Lue keskustelun säännöt.
13v poika, ollut aina epäluotettava, en jaksa enää lastani
06.12.2020 |
Poikaan ei ole koko 13 vuoden aikana luottaa yhtään, ei pienenä, eikä nyt vieläkään. Jos hänelle sanoo jotakin, tekee toisin heti, kun silmä välttää.
Esim. pyytää autossa puhelimeni kuunnellakseen äänikirjaa, mutta kiellän selaamassa nettiä, voi vain kuunnella, heti kun lähden ajamaan enkä huomaa, poika selaa nettiä.
Jos jääkaappiin ostaa jotakin, mikä on tarkoitettu ruuanlaittoon ja erikseen kieltää syömästä, kun poika on hetken yksin kotona, se on syöty.
Pelipaikkoja ei noudata, siksi konsolit on lukitussa kaapissa, saa ne vain peliaikoina.
Jos on kotiintuloaika, ei ikinä ole tullut sovittuun aikaan, aina pitää soittaa monta kertaa ja kehottaa kotiin.
Lupaa tehdä läksyt ennen harkkoja, ei ole KOSKAAN tehnyt omatoimisesti, jollei ole kehottanut kymmeniä kertoja.
Olen kieltänyt tonkimasta laatikoita, missä on työpapereitani, usein ollessaan yksin kotona käy ko. laatikon ja muitakin kaappeja läpi ja penkoo kaiken.
Meillä on useampi lukittu kaappi ja vaatehuone, koska poikaan ei voi luottaa yhtään. Mikään puhe, tai etuuden menetys ei auta. Koulu menee hyvin ja kavereita on. On vaan kamala asua epäluotettavan ihmisen kanssa.
Onko kokemuksia vastaavasta?
Kommentit (1081)
Vierailija kirjoitti:
Nyt taisit ymmärtää väärin. En sanonut, että ihmisoikeuksia loukattiin. Sanoin, että minun vanhempani heltyivät ennen sitä. Mutta yritän selvittää, mitä tekisivät tässä tilanteessa ne, jotka peräänkuuluttavat aina vain kovempia rangaistuksia? Olisivatko he valmiita menemään vieläkin pidemmälle vai tuleeko jossain vaiheessa raja vastaan?
Varmasti tulee se raja vastaan, siinä vaiheessa kun kaikki inhimillisyyden rajoissa olevat keinot on käytetty.
Mikäli näin äärimmilleen joudutaan menemään, silloin tosin lapsen diagnoosikin on joku ihan muu kuin ODD...
ODD-lapsikin kun on kuitenkin loppujen lopuksi mukavuuden haluinen, eli luovuttaa kyllä lopulta.
Psykopaatti ei luovuta koskaan... :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ok, mielenkiintoista. Luuletko, että sairaalan henkilökunta olisi lähtenyt mukaan tuohon valtapeliasetelmaan ja tullut puolellesi? Että voisit selittää siellä ensiavussa, että tässä on nyt tällainen ODD-lapsi ja siksi kiinteää ruokaa saa nälkiintymisestä huolimatta syödä vain tietyillä ehdoilla? Vai luuletko, että sairaalan henkilökunta olisi huolestunut teidän vuorovaikutuksesta?
Ymmärsit nyt väärin.
Meillä ei pidetty lasta nälässä, vaan hän heittäytyi SYÖMÄLAKKOON!
Ruokaa oli siis koko ajan tarjolla, eli syömättömyys oli lapsen oma valinta.
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi on saanut oppia olevansa hyvä ja kelpaava.
Tämä on tärkeintä!
Moni jengirikollinenkin kokee olevansa hyvä ja kelpaava omassa viiteryhmässään... Kuten myös esimerkiksi joku kovisporukkaan eksynyt koululainen joka saa kavereiltaan sitä myönteisempää palautetta mitä enemmän rikkoo sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Jos puhut tavallisista tai sellaisista, joilla ODD on vasta kehittymässä, niin silloin täytyy sanoa että et ole itse aikuinen vaan menet lapsen tasolle.
Oikeat aikuiset ovat niin itsestäänselvästi lasten yläpuolella (tämä positiivisessa merkityksessä), että heidän ei tarvitse heittäytyä lapsen tasolle taistelemaan ja kostamaan. He pystyvät pitämään rauhallisesti, järkähtämättömästi ja rakentavasti kiinni loogisesta ja johdonmukaisesta kasvatustyylistä.
ODD-tapauksia en edelleenkään kommentoi, koska minulla ei ole niistä tarpeeksi tietoa. Todennäköisesti myös ODD-lapset hyötyvät mainitsemastani tavasta kasvattaa.
Kirjoituksestasi kyllä huomaa että et todellakaan tiedä ODD:stä yhtään mitään...
ODD-lapsi kuvittelee olevansa, ei pelkästään aikuisen kanssa tasavertainen toimija, vaan jopa hänen yläpuolellaan!
Jokainen "voitto" on hänelle ylimääräinen sulka hattuun, joka osaltaan vahvistaa tätä epätervettä illuusiotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kanssa siinä kohtaa kun lapsen kanssa pelaa valtapeliä, koko homma on jo menetetty.
Väärin...
Peli on menetetty siinä vaiheessa, kun lapsen haastamaan valtapeliin ei vastata, vaan heitetään pyyhe kehään.
