Lue keskustelun säännöt.
13v poika, ollut aina epäluotettava, en jaksa enää lastani
06.12.2020 |
Poikaan ei ole koko 13 vuoden aikana luottaa yhtään, ei pienenä, eikä nyt vieläkään. Jos hänelle sanoo jotakin, tekee toisin heti, kun silmä välttää.
Esim. pyytää autossa puhelimeni kuunnellakseen äänikirjaa, mutta kiellän selaamassa nettiä, voi vain kuunnella, heti kun lähden ajamaan enkä huomaa, poika selaa nettiä.
Jos jääkaappiin ostaa jotakin, mikä on tarkoitettu ruuanlaittoon ja erikseen kieltää syömästä, kun poika on hetken yksin kotona, se on syöty.
Pelipaikkoja ei noudata, siksi konsolit on lukitussa kaapissa, saa ne vain peliaikoina.
Jos on kotiintuloaika, ei ikinä ole tullut sovittuun aikaan, aina pitää soittaa monta kertaa ja kehottaa kotiin.
Lupaa tehdä läksyt ennen harkkoja, ei ole KOSKAAN tehnyt omatoimisesti, jollei ole kehottanut kymmeniä kertoja.
Olen kieltänyt tonkimasta laatikoita, missä on työpapereitani, usein ollessaan yksin kotona käy ko. laatikon ja muitakin kaappeja läpi ja penkoo kaiken.
Meillä on useampi lukittu kaappi ja vaatehuone, koska poikaan ei voi luottaa yhtään. Mikään puhe, tai etuuden menetys ei auta. Koulu menee hyvin ja kavereita on. On vaan kamala asua epäluotettavan ihmisen kanssa.
Onko kokemuksia vastaavasta?
Kommentit (1081)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta kyllä mä näen monista nykylapsista että tunnetaidot on paljon paremmalla mallilla kuin omassa lapsuudessa, kun ei mennä rankaisu edellä.
Ahh, tunnetaidot. Nuo tunnekasvatuksen omat sisäiset arvostuspisteet, joita uskovat voivat vertailla. Ulkopuolinen ehkä sanoisi, että lapsi on kuriton tai jopa täysi hirviö, mutta ei se haittaa, jos on hyvät tunnetaidot. :)
Tunnetaidot tarkoittaa käytännössä esim. tätä:
5-vuotias poika näkee kaverinsa kiukkukohtauksen, ihmettelee ja vähän hermostuu.
Ei tunnetaitoja --> aikuisen ohjauksesta huolimatta lähtee mukaan kiukkuun / lyö kaveria / villiintyy / vetäytyy tilanteesta
Tunnetaitoja --> aikuisen ohjauksen avulla kertoo että "minuakin kiukutti silloin (vastaavassa tilanteessa) kun..." --> pysyy rauhallisena
Kumpaa sinä sanoisit "täydeksi hirviöksi"?
ps. Monelta aikuiseltakin puuttuu näitä taitoja.
Onpa siinä taas uskonkappale. "Sanoitetaan", ja sitten kaikki on hyvin. Vielä 5 vuotta sitten kukaan ei ollut kuullutkaan mistään sanoituksesta, mutta nyt se on ihmelääke joka korjaa huonon käytöksen sekä lapsilta että aikuisilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en jotenkin hahmota, miten tilanne ratkeaa. Onko tarkoitus, että lapsen tunteisiin (esim. se apatia) ei tässä prosessissa reagoida mitenkään? Vai kuuluuko prosessiin se, että lapsen kanssa keskustellaan joka vaiheessa, miten hän tilanteen kokee?
Prosessiin kuuluu nimenomaan se, että lapsen kanssa kommunikoidaan verbaalisesti kaiken aikaa.
Lapsen tuntemuksia kuunnellaan sitä mukaa kun hän alkaa niitä ilmaista.
Viesti on kuitenkin järkähtämättä seuraava:
"Ymmärrän että keljuttaa, mutta sait nyt tämän rangaistuksen syystä että (ja syy tähän).
Jos tämä ei toimi, ensi kerralla keksitään sitten jotain rankempaa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan toki mitä nämä "hyvin rankat kasvatukselliset keinot" oikein ovat?
Lapselle merkityksellisten hyödykkeiden ja vapauksien rajoittaminen, asteittain koventaen.
Eli ensin viedään kännykkä, seuraavaksi TV:n katseluoikeus, sitten lempivaatteet, rajataan lapsen liikkumisoikeutta jne. jne. jne.
Jos poistaa kaikki etuudet, niin lapsi saattaa päätyä eräänlaiseen apatiaan missä toteaa, että "viekää vaikka tuhkatkin pesästä". Paljon järkevämpänä pitäisin sitä, että antaisi vaan koivuniemenherraa ja/tai laittaisi nurkkaan, niin kuin ennen toimittiin, jolloin asia olisi nopeasti poissa päiväjärjestyksestä. Valitettavasti nämä viimeksi mainitut eivät ole mahdollisia keinoja Suomen rajojen sisäpuolella tänä päivänä.
Totta, ja näin monesti tapahtuukin. (siis tuo apatia-vaihe...)
Ja tämä on se hetki, jossa ollaan jo lähellä sitä toivottua "murtumispistettä".
Tämä ns. Apatia on lapsen viimeinen keino yrittää vakuuttaa vanhempansa siitä, että vanhemmat eivät pysty vaikuttamaan häneen mitenkään.
Ja tällä hetkellä on ehdottoman tärkeää ettei anneta periksi, vaan osoitetaan hänen illuusionsa vääräksi!
Eli siis kun lapsi luulee että "ei tämä enää voi kurjemmaksi mennä", tällöin vanhempien pitää omilla toimillaan osoittaa että kyllä todellakin voi mennä, ja tässä ei olla vielä lähelläkään sitä pistettä missä vanhemmilla on keinot lopussa.
En jotenkin hahmota, mitä kaikkea siltä lapselta tässä metodissa viedään pois... Miten vedetään raja lapsen tarpeiden ja etuuksien välille? Lapsi saa kuitenkin ruokaa, juomaa, puhtaat vaatteet, nukkua lämpimässä, käydä koulussa? Eli huomioidaan fysiologiset tarpeet ja mahdollisuus kouluttautua? Vai onko tarkoitus huomioida myös lapsen emotionaaliset ja sosiaaliset tarpeet?
No minäpä hahmotan sinulle.
Kun kaikki 'etuudet' on viety, eli tämä tie kuljettu loppuun, siirrytään tietysti juuri tuonne 'tarpeiden' kategoriaan.
Kun perheessä syödään lapsen lempiruokaa, lapselle tehdäänkin yllättäen oma ruoka, mieluusti lapsen inhokkiruokaa --> Syö tai ole syömättä, saat valita.
Kun lempivaatteet alkaa olla hävitetty, aletaan tilalle ostaa pikkuhiljaa sellaisia vaatteita jotka on lapsen mielestä tosi noloja --> Pue nämä päällesi tai mene ulos alasti, saat valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitäon kirjoitti:
Laittaisin niin rajut rangaistukset että tuntuu. Sanoo laki mitä hyvänsä niin teet karhunpalveluksen lapsellesi jollet nin tee. Tosin tiedän yhden tapauksen josta jo 7v näki että nyt on toivoton tapaus ilm jonkinlaista psykopatiaa kyseessä. Esim. Jos tämä lapsi ei saanut jossain asiassa tahtoaan läpi aloitti hän nälkälakon, siis 7v aloitti nälkälakon joka myös piti!
Sen verran mitä mä olen tätä elämää nähnyt, niin kaikkein epärehellisimmät ja kieroimmat lapset, sekä huonoimmat välit perheen sisällä on niissä perheissä, joissa lasten kasvattaminen on rangaistuskeskeistä.
Noissa lapset tekee mitä vaan, valehtelee suut ja silmät täyteen ja vanhempien selän takana sikailee menemään oikein kunnolla, koska kapinoivat vanhempiaan vastaan, ja oikein toimimisella ei ole mitään merkitystä, vaan tärkeintä on yrittää välttää rangaistukset.
Tällaisten perheiden vanhemmat kyllä pitävät itseään oikein mestarikasvattajina, ja katsovat nenänvarttaan pitkin perheitä, joissa mennään sillä keskustelulla ja lasten ( kaikkien perheenjäsenten) kunnioituksella.
Olet siis sitä mieltä, että rangaistuksia ei tule olla? Tai ainakin, että rangaistesssa tulee valita sellaisen tyyppiset rangaistuskeinot jotka eivät tehoa kyseiseen lapseen (kuten ap näyttää tehneen)?
Ap:n tapauksessa on turha rangaista asioista, joissa ei ole rangaistavaa. Yläkoululainen saa käyttää nettiä automatkoilla, saa tehdä läksyt treenien jälkeen jos siltä tuntuu jne.
Pelaamista järkevä vanhempi rajoittaa, jos koulu, harrastukset tai yöuni kärsii. Silloinkin rajoitus suhteutetaan ongelmaan eli otetaan laitteet pois yöksi niin ei yöuni kärsi jne. eikä viedä määrättömäksi ajaksi.
Jos tuollaiset asiat on ap:lle ongelma kuten kuvaili, niin ei ole normaalia teinin vanhemmuutta vaan kontrollifriikkiyttä.
Jos on nettikiellossa rangaistuksena, niin pitääkö sitten sallia netin käyttö kuitenkin?
