Osallistumattomat isovanhemmat - tabujen tabu?

Olen myös huomannnut että monet vanhemmat, jotka eivät ole ennättäneet välittää juuri sen enempää lapsistaan eikä lastenlapsistaankaan, muuttuvat vanhoina marttyyreiksi, jotka luettelevat mitä kaikkea he ovat muka tehneet muiden eteen itsensä ja omat tarpeensa unohtaen ja nyt ei edes katsomassa käydä. Sitä saa mitä tilaa. Itselläni ei tulisi mieleenkään takertua lapsiini tai lapsenlapsiini vanhana, mutta silti olen niin paljon kuin mahdollista osana heidän elämäänsä ja uskon että lapsenlapsiltani jonkun iloisen postikortin tulen aina silloin tällöin saamaan.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:36"][quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:31"]

Kysyn 10:ltä, että koetko sen liian sitovaksi lasten hoivaamiseksi, jos minulla on hammaslääkäri ja toisin lapsen noin puoleksi tunniksi max tunniksi luoksesi? Oletetaan, että olisit hyvässä kunnossa, vapaa ja meno olisi tiedossa ja hyvissä ajoin? Entä jos lähtisin synnyttämään toista lastamme, niin pääsisikö 2 v teille siksi aikaa, jotta vävysikin voisi tullla synnytykseen mukaan? Voisimme vastaavasti kuljetella painavampia kauppaostoksiasi autolla aina kun olisi tarvis, tarjota kyydin teatteriin ja muuta vastaavaa, mitä nyt keksisit.

7.

[/quote]

En ole 10, mutta ainakaan minä en ottaisi lapsenlasta meille hammalääkärissä käymisen ajaksi. Tuollaisiin tarpeisiin on yhteiskunnalla runsaasti palveluja tarjolla, joten en ymmärrä, miksi minua tarvittaisiin paikkaamaan keksitty hoitovaje.

[/quote] Voi jumalauta! Jotenkin tulee mieleen, että sinä et ole mikään mummo vaan palstavela, taas kerran...

Tuttua on. Eniten minua on ärsyttänyt se, että neuvoja ja paheksuntaa on tullut, mutta apua ei. Eli ollaan niiin huolissaan ja kiillotettaan vain omaa kuvaa.

Olenkin itse ajatellut, että jos lapsenlapsia joskus minulla on yritän auttaa mahdollisimman paljon.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 11:07"]

Olen myös huomannnut että monet vanhemmat, jotka eivät ole ennättäneet välittää juuri sen enempää lapsistaan eikä lastenlapsistaankaan, muuttuvat vanhoina marttyyreiksi, jotka luettelevat mitä kaikkea he ovat muka tehneet muiden eteen itsensä ja omat tarpeensa unohtaen ja nyt ei edes katsomassa käydä. Sitä saa mitä tilaa. Itselläni ei tulisi mieleenkään takertua lapsiini tai lapsenlapsiini vanhana, mutta silti olen niin paljon kuin mahdollista osana heidän elämäänsä ja uskon että lapsenlapsiltani jonkun iloisen postikortin tulen aina silloin tällöin saamaan.

[/quote]

En ole huomannut samaa. Sen sijaan napanuoran lapsiinsa latkaisseet ovat eläneet kymmeniä vuosia hyvää aikuista elämää, jonka loppupuolella heillä on paljon ystäviä, jotka haluavat olla heidän kanssaan siksi, että he ovat kivaa väkeä eikä siksi, että on pakko, koska he ovat sukua.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 11:07"]

Olen myös huomannnut että monet vanhemmat, jotka eivät ole ennättäneet välittää juuri sen enempää lapsistaan eikä lastenlapsistaankaan, muuttuvat vanhoina marttyyreiksi, jotka luettelevat mitä kaikkea he ovat muka tehneet muiden eteen itsensä ja omat tarpeensa unohtaen ja nyt ei edes katsomassa käydä. 

