Lue keskustelun säännöt.
Oma lapsi ärsyttää. En vaan kestä hänen juttujaan.
05.12.2020 |
Miksi? Siis miksi tunnen näin. 10 v tyttö on välillä tosi rasittava. Jauhaa jatkuvasti Tiktokista, snäpistä ja tubettajista. Matkii heitä, muuttanut puhetyyliään ja tuntuu että arkisetkin asiat ovat hänelle jotain esitystä.
Siis ihan sietämätön ja pelkästään tytön olemus ärsyttää.
En sitä näytä tietenkään mutta varmasti aistii ärsytykseni.
Toisaalta, kun olen lapsen kanssa kaksin, esim lenkillä, kaupassa yms niin hän on ihana pieni oma itsensä.
Miten saan nämä ärsytyksen tunteet pois?
Kommentit (125)
Ai jai, ihan oma pieni tuure boelius kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähemmän tätä palstaa seuranneille tiedoksi, että pojastaan valittaja on ns. "Äitihullu", vuodesta toiseen tätä palstaa äitinsä ja perheensä vihaamisella spämmäävä, sekaisin kuin seinäkello oleva ihminen. Hänelle on ihan turha vastailla ja antaa neuvoja, kyseisen ihmisen olisi syytä poistaa itsensä pysyvästi sekä perheenjäsentensä elämästä että Internetistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?
Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!
Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.
Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?Miksi sen pitäisi kokonaan loppua? Sen voi rajata ja kanavoida.
No miten sitä rajattaisiin? Jaksaisin kuunnella sitä max kerran viikossa. Lapsi siis piirtää aiheesta ja tulee piirustusten kanssa ja esittelee niitä. Niissä on kyseisen maailman (ja niitä on useita, mutta esittelee kerralla 1-2:ta) maailmankartta eri vuosilta ja näkee, miten rajat ovat sodissa siirtyneet. Kiinnostaa kuin seinässä kuivuva maali. Samoin on erikseen alueiden kulttuuristen rajojen kartta, joka EI mukaile valtioiden rajoja. Jos siinä pysyisikin jotenkin kärryillä, voisi olla mielenkiintoista, mutta trust me, it’s not. Kuvittele joku 65-vuotias sukulaismies kertomassa samaa, niin saat käsityksen tunteesta.
Teillä on siellä joku tuleva J.R.R. Tolkien, jolla maailmanrakennus on jo lapsena tasolla, josta moni ammattikirjailija olisi kateellinen -- ja sinä et tee muuta kuin valita. Osanotot lapselle.
No enpä ole senkään ukon paskakirjoja koskaan jaksanut lukea, eikä ole kovin moni muukaan, ihan hirveää paskaa ja tylsyyttä. Ne leffatkin olivat täyttä paskaa ja surkeita. Synkkiä, ja tylsiä.
Jestas miten ankealta ihmiseltä oikein kuulostat. Tuntuu siltä, että ne haasteet ovat pikemminkin sinun kuin lapsesi päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?
Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!
Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.
Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?Miksi sen pitäisi kokonaan loppua? Sen voi rajata ja kanavoida.
No miten sitä rajattaisiin? Jaksaisin kuunnella sitä max kerran viikossa. Lapsi siis piirtää aiheesta ja tulee piirustusten kanssa ja esittelee niitä. Niissä on kyseisen maailman (ja niitä on useita, mutta esittelee kerralla 1-2:ta) maailmankartta eri vuosilta ja näkee, miten rajat ovat sodissa siirtyneet. Kiinnostaa kuin seinässä kuivuva maali. Samoin on erikseen alueiden kulttuuristen rajojen kartta, joka EI mukaile valtioiden rajoja. Jos siinä pysyisikin jotenkin kärryillä, voisi olla mielenkiintoista, mutta trust me, it’s not. Kuvittele joku 65-vuotias sukulaismies kertomassa samaa, niin saat käsityksen tunteesta.
Teillä on siellä joku tuleva J.R.R. Tolkien, jolla maailmanrakennus on jo lapsena tasolla, josta moni ammattikirjailija olisi kateellinen -- ja sinä et tee muuta kuin valita. Osanotot lapselle.
