Osallistumattomat isovanhemmat - tabujen tabu?

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 13:50"]

Erittäin kummallista semmoinenkin on, että jos ollaan jossain yhteisessä tilaisuudessa suvun kesken, kuten konsertissa, rippijuhlissa tai häissä ja tilanteen pakosta pienet lapsetkin on otettava mukaan, ei kukaan kuitenkaan tarjoa käytännön apua mihinkään konkreettiseen edes. Olen ollut muutamissa ko. tilaisuuksissa ja seurannut, miten isovanhemmat kyllä ovat huolehtineet omasta suustaan samalla, kun itse olen ensin ruokkinut ja paimentanut lapset yhden kerrallaan ja sitten ehkä saanut syödyksi itse jotain pöydän antimista, jos sitäkään. Eikä puhettakaan, että juhlan tuoksinassa joku vahtisi lapsia, että pääsisi yksin vessaan. Kun auttaminen ei ole tapana, niin se on sitten siinä. Ei edes pyydettäessä. Se on todella outoa.

[/quote]

Ihan tosissasiko olet sitä mieltä, että muiden on pilattava juhlansa, koska sinun lapsillasi ei ole isää?  Jos et pärjää lasten kanssa, älä tule juhliin.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 13:50"]

Erittäin kummallista semmoinenkin on, että jos ollaan jossain yhteisessä tilaisuudessa suvun kesken, kuten konsertissa, rippijuhlissa tai häissä ja tilanteen pakosta pienet lapsetkin on otettava mukaan, ei kukaan kuitenkaan tarjoa käytännön apua mihinkään konkreettiseen edes. Olen ollut muutamissa ko. tilaisuuksissa ja seurannut, miten isovanhemmat kyllä ovat huolehtineet omasta suustaan samalla, kun itse olen ensin ruokkinut ja paimentanut lapset yhden kerrallaan ja sitten ehkä saanut syödyksi itse jotain pöydän antimista, jos sitäkään. Eikä puhettakaan, että juhlan tuoksinassa joku vahtisi lapsia, että pääsisi yksin vessaan. Kun auttaminen ei ole tapana, niin se on sitten siinä. Ei edes pyydettäessä. Se on todella outoa.

[/quote]

Mihin ihmeeseen esim. 2 lapsen äiti tarvitsee apua? Samalla tavalla siellä kahvilassa käydään lasten kanssa eikä kukaan itke, että mummo apuun, en pärjää. Miksi sukujuhlat olisi erilainen asia? Kun kasvattaa lapset kotona, pärjää niiden kanssa kodin ulkopuolella ja saa rauhassa syödä ruokansa yhtä aikaa muiden aikuisten kanssa.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 13:27"]

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 11:46"]

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:44"]

Kuten sanottu, isovanhemmat ovat jo hoivaamisensa hoivanneet, mistä ihmeestä olet keksinyt "kovan halun viettää aikaa lastenlasten kanssa"?

[/quote]Minusta tulee mummo ensi kesänä ja ainakin itselläni on kova halu viettää aikaa tulevan lapsenlapsen kanssa ja halu auttaa perhettä myös, tietysti. Vaikka olen vielä töissä vuosikausia ja kotona on myös nuorempia lapsia huollettavana.  Ihme nihkeilijöitä joillakin isovanhempina.

[/quote]

Minustakin tulee mummo ja olen jo nyt suunnitellut, että hankin kesälomaksi halvan soluasunnon tms., että pääsen joka päivä pojan ja perheen luokse apuun. Asun sen verran kaukana, että muute ei jokapäiväinen auttaminen onnistu. Jo nyt olen hankkinut lapselle kaikkea tarpeellista, vaatteita ja leluja ja vaippoja ja rintapumpun, kantoliinakin on, jotta voin vauvaa sitten ulkoiluttaa lähelläni, kun vanhempansa lepäävät. Olen valmis ottamaan vauvan yökylään vaikka suoraa laitokselta, jos äiti on rasittunut ja olemaan ihan kaikin tavoin sille vauvalle läheinen ja tärkeä isoäiti.

