Oma lapsi ärsyttää. En vaan kestä hänen juttujaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?

Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!

Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.

Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?

Ehkä sä voisit sanoa lapselle suoraan, että isä on parempi vanhempi ja älykkäämpi ihminen, näistä asioista kannattaa siksi jutella mieluummin isän kanssa. Ja että sulle taas kannattaa jutella tosikompia, koska tajuat sellaista paremmin?

No eipä tuon lapsen höpötys kovin älykkäältä vaikuta. Lapsenkin (jo 13 v) on hyvä oppia, että koko maailma ei pyöri hänen ympärillään. En itse jaksaisi kuunnella keneltäkään jatkuvaa höpötystä ja vielä esittää kiinnostunutta.

Siis tuo yksi poika oli 13, ap:n lapsi 10. Mutta kuitenkin, on hyvä opettaa lapselle, ettei kaikkea tarvitse aina höpöttää ääneen, ja vanhemmatkin saattavat välillä kaivata omaa rauhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.

Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.

Et sinäkään niin kivalta vaikuta. Katkeralta pikemminkin.

Onko lapsen neurologinen puoli tutkittu? Kuulostaa lievältä autismilta. Hän voi myös olla herkkä lapsi, joka ei kestä suorittavaa ilmapiiriä.

On tutkittu ja on ja lapsuusiän autismi. Tieto ei auta yhtään tykkäämään piirteestä enemmän. Arvasin diagnoosin jo ennen tutkimuksiakin.

Liittykää autismiperheille tarkoitettuun yhdistykseen. Saatte vertaistukea. Poikanne kehitys on pitkälti kiinni siitä miten häntä kohdellaan.

Mll järjestää perhekuntoutusta, lähiomaisen perhe on hyötynyt siitä. Heidän poikansa pärjää kun on saanut opiskella sitä mikä kiinnostaa.

Tukea? Minkälaista tukea sieltä saisi siihen, että tuo pöpötys loppuisi? Tai ettei sitä tarvitsisi kuunnella, lähinnä?

Sellaista, että perhe saa hengähtää, jutella muiden samaa kokevien vanhempien kanssa ja heille tarjotaan tietoa ja kasvatusohjeita.

Mutta jos mieluummin hautoo katkeruutta eikä yritä tehdä mitään, ei sille ulkopuolinen mitään mahda.

Perhe saa hengähtää? Lapsi on 13, on koulussa ison osan päivää. Kuviitteletko, että tässä on perheen hengähtämisen puutteesta kysymys?

No mistä sitten? Koulussa ne muutkin erityislapset on. Juuri kuvailit, miten perhe--elämänne kulkee koulun ulkopuolella. Sitä on päivässä monta tuntia enemmän kuin koulua.

Jos siellä koulussa tapahtuukin jotain edistystä, huonot olot kotona voi tuhota sen tehokkaasti.

Sinua ottaa päähän, kun kyse on toisen tarpeista eikä sinusta. En ymmärrä, miksi pojallasi ei ole tukiperhettä tai pysyvää sijoituskotia jossa koulutettu ihminen osaisi tulkita häntä oikein.

No isänsä jaksaa kuunnella niitä juttuja, eikä koe mitään tarvetta tuoda lasta maanpinnalle.

Onneksi on tuo isä. Vielä kun pistäisi äidille rajat ja saisi yksinhuoltajuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?

Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!

Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.

Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?

Miksi sen pitäisi kokonaan loppua? Sen voi rajata ja kanavoida.

No miten sitä rajattaisiin? Jaksaisin kuunnella sitä max kerran viikossa. Lapsi siis piirtää aiheesta ja tulee piirustusten kanssa ja esittelee niitä. Niissä on kyseisen maailman (ja niitä on useita, mutta esittelee kerralla 1-2:ta) maailmankartta eri vuosilta ja näkee, miten rajat ovat sodissa siirtyneet. Kiinnostaa kuin seinässä kuivuva maali. Samoin on erikseen alueiden kulttuuristen rajojen kartta, joka EI mukaile valtioiden rajoja. Jos siinä pysyisikin jotenkin kärryillä, voisi olla mielenkiintoista, mutta trust me, it’s not. Kuvittele joku 65-vuotias sukulaismies kertomassa samaa, niin saat käsityksen tunteesta.