Niin ja miten sitten kotiintuloajat (kontrollifriikkeyttä sinusta?), ruuanlaittotarpeiden napostelu (kontrollifriikkeyttä?), läksyjen tekemättä jättäminen (kontrollifriikkeyttä?) ja muut mistä ap mainitsi?
Miksi pitäisi olla nettikiellossa rangaistuksena? Typerä rangaistus. Siitä tulee noidankehä: ikätasoon nähden hölmö sääntö johtaa säännön rikkomiseen ja rangaistukseen, joka johtaa taas rangaistuksen rikkomiseen. 13-vuotiaskin on ajatteleva ihminen ja tajuaa, ettei häntä pitäisi kohdella jonain aivottonana olentona.
Ap ei maininnut, ettei teini tee läksyjä, vaan ettei tee läksyjä ennen treenejä. Miksi pitää noin hassua sääntöä?
No ei kannattaisi olla nettikiellossa rangaistuksena jos se kerran ei poikaan tehoa, mutta jos jo määrätyn rangaistuksen valvonnasta lähtee lipsumaan, niin silloin saa kyllä sanoa hei hei omalle auktoriteetilleen.
Jos rangaistus on jo lähtökohtaisesti hölmö, peli on jo siinä vaiheessa menetetty. Kuukauden puhelinkielto esimerkiksi on sellainen.
Miten ihmeessä lasta edes pystyy rangaista näin vuonna 2020? Tässäkin ketjussa on joka ikinen ehdotettu rangaistus tuomittu hölmöksi, traumaattiseksi, väkivaltaiseksi, 50-lukulaiseksi, alistavaksi ym. ym. tai ainakin on alapeukutettu rankasti.
No täällä ehdotettiin, että jos lapsi on syönyt kaapista omin luvin jotain kiellettyä, niin käy itse ostamassa lähikaupasta uuden. 13-vuotiaalta onnistunee jo. Miltä itsestäsi kuulostaa kaksi vaihtoehtoista skenaariota:
Vaihtoehto 1
Äiti tulee kotiin ja huomaa, että poika on syönyt ruoanlaittoon tarkoitetun mozzarellapallon kaapista.
Äiti: Taasko sä oot syönyt jääkaapista omin luvin, miksi sä oot niin epäluotettava!? Nyt tulee loppuviikko pelikieltoa. *Lähtee äkäisenä ostamaan uutta mozzarellaa.
Vaihtoehto 2
Äiti: Muistatko kun sanoin aamulla, että mozzarellaa ei saa syödä, se oli tarkoitettu ruoanlaittoon.
Poika: En muistanut.
Äiti: Voi harmi, nyt mä en pysty jatkamaan ruoanlaittoa. Käy ostamassa uusi, mä annan sulle rahan.
Poika: Ei jaksa.
Äiti: Mutta mä en pysty jatkamaan ruoanlaittoa, ennen kuin mozzarella on ostettu. Ja nyt se on sun tehtävä käydä ostamassa, kun olet syönyt entisen.
Poika: Mä katon tän videon.
Äiti: Nyt me tehdään niin, että katsot sen videon sitten kun olet käynyt ostamassa mozzarellan. (Ottaa puhelimen tarvittaessa pois.) Tässä rahat, sitten voit jatkaa videon katsomista.
Eli siis viimesijainen uhkaus sinulla on tuossa se, että ottaa puhelimen pois. Ap oli yrittänyt ottaa puhelimen pois lyhyemmäksi ja pidemmäksi aikaa, mutta ei ollut toiminut, eli miksi se tässä sinun versiossasi toimisi?
Siksi, että puhelimen voi ansaita takaisin ostamalla uuden mozzarellan. Lapsella on siis mahdollisuus vaikuttaa tekojensa seurauksiin vielä tässä vaiheessa toisin kuin pelikieltoversiossa. Lue myös jatkovastaukseni.
Jos ilman puhelinta olo ei ole sanottava pelote, niin miksi lapsi lähtisi kauppaan ja vielä käyttäisi omia rahojaan kauppareissuun? Varsinkin kun tietää kuitenkin saavansa puhelimen pian takaisin, koska pitkiä aikoja kestävä puhelinkielto olisi "epäinhimillinen"?
Ai sä vielä jaksat? No väännetään ratakiskosta. Jos lapsen pitää korvata ostos omista rahoistaan, vanhempi voi vähentää vastaavan summan seuraavista viikkorahoista. Monille teineille puhelimen menetys illaksi on ihan riittävä motivaatio kaupassa käymiseen. Asian voi kääntää omissa ja lapsen ajatuksissa pikemminkin niin että kun X niin sitten Y eli kun käyt kaupassa, saat jatkaa videon katsomista, kuten äiti esimerkissä tekikin. Ei niin että jos ET käy kaupassa, niin puhelin menee takavarikkoon. Kyllä mä itsekin motivoituisin ensimmäisestä vaihtoehdosta paljon enemmän. Tää jos x niin y toimii jo alle kouluikäisten kanssa.
Jos puhelimen menetys ei ole riittävä motivaatio, vanhemman kuuluu tietää, mikä on. Kuitenkin niin että seuraus on looginen ja sopivassa suhteessa rikkomukseen. Jos oletetaan että teini alkaisi säännöllisesti ja systemaattisesti sabotoimaan ruoanlaittoa, voisi looginen seuraus olla että hän huolehtii jonkin aikaa itse omasta ruoanlaitostaa. Äiti voi tuoda kaupasta ainekset (tyyliin jauhelihaa, tomaattimurskaa, makaronia, kananmunia, ei mitään pakastepitsoja) ja teini sitten laittaa niistä ruokaa itse tai on laittamatta. Karkkirahoja ei tarvitse antaa tällöin ollenkaan. Tämä on kuitenkin jo aika ääritapaus, joka on seuraus tahallisesta kiusaamisesta ja sabotaasista. Ja sen tarkoitus on, että nuori ottaa itse vastuun tekemisistään, ei se että vanhempi saa kostaa lapselle.
Ylipäätään seuraamukset eivät ole "kostoja", vaan ratkaisuja tilanteisiin niin että lapsi ja nuori oppii toimimaan itse vastuullisesti, ei vain alistumaan vanhemman määräyksiin.
Sitten kun kyse on oikeasti vaikeasta tapauksesta voi tapahtua seuraavaa, vaikka kuinka loogista olisi: vähennetään viikkorahoista, mitä teini otti luvatta-> varastaa kaupasta, kun ei ole rahaa. Otetaan puhelimesta datayhteys pois kunnes menee kouluun -> teini karkaa kotoa. Näin kävi meillä. Edelleen, jos ei ole omakohtaista kokemusta oikeasti uhmakkaan teinin kasvattamisesta, turha tulla pätemään. Tuota mozzarella-esimerkkiä lukiessa pääsi tahaton naurunpyrskähdys, sen verran naivi se oli. Ymmärrän, että tarkoita hyvää, mutta et oikeasti tiedä mistä puhut. Jos ei ole itse kasvattanut haastavaa teiniä, aivan turha kommentoida yhtään mitään.
Vastasin tähän kommenttiin.
"Miten ihmeessä lasta edes pystyy rangaista näin vuonna 2020? Tässäkin ketjussa on joka ikinen ehdotettu rangaistus tuomittu hölmöksi, traumaattiseksi, väkivaltaiseksi, 50-lukulaiseksi, alistavaksi ym. ym. tai ainakin on alapeukutettu rankasti."Kommentissa, johon vastsasin, ei puhuttu haastavasta teinistä.
Itse ehdotin loogista vaihtoehtoa ketjussa mainituille rangaistuksille, kuten nurkassa seisottamiselle tai kuukauden puhelintakavarikolle.
Jos tilanne on kuvaamasi kaltainen, on syytä hakea ulkopuolista apua.
Mikä on looginen seuraamus vaikka sille, että lapsi myöhästyy jatkuvasti kotiintuloajalta, tonkii papereita ilman lupaa tai laiminlyö läksyt? Olettaen siis, että esimerkiksi kotiarestia ei voi määrätä, koska a) se on rangaistus eikä looginen seuraamus ja b) se ei ole tätä päivää muutenkaan.
Mä en ole missään kohti sanonut, että kotiaresti ei voisi olla looginen seuraamus --> jos myöhästyy jatkuvasti sovitusta niin sitten ei mene ulos. Mut ei kotiaresti ole looginen seuraus vaikka siitä että on syönyt jääkaapista mozzarellan. Niin kuin puhelimen takavarikointi ei ole looginen seuraus siitä että on "kiukutellut" (jos kiukuttelu ei liity siis puhelimeen).
En mä väitä että mä tietäisin aina täydellisesti mikä toimii. Jollain toimii joku toinen asia paremmin, jollain huonommin. Yleensä asiat vaatii vanhempien panostusta ja valvontaa joka vähenee pikkuhiljaa kun lapsi kasvaa. Jos laiminlyö läksyt niin sitten joutuu valvontaan että tekee ne. Istutaan keittiön pöydän ääressä vaikka koko viikonlopun ja vanhempi vahtii että lapsi tekee ne. Tuo papereiden tonkiminen on toki hankala, koska lasten ja aikuisten maailmat on siinä suhteessa niin erillään. Mutta koska lapsen impulssikontrolli on vielä kehittymätön, lukollinen kaappi on ihan hyvä vaihtoehto. Samalla voi todeta ettei sinustakaan varmaan kivalta tuntuisi, jos minä tutkisin sun puhelimen ja repun. Ja puhun edelleenkin tavallisista lapsista ja nuorista, en ODD-diagnosoiduista.
