Lue keskustelun säännöt.
Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
Opiskeluaikana, pari vuotta sitten, minun oli vaikea saada töitä. Opintolainan ja tulevaisuuden kauhukuvien kasvaessa räjähdysmäisesti menin henkisesti tosi huonoon kuntoon, ahdistuin, sain pakkoajatuksia jne. Nyt olen ollut kolmisen vuotta vakitöissä, mutta edelleen aiempi työttömyysjakso ahdistaa ja luen esim tämäntyyppisiä keskusteluketjuja.
Tämän ketjun otsikko kuvaa erittäin hyvin työttömän kokemaa todellisuutta. Jos en olisi itse kokenut työttömyysaikaa, en uskoisi, miten hankalaa työpaikan saaminen voi pahimmillaan olla. Maisterintutkintokaan ei enää takaa työpaikkaa, eikä näyttöjä kerry, kun ei ole työtä, missä niitä voisi saavuttaa. Itse tein paljon ilmaistyötä ja opiskelin taitoja oman tutkintoni ulkopuolelta jne. Tsemppiä kaikille työnhakijoille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan sitä aina hakea ja "valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun, koska väärä työkokemus, ylikoulutus ja ikä".
Ei niihin hommiin noin vaan kävellä sisään, mieluummin ne jonkun ammattikoulutetun sinne ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakemiini paikkoihin on ollut 200-250 hakijaa. Vaikka olen hyvä ja on loisto cv niin niillä kahdellasadalla muullakin on...
Tässä on selvästi mokattu alan valinnassa. Itseni lisäksi on pari viimeistä kertaa ollut ehkä 10 hakijaa, joista pari oikeasti sopivaa. Palkka on hyvä ja työt ehkä hieman stressaavia mutta siistejä sisätöitä kuitenkin.
Vai niin on mokattu alan valinnassa. Mistä mä löydän sen aikakoneen jolla voin matkustaa takas 90-luvulle kertomaan itselleni, että älä nyt hullu lähde tuolle alalle kouluttautumaan?
Pitkän työttömyyden jälkeen tuntuu myös aivan ihmeelliseltä, että työnantaja odottaa minun menevän tekemään tietyt asiat, ja on vielä valmis maksamaan siitä rahallista korvaustakin.
Se on ihan fakta, että esimerkiksi siivoushommiin on näinä aikoina usein oltava joko koulutus tai vakaa kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Voit hakea ja tehdä myös alhaisempia töitä, niitä joita tekee suuri osa tämän maan työtätekevistä. Nuohan ovat usein varsin ruumiillisia töitä ja niitähän moni vierastaa.
Työnantajat karsastavat hommaan ylikoulutettuja. Vaikka hakija kuinka vakuuttelisi, että tätä hän oikeasti haluaa tehdä, niin työnantaja arvelee, että hän kuitenkin hakee koko ajan oman alan töitä. Kas siinäpä pulma, saako työnantajalle valehdella vai pitääkö puhua totta? Kumpikin vaihtoehto kasahtaa hakijan nilkoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun tutut nyt eivät ole välttämättä ihan edustava otos ihmisistä. Onko käynyt mielessä. Toiseksi, todella harva kertoo elävänsä mieluummin tuilla, mutta ei käytännössä tee asialle mitään. Aika kapea elämänkokemus nyt kuitenkin saa olla, ettet ole koskaan tavannut yhtään tuilla eläjää.
Toki valtaosa työttömistä hakee töitä varmasti. Suurin osa varmasti myös tosissaan. Mutta ei se sitä muuta, että joukossa on ihmisiä, jotka elää vain tuilla tai on itse asettanut itselleen työnhakuun ehtoja, jotka rajaa hakemista - ei vuorotyötä, ei ulkotyötä, palkkavaatimus reilusti yli TES:n jne. jne. Voidaan toki sanoa, että työ kelpaisi, jos joku räätäöisi just sen täydellisen työn.
Kun pääosa työttömistä kuitenkin haluaa työllistyä ja tekee kaiken mahdollisen, niin... miksi sinua nyppii se pieni osuus työttömistä, jotka ovat todenneet kaikkien yritysten johtaneen vain työttömien hyväksikäyttöön ja kauppatavarana olemiseen.