Teillä on siellä joku tuleva J.R.R. Tolkien, jolla maailmanrakennus on jo lapsena tasolla, josta moni ammattikirjailija olisi kateellinen -- ja sinä et tee muuta kuin valita. Osanotot lapselle.

No enpä ole senkään ukon paskakirjoja koskaan jaksanut lukea, eikä ole kovin moni muukaan, ihan hirveää paskaa ja tylsyyttä. Ne leffatkin olivat täyttä paskaa ja surkeita. Synkkiä, ja tylsiä.

Jestas miten ankealta ihmiseltä oikein kuulostat. Tuntuu siltä, että ne haasteet ovat pikemminkin sinun kuin lapsesi päässä.

Anteeksi nyt vaan, mutta se, mitä tykkää JRR Tolkienin saduista tai saagasta ei ole mikään mittari ihmisen tylsyydelle. Jos ei niistä nauti niin ei nauti, se ei ole mikään mittari millekään.

Kyse ei ole siitä tykkääkö juuri Tolkienin töistä vai ei, vaan se miten tuo esiin mielipiteensä. Kritiikissäkin voi tuoda esiin mielipiteitä ja mielenkiintoisia näkökulmia. Tuollainen "ihan hirveää paskaa" -asenne joka huokuu kommentoijasta on todella raskas ja tuollaisen ihmisen kanssa kommunikointi on muullakin saralla yleensä todella vaikeaa.

Niin no se on kyllä totta. Ei minulla olekaan sinänsä mtn Tolkienia vastaan, mutta sitä on, että ongelmaa pojan kanssa vähätellään vertaamalla häntä Tolkieniin. Aivan kuin minä olisin tässä jotenkin tyhmä, kun en tajua, että yhtä arvokas tilanne on käsillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?

Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!

Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.

Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?

Miksi sen pitäisi kokonaan loppua? Sen voi rajata ja kanavoida.

No miten sitä rajattaisiin? Jaksaisin kuunnella sitä max kerran viikossa. Lapsi siis piirtää aiheesta ja tulee piirustusten kanssa ja esittelee niitä. Niissä on kyseisen maailman (ja niitä on useita, mutta esittelee kerralla 1-2:ta) maailmankartta eri vuosilta ja näkee, miten rajat ovat sodissa siirtyneet. Kiinnostaa kuin seinässä kuivuva maali. Samoin on erikseen alueiden kulttuuristen rajojen kartta, joka EI mukaile valtioiden rajoja. Jos siinä pysyisikin jotenkin kärryillä, voisi olla mielenkiintoista, mutta trust me, it’s not. Kuvittele joku 65-vuotias sukulaismies kertomassa samaa, niin saat käsityksen tunteesta.

Teillä on siellä joku tuleva J.R.R. Tolkien, jolla maailmanrakennus on jo lapsena tasolla, josta moni ammattikirjailija olisi kateellinen -- ja sinä et tee muuta kuin valita. Osanotot lapselle.

No enpä ole senkään ukon paskakirjoja koskaan jaksanut lukea, eikä ole kovin moni muukaan, ihan hirveää paskaa ja tylsyyttä. Ne leffatkin olivat täyttä paskaa ja surkeita. Synkkiä, ja tylsiä.

Jestas miten ankealta ihmiseltä oikein kuulostat. Tuntuu siltä, että ne haasteet ovat pikemminkin sinun kuin lapsesi päässä.

Anteeksi nyt vaan, mutta se, mitä tykkää JRR Tolkienin saduista tai saagasta ei ole mikään mittari ihmisen tylsyydelle. Jos ei niistä nauti niin ei nauti, se ei ole mikään mittari millekään.

Kyse ei ole siitä tykkääkö juuri Tolkienin töistä vai ei, vaan se miten tuo esiin mielipiteensä. Kritiikissäkin voi tuoda esiin mielipiteitä ja mielenkiintoisia näkökulmia. Tuollainen "ihan hirveää paskaa" -asenne joka huokuu kommentoijasta on todella raskas ja tuollaisen ihmisen kanssa kommunikointi on muullakin saralla yleensä todella vaikeaa.

