Miltä tuntuu lapsesta jos on vanhat vanhemmat

isäni oli 51 ja äiti 40 kun minä synnyin.

isä on nyt 81 ja mutsin seitenkymppiset edelleen käyvät juoksulenkeillä, kävelylenkeillä ja pyöräilemässä. Molemmat harrastavat myös keilailua ja frisbeegolfia.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 19:14"]

Mulla oli vanhat vanhemmat, olen iltatähti; äitini ainoa ja isäni toisesta liitosta. Hyvät vanhemmat oli, nyt on isä jo kuollut. Jotenkin äitini tuntui aina paljon viisaammalta, kuin muiden kavereiden parikymppiset äidit. Tämä kyllä saattoi johtua siitäkin, että äitini oli korkeasti koulutettu. Hänellä oli myös sellaista laajempaa myötätuntoa ja avarakatseisuutta, esim. vaikeina nuoruuden aikoina äitini luokse saattoi tulla minun hieman huonoille teille joutuneita kavereita, joilla oli kotona väkivaltaa. Äitini toimi näille jonkinlaisena turvana ja sovittelijana. Ehkä ikä sai aikaan jonkin elämänvarmuuden ja sellaisen, että ei pienistä hätkähdä, kun on nähnyt jo paljon. Nuoret ovat kiihkeitä ja nopeasti kimmastuvia, vanhemmat vanhemmat (=)) ei.

Mulla ihan sama kokemus. "Vanhoilla" vanhemmillani oli jotenkin sellaista malttia ja jaksamista, jota ei kavereiden nuoremmilla vanhemmilla ollut. Tuntuu myös, että olivat kanssani paljon enemmän kuin kavereiden vanhemmat. Kaverit olivat tosi paljon mummoloissa hoidettavana. Mekin käytiin isovanhempieni luona, mutta yleensä koko perhe yhdessä.

Jotenki tää teksti vähän haiskahti siltä että tarkoitus oli hiukan lytätä nuoria vanhempia.

Mulla ei ainakaan ole hajuakaan kuinka paljon kouluaikaiset ystävät olivat mummulassa tai saatikka tietäisin syyn siihen.

Mä voin ilman muita lyttäämättä sanoa että itseä ei vanhempien ikä haitannut koskaan.

Isäni sairastui vakavasti kun olin alta kouluikäinen. Koko lapsuus meni vanhan isäni sairauden varjossa, kunnes hän kuoli kun olin itse aikuisuuden kynnyksellä. Vain muutaman vuoden sain huoahtaa, kunnes äitini sairastui dementiaan.

Olen siis huolehtinut vanhemmistani pienestä pitäen, eikä siis voida puhua ollenkaan huolettomasta lapsuudesta ja nuoruudesta.

Kuten tästäkin ketjusta saa lukea, vanhojen vanhempien lapsilla ei ole isovanhempia, ja melkein kaikilla on ainakin toinen vanhempi kuollut. Hirveän nuorena joutuu huoltamaan omia vanhoja vanhempiaan.

Olen kateudella katsonut, kun kavereiden nuoret vanhemmat ovat lapsilleen tukena.

Minun mielestäni on itsekästä hankkia "iltatähtiä". Todella itsekästä.

Minun isäni oli 50v kun minä synnyin ja

Kuoli ennen kun ehdin täyttää edes 30v.

Viimeiset vuodet olivat rankkoja

Kun sairastui vakavasti ja oli dementtiaa.

Tuntui nuorena pahalta hypätä omaishoitajanrooliin.

Oonite kohta 12 ja mun äiti on 45 ja iskä heinäkuussa 60. Omasta mielestä se on ihan ok?

Minä olen 63 kun nuorin lapseni täyttää 18 vuotta. Toivottavasti saan nähdä sen päivän. Kun ei täällä kukaan meistä tiedä mikä on se viimeinen päivä ja kuinka kauan saa lastensa kanssa olla, oli saanut lapsensa nuorena tahi vanhana. Vanhin lapseni sillä hetkellä on yli neljäkymmentä.