Omasta näkökulmasta vain työttömyydestä loisivat ja työttömiä kauppatavaroina käyttävät vaativat "loputonta yrittämistä" . Työpaikan hakijoille jokainen luovuttanut tarkoittaa yhtä kilpailijaan vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Voit hakea ja tehdä myös alhaisempia töitä, niitä joita tekee suuri osa tämän maan työtätekevistä. Nuohan ovat usein varsin ruumiillisia töitä ja niitähän moni vierastaa.
Mistä rautalangasta se täytyy vääntää, että noihin töihin, joita sinä kutsut alhaisemmiksi töiksi, ei korkeasti koulutettuja, asiantuntija- tai päällikkötason tehtävissä olleita, valita. Niitä voi kyllä hakea vaikka kuinka, mutta valituksi ei tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Voit hakea ja tehdä myös alhaisempia töitä, niitä joita tekee suuri osa tämän maan työtätekevistä. Nuohan ovat usein varsin ruumiillisia töitä ja niitähän moni vierastaa.
Ei tarvitse mennä ruumilliseen työhön, toimistotöitä on kyllä tarjolla, ei kyllä välttämättä mitään esimiestason tehtäviä, mutta silti, mukavampaa kuin ruumillinen työ. Entiselle johtajalle kyllä löytyy toimistotyötä, kokemustahan sinulta ei ainakaan puutu, sinulla on tietotaitoa jota ei ihan joka konttorirotalla ole ja voit olla suureksi avuksi uudelle esimiehellesi. Älä luovuta.
Jos joku jaksaa lukea niin tässä omasta tilanteesta. Minä olen myös aika nuori ja työtön olen ollut pitkään. Asun nyt pienellä paikkakunnalla ja vähän kuin jäänyt jumiin tänne. Haaveissa oli opiskella enemmän jopa yliopistossa, mutta en meinaa millään sinne edes päästä. Nyt yritän saada edes jotain opiskeltua amiksessa, mutta tämäkään ala ei ole niitä kovin työllistäviä. Ei sitä silti voi valita sellaista alaa, missä ei pärjää kuten esim hoito-ala. Työkokemusta hyvin vähän. Monesti itsekin mietin, että olen jo nyt pudonnut kyydistä ja muut jo niin paljon edellä etten voi kilpailla ketään vastaan. Ajattelen monesti, että onko kaikki nyt jo vähän kuin ohi ja elämä tulee jatkumaan samalla kaavalla. Minäkään en onneksi edes halua lapsia ja enhän minä perheellisenä pärjäisi. Hyvä kun pärjään itse ja se on aika taistelua välillä. Minulla ei ole myöskään mitään suhteita keneenkään. Jopa työharjoittelupaikkojen saanti on ollut täällä vaikeaa, vaikka olen ihan normaalisti ottanut yhteyttä. Aina sanovat, ettei voi nyt ottaa kun joku muu tulossa tai sitten minulla pitäisi olla kokemusta jo ennestään, vaikka vasta opiskelija olenkin. Tämän kaiken jälkeen miten täällä sitten palkkatöihin pääsisin.
Tyhjän päälle kaupunkiin on vaikeaa muuttaa ilman tietoakaan töihin pääsystä. En selviäisi siellä hyvin, kun vuokrakin on korkeampi. En nuorempana vielä ymmärtänyt tätä kaikkea niin hyvin vaan jotenkin uskoin parempaan. Tajuan kyllä silti sen, että moni minua paljon parempikin on työttömänä ja siinä mielessä oma tilanne ei ole ihme. Minuakin hävettää todella paljon ja valmiiksi huono itsetunto putoaa entisestään. Toisaalta on hyväkin asia ettei ole ystäviä, kun ei ainakaan tarvitse sitten selitellä mitään, vaikka kyllä se silti ikävä asia on. Jää niin syrjään kaikesta sitten, että tuntuu välillä ettei minua ole olemassakaan. Kyllä se pelottaa, että kestääkö tätä kaikkea enää, kun muutenkaan elämässä ei kovin paljon ole ollut hyviä hetkiä. Sellainen huoli ja ahdistus päällä lähes kokoajan näistä asioista. En kaipaa silti mitään suurta, mutta elämä ei vaan mene eteenpäin ja aika on kuin pysähtynyt.