--> Näin lapsen jo epäterveeksi paisunut Ego kasvaa entisestään
Puhutko nyt ODD-lapsista vai ns. tavallisista?
Jos puhut tavallisista tai sellaisista, joilla ODD on vasta kehittymässä, niin silloin täytyy sanoa että et ole itse aikuinen vaan menet lapsen tasolle.
Oikeat aikuiset ovat niin itsestäänselvästi lasten yläpuolella (tämä positiivisessa merkityksessä), että heidän ei tarvitse heittäytyä lapsen tasolle taistelemaan ja kostamaan. He pystyvät pitämään rauhallisesti, järkähtämättömästi ja rakentavasti kiinni loogisesta ja johdonmukaisesta kasvatustyylistä.
ODD-tapauksia en edelleenkään kommentoi, koska minulla ei ole niistä tarpeeksi tietoa. Todennäköisesti myös ODD-lapset hyötyvät mainitsemastani tavasta kasvattaa.
Uhmakkuushäiriöisillä lapsilla kovat keinot vain pahentaa tilannetta. He ovat jo valmiiksi haavoitettuja. Ei egoa lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok, mielenkiintoista. Luuletko, että sairaalan henkilökunta olisi lähtenyt mukaan tuohon valtapeliasetelmaan ja tullut puolellesi? Että voisit selittää siellä ensiavussa, että tässä on nyt tällainen ODD-lapsi ja siksi kiinteää ruokaa saa nälkiintymisestä huolimatta syödä vain tietyillä ehdoilla? Vai luuletko, että sairaalan henkilökunta olisi huolestunut teidän vuorovaikutuksesta?
Ymmärsit nyt väärin.
Meillä ei pidetty lasta nälässä, vaan hän heittäytyi SYÖMÄLAKKOON!
Ruokaa oli siis koko ajan tarjolla, eli syömättömyys oli lapsen oma valinta.
Ok, sitten taisin ymmärtää väärin! Luulin, että teillä oli jotkin ehdot syömiselle (esim. syödään tiettynä aikana vanhempien tarjoamaa ruokaa ja pöydässä pitää käyttäytyä hyvin), lapsi kieltäytyi noudattamasta näitä ehtoja ja jäi siksi ilman ruokaa.
Mulla ei tosiaan ole kokemusta ODD:sta enkä tiennyt, että se voi johtaa täydelliseen vapaaehtoiseen syömälakkoon ts. lapsi ei syö mitään vain uhmatakseen vanhempiaan ja heidän tahtoaan pitää lapsen hyvinvoinnista huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siis se sama, joka kirjoitti tuon mozzarella-viestin ja koko tämä keskustelu lähti mun osalta siitä että mä vastasin kysymykseen, että miten lasta voi rangaista 2000-luvulla. Se, että lapselle osoittaa tekojen loogiset seuraukset niin, että hänen on korvattava aiheuttamansa vahingot esimerkiksi rahallisesti, ostamalla uuden tuotteen, siivoamalla jne. on looginen, ja lapsen kannalta tarpeellinen seuraus ja se käy useimmissa tapauksissa ihan rangaistuksesta. Periaatteessa nämä seuraukset voi olla "koviakin" lapsen kannalta, mutta ei epäloogisia, ei kohtuuttomia eikä rangaistuksia rangaistuksien vuoksi. Mut jos lähdetään siihen valtataisteluun, että ruuvia kiristetään vaikka peliajalla, niin ollaan pian siinä tilanteessa että vuorovaikutussuhde on niin tulehtunut, että mikään ei enää mene läpi. Ja silloin aikuisen vastuulla on rakentaa tilanne uudestaan esimerkiksi ulkopuolisella avulla.
Kuka nämä mainitsemasi ei-rakentavat rangaistukset on muuten määritellyt? Se, että jäähypenkkiä tai nurkkaa ei enää suositella lapsen eristämisenä ei tarkoita sitä, etteikö lasta voi auttaa rauhoittumaan vaikkapa vanhemman sylissä tai omassa huoneessa vanhemman ollessa lähellä ja saatavilla. Tätä ihan ammattilaisetkin suosittelevat.
Läheskään kaikkeen ja aina et pysty keksimään mitään toimivaa "loogista seuraamusta". Siksi myös ihan puhtaita rangaistuksia tarvitaan.
Mitä valtataisteluun tulee, niin kurinpito on aina pohjimmiltaan valtataistelua. Koko kurinpidon tarve tulee siitä, että auktoriteetin opetuksia ei ole haluttu noudattaa.
Varmasti ammattilainen voi kutsua lapsen rauhoittumaan syliinsä, mutta pakottaa hän ei voi, koska se taas olisi heidän säännöillään vapaudenriisto, joten vastahakoisen lapsen kohdalla tuo ei toimi.
Sitä taas en ymmärrä mitenkään, että millä logiikalla jäähypenkki tai seinän vieressä seisominen on joitain ei-suositeltua haitallista eristämistä ja omaan huoneeseen laitto taas ei. Todennäköisempänä pitäisinkin sitä, että ne jotka näitä suosituksia keksivät ovat sitä koulukuntaa, jotka ylipäätään pitävät kaikkea tuntuvampaa rankaisemista haitallisena.