[/quote]

onko tämä provo vai ihan tosissaanko meinasit?  No, jotain tällaista rintapumppua ja kantoliinaa lukuun ottamatta anoppini suunnitteli. Mikä siinä on, kun aikuiset ihmiset ei tajua ottaa muiden suunnitelmia huomioon. Anoppi kuvitteli saavansa itse vauvan, kun lastenlapsi oli syntyi. Hänen olisi pitänyt saada viedä lapsi milloin halusi, syöttää mitä hän halusi ja pukea mummon ostamiin vaatteisiin. Lapsen pitäisi leikkiä mitä mummo haluaa jne. Pojalta vaan meni hermot ja välit on nyt kireät ( minun, ilkeän miniän ei tarvinnut asiaan sekaantua).

Omat vanhempani on isovanhempien mallikuva, onneksi. Kysyvät voiko auttaa, uskovat kun sanotaan pärjäävämme. Satunnaisiin menoihin saa lapsenvahtiapua, jos heillä ei ole sovittuna muuta. Kylässä käydään molemmin puolin ja ymmärretään myös lähteä. Välillä puuttuvat lapsenhoitoon, mutta kun perustelee miksi suositukset ovat muuttuneet niin eivät jankkaa vaan toteuttavat pyydetyn mukaan :)  Välit on sitä myöten rennot, että mies ehdotti tonttia hankkiessa heidän lähelle muuttamista, jotta voidaan vanhuuden päivinä helpommin autella arjessa. Eihän tätä kukaan usko, mutta meillä se on mies joka ehdottaa appivanhempien mukaan ottamista lomillekin. Ja ennen kuin joku älähtää hyväksikäyttämisestä, niin ollaan maksettu suurin osa matkasta jos etukäteen on sovittu lapsien vahtimisesta että päästään esim. laskettelemaan yhdessä ja tätäkin ollut 1-3h / päivä.

Minun omat vanhempani ovat mukana lapsenlapsensa elämässä viikoittain ja äitini kyselee joka toinen päivä että mitä lapselle kuuluu :) miehen puolelta hänen isänsä eli lapsen vaari on myös todella mukava ja pyytää kyläilemään useasti ja monesti on lapsi ollut isänsä kanssa siellä yötäkin. Mutta miehen puolelta hänen äitinsä eli lapsen mummu, ei kysele kuulumisia tai pyydä kylään tai tule meille kylään..... Ottaa hän kyllä vastaan jos soitetaan että voisiko tulla kylään mutta ei itse tee asialle koskaan mitään? Hän asuu 20km päässä että ei matka olisi rasite ja olen sanonut että voi hän yöksikin jäädä jos haluaa tai voin viedä hänet kotiin... Hänellä ei ole ajokorttia mutta ei se voi olla syy tuohon kaikkeen välinpitämättömyyteen? Ottaisi vaikka taksin ja hurauttaisi meille tai pyytäisi meitä kylään... Miehen vanhemmat eivät ole yhdessä.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 11:06"]

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:23"][quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 09:56"]

suurin menetys tässä on heillä itsellään, kun eivät saa tutustua lastenlapsiinsa.

[/quote]

Kyllä minä voin lapsenlapsiini tutustua, mutta lastenhoitajaksi en ryhdy. Mitä enemmän ikää tulee, sitä vieraammalta hoivaaminen ja huolehtiminen tuntuu. Keskityn mieluummin omaan elämääni ja rooliini tasavertaisena aikuisena, en minään lapsenhoitajana tai suvun matriarkkana.

[/quote] No et kyllä ole kummoinen äitikään sitten. Jos et halua rakkaudesta omiin lapsiisi keventää heidän taakkaansa ja suoda heille joskus hetkeä omaa aikaa, olet helvetin itsekäsakka, anteeksi nyt vain. Sinun elämästäsi olisi liian paljon pois vahtia lapsenlapsiasi vaikka kerran kuussa että lapsesi ja puolisonsa pääsisivät vaikka elokuviin tms? No, turha sitten itkeä kun makaat paskavaipoissasi ja kukaan ei käy katsomassa...

[/quote]

Minusta sitten varmaan tulee vittumainen mummo.

