Lue keskustelun säännöt.
Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.
03.12.2020 |
16v poika kyseessä. Ei suostu nousemaan sängystä. Oon kuulema paska mutsi.
Kommentit (1004)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä näytä monellakaan töitä olevan kun olette saaneet jo yli 30 sivua juttua aikaan.
Meillä oli tänään tietokoneongelmia, ja ihan työajalla olen ollut netissä, kun ei muutakaan tekemistä ollut.
Ettei sittenkin ollut kyseessä mielenterveysongelmat, joiden takia on aikaa jankuttaa netissä aamusta iltaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
koittakaa saatteko tuhat viestiä päivässä aikaan tähän ketjuun...
Challenge accepted! Come on people! Jos ei täyty, niin jäädään mekin huomenna kotiin, ja hoidetaan homma sitten loppuun. Ei se kotiinjääminen kommenteista päätellen huono asia ole?
Kieltämättä rupesi kotiinjääminen vähän houkuttamaan tämän ketjun luettuani, kun niin moni ihminen ei nää aiheettomassa vapaapäivässä mitään ongelmaa!
Samma här! Huomenna nähdään ;)
Olisin antanut. Aikuisena olisin ottanut päivän palkatonta jos olisin voinut. Huolenpito tekee hyvää tuossa kohtaa. Sen jälkeen rutiineihin paluu on tärkeää ja tekee hyvää toipumiselle.
Oikeastaan avioeron iskettyä 20 v menin töihin normaalisti, vain kokeakseni, että ihan koko maailma ei romahtanut, vaan elämä jatkuu normaalisti.
Otin sen palkattoman vasta viikon parin päästä nukkuakseni kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Useimmat nuoret ei ymmärrä sitä tosiasiaa, että tossa iässä suhteet harvoin kestää. Sellasta se elämä vaan on tossa iässä.
No eipä siitä suhteen kestosta koskaan mitään taetta ole oli ikä mikä tahansa mutta surra saa silti varsinkin jos on vuosi oltu yhdessä. Sun logiikalla ei varmaan sit oman vanhemman tai isovanhemman kuolemaakaan surra kannata kun et kai sä nyt luullut että ne eläis pidempään kun sä kun tosiasia on että yleensä ei elä.
Mitähän tunteita sekin herättäisi kaikissa, jos poika valvomisen ja ylitsepursuavan surun ja ahdistuksen myötä hakeutuu laitokseen lepäämään. Eipä siinä vaiheessa yksittäiset poissaolot paljon paina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä näytä monellakaan töitä olevan kun olette saaneet jo yli 30 sivua juttua aikaan.
Meillä oli tänään tietokoneongelmia, ja ihan työajalla olen ollut netissä, kun ei muutakaan tekemistä ollut.
Ettei sittenkin ollut kyseessä mielenterveysongelmat, joiden takia on aikaa jankuttaa netissä aamusta iltaan?
Täh? Pakko oli olla koneella, jos hommat alkaa pelittää tai helpdesk soittaa. Mitä muuta siinä tekee, kun surffaa. Mulla on vieläkin työkone auki, jos yhden jutun ehdin nyt tänään tekemään. Työaika on virallisesti kyllä jo loppunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitähän tunteita sekin herättäisi kaikissa, jos poika valvomisen ja ylitsepursuavan surun ja ahdistuksen myötä hakeutuu laitokseen lepäämään. Eipä siinä vaiheessa yksittäiset poissaolot paljon paina.
No ei kai nyt kukaan pelkästään eron jälkeisen melankolian takia minnekään osastolle joudu? Poika oli jo melkein normaalisti mättämässä pitsaansa naamaan, niin ei tosiaankaan minnekään laitokseen ole menossa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
koittakaa saatteko tuhat viestiä päivässä aikaan tähän ketjuun...
Challenge accepted! Come on people! Jos ei täyty, niin jäädään mekin huomenna kotiin, ja hoidetaan homma sitten loppuun. Ei se kotiinjääminen kommenteista päätellen huono asia ole?
Kieltämättä rupesi kotiinjääminen vähän houkuttamaan tämän ketjun luettuani, kun niin moni ihminen ei nää aiheettomassa vapaapäivässä mitään ongelmaa!