Jäähypenkkiä ei suositella siksi että eristäminen aktivoi samat aivoalueet kuin kipu, se on siis väkivaltaa lapsen aivoille. Lapsen rauhoittamisessa olennaista on se, että aikuinen on saatavilla ja auttaa säätelemään lapsen tunnetta.
Auktoriteetin kyseenalaistaminen taas voi olla lapsen näkökulmasta ihan loogista. Vanhempi alkaa vaatia lasta osaamaan tai opettelemaan uusia taitoja, joita hänellä ei ole ennen ollut. Tämä on tietysti rakkaudellista ja välttämätöntä lapsen kehityksen kannalta, mutta lapsen kannalta näitä aikuisen uusia keksintöjä on ihan loogista vastustaa. Aikuisen tehtävä on auttaa lapsi uudelle kehitystasolle. Siihen voidaan tarvita seuraamuksia. Valta on tässä toki mukana, mutta eri tavalla kuin nämä rankaisijat haluavat sen ymmärtää. Lapsen on tarkoitus tulla omaksi erilliseksi itsekseen, ei vanhempien tottelevaiseksi jatkeeksi.
Niissä tilanteissa, joihin ei ole olemassa loogista seuraamusta, on mahdollista käyttää jo ennalta sovittuja seuraamuksia, esim. viikkorahan menetys. Jos asioista ei ole puhuttu ennalta, niistä on joko mahdollista keskustella tilanteessa lapsen kanssa tai - jos tämä on mahdotonta - aikuinen voi määrätä ne mutta ei mielivaltaisesti, vaan perustellen. Vaikea keksiä tekoa, johon ei pystyisi liittämään etäiselläkään tavalla loogista seuraamusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uhmakkuushäiriöisillä lapsilla kovat keinot vain pahentaa tilannetta. He ovat jo valmiiksi haavoitettuja. Ei egoa lainkaan.
Eipäs vaan PARANTAA!
Tie on pitkä ja kivinen kulkea, sekä lapselle että vanhemmalle, mutta lopussa kiitos seisoo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi on saanut oppia olevansa hyvä ja kelpaava.
Tämä on tärkeintä!
Moni jengirikollinenkin kokee olevansa hyvä ja kelpaava omassa viiteryhmässään... Kuten myös esimerkiksi joku kovisporukkaan eksynyt koululainen joka saa kavereiltaan sitä myönteisempää palautetta mitä enemmän rikkoo sääntöjä.
Niin, moni tosin eksyy jengeihin siksi, että kotona ei ole saanut sitä hyväksyntää. (Ei toki kaikkien jenginuorten tausta ole tämä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
...
Jäähypenkkiä ei suositella siksi että eristäminen aktivoi samat aivoalueet kuin kipu, se on siis väkivaltaa lapsen aivoille. ...
Voi jeesus mitä soopaa! xD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
... LÄhtökohtaisesti lapset haluaa tehdä yhteistyötä aikuisten kanssa. ...
Joo... Siis normaalit lapset...
ODD-lapset käyttäytyy TÄYSIN päinvastoin.
Heille vanhempien uhmaaminen on itsetarkoitus.
Kuule, mä jonkun verran tiedän uhmakkuushäiriöstä, kun olen itse ADHD-pojan äiti, ja kuten varmasti tiedät, uhmakkuushäiriö on yksi tyypillisimmistä ADHD-liitännäisistä.
Se syntyy siitä, kun lapsi käyttäytyy huonosti pienenä ( ADHD-lapsi itselleen tyypillisesti, eli villisti, rajusti jne), ja saa jatkuvasti huonoa palautetta toiminnastaan. Tämä vaikuttaa lapsen minäkuvaan ja luo lapselle ajatuksen, että on ihan sama mitä hän tekee, joka tapauksessa tulee vain negatiivista palautetta. Lisäksi kun ADHD-lapsilla on jo hyvin vahva omaehtoisuus muutenkin, niin tuo jatkuva huono palaute vain lisää sitä omaehtoisuutta, joka puolestaan korostaa uhmakkuutta --> ollaan jo uhmakuushäiriössä.
Oma lapseni oli jo hyvää vauhtia kehittämässä uhmakkuushäiriötä, kun asia tajuttiin päiväkodissa. Yksi ihana, fiksu, upea, ammattitaitoinen lastentarhanopettaja sanoi, että he tekivät päiväkodissa periaatepäätöksen siitä, että lapselleni ei enää anneta negatiivista palautetta, ja hänen toimiinsa puututaan negatiivisesti ainoastaan silloin kun se on ehdottoman välttämätöntä. Koska he olivat huomanneet, että lapseni ei enää kestänyt jatkuvaa ohjeistusta, kieltämistä, ylipäätään negatiivista palautetta, koska sitä tuli niin paljon. Lapseni reagoi siihen jo fyysisestikin, ei kestänyt kosketusta, ja palautteen annossa painui kasaan, nosti hartiat korviensa tasolle jne.
Ja tämä oli käännekohta meidän perheessämme, ja lapsen kanssa ylipäätään. Itsekin minimoin negatiivisen palautteen, enkä edes yrittänyt saada lasta käyttäytymään kuten neurotyypilliset ns. turhissa asioissa, varsinkaan millään turhalla kieltämisellä. Eli jos lapsi oli motorisesti levoton tai äänekäs, niin niiden hallintaa harjoiteltiin positiivisen kautta, ei millään jatkuvalla "lopeta se huutaminen"- hokemisella.
