Mistä avioerosi pohjimmiltaan johtui?

Tämä on hyvä kysymys. Olen miettinyt paljon. En haluaisi kulminoittaa tätä eksään, koska ei ole mahdollista, että kaikki viat ovat aina vain eksässä....

Sen hetkinen syy, miksi erosimme, oli toinen nainen. Mutta mikä oli perimmäinen syy? Miksi toinen nainen pääsi kiilaamaan väliimme?

Avioliittomme oli pitkä ja arki meni lasten ehdoilla. Siinä tilanteessa ei ollut mahdollisuuksia tehdä muutoksia elämään.

Itse olen palavelevaa sorttia ja ajattelen aina muiden parasta. En nalkuttanut enkä pihdannut. Toki voi sanoa, että minulta puuttui sitä särmää, mitä mies ehkä halusi - mutta eihän se ole mikään syy erota ja eiväthän muutkaan eroa sen takia.

Eli vastaus on: en tiedä.

Varmaan siitä, että lopulta inhosin eksää. Rakkaudettomassa liitossa olisin voinutkin jatkaa, mutta olisi pitänyt pystyä edes jotenkin arvostamaan ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Petti toistuvasti. Järkyttävä henkinen väkivalta miehen puolelta, haukkui ulkonäköäni, luonnettani, ilmeitäni , eleitäni, pukeutumistani, lasten hoitotapaani, ihan kaikkea.

Ei sitä liittoa olisi mitkään terapeutit tai muutkaan korjanneet.

Olisi erittäin kiinnostavaa kuulla miehen versio tästä liitosta, ja vaimosta.

Siitä, että mun ajatus perhe-elämästä olisi sisältänyt lapsia, ja mies sitten muuttikin mielensä aiheesta.

Mun ajatus perhe-elämästä olisi ollut myös se, että toista tuetaan vaikeissa paikoissa, ja pidetään yhdessä huolta kodista ja autetaan toisiamme. Käytännössä olin kotiorja, enkä saanut tukea tai apua mihinkään aina imuroinnista läheisen kuoleman aiheuttaneeseen suruun.

En saanut edes pyytämällä kehuja, kiitosta enkä lämpöä. Tuntui, että olin töissä kotonani.

Tuli pikku hiljaa sellainen olo, ettei toinen enää rakasta eikä välitä. En halunnut enää seksiä, mistä taas tuli miehelle sellainen olo, että minä en rakasta enkä välitä.

Koska vaikeista asioista ei voinut meillä puhua millään tavalla eikä äänensävyllä ilman että mies olisi kokenut sen riidanhaastamiseksi, eikä terapiaankaan suostunut lähtemään kanssani, oli lopulta pakko erota.

Luulen, että eron alkuunpaneva voima oli miehen viidenkympin kriisi, joka sai hänet näkemään minut eri silmin kuin ennen. Hän jollain tavalla menetti kunnioituksen ja arvostuksen minua kohtaan, eli ne asiat, jotka oli kantaneet yli kahden vuosikymmenen yhdessäolon vaikea ajat. Samalla häneltä katosi halu keskustella ja yrittää selvittää ongelmia yhdessä. Loppuaikana hän myös petti minua, vaikka sen sain tietää vasta pari vuotta eron jälkeen. 

Nyt erosta jo vuosia, olen päässyt yli alun vaikeista ajoista ja olen hyvin tyytyväinen elämääni, paljon tyytyväisempi kuin koskaan aiemmin ole ollut. Vasta eron jälkeen olen ymmärtänyt, miten eri suuntiin olimme kasvaneet, ja miten monessa asiassa arvomme olivat ihan erilaisia, jopa täysin päinvastaisia. Ja minä olin aina se, joka yritti sopeutua toisen arvoihin, ja sen tuloksena jotenkin kadotin itseni kokonaan (toki oli myös yhdistäviä asioita ja yhteisiä arvoja, ja niihin aina epäilyksen hetkillä takerruin). 

Joten hyvä juttu se ero loppujen lopuksi oli, ja jos siihen tarvittiin tuollainen kriisi pettämisineen, niin eipä sille mitään voi. Ainoa, mikä tuntuu pahalta on se, että lapsemme joutui kärsimään erosta - se tapahtui liian nopeasti ja pahaan aikaan sinänsä, että lapsi oli murrosiän loppuvaiheessa ja hänellä olisi ollut ihan tarpeeksi tekemistä omissa kasvukivuissaan, vanhempien yllätysero ei todellakaan helpottanut asioita. Onneksi lapsi on kuitenkin selvinnyt kunnialla ja elää nykyään omaa, itsenäistä elämäänsä ilman suuria ongelmia. Ja kriisithän kuuluvat elämään, ei niitä kukaan voi välttää, ja kunhan niistä selviytyy, niin on ehkä hitusen vahvempi kohtaamaan seuraavan kriisin (huom. paino sanalla selvityy - kaikki eivät aina selviä, ja silloin seuraavassa kriisissä saattaa joutua kohtaamaan myös sen edellisen, mikä pahentaa tilannetta entisestään. Todella siis toivoin, että olen oikeassa ajatellessani, että sekä lapsi että minä olemme erosta täysin selvinneet). 

