Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Nämä "töihin vaikka mikä olisi" tyypit. eikö teitä yhtään vaivaannuttaisi jos työkaveri itkisi koko päivän hortoillen ympäriinsä. Asiakaspalvelutilanteeseenhan tuossa tilassa olevaa ihmistä ei voi laittaa ja saati tekemään mitään vaativaa. Teettekö itse työtä, jossa voi tehdä täyttä sekundaa ( tai vaan möllöttää yksi jossain nurkassa), vai oletteko tunnepuoleltanne niin kieroon kasvaneita, ettette edes tajua, mitä voimakkaat tunteet ovat ja miten ihminen käyttäytyy yrittäessään pärjätä niiden kanssa?

Edelleen lääkäriin ja sitä kautta arvio työkyvystä sekä mahdollisesti tarpeen mukaan keskusteluapua, sairauslomaa sekä lääkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Viimeks tää teini oli mahakivun takia valvonu yöllä ja AP kysyi onko paska mutsi kun pakotti kouluun.

Ei tää alotus totta ollu :D

Ai moi vaan sullekin. Harmi tuottaa pettymys mutta en ole sama henkilö :D mun keliaakikkopoika voi jo oikein hyvin, ja meni kouluun -eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on älytöntä verrata tässä yhteydessä työtä ja koulua. Palkkatyössä ollaan vastuussa työnantajalle, opiskelu on viime kädessä itseä varten. Harva se kerta joku nuori skippaa yksittäisen aamutunnin vaikkapa krapulan takia, töissä siitä tulisi potkut. Ei ole sama asia.

Suomessa on oppivelvollisuus, se on pakollista kaikille. Toki yhden päivän poissaolo ei mitään vielä kaada, mutta koulun hoitaminen ja kouluun meneminen opettaa työelämätaitoja. Koulu on nuoren työtä. Ei kukaan opi yhdessä yössä hoitamaan työnsä kunnialla lintsaamatta, vaan se toimintamalli opitaan jo lapsena ja nuorena. Koulun kautta. Jos oppii luistamaan ja lintsailemaan koulussa, niin 99% todennäköisyydellä lintsaa ja luistaa töistä. Ei nämä työlintsarit ole mitään koulun hikareita olleet...

Ja höpö höpö, kyllä meidänkin lukiossa moni skippasi silloin tällöin aamutunnin, ja lähes kaikista on tullut hyvin toimeentulevia korkeakoulutettuja perheellisiä ihmisiä. Tosin meillä osattiin sekä elää että opiskella - meidän erikoislukion oppilaat nimenomaan oli niitä hikareita ja kympin ja ällän oppilaita, vaikka useimmat käyttikin ne 2 sallittua poissaoloa per kurssi. Yliopistosta nyt puhumattakaan. Ei elämä ole noin mustavalkoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas mammat vauhkoaa ja vertailee omia ongelmiaan toisiin. "Kun minä kestin pää kainalossa vaikka ja mitä, niin pitää kestää muidenkin." Jos teillä tulisi ero puolisonne kanssa ei tuntuisi missään, töihin vaan ja hymyä huuleen?

Ei välttämättä, mutta töihin silti mentäisiin. Aikuisten maailmassa on aikuisen vastuut, ja siihen kuuluu, että töissä käydään kun pystyy. 

Pointti olikin se, että ei välttämättä pysty? Jos ei pysty käsittelemään elämässään tullutta kriisiä yhdessä yössä ja tarvitsee aikaa, on epäonnistunut? Ei mikään ihme että länsimaissa on niin paljon mt-ongelmia kun asenne kaikkeen on tämä. Tunteista viis, kuluta itsesi loppuun työssä jossa kuka tahansa voi korvata sinut milloin tahansa. Et ole niin korvaamaton, ettet voisi päivää, paria olla pois eron takia jotta saat itsesi vähän parempaan kuntoon.

Pointti on, että aikuisena tulee ihan oikeasti potkut, jos rupeaa jokaisen pikkuongelman takia hakemaan saikkua. Ei työpaikoilla katsella sellaisia venkoilijoita, vaan otetaan sellainen ihminen tilalle ketä työntekeminen kiinnostaa

Vierailija kirjoitti:

Nythän on etäkoulu menossa..

Aijaa, miten mun 16v lukiolaistyttö lähti sitten aamulla kouluun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Tiesitkö, että joka työpaikalta ei voi olla pois jos on sydänsuruja. Voihan sitä olla poiskin töistä tuolla syyllä, mutta siitä ei pidä maksaa.