Opin myös itse tarkkailemaan lastani, ja huomaamaan, milloin kuormitus oli liian suurta, ja lapsi ei kerta kaikkiaan enää kestänyt negatiivista palautetta, silloin jätin sen kokonaan pois, ja sitten taas kun lapsi oli paremmassa jamassa, ohjaavaa palautetta saattoi olla enemmän.
Samoin opettelin pois turhista kielloista. Jos lapsi esimerkiksi kaupassa halusi jotain, mitä ei ollut saamassa, en sanonut, että et saa, koska se olisi ollut lapselle ylitsepääsemätöntä ja johtanut ihan turhiin raivareihin/jankkaamiseen.
Sen sijaan kun sanoin, että okei, sä haluat tätä nyt ihan hirveästi, mä ymmärrän. Me ei voida sitä nyt ostaa, mutta jos sä haluat sitä ihan yhtä paljon huomenna / viikon päästä, niin sitten me voidaan tulla se hakemaan.
Ikinä ei tarvinnut lähteä mitään myöhemmin hakemaan, koska kyse oli impulssiherkästä lapsesta, jolla tunteet ja halut hetkellisesti ryöpsähtää.
Nyt lapsi on ihana teini, ja meillä on mahtavat välit. Hän on äärimmäisen oikeudenmukainen ja hänellä on hyvä itsetunto. Päivittäin kerron hänelle miten upea tyyppi hän on.
Jos olisin alusta asti ajatellut, että lapseni on paha, joka ihan kiusallaan vaan uhmaa ja haluaa olla hankala, ja lähtenyt täällä ihannoidulle Kovenevien Rangaistusten Tielle, veikkaan että olisimme aika erilaisessa tilanteessa.
Olipa ihana lukea tämä teksti. Lapsesi on todella onnekas, kun on saanut sinut vanhemmakseen!
Olen nyt kolmekymppisenä alkanut epäillä, että minulla saattaisi olla ADHD tai saman suuntaista. Olin lapsena vähän rasavilli ja ”uhmakas”. Tätä laitettiin sitten kuriin vyöllä, tukistamisella, ”miksi elät sikolätissä eikö sulla hävetä”, ”naapuritkin kuulee kun huudat” (apua ja turhautumista kun taas vietiin niskavilloista ja lukittiin huoneeseen), jatkuva kieltäminen, huomauttaminen, lytistäminen. Ala-asteen ensimmäisillä luokilla en tainnut olla maailman helpoin lapsi, mutta olin rohkea ja ulospäinsuuntautunut. Pari vuotta meni, ja olin kaikkea jännittävä hiljainen ja ahdistunut tapaus. Olen vasta viime aikoina tajunnut, miten suuri muutos tuossa tapahtui. Kuitenkin koko ajan sisällä kyti tuo palo olla ”enemmän”, olla enemmän esillä, ottaa enemmän osaa asioihin. Mutta en uskaltanut, en viitsinyt.
Isällä oli lyhyt pinna ja vyötä tai tukistamista seurasi jos en totellut (yleensä käskyt oli luokkaa ”anna kaukosäädin nyt katsotaan urheilua”), äiti taas oli omassa perheessään oppinut että ihan sama mitä itse haluat, tärkeintä on miettiä mitä muut sinusta ajattelevat - joten ole mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton. En voi ikinä antaa heille anteeksi, ja iän karttuessa olen tajunnut yhä enemmän kuinka negatiivisesti heidän tekonsa minuun vaikuttivat. Oli pitkän työn takana saada itseni uskomaan, että pieni lapsi-minäni ei todellakaan ansainnut yhtäkään vyöniskua tai tukistamista, tai ulos pakkaseen ilman kenkiä lukitsemista. Että en ollut kerta kaikkiaan niin kamala ja hirveä lapsi jota ”ei muuten saanut tottelemaan”, että olisin ansainnut tuon. Että en ole ihmisenä jotenkin täysin pohjimmiltani itsekäs, laiska, hirveä ja _väärä_ ja siten ei oikeutettu haluamaan ja tavoittelemaan mitään hyvää elämässä.
Monena yönä itken sen pienen pienen lapsen puolesta, jota kukaan ei ikinä puolustanut. Minulla on nyt aikuisena vaikea masennus ja ongelmia alkoholin kanssa. Minua nuoremmat ovat edenneet urallaan ja elämässään pidemmälle, ja pelkään, etten ikinä saa näitä haavoja hoidettua niin, että pystyisin toimimaan ihmisenä tässä yhteiskunnassa.
Pahoittelut, että vähän aiheen vierestä puran tätä omaa pahaa oloa. Nämä lapsuuden asiat ovat olleet viimeiset pari vuotta niin paljon mielen päällä, ja jatkuvasti teen uusia havaintoja lapsuuden kokemusten ja aikuisuuden ongelmien välisistä yhteyksistä. Mietin usein, miten erilainen ihminen olisin, jos vanhempani olisivat olleet empaattisia ja kärsivällisiä ja todella nähneet minut yksilönä, kuten sinä lapsesi.
