Mistä avioerosi pohjimmiltaan johtui?

Minun eroni olisi voinut välttää olemalla menemättä naimisiin ollenkaan. Väärä ja sopimaton henkilö siis.

Koska äijä joi liikaa ja oli lopuksi väkivaltainen.

En minä voi muuttaa toista ,voin vain itse muuttua.

Joten muutin pois ja otin avioeron.

Jäädäkö olisi pitänyt?

Suurin syy oli aviomieheni jatkuva tissuttelu. Hänen vanhemmat oli samanlaisia. Ja vietimme heidän kanssa paljon aikaa. Nykyään ollaan ex- miehen kanssa hyvissä väleissä, kun mun ei tarvitse sietää hänen juomista.

Ihastuin ja rakastuin toiseen naiseen, työkaveriini. Samalla huomasin, kuinka kaukana olimme toisistamme exän kanssa. Nyt seitsemäntoista vuotta takana vaihdosta, eikä ole kaduttanut

Masennuin lopulta miehen aiheettomasta mustasukkaisuudesta, hakeuduin psykoterapiaan ja sain voimia erota tuhoavasta avioliitosta.

Uskottomuudesta. Miehen mukaan oli tyhmä kännipano, mutta en minä silti petturia kotona katsele. Eli olisi voitu välttää. 

Mies ei kestänyt perhe-elämää. Poika oli 2v kun jätti toisen takia.

Syyksi hän pisti huonon tunnelman kotona (olin sairastunut masennukseen/ahdistukseen)

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kestänyt perhe-elämää. Poika oli 2v kun jätti toisen takia.

Syyksi hän pisti huonon tunnelman kotona (olin sairastunut masennukseen/ahdistukseen)

Tunnelma oli siis kotona huono ja sinä sepittelet jotain perhe-elämästä. Ei seko vaimo on ns. perusperhe-elämää sen enempää kuin tissutteleva mies. 

Ex mies ei katsonut minua, ei koskenut minuun eikä puhunut minulle. Olin aina yksin. Rakastuin lopulta toiseen mieheen. Vuosien eron pohtimnen loppui siihen. Hain eroa.

Minun ensimmäinen mies oli kaikin puolin unelmavävy ja äitini suri hänen peräänsä pitkään. Enkä moiti! Vaikka nuorena se ärsyttikin, että eikö äiti jo parin vuoden jälkeen ala päästä erosta yli. 

Mutta ongelma oli, että olin liian nuori ja keskenkasvuinen. Ja osittain oli kyse meidän välisestä väärinymmärryksestäkin. Kun olin tarkoittanut, että en halua jatkaa seurustelua jos mies on varma ettei halua naimisiin, ja mies ymmärsi sen niin, että joko mennään naimisiin tai sitten erotaan. No me mentiin sitten naimisiin, oltiin 21 ja 22. Parin vuoden päästä erottiin.

Paljon vaikutti sekin, että mies oli liian "kiltti". Hänellä ei siis ollut voimakasta omaa tahtoa. Oli kasvanut voimakkaan äidin alaisuudessa ja tottunut tottelemaan. Hänellä ei ollut edes mitään omia unelmia. Minä sain vähän kaikessa tahtoni läpi ja lopulta aloin halveksua miestä, joka antaa kaikessa periksi. 

Miehessä ei siis mitään vikaa, olin vain itse keskenkasvuinen ja toisaalta tarvitsin itselleni jämäkämmän vastuksen. Minua on jälkeenpäin nolottanut ja hävettänyt tuo ero ja erityisesti se, että satutin miestä todella paljon. Hän onneksi löysi melko pian itselleen sopivamman kumppanin ja ovat olleet varmaan jo 20 vuotta naimisissa, ellei kauemminkin. Olen hänen puolestaan hyvin onnellinen. Minulta kesti eron jälkeen vielä vuosikausia kasvaa aikuiseksi, olin 29 kun menin toisen kerran naimisiin. Ja pian tulee 21 vuotta täyteen tätä liittoa.