Tiesitkö, että myös akuutit mielenterveyden häiriöt ovat ihan diagnoosiluettelossa ja kyllä, lääkärit kirjoittavat sairaslomaa myös muista syystä kun siitä, että koipi on poikki polven alapuolelta. Lääkäri arvioi tilannekohtaisesti pystytkö suoriutumaan töistäsi henkisen tilanteesi vuoksi. Pitää ymmärtää, ettei diagnoosi ole "sydänsuru", vaan diagnoosi muodostuu siitä, mitä se sydänsuru (aivokemia) sinun elimistöllesi siinä tilanteessa on tehnyt (unettomuus, pahoinvointi, hallitsematon tärinä, keskittymiskyvyn täydellinen puuttuminen, hallitsemattomat itkupurkaukset, voimakas ahdistus, itsetuhoiset ajatukset jne.).

Oleellista on hakeutua lääkäriin saamaan apua, ei vain olla töistä/koulusta pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas mammat vauhkoaa ja vertailee omia ongelmiaan toisiin. "Kun minä kestin pää kainalossa vaikka ja mitä, niin pitää kestää muidenkin." Jos teillä tulisi ero puolisonne kanssa ei tuntuisi missään, töihin vaan ja hymyä huuleen?

Ei välttämättä, mutta töihin silti mentäisiin. Aikuisten maailmassa on aikuisen vastuut, ja siihen kuuluu, että töissä käydään kun pystyy. 

Pointti olikin se, että ei välttämättä pysty? Jos ei pysty käsittelemään elämässään tullutta kriisiä yhdessä yössä ja tarvitsee aikaa, on epäonnistunut? Ei mikään ihme että länsimaissa on niin paljon mt-ongelmia kun asenne kaikkeen on tämä. Tunteista viis, kuluta itsesi loppuun työssä jossa kuka tahansa voi korvata sinut milloin tahansa. Et ole niin korvaamaton, ettet voisi päivää, paria olla pois eron takia jotta saat itsesi vähän parempaan kuntoon.

Pointti on, että aikuisena tulee ihan oikeasti potkut, jos rupeaa jokaisen pikkuongelman takia hakemaan saikkua. Ei työpaikoilla katsella sellaisia venkoilijoita, vaan otetaan sellainen ihminen tilalle ketä työntekeminen kiinnostaa

Tämä! Kyllä jokainen on nykyaikana korvattavissa työpaikoilla. Ei siellä joidenkin sydänsurujen takia pinnaavia katsella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nythän on etäkoulu menossa..

Aijaa, miten mun 16v lukiolaistyttö lähti sitten aamulla kouluun?

Ei sun tyttös mennyt kouluun vaan myymään itseään setämiehille

Hihi hakkaako se tattia? :DD

Nyt oikeasti aikuiset ihmiset. Ryhdistäytykää. Kiitos

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläis taas mammat vauhkoaa ja vertailee omia ongelmiaan toisiin. "Kun minä kestin pää kainalossa vaikka ja mitä, niin pitää kestää muidenkin." Jos teillä tulisi ero puolisonne kanssa ei tuntuisi missään, töihin vaan ja hymyä huuleen?

Ei välttämättä, mutta töihin silti mentäisiin. Aikuisten maailmassa on aikuisen vastuut, ja siihen kuuluu, että töissä käydään kun pystyy. 

Tämä. Aikuisen elämässä on usein muitakin velvollisuuksia kuin työ. Ajatellaanko täällä, että on ok jättää myös koirat ulkoiluttamatta ja lapset ruokkimatta, kun on nyt vaan niin paha mieli ettei halua nousta sängystä? Kyllä se työssäkäyntikin on velvollisuus silloin kun on palkkatyöhön sitouduttu. Jos on liikaa vaadittu raahautua sinne työpaikalle, niin sitten ei varmaan voi sitoutua työpaikkaan.

Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on älytöntä verrata tässä yhteydessä työtä ja koulua. Palkkatyössä ollaan vastuussa työnantajalle, opiskelu on viime kädessä itseä varten. Harva se kerta joku nuori skippaa yksittäisen aamutunnin vaikkapa krapulan takia, töissä siitä tulisi potkut. Ei ole sama asia.