Mutta olen 20 vuotta kulkenut vuorotöissä ja hoitanut omia lapsiani ja auttanut heitä ja tehnyt ylitöitä, että he saavat kaikkea haluamaansa. Valvonut öitä heidän takia huolesta sydän kipeänä ja auttanut läksyissä yms.

Kun he saavat omia lapsia, en todellakaan aloita sitä alusta, vaan aion töiden jälkeen vihdoin levätä ja nukkua ja vapailla hoitaa myös itseäni, koska siihen ei ole ollut aikaa omien lapsien takia.

Mutta olen onneksi kasvattanut lapsistani työihmisiä ja pärjääviä, että he oletettavasti eivät seiso tumput suorassa vauvan kanssa ja tuo sitä heti mummille hoitoon, kun ei pärjätä.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 11:14"]

--

En ole huomannut samaa. Sen sijaan napanuoran lapsiinsa latkaisseet ovat eläneet kymmeniä vuosia hyvää aikuista elämää, jonka loppupuolella heillä on paljon ystäviä, jotka haluavat olla heidän kanssaan siksi, että he ovat kivaa väkeä eikä siksi, että on pakko, koska he ovat sukua.

[/quote]
Tähän on pakko tarttua: "pakko, koska he ovat sukua" kuulostaa tässä asiayhteydessä tosi pahalta. Kylmä maailma, jos voi omiin vanhempiinsa tai lapsiinsa suhtautua ikävänä sukurasitteena, ellei siis kyse ole todella ongelmallisesta suhteesta! "Minä olen hommani hoitanut, nyt keskityn ihmisiin joista pidän oikeasti!" näin niin kuin kärjistäen.

Meillä on suvussamme ollut melko ruhtinaallisesti asiat: omat vanhempani saivat aikoinaan isovanhemmiltaan paljon tukea ja turvaa. Nyt taas minä ja mieheni saamme vanhemmiltani samankaltaista tukea, jota aiomme tarjota tulevaisuudessa myös omille lapsillemme. Mutta lisäksi me myös "palautamme" saatua tukea takaisin: minä käyn säännöllisesti isoäitini luona tekemässä töitä tai vaikkapa pelkästään tervehtimässä, teemme koko suvun voimin hänelle joitakin tarpeellisia askareita ja kuskaamme asioilla. Palkkiona tästä meillä on todella läheiset sukulaisuussuhteet. 

Suku - etenkin lähisuku - voi olla myös rikkaus. Ei minuakaan aina huvita leikata mummolleni nurmikkoa, mutta teen sen silti. Vai pitäisikö vain todeta, että onhan täällä olemassa ihan maksettavia palveluitakin, että itse voi hoitaa nurmikkonsa?

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 11:06"]

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 10:23"][quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 09:56"]

suurin menetys tässä on heillä itsellään, kun eivät saa tutustua lastenlapsiinsa.

[/quote]

Kyllä minä voin lapsenlapsiini tutustua, mutta lastenhoitajaksi en ryhdy. Mitä enemmän ikää tulee, sitä vieraammalta hoivaaminen ja huolehtiminen tuntuu. Keskityn mieluummin omaan elämääni ja rooliini tasavertaisena aikuisena, en minään lapsenhoitajana tai suvun matriarkkana.

[/quote] No et kyllä ole kummoinen äitikään sitten. Jos et halua rakkaudesta omiin lapsiisi keventää heidän taakkaansa ja suoda heille joskus hetkeä omaa aikaa, olet helvetin itsekäsakka, anteeksi nyt vain. Sinun elämästäsi olisi liian paljon pois vahtia lapsenlapsiasi vaikka kerran kuussa että lapsesi ja puolisonsa pääsisivät vaikka elokuviin tms? No, turha sitten itkeä kun makaat paskavaipoissasi ja kukaan ei käy katsomassa...

[/quote]

Minusta sitten varmaan tulee vittumainen mummo.

Kun he saavat omia lapsia, en todellakaan aloita sitä alusta, [/quote]

Kyllä, sinusta tulee vittumainen mummo. Ja tyhmäkin vielä olet jos luulet, että omien lastenlasten hoitaminen satunnaisesti silloin tällöin tarkoittaa kaiken alusta aloittamista...