Mielestäni olen etuoikeutettu. Ja olenkin äärettömän onnellinen, että lapset ovat eri-ikäisiä ja ovat sulostuttaneet ja rikastuttaneet elämääni koko aikuisikäni ajan. Eikä ainakaan lapset ole asiasta vielä valittaneet, saa nähdä tuleeko se päivä vielä joskus eteen vai ei.

Vanhempani olivat 25 v. kun synnyin ja 36 v. kun pikkuveli syntyi. Jostain kumman syystä sekä minä että veljeni pidimme vanhempiamme vanhoina kääkkinä, kun olimme teini-iässä :D

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 19:14"]

Mulla oli vanhat vanhemmat, olen iltatähti; äitini ainoa ja isäni toisesta liitosta. Hyvät vanhemmat oli, nyt on isä jo kuollut. Jotenkin äitini tuntui aina paljon viisaammalta, kuin muiden kavereiden parikymppiset äidit. Tämä kyllä saattoi johtua siitäkin, että äitini oli korkeasti koulutettu. Hänellä oli myös sellaista laajempaa myötätuntoa ja avarakatseisuutta, esim. vaikeina nuoruuden aikoina äitini luokse saattoi tulla minun hieman huonoille teille joutuneita kavereita, joilla oli kotona väkivaltaa. Äitini toimi näille jonkinlaisena turvana ja sovittelijana. Ehkä ikä sai aikaan jonkin elämänvarmuuden ja sellaisen, että ei pienistä hätkähdä, kun on nähnyt jo paljon. Nuoret ovat kiihkeitä ja nopeasti kimmastuvia, vanhemmat vanhemmat (=)) ei.

Mulla ihan sama kokemus. "Vanhoilla" vanhemmillani oli jotenkin sellaista malttia ja jaksamista, jota ei kavereiden nuoremmilla vanhemmilla ollut. Tuntuu myös, että olivat kanssani paljon enemmän kuin kavereiden vanhemmat. Kaverit olivat tosi paljon mummoloissa hoidettavana. Mekin käytiin isovanhempieni luona, mutta yleensä koko perhe yhdessä.

Peesi tähän. 

Sauli niinistö 70-vuotiaana lapsi...

Vierailija kirjoitti:

Olen iltatähti, minulla oli tosi iäkkäät vanhemmat, ja kaikki kolme sisarustani olivat jo aikuisia syntyessäni.

Toisaalta meillä oli taloudellinen tilanne varsin hyvä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Toisaalta kaverit usein ihmettelivät vanhempieni ikää, ja usein muistan myös hävenneeni heitä. Vanhempani myös olivat melko suvaitsemattomia, ja moni nykyajan asia, tapa tai toimintamalli olivat heille jotenkin käsittämättömiä, vaikka esim. äitini oli pitkään mukana oman yrityksensä toiminnassa.

Isovanhemmistani en ole tavannut kuin yhden, isän äidin, joka oli silloin jo lähes 100-vuotias. Eli mitään mummokokemuksia minulla ei ole.

Isäni kuoli, kun olin parikymppinen, äitini kuollessa olin kolmissakymmenissä. Myös molemmat veljeni ovat jo kuolleet.

Tämä on kuin omasta kynästäni. Häpesin vanhempiani usein ja koin heidät myös auttamattoman vanhanaikaisiksi. Kotoa muutettuaan en saanut heiltä tukea monessakaan käytännön asioissa, sillä heillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä esim. nykyaikainen opiskelijan elämä voi olla. Molemmat mummoni olen tavannut, mutta olin pikkulapsi, enkä muista heistä juuri mitään. Minusta kavereideni mummolat olivat ihania paikkoja ja olisin halunnut itsellenikin oman mummun. Toisaalta koin oman äitini melkein kuin mummokseni, sillä hän oli monella tapaa niin samanlainen kuin kavereideni mummot ja hyvin erilainen kuin kavereideni nuoremmat äidit. Olisin myös halunnut oman ikäisiä sisaruksia. Vanhempani ovat edelleen elossa ja meillä on hyvät välit, paremmat kuin koskaan. Kotona asuminen oli itselleni tuskaa ja suhteemme paranikin selvästi, kun muutin kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen iltatähti, minulla oli tosi iäkkäät vanhemmat, ja kaikki kolme sisarustani olivat jo aikuisia syntyessäni.

