Lue keskustelun säännöt.
Kaipaatko yhä nuoruuden menetettyä/saavuttamatonta rakkautta?
21.04.2014 |
Haaveiletko vain, vai uskotko vieläkin, että voisit joskus saada hänet? Oletko nähnyt häntä nyt aikuisempana? Millaisia tunteita on herännyt? Mihin suuntiin elämänne ovat kulkeneet?
Kommentit (76)
mä uneksin tänään ensimmäisestä tosi rakkaudestani. Uneksin aina kerran pari vuodessa, väsyneinä ja yksinäisinä krapula-aamuina ja joskus pääsee itku kun miettii, millainen yhteinen elämämme olisi voinut olla. Muulloin en niin paljoa ajattele. Krapula ja kurja olo tuo tunteet pintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäni suurin ja ylivoimaisesti paras tapahtuma oli ensirakastuminen lukioaikoina. Kyseinen romanssi on myös jäänyt elämääni kaikkein surullisimpana ja traagisimpana tapahtumana. Toinen ihminen tuli kuin salamana kirkkaalta taivaalta, mutta lähti joitain kuukausia myöhemmin myrskyn lailla. Tuli syksy, tuli jälkilämpö, kipinöi vielä, mutta lähdit toisen matkaan. En kaipaile enää juurikaan, mutta sen tiedän, että parempaa tunnetta en voi enää saada.
En kaipaa. Tuossa se makoilee mun vieressä. Kymneneen vuoteen ei nähty ja sitte rakastuttiin. Yhdessä ollaan oltu jo 9 vuotta.
Kaipasin, tavattiin, erosin silloisesta avomiehestäni ja sillä tiellä olen edelleen. Avioliittovuosia tulee kohta 10 täyteen, kaksi ihanaa lasta ja vaikka rankkaa onkin ajoittain niin edelleen rakastetaan toisiamme.
Huh mitä siirappia! :)
Yöllisen huuruista ajatuksenjuoksua. Kaipaan kyllä Häntä. Ensirakkauteni jäi ikuisesti sydämeeni, vaikka tiedän ettei meistä olisi koskaan tullut mitään. Hän tulee aina olemaan empaattisin ihminen, jonka olen koskaan tuntenut/tulen tuntemaan. Vei neitsyyteni ja vei samalla sydämeni. En ole katkeroitunut, mutta onnellinen että sain kokea jotain sellaista. Tuntui, että koko suhde oli pilvistä unta. Hän on jatkanut elämäänsä ja niin minäkin, hyvä niin. Toivon Hänelle kaikkea hyvää elämään ja samoin puoliskolleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näen välillä unta nuoruudenrakastetustani. Viime yönäkin näin.
Että näemmä sitten jotenkin kaipaan. Ei meistä todellisessa elämässä olisi tainnut hyvää paria kutenkaan tulla. Mutta olisi kiva joskus jutella hänen kanssaan ja kuulla miten hänen elämänsä on mennyt. Tiedän kyllä missä hän asuu ja on töissä ja muuta sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei onneksi tarvitse, koska olen hänen kanssaan vieläkin yhdessä!
Mielenkiintoinen kysymys. Minulla oli 7 vuotta kestänyt parisuhde joka alkoi kun olimme 15 v. Ainakin silloin tuntui, että kyseessä on tosirakkaus. Erosimme kuitenkin, koska kumpikaan ei jaksanut enää tosissaan paneutua suhteeseen ja nuoruus villitsi.
Olin silloin todella rakastunut ja täysin varma, että tämä suhde kestää loppuelämän. Haikailenko sitä takaisin? Sittemmin olen ollut naimisissa ja toisessakin pitkässä parisuhteessa mutta sillä tavalla rakastunut en ole uudelleen. Ajautunut lähinnä olemaan jonkun kanssa, tahtonut kovasti toimivan suhteen ja ollut lähinnä ihastunut siihen että se toinen on ihastunut. Kunnes se ei sitten enää olekaan ja parisuhde on kuivunut kasaan totaalisesti.
Rakastan lapsiani samalla kyselemättömällä, itsestään selvällä, kaiken kattavalla rakkaudella. Sellaisen tunteen kanssa on helppo ymmärtää ihmistä, helppo hyväksyä hänet sellaisena kun hän on. Kaipa sitä kaipaa sellaista tunnetta parisuhteeseenkin mutta usko on vähän vähillä. Mieheltään odottaa niin eri asioita kun lapsiltaan.
