Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Osallistumattomat isovanhemmat - tabujen tabu?
22.04.2014 |
Tuli mieleen, kun luin Hesaria, jossa yhdessä artikkelissa mainittiin, että nykyajan lapsiperhellä ei välttämättä ole tukiverkkoa, kun isovanhemmat saattavat asua kaukana. Samaan olen törmännyt neuvolassa, että kysytään, asuvatko isovanhemmat lähellä, että saisitte heistä hiukan apua.
Entä sitten, kun isovanhemmat asuvat kilometrin päässä, mutteivät osallistu mitenkään perheen arkeen? Sanottuani tämän neuvolassa, th meni vaivautuneeksi ja vaihtoi puheenaihetta. No eihän tuohon oikein mitään voi sanoakaan, mutta onko se ns. tabujen tabu, etteivät terveet vierssä asuvat isovanhemmat auta lapsiaan edes todellisessa hädässä, tyyliin toinen lapsista sairaalassa tms. Synttäreille tullaan tyyliin joka toinen vuosi, mutta ilmoitetaan jo etukäteen että kävästään vaan nopeesti ja luikitaan sitten 10 minuutin jälkeen kotiin ilman että seurustellaan yhtään lasten kanssa. Ikinä ei apua ole saatu eikä tosin enää vuosiin pyydettykään.
En sitten tiedä, miten yleistä tällainen on. Ystävilläni isovanhemmat tuntuvat osallistuvan mukavasti. Hakevat lapsia päiväkodista, usein on taloyhtiön pihallakin mummoja ja vaareja leikkimässä, kyläilevät puolin ja toisin. Onko muita samassa tilanteessa? Miksei tällaisista välinpitämättömistä isovanhemmista puhuta koskaan lehdissä, vaan tukiverkon puute selitetään välimatkalla tai sairaudella tms?
Kommentit (143)
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 19:31"]
No, entäs sitten kun ei kiinnosta käydä kylässä, ei oikein kiinnosta niiden kanssa mitään touhuta eikä oikeastaan kiinnostaisi mikään muukaan? ;)
[/quote]
En tiedä. Tämä ei liity mitenkään pointtiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naapurin isäntä, kahden lapsen isoisä oli juuri käymässä poikansa perheessä. Sanoi, että olisivat viipyneet siellä kauemminkin, mutta ei käsitä tätä nykyajan kasvatusta, että kieltää ei saa ja koko ajan pitää keskustella. Kuulemma kauhea huuto ja mekastus ja lapset ei tottele mitään.
Olivat lähteneet kotiin pari päivää aikaisemmin, kuin olivat suunnitelleet. Ihan vain sen takia, että eivät jaksaneet näitä uudella tavalla kasvatettuja jäähypenkkilapsia.
Siis ihmetteli tätäkin, että lasta oli kuulemma istutettu jäähypenkissä ja lapsi oli karkaillut ja kirkunut ja äiti oli hyssytellyt ja juossut perässä ja taas oli lapsi kirkunut ja huutanut ja tätä oli jatkunut puoli päivää ja mihinkään ei oltu päästy, vaikka oli suunniteltu ulkoilua isovanhempien kanssa ja vaikka mitä. Kertoi, että ei tuollaista jaksa kukaan, kenellä on jo ikää. Muisteli, että omat lapset oli pitänyt sen verran kurissa, ettei ne tuntikausia kirkuneet. Mutta silloin sana ei olikin ei, eikä istuttu uhmaikäisen kanssa keskustelemaan ja neuvottelemaan joka asiasta.
Joten ehkä yksi syy on tosiaan tämäkin, että isovanhemmat ei jaksa huonosti kasvatettuja curling-lapsia. Jos isovanhemmat sanoo napakasti, että ole nyt kunnolla, on mamma siinä heti sönköttämässä, että meillä ei saa kieltää, kun lapsi on täysvaltainen perheenjäsen ja hän saa valita.