Uskon, että olet pelastanut lapsesi suurelta surulta aikuisiällä ja antanut hänelle erinomaiset mahdollisuudet kasvaa tasapainoiseksi ja onnelliseksi ihmiseksi. Olen todella iloinen teidän molempien puolesta! Hyvää jatkoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siis se sama, joka kirjoitti tuon mozzarella-viestin ja koko tämä keskustelu lähti mun osalta siitä että mä vastasin kysymykseen, että miten lasta voi rangaista 2000-luvulla. Se, että lapselle osoittaa tekojen loogiset seuraukset niin, että hänen on korvattava aiheuttamansa vahingot esimerkiksi rahallisesti, ostamalla uuden tuotteen, siivoamalla jne. on looginen, ja lapsen kannalta tarpeellinen seuraus ja se käy useimmissa tapauksissa ihan rangaistuksesta. Periaatteessa nämä seuraukset voi olla "koviakin" lapsen kannalta, mutta ei epäloogisia, ei kohtuuttomia eikä rangaistuksia rangaistuksien vuoksi. Mut jos lähdetään siihen valtataisteluun, että ruuvia kiristetään vaikka peliajalla, niin ollaan pian siinä tilanteessa että vuorovaikutussuhde on niin tulehtunut, että mikään ei enää mene läpi. Ja silloin aikuisen vastuulla on rakentaa tilanne uudestaan esimerkiksi ulkopuolisella avulla.
Kuka nämä mainitsemasi ei-rakentavat rangaistukset on muuten määritellyt? Se, että jäähypenkkiä tai nurkkaa ei enää suositella lapsen eristämisenä ei tarkoita sitä, etteikö lasta voi auttaa rauhoittumaan vaikkapa vanhemman sylissä tai omassa huoneessa vanhemman ollessa lähellä ja saatavilla. Tätä ihan ammattilaisetkin suosittelevat.
Läheskään kaikkeen ja aina et pysty keksimään mitään toimivaa "loogista seuraamusta". Siksi myös ihan puhtaita rangaistuksia tarvitaan.
Mitä valtataisteluun tulee, niin kurinpito on aina pohjimmiltaan valtataistelua. Koko kurinpidon tarve tulee siitä, että auktoriteetin opetuksia ei ole haluttu noudattaa.
Varmasti ammattilainen voi kutsua lapsen rauhoittumaan syliinsä, mutta pakottaa hän ei voi, koska se taas olisi heidän säännöillään vapaudenriisto, joten vastahakoisen lapsen kohdalla tuo ei toimi.
Sitä taas en ymmärrä mitenkään, että millä logiikalla jäähypenkki tai seinän vieressä seisominen on joitain ei-suositeltua haitallista eristämistä ja omaan huoneeseen laitto taas ei. Todennäköisempänä pitäisinkin sitä, että ne jotka näitä suosituksia keksivät ovat sitä koulukuntaa, jotka ylipäätään pitävät kaikkea tuntuvampaa rankaisemista haitallisena.
Jäähypenkkiä ei suositella siksi että eristäminen aktivoi samat aivoalueet kuin kipu, se on siis väkivaltaa lapsen aivoille. Lapsen rauhoittamisessa olennaista on se, että aikuinen on saatavilla ja auttaa säätelemään lapsen tunnetta.
Auktoriteetin kyseenalaistaminen taas voi olla lapsen näkökulmasta ihan loogista. Vanhempi alkaa vaatia lasta osaamaan tai opettelemaan uusia taitoja, joita hänellä ei ole ennen ollut. Tämä on tietysti rakkaudellista ja välttämätöntä lapsen kehityksen kannalta, mutta lapsen kannalta näitä aikuisen uusia keksintöjä on ihan loogista vastustaa. Aikuisen tehtävä on auttaa lapsi uudelle kehitystasolle. Siihen voidaan tarvita seuraamuksia. Valta on tässä toki mukana, mutta eri tavalla kuin nämä rankaisijat haluavat sen ymmärtää. Lapsen on tarkoitus tulla omaksi erilliseksi itsekseen, ei vanhempien tottelevaiseksi jatkeeksi.
Niissä tilanteissa, joihin ei ole olemassa loogista seuraamusta, on mahdollista käyttää jo ennalta sovittuja seuraamuksia, esim. viikkorahan menetys. Jos asioista ei ole puhuttu ennalta, niistä on joko mahdollista keskustella tilanteessa lapsen kanssa tai - jos tämä on mahdotonta - aikuinen voi määrätä ne mutta ei mielivaltaisesti, vaan perustellen. Vaikea keksiä tekoa, johon ei pystyisi liittämään etäiselläkään tavalla loogista seuraamusta.
Viikkorahan menetys on rangaistus ja varmasti aiheuttaa kovat traumat, kun lapsi ei pääsekään kaveriensa kanssa johonkin maksulliseen juttuun mukaan, ja siksi eristyy, joka puolestaan rinnastuu väkivaltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...
Jäähypenkkiä ei suositella siksi että eristäminen aktivoi samat aivoalueet kuin kipu, se on siis väkivaltaa lapsen aivoille. ...
Voi jeesus mitä soopaa! xD
No ihan Raisa Cacciatoreen nyt tässä vetoan...
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lasten-jaahypenkille-lisakritiikkia…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae kiireesti apua itsellesi ja lapsellesi. Kumpikin teistä elää omaa elämäänsä. Lapsi lienee yksinäinen ja eksynyt sielultaan. Eikö tunne oikeaa kiintymystä sinuun ja päinvastoin?
