Lue keskustelun säännöt.
Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.
03.12.2020 |
16v poika kyseessä. Ei suostu nousemaan sängystä. Oon kuulema paska mutsi.
Kommentit (1004)
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleeni, kun erään rouvan piti saada viikko lomaa, kun hänen tyttärensä oli menossa synnyttämään. Mummoksi tuleva ilmoitti jäävänsä äitiyslomalle. 😂
Itse pyysin omia teinejäni jäämään kotiin, kun minulla oli töistä vapaapäivä. Oli kiva mennä kaupungille, käydä syömässä ym. Teineistä on kasvanut aikuiset, joilla on yliopistotutkinnot, työpaikat ja perheet. Ei muutaman päivän koulusta poissaolo kaada nuoren tulevaisuutta.
Kuulostat ihanalta äidiltä. ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman muuta poika saa olla viikonlopun yli kotona ja saakoon parasta mahdollista empatiaa ja huolenpitoa.
Lapseni ovat saaneet olla kotona päivän , jos on tultu lomareissulta myöhään ja ovat ihan poikki lentojen takia. Heistä on kasvanut vastuullisia huippukansalaisia ja empaattisia ymmärtäviä vanhempia myös omille lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Osa ihmisistä pystyy toimimaan yllättävän hyvin, vaikka olisi todella sekaisin henkisesti. Osa ihmisistä taas ei pysty toimimaan kunnolla, vaikka olisi vain vähän poissa tolaltaan. Kumpikaan ryhmä ei ole huonompi, ihmiset nyt vaan on erilaisia. Mutta mitä se hyödyttää näitä jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä patistaa töihin tai kouluun, jos he eivät siitä suoriudu tai pahimmillaan haittaavatkin muidenkin työskentelyä/oppimista? Varsinkin jos tuo toimimaan pakottaminen vie sen ihmisen vielä pahempaan jumiin, kun ei saa käsiteltyä tilannettaan rauhassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia!
Ei mene, jos on työkyvytön, työkyvytön taas voi olla monesta eri syystä, eri ihmiset reagoi asioihin eri tavoin mutta esim. yön valvominen tekee kyllä työkyvyttömäksi ja saa sairaslomaa unettomuuden vuoksi.
Ei ole kyse siitä mitä on tapahtunut vaan siitä, minkälaisessa psyykkisessä tilassa se ihminen on. Tällaisia tapahtumia ihmisen elämässä on niin vähän, ettei se ole kyllä työnantajalle kovin suuri taakka, että työntekijät saa toipua kriiseistään rauhassa.
Eroja tapahtuu nykyään aika paljon. Ja harvemmin työpaikassa on vain yksi työntekijä, useimmiten yritys työllistää tyyliin kymmenen ihmistä. Erot ja surut ei myöskään satu samoihin aikoihin kaikille työntekijöille. Sit on perus sairaslomat, vanhempainvapaat jne. joista tulee kuluja työnantajalle. Ihan kaikista mahdollisista saikuista ei vain voi maksaa. Elämään kuuluu kaikenlaista, iloa ja surua.
Eihän se saikku siitä surusta tulee, vaan unettomuudesta ja psyykkisestä tilasta, se on nyt voivoi, että työnantajat joutuu nämä sairastelut kustantamaan, vaikkeivät haluaisikaan. Lääkärintodistus, niin se on palkallinen sairasloma silloin.
Omilta vanhemmilta ei aikanaan tullut mitään myötätuntoa eikä todellakaan saanut jäädä suremaan, vaan velvollisuudet ennen kaikkea ja draama on vain naurettavaa (ehkä niin, mutta tunteet ne on teinilläkin). En ikinä itse toimisi samalla tavalla, vaan antaisin vähän siimaa. Ei se yksi menetetty koulupäivä tulevaisuutta pilaa, tue ja auta niin, että sinne kouluun jaksaa mennä huomenna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopettakaa jo se teinien kohteleminen niin kuin yrittäisit kusettaa aikuisia jatkuvasti. Ihan sairasta tuollainen "kyllä ne teinit on hyviä manipuloimaan, annat pikkurillin niin vie koko käden". Sairasta!! Itse olen tällaista kokenut ja voin kertoa, että siinä on psyyke aikuisenakin kovalla kun joutuu pohtimaan, että olenko nyt oikeasti surullinen ja olenko oikeutettu suremaan, vai haluanko vaan läpipahana ihmisenä manipuloida muita. Lopettakaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Osa ihmisistä pystyy toimimaan yllättävän hyvin, vaikka olisi todella sekaisin henkisesti. Osa ihmisistä taas ei pysty toimimaan kunnolla, vaikka olisi vain vähän poissa tolaltaan. Kumpikaan ryhmä ei ole huonompi, ihmiset nyt vaan on erilaisia. Mutta mitä se hyödyttää näitä jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä patistaa töihin tai kouluun, jos he eivät siitä suoriudu tai pahimmillaan haittaavatkin muidenkin työskentelyä/oppimista? Varsinkin jos tuo toimimaan pakottaminen vie sen ihmisen vielä pahempaan jumiin, kun ei saa käsiteltyä tilannettaan rauhassa?