Omia vanhempiani eivät lapsenlapset kiinnosta vähääkään. Ensin kiinnostuksen ja yhteydenpidon puutetta seliteltiin sitä, että oltiin vielä mukana työelämässä. Nyt eläkkeellä "kiire" vain kasvaa. Kova paikka se aikanaan oli, mutta minkäs sille mahtaa, jos ei kiinnosta, niin sitten ei kiinnosta. Anoppini on toista maata ja on aktiivisesti mukana lastemme elämässä. On ihanaa, että lapsillamme on elämässään tällainen välittävä mummo. Olen anopilleni kiitollinen, ja jos hän tulee aikanaan vanhemmiten itse apua tarvitsemaan, autan häntä. Minä ja sisarukseni vietimme muuten mummolassa kaikki kesälomat ja viikonloput alusta loppuun siihen asti kun muutimme kotoa.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 14:59"]

Minusta sitten varmaan tulee vittumainen mummo.

Mutta olen 20 vuotta kulkenut vuorotöissä ja hoitanut omia lapsiani ja auttanut heitä ja tehnyt ylitöitä, että he saavat kaikkea haluamaansa. Valvonut öitä heidän takia huolesta sydän kipeänä ja auttanut läksyissä yms.

Kun he saavat omia lapsia, en todellakaan aloita sitä alusta, vaan aion töiden jälkeen vihdoin levätä ja nukkua ja vapailla hoitaa myös itseäni, koska siihen ei ole ollut aikaa omien lapsien takia.

Mutta olen onneksi kasvattanut lapsistani työihmisiä ja pärjääviä, että he oletettavasti eivät seiso tumput suorassa vauvan kanssa ja tuo sitä heti mummille hoitoon, kun ei pärjätä.

[/quote]
Miksi oletus, että sinun pitäisi koko tuo rumba aloittaa alusta? Tuntuu, että monissa tapauksissa puhutaan ennemminkin periaatteesta kuin oikeasta vaivasta. Ymmärtäisin siis, jos lapsi velvoittaisi vanhempaansa ottamaan koko hela hoidon kantaakseen, mutta sitähän ei satunnainen hoitoapu vanhemman hoitaessa jotakin akuuttia asiaa ei todellakaan ole.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 11:14"]

--

En ole huomannut samaa. Sen sijaan napanuoran lapsiinsa latkaisseet ovat eläneet kymmeniä vuosia hyvää aikuista elämää, jonka loppupuolella heillä on paljon ystäviä, jotka haluavat olla heidän kanssaan siksi, että he ovat kivaa väkeä eikä siksi, että on pakko, koska he ovat sukua.

[/quote]
Tähän on pakko tarttua: "pakko, koska he ovat sukua" kuulostaa tässä asiayhteydessä tosi pahalta. Kylmä maailma, jos voi omiin vanhempiinsa tai lapsiinsa suhtautua ikävänä sukurasitteena, ellei siis kyse ole todella ongelmallisesta suhteesta! "Minä olen hommani hoitanut, nyt keskityn ihmisiin joista pidän oikeasti!" näin niin kuin kärjistäen.

Meillä on suvussamme ollut melko ruhtinaallisesti asiat: omat vanhempani saivat aikoinaan isovanhemmiltaan paljon tukea ja turvaa. Nyt taas minä ja mieheni saamme vanhemmiltani samankaltaista tukea, jota aiomme tarjota tulevaisuudessa myös omille lapsillemme. Mutta lisäksi me myös "palautamme" saatua tukea takaisin: minä käyn säännöllisesti isoäitini luona tekemässä töitä tai vaikkapa pelkästään tervehtimässä, teemme koko suvun voimin hänelle joitakin tarpeellisia askareita ja kuskaamme asioilla. Palkkiona tästä meillä on todella läheiset sukulaisuussuhteet. 

Suku - etenkin lähisuku - voi olla myös rikkaus. Ei minuakaan aina huvita leikata mummolleni nurmikkoa, mutta teen sen silti. Vai pitäisikö vain todeta, että onhan täällä olemassa ihan maksettavia palveluitakin, että itse voi hoitaa nurmikkonsa?