[/quote]Mutta tämähän on ihan luonnollista kun sitä miettii. Se joka ei aidosti rakasta lapsiaan, kokee koko ajan uhrautuvansa, ja kaikki lapsen kanssa/eteen tekeminen tuntuu hirveän työläältä. Tottakai tällainen ihminen sitten kykenee luettelemaan mitä kaikkea kamalan vaikeaa on lapsen eteen joutunut tekemään ja uhraamaan.

Se vanhempi, joka tekee kaiken rakkaudesta ei ole kokenut uhranneensa yhtään mitään, vaan eläneensä kivaa elämää lapsen rinnalla. Toisin sanoen hän on todennäköisesti tehnyt ja uhrannut paljon enemmänkin, mutta ei kykene niitä samalla lailla luetteloimaan koska ei KOE uhrautuneensa.

Meillä myös asuu kilometrin säteellä mutta pari kertaa ovat nähneet (juhlissa) lapsenlapsensa. Toiset asuu 5-10km säteellä ja heiltä saa kyllä apua tarvittaessa mutta ei hekään nyt mitään yli-innokkaita ole. Paremmin kuin hyvin ollaan pärjätty, harmittaa kyllä toisten isovanhempien puolesta etteivät näe juuri lapsenlapsiaan mutta oli odotettavissa jo ennen lasten syntymää.

Meillä ei neuvolassa ole kyllä puolella sanalla mainittu isovanhempia, sisaruksista ollaan puhuttu hieman kun sattuvat olemaan samassa elämäntilanteessa nyt. Enemmän onkin oltu siitä kiinnostuneita että on samassa elämäntilanteessa olevia ympärillä.

Laatuaika ei toimi varsinkaan kasvavien lasten kanssa! Ei ehdi luomaan toimivaa suhdetta lapsiin. Eikä ymmärrä, että lapset ovat taas kasvaneet sillä välin kuin ollaan oltu erossa. Lasten kotiin useammaksi päiväksi, pahimmillaan viikoiksi, majoittumalla isovanhempi yleensä rikkoo lasten arjen.  Jos näin joudutte tekemään viipykää vain pari yötä, mutta käykää useammin.

Olkaa viisaita, te joilla on enemmän aikaa. Tarjotkaa lapsenlapsillenne mummola! Siellä mennään teidän säännöillä. Mummolaan voi kutsua lapsenlapsen vaikka tunniksi tai pariksikin ihan ilman vanhempiakin. Vaikka yhdenkin lapsen kerrallaan. Ei tarvitse ottaa lasta viikoiksi niinkuin ennen. Tärkeät asiat sovitaan yhdessä lasten vanhempien kanssa, mutta muuten olette vapaampia toteuttamaan isovanhemmuuttanne omissa oloissanne. Säilyttäkää luottamus. Pysykää sovitussa. Vältytte riidoilta, kun ette kuitenkaan osaisi olla lasten omassa kodissa kauaa ihmisiksi!

Mun tyttärellä on isänsä puolelta juuri tuommoinen mummo, jota ei juurikaan kiinnosta. Harvakseltaan nähdään ja jokainen kerta on mummon purkautumista siitä, kuinka on niin vähän lasta ehtinyt näkemään ja on niin pahoillaan ja kertoilee mitä kaikkea kallista on lapselle suunnitellut ostavansa ja kuinka pitäisi nähdä enemmän. Kaikki jää kuitenkin aina suunnitteluasteelle. Lapsi ei tarvitse mummosta hoitajaa, eikä myöskään kalliita lahjoja. Minä toivoisin, että mummo olisi lapselle vain ja ainoastaan mummo, rakas, lämmin ihminen, tuttu ja turvallinen. Joillekin lapsenlapsilleen hän kuitenkin tätä on ja paljon enemmänkin. Ehkä mummo jatkaa samaa linjaa kuin poikansa kasvatuksen kanssa, mieheni on pienestä saakka asunut isovanhemmillaan ja äiti on ollut aika etäinen.