Enpä tiedä, ensimmäisen suhteeni erosta on jo 23 vuotta. Silti muistan sen kaiken kun eilisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina joskus muistuu mieleen, muutin toiselle paikkakunnalle teininä.
Olen aina joskus googlettanut nimen muttei ole muuta löytynyt kuin joku vanha urheilutulos sen paikkakunnan urheiluseurantilastoista, onhan se voinut mennä naimisiin, muuttaa ulkomaille ym.
Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miten on muuttunut jos olisi kuva ollut jossain?
Kaipaan. Emme nähneet yli 10 vuoteen. Sitten hän muutti takaisin vanhalle kotipaikkakunnalle ja törmättiin muutaman kerran. Nykyisin meidän lapset ovat samassa päiväkotiryhmässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistellessa häntä ja suurta tunteiden paloa tulvahtaa mieleen ihania muistoja. Fb:ssa hänen touhujaan seuraan mutten tunne enää vetoa hänen tyyppisiin miehiin.
Joskus olen miettynyt, mutta sitten olen törmännyt siihen ja todennut että naiset rupsahtaa melkosen nopeasti. Ja voitte alapeuluttaa tätä niin paljon kun haluatte. Ei muuta mitään :-).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa enää, ennen kyllä kaipasin. Oltiin yhdessä parikymppisinä, sitten puolen kymmentä vuotta erossa ja nyt ollaan oltu puolen kymmentä vuotta naimisissa.... Ja kaksi lastakin on!
Hänen pitäisi olla kyllä sänkyhommissa melkonen yleispervertikko ennen kuin viitsisin ottaa edes yhteyttä.
Minulta meni toooooodella pitkään, ennen kuin pääsin yli. Olin naimisissakin, ja silti välillä tuli sellainen kauhea haikeus ja kaipuu. En koskaan haikaillut samalla tavalla niiden perään, joiden kanssa olin seurustellut. Mutta tuo nuoruuden rakkaus, josta ei koskaan tullut mitään, koska molemmat olivat ujoja, siitä oli tosi vaikea päästä yli. Enkä silloin nuorena tiennyt varmaksi, oliko se tunne molemminpuolinen (oltiin jotain 17-18-vee) ja oltiin lisäksi tosi hyviä ystäviä, joten sekin vaikeutti unohtamista. Joskus reilusti päälle 20-vuotiaina juteltiin niin että minullekin selvisi, että tunne oli molemminpuolinen. Siitä meni ainakin 5 vuotta että pystyin ajattelemaan ilman haikeutta.
Kyllä niin paljon vähemmällä olisin päässyt, jos olisin edes jotain saanut sanottua. Kerran jonkun bileiden jälkeen käveltiin käsi kädessä, mutta seuraavana päivänä koulussa oli kuin ei mitään olisi tapahtunut. Kyllä se otti koville vielä monta vuotta.
en kaipaa. Hän oli hyvä tyyppi ja varmasti menestynyt elämässään monessakin suhteessa, mutta olimme kovin nuoria ja ehkä myös liian erilaisia. Löysin elämäni miehen 10v. myöhemmin ja meillä on jo perhe. Ihan mielellään kuulisin mitä hänelle kuuluu ja parille muullekin tyypille siinä välissä, mutten halua kuutenkaan ottaa heihin yhteyttä. Mennyt on mennyttä, parempi keskittyä tähän päivään ja tulevaan.
Hän kaipaa minua. Otti yhteyttä vuosikymmenten jälkeen ja haluaisi ehdottomasti tavata. En suostu, minulla kaikki hyvin nykyisessä elämäntilanteessa enkä halua sekoittaa pakkaa mitenkään. Hän kuulemma rakastaa vain minua :-/
Kyllä kaipaan. Ei ehditty edes kunnon suhteeseen, joten en ehtinyt nähdä, miten suhde olis oikeasti toiminut. Niinkun joku sanoi, on vain niitä suhteen alkuaikojen pilvilinnoja joihin palata.
Koen, että elämäni mies oli siinä, ja typeryyttäni päästin hänet menemään. Sitä ennen enkä sen jälkeen ole kokenut mitään samaa kenenkään kanssa, ja epäilen että tulen enää tapaamaankaan ketään jota yhtä vilpittömästi rakastaisin. Edelleen tulee välillä itku kun kaipuu on niin kova.