Niin no se on kyllä totta. Ei minulla olekaan sinänsä mtn Tolkienia vastaan, mutta sitä on, että ongelmaa pojan kanssa vähätellään vertaamalla häntä Tolkieniin. Aivan kuin minä olisin tässä jotenkin tyhmä, kun en tajua, että yhtä arvokas tilanne on käsillä.

Ja siis sitäkään emme tiedä, onko vaiko ei, niin tyhmää kommentoida aivan kuin olisi todennettu Tolkien kyseessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.

Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.

Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.

No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.

Niin, lapsen maailma on normaalistikin suurelta osin leikkiä. Hyvä mielikuvitus on osoitus älykkyydestä. Vaikka olisikin niin, että tällä hetkellä tuo mielikuvitusmaailma hallitsee liikaakin lapsesi elämää, niin silti olisi hyvä kyetä näkemään siinäkin ne positiiviset puolet. Kyllä mielestäni on surkeampaa, että jo ihan pieni lapsi on niin "reaalimaailmassa" ettei kykene keksimään mitään luovaa, eikä kykene leikkiin ja on passiivinen. Lapsellasi on suuri rikkaus ja jos olette viisaita vanhempia, niin saattaisitte kyetä ohjaamaan lastanne niin, että hän pystyisi hyödyntämään mielikuvitustaan.

Niin, ohjaamaan millähän lailla?

Sinun se pitäisi tietää, koska tunnet hänet parhaiten.

Noin yleisesti ottaen, vaikka luomaan omat nettisivut, kirjoittamaan, tms.

Juu, kuulostaa kyllä tosi kivalta, mutta entä jos siinä kävisi niin,mettä lapsi saisi edelleen olla juttuineen yksin? Ketään ei kiinnostaisikaan? Ei se silloin auttaisi ainakaan yhtään.

Aina joku löytyy. Ihmisiä kiinnostaa fantasiat ja vaihtoehtomaailmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.

Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.

Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.

No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.

Niin, lapsen maailma on normaalistikin suurelta osin leikkiä. Hyvä mielikuvitus on osoitus älykkyydestä. Vaikka olisikin niin, että tällä hetkellä tuo mielikuvitusmaailma hallitsee liikaakin lapsesi elämää, niin silti olisi hyvä kyetä näkemään siinäkin ne positiiviset puolet. Kyllä mielestäni on surkeampaa, että jo ihan pieni lapsi on niin "reaalimaailmassa" ettei kykene keksimään mitään luovaa, eikä kykene leikkiin ja on passiivinen. Lapsellasi on suuri rikkaus ja jos olette viisaita vanhempia, niin saattaisitte kyetä ohjaamaan lastanne niin, että hän pystyisi hyödyntämään mielikuvitustaan.

Niin, ohjaamaan millähän lailla?

Sinun se pitäisi tietää, koska tunnet hänet parhaiten.

Noin yleisesti ottaen, vaikka luomaan omat nettisivut, kirjoittamaan, tms.

Juu, kuulostaa kyllä tosi kivalta, mutta entä jos siinä kävisi niin,mettä lapsi saisi edelleen olla juttuineen yksin? Ketään ei kiinnostaisikaan? Ei se silloin auttaisi ainakaan yhtään.

Hän olisi vain tyhmä, yksinäinen, hyljeksitty hönö.

Miksi hänen pitäisi olla?

Käyttää aikaansa asioihin, joista ei kukaan muu kiinnostu, ei osaa jakaa (eli yhteistä juttua siitä saada kenenkään kanssa) jne.

Anna hänelle mahdollisuus löytää toinen tai useampi kiinnostunut, älä lyttää koska itseäsi ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.

Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.

Siis mitä p*skaa te suollatte omista lapsistanne??? Siis voi, eikö lapsi ollutkaan oman egonne jatke vaan ihan oma erilainen yksilö??? Hyi h*lvetti mitä tyyppejä, opetelkaa käsittelemään omaa narsismianne ja tunteitanne älkääkä lapsenne elämää niillä pilatko. Oksettavia.

Mitä tarkoitat tuolla oman egon jatkeella? Minun on vaikea kuvitella sinua arvostamassa itsestäsi erilaista tai poikkeavaa lasta.

