Lue keskustelun säännöt.
Oma lapsi ärsyttää. En vaan kestä hänen juttujaan.
05.12.2020 |
Miksi? Siis miksi tunnen näin. 10 v tyttö on välillä tosi rasittava. Jauhaa jatkuvasti Tiktokista, snäpistä ja tubettajista. Matkii heitä, muuttanut puhetyyliään ja tuntuu että arkisetkin asiat ovat hänelle jotain esitystä.
Siis ihan sietämätön ja pelkästään tytön olemus ärsyttää.
En sitä näytä tietenkään mutta varmasti aistii ärsytykseni.
Toisaalta, kun olen lapsen kanssa kaksin, esim lenkillä, kaupassa yms niin hän on ihana pieni oma itsensä.
Miten saan nämä ärsytyksen tunteet pois?
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä kaksi kertaa ennenkuin tekee niitä pillupullia
Ole hiljaa, sinulla ei ole mitään asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Et sinäkään niin kivalta vaikuta. Katkeralta pikemminkin.
Onko lapsen neurologinen puoli tutkittu? Kuulostaa lievältä autismilta. Hän voi myös olla herkkä lapsi, joka ei kestä suorittavaa ilmapiiriä.On tutkittu ja on ja lapsuusiän autismi. Tieto ei auta yhtään tykkäämään piirteestä enemmän. Arvasin diagnoosin jo ennen tutkimuksiakin.
Liittykää autismiperheille tarkoitettuun yhdistykseen. Saatte vertaistukea. Poikanne kehitys on pitkälti kiinni siitä miten häntä kohdellaan.
Mll järjestää perhekuntoutusta, lähiomaisen perhe on hyötynyt siitä. Heidän poikansa pärjää kun on saanut opiskella sitä mikä kiinnostaa.
Tukea? Minkälaista tukea sieltä saisi siihen, että tuo pöpötys loppuisi? Tai ettei sitä tarvitsisi kuunnella, lähinnä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?
Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!
Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.
Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?
Ehkä sä voisit sanoa lapselle suoraan, että isä on parempi vanhempi ja älykkäämpi ihminen, näistä asioista kannattaa siksi jutella mieluummin isän kanssa. Ja että sulle taas kannattaa jutella tosikompia, koska tajuat sellaista paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.
No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?
Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!
Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.
Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?Miksi sen pitäisi kokonaan loppua? Sen voi rajata ja kanavoida.
No miten sitä rajattaisiin? Jaksaisin kuunnella sitä max kerran viikossa. Lapsi siis piirtää aiheesta ja tulee piirustusten kanssa ja esittelee niitä. Niissä on kyseisen maailman (ja niitä on useita, mutta esittelee kerralla 1-2:ta) maailmankartta eri vuosilta ja näkee, miten rajat ovat sodissa siirtyneet. Kiinnostaa kuin seinässä kuivuva maali. Samoin on erikseen alueiden kulttuuristen rajojen kartta, joka EI mukaile valtioiden rajoja. Jos siinä pysyisikin jotenkin kärryillä, voisi olla mielenkiintoista, mutta trust me, it’s not. Kuvittele joku 65-vuotias sukulaismies kertomassa samaa, niin saat käsityksen tunteesta.
Teillä on siellä joku tuleva J.R.R. Tolkien, jolla maailmanrakennus on jo lapsena tasolla, josta moni ammattikirjailija olisi kateellinen -- ja sinä et tee muuta kuin valita. Osanotot lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa, että on ihan h *lvetin v *ttumaista koittaa keksiä jotain kysyttävää aiheesta, josta ei tajua yhtään mitään.
Mikset sano, että "nämä on nyt asioita joista en oikein ymmärrä yhtään mitään?". Ei tarvitse loukata toista sanomalla, että ei muuten yhtään kiinnosta tämä sun asia, mutta ei tarvitse myöskään olla epärehellisen kiinnostunut/ymmärtäväinen. On ihan normaalia ettei vanhemmat ymmärrä moniakaan nuorison haihatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?
Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!
Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.
Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?Ehkä sä voisit sanoa lapselle suoraan, että isä on parempi vanhempi ja älykkäämpi ihminen, näistä asioista kannattaa siksi jutella mieluummin isän kanssa. Ja että sulle taas kannattaa jutella tosikompia, koska tajuat sellaista paremmin?