Samma här! Huomenna nähdään ;)
Kolmas lusmuilija ilmoittautuu! Vi ses imorgon ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monta vastausta tullut jo, mutta kai se yksi päivä kotona menee, kunhan ei enää huomenna yritä jäädä vapaalle?
Joo, mutta huomenna sen ihan oikeasti pitää mennä sinne kouluun. Muuten siitä tulee ihan oikeasti sellainen, kuten jotkut ovat kuvanneet, siimanvenyttäjä, kuka aina jää pienestä vastoinkäymisestä kotiin
No eikä tule.
Koinnison menetyksen opiskeluaikana ja siinä oli valmiiksi jo aiempaakin kuormaa ja se kaikki alkoi tehdä somaattisiakin oireita, koska kaikki oli pitänyt pitää väkisin pinnan alla pikkulapsesta asti. Lääkäri kirjoitti opinnoista vuoden vapautuksen. Vuoden päästä palasin suorittamaan opinnot loppuun ja sain jopa ison stipendin vuosikurssin parhaana.
Työelämässä on kaikki sujunut hyvin enkä ole saikutellut päivääkään enkä myöskään sairastanut juurikaan niin, että olisin tarvinnut sairaspäiviä.
Miten kannatetaan näin paljon, että töihin vaan vaikka missä kunnossa.
Pelkkä väsymys pelkästään on vakava vaaratekijä työturvallisuuden suhteen ja tulee myös virheitä.
Jos on itkenyt, valvonut, surullinen ja ajatukset ihan muualla ja pää ihan sumussa niin paljonko on firmalle hyötyä.
Pikemminkin on firman etu, että töitä tehdään työkuntoisena ja ollaan kotona jos työkunto on heikko.
Jos ihminen on asiakaspalvelussa töissä niin näkeehän ja huomaa asiakas missä kunnossa hän on.
Tai työssä missä vaaditaan pikkutarkkuutta ja huolellisuutta. Silloin ei saa ajatukset olla muualla.
Miksi on tosiaan muka parempi väkisin raahautua töihin ja olla vain paikalla jotenkuten?
Ketä se palvelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
koittakaa saatteko tuhat viestiä päivässä aikaan tähän ketjuun...
Challenge accepted! Come on people! Jos ei täyty, niin jäädään mekin huomenna kotiin, ja hoidetaan homma sitten loppuun. Ei se kotiinjääminen kommenteista päätellen huono asia ole?
Kieltämättä rupesi kotiinjääminen vähän houkuttamaan tämän ketjun luettuani, kun niin moni ihminen ei nää aiheettomassa vapaapäivässä mitään ongelmaa!
Taitaa olla aika yleinen mielipide, viimeisimmistä kommenteista päätellen? Mielenkiintoista seurata tätä keskustelun etenemistä kyllä. Ensin sanottiin, että antaa pojan lusmuilla, sitten käskettiin ottaa niskasta. Ja nyt pojan inspiroimana ollaan itse jäämässä aiheettomalle vapaalle :D
Kotiin saisi jäädä jos siltä tuntuisi. Itse olen herkkä ja itku tulee kriisitilanteissa jonka seurauksena migreeni. Myös teininä tullut ero oli erittäin rankka ja fyysiset oireet niin pahat että olen kiitollinen ettei äiti pakottanut kouluun, olisin ajanut varmasti mopolla pöpelikköön. Kyllä käyn terapiassa ja työstän itseäni mutta edelleen äkilliset (stressireaktiot) koettelemukset laittaa kropan niin sekaisin (ripuli,oksentelu,migreeni) että olen joutunut olemaan poissa töistä mm. koiran kuollessa, aikuisiän eron, isän joutuessa teholle (halvaantui), ystävän kuollessa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiantuntijatyössä olen huomannut, että on se sitten kissan tai omaisen kuolema, aivot eivät toimi kahteen päivään. Ihan turha mennä töihin tuijottamaan ruutua ja mahdollisesti tekemään virheitä.
672 jatkaa. Ja sama koulun suhteen, mitäåän hyötyä ei koulussaolosta ole myöskään. Jos vain on paikalla ja kaikki tieto menee ohi korvien kun energia menee siihen, että pystyy siellä olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monta vastausta tullut jo, mutta kai se yksi päivä kotona menee, kunhan ei enää huomenna yritä jäädä vapaalle?