No enpä ole senkään ukon paskakirjoja koskaan jaksanut lukea, eikä ole kovin moni muukaan, ihan hirveää paskaa ja tylsyyttä. Ne leffatkin olivat täyttä paskaa ja surkeita. Synkkiä, ja tylsiä.
Jestas miten ankealta ihmiseltä oikein kuulostat. Tuntuu siltä, että ne haasteet ovat pikemminkin sinun kuin lapsesi päässä.
Anteeksi nyt vaan, mutta se, mitä tykkää JRR Tolkienin saduista tai saagasta ei ole mikään mittari ihmisen tylsyydelle. Jos ei niistä nauti niin ei nauti, se ei ole mikään mittari millekään.
Vierailija kirjoitti:
Vähemmän tätä palstaa seuranneille tiedoksi, että pojastaan valittaja on ns. "Äitihullu", vuodesta toiseen tätä palstaa äitinsä ja perheensä vihaamisella spämmäävä, sekaisin kuin seinäkello oleva ihminen. Hänelle on ihan turha vastailla ja antaa neuvoja, kyseisen ihmisen olisi syytä poistaa itsensä pysyvästi sekä perheenjäsentensä elämästä että Internetistä.
Mmm onko tämä oikeasti sama tyyppi? Luin jokin aika sitten taaksepäin tämän ihan todennetun äitihullun juttuja siitä kuinka lapsen selitykset on tylsiä ja tyhmiä ja totesin että niinhän ne saattaa lapsilla olla ja siitä sitten palsta taas kävi minun kimppuuni että miten kehtaat. Aloittaja ei kuitenkaan kuulosta samalta ihmiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.
No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.
Niin, lapsen maailma on normaalistikin suurelta osin leikkiä. Hyvä mielikuvitus on osoitus älykkyydestä. Vaikka olisikin niin, että tällä hetkellä tuo mielikuvitusmaailma hallitsee liikaakin lapsesi elämää, niin silti olisi hyvä kyetä näkemään siinäkin ne positiiviset puolet. Kyllä mielestäni on surkeampaa, että jo ihan pieni lapsi on niin "reaalimaailmassa" ettei kykene keksimään mitään luovaa, eikä kykene leikkiin ja on passiivinen. Lapsellasi on suuri rikkaus ja jos olette viisaita vanhempia, niin saattaisitte kyetä ohjaamaan lastanne niin, että hän pystyisi hyödyntämään mielikuvitustaan.
Niin, ohjaamaan millähän lailla?
Sinun se pitäisi tietää, koska tunnet hänet parhaiten.
Noin yleisesti ottaen, vaikka luomaan omat nettisivut, kirjoittamaan, tms.
Juu, kuulostaa kyllä tosi kivalta, mutta entä jos siinä kävisi niin,mettä lapsi saisi edelleen olla juttuineen yksin? Ketään ei kiinnostaisikaan? Ei se silloin auttaisi ainakaan yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.
No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.
Niin, lapsen maailma on normaalistikin suurelta osin leikkiä. Hyvä mielikuvitus on osoitus älykkyydestä. Vaikka olisikin niin, että tällä hetkellä tuo mielikuvitusmaailma hallitsee liikaakin lapsesi elämää, niin silti olisi hyvä kyetä näkemään siinäkin ne positiiviset puolet. Kyllä mielestäni on surkeampaa, että jo ihan pieni lapsi on niin "reaalimaailmassa" ettei kykene keksimään mitään luovaa, eikä kykene leikkiin ja on passiivinen. Lapsellasi on suuri rikkaus ja jos olette viisaita vanhempia, niin saattaisitte kyetä ohjaamaan lastanne niin, että hän pystyisi hyödyntämään mielikuvitustaan.
Niin, ohjaamaan millähän lailla?
Sinun se pitäisi tietää, koska tunnet hänet parhaiten.
Noin yleisesti ottaen, vaikka luomaan omat nettisivut, kirjoittamaan, tms.Juu, kuulostaa kyllä tosi kivalta, mutta entä jos siinä kävisi niin,mettä lapsi saisi edelleen olla juttuineen yksin? Ketään ei kiinnostaisikaan? Ei se silloin auttaisi ainakaan yhtään.
Hän olisi vain tyhmä, yksinäinen, hyljeksitty hönö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Et sinäkään niin kivalta vaikuta. Katkeralta pikemminkin.
