Lue keskustelun säännöt.
Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.
03.12.2020 |
16v poika kyseessä. Ei suostu nousemaan sängystä. Oon kuulema paska mutsi.
Kommentit (1004)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia!
Ei mene, jos on työkyvytön, työkyvytön taas voi olla monesta eri syystä, eri ihmiset reagoi asioihin eri tavoin mutta esim. yön valvominen tekee kyllä työkyvyttömäksi ja saa sairaslomaa unettomuuden vuoksi.
Ei ole kyse siitä mitä on tapahtunut vaan siitä, minkälaisessa psyykkisessä tilassa se ihminen on. Tällaisia tapahtumia ihmisen elämässä on niin vähän, ettei se ole kyllä työnantajalle kovin suuri taakka, että työntekijät saa toipua kriiseistään rauhassa.
Eroja tapahtuu nykyään aika paljon. Ja harvemmin työpaikassa on vain yksi työntekijä, useimmiten yritys työllistää tyyliin kymmenen ihmistä. Erot ja surut ei myöskään satu samoihin aikoihin kaikille työntekijöille. Sit on perus sairaslomat, vanhempainvapaat jne. joista tulee kuluja työnantajalle. Ihan kaikista mahdollisista saikuista ei vain voi maksaa. Elämään kuuluu kaikenlaista, iloa ja surua.
Eihän se saikku siitä surusta tulee, vaan unettomuudesta ja psyykkisestä tilasta, se on nyt voivoi, että työnantajat joutuu nämä sairastelut kustantamaan, vaikkeivät haluaisikaan. Lääkärintodistus, niin se on palkallinen sairasloma silloin.
No jos joku menee saikkua tuosta kirjoittamaan, ei läheskään kaikki kirjoita. Eikä kuulukaan kirjoittaa. Yhden yön itkeminen ei ole unettomuutta eikä erosuru masennusta. Oikeasti nuo asiat pitäisi hoitaa sopimalla suoraan työnantajan kanssa muutaman päivän palkattomasta. Älytöntä kuormittaa terveydenhuoltoa tuollaisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huhhuh, enpä olisi uskonut, että Suomessa, jossa ollaan aikaisemmin oltu velvollisuudentuntoisia, jäisi näin moni kotiin makoilemaan pienen itkeskelyn takia. Onneksi ainakin meidän työpaikalla haluaa ihmiset kantaa vastuuta myös muiden ihmisten työnsujuvuudesta, eikä vain itsestään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Osa ihmisistä pystyy toimimaan yllättävän hyvin, vaikka olisi todella sekaisin henkisesti. Osa ihmisistä taas ei pysty toimimaan kunnolla, vaikka olisi vain vähän poissa tolaltaan. Kumpikaan ryhmä ei ole huonompi, ihmiset nyt vaan on erilaisia. Mutta mitä se hyödyttää näitä jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä patistaa töihin tai kouluun, jos he eivät siitä suoriudu tai pahimmillaan haittaavatkin muidenkin työskentelyä/oppimista? Varsinkin jos tuo toimimaan pakottaminen vie sen ihmisen vielä pahempaan jumiin, kun ei saa käsiteltyä tilannettaan rauhassa?
Omasta mielestäni patistaminen olisi hyväksi, koska, oman kokemukseni perusteella, rutiinit auttavat hurjasti henkisistä vaikeuksista selviytymisessä. Se, että herää vaikka tiettyyn aikaan ja lähtee tiettyyn aikaan lenkille/töihin antaa elämään tiettyä säännöllisyyttä, mikä on tutkitustikin masentuneille hyväksi. Tämän takia rutiinit, ja jopa tietynlainen pakottaminen, ovat hyväksi, koska ne pitävät elämän kahvassa kiinni paremmin kuin sängynpohjalla makaaminen.
- Tuo kenelle vastasit
Tästä jotenkin kuultaa pelko siitä, että normaali suru muuttuukin masennukseksi, jos sille tunteelle antaa yhtään enempää tilaa/valtaa. Ihan ymmärrettävää ihmiselle joka on kokenut masennuksen, tunnistan tämän jopa itsessänikin, miten herää se pelko masennuksen uusimisesta jos on vähänkään synkempää, hoen jopa samaa mantraa että "tunteet on normaaleja, joskus on synkkiä aikoja, eikä se aina ole masennusta", ihan vain rohkaistakseni itseäni.