Jotenkin surullista että lapsenlapset maksavat siitä jos heidän vanhempi on kasvukriisissään eristäytynyt omista vanhemmistaan... Yksi nuoruuden hölmöily voi vaikuttaa loppuelämään niin ettei olla enää tekemisissä... Lapsenlapset ei saa osakseen isovanhempien rakkautta ja välittämistä... Itse lähennyin äitini kanssa vasta raskausaikana ja nyt meillä on erinomaiset välit ja autamme toisiamme tarvittaessa, vaikka etäännyimme aikanaan. Ihmissuhteet on kahden kauppa. Nuorelta voi odottaa hölmöä käytöstä mutta en kyllä vanhemmalta ikäluokalta sitä enää sulattaisi ja taitaisi ne "yhteiskunnan maksamat palvelut" olla vanhuksenkin tukena kauppareissulla (niistäkin täytyy muuten itse maksaa).

Hoidan nykyään oman mummoni asioita, joka oli tärkeä minulle lapsuudessa vaikka asui 200 km päässä. Matkasi aikoinaan miniänsä luokse isoveljeäni hoitamaan kun synnyin ja aina tuli avuksi jos tarvitsi (myös ihan kyläilemään useammaksi yöksi). Äitini omat vanhemmat kävivät vain synttäreillä pistäytymässä vaikka asuivat 10km päässä.

Itse olen sitä mieltä että mitä enemmän lapsilla on rakastavia läheisiä aikuisia, sitä parempi minäkuva ja itsetunto heille kehittyy, mikä kantaa myös myöhemmässä elämässä. Mä en itse tarvitse lapsille niinkään hoitoapua, se on tärkeintä että haluavat olla lastenlastensa kanssa tekemisissä.

Ei kai isovanhempien tarvitse lapsien hoitoon tai kasvatukseen osallistua jos eivät niin tahdo. Toki korrektia on saapua synttäreille yms :) Itsellä on vain etäisiä muistikuvia omista isovanhemmista, tosin olin kovin nuori kun menehtyivät, mutta jokatapauksessa, harvemmakseltaan heitä tuli nähtyä. Omat vanhemmat ovat niin urakeskeisiä, että eivät oikeastaan koskaan edes pyytäneet isovanhempia kylään tai vienyt meitä lapsia sinne kylään, kun halusivat vähäisellä vapaa-ajallaan viettää "oman" perheen kanssa aikaa, joka oli mielestäni ihan oiva vaihtoehto. :)

Omat vanhemmat aina joustavat ja hädän tullen lainaavat tai antavat rahaa tai autoa lainaan tms. Aina ollut sellainen olo että vaikka työ on tärkeää, ollaan me muksut oltu aina kaiken edellä ja varmasti heille on tärkeää myös lastenlasten kasvatuksessa oleminen ja auttaminen aina kun tarvetta on (ovat luultavasti jo eläkkeellä kun niitä lastenlapsia tulee). Mutta en pahakseni panisi vaikka he eivät niin tiiviisti haluaisi olla mukana, ei se heidän vastuu ole vaan minun ja mieheni, kun joskus muksuja pyöräytämme. :) Ei isovanhemmat ole vaan ilmainen hoitopaikka jonne lapsen voi dumpata omien menojen ajaksi.

Mikä tekee tämän päivän lapsista niin erikoisia, vaatia ja raskaasti hoidettavia, ettei lapsen omat vanhemmat edes pysty pienokaisia hoitamaan, ilman isovanhempien/ulkopuolista apua, sillä koskaan aikaisemmin Suomen historiassa ei ole ollut niin pitkät äitiys-ja vanhempainvapaat, lyhyet työpäivät, pitkät lomat ja arkipyhävapaat ja mahdollisuus palkalliseen sairaanlapsenhoitamiseen työstä, jopa 10-ikävuoteen asti. Ja se oikeus koskee molempia vanhempia. Puhumattakaan lähes ilmaisesta kunnallisesta päivähoito-oikeudesta ja kerho-ja muusta toiminnasta. Ja suomalainen nainen synnyttää keskim. vain 1.8 lasta ja niiden hoitamiseen tarvittaisiin armeeja.