Onko lapsen neurologinen puoli tutkittu? Kuulostaa lievältä autismilta. Hän voi myös olla herkkä lapsi, joka ei kestä suorittavaa ilmapiiriä.On tutkittu ja on ja lapsuusiän autismi. Tieto ei auta yhtään tykkäämään piirteestä enemmän. Arvasin diagnoosin jo ennen tutkimuksiakin.
Liittykää autismiperheille tarkoitettuun yhdistykseen. Saatte vertaistukea. Poikanne kehitys on pitkälti kiinni siitä miten häntä kohdellaan.
Mll järjestää perhekuntoutusta, lähiomaisen perhe on hyötynyt siitä. Heidän poikansa pärjää kun on saanut opiskella sitä mikä kiinnostaa.Tukea? Minkälaista tukea sieltä saisi siihen, että tuo pöpötys loppuisi? Tai ettei sitä tarvitsisi kuunnella, lähinnä?
Sellaista, että perhe saa hengähtää, jutella muiden samaa kokevien vanhempien kanssa ja heille tarjotaan tietoa ja kasvatusohjeita.
Mutta jos mieluummin hautoo katkeruutta eikä yritä tehdä mitään, ei sille ulkopuolinen mitään mahda.Perhe saa hengähtää? Lapsi on 13, on koulussa ison osan päivää. Kuviitteletko, että tässä on perheen hengähtämisen puutteesta kysymys?
No mistä sitten? Koulussa ne muutkin erityislapset on. Juuri kuvailit, miten perhe--elämänne kulkee koulun ulkopuolella. Sitä on päivässä monta tuntia enemmän kuin koulua.
Jos siellä koulussa tapahtuukin jotain edistystä, huonot olot kotona voi tuhota sen tehokkaasti.
Sinua ottaa päähän, kun kyse on toisen tarpeista eikä sinusta. En ymmärrä, miksi pojallasi ei ole tukiperhettä tai pysyvää sijoituskotia jossa koulutettu ihminen osaisi tulkita häntä oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Olen miettinyt, että lapselle pitäisi ehkä sanoa, että äitiä ei ainakaan kiinnosta nämä sinun juttusi yhtään, mutta se on vähän vaikeaa, koska pojalla on diagnosoitu masennus jossain vaiheessa ja se saattaisi uusiutua, jos hänelle on rehellinen. Mietin vain, että millaisen kuvan se hänelle antaa, kun jengi vain esittää kiinnostunutta. Ja siis pelkällä kuuntelulla ei pinteestä pääse, lapsi myös kyselee tasaisin väliajoin, että ”onko sinulla näistä jotain kysyttävää?” Sinun on siis parasta olla kiinnostunut aiheesta!
Asperger?
Sopikaa joku tietty aika päivästä tai viikosta jolloin puhutte näistä pojan jutuista? Vaikka joka päivä klo 18-19 juttelette niistä ja keskitytte niihin. Tai vaikka kerran arkena ja parina kertana viikonloppuna jos hyvin raskasta on kuunnella. Muuna aikana niistä ei jutella. Sitten niinä aikoina kun niistä jutellaan niin osoitat täyden mielenkiinnon. Ja jos hän haluaa että kysyt jotain niin sano vaikka että se ja se jäi vielä mietityttämään että mitä se tarkoittaa. Jos aihe on lapselle rakas ja tärkeä niin hän jaksaa siitä kyllä kertoa tarkemmin.
Kyllä voi ihan hyvin sanoa että anteeksi mutta en oikein ymmärrä tuota. Voi kertoa että välillä on vaikea kuunnella aiheesta koko ajan josta ei mitään tiedä tai joka ei itseä niin kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapee on provo. Älkää ruokkiko sitä enää.
Ei ap, mutta äitihullu tuli ja sotki omat juttunsa tähän.
Ai, äitihullullako on tällaisiakin juttuja välillä, erikoista, eihän tuo edes asu lastensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Et sinäkään niin kivalta vaikuta. Katkeralta pikemminkin.
Onko lapsen neurologinen puoli tutkittu? Kuulostaa lievältä autismilta. Hän voi myös olla herkkä lapsi, joka ei kestä suorittavaa ilmapiiriä.On tutkittu ja on ja lapsuusiän autismi. Tieto ei auta yhtään tykkäämään piirteestä enemmän. Arvasin diagnoosin jo ennen tutkimuksiakin.