Hah, mun lapseni on asperger ja todella kova höpöttämään juttujaan, mutta koska annan hänen olla oma itsensä ja arvostan hänen erilaisuuttaan JA osaan käsitellä tunteeni ilman että kaadan roskaämpäriäni lapsen kannettavaksi, ei ole mitään ongelmaa arvostaa häntä. Painotan myös vuorovaikutuksessa hänen vahvuuksiaan ja sanon suoraan jos joku käytös tuntuu raskaalta tai ärsyttävältä, mutta huom.en koskaan sano, että lapsi sitä olisi, VAIN SEN HETKINEN KÄYTÖS. Näin myös lapsi on oppinut ottamaan huomioon toisia ja toisten tilaa ja rauhaa ja nyt 15-vuotiaana käy normaaliopetuksessa ja hänellä on ystäviäkin.

Tää oman egon jatke- juttu on valitettavan yleinen vanhemmilla, joiden lapsen tehtävä on pönkittää vanhemman eroa ja jos ei siihen kykene, on pettymys. Näillä vanhemmilla on päässään ollut oma käsikirjoitus minkälaisen lapsen saavat ja minkälaisen lapsen hyväksyvät ja sitten, kun näin ei käykään, emotionaalisesti hylätään oma lapsi. Siis sen sijaan, että oikeasti tutustuttaisiin lapseen ja hyväksyttäisiin hänet omana itsenään JA käsiteltäis ne omat ongelmat erikseen (Siis näiden vanhempien).

Mun tyttö alkoi apinoida Pahalapsi tubettajaa. Halusi jopa nimetä meidän kissan saman nimiseksi kuin hänen kissansa Mäyski ja opiskella samaan ammattiin. Minäkin hänen kanavaansa seuraan, niin sinällään oon iloinen että esikuva on niinkin hyvä ja järkevä. Mutta. Iso mutta. Pahalapsi puhuu sen puolesta miten hienoa on olla oma itsensä. Otin tytön puhutteluun ja kysyin miksi hän kokee tarvetta matkia toisen ihmisen elämää ja kerroin, että hän ei ikinä tule olemaan tämä tubettaja vaikka pukeutuisi samalla lailla ja olis samassa työpaikassa. Elämät on silti aivan erit ja kannattais tehdä kuten hän opettaa eli elää just sitä oman näköistä elämää. Hänkään tuskin arvostaa, että joku kopioi hänen elämänsä.

Egoa, ei eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aapee on provo. Älkää ruokkiko sitä enää.

Ei ap, mutta äitihullu tuli ja sotki omat juttunsa tähän.

Ai, äitihullullako on tällaisiakin juttuja välillä, erikoista, eihän tuo edes asu lastensa kanssa.

Tämä onkin yksi syy siihen, etten asu. Meni hermo, koska olin ainoa, joka ei kestänyt tuota pojan käytöstä.

Sinä olet lapselle haitallinen.

Tuon takia en haluakaan kakaroita. Ovat rasittavia ja ärsyttäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.

Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.

Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.

No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.

Niin, lapsen maailma on normaalistikin suurelta osin leikkiä. Hyvä mielikuvitus on osoitus älykkyydestä. Vaikka olisikin niin, että tällä hetkellä tuo mielikuvitusmaailma hallitsee liikaakin lapsesi elämää, niin silti olisi hyvä kyetä näkemään siinäkin ne positiiviset puolet. Kyllä mielestäni on surkeampaa, että jo ihan pieni lapsi on niin "reaalimaailmassa" ettei kykene keksimään mitään luovaa, eikä kykene leikkiin ja on passiivinen. Lapsellasi on suuri rikkaus ja jos olette viisaita vanhempia, niin saattaisitte kyetä ohjaamaan lastanne niin, että hän pystyisi hyödyntämään mielikuvitustaan.

Niin, ohjaamaan millähän lailla?

Sinun se pitäisi tietää, koska tunnet hänet parhaiten.

Noin yleisesti ottaen, vaikka luomaan omat nettisivut, kirjoittamaan, tms.

Juu, kuulostaa kyllä tosi kivalta, mutta entä jos siinä kävisi niin,mettä lapsi saisi edelleen olla juttuineen yksin? Ketään ei kiinnostaisikaan? Ei se silloin auttaisi ainakaan yhtään.