Mun lapsi EI ole ns. "helppo". Sen takia olenkin juuri huomannut, että käskyttäminen ja rankaiseminen ei toimi, jukuripää kun on. Perustelu, loogisuus, vastuuttaminen ja vanhemman läsnäolo toimii paljon paremmin. Toki se vaatii itseltä tosi paljon ja välillä menee metsään. Perheneuvolassakin on käyty kun oli pienempi. Olen kirjoittanut näitä vastauksia siksi, että tässä ketjussa kuten av:llä yleensäkin tulee aina muutama kirjoittaja huutelemaan että rankkua, rankkua ja vielä kovempaa rankkua. Muuten menee lapsi pilalle. Helpoimmallahan sitä pääsisi jos voisi vaan hakea risun metsästä niin kuin tuolla aiemmin todettiin. Ja niin on ennen toimittukin. Mutta kyllä mä näen monista nykylapsista että tunnetaidot on paljon paremmalla mallilla kuin omassa lapsuudessa, kun ei mennä rankaisu edellä. Ja saman näen omassa lapsessani.
Enkä todellakaan syytä AP:tä, me ei voida tietää missä kohtaa ongelma on. Mut ei kukaan täällä voi oikeasti tietää AP:n kertoman perusteella että lapsessa on ongelma ja kovemmat rangaistukset ratkaisisi tilanteen.
Se, että moni nykyvanhempi päätyy siihen johtopäätökseen, että rangaistukset eivät auta, johtuu siitä, ettei sosiaalisesti hyväksyttyjä rangaistuksia ole olemassa tätä nykyä kuin muutama harva ja lievä. Ne lapset jotka tarvitsisivat jonkun muunlaisen ja/tai kovemman rangaistuksen eivät siis saa sitä.
Tämä näkyy sitten siinä, ettei yhä useammalla lapsella on vaikeuksia sääntöjen ja auktoriteettien kunnioittamisessa kotona, koulussa ja hoitopaikassa. Ennen vanhaan ei esimerkiksi olisi tullut kyseeseenkään, että lapsi koulussa haistattelisi opettajalle, mutta nykyään sitä tapahtuu tuon tuosta. Tai ennen vanhaan, kun lastenhoitaja komensi lapset penkille istumaan, niin ne tosiaan menivät siihen istumaan, eikä niitä tarvinnut maanitella ja metsästää ympäri taloa.
Oot kyllä aika guru kun tiedät muiden puolesta paremmin, ketkä lapset tarvii - tai yrität ilmeisesti sanoa hyötyy - kovemmista rangaistuksista. Eli että kovemmin rankaiseminen olisi ainoa keino päästä kyseisen lapsen kohdalla toivottuun lopputulokseen. Luultavasti pitäisit joissain tilanteissa mun lasta sellaisena. :D
Kun puhut lastenhoitajasta, viittaat ilmeisesti päiväkoti-ikäisiin. Nykyisessä varhaiskasvatuspedagogiassa on paljon toimivampia keinoja kuin rankaiseminen. Olispa ollut jo silloin kun olin itse päiväkodissa.
Tuleeko sinulle siis yllätyksenä se, että kaikki rangaistukset eivät tepsi kaikkiin lapsiin, vaan että vaikutus on yksilöllinen?
Mitä noihin (jossain norsunluutornissa kehiteltyihin?) "varhaiskasvatuspedagogiikkoihin" tulee, niin kumma juttu, kun lapset siellä tarhassa silti vaan tottelevat aina vain huonommin.
Luetun ymmärtäminen? Sä sanot: "ne jotka tarvitsisivat" --> kerropa millä perusteella tiedät että tarvitsisivat? Keistä lapsista edes puhutaan? Ja keistä vanhemmista ("moni nykyvanhempi"?) Perustele miten tiedät jostain tietystä lapsesta että ainoa keino päästä positiiviseen lopputulokseen on kovempi rankaiseminen?
Mistä ihmeestä vetäisit tuon, että pitäisi tietää jostain tietystä lapsesta tai vanhemmasta? Tässä puhutaan yleisellä tasolla.
Siitä et pääse mihinkään, että erilaisten kurinpitomenetelmien vaikutus lapsiin on hyvin yksilöllinen.
Kirjoitit näin:
Ne lapset jotka tarvitsisivat jonkun muunlaisen ja/tai kovemman rangaistuksen eivät siis saa sitä.
Kerro siis ihan omin sanoin keistä lapsista on kyse (vaitiolovelvollisuutta ei toki tarvitse rikkoa). Vai ovatko "ne lapset" olemassa vain omassa päässäsi. Mistä sinä heidät tunnistat? Yleisellä tasolla on helppo puhua mitä tahansa, mutta hyväksyn tämän näkökantasi vasta jos pystyt perustelemaan konkreettisesti. Ja samalla myös kertomaan millä perusteella tiedät että mikään muu keino ei johda toivottuun lopputulokseen.
Sinä et siis ole tosiaankaan koskaan törmännyt siihen ilmiöön, että kurinpitomenetelmä X tepsii lapseen A hyvin, lapseen B jotenkuten ja lapseen C ei lainkaan?
Konkreettisesti kurinpitomenetelmä X voi olla vaikka pelikielto ja lapsi A vaikka nimeltään Nico-Petteri, lapsi B Siiri-Jannica ja lapsi C Eino-Pauliina. Kurinpitomenetelmän onnistumista taas mitataan sillä, että kuinka hyvin lapsi pysyy kurissa sen käyttämisen jälkeen. Tässä riittää silmämääräinen arviointi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyi kokemuksia. Täällä suurin osa vastaajista on helppojen lasten vanhempia, joilla ei ole pienintäkään kokemusta vastaavasta ja joiden ainoa motivaatio kommentoimiseen, on oman sädekehän kiillottaminen ja muutenkin vaikeassa tilanteessa olevan ap:n mollaaminen. Hävetkää! Tuo ei auta ap:ta millään tavalla.
Kyllähän tuolla oli neuvo myös vaikeiden lasten varalta. Eli haetaan lapselle erityislapsidiagnoosi. :D
Kuten sanoin, turha tulla siinäkään asiassa neuvomaan, jos ei ole omakohtaista kokemusta. Niitä diagnooseja ei nimittäin noin vain haeta eikä saada. Puhun kokemuksesta. Oman lapsen kohdalla tässä meni kymmenen vuotta siitä kun tutkimukset aloitettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan toki mitä nämä "hyvin rankat kasvatukselliset keinot" oikein ovat?
Lapselle merkityksellisten hyödykkeiden ja vapauksien rajoittaminen, asteittain koventaen.
Eli ensin viedään kännykkä, seuraavaksi TV:n katseluoikeus, sitten lempivaatteet, rajataan lapsen liikkumisoikeutta jne. jne. jne.
Jos poistaa kaikki etuudet, niin lapsi saattaa päätyä eräänlaiseen apatiaan missä toteaa, että "viekää vaikka tuhkatkin pesästä". Paljon järkevämpänä pitäisin sitä, että antaisi vaan koivuniemenherraa ja/tai laittaisi nurkkaan, niin kuin ennen toimittiin, jolloin asia olisi nopeasti poissa päiväjärjestyksestä. Valitettavasti nämä viimeksi mainitut eivät ole mahdollisia keinoja Suomen rajojen sisäpuolella tänä päivänä.
Totta, ja näin monesti tapahtuukin. (siis tuo apatia-vaihe...)
Ja tämä on se hetki, jossa ollaan jo lähellä sitä toivottua "murtumispistettä".
Tämä ns. Apatia on lapsen viimeinen keino yrittää vakuuttaa vanhempansa siitä, että vanhemmat eivät pysty vaikuttamaan häneen mitenkään.
Ja tällä hetkellä on ehdottoman tärkeää ettei anneta periksi, vaan osoitetaan hänen illuusionsa vääräksi!
Eli siis kun lapsi luulee että "ei tämä enää voi kurjemmaksi mennä", tällöin vanhempien pitää omilla toimillaan osoittaa että kyllä todellakin voi mennä, ja tässä ei olla vielä lähelläkään sitä pistettä missä vanhemmilla on keinot lopussa.
En jotenkin hahmota, mitä kaikkea siltä lapselta tässä metodissa viedään pois... Miten vedetään raja lapsen tarpeiden ja etuuksien välille? Lapsi saa kuitenkin ruokaa, juomaa, puhtaat vaatteet, nukkua lämpimässä, käydä koulussa? Eli huomioidaan fysiologiset tarpeet ja mahdollisuus kouluttautua? Vai onko tarkoitus huomioida myös lapsen emotionaaliset ja sosiaaliset tarpeet?
No minäpä hahmotan sinulle.
Kun kaikki 'etuudet' on viety, eli tämä tie kuljettu loppuun, siirrytään tietysti juuri tuonne 'tarpeiden' kategoriaan.
Kun perheessä syödään lapsen lempiruokaa, lapselle tehdäänkin yllättäen oma ruoka, mieluusti lapsen inhokkiruokaa --> Syö tai ole syömättä, saat valita.
Kun lempivaatteet alkaa olla hävitetty, aletaan tilalle ostaa pikkuhiljaa sellaisia vaatteita jotka on lapsen mielestä tosi noloja --> Pue nämä päällesi tai mene ulos alasti, saat valita.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä jos tässä vaiheessa lapsi tekee itsestään lastensuojeluilmoituksen ja haluaa pois kodista? Onko vanhemmat vaan että bye bye?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jotenkin hahmota, miten tilanne ratkeaa. Onko tarkoitus, että lapsen tunteisiin (esim. se apatia) ei tässä prosessissa reagoida mitenkään? Vai kuuluuko prosessiin se, että lapsen kanssa keskustellaan joka vaiheessa, miten hän tilanteen kokee?