Millälailla isä on älykkäämpi tässä? Mitä älyä se vaatii? Ennemmin tyhmempi, jos ei keksi parempaakaan kanavaa ajattelulle. Ja siis mitä tosiaiheita lapsi sitten juttelis? Ei mitään. Tosin en mä siitä hajoa, jos ei puhu mitään, mutta onhan se nyt hirveän surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Et sinäkään niin kivalta vaikuta. Katkeralta pikemminkin.
Onko lapsen neurologinen puoli tutkittu? Kuulostaa lievältä autismilta. Hän voi myös olla herkkä lapsi, joka ei kestä suorittavaa ilmapiiriä.
Lapsen puolesta satuttaa ihan ulkopuolistakin kommentti, jossa vanhempi sanoo lapsen olevan pettymys! Aivan kauhea kommentti vanhemmalta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?
Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!
Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.
Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?Miksi sen pitäisi kokonaan loppua? Sen voi rajata ja kanavoida.
No miten sitä rajattaisiin? Jaksaisin kuunnella sitä max kerran viikossa. Lapsi siis piirtää aiheesta ja tulee piirustusten kanssa ja esittelee niitä. Niissä on kyseisen maailman (ja niitä on useita, mutta esittelee kerralla 1-2:ta) maailmankartta eri vuosilta ja näkee, miten rajat ovat sodissa siirtyneet. Kiinnostaa kuin seinässä kuivuva maali. Samoin on erikseen alueiden kulttuuristen rajojen kartta, joka EI mukaile valtioiden rajoja. Jos siinä pysyisikin jotenkin kärryillä, voisi olla mielenkiintoista, mutta trust me, it’s not. Kuvittele joku 65-vuotias sukulaismies kertomassa samaa, niin saat käsityksen tunteesta.
Mikä sinua vaivaa? Oletko väsynyt, vai itsekin asperger?
Kyllä minä nuo jutut tiedän. Olen kasvanut tuollaisten kanssa, vaikken ole itse sellainen.
Etsi vaikka sopiva kerho tai nettiyhteisö, johon saa osallistua tietyn ajan. Muuten homma karkaa lapasesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vaan vaihe, menee kyllä ohi. Vähän vois varovasti ehdotella, että puhuttaisko jostain muusta.
Äitihullu taas niin positiivisena ja rakastavana äitinä haukkumassa lastaan. Hyi helevetti minkälainen äiti lapsiparalla onkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa, että on ihan h *lvetin v *ttumaista koittaa keksiä jotain kysyttävää aiheesta, josta ei tajua yhtään mitään.
Mikset sano, että "nämä on nyt asioita joista en oikein ymmärrä yhtään mitään?". Ei tarvitse loukata toista sanomalla, että ei muuten yhtään kiinnosta tämä sun asia, mutta ei tarvitse myöskään olla epärehellisen kiinnostunut/ymmärtäväinen. On ihan normaalia ettei vanhemmat ymmärrä moniakaan nuorison haihatuksia.
Poika pettyy itseensä, koska ei ole osannut kertoa asioista ymmärretävästi / kiinnostavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?
Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!
Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.
Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?Ehkä sä voisit sanoa lapselle suoraan, että isä on parempi vanhempi ja älykkäämpi ihminen, näistä asioista kannattaa siksi jutella mieluummin isän kanssa. Ja että sulle taas kannattaa jutella tosikompia, koska tajuat sellaista paremmin?
Millälailla isä on älykkäämpi tässä? Mitä älyä se vaatii? Ennemmin tyhmempi, jos ei keksi parempaakaan kanavaa ajattelulle. Ja siis mitä tosiaiheita lapsi sitten juttelis? Ei mitään. Tosin en mä siitä hajoa, jos ei puhu mitään, mutta onhan se nyt hirveän surullista.
Empatiakyvytön, masentunut ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.
No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.
Voithan sinä sanoa lapselle, että haluaisit välillä puhua muustakin, kuin mielikuvitusolennoista?
Voihan tuollainen pakeneminen todellisuudesta liittyä siihen masennukseenkin.