Kuitenkin, sinun lapsesi on erillinen olento sinusta ja tulisi irottaa ne omat tuntemukset ja kokemuksesta hänen vastaavistaan. Se että lapsi suree ja saa rauhan surra ei johda siihen että hän masentuisi, vaan päinvastoin, normaalien tunteiden ollessa kyseessä ei voida käyttää samoja metodeja kuin sairauden hoidon kohdalla, kun ne eivät ole verrannollisia keskenään. Suru lähtee suremalla ja joskus ihmiset tarvitsevat siihen aikaa ja rauhaa, vaikka sinä ja minä emme tarvitsisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Poika "heräsi" ja tuli käymään vähän jalkeillaan. Ei ollut kuulema saanut oikeen unta. Näytti ihan todella väsyneeltä ja valitti että päätä särkee ihan jumalattomasti (mitä en yhtään ihmettele..) Antoi se kuitenkin halata, ei työntänyt pois niinkuin joskus. Kyllä sen olemuksesta huomaa, että sillä on ihan hirveän paha mieli. Onneksi saitte mut ylipuhuttua. Tuosta pojasta näkee kilometrien päähän, että kaikki ei ole kunnossa.
Edelleen tuntuu itkevän. Kurja olo. Lupasin tilata ruokaa heti kun alkaa maistumaan. Vielä ei kuulema ole nälkä. Voi äidin pientä kultaa :(
Ja aika hyvin siitä tiesin, että valvoi kun kuulin käyvän vessassa ja muutenkin itkemistä ja niistämistä.
Mutta täytyy sanoa, että ilman tätä palstaa olisin laittanut pojan kouluun ja siellä se varmaan kyyneleitä nieleskelisi tai yrittäisi esittää ihan superreipasta. Tämä ratkaisu että antaa yhden päivän rauhoittua kotona on kuitenkin varmasti parempi!
ap
Olet ap hyvä äiti! annat nyt tilaa pojalle itkeä sen paskan olon pois. Ehkä voisit ehdottaa jos joku kaveri tulisi illalla käymään? Voisi ehkä saada purettua pahaa mieltään jollekin, tuskin teille kuitenkaan viitsii, vaikka varmasti tietää, että olisitte tukena. Tilaa jotain hyvää, vaikka pojalla ei vielä olisikaan nälkä. Viet sen nenän eteen lautasen niin varmasti alkaa maistumaan. Kylläisenä voi olla vähän parempi olokin. Kyllä se siitä :)
Jokos tästä suuresta tragediasta on selvitty vai vieläkö itkeskely jatkuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia!
Ei mene, jos on työkyvytön, työkyvytön taas voi olla monesta eri syystä, eri ihmiset reagoi asioihin eri tavoin mutta esim. yön valvominen tekee kyllä työkyvyttömäksi ja saa sairaslomaa unettomuuden vuoksi.
Ei ole kyse siitä mitä on tapahtunut vaan siitä, minkälaisessa psyykkisessä tilassa se ihminen on. Tällaisia tapahtumia ihmisen elämässä on niin vähän, ettei se ole kyllä työnantajalle kovin suuri taakka, että työntekijät saa toipua kriiseistään rauhassa.
Eroja tapahtuu nykyään aika paljon. Ja harvemmin työpaikassa on vain yksi työntekijä, useimmiten yritys työllistää tyyliin kymmenen ihmistä. Erot ja surut ei myöskään satu samoihin aikoihin kaikille työntekijöille. Sit on perus sairaslomat, vanhempainvapaat jne. joista tulee kuluja työnantajalle. Ihan kaikista mahdollisista saikuista ei vain voi maksaa. Elämään kuuluu kaikenlaista, iloa ja surua.
Eihän se saikku siitä surusta tulee, vaan unettomuudesta ja psyykkisestä tilasta, se on nyt voivoi, että työnantajat joutuu nämä sairastelut kustantamaan, vaikkeivät haluaisikaan. Lääkärintodistus, niin se on palkallinen sairasloma silloin.