Pakko tunnustaa, että kuvitellessani itseni siihen tilanteeseen, mietin myös, että voi herranjestas sentään, mitenhän sitä tulee selviämään mummon roolista, jos lapsenlapsista kasvatetaan jotain riiviöitä, jotka ei tottele mitään.
Ei tuo mielestäni mikään tabu ole.Nykyään aika normaalia kai.En ymmärrä terveydenhoitajanne reaktiota, tai sitten ymmärsit sen väärin.
Näiltä osallistumattomilta isovanhemmilta on kai aika vaikea saada haastattelua lehteen, on sen verran kiusallista. Monet varmasti tuomitsevat tällaisen käytöksen isovanhemmilta. Mutta näitä ihmisiä nyt on vaan olemassa, suurin menetys tässä on heillä itsellään, kun eivät saa tutustua lastenlapsiinsa. Sukulaisiaanhan ei nyt voi valita, voi vain hyväksyä sen, että tilanne on tämä. Toinen juttu on sitten se, että jos taustalla on jotain traumaattista, joka estää luontevan kanssakäymisen lasten kanssa.
Kyllä se on neuvolan tädeillä oletuksena, että isovanhemmat on innoissaan lapsenlapsista.
Meillä päivittelee kun asuvat 500 km päässä, vaikka asuisivat 5km päässä niin ei heitä kiinnosta lapsenlapset. En ole viitsinyt mainita. Toiset asuvat 200 km päässä ja ovat silti osa lasten elämää. Ei tietenkään pääse käymään usein mutta useamman kerran vuodessa. Kerron heistä kun utelias täti kyselee. Ja vastauksena päivittelyä kun toiset on niiiin kaukana lässyn lää.
Entä kun täti ja kummisetä ei ole kiinnostunut? Miksi alkoi edes kummiksi kun ei ole 4 vuotiaan olemassa oloa 3 vuoteen muistanut. Tädin olemassa olon sentään lapset tietää kun näkevät kerran vuodessa. Mutta hekin ovat neuvolan tädin mielestä osa tärkeää turvaverkkoa. Ei saa sanoa etten mä nyt heille lapsia uskaltaisi antaa. Totta kai kummit ja tädit on automaattisesti lapsen lähipiirissä. Huokaus. Ehkä meillä vaan on typerä neuvolan täti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko minäkään, että olisi nykyään mikään tabu, kun tapana on kovin yleistynyt. Ehkä hän (th) hämmästyi suoraa vastaustasi.
Omat vanhempani ovat olleet jopa yli-innokkaita meidän lasten hoitamisen suhteen, joten en itse välttämättä aina ymmärrä näitä isovanhempia, joita ei voisi vähempää kiinnostaa omat lastenlapset.
Noh. Ainoa aiheeseen liittyvä asia mediassa oli se jonkin lehden mainos, missä perheenäiti tiuskii täysi-ikäiselle lapselleen tosi tylysti ja messuaa, että hän on jo hommansa hoitanut. Mikä on muuten minun mielestäni tosi epämiellyttävä mainos, vaikka tuota "aikaa itselle" ajatusta siinä onkin yritetty viedä positiivisessa valossa eteenpäin.
Vähän kaksipiippuinen juttu: tämän päivän mediassa on valtavasti juttuja, joissa joku vanhus on muumioitunut kotiinsa kahdeksi vuodeksi eikä kukaan ole kaivannut, tai vanhuksista joiden vessassakäyntejä säännöstellään. Se saa tällä hetkellä paljon palstatilaa, ja täysin ymmärrettävästi.
Tuskinpa isovanhempien osallistumattomuus on samalla tavalla akuutti ongelma kuin ylläolevat asiat, mutta ymmärrän silti harmin.Ymmärtäisin jos isovanhempia velvoitettaisiin aivan älyttömiin vastuuasioihin. Nykyään vain tuntuu, että jopa kyläily lapsensa perheessä koetaan valtavaksi rasitteeksi, eikä auttavaa kättä voi periaatteestakaan tarjota. "Kun he ovat jo lapsensa kasvattaneet".