Työttömänä ollessa voi ajatella siinä olevan hyvätkin puolensa, mutta en ainakaan itse tahtoisi jättää elämääni ihan jonkin tuurin varaan, että selviänkö vai en vaan kyllä se säännöllinen tulo olisi tärkeää ja ei näillä rahoilla voi mitään ihmeellistä toteuttaa. Monesti mietin sitä, että miten selviän tästä elämästä. Miten pärjään jatkossa. Ehkä sekin auttaisi jos olisi jotain varallisuutta muuten ja jotakin turvaa sieltä. Nyt yritän vaan säästää niin paljon, kun vaan pystyn, mutta ei sitä paljon kerry kuitenkaan. Vanhempien kautta olen myös nähnyt sen kaiken ja he ovat välillä olleet vaikeuksissa. Silloin on vaan ollut helpompi vielä selvitä kuin nyt tänä päivänä. He saivat aina jotain työtä ja ovat sillä tavalla selvinneet, vaikka pienet palkat ovatkin olleet. Tosin siinä huomaa senkin hyvin, että jos on pieni palkka pitää elää tarkasti, koska ei se raha riitä kaikkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-8785 kirjoitti:
En ymmärrä, miksei osa-aikatyötä mahdollisteta paremmin. Työssäkäyvät uupuvat työtaakkansa alle ja työttömät työn puutteeseen. Aika moni varmaan mielellään lyhentäisi työaikaansa, jos se olisi mahdollista työnantajan puolelta ja taloudellisesti. Voisin ihan mielellään tehdä puolikasta työaikaa, jos saisin puolikkaan palkan ja puolikkaan ansiosidonnaisen, sitten joku toinen nyt työttömänä oleva tekisi sen toisen puolen ja saisi puolet palkasta ja ansiosidonnaisesta. Rahaa menisi yhtä paljon, mutta molemmat olisi todennäköisesti onnellisempia ja terveempiä.
Totta! Moni pienen lapsen vanhempi ja yksinhuoltaja tekisi varmasti mielellään osa-aikatyötä, minä myös. Jäisi energiaa sekä työlle että perheelle. Nyt se on joko kokoaikatyö tai ei mitään.
Osa-aikatyö on ansa! Olen itse yh, Amk-koulutettu, jolta meni koko elämä pirstaleiksi muutama vuosi sitten avioeron myötä. Oman alan töitä olen viimeksi tehnyt ennen eroa. Äitiysloman ja eron aikana työpaikka meni.
Lapset olivat 1 ja 3v kun erottiin. Aluksi olin positiivinen, että tottakai saan uuden työn, olenhan hyvä työssäni. No en saanut. Kuka palkkaa pienten lasten yh-äitiä?
Mottoni oli, että jotain työtä on tehtävä ja sainkin osa-aikatyötä alalta, joka ei vastaa koulutustani, ”paskaduunia”.
Minulla oli yhtäaikaisesti kolme työtä; 0-sopimus, 5h viikkotuntityö ja 10h /vk työ. Lisäksi sain soviteltua. Ansiosidonnaiseen en ollut oikeutettu.
Irtisanouduin 5h työstä, oli viikonloppuisin ja kävi mahdottomaksi. Karenssihan siitä tuli 3kk ajaksi. Siihen meni kaikki säästöt.
Nyt olen jumissa tässä 10h työssä. 0-sopimuksen vei korona.
Nykyinen työ jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Kokoaikatyötä en saa, olen menettänyt toivoni. En pysty vaihtamaan parempaan, esim. 20h viikossa, koska tulee karenssi. Nykyisellään etuudet ja palkka riittävät, mutta tulot eivät voi pienentyä.
Kävin jopa Te-keskuksen ammatinvalintapsykologilla, täysin turhaa. Suositteli monen tuhannen euron täydennyskoulutuksia. Ei minulla ole rahaa! Alanvaihto onnistuu jos te-keskus hyväksyy uuden koulutuksen ( johon mahdotonta päästä, kun on Amk tutkinto) ja hyväksymisen tietää vasta kun saa koulutuspaikan.
Kehoitan siis vakavasti pohtimaan kaikkia seuraamuksia ennen osa-aikatyöhön ryhtymistä.
Entinen työtön kirjoitti:
Työttömyys Suomessa on valinta. Suurinosa ei halua mennä kuin "oman alan töihin" ja vähintään samalla palkalla kuin ennenkin.