No jos joku menee saikkua tuosta kirjoittamaan, ei läheskään kaikki kirjoita. Eikä kuulukaan kirjoittaa. Yhden yön itkeminen ei ole unettomuutta eikä erosuru masennusta. Oikeasti nuo asiat pitäisi hoitaa sopimalla suoraan työnantajan kanssa muutaman päivän palkattomasta. Älytöntä kuormittaa terveydenhuoltoa tuollaisella.
No siitähän sun ei tarvitse murehtia, se on lääkärin ja potilaan välinen asia, eikä oikeastaan edes kuulu työnantajalle miksi sairaslomaa on myönnetty. Sinähän voit elää ihan rauhassa siinä uskossa, ettei yksikään työntekijäsi sairasloma olisi ikinä johtunut siitä, että on valvottu yötämyöten surusta itkien ja lääkäri on sen vuoksi kirjoittanut saikkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Osa ihmisistä pystyy toimimaan yllättävän hyvin, vaikka olisi todella sekaisin henkisesti. Osa ihmisistä taas ei pysty toimimaan kunnolla, vaikka olisi vain vähän poissa tolaltaan. Kumpikaan ryhmä ei ole huonompi, ihmiset nyt vaan on erilaisia. Mutta mitä se hyödyttää näitä jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä patistaa töihin tai kouluun, jos he eivät siitä suoriudu tai pahimmillaan haittaavatkin muidenkin työskentelyä/oppimista? Varsinkin jos tuo toimimaan pakottaminen vie sen ihmisen vielä pahempaan jumiin, kun ei saa käsiteltyä tilannettaan rauhassa?
Omasta mielestäni patistaminen olisi hyväksi, koska, oman kokemukseni perusteella, rutiinit auttavat hurjasti henkisistä vaikeuksista selviytymisessä. Se, että herää vaikka tiettyyn aikaan ja lähtee tiettyyn aikaan lenkille/töihin antaa elämään tiettyä säännöllisyyttä, mikä on tutkitustikin masentuneille hyväksi. Tämän takia rutiinit, ja jopa tietynlainen pakottaminen, ovat hyväksi, koska ne pitävät elämän kahvassa kiinni paremmin kuin sängynpohjalla makaaminen.
- Tuo kenelle vastasit
Tästä jotenkin kuultaa pelko siitä, että normaali suru muuttuukin masennukseksi, jos sille tunteelle antaa yhtään enempää tilaa/valtaa. Ihan ymmärrettävää ihmiselle joka on kokenut masennuksen, tunnistan tämän jopa itsessänikin, miten herää se pelko masennuksen uusimisesta jos on vähänkään synkempää, hoen jopa samaa mantraa että "tunteet on normaaleja, joskus on synkkiä aikoja, eikä se aina ole masennusta", ihan vain rohkaistakseni itseäni.
Kuitenkin, sinun lapsesi on erillinen olento sinusta ja tulisi irottaa ne omat tuntemukset ja kokemuksesta hänen vastaavistaan. Se että lapsi suree ja saa rauhan surra ei johda siihen että hän masentuisi, vaan päinvastoin, normaalien tunteiden ollessa kyseessä ei voida käyttää samoja metodeja kuin sairauden hoidon kohdalla, kun ne eivät ole verrannollisia keskenään. Suru lähtee suremalla ja joskus ihmiset tarvitsevat siihen aikaa ja rauhaa, vaikka sinä ja minä emme tarvitsisikaan.
En ole tuo kenelle vastasit, mutta eikö sitä surua voi surra/asiasta puhua myös koulun jälkeen? Saisi koulussa muuta ajateltavaa vähäksi ajaksi, ja sitten illalla pystyisi taas hieman rauhoituttuaan/muuta ajateltuaan paremmin käsittelemään ongelmaansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika "heräsi" ja tuli käymään vähän jalkeillaan. Ei ollut kuulema saanut oikeen unta. Näytti ihan todella väsyneeltä ja valitti että päätä särkee ihan jumalattomasti (mitä en yhtään ihmettele..) Antoi se kuitenkin halata, ei työntänyt pois niinkuin joskus. Kyllä sen olemuksesta huomaa, että sillä on ihan hirveän paha mieli. Onneksi saitte mut ylipuhuttua. Tuosta pojasta näkee kilometrien päähän, että kaikki ei ole kunnossa.