Ennen monet isoäidit olivat työelämän ulkopuolella (josta nyt maksavat kovan hinnan menetetynä eläkkeenä) jolloin oli aikaa hoitaa lapsenlapsia, olihan vanhemmat työelämässä - oli lyhyet äitiyslomat 2-6 kk, eikä hoitovapaita tai kunnallista päivähoito-oikeutta tunnettu, työajat pitkät, lyhyet lomat jne.

Ja jokainen maksoi lapsensa hoidon täyden hinnan, eikä työelämästä lapsen vuoksi poissa oloja sallittu, vaan oli irtisanomisperuste.

Meillä molemmat osallistuvat, mutta huomattavasti enemmän mieheni vanhemmat. He ottavat lapsemme yökylään ja haluavat nähdä häntä säännöllisesti. He myös vievät häntä tapahtumiin ja ostavat hänelle kaiken näköistä. Olen hyvin kiitollinen heille. :)

Olen lapsieni kanssa 24/7 kuukausia putkeen. Omat vanhempani asuvat todella kaukana. Sen sijaan anoppi ihan lähellä. Hänellä ei ole aikaa eikä haluja ja sanoo että joksinen hoitaa omat lapsensa vaikka tosi asiassa hänen aikansa menee hoitamassa tyttärensä lapsia.

En muista edes miltä tuntuu mennä kauppaan tai lääkärille ilman omia lapsia. He ovat jo niin kiintyneitä minuun että eivät kyllä varmaan osaisi olla edes muiden kanssa ilman minua. Varsinkin tuo pienempi.

Mutta sekin ärsyttää muita. Valitetaan että olemme liian symbioosissa ja kun minullakin pitäisi muiden mielestä omaa aikaa tai aikaa kahdestaan miehen kanssa. Kun mies on kotona töistä liikumme pakosta perheenä ja sekin ärsyttää toisia.

Lapsemme ovat vilkkaita ja nykyisin välttelen jo muita ettei tarvi kuunnella muiden arvosteluja suuntaan jos toiseen.

Eli jos alussa tuntuu raskaalta ettei ole "apua" saatavilla niin kohta siihen tottuu ja päinvastoin noi "avuntarjoajat" alkavat ärsyttää. Koska heitä on ollut tarjolla korkeintaan silloin kun heille itselle sopii ei silloin kun olisi oikeasti tarvetta. Elämäni pyörii 100% lapsieni ympärillä. Eipä tarvi muita häiritä kun itse tekee kaiken. Hyvä näin.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 11:31"]

Mikä tekee tämän päivän lapsista niin erikoisia, vaatia ja raskaasti hoidettavia, ettei lapsen omat vanhemmat edes pysty pienokaisia hoitamaan, ilman isovanhempien/ulkopuolista apua, sillä koskaan aikaisemmin Suomen historiassa ei ole ollut niin pitkät äitiys-ja vanhempainvapaat, lyhyet työpäivät, pitkät lomat ja arkipyhävapaat ja mahdollisuus palkalliseen sairaanlapsenhoitamiseen työstä, jopa 10-ikävuoteen asti. Ja se oikeus koskee molempia vanhempia. Puhumattakaan lähes ilmaisesta kunnallisesta päivähoito-oikeudesta ja kerho-ja muusta toiminnasta. Ja suomalainen nainen synnyttää keskim. vain 1.8 lasta ja niiden hoitamiseen tarvittaisiin armeeja.