"T. rikkaaseen perheeseen syntynyt hemmoteltu velliperse jolle isi ja äiti antoi vakituisen esimiehen suojatyöpaikan firmassaan."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tekisitte tilanteessani? Olen kolmen lapsen myötä ollut 5v kotiäitinä putkeen. Minulla vakituinen työpaikka hoitoalalla. Työajat hankalat kun 3-vuorotyö ja palkkaus 1600€/kk eli kotiäitinä lähes samoissa rahoissa tuilla. Paluu töihin olisi kesällä. En ole enää innostunut palaamaan kyseiseen työpaikkaan jossa työmatkakin pitkä (kuljen julkisilla). Uskaltaisiko hakea kolmen lapsen äitinä toiseen työpaikkaan? määräaikaista työsuhdetta en halua kun vakituisen paikan aiemmin saanut
Toisaalta määräaikaisuus antaa mahdollisuuden ansiosidonnaiseen, mutta hoitajana on riski saada paljon työtarjouksia TE-toimistolta.
Itse tein määräaikaisuuksia hoitajana, kunnes sain työssäoloehdon täyteen. Jatkoin sitten keikkailua samaan paikkaan nostaen samalla soviteltua ansiosidonnaista. TE-toimistolle ilmoitin hakevani töitä toisella tutkinnollani ja löysinkin muutamassa kuukaudessa osa-aikatyön. Työskentelen 2-3 päivää viikossa ja käteen jää saman verran kuin kokoaikatyössä.
Tehnyt saman tempun minäkin täällä. 2600 jää kuukaudessa käteen enkä tee tosiaan kuin pari lyhyttä päivää viikossa töitä, toimistohommia. Ei vastuuta juuri mistään ja tienaan paremmin kuin saman työpaikan lekurit. En ikinä ottaisi vastaan minkään sortin vakipaikkaa. Ja nekin verot mitä palkkatyöstä maksan, otan kyllä palautuksina takaisin.
Asunnot ovat maksettuja ja ne ovat vuokralla.
Ai niin, olen rahoitusalan ekonomi aiemmassa elämässäni, osaan kyllä suunnitella nämä kuviot.
Sanotaanko etten vaihtaisi tästä äkkiä mihinkään. Aikaa on perheelle kuten kuuluukin olla.
Itselläni on hiukan ristiriitainen olo, että pitääkö tässä nyt nauttia runsaasta vapaa-ajasta vai pitääkö sitä yrittää edetä urallaan ja hakeutua kokopäiväisesti töihin. Ansiosidonnaista on vielä melkein täydet päivät, ja nyt koronan vuoksi ne eivät ole edes kuluneet heinäkuusta saakka. Lisäksi suojaosan korotuksen vuoksi käteen jää vielä enemmän rahaa kuin ennen koronaa. Koen olevani onnellisessa asemassa, kun minulla on mahdollisuus säilyttää elintasoni sovitellun päivärahan ansiosta. Olisihan se ihan eri asia sinnitellä työmarkkinatuella tai pelkällä osa-aikatyön palkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys olisi ihan mukavaa nyt kun on jo oma asunto ja rahaa tilillä vuosiksi eteenpäin, jo pelkkä asumistuki pidentäisi säästöjen riittävyyttä lähes kaksin kertaiseksi. Olis aikaa harrastaa.
No sen kun irtisanoudut, ehkä työpaikkasi saa joku tarvitseva.
Noin 50 vuotiaan kyllä, silloin voin elää säästöillä hautaan asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Voit hakea ja tehdä myös alhaisempia töitä, niitä joita tekee suuri osa tämän maan työtätekevistä. Nuohan ovat usein varsin ruumiillisia töitä ja niitähän moni vierastaa.
Ei tarvitse mennä ruumilliseen työhön, toimistotöitä on kyllä tarjolla, ei kyllä välttämättä mitään esimiestason tehtäviä, mutta silti, mukavampaa kuin ruumillinen työ. Entiselle johtajalle kyllä löytyy toimistotyötä, kokemustahan sinulta ei ainakaan puutu, sinulla on tietotaitoa jota ei ihan joka konttorirotalla ole ja voit olla suureksi avuksi uudelle esimiehellesi. Älä luovuta.
Minä en ole ollut johtaja, mutta yrittäjä olin puolet urastani ja toisen puolen valtiolla, koulutukseltani viestinnän maisteri ja kieltenopettaja, jolla on myös teknistä taustaa. Hain paria-kolmeasataa tuiki tavallisen konttorityöntekijän ja asiakaspalvelijan paikkaa saamatta edes yhtä haastattelukutsua, ennen kuin luovutin ja tyydyin hakemaan vain omien alojeni paikkoja (joita en ole saanut). Tietotaitoa on vaikka muille jakaa - ja aivan erityisesti muille jakaa - mutta ketään ei kiinnosta. Osaatko kertoa, miksi ei kiinnosta?