En rakastanut

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että eron alkuunpaneva voima oli miehen viidenkympin kriisi, joka sai hänet näkemään minut eri silmin kuin ennen. Hän jollain tavalla menetti kunnioituksen ja arvostuksen minua kohtaan, eli ne asiat, jotka oli kantaneet yli kahden vuosikymmenen yhdessäolon vaikea ajat. Samalla häneltä katosi halu keskustella ja yrittää selvittää ongelmia yhdessä. Loppuaikana hän myös petti minua, vaikka sen sain tietää vasta pari vuotta eron jälkeen. 

Nyt erosta jo vuosia, olen päässyt yli alun vaikeista ajoista ja olen hyvin tyytyväinen elämääni, paljon tyytyväisempi kuin koskaan aiemmin ole ollut. Vasta eron jälkeen olen ymmärtänyt, miten eri suuntiin olimme kasvaneet, ja miten monessa asiassa arvomme olivat ihan erilaisia, jopa täysin päinvastaisia. Ja minä olin aina se, joka yritti sopeutua toisen arvoihin, ja sen tuloksena jotenkin kadotin itseni kokonaan (toki oli myös yhdistäviä asioita ja yhteisiä arvoja, ja niihin aina epäilyksen hetkillä takerruin). 

Joten hyvä juttu se ero loppujen lopuksi oli, ja jos siihen tarvittiin tuollainen kriisi pettämisineen, niin eipä sille mitään voi. Ainoa, mikä tuntuu pahalta on se, että lapsemme joutui kärsimään erosta - se tapahtui liian nopeasti ja pahaan aikaan sinänsä, että lapsi oli murrosiän loppuvaiheessa ja hänellä olisi ollut ihan tarpeeksi tekemistä omissa kasvukivuissaan, vanhempien yllätysero ei todellakaan helpottanut asioita. Onneksi lapsi on kuitenkin selvinnyt kunnialla ja elää nykyään omaa, itsenäistä elämäänsä ilman suuria ongelmia. Ja kriisithän kuuluvat elämään, ei niitä kukaan voi välttää, ja kunhan niistä selviytyy, niin on ehkä hitusen vahvempi kohtaamaan seuraavan kriisin (huom. paino sanalla selvityy - kaikki eivät aina selviä, ja silloin seuraavassa kriisissä saattaa joutua kohtaamaan myös sen edellisen, mikä pahentaa tilannetta entisestään. Todella siis toivoin, että olen oikeassa ajatellessani, että sekä lapsi että minä olemme erosta täysin selvinneet). 

Kah. Ihmettelin jo, miten olen tänne ehtinyt tulla kirjoittamaan... mutta minulla oli tuolloin kaksi alakoululaista lasta.

Muutoin teksti on sanasta sanaan minun tekstiäni.

N52

Vierailija kirjoitti:

En rakastanut

Oliko avioliittonne vanhempien järjestämä, vai miksi menit naimisiin alun perinkään?

Menin naimisiin aktiivisen itsestään huolta pitävän naisen kanssa. 3 vuotta myöhemmin se oli sohvalla istuva siideriä lipittävä valittaja joka ei jaksanut tehdä koskaan mitään kun elopaino meni yli satasen .

Sai kaikki mahdollisuudet muuttaa elintapoja, ei halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettämisestä. Puoliso oli löytänyt.töistä uuden, petti yli vuoden. Kun sain selville, olisi halunnut jatkaa ystävinä. No, ei jatkettu. Petti sitten tuota toista jossain vaiheessa minum kanssani, sainpahan oman kostoni (olin sinkku).

Kostit kenelle? Et miehelle, joka petti sinua?

Ööh... naiselle, joka alkoi vuoden suhteeseen miehen kanssa jonka tiesi varatuksi.

Ihmeellistä tämä nykyajan kampanjointi kakkosnaisten ja -miesten puolesta. Miksi pitäisi teeskennellä että eivät tietoisesti vahingoita muita? Suurin osahan tykkää siitä.

Ero johtui siitä, että olin nuori ja typerä ja minulla oli epärealistiset kuvitelmat perhe-elämästä. Mies hoiti oman osansa kodin- ja lapsenhoidosta kyllä, mutta pikkulapsiarki oli silti aivan erilaista kuin olin kuvitellut. Tyhmänä luulin, että se johtuu siitä, että mies on vääränlainen ja tekee asiat väärin. Todellakin kadun eroa. 