Ennen monet isoäidit olivat työelämän ulkopuolella (josta nyt maksavat kovan hinnan menetetynä eläkkeenä) jolloin oli aikaa hoitaa lapsenlapsia, olihan vanhemmat työelämässä - oli lyhyet äitiyslomat 2-6 kk, eikä hoitovapaita tai kunnallista päivähoito-oikeutta tunnettu, työajat pitkät, lyhyet lomat jne.

Ja jokainen maksoi lapsensa hoidon täyden hinnan, eikä työelämästä lapsen vuoksi poissa oloja sallittu, vaan oli irtisanomisperuste.

[/quote]

Olet oikeassa, että lapsiperheiden asiat ovat pääasiassa hyvin.

Olen kyllä kiitollinen omille vanhemmilleni, jotka hoitavat esim sairasta lasta välillä siksi, että itse tai mieheni ei voi olla vaikkapa viikkoa pois töistä sairaan lapsen takia. Ei vaan voi. Tai voisi jos olisi ihan pakko, mutta on aika kivaa, että itse on kotona vaikkapa lapsen taudin pahimman vaiheen ja on sitten vielä muutaman päivän isovanhemmalla.

On kiva, jos vaikka remontoi, tai tekee jotain muuta asiaa mihin tarvitsee vähän pidemmän ajan, mihin voi laittaa lapset hoitoon, varsinkin kun lapsia on enemmän kuin 1.

Tämä on kaikki extraa, mutta ah niin tervetullutta.

On kiva, kun mies sai tulla mukaan synnytykseen, koska muut lapset olivat isovanhemmilla.

On kiva, kun itsellä hirveä migreeni kotiäitinä, että isovanhempi auttaa.

Ei se vanhemmuus varmaan sen vaikeampaa ole, mutta on tilanteita, joista on vaikea selvitä ilman ulkopuolista apua, esim just noi synnytykset, kotiäidin hammaslääkäri tai muut lääkärissäkäynnit.

Kyllä se apu on silloin erittäin tervetullutta.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 11:36"]Olen lapsieni kanssa 24/7 kuukausia putkeen. Omat vanhempani asuvat todella kaukana. Sen sijaan anoppi ihan lähellä. Hänellä ei ole aikaa eikä haluja ja sanoo että joksinen hoitaa omat lapsensa vaikka tosi asiassa hänen aikansa menee hoitamassa tyttärensä lapsia.

En muista edes miltä tuntuu mennä kauppaan tai lääkärille ilman omia lapsia. He ovat jo niin kiintyneitä minuun että eivät kyllä varmaan osaisi olla edes muiden kanssa ilman minua. Varsinkin tuo pienempi.

Mutta sekin ärsyttää muita. Valitetaan että olemme liian symbioosissa ja kun minullakin pitäisi muiden mielestä omaa aikaa tai aikaa kahdestaan miehen kanssa. Kun mies on kotona töistä liikumme pakosta perheenä ja sekin ärsyttää toisia.

Lapsemme ovat vilkkaita ja nykyisin välttelen jo muita ettei tarvi kuunnella muiden arvosteluja suuntaan jos toiseen.

Eli jos alussa tuntuu raskaalta ettei ole "apua" saatavilla niin kohta siihen tottuu ja päinvastoin noi "avuntarjoajat" alkavat ärsyttää. Koska heitä on ollut tarjolla korkeintaan silloin kun heille itselle sopii ei silloin kun olisi oikeasti tarvetta. Elämäni pyörii 100% lapsieni ympärillä. Eipä tarvi muita häiritä kun itse tekee kaiken. Hyvä näin.