Prosessiin kuuluu nimenomaan se, että lapsen kanssa kommunikoidaan verbaalisesti kaiken aikaa.
Lapsen tuntemuksia kuunnellaan sitä mukaa kun hän alkaa niitä ilmaista.
Viesti on kuitenkin järkähtämättä seuraava:
"Ymmärrän että keljuttaa, mutta sait nyt tämän rangaistuksen syystä että (ja syy tähän).
Jos tämä ei toimi, ensi kerralla keksitään sitten jotain rankempaa."
Minusta vaan kuulostaa jotenkin siltä, että jos noin koviin rangaistuksiin päädytään, tilanne on jo niin umpisolmussa, että lapsi ei enää vanhemmilleen halua tai pysty avautumaan vaan käpertyy kokonaan sisäänpäin. Mitä tehdään, jos lapsi tekee näin? Jatketaan niin kauan, että lapsi täysi-ikäistyy ja lähtee kotoa.
Ehkä tässä nyt on vaan jotain, mitä en tajua..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajattelet lapsen tuosta oppivan, ja millaiseksi ihmiseksi kasvavan?
Entä millaiset välit ajattelet tuollaisen toiminnan tuottavan perheen sisälle?
Itse en ole ikinä IKINÄ hetkeäkään arvostanut autoritäärisiä ihmisiä, jotka käyttävät valtaansa väärin, ja pakottaa noudattamaan sääntöjä vain sääntöjen vuoksi, ja tuollainen toiminta ei koskaan ole saanut minusta esiin muuta kuin huonoja puolia. Lisäksi tietysti huononsi myös minäkuvaani, pidin itseäni ihan paskana ihmisenä.
Siksi en itse käytä noita keinoja. LÄhtökohtaisesti lapset haluaa tehdä yhteistyötä aikuisten kanssa. Ja jos joku lapsi on tosi änkyrä ilman esim. neurologisia pulmia, niin niistäkin selviää ihan eri keinoilla kuin kovenevilla rangaistuksilla.
Totta on myös se, että monet vanhemmat tekee lapsistaan karseita asettamalla sääntöjä ja rajoja, joista eivät pidä kiinni, vähän aikaa aina jaksavat jänkyttää, ja sitten antavat periksi. Tällöin lapsista tulee kusipäisiä jankuttajia/ mitä tahansa tekeviä, koska tietävät, että aina lopulta saavat tehdä mitä haluavat, kunhan ovat tarpeeksi kusipäisiä.
Sääntöjä tottelevaksi, yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
... LÄhtökohtaisesti lapset haluaa tehdä yhteistyötä aikuisten kanssa. ...
Joo... Siis normaalit lapset...
ODD-lapset käyttäytyy TÄYSIN päinvastoin.
Heille vanhempien uhmaaminen on itsetarkoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan toki mitä nämä "hyvin rankat kasvatukselliset keinot" oikein ovat?
Lapselle merkityksellisten hyödykkeiden ja vapauksien rajoittaminen, asteittain koventaen.
Eli ensin viedään kännykkä, seuraavaksi TV:n katseluoikeus, sitten lempivaatteet, rajataan lapsen liikkumisoikeutta jne. jne. jne.
Jos poistaa kaikki etuudet, niin lapsi saattaa päätyä eräänlaiseen apatiaan missä toteaa, että "viekää vaikka tuhkatkin pesästä". Paljon järkevämpänä pitäisin sitä, että antaisi vaan koivuniemenherraa ja/tai laittaisi nurkkaan, niin kuin ennen toimittiin, jolloin asia olisi nopeasti poissa päiväjärjestyksestä. Valitettavasti nämä viimeksi mainitut eivät ole mahdollisia keinoja Suomen rajojen sisäpuolella tänä päivänä.
Totta, ja näin monesti tapahtuukin. (siis tuo apatia-vaihe...)
Ja tämä on se hetki, jossa ollaan jo lähellä sitä toivottua "murtumispistettä".
Tämä ns. Apatia on lapsen viimeinen keino yrittää vakuuttaa vanhempansa siitä, että vanhemmat eivät pysty vaikuttamaan häneen mitenkään.
Ja tällä hetkellä on ehdottoman tärkeää ettei anneta periksi, vaan osoitetaan hänen illuusionsa vääräksi!
Eli siis kun lapsi luulee että "ei tämä enää voi kurjemmaksi mennä", tällöin vanhempien pitää omilla toimillaan osoittaa että kyllä todellakin voi mennä, ja tässä ei olla vielä lähelläkään sitä pistettä missä vanhemmilla on keinot lopussa.
En jotenkin hahmota, mitä kaikkea siltä lapselta tässä metodissa viedään pois... Miten vedetään raja lapsen tarpeiden ja etuuksien välille? Lapsi saa kuitenkin ruokaa, juomaa, puhtaat vaatteet, nukkua lämpimässä, käydä koulussa? Eli huomioidaan fysiologiset tarpeet ja mahdollisuus kouluttautua? Vai onko tarkoitus huomioida myös lapsen emotionaaliset ja sosiaaliset tarpeet?
No minäpä hahmotan sinulle.
Kun kaikki 'etuudet' on viety, eli tämä tie kuljettu loppuun, siirrytään tietysti juuri tuonne 'tarpeiden' kategoriaan.
Kun perheessä syödään lapsen lempiruokaa, lapselle tehdäänkin yllättäen oma ruoka, mieluusti lapsen inhokkiruokaa --> Syö tai ole syömättä, saat valita.
Kun lempivaatteet alkaa olla hävitetty, aletaan tilalle ostaa pikkuhiljaa sellaisia vaatteita jotka on lapsen mielestä tosi noloja --> Pue nämä päällesi tai mene ulos alasti, saat valita.
Kiitos täsmennyksestä. Käynkö tänään vähän hitaalla, vai miksiköhän en vieläkään tajua... Mitä sitten, kun inhokkiruoan tarjoaminen ei auta? Jätetäänkö lapsi kokonaan ruokkimatta? jne.
Haen siis tällä sitä, että kai lapsellakin on ihmisoikeudet, ja häntä pitää niiden mukaan kohdella. Mitä sitten, kun kaikki etuudet on otettu pois ja lapsi ei vieläkään tottele? Kun jäljellä on enää ne ihmisoikeudet. Sittenkö todetaan, että ei ihmisoikeuksia kuitenkaan voi ottaa pois ja on aika kokeilla jotakin muuta keinoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajattelet lapsen tuosta oppivan, ja millaiseksi ihmiseksi kasvavan?
Entä millaiset välit ajattelet tuollaisen toiminnan tuottavan perheen sisälle?
Itse en ole ikinä IKINÄ hetkeäkään arvostanut autoritäärisiä ihmisiä, jotka käyttävät valtaansa väärin, ja pakottaa noudattamaan sääntöjä vain sääntöjen vuoksi, ja tuollainen toiminta ei koskaan ole saanut minusta esiin muuta kuin huonoja puolia. Lisäksi tietysti huononsi myös minäkuvaani, pidin itseäni ihan paskana ihmisenä.
Siksi en itse käytä noita keinoja. LÄhtökohtaisesti lapset haluaa tehdä yhteistyötä aikuisten kanssa. Ja jos joku lapsi on tosi änkyrä ilman esim. neurologisia pulmia, niin niistäkin selviää ihan eri keinoilla kuin kovenevilla rangaistuksilla.
Totta on myös se, että monet vanhemmat tekee lapsistaan karseita asettamalla sääntöjä ja rajoja, joista eivät pidä kiinni, vähän aikaa aina jaksavat jänkyttää, ja sitten antavat periksi. Tällöin lapsista tulee kusipäisiä jankuttajia/ mitä tahansa tekeviä, koska tietävät, että aina lopulta saavat tehdä mitä haluavat, kunhan ovat tarpeeksi kusipäisiä.
Sääntöjä tottelevaksi, yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi.
Mutta onko yhteiskuntakelpoisuus vain sääntöjen tottelemista? Eikö siihen kuulu myös muuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitäon kirjoitti:
Laittaisin niin rajut rangaistukset että tuntuu. Sanoo laki mitä hyvänsä niin teet karhunpalveluksen lapsellesi jollet nin tee. Tosin tiedän yhden tapauksen josta jo 7v näki että nyt on toivoton tapaus ilm jonkinlaista psykopatiaa kyseessä. Esim. Jos tämä lapsi ei saanut jossain asiassa tahtoaan läpi aloitti hän nälkälakon, siis 7v aloitti nälkälakon joka myös piti!
Sen verran mitä mä olen tätä elämää nähnyt, niin kaikkein epärehellisimmät ja kieroimmat lapset, sekä huonoimmat välit perheen sisällä on niissä perheissä, joissa lasten kasvattaminen on rangaistuskeskeistä.
Noissa lapset tekee mitä vaan, valehtelee suut ja silmät täyteen ja vanhempien selän takana sikailee menemään oikein kunnolla, koska kapinoivat vanhempiaan vastaan, ja oikein toimimisella ei ole mitään merkitystä, vaan tärkeintä on yrittää välttää rangaistukset.
Tällaisten perheiden vanhemmat kyllä pitävät itseään oikein mestarikasvattajina, ja katsovat nenänvarttaan pitkin perheitä, joissa mennään sillä keskustelulla ja lasten ( kaikkien perheenjäsenten) kunnioituksella.