Toivoisin kovasti, että palattaisiin tähän vastavuoroisuuden kulttuuriin (molemmin puolin!) sen sijaan että pidetään kirjaa siitä, ettei vain vahingossa luopuisi liikaa omasta mukavuudestaan toisen hyväksi. Pieni apu lasten ollessa pieniä voisi olla yhtä kova sana kuin se, että lapset ja lapsenlapset käyvät kesällä leikkaamassa ruohoa ja kääntämässä maata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittaa jo etukäteen, että miten hoidamme isovanhempamme, kun apua tulavat tarvitsemaan. Miten siis hoitaa meistä eroon pyrkineitä sukulaisia? Näkökulmastani tarkastellen heillä jää elämä elämättä nyt lastenlastensa kanssa ja myöhemmin varmaan tahtovat laitokseen, kun eivät ole pitäneet välejä kunnossa. Mielestäni olisi oikein, jos he olisivat meitä kohtaan tarvitsevampia ja sitten mekin saisimme hetkeksi apua lasten kanssa, kun tarvetta olisi. Tämän ikäsinä ja kuntoisina voisimme auttaa toisiamme puolin ja toisin. Saan aina lisää energiaa siitä, kun tehdään yhdessä. Miksi tämä ei toimi vanhempieni kanssa?
Ei se mikään tabu ole. Monet isovanhemmat eivät halua osallistua. Omani ja appivanhempani ovat juuri sellaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On valitettavasti muitakin. Meillä asuu kilometrin päässä mutta ei vaan kiinnosta, apua ei saa edes silloin kun tarvitsee. Synttäreillä käydään näyttäytymässä. Harmittaahan se. Toiset isovanhemmat onneksi on erilaiset.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 09:56"]
suurin menetys tässä on heillä itsellään, kun eivät saa tutustua lastenlapsiinsa.
[/quote]
Kyllä minä voin lapsenlapsiini tutustua, mutta lastenhoitajaksi en ryhdy. Mitä enemmän ikää tulee, sitä vieraammalta hoivaaminen ja huolehtiminen tuntuu. Keskityn mieluummin omaan elämääni ja rooliini tasavertaisena aikuisena, en minään lapsenhoitajana tai suvun matriarkkana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai tuo mikään tabu ole, aika yleitä minusta. Omat vanhempani eivät ole koskaan halunneet osallistua kovin paljoa, tykkäävät kyllä että käydään heillä säännöllisesti ja selvästi tykkäävät lapsista, mutta eivät missään nimessä halua esim. hoitoon ottaa. Äitini on sitä mieltä, että hän on jo lapsena hoitanut ja se homma riitti silloin, ja ei hän itsekään mitään apua saanut ja hyvin pärjäsi (oli pakko, muuttivat työn takia isän kanssa Helsinkiin ennen lasten syntymää, kauas kummankaan vanhemmista).
Ei sillä, että en ole kyllä mihinkään isovanhempien apua kaivannutkaan, hyvin on pärjäilty ilman.
Kyllä se tietynlainen tabu mielestäni on, johtuen siitä, että se on monille tosi kipeä asia. En halua mitenkään yleistää, joillekin se on ihan ok juttu, mutta useampi lähipiirissäni selvästi kokee sen tuplahylkäämisenä omien vanhempien taholta. Appivanhempien osallistumattomuus on helpompi sietää ja puhua siitä tuttaville, mutta erityisesti se, että oma äiti ei ole kiinnostunut lapsestasi, on monelle vaikeaa. Isovanhemman lapsenlasta osoittama rakkaus, kiintymys, heliittely kun on tietyllä tavalla rakkaudenosoitusta omaa lastakin kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyn 10:ltä, että koetko sen liian sitovaksi lasten hoivaamiseksi, jos minulla on hammaslääkäri ja toisin lapsen noin puoleksi tunniksi max tunniksi luoksesi? Oletetaan, että olisit hyvässä kunnossa, vapaa ja meno olisi tiedossa ja hyvissä ajoin? Entä jos lähtisin synnyttämään toista lastamme, niin pääsisikö 2 v teille siksi aikaa, jotta vävysikin voisi tullla synnytykseen mukaan? Voisimme vastaavasti kuljetella painavampia kauppaostoksiasi autolla aina kun olisi tarvis, tarjota kyydin teatteriin ja muuta vastaavaa, mitä nyt keksisit.