[/quote] Ja sitten tuosta kaikesta katkeroituneena pistät aikanaan vahingon kiertämään, etkä auta omi lapsiasi lastenhoidossa... *arvaus*

Osittain ja tämä on vain yksi näkökanta, minusta hyvä mummous ja vaarius on "periytyvää" Itselläni oli aivan mahtava mummo ja vaari jotka asuivat viiden kilometrin päässä. Olimme heidän kanssaan paljon tekemisissä ja oli mukavaa. Kun itse saimme lapsia, vanhempani ottivat ilolla vastaan mummouden ja vaariuden, halusivat olla tukena ja läsnä. Tasapaino säilyi jotenkin hyvin, emme pyytäneet heiltä hoitoapua mutta kun lapset hieman kasvoivat halusivat itse mennä yökylään ja välillä matkoille mukaan. Lapsenlapset olivat ja ovat edelleen tärkeitä vaikka isäni on jo poismennyt. Kun itse olemme nyt isovanhempia, minusta tuntuu että sama perinne jatkuu. Rakastamme lapsenlapsia valtavasti, haluamme olla mukana ja tukena ja tapaamme heitä usein ja yökylässä käyvät silloin tällöin. Hoitovastuu on vanhemmilla mutta autamme mielellämme silloin tällöin kun tarvitaan satunnaista hoitoapua, osallistumme välillä myös rahallisesti vaikkapa pyörän tai haalareiden ostoon. Minusta tuntuu että meitä ohjaa sydän ja rakkaus, toistemme kunnioitus ja jonkunlainen tasapaino. Olemme niin onnellisia lapsenlapsistamme, he ovat todella tärkeitä meille! Luulen että se sukupolvien ketju näkyy tässä parhaimmillaan ja meillä on kaikilla ollut ehjät ja ns tavalliset perheet. Ei ole ollut, alkoholi eikä mielenterveysongelmia ja taloudet kunnossa.

Yksi kuvaus omasta mummostani kun olin nuori äiti..ja tarkka rasvoista, äitini sanoi että nyt se mummo antoi salaa vähän kermaa pikkuselle (kun oli niin laiha hänestä) hermostuin, mutta hengähdin hetken ja mietin että rakkautta se vaan on, mummoa pelottaa että lapsi on sairas kun on niin hoikka, ennen vauvat oli pulskia! Menin mummon luo ja halasin vaan, en sanonut mitään, hieman suvaitsevaisuutta peliin puolin ja toisin! Ihana mummoni on jo kuollut mutta muistot elää ja vauvastakin kasvoi terve nuori kaunis nainen joka on hoikka kuin pajunvitsa! Hyvät vanhemmat ovat lapselle tärkeät kuin myös hyvät isovanhemmat.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:44"]

Kuten sanottu, isovanhemmat ovat jo hoivaamisensa hoivanneet, mistä ihmeestä olet keksinyt "kovan halun viettää aikaa lastenlasten kanssa"?

[/quote]Minusta tulee mummo ensi kesänä ja ainakin itselläni on kova halu viettää aikaa tulevan lapsenlapsen kanssa ja halu auttaa perhettä myös, tietysti. Vaikka olen vielä töissä vuosikausia ja kotona on myös nuorempia lapsia huollettavana.  Ihme nihkeilijöitä joillakin isovanhempina.

"Mikä tekee tämän päivän lapsista niin erikoisia, vaatia ja raskaasti hoidettavia, ettei lapsen omat vanhemmat edes pysty pienokaisia hoitamaan, ilman isovanhempien/ulkopuolista apua, sillä koskaan aikaisemmin Suomen historiassa ei ole ollut niin pitkät äitiys-ja vanhempainvapaat, lyhyet työpäivät, pitkät lomat ja arkipyhävapaat ja mahdollisuus palkalliseen sairaanlapsenhoitamiseen työstä, jopa 10-ikävuoteen asti. Ja se oikeus koskee molempia vanhempia. Puhumattakaan lähes ilmaisesta kunnallisesta päivähoito-oikeudesta ja kerho-ja muusta toiminnasta. Ja suomalainen nainen synnyttää keskim. vain 1.8 lasta ja niiden hoitamiseen tarvittaisiin armeeja.