Omasta mielestäni patistaminen olisi hyväksi, koska, oman kokemukseni perusteella, rutiinit auttavat hurjasti henkisistä vaikeuksista selviytymisessä. Se, että herää vaikka tiettyyn aikaan ja lähtee tiettyyn aikaan lenkille/töihin antaa elämään tiettyä säännöllisyyttä, mikä on tutkitustikin masentuneille hyväksi. Tämän takia rutiinit, ja jopa tietynlainen pakottaminen, ovat hyväksi, koska ne pitävät elämän kahvassa kiinni paremmin kuin sängynpohjalla makaaminen.
- Tuo kenelle vastasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Minun äitini kärsi masennuksesta vuosia ja teki lopulta itsemurhan, oli siihen saakka pinnistellen käynyt töissä. Harmi ettei äitini ole enää täällä, että voisi lukea sinun neuvojasi siitä, miten pitää vaan ottaa itseään kiinni niskasta ja jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aika mielenkiintoista. Opetatko siis teinillesi, että vain fyysiset sairaudet ovat sairauksia?
Suru ei muuten ole sairaus. Se on normaali tunne, joka kuuluu elämään ja tunneskaalaan.
Unettomuus taas voi olla sairaus, tai ainakin sairastuttava tekijä, oli syy unettomuuteen sitten mikä hyvänsä.
Ja tuossa puhuttiin yleensäkkin siitä, että vain fyysinen sairaus on syy jäädä pois koulusta, ei siis nimenomaan unettomuudesta ja siitä onko se sairaus, vaan kaikki ei-fyysiset sairaudet ovat huonoja syitä.
Yksi tai kaksi huonosti nukuttua yötä ei ole vielä unettomuutta. Nekin kuuluu kaikilla normaali elämään. Välistä yöunet jää lähes olemattoman vähäiseksi syystä taikka toisesta eikä siitä vielä saa unettomuus-diagnoosia. Eikä ole syy olla poissa töistä. Normaali työkykyinen ihminen kyllä saa arjen hoidettua satunnaisista huonoista öistä huolimatta. Mitä vanhemmaksi tulee, sen herkemmäksi tulee unen suhteen. Tarkoittaen sitä, että uni jää helpommin vajaaksi. Sellaista se vain on, kuuluu normielämään.
Nyt ei ollut kyse siitä, että nukkuu yhden yön vähän huonosti, nyt oli puhe siitä siitä, että sekä valvoo koko yön, että myös itkee sen koko yön, jos olet koskaan itkeä vollottanut kunnolla, niin tiedät, että se on aika rankkaa puuhaa.
Itse en ainakaan olisi työkykyinen jos valvoisin koko yön itkien, en vain olisi, vaikka kuinka sinä olisit superihminen ja pystyisit kolmenkin valvotun ja itketyn yön jälkeen helposti tekemään työsi, niin minä en ainakaan pystyisi. Toki, jos työnantaja pakottaisi, niin voisinhan minä mennä sinne töihin jonnekkin nurkaan kököttämään ja itkemään ihan näön vuoksi, mitään hyötyä siitä ei kyllä työnantajalle olisi.
Mä en myös tajua, mitä hyötyä on sellaisesta, että mennään näön vuoksi töihin silloin, kun työkykyä ei ole. Mikä on homman pointti? Tuleenäytettyä ulkomaailmalle, että pitää omista velvollisuuksista kiinni oman hyvinvoinnin kustannuksella eli täyttää jonkin sairaalloisen käsityksen hyvästä kansalaisuudesta...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Osa ihmisistä pystyy toimimaan yllättävän hyvin, vaikka olisi todella sekaisin henkisesti. Osa ihmisistä taas ei pysty toimimaan kunnolla, vaikka olisi vain vähän poissa tolaltaan. Kumpikaan ryhmä ei ole huonompi, ihmiset nyt vaan on erilaisia. Mutta mitä se hyödyttää näitä jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä patistaa töihin tai kouluun, jos he eivät siitä suoriudu tai pahimmillaan haittaavatkin muidenkin työskentelyä/oppimista? Varsinkin jos tuo toimimaan pakottaminen vie sen ihmisen vielä pahempaan jumiin, kun ei saa käsiteltyä tilannettaan rauhassa?