Liittykää autismiperheille tarkoitettuun yhdistykseen. Saatte vertaistukea. Poikanne kehitys on pitkälti kiinni siitä miten häntä kohdellaan.
Mll järjestää perhekuntoutusta, lähiomaisen perhe on hyötynyt siitä. Heidän poikansa pärjää kun on saanut opiskella sitä mikä kiinnostaa.Tukea? Minkälaista tukea sieltä saisi siihen, että tuo pöpötys loppuisi? Tai ettei sitä tarvitsisi kuunnella, lähinnä?
Sellaista, että perhe saa hengähtää, jutella muiden samaa kokevien vanhempien kanssa ja heille tarjotaan tietoa ja kasvatusohjeita.
Mutta jos mieluummin hautoo katkeruutta eikä yritä tehdä mitään, ei sille ulkopuolinen mitään mahda.Perhe saa hengähtää? Lapsi on 13, on koulussa ison osan päivää. Kuviitteletko, että tässä on perheen hengähtämisen puutteesta kysymys?
No mistä sitten? Koulussa ne muutkin erityislapset on. Juuri kuvailit, miten perhe--elämänne kulkee koulun ulkopuolella. Sitä on päivässä monta tuntia enemmän kuin koulua.
Jos siellä koulussa tapahtuukin jotain edistystä, huonot olot kotona voi tuhota sen tehokkaasti.
Sinua ottaa päähän, kun kyse on toisen tarpeista eikä sinusta. En ymmärrä, miksi pojallasi ei ole tukiperhettä tai pysyvää sijoituskotia jossa koulutettu ihminen osaisi tulkita häntä oikein.
No isänsä jaksaa kuunnella niitä juttuja, eikä koe mitään tarvetta tuoda lasta maanpinnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.
No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.
Niin, lapsen maailma on normaalistikin suurelta osin leikkiä. Hyvä mielikuvitus on osoitus älykkyydestä. Vaikka olisikin niin, että tällä hetkellä tuo mielikuvitusmaailma hallitsee liikaakin lapsesi elämää, niin silti olisi hyvä kyetä näkemään siinäkin ne positiiviset puolet. Kyllä mielestäni on surkeampaa, että jo ihan pieni lapsi on niin "reaalimaailmassa" ettei kykene keksimään mitään luovaa, eikä kykene leikkiin ja on passiivinen. Lapsellasi on suuri rikkaus ja jos olette viisaita vanhempia, niin saattaisitte kyetä ohjaamaan lastanne niin, että hän pystyisi hyödyntämään mielikuvitustaan.
Niin, ohjaamaan millähän lailla?
Sinun se pitäisi tietää, koska tunnet hänet parhaiten.
Noin yleisesti ottaen, vaikka luomaan omat nettisivut, kirjoittamaan, tms.Juu, kuulostaa kyllä tosi kivalta, mutta entä jos siinä kävisi niin,mettä lapsi saisi edelleen olla juttuineen yksin? Ketään ei kiinnostaisikaan? Ei se silloin auttaisi ainakaan yhtään.
Aina voi a kannattaa yrittää, ellei sitten saa iloa lapsensa sabotoinnista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?
Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!
Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.
Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?Ehkä sä voisit sanoa lapselle suoraan, että isä on parempi vanhempi ja älykkäämpi ihminen, näistä asioista kannattaa siksi jutella mieluummin isän kanssa. Ja että sulle taas kannattaa jutella tosikompia, koska tajuat sellaista paremmin?
No eipä tuon lapsen höpötys kovin älykkäältä vaikuta. Lapsenkin (jo 13 v) on hyvä oppia, että koko maailma ei pyöri hänen ympärillään. En itse jaksaisi kuunnella keneltäkään jatkuvaa höpötystä ja vielä esittää kiinnostunutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi kasvaa, miksi et siedä sitä? Tuolla tyylillä saat teinin, joka ei puhu sinulle mitään. Kunnioita lastasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapee on provo. Älkää ruokkiko sitä enää.
Ei ap, mutta äitihullu tuli ja sotki omat juttunsa tähän.