Aina joku löytyy. Ihmisiä kiinnostaa fantasiat ja vaihtoehtomaailmat.

Tämä on sellainen poliittinen maailma, jossa en näe mitään fantasiaa. On vain eri nimisiä kansakuntia, jotka valtaavat alaa toisilta ja osa on ystävällismielisiä ja osa sotaisia. Kerrotaan heidän ammattejaan ja uskonnostaan. Eikä niihin sisälly mitään kuviteltua. Ainoa kuvitelma on se, ettei näitä ole oikeasti olemassa, paitsi lapsi jollain lailla uskoo, että universumissa voisi ollakin. Koska se on ääretön. Voi toki olla, näin voi halutessaan ajatella, mutta mitä sitten?

Ketä samanikäistä kiinnostaisi politiikka- ja uskontopainotteinen puhe, jota maailmoja sitten pitäisi luoda? Ja jos toisen ajattelu ei sovi lapsellemme, menettää kiinnostuksen ottaa toista siihen ainakaan mukaan.

:D

Lapsi ärsyttää sua siksi, koska ethän SINÄ nyt TUOLLAISTA kasvattanut :D Kasvatit hienon lapsen, joka puhuu kivasti, käyttää haluamiasi sanoja, on kiinnostunut siitä mistä sinäkin olet kiinnostunut, eli Tärkeistä ja Paremmista asioista kuin muut jälkeenjääneet wtkaverinsa ;)

 Kasvatit lapsen jonka kanssa jaat elämäsi, ja johon hän on sujahtanut mukavasti kuin itsestään, sinun ylivoimaisella äitiydellä ja opettamisella. Toki lapsesi on myös joo sinulta saamiensa geenien perusteella niin valioainesta, ettei hänelle pitäisi tulla mieleenkään mikään muiden matkimoinen, vaan hän on kaltaisesi uniikki lumihiutale, joka ajattelee omilla aivoillaan, aivan kuten sinäkin teet :D

Sitä vain että tervetuloa teinivaiheeseen! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.

Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.

Siis mitä p*skaa te suollatte omista lapsistanne??? Siis voi, eikö lapsi ollutkaan oman egonne jatke vaan ihan oma erilainen yksilö??? Hyi h*lvetti mitä tyyppejä, opetelkaa käsittelemään omaa narsismianne ja tunteitanne älkääkä lapsenne elämää niillä pilatko. Oksettavia.

Mitä tarkoitat tuolla oman egon jatkeella? Minun on vaikea kuvitella sinua arvostamassa itsestäsi erilaista tai poikkeavaa lasta.

Hah, mun lapseni on asperger ja todella kova höpöttämään juttujaan, mutta koska annan hänen olla oma itsensä ja arvostan hänen erilaisuuttaan JA osaan käsitellä tunteeni ilman että kaadan roskaämpäriäni lapsen kannettavaksi, ei ole mitään ongelmaa arvostaa häntä. Painotan myös vuorovaikutuksessa hänen vahvuuksiaan ja sanon suoraan jos joku käytös tuntuu raskaalta tai ärsyttävältä, mutta huom.en koskaan sano, että lapsi sitä olisi, VAIN SEN HETKINEN KÄYTÖS. Näin myös lapsi on oppinut ottamaan huomioon toisia ja toisten tilaa ja rauhaa ja nyt 15-vuotiaana käy normaaliopetuksessa ja hänellä on ystäviäkin.

Tää oman egon jatke- juttu on valitettavan yleinen vanhemmilla, joiden lapsen tehtävä on pönkittää vanhemman eroa ja jos ei siihen kykene, on pettymys. Näillä vanhemmilla on päässään ollut oma käsikirjoitus minkälaisen lapsen saavat ja minkälaisen lapsen hyväksyvät ja sitten, kun näin ei käykään, emotionaalisesti hylätään oma lapsi. Siis sen sijaan, että oikeasti tutustuttaisiin lapseen ja hyväksyttäisiin hänet omana itsenään JA käsiteltäis ne omat ongelmat erikseen (Siis näiden vanhempien).

Millälailla osoitat, että arvostat häntä?