7.
Isovanhemmat ovat osa lapsensa perheitä vain silloin, jos he ovat saaneet olla osa lastensa elämää jo aikaisemmin. Ei se isovanhemmuus synny tuosta vain vauvailmoituksesta vaan sitä valmistellaan jo paljon aikaisemmin, ihan murrosiästä alkaen. Jos nuori aikuinen tekee kaikin tavoin selväksi, että omat vanhemmat on surkeita paskoja ja jos nuori aikuinen tekee ehdoin tahdoin valintoja, joilla loukkaa vanhempiaan, niin on aika epäloogista olettaa, että vauvan syntyessä rynnättäisiin paikalle pelastamaan pikkuvauvan vanhempia.
Hyvillä isovanhemmilla on hyvät lapset, jotka ova antaneet vanhempiensa olla osa elämäänsä koko ajan! Silloin lapsenlapsetkin saavat sukupolvikokemuksen eikä tiuskivia isovanhempia jotka tietävät olevansa ilmaisena hoitoreservinä sen sijaan, että heitä arvostetaan ihmisinä.
Katso vähän, miten ne isovanhemmat ja lapsensa kohtelevat toisiaan puistossa. Hämmästyt, että nehän näyttää oikeasti välittävän toisistaan toisin kuin perheissä, joissa isovanhempia pidetään lähinnä pankkina.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:31"]
Kysyn 10:ltä, että koetko sen liian sitovaksi lasten hoivaamiseksi, jos minulla on hammaslääkäri ja toisin lapsen noin puoleksi tunniksi max tunniksi luoksesi? Oletetaan, että olisit hyvässä kunnossa, vapaa ja meno olisi tiedossa ja hyvissä ajoin? Entä jos lähtisin synnyttämään toista lastamme, niin pääsisikö 2 v teille siksi aikaa, jotta vävysikin voisi tullla synnytykseen mukaan? Voisimme vastaavasti kuljetella painavampia kauppaostoksiasi autolla aina kun olisi tarvis, tarjota kyydin teatteriin ja muuta vastaavaa, mitä nyt keksisit.
7.
[/quote]
En ole 10, mutta ainakaan minä en ottaisi lapsenlasta meille hammalääkärissä käymisen ajaksi. Tuollaisiin tarpeisiin on yhteiskunnalla runsaasti palveluja tarjolla, joten en ymmärrä, miksi minua tarvittaisiin paikkaamaan keksitty hoitovaje.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:23"]
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 09:56"]
suurin menetys tässä on heillä itsellään, kun eivät saa tutustua lastenlapsiinsa.
[/quote]
Kyllä minä voin lapsenlapsiini tutustua, mutta lastenhoitajaksi en ryhdy. Mitä enemmän ikää tulee, sitä vieraammalta hoivaaminen ja huolehtiminen tuntuu. Keskityn mieluummin omaan elämääni ja rooliini tasavertaisena aikuisena, en minään lapsenhoitajana tai suvun matriarkkana.
[/quote]
Hei,
Kiva kun vastasit. Kertoisitko ihan mielenkiinnosta, että miksi et halua olla mukana lasten arjessa vaikka välillä auttamassa.
Tuntuuko lapset liian rasittavilta, tylsiltä, vaikeilta?