Olet siis sitä mieltä, että rangaistuksia ei tule olla? Tai ainakin, että rangaistesssa tulee valita sellaisen tyyppiset rangaistuskeinot jotka eivät tehoa kyseiseen lapseen (kuten ap näyttää tehneen)?
Ap:n tapauksessa on turha rangaista asioista, joissa ei ole rangaistavaa. Yläkoululainen saa käyttää nettiä automatkoilla, saa tehdä läksyt treenien jälkeen jos siltä tuntuu jne.
Pelaamista järkevä vanhempi rajoittaa, jos koulu, harrastukset tai yöuni kärsii. Silloinkin rajoitus suhteutetaan ongelmaan eli otetaan laitteet pois yöksi niin ei yöuni kärsi jne. eikä viedä määrättömäksi ajaksi.
Jos tuollaiset asiat on ap:lle ongelma kuten kuvaili, niin ei ole normaalia teinin vanhemmuutta vaan kontrollifriikkiyttä.
Jos on nettikiellossa rangaistuksena, niin pitääkö sitten sallia netin käyttö kuitenkin?
Niin ja miten sitten kotiintuloajat (kontrollifriikkeyttä sinusta?), ruuanlaittotarpeiden napostelu (kontrollifriikkeyttä?), läksyjen tekemättä jättäminen (kontrollifriikkeyttä?) ja muut mistä ap mainitsi?
Miksi pitäisi olla nettikiellossa rangaistuksena? Typerä rangaistus. Siitä tulee noidankehä: ikätasoon nähden hölmö sääntö johtaa säännön rikkomiseen ja rangaistukseen, joka johtaa taas rangaistuksen rikkomiseen. 13-vuotiaskin on ajatteleva ihminen ja tajuaa, ettei häntä pitäisi kohdella jonain aivottonana olentona.
Ap ei maininnut, ettei teini tee läksyjä, vaan ettei tee läksyjä ennen treenejä. Miksi pitää noin hassua sääntöä?
No ei kannattaisi olla nettikiellossa rangaistuksena jos se kerran ei poikaan tehoa, mutta jos jo määrätyn rangaistuksen valvonnasta lähtee lipsumaan, niin silloin saa kyllä sanoa hei hei omalle auktoriteetilleen.
Jos rangaistus on jo lähtökohtaisesti hölmö, peli on jo siinä vaiheessa menetetty. Kuukauden puhelinkielto esimerkiksi on sellainen.
Miten ihmeessä lasta edes pystyy rangaista näin vuonna 2020? Tässäkin ketjussa on joka ikinen ehdotettu rangaistus tuomittu hölmöksi, traumaattiseksi, väkivaltaiseksi, 50-lukulaiseksi, alistavaksi ym. ym. tai ainakin on alapeukutettu rankasti.
No täällä ehdotettiin, että jos lapsi on syönyt kaapista omin luvin jotain kiellettyä, niin käy itse ostamassa lähikaupasta uuden. 13-vuotiaalta onnistunee jo. Miltä itsestäsi kuulostaa kaksi vaihtoehtoista skenaariota:
Vaihtoehto 1
Äiti tulee kotiin ja huomaa, että poika on syönyt ruoanlaittoon tarkoitetun mozzarellapallon kaapista.
Äiti: Taasko sä oot syönyt jääkaapista omin luvin, miksi sä oot niin epäluotettava!? Nyt tulee loppuviikko pelikieltoa. *Lähtee äkäisenä ostamaan uutta mozzarellaa.
Vaihtoehto 2
Äiti: Muistatko kun sanoin aamulla, että mozzarellaa ei saa syödä, se oli tarkoitettu ruoanlaittoon.
Poika: En muistanut.
Äiti: Voi harmi, nyt mä en pysty jatkamaan ruoanlaittoa. Käy ostamassa uusi, mä annan sulle rahan.
Poika: Ei jaksa.
Äiti: Mutta mä en pysty jatkamaan ruoanlaittoa, ennen kuin mozzarella on ostettu. Ja nyt se on sun tehtävä käydä ostamassa, kun olet syönyt entisen.
Poika: Mä katon tän videon.
Äiti: Nyt me tehdään niin, että katsot sen videon sitten kun olet käynyt ostamassa mozzarellan. (Ottaa puhelimen tarvittaessa pois.) Tässä rahat, sitten voit jatkaa videon katsomista.
Eli siis viimesijainen uhkaus sinulla on tuossa se, että ottaa puhelimen pois. Ap oli yrittänyt ottaa puhelimen pois lyhyemmäksi ja pidemmäksi aikaa, mutta ei ollut toiminut, eli miksi se tässä sinun versiossasi toimisi?
Siksi, että puhelimen voi ansaita takaisin ostamalla uuden mozzarellan. Lapsella on siis mahdollisuus vaikuttaa tekojensa seurauksiin vielä tässä vaiheessa toisin kuin pelikieltoversiossa. Lue myös jatkovastaukseni.
Jos ilman puhelinta olo ei ole sanottava pelote, niin miksi lapsi lähtisi kauppaan ja vielä käyttäisi omia rahojaan kauppareissuun? Varsinkin kun tietää kuitenkin saavansa puhelimen pian takaisin, koska pitkiä aikoja kestävä puhelinkielto olisi "epäinhimillinen"?
Ai sä vielä jaksat? No väännetään ratakiskosta. Jos lapsen pitää korvata ostos omista rahoistaan, vanhempi voi vähentää vastaavan summan seuraavista viikkorahoista. Monille teineille puhelimen menetys illaksi on ihan riittävä motivaatio kaupassa käymiseen. Asian voi kääntää omissa ja lapsen ajatuksissa pikemminkin niin että kun X niin sitten Y eli kun käyt kaupassa, saat jatkaa videon katsomista, kuten äiti esimerkissä tekikin. Ei niin että jos ET käy kaupassa, niin puhelin menee takavarikkoon. Kyllä mä itsekin motivoituisin ensimmäisestä vaihtoehdosta paljon enemmän. Tää jos x niin y toimii jo alle kouluikäisten kanssa.
Jos puhelimen menetys ei ole riittävä motivaatio, vanhemman kuuluu tietää, mikä on. Kuitenkin niin että seuraus on looginen ja sopivassa suhteessa rikkomukseen. Jos oletetaan että teini alkaisi säännöllisesti ja systemaattisesti sabotoimaan ruoanlaittoa, voisi looginen seuraus olla että hän huolehtii jonkin aikaa itse omasta ruoanlaitostaa. Äiti voi tuoda kaupasta ainekset (tyyliin jauhelihaa, tomaattimurskaa, makaronia, kananmunia, ei mitään pakastepitsoja) ja teini sitten laittaa niistä ruokaa itse tai on laittamatta. Karkkirahoja ei tarvitse antaa tällöin ollenkaan. Tämä on kuitenkin jo aika ääritapaus, joka on seuraus tahallisesta kiusaamisesta ja sabotaasista. Ja sen tarkoitus on, että nuori ottaa itse vastuun tekemisistään, ei se että vanhempi saa kostaa lapselle.
Ylipäätään seuraamukset eivät ole "kostoja", vaan ratkaisuja tilanteisiin niin että lapsi ja nuori oppii toimimaan itse vastuullisesti, ei vain alistumaan vanhemman määräyksiin.
Sitten kun kyse on oikeasti vaikeasta tapauksesta voi tapahtua seuraavaa, vaikka kuinka loogista olisi: vähennetään viikkorahoista, mitä teini otti luvatta-> varastaa kaupasta, kun ei ole rahaa. Otetaan puhelimesta datayhteys pois kunnes menee kouluun -> teini karkaa kotoa. Näin kävi meillä. Edelleen, jos ei ole omakohtaista kokemusta oikeasti uhmakkaan teinin kasvattamisesta, turha tulla pätemään. Tuota mozzarella-esimerkkiä lukiessa pääsi tahaton naurunpyrskähdys, sen verran naivi se oli. Ymmärrän, että tarkoita hyvää, mutta et oikeasti tiedä mistä puhut. Jos ei ole itse kasvattanut haastavaa teiniä, aivan turha kommentoida yhtään mitään.
Vastasin tähän kommenttiin.
"Miten ihmeessä lasta edes pystyy rangaista näin vuonna 2020? Tässäkin ketjussa on joka ikinen ehdotettu rangaistus tuomittu hölmöksi, traumaattiseksi, väkivaltaiseksi, 50-lukulaiseksi, alistavaksi ym. ym. tai ainakin on alapeukutettu rankasti."Kommentissa, johon vastsasin, ei puhuttu haastavasta teinistä.
Itse ehdotin loogista vaihtoehtoa ketjussa mainituille rangaistuksille, kuten nurkassa seisottamiselle tai kuukauden puhelintakavarikolle.
Jos tilanne on kuvaamasi kaltainen, on syytä hakea ulkopuolista apua.
Mikä on looginen seuraamus vaikka sille, että lapsi myöhästyy jatkuvasti kotiintuloajalta, tonkii papereita ilman lupaa tai laiminlyö läksyt? Olettaen siis, että esimerkiksi kotiarestia ei voi määrätä, koska a) se on rangaistus eikä looginen seuraamus ja b) se ei ole tätä päivää muutenkaan.
Mä en ole missään kohti sanonut, että kotiaresti ei voisi olla looginen seuraamus --> jos myöhästyy jatkuvasti sovitusta niin sitten ei mene ulos. Mut ei kotiaresti ole looginen seuraus vaikka siitä että on syönyt jääkaapista mozzarellan. Niin kuin puhelimen takavarikointi ei ole looginen seuraus siitä että on "kiukutellut" (jos kiukuttelu ei liity siis puhelimeen).