Ap rajoita sitä tuuteissa pyörimistä ja tehkää yhdessä jotain tässä reaalimaailmassa. Sinne tiktokkeihin eksyy jos siellä viettää liikaa aikaa.

Tolkienin äiti. Osta pojalle hyvät välineet ja pistä se kirjoittamaan kirjoja näistä jutuista. Sitten ryhdyt managerksi ja elätte kaikki kirjojen, elokuvien ja oheistuotteiden lisensioinnilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.

Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.

Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.

No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.

Niin, lapsen maailma on normaalistikin suurelta osin leikkiä. Hyvä mielikuvitus on osoitus älykkyydestä. Vaikka olisikin niin, että tällä hetkellä tuo mielikuvitusmaailma hallitsee liikaakin lapsesi elämää, niin silti olisi hyvä kyetä näkemään siinäkin ne positiiviset puolet. Kyllä mielestäni on surkeampaa, että jo ihan pieni lapsi on niin "reaalimaailmassa" ettei kykene keksimään mitään luovaa, eikä kykene leikkiin ja on passiivinen. Lapsellasi on suuri rikkaus ja jos olette viisaita vanhempia, niin saattaisitte kyetä ohjaamaan lastanne niin, että hän pystyisi hyödyntämään mielikuvitustaan.

Niin, ohjaamaan millähän lailla?

Sinun se pitäisi tietää, koska tunnet hänet parhaiten.

Noin yleisesti ottaen, vaikka luomaan omat nettisivut, kirjoittamaan, tms.

Juu, kuulostaa kyllä tosi kivalta, mutta entä jos siinä kävisi niin,mettä lapsi saisi edelleen olla juttuineen yksin? Ketään ei kiinnostaisikaan? Ei se silloin auttaisi ainakaan yhtään.

Aina joku löytyy. Ihmisiä kiinnostaa fantasiat ja vaihtoehtomaailmat.

Tämä on sellainen poliittinen maailma, jossa en näe mitään fantasiaa. On vain eri nimisiä kansakuntia, jotka valtaavat alaa toisilta ja osa on ystävällismielisiä ja osa sotaisia. Kerrotaan heidän ammattejaan ja uskonnostaan. Eikä niihin sisälly mitään kuviteltua. Ainoa kuvitelma on se, ettei näitä ole oikeasti olemassa, paitsi lapsi jollain lailla uskoo, että universumissa voisi ollakin. Koska se on ääretön. Voi toki olla, näin voi halutessaan ajatella, mutta mitä sitten?

Ketä samanikäistä kiinnostaisi politiikka- ja uskontopainotteinen puhe, jota maailmoja sitten pitäisi luoda? Ja jos toisen ajattelu ei sovi lapsellemme, menettää kiinnostuksen ottaa toista siihen ainakaan mukaan.

Tai voisi toki kiinnostaa eri-ikäisiäkin, mutta ketä nuorempaa tämä kiinnostaisi? Entä vanhempaa ????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähemmän tätä palstaa seuranneille tiedoksi, että pojastaan valittaja on ns. "Äitihullu", vuodesta toiseen tätä palstaa äitinsä ja perheensä vihaamisella spämmäävä, sekaisin kuin seinäkello oleva ihminen. Hänelle on ihan turha vastailla ja antaa neuvoja, kyseisen ihmisen olisi syytä poistaa itsensä pysyvästi sekä perheenjäsentensä elämästä että Internetistä.

Mmm onko tämä oikeasti sama tyyppi? Luin jokin aika sitten taaksepäin tämän ihan todennetun äitihullun juttuja siitä kuinka lapsen selitykset on tylsiä ja tyhmiä ja totesin että niinhän ne saattaa lapsilla olla ja siitä sitten palsta taas kävi minun kimppuuni että miten kehtaat. Aloittaja ei kuitenkaan kuulosta samalta ihmiseltä.

Ei aloittaja puhunut pojasta vaan tytöstä, sitten ketjuun pomppasi äitihullu valittamaan pojastaan. Luepa lisää äitihullun juttuja, niin toivottavasti ymmärrät että siellä on ihan patologista vihaa eikä mitään normaalia ärtymystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.

Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.

Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.

No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.