Pahinta on se, että uuden puolisonsa kanssa miehen perhe-elämä näyttää olevan juuri sellaista, josta itse haaveilin.

Huumeet. Kun mentiin yhteen, oltiin kaksi keskenkasvuista ja molemmat vähän rikki. Puolison alamäki kasvoi ja kiihtyi, minä menin terapiaan ja hoidin pääni kuntoon. Lopulta hän oli työkyvytön ja täysin riippuvainen päihteistä. Kaikki rahani näytti menevän kankkulan kaivoon ja ehdin jopa velkaantua muutaman tonnin. Luojan kiitos vältyin maksuvaikeuksilta.

Muutama tonni ei toki ole suhteessa iso velka, mutta tässä tapauksessa täysin turha - sillä ei ostettu mitään konkreettista, vain ruokaa ja huumeita.

Rakkaus ei varsinaisesti loppunut, mutta toista ei voi muuttaa. Huumeet voitti. Nyt, 10 vuoden jälkeen elän elämää, jollaista en olisi voinut silloin kuvitellakaan. Olen uudelleenkouluttautunut ja asun omistusasunnossa hyvällä alueella. Olen täysin raitis ja terve kaikin puolin.

Säälittää eksäni. En ole varma onko hän edes hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kestänyt perhe-elämää. Poika oli 2v kun jätti toisen takia.

Syyksi hän pisti huonon tunnelman kotona (olin sairastunut masennukseen/ahdistukseen)

Tunnelma oli siis kotona huono ja sinä sepittelet jotain perhe-elämästä. Ei seko vaimo on ns. perusperhe-elämää sen enempää kuin tissutteleva mies. 

Onhan se näinkin mutta mies ei ilmeisesti ottanut lasta mukaansa sekon vaimon kynsistä vaan pelasti ainoastaan itsensä.

Silloin kyllä voi sanoa että mies ei kestänyt perhe- elämää.

Tässä ketjussa kyllä huomaa naisten analyyttisuuden puutteen kun vastaukset on tyyliin 'lopulta inhosin eksää', 'en enää rakastanut' jne. Ihan kuin nämä vain tapahtuisivat jotenkin itsestään. Kun nimenmaan kysyttiin sitä MIKSI tilanne oli mennyt siihen, että rakkautta ei enää ollut, eksä inhotti ym. En ihmettele, jos näiden naisten nykyisetkin liitot ovat ongelmissa, tai jos ovat jääneet yksin.

t. mies

Mies ei vastannutkaan odotuksiani, ja yritykseni muuttaa häntä eivät onnistuneet. Katsoin parhaimmaksi vaihtaa toiseen.

Rakkaus oli vääränlaista alun perin. Mies ei vuosien jälkeen enää halunnut minua. Mollasi eikä arvostanut minussa enää mitään. Etsin hyväksyntää muualta. Himo puuttui. Lopullinen syy että hän sanoi usein että elämä kansani on mahdotonta. Syy oli aina minun. Tajusin että en voi loppuelämääni perustaa valheelle. Tapasin toisen joka jumaloi minua ja haluaa minua. Päätös oli lopuksi aika helppokin.

Onnellisuys on aitoa kun yhteys toiseen sisältöö himoa ja halua.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa kyllä huomaa naisten analyyttisuuden puutteen kun vastaukset on tyyliin 'lopulta inhosin eksää', 'en enää rakastanut' jne. Ihan kuin nämä vain tapahtuisivat jotenkin itsestään. Kun nimenmaan kysyttiin sitä MIKSI tilanne oli mennyt siihen, että rakkautta ei enää ollut, eksä inhotti ym. En ihmettele, jos näiden naisten nykyisetkin liitot ovat ongelmissa, tai jos ovat jääneet yksin.

t. mies

Kuuleppas t.mies. Elämässä on paljon ihmettelemistä, parisuhde on vaan yksi niistä. Olin 30 vuotta naimisissa ja erosin miehen juomisen takia. Se että rakkaus loppui, johtui kännisen miehen käytöksestä (vaikkakin selvinpäin oli mitä ihanin), mutta kun niitä känni aikoja oli enemmän kun selviä aikoja ja sanat satuttavat, niin kyllä se rakkaus loppui, mutta...niin se loppui mieheltäkin, joten ero oli vaan helpotus molemmille. Ihmisillä on erilaisia syitä eri asioille, elämän tilanteet ovat myös erillaisia, mutta sitä onneahan jokainen haluaa ja rakastetuksi tulemista. Minulla on uusi suhde jossa ei ole niitä ongelmia joita edellisessä liitossa oli, ja kaiken lisäksi olen onnellinen, ensimmäistä kertaa vuosi kausiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa kyllä huomaa naisten analyyttisuuden puutteen kun vastaukset on tyyliin 'lopulta inhosin eksää', 'en enää rakastanut' jne. Ihan kuin nämä vain tapahtuisivat jotenkin itsestään. Kun nimenmaan kysyttiin sitä MIKSI tilanne oli mennyt siihen, että rakkautta ei enää ollut, eksä inhotti ym. En ihmettele, jos näiden naisten nykyisetkin liitot ovat ongelmissa, tai jos ovat jääneet yksin.