Ai, äitihullullako on tällaisiakin juttuja välillä, erikoista, eihän tuo edes asu lastensa kanssa.
Tämä onkin yksi syy siihen, etten asu. Meni hermo, koska olin ainoa, joka ei kestänyt tuota pojan käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?
Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!
Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.
Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?Miksi sen pitäisi kokonaan loppua? Sen voi rajata ja kanavoida.
No miten sitä rajattaisiin? Jaksaisin kuunnella sitä max kerran viikossa. Lapsi siis piirtää aiheesta ja tulee piirustusten kanssa ja esittelee niitä. Niissä on kyseisen maailman (ja niitä on useita, mutta esittelee kerralla 1-2:ta) maailmankartta eri vuosilta ja näkee, miten rajat ovat sodissa siirtyneet. Kiinnostaa kuin seinässä kuivuva maali. Samoin on erikseen alueiden kulttuuristen rajojen kartta, joka EI mukaile valtioiden rajoja. Jos siinä pysyisikin jotenkin kärryillä, voisi olla mielenkiintoista, mutta trust me, it’s not. Kuvittele joku 65-vuotias sukulaismies kertomassa samaa, niin saat käsityksen tunteesta.
Teillä on siellä joku tuleva J.R.R. Tolkien, jolla maailmanrakennus on jo lapsena tasolla, josta moni ammattikirjailija olisi kateellinen -- ja sinä et tee muuta kuin valita. Osanotot lapselle.
No enpä ole senkään ukon paskakirjoja koskaan jaksanut lukea, eikä ole kovin moni muukaan, ihan hirveää paskaa ja tylsyyttä. Ne leffatkin olivat täyttä paskaa ja surkeita. Synkkiä, ja tylsiä.
Jestas miten ankealta ihmiseltä oikein kuulostat. Tuntuu siltä, että ne haasteet ovat pikemminkin sinun kuin lapsesi päässä.
Anteeksi nyt vaan, mutta se, mitä tykkää JRR Tolkienin saduista tai saagasta ei ole mikään mittari ihmisen tylsyydelle. Jos ei niistä nauti niin ei nauti, se ei ole mikään mittari millekään.
Kyse ei ole siitä tykkääkö juuri Tolkienin töistä vai ei, vaan se miten tuo esiin mielipiteensä. Kritiikissäkin voi tuoda esiin mielipiteitä ja mielenkiintoisia näkökulmia. Tuollainen "ihan hirveää paskaa" -asenne joka huokuu kommentoijasta on todella raskas ja tuollaisen ihmisen kanssa kommunikointi on muullakin saralla yleensä todella vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.
No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.
Niin, lapsen maailma on normaalistikin suurelta osin leikkiä. Hyvä mielikuvitus on osoitus älykkyydestä. Vaikka olisikin niin, että tällä hetkellä tuo mielikuvitusmaailma hallitsee liikaakin lapsesi elämää, niin silti olisi hyvä kyetä näkemään siinäkin ne positiiviset puolet. Kyllä mielestäni on surkeampaa, että jo ihan pieni lapsi on niin "reaalimaailmassa" ettei kykene keksimään mitään luovaa, eikä kykene leikkiin ja on passiivinen. Lapsellasi on suuri rikkaus ja jos olette viisaita vanhempia, niin saattaisitte kyetä ohjaamaan lastanne niin, että hän pystyisi hyödyntämään mielikuvitustaan.
Niin, ohjaamaan millähän lailla?
Sinun se pitäisi tietää, koska tunnet hänet parhaiten.
Noin yleisesti ottaen, vaikka luomaan omat nettisivut, kirjoittamaan, tms.Juu, kuulostaa kyllä tosi kivalta, mutta entä jos siinä kävisi niin,mettä lapsi saisi edelleen olla juttuineen yksin? Ketään ei kiinnostaisikaan? Ei se silloin auttaisi ainakaan yhtään.
Hän olisi vain tyhmä, yksinäinen, hyljeksitty hönö.
Miksi hänen pitäisi olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos koittaisitte kasvattaa niitä lapsianne. Toisin sanoen rohkaista ja kannustaa heissä niitä ominaisuuksia, joita arvostatte, ja auttaa heitä pääsemään yli niistä, jotka ovat haitallisia?