Niin, lapsen maailma on normaalistikin suurelta osin leikkiä. Hyvä mielikuvitus on osoitus älykkyydestä. Vaikka olisikin niin, että tällä hetkellä tuo mielikuvitusmaailma hallitsee liikaakin lapsesi elämää, niin silti olisi hyvä kyetä näkemään siinäkin ne positiiviset puolet. Kyllä mielestäni on surkeampaa, että jo ihan pieni lapsi on niin "reaalimaailmassa" ettei kykene keksimään mitään luovaa, eikä kykene leikkiin ja on passiivinen. Lapsellasi on suuri rikkaus ja jos olette viisaita vanhempia, niin saattaisitte kyetä ohjaamaan lastanne niin, että hän pystyisi hyödyntämään mielikuvitustaan.

Niin, ohjaamaan millähän lailla?

Sinun se pitäisi tietää, koska tunnet hänet parhaiten.

Noin yleisesti ottaen, vaikka luomaan omat nettisivut, kirjoittamaan, tms.

Juu, kuulostaa kyllä tosi kivalta, mutta entä jos siinä kävisi niin,mettä lapsi saisi edelleen olla juttuineen yksin? Ketään ei kiinnostaisikaan? Ei se silloin auttaisi ainakaan yhtään.

Hän olisi vain tyhmä, yksinäinen, hyljeksitty hönö.

Miksi hänen pitäisi olla?

Käyttää aikaansa asioihin, joista ei kukaan muu kiinnostu, ei osaa jakaa (eli yhteistä juttua siitä saada kenenkään kanssa) jne.

Anna hänelle mahdollisuus löytää toinen tai useampi kiinnostunut, älä lyttää koska itseäsi ei kiinnosta.

Voisin antaakin, mietin vain sitä, että itkisin, jos kukaan ei sitten kiinnostuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.

Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.

Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.

No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.

Niin, lapsen maailma on normaalistikin suurelta osin leikkiä. Hyvä mielikuvitus on osoitus älykkyydestä. Vaikka olisikin niin, että tällä hetkellä tuo mielikuvitusmaailma hallitsee liikaakin lapsesi elämää, niin silti olisi hyvä kyetä näkemään siinäkin ne positiiviset puolet. Kyllä mielestäni on surkeampaa, että jo ihan pieni lapsi on niin "reaalimaailmassa" ettei kykene keksimään mitään luovaa, eikä kykene leikkiin ja on passiivinen. Lapsellasi on suuri rikkaus ja jos olette viisaita vanhempia, niin saattaisitte kyetä ohjaamaan lastanne niin, että hän pystyisi hyödyntämään mielikuvitustaan.

Niin, ohjaamaan millähän lailla?

Sinun se pitäisi tietää, koska tunnet hänet parhaiten.

Noin yleisesti ottaen, vaikka luomaan omat nettisivut, kirjoittamaan, tms.

Juu, kuulostaa kyllä tosi kivalta, mutta entä jos siinä kävisi niin,mettä lapsi saisi edelleen olla juttuineen yksin? Ketään ei kiinnostaisikaan? Ei se silloin auttaisi ainakaan yhtään.

Hän olisi vain tyhmä, yksinäinen, hyljeksitty hönö.

Miksi hänen pitäisi olla?

Käyttää aikaansa asioihin, joista ei kukaan muu kiinnostu, ei osaa jakaa (eli yhteistä juttua siitä saada kenenkään kanssa) jne.

Anna hänelle mahdollisuus löytää toinen tai useampi kiinnostunut, älä lyttää koska itseäsi ei kiinnosta.

Voisin antaakin, mietin vain sitä, että itkisin, jos kukaan ei sitten kiinnostuisi.

Itkisin ja huolestuisin ihan sairaasti.

Monilla eri tavoilla: viettämällä aikaa hänen kanssaan siten miten hän haluaa, katseilla, pystypeukuilla, kuuntelemalla, kyselemällä, kannustamalla, osoittamalla kiinnostusta, kyselemällä ja kuuntelemalla mielipiteitä ja näkemyksiä, keskustelemalla, suunnittelemalla elämäämme ottaen iän mukaisesti hänen ajatukset ja toiveet huomioon, myöntämällä kun olen väärässä ja hän oikeassa, pyytämällä anteeksi jne.jne.jne. Siis miljoona erilaista tapaa.