En mä väitä että mä tietäisin aina täydellisesti mikä toimii. Jollain toimii joku toinen asia paremmin, jollain huonommin. Yleensä asiat vaatii vanhempien panostusta ja valvontaa joka vähenee pikkuhiljaa kun lapsi kasvaa. Jos laiminlyö läksyt niin sitten joutuu valvontaan että tekee ne. Istutaan keittiön pöydän ääressä vaikka koko viikonlopun ja vanhempi vahtii että lapsi tekee ne. Tuo papereiden tonkiminen on toki hankala, koska lasten ja aikuisten maailmat on siinä suhteessa niin erillään. Mutta koska lapsen impulssikontrolli on vielä kehittymätön, lukollinen kaappi on ihan hyvä vaihtoehto. Samalla voi todeta ettei sinustakaan varmaan kivalta tuntuisi, jos minä tutkisin sun puhelimen ja repun. Ja puhun edelleenkin tavallisista lapsista ja nuorista, en ODD-diagnosoiduista.
Mun lapsi EI ole ns. "helppo". Sen takia olenkin juuri huomannut, että käskyttäminen ja rankaiseminen ei toimi, jukuripää kun on. Perustelu, loogisuus, vastuuttaminen ja vanhemman läsnäolo toimii paljon paremmin. Toki se vaatii itseltä tosi paljon ja välillä menee metsään. Perheneuvolassakin on käyty kun oli pienempi. Olen kirjoittanut näitä vastauksia siksi, että tässä ketjussa kuten av:llä yleensäkin tulee aina muutama kirjoittaja huutelemaan että rankkua, rankkua ja vielä kovempaa rankkua. Muuten menee lapsi pilalle. Helpoimmallahan sitä pääsisi jos voisi vaan hakea risun metsästä niin kuin tuolla aiemmin todettiin. Ja niin on ennen toimittukin. Mutta kyllä mä näen monista nykylapsista että tunnetaidot on paljon paremmalla mallilla kuin omassa lapsuudessa, kun ei mennä rankaisu edellä. Ja saman näen omassa lapsessani.
Enkä todellakaan syytä AP:tä, me ei voida tietää missä kohtaa ongelma on. Mut ei kukaan täällä voi oikeasti tietää AP:n kertoman perusteella että lapsessa on ongelma ja kovemmat rangaistukset ratkaisisi tilanteen.
Se, että moni nykyvanhempi päätyy siihen johtopäätökseen, että rangaistukset eivät auta, johtuu siitä, ettei sosiaalisesti hyväksyttyjä rangaistuksia ole olemassa tätä nykyä kuin muutama harva ja lievä. Ne lapset jotka tarvitsisivat jonkun muunlaisen ja/tai kovemman rangaistuksen eivät siis saa sitä.
Tämä näkyy sitten siinä, ettei yhä useammalla lapsella on vaikeuksia sääntöjen ja auktoriteettien kunnioittamisessa kotona, koulussa ja hoitopaikassa. Ennen vanhaan ei esimerkiksi olisi tullut kyseeseenkään, että lapsi koulussa haistattelisi opettajalle, mutta nykyään sitä tapahtuu tuon tuosta. Tai ennen vanhaan, kun lastenhoitaja komensi lapset penkille istumaan, niin ne tosiaan menivät siihen istumaan, eikä niitä tarvinnut maanitella ja metsästää ympäri taloa.
Oot kyllä aika guru kun tiedät muiden puolesta paremmin, ketkä lapset tarvii - tai yrität ilmeisesti sanoa hyötyy - kovemmista rangaistuksista. Eli että kovemmin rankaiseminen olisi ainoa keino päästä kyseisen lapsen kohdalla toivottuun lopputulokseen. Luultavasti pitäisit joissain tilanteissa mun lasta sellaisena. :D
Kun puhut lastenhoitajasta, viittaat ilmeisesti päiväkoti-ikäisiin. Nykyisessä varhaiskasvatuspedagogiassa on paljon toimivampia keinoja kuin rankaiseminen. Olispa ollut jo silloin kun olin itse päiväkodissa.
Tuleeko sinulle siis yllätyksenä se, että kaikki rangaistukset eivät tepsi kaikkiin lapsiin, vaan että vaikutus on yksilöllinen?
Mitä noihin (jossain norsunluutornissa kehiteltyihin?) "varhaiskasvatuspedagogiikkoihin" tulee, niin kumma juttu, kun lapset siellä tarhassa silti vaan tottelevat aina vain huonommin.
Ja tuosta varhaiskasvatuspedagogiikasta vielä: kun vertaan varhaiskasvatusta omana päiväkotiaikana (esim. yksi lapsi suljettiin toistuvasti "koirankoppiin") ja lapseni päiväkotiaikana (käytössä monenlaisia välineitä esim. tunnekasvatukseen) --> lapseni saama varhaiskasvatus on sata kertaa laadukkaampaa ja hän voi sata kertaa paremmin kuin itse silloin 90-luvun alussa.
Jos totteleminen on sulle ensisijainen ja ainut päämäärä ja onnistumisen mittari, toivon että et ole missään tekemisissä lasten kanssa.
Millä sinä mittaat sitä onnistumista? Jollain tunteiden sanoituksellako?
Sen aika näyttää, voivatko nykypäivän lapset aikuisina sata kertaa paremmin kuin entisajan lapset eli me nykyiset aikuiset. Pahoin pelkään, että eivät, kun esimerkiksi syrjäytyminen vain lisääntyy nuorten keskuudessa eivätkä mielenterveysongelmatkaan ainakaan vähentymään päin ole.
Aika toivoton olkiukko tuo "jollain tunteiden sanoituksellako". :D
Mittaan sen sillä miten mielellään lapsi menee hoitoon. Millaisen kokemuksen hän saa hoidon aikuisista. Millaisia tunne-, vuorovaikutus- ja itsesäätelytaitoja hän oppii. Millaisia hänen kaverisuhteensa ovat? Miten hän kehittyy kognitiivisesti ja motorisesti? Ja niin edelleen.
Lapseni varhaiskasvatuksessa joka ikinen osa-alue on todella paljon paremmalla tolalla kuin omassani.
Enpä huomannut, että ennen olisi mitenkään ei-mieluisasti menty hoitoon tai inhottu hoitajia. Sen enempää kuin nykyäänkään.
Nykyään siellä on byrokratia räjähtänyt käsiin, ja henkilökunta istuu toimistossa kirjoittamassa suunnitelmia tunnetaitojen kognitiivis-motorisesta edistämisestä ja ties mistä. Lasten kanssa olemiseen on yhä vähemmän aikaa, mikä on yksi syistä sille, miksi käytännön arki siellä lapsiryhmissä on aina vaan kaoottisempaa. Paperilla asiat toki näyttävät vallan erinomaisilta niille, joilla on taipumus uskoa niihin papereihin ja toinen toistaan hienompiin termeihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitäon kirjoitti:
Laittaisin niin rajut rangaistukset että tuntuu. Sanoo laki mitä hyvänsä niin teet karhunpalveluksen lapsellesi jollet nin tee. Tosin tiedän yhden tapauksen josta jo 7v näki että nyt on toivoton tapaus ilm jonkinlaista psykopatiaa kyseessä. Esim. Jos tämä lapsi ei saanut jossain asiassa tahtoaan läpi aloitti hän nälkälakon, siis 7v aloitti nälkälakon joka myös piti!
Sen verran mitä mä olen tätä elämää nähnyt, niin kaikkein epärehellisimmät ja kieroimmat lapset, sekä huonoimmat välit perheen sisällä on niissä perheissä, joissa lasten kasvattaminen on rangaistuskeskeistä.
Noissa lapset tekee mitä vaan, valehtelee suut ja silmät täyteen ja vanhempien selän takana sikailee menemään oikein kunnolla, koska kapinoivat vanhempiaan vastaan, ja oikein toimimisella ei ole mitään merkitystä, vaan tärkeintä on yrittää välttää rangaistukset.
Tällaisten perheiden vanhemmat kyllä pitävät itseään oikein mestarikasvattajina, ja katsovat nenänvarttaan pitkin perheitä, joissa mennään sillä keskustelulla ja lasten ( kaikkien perheenjäsenten) kunnioituksella.
Olet siis sitä mieltä, että rangaistuksia ei tule olla? Tai ainakin, että rangaistesssa tulee valita sellaisen tyyppiset rangaistuskeinot jotka eivät tehoa kyseiseen lapseen (kuten ap näyttää tehneen)?
Ap:n tapauksessa on turha rangaista asioista, joissa ei ole rangaistavaa. Yläkoululainen saa käyttää nettiä automatkoilla, saa tehdä läksyt treenien jälkeen jos siltä tuntuu jne.
Pelaamista järkevä vanhempi rajoittaa, jos koulu, harrastukset tai yöuni kärsii. Silloinkin rajoitus suhteutetaan ongelmaan eli otetaan laitteet pois yöksi niin ei yöuni kärsi jne. eikä viedä määrättömäksi ajaksi.
Jos tuollaiset asiat on ap:lle ongelma kuten kuvaili, niin ei ole normaalia teinin vanhemmuutta vaan kontrollifriikkiyttä.
Jos on nettikiellossa rangaistuksena, niin pitääkö sitten sallia netin käyttö kuitenkin?