Toisaalta meillä oli taloudellinen tilanne varsin hyvä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Toisaalta kaverit usein ihmettelivät vanhempieni ikää, ja usein muistan myös hävenneeni heitä. Vanhempani myös olivat melko suvaitsemattomia, ja moni nykyajan asia, tapa tai toimintamalli olivat heille jotenkin käsittämättömiä, vaikka esim. äitini oli pitkään mukana oman yrityksensä toiminnassa.

Isovanhemmistani en ole tavannut kuin yhden, isän äidin, joka oli silloin jo lähes 100-vuotias. Eli mitään mummokokemuksia minulla ei ole.

Isäni kuoli, kun olin parikymppinen, äitini kuollessa olin kolmissakymmenissä. Myös molemmat veljeni ovat jo kuolleet.

Tämä on kuin omasta kynästäni. Häpesin vanhempiani usein ja koin heidät myös auttamattoman vanhanaikaisiksi. Kotoa muutettuaan en saanut heiltä tukea monessakaan käytännön asioissa, sillä heillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä esim. nykyaikainen opiskelijan elämä voi olla. Molemmat mummoni olen tavannut, mutta olin pikkulapsi, enkä muista heistä juuri mitään. Minusta kavereideni mummolat olivat ihania paikkoja ja olisin halunnut itsellenikin oman mummun. Toisaalta koin oman äitini melkein kuin mummokseni, sillä hän oli monella tapaa niin samanlainen kuin kavereideni mummot ja hyvin erilainen kuin kavereideni nuoremmat äidit. Olisin myös halunnut oman ikäisiä sisaruksia. Vanhempani ovat edelleen elossa ja meillä on hyvät välit, paremmat kuin koskaan. Kotona asuminen oli itselleni tuskaa ja suhteemme paranikin selvästi, kun muutin kotoa.

Olen 52 v. ja 15 v. teinin äiti, oma äitini on 78 v.  Tulen huomattavan paljon paremmin juttuun teinini kanssa kuin äitin aikoinaan munun kanssani. Kun minä olin 15 v. oli äiti 40 v.

Lapsen luokkakaverin äiti on noin 30 v. ja uusperhe ls asiakas.

mä aattelin, että mulla oli vanhat vanhemmat ( silloin kun olin 9) Äitini oli 27, kun synnyin, isäni 23.

Mun äiti oli 34 ja iskä 38 ku mä synnyin ja isään on ollu huonot välit jo yli 10 vuotta ja oon viel alaikäinen. Halusin sisaruksia ja en saanu ja ärsyttää ku nyt vanhemmat ovat yli 50 v ja jouduin ainoana lapsena kestää kaiken yksin. Sitä en anna vanhemmille anteeks. Ja isäni on suurin syy asioihin joiden takia olen ollu jo 2 vuotta masentunut.

Mikä kullekin on vanha? Iltatähden hankkiminen 35-vuotiaana on vielä ihan ok, eikä varmaan mitenkään vaikuta lapsen elämään, mutta 45-55 -vuotiaana sitten taas jo aika varmasti vaikuttaa.

Mutta sitten taas on näitä jotka tulee isäksi vielä 70-vuotiaana ja pärjää.

Tärkeintä tuossa kai on se että millainen se oma tukiverkosto on, jos oma terveys alkaakin reistailla. Ja jaksaako oikeasti olla lapsen kanssa.

Otsikkoon vastaus: Kyllä siitä selviää, varsinkin jos on lapsena samassa tilanteessa olevia kavereita.