Omasta mielestäni patistaminen olisi hyväksi, koska, oman kokemukseni perusteella, rutiinit auttavat hurjasti henkisistä vaikeuksista selviytymisessä. Se, että herää vaikka tiettyyn aikaan ja lähtee tiettyyn aikaan lenkille/töihin antaa elämään tiettyä säännöllisyyttä, mikä on tutkitustikin masentuneille hyväksi. Tämän takia rutiinit, ja jopa tietynlainen pakottaminen, ovat hyväksi, koska ne pitävät elämän kahvassa kiinni paremmin kuin sängynpohjalla makaaminen.
- Tuo kenelle vastasit
Niin, olet oikeassa, työssäkäynti on kuitenkin eri asia kuin kävelylenkki tai hampaiden pesu tiettyyn aikaan, työssäkäynti vaatii sellaisia voimavaroja, joita kaikilla masentuneilla ei välttämättä ole, siitä huolimatta, että sulla olisikin ollut.
Ja nyt puhuttiin kuitenkin hetkellisistä sydänsuruista, kuten itsekkin jaksat toitottaa, on ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä, että surunsa saa käsitellä rauhassa, mielestäsi sydänsuru kestää vain muutaman päivän, se ei ole pitkä aika olla pois koulusta, jos on to-su vapaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Minun äitini kärsi masennuksesta vuosia ja teki lopulta itsemurhan, oli siihen saakka pinnistellen käynyt töissä. Harmi ettei äitini ole enää täällä, että voisi lukea sinun neuvojasi siitä, miten pitää vaan ottaa itseään kiinni niskasta ja jaksaa.
En ole tuo kenelle vastasit, mutta hänhän on painottanut, että kliinisellä masennuksella ja ohimenevällä alakuloisuudella on ero. Masennuksen kanssa voi jäädä kotiin, mutta jos pari päivää vähän suruttaa, ei se ole syy lepsuilla. Kyllä terve ihminen pystyy pienessä surussa ottamaan itseään niskastaan kiinni, ja menemään töihin/kouluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ap aikoo lohduttaa eronnutta?
Poika "heräsi" ja tuli käymään vähän jalkeillaan. Ei ollut kuulema saanut oikeen unta. Näytti ihan todella väsyneeltä ja valitti että päätä särkee ihan jumalattomasti (mitä en yhtään ihmettele..) Antoi se kuitenkin halata, ei työntänyt pois niinkuin joskus. Kyllä sen olemuksesta huomaa, että sillä on ihan hirveän paha mieli. Onneksi saitte mut ylipuhuttua. Tuosta pojasta näkee kilometrien päähän, että kaikki ei ole kunnossa.
Edelleen tuntuu itkevän. Kurja olo. Lupasin tilata ruokaa heti kun alkaa maistumaan. Vielä ei kuulema ole nälkä. Voi äidin pientä kultaa :(
Ja aika hyvin siitä tiesin, että valvoi kun kuulin käyvän vessassa ja muutenkin itkemistä ja niistämistä.
Mutta täytyy sanoa, että ilman tätä palstaa olisin laittanut pojan kouluun ja siellä se varmaan kyyneleitä nieleskelisi tai yrittäisi esittää ihan superreipasta. Tämä ratkaisu että antaa yhden päivän rauhoittua kotona on kuitenkin varmasti parempi!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Osa ihmisistä pystyy toimimaan yllättävän hyvin, vaikka olisi todella sekaisin henkisesti. Osa ihmisistä taas ei pysty toimimaan kunnolla, vaikka olisi vain vähän poissa tolaltaan. Kumpikaan ryhmä ei ole huonompi, ihmiset nyt vaan on erilaisia. Mutta mitä se hyödyttää näitä jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä patistaa töihin tai kouluun, jos he eivät siitä suoriudu tai pahimmillaan haittaavatkin muidenkin työskentelyä/oppimista? Varsinkin jos tuo toimimaan pakottaminen vie sen ihmisen vielä pahempaan jumiin, kun ei saa käsiteltyä tilannettaan rauhassa?