[/quote]

Tiedän kymmeniä isovanhempia, joita kukaan ei käynyt katsomassa pääsiäisenä, koska "ei meillä ole aikaa, me ei haluta tuhlata meidän juhlapyhiä pakkovierailuihin". Kyllä se on tämä nykyvanhempien sukupolvi, joka nyppii rusinoita pullasta eikä suinkaan isovanhemmat. Anoppilaa pidetään pakkokäyntikohteena, kun ei anoppi osaa edes ruokaa laittaa (luettu tältä palstalta pääsiäisenä) tai kun miehen sisko on niin hankala, ettei haluta mennä mummolaan, kun se on siellä. Jouluna ei voi mennä mummolaan, kun on meidän omat jouluperinteet nyt tässä ja viikonloput ollaan omissa menoissa, salilla ja lenkillä. Isovanhempien odotetaan silti olevan aina valmiina, kun lapsi sairastuu ja tarvitaan apua

Anoppi muutti naapuritaloon, kun meidän esikoinen syntyi ja on siitä lähtien ollut meillä 3-10 tuntia päivässä. Pois ei lähde, ellei sano pahasti. Oma elämä on mennyttä, kaikesta pitää tehdä tiliä mummille. vetoaa siihen, että on apuna, mutta kun me ei tarvita apua kuin ehkä joka toinen viikko. Silti istuu nytkin olohuoneessa ja valvoo, kun vauva nukkuu.

Meillä isovanhemmat on osallistumattomia. Omat vanhempani muuttivat eläkkeelle päästyään Espanjaan, kivampaan ilmastoon, ja miehen vanhemmat Turkkiin, joten eipä noista käytännön arkeen apua ole. Kesäisin kyllä lomaillaan yleensä koko lomat jommankumman luona.

Meillä isovanhemmat auttaa paljon. Ottaa yökylään, vie välillä kaupoille lapsia ja siellä herkuttelevat ja nauttivat ajasta keskenään. Lapset kyselee isovanhempien perään ja isovanhemmat vastavuoroisesti. Meillä on välillä aikoja kun yökylää ehdottaa vaikka mummo.

Mutta tuo miten lapsien ja isovanhempien välit on lämpimät ja hyvät on siitä että näkevät usein ja käydään kahvilla ilman syytä tai pyydetään mummoja kylään muuten.

Jos isovanhempia käytetään vain hyödyksi niin toki siinä saa sen plussan että näkee lapsenlapsiaan mutta samalla se on tarpeentyydytäminen. Vaikka olisikin nopeahko hammastarkastus tms. niin se on jälleen sitä että isovanhempaa jälleen käytetään hyväksi. Minusta tuo miten joku mummu kirjoitti ketjuun että kuntakin tarjoaa palveluja on ihan pätevä. Onko mummous sitä että on velvotettu hoitamaan lapsensa jälkikasvua?

Itsekin pyydän välillä viikon aikana muutamanakin kertana äitiäni auttamaan joten tunnen välillä piston siitä että hän taas lupaa vahtia. Ja koitan sitten ihan vaan soitattaa lapsia muuten vaan mummolle tai käydään tosiaan vaan kahvilla.

Äitini miehellä on tytär joka käy viemässä äitienpäivänä kukan ja sitten hakee joululahjat. Siinä se lähinnä. Äiti käy miehensä kanssa viemässä lapsille lahjoja. Ei kehtaa tuppautua kylään ja siitä on sitten jäänyt kaipuu sekä ajatus että lähinnä hakevat lapsille lahjat.. Siinä se tärkein.

Pitäkää ihmiset välit kunnossa.

Tämä o ollut silmiä avaava keskustelu...

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 15:11"][quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 11:14"]

--

En ole huomannut samaa. Sen sijaan napanuoran lapsiinsa latkaisseet ovat eläneet kymmeniä vuosia hyvää aikuista elämää, jonka loppupuolella heillä on paljon ystäviä, jotka haluavat olla heidän kanssaan siksi, että he ovat kivaa väkeä eikä siksi, että on pakko, koska he ovat sukua.

[/quote]
Tähän on pakko tarttua: "pakko, koska he ovat sukua" kuulostaa tässä asiayhteydessä tosi pahalta. Kylmä maailma, jos voi omiin vanhempiinsa tai lapsiinsa suhtautua ikävänä sukurasitteena, ellei siis kyse ole todella ongelmallisesta suhteesta! "Minä olen hommani hoitanut, nyt keskityn ihmisiin joista pidän oikeasti!" näin niin kuin kärjistäen.