t. mies

Kuuleppas t.mies. Elämässä on paljon ihmettelemistä, parisuhde on vaan yksi niistä. Olin 30 vuotta naimisissa ja erosin miehen juomisen takia. Se että rakkaus loppui, johtui kännisen miehen käytöksestä (vaikkakin selvinpäin oli mitä ihanin), mutta kun niitä känni aikoja oli enemmän kun selviä aikoja ja sanat satuttavat, niin kyllä se rakkaus loppui, mutta...niin se loppui mieheltäkin, joten ero oli vaan helpotus molemmille. Ihmisillä on erilaisia syitä eri asioille, elämän tilanteet ovat myös erillaisia, mutta sitä onneahan jokainen haluaa ja rakastetuksi tulemista. Minulla on uusi suhde jossa ei ole niitä ongelmia joita edellisessä liitossa oli, ja kaiken lisäksi olen onnellinen, ensimmäistä kertaa vuosi kausiin.

Kiitos, tässä viestissä olikin juuri peräänkuuluttamaani analyyttisuutta. Viittasin aiemmin niihin viesteihin, joissa mitään oikeita syitä ei kerrottu. En ole yhtään yllättynyt että olet nykyään onnellinen, sillä olet selvästi pohtinut asioita ja osannut välttää aiemmat virheet. Kaikkea hyvää uuteen liittoosi! 

t. mies

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus oli vääränlaista alun perin. Mies ei vuosien jälkeen enää halunnut minua. Mollasi eikä arvostanut minussa enää mitään. Etsin hyväksyntää muualta. Himo puuttui. Lopullinen syy että hän sanoi usein että elämä kansani on mahdotonta. Syy oli aina minun. Tajusin että en voi loppuelämääni perustaa valheelle. Tapasin toisen joka jumaloi minua ja haluaa minua. Päätös oli lopuksi aika helppokin.

Onnellisuys on aitoa kun yhteys toiseen sisältöö himoa ja halua.

Tämä on monilta osin kuin mun elämästäni. Tosin en tavannut uutta miestä ennen eroa.

Niin omituiselta kuin se kuulostaakin niin yksi eron syy oli toisen uskoontulo. Alkoi kuunnella hengellistä radiokanavaa, kulki iso risti kaulassa, piti itseään muita parempana ihmisenä ja pitää edelleen. Koin että halveksui minua ja ajatuksiani, enkä ollut tarpeeksi hyvä ja pyhä tuohon kuvioon. Kuka sellaista haluaa elämältä? En ole mikään bilehile itsekään ja aika tavallinen ja tylsä tyyppi, mutta tuo hengellisyys rajoitti elämää niin paljon että tuntui että happi loppuu.

Kuolen varmaan syntisenä naisena, mutta laitan nykyisin musiikin täysille kun autoradiosta kuuluu Erikan " Mä lupaan on on hauskempaa meil jotka löytää syntisten pöytään"

Tärkeää on kyetä olevaan rehellinen itselleen ja aito. Sitä tuo suhde ei ollut enää pitkään aikaan, joten mitään mahdollisuutta ei olisi ollut jatkaa. Kumpikaan ei oikein enää voinut olla oma itsensä, niin kaukana olimme henkisesti toisistamme. 

Miehen sarjapettämisestä. Oli useita ilmoituksia eri treffipalveluissa. Salainen puhelinnumero. Oli raahannut yhden hoitonsa meille kotiinkin, kun olin poissa, jne. Jäi kiinni suhteemme aikana parikin kertaa, välillä meillä oli jo asumusero vireillä, kun mies parkuen houkutteli minut takaisin.

Lopulta mies alkoi olla selittämättä öitä pois. Huusi ja raivosi kotona. Ja lopulta oli minun tullessani kotiin keräämässä kamojaan ja ilmoitti, että tämä avioliitto oli tässä.

Toki sitten kuukauden päästä oli jo tulossa takaisin. Jopa hänen äitinsä soitteli ja pyysi minua ottamaan miehen takaisin. Mutta vuosien kidutuksen jälkeen olivat suomut lopulta tippuneet silmiltäni ja pääsin tuosta toksisesta suhteesta eroon!