Edelleen tuntuu itkevän. Kurja olo. Lupasin tilata ruokaa heti kun alkaa maistumaan. Vielä ei kuulema ole nälkä. Voi äidin pientä kultaa :(
Ja aika hyvin siitä tiesin, että valvoi kun kuulin käyvän vessassa ja muutenkin itkemistä ja niistämistä.
Mutta täytyy sanoa, että ilman tätä palstaa olisin laittanut pojan kouluun ja siellä se varmaan kyyneleitä nieleskelisi tai yrittäisi esittää ihan superreipasta. Tämä ratkaisu että antaa yhden päivän rauhoittua kotona on kuitenkin varmasti parempi!
ap
Ihanaa että olet poikasi tukena, kun tämä käy läpi vahvoja tunteita :) Tällainen "pieni" ele auttaa poikaasi varmasti koko hänen loppuelämänsä, kun kohtaa vastaavia koettelemuksia. Äidin tuki jää mielentilaksi sinne pääkoppaan :)
Joo ja varmasti uskaltaa jatkossakin tukeutua sinuun jos tulee muita haasteita <3
Toipuminen alkaa siitä, kun jatkaa normaalia elämäänsä mahdollisimman pian. Sängyn pohjalla märehtiminen vain pahentaa pettymystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia!
Ei mene, jos on työkyvytön, työkyvytön taas voi olla monesta eri syystä, eri ihmiset reagoi asioihin eri tavoin mutta esim. yön valvominen tekee kyllä työkyvyttömäksi ja saa sairaslomaa unettomuuden vuoksi.
Ei ole kyse siitä mitä on tapahtunut vaan siitä, minkälaisessa psyykkisessä tilassa se ihminen on. Tällaisia tapahtumia ihmisen elämässä on niin vähän, ettei se ole kyllä työnantajalle kovin suuri taakka, että työntekijät saa toipua kriiseistään rauhassa.
Eroja tapahtuu nykyään aika paljon. Ja harvemmin työpaikassa on vain yksi työntekijä, useimmiten yritys työllistää tyyliin kymmenen ihmistä. Erot ja surut ei myöskään satu samoihin aikoihin kaikille työntekijöille. Sit on perus sairaslomat, vanhempainvapaat jne. joista tulee kuluja työnantajalle. Ihan kaikista mahdollisista saikuista ei vain voi maksaa. Elämään kuuluu kaikenlaista, iloa ja surua.
Eihän se saikku siitä surusta tulee, vaan unettomuudesta ja psyykkisestä tilasta, se on nyt voivoi, että työnantajat joutuu nämä sairastelut kustantamaan, vaikkeivät haluaisikaan. Lääkärintodistus, niin se on palkallinen sairasloma silloin.
No jos joku menee saikkua tuosta kirjoittamaan, ei läheskään kaikki kirjoita. Eikä kuulukaan kirjoittaa. Yhden yön itkeminen ei ole unettomuutta eikä erosuru masennusta. Oikeasti nuo asiat pitäisi hoitaa sopimalla suoraan työnantajan kanssa muutaman päivän palkattomasta. Älytöntä kuormittaa terveydenhuoltoa tuollaisella.
Hyi hitto, joku psykopaatti-työnantaja on saapunut ketjuun kovistelemaan surevia työntekijöitä. Yök.
Vierailija kirjoitti:
Toipuminen alkaa siitä, kun jatkaa normaalia elämäänsä mahdollisimman pian. Sängyn pohjalla märehtiminen vain pahentaa pettymystä.
Että lakaise vain negatiiviset tunteet maton alle ja jatka tekohymy kasvoilla elämää? Sitten kun tulee viimeinen niitti niin makaat suljetulla. Hyvä taktiikka kamu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä? Näinkö sä ap opetat lapsellesi tunteiden käsittelyä? Mitäpä jos olisit antanut jäädä kotiin ja mahdollisuuksien mukaan jutella hänen kanssaan siitä miltä hänestä tuntuu ja että SE ON IHAN OK OLLA SURULLINEN! Kyllä aikuisenakin voi eron tai muun maailmaa jörkyttävän asian vuoksi pitä sairaslomaa päivän tai pari ja antaa itselleen luvan olla surullinen.