Jotenkin sitä kuvittelee, että lapsenlapset olisivat niin omaa verta ja lihaa, että olisi kova halu viettää aikaa heidän kanssaan.
Tämä ei oli missään nimessä kritiikki, vaan ihan vain kiinnostaa näkökulmasi.
Oma isäni on paras pappa mitä voin lapselleni toivoa, äitini on valitettavasti kuollut, hän olisi myös rakastava isoäiti varmasti. Anoppini ja appeni taas hoitavat lähes 24/7 yhtä lastenlastaan, joten eivät jaksa enää toimia lapseni lapsenvahtina, mutta ovat kyllä mielissään kun käymme kylässä.
Itse jos saan joskus kokea isoäitiyden, tiedän, että se tulee olemaan yksi elämäni kohokohdista ja haluan antaa samanlaista tukea kuin itse olen saanut. Tulen surulliseksi kun kuulen näitä juttuja isovanhemmista, jotka eivät auta millään tavalla, etenkin koska oma äitini haaveili aina isoäitiydestä. Niin väärin.
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:36"]
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:31"]
Kysyn 10:ltä, että koetko sen liian sitovaksi lasten hoivaamiseksi, jos minulla on hammaslääkäri ja toisin lapsen noin puoleksi tunniksi max tunniksi luoksesi? Oletetaan, että olisit hyvässä kunnossa, vapaa ja meno olisi tiedossa ja hyvissä ajoin? Entä jos lähtisin synnyttämään toista lastamme, niin pääsisikö 2 v teille siksi aikaa, jotta vävysikin voisi tullla synnytykseen mukaan? Voisimme vastaavasti kuljetella painavampia kauppaostoksiasi autolla aina kun olisi tarvis, tarjota kyydin teatteriin ja muuta vastaavaa, mitä nyt keksisit.
7.
[/quote]
En ole 10, mutta ainakaan minä en ottaisi lapsenlasta meille hammalääkärissä käymisen ajaksi. Tuollaisiin tarpeisiin on yhteiskunnalla runsaasti palveluja tarjolla, joten en ymmärrä, miksi minua tarvittaisiin paikkaamaan keksitty hoitovaje.
[/quote]
Onko tämä vitsi? Siis oletko oikeasti isovanhempi?
Miksi et ottaisi?
Tiedoksesi, että tuota asiaa varten ei ole olemassa yhtään mitään yhteiskunnallisia palveluita, kuten hyvin tiedät.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 15:35"]
Onpa surullista luettavaa tämä viestiketju monin paikoin. Miksi niin moni ajattelee, että lastenlasten hoitaminen on rasite ja pakkopullaa? Itselleni ainakin lapselapset ovat ilon lähde, hehän ovat ihania ja heidän kehitystään on nautinto seurata. Olen todella kiitollinen, että asumme niin lähekkäin, että voimme tavata parhaimmillaan useita kertoja viikossa. Isoäitiys on paljon helpompaa kuin vanhemmuus, tässä saa ikään kuin poimia rusinat pullasta.
[/quote]
No kyllä se tuntuu olevan omille vanhemmille rasite ja pakkopullaa. Kun uusi vauva syntyy, edellinen nakataan virikehoitoon, kun ei jaksa kahta. Vingutaan täälläkin päivittäin, kuinka vaikeaa lasten kans on jne..
silti oletetaan, että yhden satsin kasvattaneet isovanhemmat repeää onnesta sitten näiden mukuloiden takia, jotka ovat omillekin vanhemmille riesa ja jaksavat niitä hoitaa töidensä sivussa.
Voin kuvitella, että tämä sukupolvi kun tulee mummoiksi ja papoiksi, ei jaksa sitä vähääkään. Kun ei omia lapsia jakseta, niin miten jaksetaan lapsenlapsia. Lisäksi kun on näitä uusperheitä ja sinun lapsia ja lapsenlapsia ja minun lapsen lapsia ja lapsenlapsia ja puolison uuden puolison lapsenlapsia ja ja ja....