä hetkiä.
Perusteeton ylimielisyys takaa lopullisen sosiaalisten suhteiden tuhon.
Jos tällaiselle ihmiselle antaa tehtäväksi auton suunnittelun, niin tuloksena on uusi, hieman erilaisella profiililla ja uudesta materiaalista valmisettu ruuvi.
Tämän uuden ruuvin ominaisuudet ovat 0.1% parempia kuin vanhojen, mutta onneksi hinta on ainakin viisinkertainen vanhaan verrattuna!
Onneksi muut aina varastavat idean.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma tulokseni oli 135. En kyllä ole kokenut muuta kuin pitkästymistä monien ihmisten seurassa. Mitenkään ylivertaista oloa en ole tuntenut ja toisaalta olen monissa käytännön asioissa aika tampio.
135 äo. Osittain olen aika normaali ja tykkään kivoista tyttöjen jutuista, toisaalta pystyn koordinoimaan monimutkaisia juttuja ja hahmottamaan laajoja kokonaisuuksia sekä syyseuraussuhteita.
Matemaattisloogisen älykkyyden lisäksi mulle on siunaantunut myös muita lahjoja ja olen valinnut vähän erilaisen uran kuin muut. Tähän vaikutti myös se, että olin ala-asteelta lähtien elämänkatsomustiedossa eli mut on koulutettu lapsesta asti ymmärtämään, että ihmisten todellisuuskäsitykset ovat todella erilaisia. Statuksen tavoittelu ei ole koskaan määritellyt valintojani.
Yksinäisyydestä voin sanoa sen verran etten ole koskaan tuntenut oloani yksinäiseksi. Olen saanut seuraa aina tarpeisiini, joskus liikaakin. Tyhmyys ei mua muissa haittaa. En juttele omista asioistani kenellekään, joskus kuitenkin kaipaa ihan vaan seuraa ja läsnäoloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hoksaan asiat nopeasti ja aina yllätyn kun tajuan, ettei muut hoksaa. Tunnen itseni usein ulkopuoliseksi, erilaiseksi. Ei todellakaan aina positiivinen asia.
ÄO 157
Samat kokemukset, ÄO 156, pitäisikö meidän tavata?
Tosin en oikein tiedä näistä testeistä mutta onpahan mustaa valkoisella tuostakin. Kaipa se selittää jotain edes. Ainakin hoksaan vastauksia suoraan, mikä oudostutti opeja joskus. Ei ole autistisuuttakaan.
Minäkin olen ajatellut, että "ongelmat töissä" varmaan johtuvat lähinnä siitä, että itse hahmotan kokonaisuuden paremmin kuin tuotantopäällikkö ja työnjohto. Minä teen töitä laatupuolella, mutta kovin tekisi mieli olla neuvomassa tuotantoa. Vaatii se kyllä älykkyyttä, että osaa pitää suunsa kiinni ja kommentoida asioita vain sopivissa hetkissä riittävän varovaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni korkea ÄO vaikuttanut negatiivisesti, kun lapsuudessa ei kannustettu haastamaan itseään: peruskoulu ja lukio lukematta läpi hyvin arvosanoin. Yliopisto-opinnot haastavalla alalla samaten lähes lukematta läpi (riitti kun vähän luki tentteihin edeltävänä iltana), mutta homma on nyt tyssännyt lopputyöhön, kun pitäisi nähdä vähän vaivaakin sen eteen. Lisäksi taipumusta masennukseen, kun pohtii maailman ilmiöitä tuskastumiseen asti.
Kuin omasta suustani. Ei mitään kannustusta kotoa, koulut vihellellen läpi lukematta, yliopistokin helppo, mutta opinnäytetyöt tervanjuontia, koska piti nähdä vaivaa. Usein olen hämmästynyt, että jokin vastaus esim. joissakin pääsykokeissa ja muissa kokeissa on niin yksinkertainen ja ilmeinen, sillä olen luullut riman olevan ylempänä. Joskus olen ohittanut ilmeisen liian helppona ja mennyt metsään vaikeimman kautta. Pidän myös itseäni usein sanoinkuvaamattoman tyhmänä ja olen jatkuvasti ahdistunut ja masentunut. Äo-testeistä 137. Kaduttaa, että edes tyhmyyksissäni menin testeihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mensaan en liittynyt, vaikuttavat ylimielisiltä autisteilta.
---
Koittakaas nyt oppia että ylimielinen on haluttu ominaisuus ihmisessä. Siihen voi aina vastata olemalla vielä ylimielisempi.
Älykkäille haastetta kehittää ydinpommista vielä tehokkaampi pommi.
Tykkäävät uhota ja julistaa voittamattomuuttaan muihin nähden.
Yksikään siivooja tai talonmies ei aloittanut maailmansotia.
Minä olen ihan oikeasti sitä mieltä että älykkäitä pitäisi tarkkailla ja valvoa heidän tekemisiä äärimmäisellä vakavuudella!
Ovat vaaraksi ihmiskunnalle.
No niinkö arvelet ettei tarkkailla? Ja heijasteta kaikki oma paska siihen älykkääseen joka on harkitsevampi ja monipuolisemmin ajatteleva? Älykäs saa ihan kaiken kuran niskaan vuorotellen joka ikiseltä puolelta,koska osaa olla montaakin mieltä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo äo testit painottuvat liikaa loogiseen ajatteluun, avaruudelliseen hahmottamiseen ja matemaattiseen kyvykkyyteen. Hyviä ominaisuuksia toki, mutta eivät mittaa 'älykkyyttä' kokonaisvaltaisesti. Älykkyys on monessa asiassa hyväksi, mutta itse arvostan viisautta, joka kasvaa elämänkokemuksen myötä ja empatiakyvyn yhdistyessä älykkyyteen.
Viisaskin voi olla ihan helvetin tyhmä. Älykkyystesti mittaa nimenomaan älykkyyttä eli aivojen prosessointikykyä, ei sen ole tarkoituskaan mitata rasvaprosenttia tai sitä, miten herkästi uskoo muiden paskapuheet tai miten hyvä on trollaamaan.
testit ovat heikkoja siksi etei sen prosessorin NOPEUS korreloi aina älykkyyteen- päinvastoin hyvin älykäs prosessoi perusteellisuuden takia samoja asioita monesti erittäin hitaasti. Nopeus taas joskun korreloi kyllä.
Mulle ollaan tehty 3 testiä ja 142-152-156. Sain helpoimmasta testistä alemmat pisteet kuin kaikkein vaikeimmista taas sain paremmat.
Siinäpä pohtimista. Ei kannata ottaa ihan kiveenhakattuna näitä toisten ihmisten laatimia testejä. Mitenkähän olisi käynyt jos oltaisiin vielä monipuolisempaa testiä tyrkätty jäin ajattelemaan. Olisko vielä vaan älykkyys pisteet nousseet.
Itse ajattelen että intuitio on oikeastaan ainoa oikea älykkyyden mittari.
Itsekin olen tutkitusti keskimääräistä älykkäämpi, mutta ei se mitään todista. Silti olen aivan idiootti monissa asioissa. Asialla alkaa olla merkitystä vasta paljon korkeammilla pisteillä. Tuota voidaan pitää vain hyvänä keskitasona. Ehkä selvisit koulusta läksyjä lukematta kuten itse. Pelkkä tunneilla kuuntelu riitti.
On aiheuttanut lähinnä maailmantuskaa ja turhautumista.