Meillä on suvussamme ollut melko ruhtinaallisesti asiat: omat vanhempani saivat aikoinaan isovanhemmiltaan paljon tukea ja turvaa. Nyt taas minä ja mieheni saamme vanhemmiltani samankaltaista tukea, jota aiomme tarjota tulevaisuudessa myös omille lapsillemme. Mutta lisäksi me myös "palautamme" saatua tukea takaisin: minä käyn säännöllisesti isoäitini luona tekemässä töitä tai vaikkapa pelkästään tervehtimässä, teemme koko suvun voimin hänelle joitakin tarpeellisia askareita ja kuskaamme asioilla. Palkkiona tästä meillä on todella läheiset sukulaisuussuhteet. 

Suku - etenkin lähisuku - voi olla myös rikkaus. Ei minuakaan aina huvita leikata mummolleni nurmikkoa, mutta teen sen silti. Vai pitäisikö vain todeta, että onhan täällä olemassa ihan maksettavia palveluitakin, että itse voi hoitaa nurmikkonsa?

[/quote]

Tiedän kymmeniä isovanhempia, joita kukaan ei käynyt katsomassa pääsiäisenä, koska "ei meillä ole aikaa, me ei haluta tuhlata meidän juhlapyhiä pakkovierailuihin". Kyllä se on tämä nykyvanhempien sukupolvi, joka nyppii rusinoita pullasta eikä suinkaan isovanhemmat. Anoppilaa pidetään pakkokäyntikohteena, kun ei anoppi osaa edes ruokaa laittaa (luettu tältä palstalta pääsiäisenä) tai kun miehen sisko on niin hankala, ettei haluta mennä mummolaan, kun se on siellä. Jouluna ei voi mennä mummolaan, kun on meidän omat jouluperinteet nyt tässä ja viikonloput ollaan omissa menoissa, salilla ja lenkillä. Isovanhempien odotetaan silti olevan aina valmiina, kun lapsi sairastuu ja tarvitaan apua

[/quote]. Juuri näin. Ja vaikka kuinka olisi auttanut lastenhoidossa, ei heitä vanhainkodeilla näy

Tuttu ilmiö täälläkin. Tuossa aiemminkin joku kirjoitti siitä, etteivät lapsenlapset kiinnosta, koska oman lapsen valinnat on olleet "vääriä". Meillä anoppi ei ole hyväksynyt poikansa muuttoa isommalle paikkakunnalle, eikä yliopistotasoista koulutusta. Ei pidä minkään arvoisena vakituista työpaikkaa tai omaa asuntoa. Kokee vain tulleensa hylätyksi, kun poika ei halunnutkaan jatkaa alkoholistisuvun perinnettä kyhjöttää kyläpahasessa pirtinpöydän ääressä kännissä riitelemässä niin kuin muutkin normaalit ihmiset.

Marttyyrius on vahvasti läsnä aina, kun tapaamme. Aikuisen miehen tehtävä olisi selvästikin olla aina äitinsä käytettävissä, joten pahinta mitä voi tehdä on hankkia koulutus, työ, vaimo ja lapsia, jotka piruuttaan harhauttavat tästä tärkeämmästä tehtävästä. Yritetty on meidän puolelta hyvässä hengessä jotain yhteyttä pitää ja kertoa kuulumisiakin, mutta ei anoppia ole kiinnostanut kuitenkaan muu, kuin omista asioistaan puhuminen. Se, missä tansseissa on käynyt edellisviikolla ja kenen kanssa on uutisarvoltaan tärkeämpi asia kuin lapsenlapsen ensiaskeleet.

Entä sitten näissä uusperheissä; itsekin mietin, miten sitä isovanhempana on kiinnostusta hoitaa mieheni lapsenlapsia. Enemmänkin ihmettelen niitä isovanhempia, jotka haluavat/jaksavat päivittäin hakea koulusta tms lapsenlapsia - tuntuu että heitä pidetään aivan itsestäänselvinä lastenhoitajina. Kaikilla ei ole terveyttä tai halua huolehtia enää eläkkeellä vilkkaista lapsenlapsista.