Omasta mielestäni patistaminen olisi hyväksi, koska, oman kokemukseni perusteella, rutiinit auttavat hurjasti henkisistä vaikeuksista selviytymisessä. Se, että herää vaikka tiettyyn aikaan ja lähtee tiettyyn aikaan lenkille/töihin antaa elämään tiettyä säännöllisyyttä, mikä on tutkitustikin masentuneille hyväksi. Tämän takia rutiinit, ja jopa tietynlainen pakottaminen, ovat hyväksi, koska ne pitävät elämän kahvassa kiinni paremmin kuin sängynpohjalla makaaminen.
- Tuo kenelle vastasit
Mutta kun ihmisiä ja kokemuksia on erilaisia. Toki rutiinit auttavat monia. Osalle rutiinit tulevat juuri työn kautta. Osalle taas masentuneena on tärkeää löytää ne rutiinit jotain muuta kautta. On myös niitä ihmisiä, joita auttaa se, että voi hetkeksi päästää irti niistä rutiineista ja antaa omille tunteilleen tilaa. Näille ihmisille se patistaminen on vahingollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Osa ihmisistä pystyy toimimaan yllättävän hyvin, vaikka olisi todella sekaisin henkisesti. Osa ihmisistä taas ei pysty toimimaan kunnolla, vaikka olisi vain vähän poissa tolaltaan. Kumpikaan ryhmä ei ole huonompi, ihmiset nyt vaan on erilaisia. Mutta mitä se hyödyttää näitä jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä patistaa töihin tai kouluun, jos he eivät siitä suoriudu tai pahimmillaan haittaavatkin muidenkin työskentelyä/oppimista? Varsinkin jos tuo toimimaan pakottaminen vie sen ihmisen vielä pahempaan jumiin, kun ei saa käsiteltyä tilannettaan rauhassa?
Omasta mielestäni patistaminen olisi hyväksi, koska, oman kokemukseni perusteella, rutiinit auttavat hurjasti henkisistä vaikeuksista selviytymisessä. Se, että herää vaikka tiettyyn aikaan ja lähtee tiettyyn aikaan lenkille/töihin antaa elämään tiettyä säännöllisyyttä, mikä on tutkitustikin masentuneille hyväksi. Tämän takia rutiinit, ja jopa tietynlainen pakottaminen, ovat hyväksi, koska ne pitävät elämän kahvassa kiinni paremmin kuin sängynpohjalla makaaminen.
- Tuo kenelle vastasit
Niin, sinun mielestäsi, sinun kokemuksesi mukaan, sinulle hyväksi. Et sinä ole kokenut yhdenkään muun ihmisen masennusta etkä voi puhua heidän puolestaan. Joskus elämässä olisi hyvä oppia kuulemaan myös muita ihmisiä ja heidän kokemuksiaan, eikä vaan takertua siihen omaan minäminäminä -kuplaan.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Poika "heräsi" ja tuli käymään vähän jalkeillaan. Ei ollut kuulema saanut oikeen unta. Näytti ihan todella väsyneeltä ja valitti että päätä särkee ihan jumalattomasti (mitä en yhtään ihmettele..) Antoi se kuitenkin halata, ei työntänyt pois niinkuin joskus. Kyllä sen olemuksesta huomaa, että sillä on ihan hirveän paha mieli. Onneksi saitte mut ylipuhuttua. Tuosta pojasta näkee kilometrien päähän, että kaikki ei ole kunnossa.
Edelleen tuntuu itkevän. Kurja olo. Lupasin tilata ruokaa heti kun alkaa maistumaan. Vielä ei kuulema ole nälkä. Voi äidin pientä kultaa :(
Ja aika hyvin siitä tiesin, että valvoi kun kuulin käyvän vessassa ja muutenkin itkemistä ja niistämistä.
Mutta täytyy sanoa, että ilman tätä palstaa olisin laittanut pojan kouluun ja siellä se varmaan kyyneleitä nieleskelisi tai yrittäisi esittää ihan superreipasta. Tämä ratkaisu että antaa yhden päivän rauhoittua kotona on kuitenkin varmasti parempi!
ap
Ihanaa että olet poikasi tukena, kun tämä käy läpi vahvoja tunteita :) Tällainen "pieni" ele auttaa poikaasi varmasti koko hänen loppuelämänsä, kun kohtaa vastaavia koettelemuksia. Äidin tuki jää mielentilaksi sinne pääkoppaan :)
Vierailija kirjoitti:
ihmiset on erilaisia. Meillä töissä yksi mies tuli töihin, vaikka oli juuri saanut syöpädiagnoosin ja leikkauspäivä sovittu. Ei kuulemma pää kestänyt jäädä kotiin. Työ antoi normaaliuden tunnetta ja vei ajatukset muualle.