Niin ja miten sitten kotiintuloajat (kontrollifriikkeyttä sinusta?), ruuanlaittotarpeiden napostelu (kontrollifriikkeyttä?), läksyjen tekemättä jättäminen (kontrollifriikkeyttä?) ja muut mistä ap mainitsi?
Miksi pitäisi olla nettikiellossa rangaistuksena? Typerä rangaistus. Siitä tulee noidankehä: ikätasoon nähden hölmö sääntö johtaa säännön rikkomiseen ja rangaistukseen, joka johtaa taas rangaistuksen rikkomiseen. 13-vuotiaskin on ajatteleva ihminen ja tajuaa, ettei häntä pitäisi kohdella jonain aivottonana olentona.
Ap ei maininnut, ettei teini tee läksyjä, vaan ettei tee läksyjä ennen treenejä. Miksi pitää noin hassua sääntöä?
No ei kannattaisi olla nettikiellossa rangaistuksena jos se kerran ei poikaan tehoa, mutta jos jo määrätyn rangaistuksen valvonnasta lähtee lipsumaan, niin silloin saa kyllä sanoa hei hei omalle auktoriteetilleen.
Jos rangaistus on jo lähtökohtaisesti hölmö, peli on jo siinä vaiheessa menetetty. Kuukauden puhelinkielto esimerkiksi on sellainen.
Miten ihmeessä lasta edes pystyy rangaista näin vuonna 2020? Tässäkin ketjussa on joka ikinen ehdotettu rangaistus tuomittu hölmöksi, traumaattiseksi, väkivaltaiseksi, 50-lukulaiseksi, alistavaksi ym. ym. tai ainakin on alapeukutettu rankasti.
No täällä ehdotettiin, että jos lapsi on syönyt kaapista omin luvin jotain kiellettyä, niin käy itse ostamassa lähikaupasta uuden. 13-vuotiaalta onnistunee jo. Miltä itsestäsi kuulostaa kaksi vaihtoehtoista skenaariota:
Vaihtoehto 1
Äiti tulee kotiin ja huomaa, että poika on syönyt ruoanlaittoon tarkoitetun mozzarellapallon kaapista.
Äiti: Taasko sä oot syönyt jääkaapista omin luvin, miksi sä oot niin epäluotettava!? Nyt tulee loppuviikko pelikieltoa. *Lähtee äkäisenä ostamaan uutta mozzarellaa.
Vaihtoehto 2
Äiti: Muistatko kun sanoin aamulla, että mozzarellaa ei saa syödä, se oli tarkoitettu ruoanlaittoon.
Poika: En muistanut.
Äiti: Voi harmi, nyt mä en pysty jatkamaan ruoanlaittoa. Käy ostamassa uusi, mä annan sulle rahan.
Poika: Ei jaksa.
Äiti: Mutta mä en pysty jatkamaan ruoanlaittoa, ennen kuin mozzarella on ostettu. Ja nyt se on sun tehtävä käydä ostamassa, kun olet syönyt entisen.
Poika: Mä katon tän videon.
Äiti: Nyt me tehdään niin, että katsot sen videon sitten kun olet käynyt ostamassa mozzarellan. (Ottaa puhelimen tarvittaessa pois.) Tässä rahat, sitten voit jatkaa videon katsomista.
Eli siis viimesijainen uhkaus sinulla on tuossa se, että ottaa puhelimen pois. Ap oli yrittänyt ottaa puhelimen pois lyhyemmäksi ja pidemmäksi aikaa, mutta ei ollut toiminut, eli miksi se tässä sinun versiossasi toimisi?
Siksi, että puhelimen voi ansaita takaisin ostamalla uuden mozzarellan. Lapsella on siis mahdollisuus vaikuttaa tekojensa seurauksiin vielä tässä vaiheessa toisin kuin pelikieltoversiossa. Lue myös jatkovastaukseni.
Jos ilman puhelinta olo ei ole sanottava pelote, niin miksi lapsi lähtisi kauppaan ja vielä käyttäisi omia rahojaan kauppareissuun? Varsinkin kun tietää kuitenkin saavansa puhelimen pian takaisin, koska pitkiä aikoja kestävä puhelinkielto olisi "epäinhimillinen"?
Ai sä vielä jaksat? No väännetään ratakiskosta. Jos lapsen pitää korvata ostos omista rahoistaan, vanhempi voi vähentää vastaavan summan seuraavista viikkorahoista. Monille teineille puhelimen menetys illaksi on ihan riittävä motivaatio kaupassa käymiseen. Asian voi kääntää omissa ja lapsen ajatuksissa pikemminkin niin että kun X niin sitten Y eli kun käyt kaupassa, saat jatkaa videon katsomista, kuten äiti esimerkissä tekikin. Ei niin että jos ET käy kaupassa, niin puhelin menee takavarikkoon. Kyllä mä itsekin motivoituisin ensimmäisestä vaihtoehdosta paljon enemmän. Tää jos x niin y toimii jo alle kouluikäisten kanssa.
Jos puhelimen menetys ei ole riittävä motivaatio, vanhemman kuuluu tietää, mikä on. Kuitenkin niin että seuraus on looginen ja sopivassa suhteessa rikkomukseen. Jos oletetaan että teini alkaisi säännöllisesti ja systemaattisesti sabotoimaan ruoanlaittoa, voisi looginen seuraus olla että hän huolehtii jonkin aikaa itse omasta ruoanlaitostaa. Äiti voi tuoda kaupasta ainekset (tyyliin jauhelihaa, tomaattimurskaa, makaronia, kananmunia, ei mitään pakastepitsoja) ja teini sitten laittaa niistä ruokaa itse tai on laittamatta. Karkkirahoja ei tarvitse antaa tällöin ollenkaan. Tämä on kuitenkin jo aika ääritapaus, joka on seuraus tahallisesta kiusaamisesta ja sabotaasista. Ja sen tarkoitus on, että nuori ottaa itse vastuun tekemisistään, ei se että vanhempi saa kostaa lapselle.
Ylipäätään seuraamukset eivät ole "kostoja", vaan ratkaisuja tilanteisiin niin että lapsi ja nuori oppii toimimaan itse vastuullisesti, ei vain alistumaan vanhemman määräyksiin.
Sitten kun kyse on oikeasti vaikeasta tapauksesta voi tapahtua seuraavaa, vaikka kuinka loogista olisi: vähennetään viikkorahoista, mitä teini otti luvatta-> varastaa kaupasta, kun ei ole rahaa. Otetaan puhelimesta datayhteys pois kunnes menee kouluun -> teini karkaa kotoa. Näin kävi meillä. Edelleen, jos ei ole omakohtaista kokemusta oikeasti uhmakkaan teinin kasvattamisesta, turha tulla pätemään. Tuota mozzarella-esimerkkiä lukiessa pääsi tahaton naurunpyrskähdys, sen verran naivi se oli. Ymmärrän, että tarkoita hyvää, mutta et oikeasti tiedä mistä puhut. Jos ei ole itse kasvattanut haastavaa teiniä, aivan turha kommentoida yhtään mitään.
Tuossa kommentissa oli kyllä tarkoitettu verrata rankaisemista (pelikielto) ja loogista seuraamusta (lapsi menee kauppaan) toisiinsa. Että kumpi niistä kuulostaa loogisemmalta ja toimivammalta kasvatuksessa. Ei mun mielestä naivia. Ikävää että sulla on ollut hankala teini, toivottavasti olette saaneet ulkopuolista apua.
Kyllä, mutta sitä oli äärimmäisen vaikea saada, koska olemme ns. normaaleja vanhempia. Vasta kun tilanne meni todella pahaksi sitä apua alkoi saada. Usein olen miettinyt, että jos olisimme työttömiä juoppoja joku olisi reagoinut avunpyyntöihin jo aiemmin. Logiikka tuntuu olevan se, että jos vanhemmat on normaaleja ja kasvattavat normaalisti, kyllä siitä lapsestakin tulee normaali. Se tuntuu olevan myös tämän ketjun logiikka. Apta voi auttaa vain joku samaa kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajattelet lapsen tuosta oppivan, ja millaiseksi ihmiseksi kasvavan?
Entä millaiset välit ajattelet tuollaisen toiminnan tuottavan perheen sisälle?
Itse en ole ikinä IKINÄ hetkeäkään arvostanut autoritäärisiä ihmisiä, jotka käyttävät valtaansa väärin, ja pakottaa noudattamaan sääntöjä vain sääntöjen vuoksi, ja tuollainen toiminta ei koskaan ole saanut minusta esiin muuta kuin huonoja puolia. Lisäksi tietysti huononsi myös minäkuvaani, pidin itseäni ihan paskana ihmisenä.
Siksi en itse käytä noita keinoja. LÄhtökohtaisesti lapset haluaa tehdä yhteistyötä aikuisten kanssa. Ja jos joku lapsi on tosi änkyrä ilman esim. neurologisia pulmia, niin niistäkin selviää ihan eri keinoilla kuin kovenevilla rangaistuksilla.
Totta on myös se, että monet vanhemmat tekee lapsistaan karseita asettamalla sääntöjä ja rajoja, joista eivät pidä kiinni, vähän aikaa aina jaksavat jänkyttää, ja sitten antavat periksi. Tällöin lapsista tulee kusipäisiä jankuttajia/ mitä tahansa tekeviä, koska tietävät, että aina lopulta saavat tehdä mitä haluavat, kunhan ovat tarpeeksi kusipäisiä.
Sääntöjä tottelevaksi, yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi.
Mutta onko yhteiskuntakelpoisuus vain sääntöjen tottelemista? Eikö siihen kuulu myös muuta?