Minusta. Olin typerä, impulsiivinen, keskenkasvuinen ja itsekäs. Ero olisi ollut vältettävissä jos olisin kasvanut henkisesti ja oppinut elämästä enemmän ennenkuin tapasin mieheni. Olisi kannattanut olla eroamatta, mies on hyvä isä lapsillemme, hän rakasti minua ja minä häntä, meillä oli samanlainen huumorintaju ja hän oli tasapainoinen ihminen (jota minä en todellakaan ollut).  Meidän erosta on jo 12 vuotta, mies meni uusiin naimisiin ja tekivät lapsia, ovat ilmeisen onnellisia.

Mä menetin täysin mielenkiinnon seksiä kohtaan, en kertakaikkiaan enää halunut sitä ollenkaan. Mies halusi avioeron ja ymmärrän häntä hyvin. Parempi näin.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kestänyt perhe-elämää. Poika oli 2v kun jätti toisen takia.

Syyksi hän pisti huonon tunnelman kotona (olin sairastunut masennukseen/ahdistukseen)

Niin no maseentuneen/ahdistuneen kanssa voi sairastua itsekin, olosuhteista riippuen. En tuomitsis miestä suoralta käsin, kun en tiedä millaista elämä kanssasi on ollut.

Pettämisestä. Puoliso oli löytänyt.töistä uuden, petti yli vuoden. Kun sain selville, olisi halunnut jatkaa ystävinä. No, ei jatkettu. Petti sitten tuota toista jossain vaiheessa minum kanssani, sainpahan oman kostoni (olin sinkku).

Päällisin puolin syy oli varmasti puolison alkoholismi, siihen liittynyt minulta varastelu ja väkivalta.

Sen alkoholismin pohjimmainen syy varmasti oli kuitenkin se, että puolisoni oli/on homo. Mutta kun kaapista ei voinut tulla kuin nelikymppisenä, niin h*lvettiähän se oli perheelle. Ei sitten yhtään munaa ihmisellä. Tehdä siihen nyt kakarat ja kiusata kaikkia pahoinvoinnillaan vuosikausia. Eikä sitä syytä voinut minullekaan sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kestänyt perhe-elämää. Poika oli 2v kun jätti toisen takia.

Syyksi hän pisti huonon tunnelman kotona (olin sairastunut masennukseen/ahdistukseen)

Et taida kyetä arvioimaan tätä nyt yhtään tasapuolisesti, onko näin?

Piheydestä. Kaksi hyvätuloista ihmistä, joilla oli jo asuntolainakin maksettu. Olisi vaan pitänyt säästää enemmän kaikesta, en tiedä lopulta että mihin. 

Ex piti minua lähinnä kotiapulaisenaan, jonka homma on siivota, laittaa ruokaa ja hoitaa lapset. Ei keskusteltu mistään, ei tehty mitään kivaa koskaan yhdessä. Voisi sanoa että aivan pystyynkuollutta elämää jo neljäkymppisenä. Emme vain sopineet toisillemme.

Eroamalla ei kaikki kertaheitolla parantunut, mutta sain taas elämäniloni takaisin ja voin tehdä asioita jotka mua kiinnostavat. Haaveilen monenlaisista asioista, joiden suhteen olin jo täysin luovuttanut aiemmin. Ostin auton, sisustin uutta kotia, olen laittanut pihalleni pienen kasvimaan. 

Uskoisin että exällänikin on nyt asiat paremmin. Toivottavasti uusi naisensa on tarkan markan pirkko. 

Kuorsaus johti siihen että jouduin nukkumaan vuosikaudet eri huoneessa. Läheisyys kuoli.

Olisin tappanut itseni jos en olisi ottanut avioeroa. Että se olisi estänyt ainoastaan avioeron.

Masennuksen takia. Ja masennuslääkkeiden jotka poistivat kaikki tunteet sen ajaksi kun niitä käytti