Monta asiaa solmussa, vielä voi oikean terapeutin ja toimien kanssa korjata lapsen harhailu.
Sääliksi käy lasta, jos et toimi. Koko elämä edessä ilman vakautta?
Saat ohjeita ja keinoja itsellesikin.
Rangaistuksien kautta asiat pahentuvat lopullisesti. Hän on lapsi. Muista se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siis se sama, joka kirjoitti tuon mozzarella-viestin ja koko tämä keskustelu lähti mun osalta siitä että mä vastasin kysymykseen, että miten lasta voi rangaista 2000-luvulla. Se, että lapselle osoittaa tekojen loogiset seuraukset niin, että hänen on korvattava aiheuttamansa vahingot esimerkiksi rahallisesti, ostamalla uuden tuotteen, siivoamalla jne. on looginen, ja lapsen kannalta tarpeellinen seuraus ja se käy useimmissa tapauksissa ihan rangaistuksesta. Periaatteessa nämä seuraukset voi olla "koviakin" lapsen kannalta, mutta ei epäloogisia, ei kohtuuttomia eikä rangaistuksia rangaistuksien vuoksi. Mut jos lähdetään siihen valtataisteluun, että ruuvia kiristetään vaikka peliajalla, niin ollaan pian siinä tilanteessa että vuorovaikutussuhde on niin tulehtunut, että mikään ei enää mene läpi. Ja silloin aikuisen vastuulla on rakentaa tilanne uudestaan esimerkiksi ulkopuolisella avulla.
Kuka nämä mainitsemasi ei-rakentavat rangaistukset on muuten määritellyt? Se, että jäähypenkkiä tai nurkkaa ei enää suositella lapsen eristämisenä ei tarkoita sitä, etteikö lasta voi auttaa rauhoittumaan vaikkapa vanhemman sylissä tai omassa huoneessa vanhemman ollessa lähellä ja saatavilla. Tätä ihan ammattilaisetkin suosittelevat.
Läheskään kaikkeen ja aina et pysty keksimään mitään toimivaa "loogista seuraamusta". Siksi myös ihan puhtaita rangaistuksia tarvitaan.
Mitä valtataisteluun tulee, niin kurinpito on aina pohjimmiltaan valtataistelua. Koko kurinpidon tarve tulee siitä, että auktoriteetin opetuksia ei ole haluttu noudattaa.
Varmasti ammattilainen voi kutsua lapsen rauhoittumaan syliinsä, mutta pakottaa hän ei voi, koska se taas olisi heidän säännöillään vapaudenriisto, joten vastahakoisen lapsen kohdalla tuo ei toimi.
Sitä taas en ymmärrä mitenkään, että millä logiikalla jäähypenkki tai seinän vieressä seisominen on joitain ei-suositeltua haitallista eristämistä ja omaan huoneeseen laitto taas ei. Todennäköisempänä pitäisinkin sitä, että ne jotka näitä suosituksia keksivät ovat sitä koulukuntaa, jotka ylipäätään pitävät kaikkea tuntuvampaa rankaisemista haitallisena.
Jäähypenkkiä ei suositella siksi että eristäminen aktivoi samat aivoalueet kuin kipu, se on siis väkivaltaa lapsen aivoille. Lapsen rauhoittamisessa olennaista on se, että aikuinen on saatavilla ja auttaa säätelemään lapsen tunnetta.
Auktoriteetin kyseenalaistaminen taas voi olla lapsen näkökulmasta ihan loogista. Vanhempi alkaa vaatia lasta osaamaan tai opettelemaan uusia taitoja, joita hänellä ei ole ennen ollut. Tämä on tietysti rakkaudellista ja välttämätöntä lapsen kehityksen kannalta, mutta lapsen kannalta näitä aikuisen uusia keksintöjä on ihan loogista vastustaa. Aikuisen tehtävä on auttaa lapsi uudelle kehitystasolle. Siihen voidaan tarvita seuraamuksia. Valta on tässä toki mukana, mutta eri tavalla kuin nämä rankaisijat haluavat sen ymmärtää. Lapsen on tarkoitus tulla omaksi erilliseksi itsekseen, ei vanhempien tottelevaiseksi jatkeeksi.
Niissä tilanteissa, joihin ei ole olemassa loogista seuraamusta, on mahdollista käyttää jo ennalta sovittuja seuraamuksia, esim. viikkorahan menetys. Jos asioista ei ole puhuttu ennalta, niistä on joko mahdollista keskustella tilanteessa lapsen kanssa tai - jos tämä on mahdotonta - aikuinen voi määrätä ne mutta ei mielivaltaisesti, vaan perustellen. Vaikea keksiä tekoa, johon ei pystyisi liittämään etäiselläkään tavalla loogista seuraamusta.
Todellisuus heittää kyllä kuperkeikkaa näissä kasvatusteorioissasi.
Penkillä istuminen on väkivaltaa. Kurittomuus on hyve. Rangaistus on seuraamus ja seuraamus on rangaistus.
Tulee ihan mieleen eräs tunnettu kirja jonka nimessä on vuosiluku 1984... Se on hyvä osoitus siitä, että jos todellisuus halutaan korvata ideologialla niin kielenkäyttö pitää kääntää aivan absurdiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...
Jäähypenkkiä ei suositella siksi että eristäminen aktivoi samat aivoalueet kuin kipu, se on siis väkivaltaa lapsen aivoille. ...