Suomessa on oppivelvollisuus, se on pakollista kaikille. Toki yhden päivän poissaolo ei mitään vielä kaada, mutta koulun hoitaminen ja kouluun meneminen opettaa työelämätaitoja. Koulu on nuoren työtä. Ei kukaan opi yhdessä yössä hoitamaan työnsä kunnialla lintsaamatta, vaan se toimintamalli opitaan jo lapsena ja nuorena. Koulun kautta. Jos oppii luistamaan ja lintsailemaan koulussa, niin 99% todennäköisyydellä lintsaa ja luistaa töistä. Ei nämä työlintsarit ole mitään koulun hikareita olleet...

Ja höpö höpö, kyllä meidänkin lukiossa moni skippasi silloin tällöin aamutunnin, ja lähes kaikista on tullut hyvin toimeentulevia korkeakoulutettuja perheellisiä ihmisiä. Tosin meillä osattiin sekä elää että opiskella - meidän erikoislukion oppilaat nimenomaan oli niitä hikareita ja kympin ja ällän oppilaita, vaikka useimmat käyttikin ne 2 sallittua poissaoloa per kurssi. Yliopistosta nyt puhumattakaan. Ei elämä ole noin mustavalkoista.

Yliopistossa opiskellessa ihminen on jo aikuinen. Sisäänpääsy ja opiskelu vaatii vastuunkantoa ja juuri niitä työelämäntaitoja. Vaikka jonkun tunnin skippaisi, niin silti ne asiat opiskellaan. Ainakin oman vuosikurssin opiskelijoiden keskuudessa ja ystävieni kanssa on näin. On hieman eri asia puhua yliopistosta, kuin peruskoulusta (kun oppivelvollisuudesta puhutaan, se koskee peruskoulua). Peruskoulussa nimenomaan opitaan työskentelemään ja kantamaan vastuuta. Hämmentävää, miten keskeinen pointti voi mennä korkeakoulutetulta noin pahasti ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas mammat vauhkoaa ja vertailee omia ongelmiaan toisiin. "Kun minä kestin pää kainalossa vaikka ja mitä, niin pitää kestää muidenkin." Jos teillä tulisi ero puolisonne kanssa ei tuntuisi missään, töihin vaan ja hymyä huuleen?

Ei välttämättä, mutta töihin silti mentäisiin. Aikuisten maailmassa on aikuisen vastuut, ja siihen kuuluu, että töissä käydään kun pystyy. 

Pointti olikin se, että ei välttämättä pysty? Jos ei pysty käsittelemään elämässään tullutta kriisiä yhdessä yössä ja tarvitsee aikaa, on epäonnistunut? Ei mikään ihme että länsimaissa on niin paljon mt-ongelmia kun asenne kaikkeen on tämä. Tunteista viis, kuluta itsesi loppuun työssä jossa kuka tahansa voi korvata sinut milloin tahansa. Et ole niin korvaamaton, ettet voisi päivää, paria olla pois eron takia jotta saat itsesi vähän parempaan kuntoon.

Pointti on, että aikuisena tulee ihan oikeasti potkut, jos rupeaa jokaisen pikkuongelman takia hakemaan saikkua. Ei työpaikoilla katsella sellaisia venkoilijoita, vaan otetaan sellainen ihminen tilalle ketä työntekeminen kiinnostaa

Tämä! Kyllä jokainen on nykyaikana korvattavissa työpaikoilla. Ei siellä joidenkin sydänsurujen takia pinnaavia katsella. 

Puhu vaan omasta puolestasi. Kaikki ei ole korvattavissa ainakaan helposti.

Toisten tunteita ei pidä mitätöidä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas mammat vauhkoaa ja vertailee omia ongelmiaan toisiin. "Kun minä kestin pää kainalossa vaikka ja mitä, niin pitää kestää muidenkin." Jos teillä tulisi ero puolisonne kanssa ei tuntuisi missään, töihin vaan ja hymyä huuleen?

Ei välttämättä, mutta töihin silti mentäisiin. Aikuisten maailmassa on aikuisen vastuut, ja siihen kuuluu, että töissä käydään kun pystyy. 

Pointti olikin se, että ei välttämättä pysty? Jos ei pysty käsittelemään elämässään tullutta kriisiä yhdessä yössä ja tarvitsee aikaa, on epäonnistunut? Ei mikään ihme että länsimaissa on niin paljon mt-ongelmia kun asenne kaikkeen on tämä. Tunteista viis, kuluta itsesi loppuun työssä jossa kuka tahansa voi korvata sinut milloin tahansa. Et ole niin korvaamaton, ettet voisi päivää, paria olla pois eron takia jotta saat itsesi vähän parempaan kuntoon.