Ennen monet isoäidit olivat työelämän ulkopuolella (josta nyt maksavat kovan hinnan menetetynä eläkkeenä) jolloin oli aikaa hoitaa lapsenlapsia, olihan vanhemmat työelämässä - oli lyhyet äitiyslomat 2-6 kk, eikä hoitovapaita tai kunnallista päivähoito-oikeutta tunnettu, työajat pitkät, lyhyet lomat jne.

Ja jokainen maksoi lapsensa hoidon täyden hinnan, eikä työelämästä lapsen vuoksi poissa oloja sallittu, vaan oli irtisanomisperuste."

[/quote]

Ja tuohon kun lisätään vielä kaikkien saatavilla olevat kodin töitä helpottavat kodinkoneet, pitkät kauppojen aukioloajat, toimiva yksityis-ja julkinen liikenne, toimiva julkinen terveydenhoito, kertakäyttövaipat, teknologia jne. jne. joita vielä muutama vuosikymmen ei uskallettu edes uneksiakkaan, puhumattakaan yhteiskunnan tarjoamista palveluista ja rahallisesta tuesta lapsiperheille.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 11:04"]

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:33"]

Isovanhemmat ovat osa lapsensa perheitä vain silloin, jos he ovat saaneet olla osa lastensa elämää jo aikaisemmin. Ei se isovanhemmuus synny tuosta vain vauvailmoituksesta vaan sitä valmistellaan jo paljon aikaisemmin, ihan murrosiästä alkaen. Jos nuori aikuinen tekee kaikin tavoin selväksi, että omat vanhemmat on surkeita paskoja ja jos nuori aikuinen tekee ehdoin tahdoin valintoja, joilla loukkaa vanhempiaan, niin on aika epäloogista olettaa, että vauvan syntyessä rynnättäisiin paikalle pelastamaan pikkuvauvan vanhempia.

Hyvillä isovanhemmilla on hyvät lapset, jotka ova antaneet vanhempiensa olla osa elämäänsä koko ajan! Silloin lapsenlapsetkin saavat sukupolvikokemuksen eikä tiuskivia isovanhempia jotka tietävät olevansa ilmaisena hoitoreservinä sen sijaan, että heitä arvostetaan ihmisinä.

Katso vähän, miten ne isovanhemmat ja lapsensa kohtelevat toisiaan puistossa. Hämmästyt, että nehän näyttää oikeasti välittävän toisistaan toisin kuin perheissä, joissa isovanhempia pidetään lähinnä pankkina.

[/quote]En ymmärrä. Miten isovanhemman ja lapsenlapsen välinen suhde riippuu mitenkään siitä mitkä välit vanhemmilla on isovanhempiin? Hylkäävätkö isovanhemmat lapsenlapset esimerkiksi siinä kohtaa kun tulee avioero ja lasten äiti on ikäänkuin suvun ulkopuolinen taas? Ei ainakaan minun lasteni kohdalla ole käynyt niin. Ja toki olen pankki lapsilleni, sehän on minun tehtäväni auttaa omia jälkeläisiäni.

[/quote]

Onhan sillä nyt merkitystä. Jos ihmisellä on hyvät ja lämpimät välit vanhempiinsa niin kyllähän silloin todennäköisesti sama pätee myös lapsenlapsiin. Jos taas välit eivät ole erityisen lämpimät niin sama jatkuu todennäköisemmin myös mummuksi/vaariksi tullessa. 

Poikkeuksia epäilemättä löytyy, mutta tietysti sillä on suurikin merkitys. Omat vanhempani ovat minulle todella tärkeitä, olemme aina olleet hyvissä väleissä ja he ovat mahtavia isovanhempia. Mieheni taas ei ole aikuisiällä ollut tiiviisti tekemisissä omien vanhempiensa kanssa, eipä olleet loistavat välit lapsuudessakaan, ja se heijastuu kyllä heidän isovanhemmuuteensakin. 

ennen oli ennen, nykypäivänä ei enää saa antaa pienten lasten olla työpäivän aikana yksin kotona, mikä siihen aikaan oli tapana jos ei ollut hoitopaikkaa