Voi jeesus mitä soopaa! xD
No ihan Raisa Cacciatoreen nyt tässä vetoan...
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lasten-jaahypenkille-lisakritiikkia…
No tietysti...
Tämä Raisa on juuri pahimpia vapaan, rajattoman kasvatusmallin puolesta puhujia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siis se sama, joka kirjoitti tuon mozzarella-viestin ja koko tämä keskustelu lähti mun osalta siitä että mä vastasin kysymykseen, että miten lasta voi rangaista 2000-luvulla. Se, että lapselle osoittaa tekojen loogiset seuraukset niin, että hänen on korvattava aiheuttamansa vahingot esimerkiksi rahallisesti, ostamalla uuden tuotteen, siivoamalla jne. on looginen, ja lapsen kannalta tarpeellinen seuraus ja se käy useimmissa tapauksissa ihan rangaistuksesta. Periaatteessa nämä seuraukset voi olla "koviakin" lapsen kannalta, mutta ei epäloogisia, ei kohtuuttomia eikä rangaistuksia rangaistuksien vuoksi. Mut jos lähdetään siihen valtataisteluun, että ruuvia kiristetään vaikka peliajalla, niin ollaan pian siinä tilanteessa että vuorovaikutussuhde on niin tulehtunut, että mikään ei enää mene läpi. Ja silloin aikuisen vastuulla on rakentaa tilanne uudestaan esimerkiksi ulkopuolisella avulla.
Kuka nämä mainitsemasi ei-rakentavat rangaistukset on muuten määritellyt? Se, että jäähypenkkiä tai nurkkaa ei enää suositella lapsen eristämisenä ei tarkoita sitä, etteikö lasta voi auttaa rauhoittumaan vaikkapa vanhemman sylissä tai omassa huoneessa vanhemman ollessa lähellä ja saatavilla. Tätä ihan ammattilaisetkin suosittelevat.
Läheskään kaikkeen ja aina et pysty keksimään mitään toimivaa "loogista seuraamusta". Siksi myös ihan puhtaita rangaistuksia tarvitaan.
Mitä valtataisteluun tulee, niin kurinpito on aina pohjimmiltaan valtataistelua. Koko kurinpidon tarve tulee siitä, että auktoriteetin opetuksia ei ole haluttu noudattaa.
Varmasti ammattilainen voi kutsua lapsen rauhoittumaan syliinsä, mutta pakottaa hän ei voi, koska se taas olisi heidän säännöillään vapaudenriisto, joten vastahakoisen lapsen kohdalla tuo ei toimi.
Sitä taas en ymmärrä mitenkään, että millä logiikalla jäähypenkki tai seinän vieressä seisominen on joitain ei-suositeltua haitallista eristämistä ja omaan huoneeseen laitto taas ei. Todennäköisempänä pitäisinkin sitä, että ne jotka näitä suosituksia keksivät ovat sitä koulukuntaa, jotka ylipäätään pitävät kaikkea tuntuvampaa rankaisemista haitallisena.
Jäähypenkkiä ei suositella siksi että eristäminen aktivoi samat aivoalueet kuin kipu, se on siis väkivaltaa lapsen aivoille. Lapsen rauhoittamisessa olennaista on se, että aikuinen on saatavilla ja auttaa säätelemään lapsen tunnetta.
Auktoriteetin kyseenalaistaminen taas voi olla lapsen näkökulmasta ihan loogista. Vanhempi alkaa vaatia lasta osaamaan tai opettelemaan uusia taitoja, joita hänellä ei ole ennen ollut. Tämä on tietysti rakkaudellista ja välttämätöntä lapsen kehityksen kannalta, mutta lapsen kannalta näitä aikuisen uusia keksintöjä on ihan loogista vastustaa. Aikuisen tehtävä on auttaa lapsi uudelle kehitystasolle. Siihen voidaan tarvita seuraamuksia. Valta on tässä toki mukana, mutta eri tavalla kuin nämä rankaisijat haluavat sen ymmärtää. Lapsen on tarkoitus tulla omaksi erilliseksi itsekseen, ei vanhempien tottelevaiseksi jatkeeksi.
Niissä tilanteissa, joihin ei ole olemassa loogista seuraamusta, on mahdollista käyttää jo ennalta sovittuja seuraamuksia, esim. viikkorahan menetys. Jos asioista ei ole puhuttu ennalta, niistä on joko mahdollista keskustella tilanteessa lapsen kanssa tai - jos tämä on mahdotonta - aikuinen voi määrätä ne mutta ei mielivaltaisesti, vaan perustellen. Vaikea keksiä tekoa, johon ei pystyisi liittämään etäiselläkään tavalla loogista seuraamusta.
Viikkorahan menetys on rangaistus ja varmasti aiheuttaa kovat traumat, kun lapsi ei pääsekään kaveriensa kanssa johonkin maksulliseen juttuun mukaan, ja siksi eristyy, joka puolestaan rinnastuu väkivaltaan.
Olkiukkoja, olkiukkoja. :D
Ironiaa.