Varmaan kuuluu...
Mutta aivan varmasti sääntöjen ja auktoriteettien jatkuva laiminlyönti ja uhmaaminen EI KUULU näihin hyveisiin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyi kokemuksia. Täällä suurin osa vastaajista on helppojen lasten vanhempia, joilla ei ole pienintäkään kokemusta vastaavasta ja joiden ainoa motivaatio kommentoimiseen, on oman sädekehän kiillottaminen ja muutenkin vaikeassa tilanteessa olevan ap:n mollaaminen. Hävetkää! Tuo ei auta ap:ta millään tavalla.
Kyllähän tuolla oli neuvo myös vaikeiden lasten varalta. Eli haetaan lapselle erityislapsidiagnoosi. :D
Kuten sanoin, turha tulla siinäkään asiassa neuvomaan, jos ei ole omakohtaista kokemusta. Niitä diagnooseja ei nimittäin noin vain haeta eikä saada. Puhun kokemuksesta. Oman lapsen kohdalla tässä meni kymmenen vuotta siitä kun tutkimukset aloitettiin.
Paljon on niitä vanhempia jotka selittävät, että "meidän lapsi on varmaan erityislapsi" (vaikka diagnoosia ei ole). Tässäkin ketjussa siitä on esimerkkejä.
AP on liian negatiivinen ja tiukka. Poika kapinoi aktiivisesti kaikkea vaatimuksia vastaan.
AP : asenne ja viestintä eivät ole rakentavia tai kannustavia. Ihan selkeästi poika on passiivisesti sotajalalla AP: n auktoriteetti asemaa vastaan.
Tuolla tavalla kasvatetaan tulevia punkkareita. Anarkia alkaa tukahduttamisella. Poika selkeästi kokee anarkiaa AP:TA kohtaan, eli tekee juuri nn kuin on kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan toki mitä nämä "hyvin rankat kasvatukselliset keinot" oikein ovat?
Lapselle merkityksellisten hyödykkeiden ja vapauksien rajoittaminen, asteittain koventaen.
Eli ensin viedään kännykkä, seuraavaksi TV:n katseluoikeus, sitten lempivaatteet, rajataan lapsen liikkumisoikeutta jne. jne. jne.
Jos poistaa kaikki etuudet, niin lapsi saattaa päätyä eräänlaiseen apatiaan missä toteaa, että "viekää vaikka tuhkatkin pesästä". Paljon järkevämpänä pitäisin sitä, että antaisi vaan koivuniemenherraa ja/tai laittaisi nurkkaan, niin kuin ennen toimittiin, jolloin asia olisi nopeasti poissa päiväjärjestyksestä. Valitettavasti nämä viimeksi mainitut eivät ole mahdollisia keinoja Suomen rajojen sisäpuolella tänä päivänä.
Totta, ja näin monesti tapahtuukin. (siis tuo apatia-vaihe...)
Ja tämä on se hetki, jossa ollaan jo lähellä sitä toivottua "murtumispistettä".
Tämä ns. Apatia on lapsen viimeinen keino yrittää vakuuttaa vanhempansa siitä, että vanhemmat eivät pysty vaikuttamaan häneen mitenkään.
Ja tällä hetkellä on ehdottoman tärkeää ettei anneta periksi, vaan osoitetaan hänen illuusionsa vääräksi!
Eli siis kun lapsi luulee että "ei tämä enää voi kurjemmaksi mennä", tällöin vanhempien pitää omilla toimillaan osoittaa että kyllä todellakin voi mennä, ja tässä ei olla vielä lähelläkään sitä pistettä missä vanhemmilla on keinot lopussa.
En jotenkin hahmota, mitä kaikkea siltä lapselta tässä metodissa viedään pois... Miten vedetään raja lapsen tarpeiden ja etuuksien välille? Lapsi saa kuitenkin ruokaa, juomaa, puhtaat vaatteet, nukkua lämpimässä, käydä koulussa? Eli huomioidaan fysiologiset tarpeet ja mahdollisuus kouluttautua? Vai onko tarkoitus huomioida myös lapsen emotionaaliset ja sosiaaliset tarpeet?
No minäpä hahmotan sinulle.
Kun kaikki 'etuudet' on viety, eli tämä tie kuljettu loppuun, siirrytään tietysti juuri tuonne 'tarpeiden' kategoriaan.
Kun perheessä syödään lapsen lempiruokaa, lapselle tehdäänkin yllättäen oma ruoka, mieluusti lapsen inhokkiruokaa --> Syö tai ole syömättä, saat valita.
Kun lempivaatteet alkaa olla hävitetty, aletaan tilalle ostaa pikkuhiljaa sellaisia vaatteita jotka on lapsen mielestä tosi noloja --> Pue nämä päällesi tai mene ulos alasti, saat valita.
Kiitos täsmennyksestä. Käynkö tänään vähän hitaalla, vai miksiköhän en vieläkään tajua... Mitä sitten, kun inhokkiruoan tarjoaminen ei auta? Jätetäänkö lapsi kokonaan ruokkimatta? jne.
Haen siis tällä sitä, että kai lapsellakin on ihmisoikeudet, ja häntä pitää niiden mukaan kohdella. Mitä sitten, kun kaikki etuudet on otettu pois ja lapsi ei vieläkään tottele? Kun jäljellä on enää ne ihmisoikeudet. Sittenkö todetaan, että ei ihmisoikeuksia kuitenkaan voi ottaa pois ja on aika kokeilla jotakin muuta keinoa?
Rikkovatko siis muut rangaistukset kuin etuuksien vieminen ihmisoikeuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajattelet lapsen tuosta oppivan, ja millaiseksi ihmiseksi kasvavan?
Entä millaiset välit ajattelet tuollaisen toiminnan tuottavan perheen sisälle?
Itse en ole ikinä IKINÄ hetkeäkään arvostanut autoritäärisiä ihmisiä, jotka käyttävät valtaansa väärin, ja pakottaa noudattamaan sääntöjä vain sääntöjen vuoksi, ja tuollainen toiminta ei koskaan ole saanut minusta esiin muuta kuin huonoja puolia. Lisäksi tietysti huononsi myös minäkuvaani, pidin itseäni ihan paskana ihmisenä.
Siksi en itse käytä noita keinoja. LÄhtökohtaisesti lapset haluaa tehdä yhteistyötä aikuisten kanssa. Ja jos joku lapsi on tosi änkyrä ilman esim. neurologisia pulmia, niin niistäkin selviää ihan eri keinoilla kuin kovenevilla rangaistuksilla.
Totta on myös se, että monet vanhemmat tekee lapsistaan karseita asettamalla sääntöjä ja rajoja, joista eivät pidä kiinni, vähän aikaa aina jaksavat jänkyttää, ja sitten antavat periksi. Tällöin lapsista tulee kusipäisiä jankuttajia/ mitä tahansa tekeviä, koska tietävät, että aina lopulta saavat tehdä mitä haluavat, kunhan ovat tarpeeksi kusipäisiä.
Sääntöjä tottelevaksi, yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi.
Mutta onko yhteiskuntakelpoisuus vain sääntöjen tottelemista? Eikö siihen kuulu myös muuta?
Varmaan kuuluu...
Mutta aivan varmasti sääntöjen ja auktoriteettien jatkuva laiminlyönti ja uhmaaminen EI KUULU näihin hyveisiin!
Joo, olet oikeassa, että sääntöjen noudattaminen on yksi osa hyvää kansalaisuutta. Mutta mielestäni siihen kuuluu niin paljon muutakin, ja nämä tässä ketjussa ehdotetut hyvin äärimmäiset keinot tuntuvat olevan sellaisia, että ne tähtäävät vain tuohon tottelemiseen kaiken muun kustannuksella. Että kunnon vanhemmuuteen kuuluu, että pitäisi jokin tasapainokin olla.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos täsmennyksestä. Käynkö tänään vähän hitaalla, vai miksiköhän en vieläkään tajua... Mitä sitten, kun inhokkiruoan tarjoaminen ei auta? Jätetäänkö lapsi kokonaan ruokkimatta? jne.
Haen siis tällä sitä, että kai lapsellakin on ihmisoikeudet, ja häntä pitää niiden mukaan kohdella. Mitä sitten, kun kaikki etuudet on otettu pois ja lapsi ei vieläkään tottele? Kun jäljellä on enää ne ihmisoikeudet. Sittenkö todetaan, että ei ihmisoikeuksia kuitenkaan voi ottaa pois ja on aika kokeilla jotakin muuta keinoa?
Onkohan oma diagnoosisi juuri tämä ODD, kun jaksat jankuttaa tuota "no mutta mitä sen jälkeen?"-mantraa? :D
Jopa ODD-lapsi alkaa jossakin vaiheessa ynnäillä plussia ja miinuksia, eli sitä, onko sen oman pään pitäminen niin nautinnollista, että kaikki tämä kärsimys (paskaa ruokaa joka päivä, nolot vaatteet, ei mitään huveja) on sen arvoista?
"tahtojen taistelu" pitää vaan vanhemman kyetä viemään voittajana maaliin.
...Eli vastauksena kysymykseesi, mikäli inhokkiruoan tarjoaminen ei auta, seuraavaksi tarjotaan eteen pelkät raaka-aineet (inhokkiruoan tottakai), ja todetaan että tee itse ruokasi.
Kätevää! Uhmakkuushäiriö kehittyy juuri liian ankarasta kasvatuksesta. Nyt tulee lupa kiristää ruuvia, kunnes lapsen psyyke on lopullisesti murrettu.