Keskustelkaa esittämisen vaaroista ja oman persoonan hukkaamisesta. Ja osoittakaa _paljon_ rakkautta silloin kun lapsenne ovat omia itsejään!
Meillä ei onnistunut, koska mies ei ärsyynny mielikuvitusaiheiden kuuntelusta samalla lailla kuin minä. Eli lapsi kuitenkin odottaa ja olettaa, että niitä käydään läpi ja kuunnellaan.
Toisekseen en tiedä, miten autettaisiin lopettamaan tuollainen puhe?Ehkä sä voisit sanoa lapselle suoraan, että isä on parempi vanhempi ja älykkäämpi ihminen, näistä asioista kannattaa siksi jutella mieluummin isän kanssa. Ja että sulle taas kannattaa jutella tosikompia, koska tajuat sellaista paremmin?
No eipä tuon lapsen höpötys kovin älykkäältä vaikuta. Lapsenkin (jo 13 v) on hyvä oppia, että koko maailma ei pyöri hänen ympärillään. En itse jaksaisi kuunnella keneltäkään jatkuvaa höpötystä ja vielä esittää kiinnostunutta.
No nimenomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Koen poikamme todella rasittavaksi. Hän ei osaa käytännössä puhua mistään muusta, kuin omista mielikuvitushahmoistaan ja heidän maailmoistaan, jotka ovat äärimmäisen vaikeaselkoisia, tylsistyttäviä ja joihin ei saa mitään otetta, koska niitä syntyy ja katoaa pojan oman tajunnanvirran mukaan.
Tämä alkoi lapsen ollessa noin 5-vuotias ja hän on nyt 13. Ikinä ei ole osannut puhua mistään arkipäiväisestä eikä normaalista. Iso pettymys vanhemmille tällainen poika. Tietenkin esitämme jotain täysin muuta.Iso pettymys vanhemmille? Siis mitä? Lapsi, jolla ilmeisesti on hyvä mielikuvitus. Ymmärrän kyllä, että sellaista jatkuva puhetulvaa ei aina jaksa kuunnella ja ehkä joo aikuista ei aina ne lasten juttujen aihepiirit nyt niin palavasti kiinnosta, mutta ei kai sentään voi sanoa, että pettyy lapseen tuollaisessa asiassa.
No siinä mielessä kyllä, kun hän ei juurikaan ole ainakaan tähän saakka koskaan halunnut puhua mistään reaalimaailmassa tapahtuvasta.
Niin, lapsen maailma on normaalistikin suurelta osin leikkiä. Hyvä mielikuvitus on osoitus älykkyydestä. Vaikka olisikin niin, että tällä hetkellä tuo mielikuvitusmaailma hallitsee liikaakin lapsesi elämää, niin silti olisi hyvä kyetä näkemään siinäkin ne positiiviset puolet. Kyllä mielestäni on surkeampaa, että jo ihan pieni lapsi on niin "reaalimaailmassa" ettei kykene keksimään mitään luovaa, eikä kykene leikkiin ja on passiivinen. Lapsellasi on suuri rikkaus ja jos olette viisaita vanhempia, niin saattaisitte kyetä ohjaamaan lastanne niin, että hän pystyisi hyödyntämään mielikuvitustaan.
Niin, ohjaamaan millähän lailla?
Sinun se pitäisi tietää, koska tunnet hänet parhaiten.
Noin yleisesti ottaen, vaikka luomaan omat nettisivut, kirjoittamaan, tms.Juu, kuulostaa kyllä tosi kivalta, mutta entä jos siinä kävisi niin,mettä lapsi saisi edelleen olla juttuineen yksin? Ketään ei kiinnostaisikaan? Ei se silloin auttaisi ainakaan yhtään.
Hän olisi vain tyhmä, yksinäinen, hyljeksitty hönö.
Miksi hänen pitäisi olla?
Käyttää aikaansa asioihin, joista ei kukaan muu kiinnostu, ei osaa jakaa (eli yhteistä juttua siitä saada kenenkään kanssa) jne.
Entäs sitten, jos siellä ei kävisikään ketään ja vastaanotto olisi pilkkaava ja herjaileva? Toki niin ei välttämättä käy, mutta jos kävisi, miten siitäkin sitten selvittäisiin?