Joo, mutta huomenna sen ihan oikeasti pitää mennä sinne kouluun. Muuten siitä tulee ihan oikeasti sellainen, kuten jotkut ovat kuvanneet, siimanvenyttäjä, kuka aina jää pienestä vastoinkäymisestä kotiin
No eikä tule.
Koinnison menetyksen opiskeluaikana ja siinä oli valmiiksi jo aiempaakin kuormaa ja se kaikki alkoi tehdä somaattisiakin oireita, koska kaikki oli pitänyt pitää väkisin pinnan alla pikkulapsesta asti. Lääkäri kirjoitti opinnoista vuoden vapautuksen. Vuoden päästä palasin suorittamaan opinnot loppuun ja sain jopa ison stipendin vuosikurssin parhaana.
Työelämässä on kaikki sujunut hyvin enkä ole saikutellut päivääkään enkä myöskään sairastanut juurikaan niin, että olisin tarvinnut sairaspäiviä.
Pointti onkin, että kuolema (jotenkin oletin, että kyseessä oli kuolema?) on vakavaa, teinisuhteen päättyminen ei. Sinun tilanteellasi ei ole mitään tekemistä teiniangstin kanssa.
Ihmettelen kuinka monelle kohtuullisuus on ihan vieras käsite että jos nuori on yhden päivän koulusta sydänsurun takia poissa niin sit on tulevaisuudessa myös kynnen katkeamisesta poissa töistä koko ajan. Mitään välimuotoa ei ole. Ja nämä joiden mielestä lapselle ei saa osoittaa mitään empatiaa tai muuten ne alkaa vänkäämään lupaa poissaoloon joka päivä eikä saa ikinä antaa vähääkään periksi. Missä iässä oletatte että teidän suhde lapseen sit normalisoituu tosta jatkuvasta taisteluasetelmasta vai ootteko niitä jotka sit kymmenen vuoden päästä ihmettelee miksi lapsi ei käy ikinä kylässä tai soita kun on koko lapsuus ja nuoruus tehty selväksi että tunteilla ei ole väliä eikä empatiaa tipu ikinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
koittakaa saatteko tuhat viestiä päivässä aikaan tähän ketjuun...
Challenge accepted! Come on people! Jos ei täyty, niin jäädään mekin huomenna kotiin, ja hoidetaan homma sitten loppuun. Ei se kotiinjääminen kommenteista päätellen huono asia ole?
Kieltämättä rupesi kotiinjääminen vähän houkuttamaan tämän ketjun luettuani, kun niin moni ihminen ei nää aiheettomassa vapaapäivässä mitään ongelmaa!
Miten sä näitä viestejä nyt noin luit? Mun mielestä kukaan ei kannattanut aiheetonta vapaapäivää, mutta ymmärtää poikkeuksellisen yhden päivän vapaan aiheellisen surun johdosta.
Ainako haluatte ymmärtää ihmisiä väärin?
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kuinka monelle kohtuullisuus on ihan vieras käsite että jos nuori on yhden päivän koulusta sydänsurun takia poissa niin sit on tulevaisuudessa myös kynnen katkeamisesta poissa töistä koko ajan. Mitään välimuotoa ei ole. Ja nämä joiden mielestä lapselle ei saa osoittaa mitään empatiaa tai muuten ne alkaa vänkäämään lupaa poissaoloon joka päivä eikä saa ikinä antaa vähääkään periksi. Missä iässä oletatte että teidän suhde lapseen sit normalisoituu tosta jatkuvasta taisteluasetelmasta vai ootteko niitä jotka sit kymmenen vuoden päästä ihmettelee miksi lapsi ei käy ikinä kylässä tai soita kun on koko lapsuus ja nuoruus tehty selväksi että tunteilla ei ole väliä eikä empatiaa tipu ikinä?
Eihän se mitään taistelua ole, vaan vanhempi-lapsi dynamiikkaa. Vanhempi on lapselle auktoriteetti, kasvattaja ja opettaja. Hänen tehtävänään on valmentaa lapsi elämää varten, ei olla hänen ystävänsä ja vuorata lasta pumpuliin! Vapaakasvatus taitaa oikeasti olla muodissa?
Kieltämättä rupesi kotiinjääminen vähän houkuttamaan tämän ketjun luettuani, kun niin moni ihminen ei nää aiheettomassa vapaapäivässä mitään ongelmaa!