Toinen mies tuli töihin, vaikka äiti oli kuollut edellisyönä ja mies oli valvonut koko yön. Sama syy, että "työ vie ajatukset muualle".
Sitten erään rouvan rakas lemmikki kuoli ja rouva otti saikkua viikon. Oli ihan romuna ja töistä ei tullut mitään.
Muistan, kun mun mummi kuoli, niin isä pakotti mut kouluun seuraavana päivänä vaikka olin valvonut koko yön. En kyllä yhtään muista koko koulupäivästä mitään, olin niin shokissa. Nökötin välitunnit vessassa poraamassa.
Ihmiset suree eri tavalla. Se mikä on toiselle hyväksi ja helpottaa oloa ja edistää toipumista, voi toiselle olla väärä tapa. Ei ole mitään "oikeaa" tai "väärää" tapaa surra. Tuskin sen teinin maailma siihen hajoo, jos hän ottaa vähän aikaa toipumiseen.
Et ollut shokissa, järkyttynyt korkeintaan. Ollaan tarkkoina termien kanssa!
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
Jos kotona ei oo hyvä olla niin parempi olla koulussa kärsimässä.
Musta on uskomatonta lukea jonkun kotiäidin, työttömän, mt-potilaan ja mitä teitä siellä kirjoitteleekaan vauvapalstalle keskellä päivää hehkuttavan itsensänsä ylittämistä ja työlle uhrautumista tilanteessa jossa ihmisen tunne-elämä on järkkynyt ja kasvuikäinen on valvonut vuorokauden putkeen. Onko teidän oma koulutus jäänyt kymppiluokalta droppaamiseen, vai miten te että tajua, millaista oppiminen ja opiskelu nykyään on? Entä luuletteko että kaikki duunit on jotain vanhusten takapuolen pesemistä, jossa on ihan sama, missä kondiksessa oma kognitio on ja onko nukkunut viikkoon? Hah, tää on ihan sama ilmiö kuin se, kun av:n synnytyskeskusteluissa puhutaan repeämistä ja verenhukasta, niin välittömästi keskusteluun summonoituu joku lapseton tai trolli huutamaan, miten "entisaikaan mentiin suoraan synnytyksesta navetalle töihin, ei silloin valitettu mistään repeämien ja verenhukan kaltaisesta turhasta hömpötyksestä".
Typerää vaatia karaisua ja kovettumista toiselle ihmiselle. Ap, oot best kun annan pojan levätä!
Nyt meni kyllä tämän äidin tunteisiin! Meidän tytär alkoi seurustella 16-vuotiaana vuotta vanhemman pojan kanssa. Pojalla oli hermostollista vapinaa käsissä ja hänelle tehtiin aivoleikkaus kun hän oli 18 ja tyttö 17. Pidin jo tuota aika rankkana juttuna noin 17-vuotiaalle, että poikaystävä joutuu tuollaiseen leikkaukseen kun muistan itse lähes viisikymppisenä jännittäneeni mieheni pientä sydänoperaatiota.
Tuosta puolisen vuotta eteenpäin poika koki valtavaa masennusta ja ahdistusta, tyttö lähti hänen kanssaan päivystykseen ja meni hänen mukaansa ambulanssilla, kun hänet vietiin suljetulle osastolle ja oli hänen kanssaan koko pitkän päivän, kun ensin odottivat monta tuntia päivystyksessä ja vielä ambulanssiakin pari tuntia. Tytöllä oli kesätyö, mutta aina töiden jälkeen hän kävi pojan luona sairaalassa, vei syötävää ja piti seuraa ja valvottuna poika pääsi myös ulkoilemaan. Alkuperäinen vakava masennus -diagnoosi vaihtui tutkimusten jälkeen bipoon, jonka kanssa joutuu elämään koko loppuelämänsä ja hoitotasapainon löytäminen voi viedä vuosia. Lääkkeiden myötä on tullut parikymmentä kiloa painoa lisää ennen hoikalle pojalle eikä tuo ensimmäinen osastokäynti ole jäänyt viimeiseksi.
Väitän, että moni 18-vuotias olisi tuossa kohtaa miettinyt, että en halua itselleni näin vaikeaa elämää ja nostanut kytkintä. Tytär arveli, että ehkä tähän tottuu, ja pysyi rinnalla. Vuotta myöhemmin heidän häissään sulhasen isä itku silmässä kiitteli tytärtämme siitä, että on pysynyt pojan rinnalla ja pelasti hänen henkensä.