Meillä ei isovanhemmat auta koskaan. Eivät hoida lapsia tai mitään muutakaan... Anoppi ei ole kiinnostunut, ilmeisesti siksi kun en ole määräiltävissä, oman äitini aika menee muuhun ja asuu kauempana. Ilman apua on pärjätty, välillä huonommin ja välillä paremmin :) En edes muista milloin oltaisi miehen kanssa oltu kahdestaan...vanhin lapsista nyt 11.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 15:11"]

Tiedän kymmeniä isovanhempia, joita kukaan ei käynyt katsomassa pääsiäisenä, koska "ei meillä ole aikaa, me ei haluta tuhlata meidän juhlapyhiä pakkovierailuihin". Kyllä se on tämä nykyvanhempien sukupolvi, joka nyppii rusinoita pullasta eikä suinkaan isovanhemmat. Anoppilaa pidetään pakkokäyntikohteena, kun ei anoppi osaa edes ruokaa laittaa (luettu tältä palstalta pääsiäisenä) tai kun miehen sisko on niin hankala, ettei haluta mennä mummolaan, kun se on siellä. Jouluna ei voi mennä mummolaan, kun on meidän omat jouluperinteet nyt tässä ja viikonloput ollaan omissa menoissa, salilla ja lenkillä. Isovanhempien odotetaan silti olevan aina valmiina, kun lapsi sairastuu ja tarvitaan apua

[/quote]

Kyllä, tuo on ikävä piirre nuorissa vanhemmissa tänä päivänä. Mutta minä näen sen osana tämän päivän kulttuuria kokonaisuudessaan, en vain esim. nuorten aikuisten asennevammana. Puolin ja toisin pidetään lukua enemmän omista uhrautumisista kuin siitä, mitä itse on saanut vastavuoroisesti. 

Minusta esim. hoitoavunannosta kieltäytyessään isovanhempi ei voi automaattisesti olettaa, että lapset tulisivat sitten perinteisesti laittamaan vaikkapa kesämökkiä talviteloille. Avun tulee olla vastavuoroista, puolin ja toisin - ja se nähdään tänä päivänä ilmeisesti enemmän rasitteena kuin laumana mukavia ihmisiä, jotka jeesivät toinen toistaan hädässä.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 14:39"]

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 13:50"]

Erittäin kummallista semmoinenkin on, että jos ollaan jossain yhteisessä tilaisuudessa suvun kesken, kuten konsertissa, rippijuhlissa tai häissä ja tilanteen pakosta pienet lapsetkin on otettava mukaan, ei kukaan kuitenkaan tarjoa käytännön apua mihinkään konkreettiseen edes. Olen ollut muutamissa ko. tilaisuuksissa ja seurannut, miten isovanhemmat kyllä ovat huolehtineet omasta suustaan samalla, kun itse olen ensin ruokkinut ja paimentanut lapset yhden kerrallaan ja sitten ehkä saanut syödyksi itse jotain pöydän antimista, jos sitäkään. Eikä puhettakaan, että juhlan tuoksinassa joku vahtisi lapsia, että pääsisi yksin vessaan. Kun auttaminen ei ole tapana, niin se on sitten siinä. Ei edes pyydettäessä. Se on todella outoa.

[/quote]

Mihin ihmeeseen esim. 2 lapsen äiti tarvitsee apua? Samalla tavalla siellä kahvilassa käydään lasten kanssa eikä kukaan itke, että mummo apuun, en pärjää. Miksi sukujuhlat olisi erilainen asia? Kun kasvattaa lapset kotona, pärjää niiden kanssa kodin ulkopuolella ja saa rauhassa syödä ruokansa yhtä aikaa muiden aikuisten kanssa.

[/quote]

Ylivilkkaan pojan äitinä ymmärrän täysin sinua. Ja onnekseni meidän suvussa ollaan katsottu toinen toisteme lapsia. Ilman apua, kun olisin joutunut olemaan kiinni pojassani koko ajan (etenkin vieraassa ympäristössä ) Ja ei, kyse ei ole aina kasvattamisessa tai sen puutteessa.