Ihan sairasta porukkaa tässä ketjussa! :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siis se sama, joka kirjoitti tuon mozzarella-viestin ja koko tämä keskustelu lähti mun osalta siitä että mä vastasin kysymykseen, että miten lasta voi rangaista 2000-luvulla. Se, että lapselle osoittaa tekojen loogiset seuraukset niin, että hänen on korvattava aiheuttamansa vahingot esimerkiksi rahallisesti, ostamalla uuden tuotteen, siivoamalla jne. on looginen, ja lapsen kannalta tarpeellinen seuraus ja se käy useimmissa tapauksissa ihan rangaistuksesta. Periaatteessa nämä seuraukset voi olla "koviakin" lapsen kannalta, mutta ei epäloogisia, ei kohtuuttomia eikä rangaistuksia rangaistuksien vuoksi. Mut jos lähdetään siihen valtataisteluun, että ruuvia kiristetään vaikka peliajalla, niin ollaan pian siinä tilanteessa että vuorovaikutussuhde on niin tulehtunut, että mikään ei enää mene läpi. Ja silloin aikuisen vastuulla on rakentaa tilanne uudestaan esimerkiksi ulkopuolisella avulla.
Kuka nämä mainitsemasi ei-rakentavat rangaistukset on muuten määritellyt? Se, että jäähypenkkiä tai nurkkaa ei enää suositella lapsen eristämisenä ei tarkoita sitä, etteikö lasta voi auttaa rauhoittumaan vaikkapa vanhemman sylissä tai omassa huoneessa vanhemman ollessa lähellä ja saatavilla. Tätä ihan ammattilaisetkin suosittelevat.
Läheskään kaikkeen ja aina et pysty keksimään mitään toimivaa "loogista seuraamusta". Siksi myös ihan puhtaita rangaistuksia tarvitaan.
Mitä valtataisteluun tulee, niin kurinpito on aina pohjimmiltaan valtataistelua. Koko kurinpidon tarve tulee siitä, että auktoriteetin opetuksia ei ole haluttu noudattaa.
Varmasti ammattilainen voi kutsua lapsen rauhoittumaan syliinsä, mutta pakottaa hän ei voi, koska se taas olisi heidän säännöillään vapaudenriisto, joten vastahakoisen lapsen kohdalla tuo ei toimi.
Sitä taas en ymmärrä mitenkään, että millä logiikalla jäähypenkki tai seinän vieressä seisominen on joitain ei-suositeltua haitallista eristämistä ja omaan huoneeseen laitto taas ei. Todennäköisempänä pitäisinkin sitä, että ne jotka näitä suosituksia keksivät ovat sitä koulukuntaa, jotka ylipäätään pitävät kaikkea tuntuvampaa rankaisemista haitallisena.
Jäähypenkkiä ei suositella siksi että eristäminen aktivoi samat aivoalueet kuin kipu, se on siis väkivaltaa lapsen aivoille. Lapsen rauhoittamisessa olennaista on se, että aikuinen on saatavilla ja auttaa säätelemään lapsen tunnetta.
Auktoriteetin kyseenalaistaminen taas voi olla lapsen näkökulmasta ihan loogista. Vanhempi alkaa vaatia lasta osaamaan tai opettelemaan uusia taitoja, joita hänellä ei ole ennen ollut. Tämä on tietysti rakkaudellista ja välttämätöntä lapsen kehityksen kannalta, mutta lapsen kannalta näitä aikuisen uusia keksintöjä on ihan loogista vastustaa. Aikuisen tehtävä on auttaa lapsi uudelle kehitystasolle. Siihen voidaan tarvita seuraamuksia. Valta on tässä toki mukana, mutta eri tavalla kuin nämä rankaisijat haluavat sen ymmärtää. Lapsen on tarkoitus tulla omaksi erilliseksi itsekseen, ei vanhempien tottelevaiseksi jatkeeksi.
Niissä tilanteissa, joihin ei ole olemassa loogista seuraamusta, on mahdollista käyttää jo ennalta sovittuja seuraamuksia, esim. viikkorahan menetys. Jos asioista ei ole puhuttu ennalta, niistä on joko mahdollista keskustella tilanteessa lapsen kanssa tai - jos tämä on mahdotonta - aikuinen voi määrätä ne mutta ei mielivaltaisesti, vaan perustellen. Vaikea keksiä tekoa, johon ei pystyisi liittämään etäiselläkään tavalla loogista seuraamusta.
Todellisuus heittää kyllä kuperkeikkaa näissä kasvatusteorioissasi.
Penkillä istuminen on väkivaltaa. Kurittomuus on hyve. Rangaistus on seuraamus ja seuraamus on rangaistus.
Tulee ihan mieleen eräs tunnettu kirja jonka nimessä on vuosiluku 1984... Se on hyvä osoitus siitä, että jos todellisuus halutaan korvata ideologialla niin kielenkäyttö pitää kääntää aivan absurdiksi.
Sulta tais loppua argumentit. ;) Äläkä viitsi laittaa sanoja mun suuhun, se on epäkohteliasta.
Joka tapauksessa aivan ihmeellisiä teorioita sinulla joiden ydin tuntuu olevan se, että lapsi menee kaikesta rikki. Jopa siitä, että joutuu istumaan penkillä.
Elä viitsi jankata. AP olisi todennäköisesti kertonut, jos lapsella olisi ODD. Voi olla diagnosoimaton tai sitten ei. Joka tapauksessa sä et voi määrätä, että tässä ketjussa saa puhua vaan ODD:stä. En vastaa tähän sun jankkaukseen enää.