Pointti on, että aikuisena tulee ihan oikeasti potkut, jos rupeaa jokaisen pikkuongelman takia hakemaan saikkua. Ei työpaikoilla katsella sellaisia venkoilijoita, vaan otetaan sellainen ihminen tilalle ketä työntekeminen kiinnostaa

Aikuisena on myös vastuussa työn jäljestä ja tuloksesta. Jos tulos on huono niin silloinkin tulee potkut ja miksi pitäisi maksaa täyttä palkkaa puolikkaasta työstä? Eikö kannattaisi keventää?

Jos olisin pomo niin varmasti pistäisin kotiin lepäämään jos joku on selvästi itkuinen ja vaarallisen väsynyt. Edes auton rattiin ei pitäisi mennä vasten unetonta yötä tai tunnetuiskuissa.

Mulla oli jo teininä pahoja uniongelmia (ei, en valvonut tahallaan) ja muutaman kerran äiti antoi jäädä kotiin kun näki että olen selvästi toivottoman väsynyt. Otin aina kiinni, sain hyviä arvosanoja koska sain lepoakin, ja ihan ahkera ja tunnollinen työläinen musta on tullut.

Eihän siitä opista tartu edes päähän mitään väsyneenä, päivä tai pari sinne tänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on älytöntä verrata tässä yhteydessä työtä ja koulua. Palkkatyössä ollaan vastuussa työnantajalle, opiskelu on viime kädessä itseä varten. Harva se kerta joku nuori skippaa yksittäisen aamutunnin vaikkapa krapulan takia, töissä siitä tulisi potkut. Ei ole sama asia.

Suomessa on oppivelvollisuus, se on pakollista kaikille. Toki yhden päivän poissaolo ei mitään vielä kaada, mutta koulun hoitaminen ja kouluun meneminen opettaa työelämätaitoja. Koulu on nuoren työtä. Ei kukaan opi yhdessä yössä hoitamaan työnsä kunnialla lintsaamatta, vaan se toimintamalli opitaan jo lapsena ja nuorena. Koulun kautta. Jos oppii luistamaan ja lintsailemaan koulussa, niin 99% todennäköisyydellä lintsaa ja luistaa töistä. Ei nämä työlintsarit ole mitään koulun hikareita olleet...

Ja höpö höpö, kyllä meidänkin lukiossa moni skippasi silloin tällöin aamutunnin, ja lähes kaikista on tullut hyvin toimeentulevia korkeakoulutettuja perheellisiä ihmisiä. Tosin meillä osattiin sekä elää että opiskella - meidän erikoislukion oppilaat nimenomaan oli niitä hikareita ja kympin ja ällän oppilaita, vaikka useimmat käyttikin ne 2 sallittua poissaoloa per kurssi. Yliopistosta nyt puhumattakaan. Ei elämä ole noin mustavalkoista.

Arki ja työelämä varsinkin ovat hyvin mustavalkoista. Joko teet työsi tunnollisesti ja hyvin, olet poissa vain kun siihen on lääkärin diagnosoima syy tai sitten olet huono työntekijä, joka ei tee töitään hyvin, koska saikuttaa milloin mistäkin syystä tai tekee työnsä muutoin huonosti. Hyvä ja tunnollinen työntekijä voi siis olla töistä pois, kun siihen on todellinen syy. Jos syy on esimerkiksi ero, ei vain olla poissa töistä vaan hakeudutaan lääkäriin ja hänen arvioitua sairausloman esimerkiksi äkillisen psyyken kuormituksen vuoksi tarpeelliseksi jäädään lepäämään. Välimuotoja ei ole, on vain joko tai.

Kyllä tosta myöntäisin sairauslomaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.

Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista. 

Vierailija kirjoitti:

Koulusta/töistä ollaan pois vasta silloin, jos ollaan oikeasti sairaita. Yhden yön valvominen ei ole sairaus, joten kouluun ja heti. Aivan liian helposti nykyään jäädään kotiin makaamaan. Erilaisia on sitten se, että aiheuttaako tuo ero masentuneisuutta, johon on syytä hakea apua ennenkuin tilanne pahenee.

Samaa mieltä. On hyvä puhua että elämässä tulee pettymyksiä ja niiden kanssa pärjää kyllä. On eri asia jos kriisistä ei lähde toipumaan, apua on saatavilla.

Makaamalla ei asiat parane, tekemällä muuta psyyke vahvistuu ja saa muuta ajateltavaa. Näin se vain on.

T. Psyk. sh

Oot natsimutsi.