Lapselle taukoa somesta ja pelatkaa vaikka yhdessä jotain lautapeliä tai käykää ulkona retkellä. Ei ole hyvä, jos noin nuori seuraa noin tiiviisti jotain tubettajia ja matkii heitä. Voit myös keskustella asiasta lapsen kanssa ja kertoa, että kaikki ei ole kuten somessa esitetään. Lisäksi voit mielestäni rehellisesti sanoa, että et tykkää kun tyttö matkii jotain toisia vaan on ihana omana itsenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?
Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!
Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.
Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?Miksi sen pitäisi kokonaan loppua? Sen voi rajata ja kanavoida.
No miten sitä rajattaisiin? Jaksaisin kuunnella sitä max kerran viikossa. Lapsi siis piirtää aiheesta ja tulee piirustusten kanssa ja esittelee niitä. Niissä on kyseisen maailman (ja niitä on useita, mutta esittelee kerralla 1-2:ta) maailmankartta eri vuosilta ja näkee, miten rajat ovat sodissa siirtyneet. Kiinnostaa kuin seinässä kuivuva maali. Samoin on erikseen alueiden kulttuuristen rajojen kartta, joka EI mukaile valtioiden rajoja. Jos siinä pysyisikin jotenkin kärryillä, voisi olla mielenkiintoista, mutta trust me, it’s not. Kuvittele joku 65-vuotias sukulaismies kertomassa samaa, niin saat käsityksen tunteesta.
Mikä sinua vaivaa? Oletko väsynyt, vai itsekin asperger?
Kyllä minä nuo jutut tiedän. Olen kasvanut tuollaisten kanssa, vaikken ole itse sellainen.
Etsi vaikka sopiva kerho tai nettiyhteisö, johon saa osallistua tietyn ajan. Muuten homma karkaa lapasesta.
Mitä tarkoitat kerholla tai nettiyhteisöllä, johon saa osallistua tietyn ajan?
Ja siis se vaivaa, että v*tuttaa kuunnella paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Menee ajan kanssa ohi.
katso näitä blörtsi ja maitolehmähulluja tälläkin palstalla, mieti sitten uudelleen meneekö ohi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä halaan päivittäin ja sanon rakastavani. Ehkä lapsessa ärsyttää tuo esittäminen. Siis että matkii jonkun muun puhetyyliä tai eleitä.. Se vaan on ärsyttävää. - Ap
Se kuuluu lapsuuteen ja nuoruuteen. Sillä tavalla opetellaan vuorovaikutusta ja erilaisia rooleja. Idolit ja esikuvat ja heidän matkiminen on ihan olennainen osa erilaisten sosiaalisten ja yhteiskunnallisten roolien ja toimintatapojen opettelua, kun lapsi alkaa kasvaa kohti itsenäistä aikuisuutta ja pois kasvattajiensa määrittämästä lapsen roolista. Voisiko oma ärsytyksesi liittyä osittain myös tähän lapsen itsenäistymiseen ja etääntymiseen siitä hoivattavan, ihanan ja suloisen lapsen roolista, jossa olet tottunut häntä ajattelemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.
No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.
Voithan sinä sanoa lapselle, että haluaisit välillä puhua muustakin, kuin mielikuvitusolennoista?
Voihan tuollainen pakeneminen todellisuudesta liittyä siihen masennukseenkin.
Niin no mistä? Ei lapsen päässä liiku sitten mitään. Menee huoneeseensa jatkamaan piirtämistä, ellei mene laitteelle masentuneena kun ei saa kertoa paskaa korvat täyteen.
No miten sitä rajattaisiin? Jaksaisin kuunnella sitä max kerran viikossa. Lapsi siis piirtää aiheesta ja tulee piirustusten kanssa ja esittelee niitä. Niissä on kyseisen maailman (ja niitä on useita, mutta esittelee kerralla 1-2:ta) maailmankartta eri vuosilta ja näkee, miten rajat ovat sodissa siirtyneet. Kiinnostaa kuin seinässä kuivuva maali. Samoin on erikseen alueiden kulttuuristen rajojen kartta, joka EI mukaile valtioiden rajoja. Jos siinä pysyisikin jotenkin kärryillä, voisi olla mielenkiintoista, mutta trust me, it’s not. Kuvittele joku 65-vuotias sukulaismies kertomassa samaa, niin saat käsityksen tunteesta.