Vierailija kirjoitti:
Toipuminen alkaa siitä, kun jatkaa normaalia elämäänsä mahdollisimman pian. Sängyn pohjalla märehtiminen vain pahentaa pettymystä.
Näinpä. Miltähän AP:n pojasta sitten tuntuu, jos se tyttöystävä koulussa kertookin, että "minun eksä on niin heikko, että jonkun jättämisen takia jää kotiin". Sittenhän hänelle vasta naureskellaankin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Okei, saitte ylipuhuttua. Annoin jäädä nukkumaan. Ap
Hienoa! Tulipa kiva fiilis siitä, että tästä keskustelufoorumista on joskus jotakin todellista hyötyä. Nostan sulle peukkua sen vuoksi, että osasit toimia oikein saatuasi kysymykseesi toisten ihmisten mielipiteitä. Teineillä voi olla nuo erot yllättävänkin rankkoja. Ihanaa kun on koti jossa välitetään.
Suomessa on hyvin yleistä kertoilla näitä satuja, missä mies muka tulee töihin vaikka kokovartalokipsissä, kun taas nainen "saikuttaa kissan kuoleman takia". Se on sellainen suomalainen myytti, että miehet on työelämässä yli-ihmisiä ja naiset taas joitain työporukan luopioita. Miehillä isot surut mutta naiset poraa tyhjästä. Ap:n aloitusta varmasti karsastettiin sen takia, että hänen lapsensa on poika ja pojathan ei saa tuntea tunteita Suomessa eikä etenkään olla muutaman tunnin kestävää koulupäivää (pandemia-aikanakaan) poissa tuollaisten aivoperäisten asioiden takia. Kouluun vaikka siinä kokovartalokipsissä! Ole mies!
Voin kuitenkin kertoa, että minä itse en olisi minun työssäni työkykyinen kissan tai koiran kuoleman jälkeisenä päivänä. Minulle meidän eläimet on perheenjäseniä ja työni vaatii tarkkaa keskittymistä.
Jätetyksin tulemisen jälkeiset päivät aivan sama asia, vaikka olenkin jo keski-ikäinen kokenut eroaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
MISTÄ työpaikasta tuolla verukkeella saa palkallisen sairauspoissaolon? Tai edes palkatonta, ilman luvaton poissaolo -jälkiseuraamuksia.
Jos työntekijä ei ole kyvykäs hoitamaan työtehtäviään sairauden tai muun traagisen tapahtuman takia, niin mitä sellaisella työntekijällä tekee? Antaa jäädä kotiin edes pariksi päiväksi. Pahimmillaan väsyneenä ja itkuisena mokaa jonkun tärkeän tapaamisen, ja jättää firmasta pitkäksi aikaa huonon maineen. Ei ihmiset ole mitään koneita, ketkä pystyvät napinpainalluksesta vaihtamaan elämään kuuluvat surut täydelliseen työtehoon.
Ero deittikumppanista ei ole sellainen trauma, josta voi antaa palkallista sairauslomaa. Pitää käyttää lomapäiviä. Vaikka toisaalta on kyllä niinkin, että on parempi tehdä jotain muuta (vaikka töitä) kuin velloa kotona märehtimässä seurustelun päättänyttä eroa.
Sairaus tai oikeasti traumaattinen kokemus (esim. läheisen kuolema) on sitten asia erikseen, niihin on perusteltu syy myöntää palkallista saikkua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toipuminen alkaa siitä, kun jatkaa normaalia elämäänsä mahdollisimman pian. Sängyn pohjalla märehtiminen vain pahentaa pettymystä.
Näinpä. Miltähän AP:n pojasta sitten tuntuu, jos se tyttöystävä koulussa kertookin, että "minun eksä on niin heikko, että jonkun jättämisen takia jää kotiin". Sittenhän hänelle vasta naureskellaankin!
