Olen löytänyt täydellisen lääkkeen krapulaan.
Vuosikymmeniä olen käyttänyt aikaa löytääkseni täydellisen lääkkeen krapulaan. Olen itse kokeillut useita erilaisia vitamiineja, vitamiiniyhdistelmiä, kemiallisia substansseja ja luontaistuotteita.
Olen etsinyt aiemmin kirjallisuudesta ja nyttemmin netistä toimivia ohjeita krapulaan. Olen turvautunut myös kansanperinteeseen, alkaen aina klassisesta sillivoileivästä ja suolakurkusta. Mikään niistä ei ole koskaan auttanut krapulaan. Ei mikään.
Nyt olen löytänyt krapulaongelman lopullisen ratkaisun. Se löytyi aasialaisesta kasvista, jota ei voi ostaa Suomen luontaistuotekaupoista eikä apteekeista, ei myöskään supermarkettien lisäravinnehyllyistä.
Kyseisen aasialaisen kasvin lehdistä valmistettu aine toimii siten, että se hajottaa alkoholimolekyylit alkutekijöihinsä, ja siten vähentää alkoholin määrää elimistössä.
Tällä kasvilla on tehty aasialaisissa yliopistoissa in vivo sekä in vitro-kokeita, jotka ovat osoittaneet kasvin sisältämien ainesosien toimivuuden. Kiistattomasti.
Join runsaasti alkoholia lauantai-iltana, ja sen jälkeen puhalsin alkometriini. Tulos oli 1,75 promillea. Siis todella tukeva humalatila. Sen jälkeen söin neljä kapselia mainitsemaani luontaistuotetta ja kävin nukkumaan. Sunnuntaiaamuna puhalsin taas alkometriini. Promillet olivat 0,00. Tällä välin alkoholi oli poistunut elimistöstäni.
Korostan vielä, että kyseinen aine ei ole ainoastaan yhden firman tuote, vaan sitä valmistaa moni firma Aasiassa. En siis mainosta mitään yhtiötä. Siellä tätä kasvia on käytetty krapulalääkkeenä jo parin tuhannen vuoden ajan. Hyvin tuloksin.
Kommentit (54)
Silli povariin ja napsit aina siitä pikku paloja. Tämä Keithin ja Hectorin paras lääke
Onnittelut tulevista miljoonistasi. Jos se todella tehoaa, voit alkaa jo varautua äkkirikastumiseen.
No olethan sä täällä mainostamassa :)
Coca cola. Muuta ei tarvitse. Tällä saat krapulan parissa tunnissa veks, ilman tätä krapulani kestää muutaman päivänkin. Ja sisältää iltaysiin yrjöilyn viiden minuutin välein ekana krapulapäivänä.
Auttaako se myös ns.henkiseen krapulaan ja morkkiksiin? Epäilen.
Mitä se auttaa, että alkoholi poistuu nopeesti verenkierrosta? Eikös ongelmana oo nimenomaan ne alkoholin hajoamistuotteet? Parempihan se on, että häviää hitaasti, niin krapulakin on lievempi.
Jos parissa tunnissa (semmonen kovan ryypinnän jälkeinen sammuminen/yö ei yleensä pidempään kestä) alkoholi jotenkin muuten kun maksan kautta katoaa elimistöstä, mihin sen hajotamistuoteet katoavat? Pakkaako tää rohto aldehydit sun muun moskan pieniin paketteihin, joita sitten kakitaan ja röyhtäillään ulos?
Eikös tommosella elimistön alkoholipitosuuden äkillisellä laskulla saa vain viinakrampin?
Vaikka toi krapulan poistaiskin, ei se maksaa eikä aivoja kuitenkaan suojaa, vai?
Iltapäivälehdestä saimme tänään lukea, että seksi auttaa tehokkaasti krapulaan. Siispä lista kuuluu nykyään:
- juo vettä ettei nestehukkaa
- syö jo ennalta ennen alkoholin nauttimista Buranaa alle
- syö pepperonipizza yöllä tai aamulla
- tomaattimehua maun mukaan
- ja sitten pitää nussia monta rundia.
En muista koska olisi ollut krapula, vaikka ei edellisiä ole käyttänytkään. Seksiä vaatisin tuosta listasta ekana, Buranaa, paljon vettä alas kurkusta ja nussimaan.
Alko palaa n. 0.25 promillea tunnissa, joten kännin jälkeen olet nukkunut seitsemän tuntia ja tulos on nolla. Mikään yrtti ei nopeuta alkon palamista. Trust me! Mun asiakkaat on kuule kokeilleet ihan kaikkea!
VOI HAADEKSEN VITTU ÄKKIÄ SE RESEPTI TÄNNE! Tuli taas vedettyä senaikaiset lärvät että huomenna kiskoo ohimoista niin maan helkkaristi, nyt kaivataan äkkiä apua! Älä AP niheile siellä vaan resepti jakoon, huomenna pitäisi olla työkunnossa! Hophophop, luulisi jo tulevan.
Jos tämä tuote oikeasti toimii, ei sitä tarvitse edes mainostaa,se kyllä myy itse itseään olipa hinta mikä tahansa.
Kun joku vielä keksis maksan- ja mielensuojalääkkeen.
Oisko helpompaa vain lopettaa juominen?
Kyllä löytyy palamistakin nopeuttavaa, mutta myös muulla tavoin. Yrteistä en tiedä, mutta muutamista ihan perusaineista, joita ihminen tuottaa itse tai saa ravinnosta. Moninkertainen annos vaan, josta ei haittaa. 98% krapulasta lähtee. Fyysisestä, tietenkin.
Nyt kun keskustelun aloituksesta on jo reilu pari vuotta aikaa, niin mikäs tämä ihmelääke on?
No onhan markkinoilla jo hyvä lääke joka auttaa muuhunkin kuin pelkkään krapulaan. Kudzua mukana, tuotteen nimi on Hepastrong