Ainakin kaikki näkee, että poika välitti tosiaan tuosta tytöstä eikä pelkää tuntea huonojakin tunteita. Miksi näitä asioita pidetään suomessa niin noloina?
Vierailija kirjoitti:
Toipuminen alkaa siitä, kun jatkaa normaalia elämäänsä mahdollisimman pian
. Sängyn pohjalla märehtiminen vain pahentaa pettymystä.
Väärin.
Topuminen alkaa siitä, kun antaa itselleen luvan tuntea juuri sitä tunnetta mitä tuntee. Pakottamalla itsensä kouluun/työhön on vain ongelman lykkäystä ja voi pahimmillaan johtaa masennukseen - etenkin nuorella, joka saattaa kokea jätetyksi tulemisen yksin nyt myös vanhempansa kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Osa ihmisistä pystyy toimimaan yllättävän hyvin, vaikka olisi todella sekaisin henkisesti. Osa ihmisistä taas ei pysty toimimaan kunnolla, vaikka olisi vain vähän poissa tolaltaan. Kumpikaan ryhmä ei ole huonompi, ihmiset nyt vaan on erilaisia. Mutta mitä se hyödyttää näitä jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä patistaa töihin tai kouluun, jos he eivät siitä suoriudu tai pahimmillaan haittaavatkin muidenkin työskentelyä/oppimista? Varsinkin jos tuo toimimaan pakottaminen vie sen ihmisen vielä pahempaan jumiin, kun ei saa käsiteltyä tilannettaan rauhassa?
Omasta mielestäni patistaminen olisi hyväksi, koska, oman kokemukseni perusteella, rutiinit auttavat hurjasti henkisistä vaikeuksista selviytymisessä. Se, että herää vaikka tiettyyn aikaan ja lähtee tiettyyn aikaan lenkille/töihin antaa elämään tiettyä säännöllisyyttä, mikä on tutkitustikin masentuneille hyväksi. Tämän takia rutiinit, ja jopa tietynlainen pakottaminen, ovat hyväksi, koska ne pitävät elämän kahvassa kiinni paremmin kuin sängynpohjalla makaaminen.
- Tuo kenelle vastasit
Tästä jotenkin kuultaa pelko siitä, että normaali suru muuttuukin masennukseksi, jos sille tunteelle antaa yhtään enempää tilaa/valtaa. Ihan ymmärrettävää ihmiselle joka on kokenut masennuksen, tunnistan tämän jopa itsessänikin, miten herää se pelko masennuksen uusimisesta jos on vähänkään synkempää, hoen jopa samaa mantraa että "tunteet on normaaleja, joskus on synkkiä aikoja, eikä se aina ole masennusta", ihan vain rohkaistakseni itseäni.
Kuitenkin, sinun lapsesi on erillinen olento sinusta ja tulisi irottaa ne omat tuntemukset ja kokemuksesta hänen vastaavistaan. Se että lapsi suree ja saa rauhan surra ei johda siihen että hän masentuisi, vaan päinvastoin, normaalien tunteiden ollessa kyseessä ei voida käyttää samoja metodeja kuin sairauden hoidon kohdalla, kun ne eivät ole verrannollisia keskenään. Suru lähtee suremalla ja joskus ihmiset tarvitsevat siihen aikaa ja rauhaa, vaikka sinä ja minä emme tarvitsisikaan.
Hyvä pointti, mutta eikö sitä surua voi käsitellä myös illalla, rauhassa hyvin syöneenä? Ja mites ne kaverit: eikös siellä koulussa ole kavereita, joiden kanssa voisi asiaa puida ja käsitellä?
- Tuo kenelle vastasit
Mun äiti pakotti mut kouluun yläasteella 80-luvulla kun mut oli hakattu ylemmällä luokalla olevien toimesta. mulla oli toinen silmä muurautunut umpeen yms. Onneksi opettaja antoi jäädä välitunnilla sisälle. Pelkäsin ja häpesin olemustani. Oli kauheaa, kaikki tiesivät.
Itse antaisin jäädä lapseni kotiin yllämainitun kaltaisessa tapahtumassa sekä myös sydänsurujen takia.