Vinkki: olen syntynyt 60-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Yksilön häpeä on turhaa, kun vika on työelämässä.
Ethän sinä tehnyt mitään väärin.
Ehkä pitäisi opiskella jotain uutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Voit hakea ja tehdä myös alhaisempia töitä, niitä joita tekee suuri osa tämän maan työtätekevistä. Nuohan ovat usein varsin ruumiillisia töitä ja niitähän moni vierastaa.
Ei tarvitse mennä ruumilliseen työhön, toimistotöitä on kyllä tarjolla, ei kyllä välttämättä mitään esimiestason tehtäviä, mutta silti, mukavampaa kuin ruumillinen työ. Entiselle johtajalle kyllä löytyy toimistotyötä, kokemustahan sinulta ei ainakaan puutu, sinulla on tietotaitoa jota ei ihan joka konttorirotalla ole ja voit olla suureksi avuksi uudelle esimiehellesi. Älä luovuta.
Ei niihin toimistohommiin noin vain mennä. Kävin keväällä useassa haastattelussa, yleensä hakijoita vähintään 50. Mulla on alan koulutus enkä usko, että ihan mielellään ottavat sihteerin töihin pomoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riittämättömyyden tunne on jotain ihan kamalaa. Onko sitä turhaan opiskellut 6 vuotta yliopistossa? Eikö se ollutkaan minkään arvoista? Ei kutsuta edes haastatteluihin.
Kavereita ei meinaa kehtaa tavata kun hävettää vastata kuulumisten kyselyihin. Vanhemmat sukulaiset kehottaa vaan menemään töihin ja kysymään paikan päältä, kyllähän tekevälle nyt aina töitä löytyy. Siinä alkaa itsekin epäillä itseään ja omaa osaamista, entä jos tämä onkin omaa syytäni ja olen ihan huono?
Onneksi nyt kävi mieletön mäihä ja löytyi oman alan työpaikka työllistävän koulutuksen kautta. Edellinen vuosi oli kuitenkin todella rankka, tsemppiä ihan jokaiselle samassa tilanteessa. Nykyinen työmarkkinajärjestelmä on ihan kamala, sen uhriksi joutuminen ei tee kenestäkään yhtään vähäarvoisempaa ihmistä.
Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Etenkin tuo, kun vanhemmat sukulaiset ja jopa omat vanhemmat ihmettelee ja kummastelee, mikset ole vieläkään saanut töitä, ja tyrkyttää "hyviä" neuvojaan, että "mene kiertämään ovelta ovelle, kysyt joka paikasta pääseekö töihin, niin kyllä niitä töitä varmasti löytyy. Niinhän se Pekkakin (nimi muutettu) silloin vuonna -86...". Omatkin vanhemmat elää vielä siinä ajassa, jolloin töitä voi saada vain menemällä paikan päälle kysymään, eivätkä tajua, millaista työelämä ja sinne pääseminen nykyään on. Ymmärrän, että toimivat oman ymmärryksensä mukaan ja tarkoittivat hyvää, mutta oma jaksaminen oli tosi kovalla koetuksella eikä vanhempien luona tehnyt mieli vieraillakaan kun työttömänä olin.
Muistan tuon hyvin. Opin välttämään tiettyjen kavereiden vanhempia, joiden uteliaisuudella ei ollut mitään rajaa.
Missä olet töissä? Ai jaa, et missään?
Miten voikin yhden kysymyksen ympärille tiivistyä niin paljon. Ja se hiljaisuus ja vaivautuneisuus sen jälkeen, kun paljastuu, että ei olekaan töissä. Tekisi mieli sanoa, että älä pelkää ei se tartu. Itse vielä helahdan ihan punaiseksi ja koen tarvetta jotain selitellä, että on tässä ollut haastatteluita ja on opiskelusuunnitelmia. Miksi edes pitäisi selitellä, en ole jokaiselle tutulle mitenkään selitysvelvollinen omasta elämästäni. Miten te muut työttömät vastaatte uteliaiden kysymykseen, että missäs olet töissä?
Joo töissä ollessa saa olla rauhassa uteluilta ja neuvoilta, mutta ootas vaan, kun olet työtön niin kaikki kokevat oikeudekseen udella ja neuvoa. Olet vapaata riistaa. Töissä kun olet niin ei ketään kiinnosta.
En ole pahemmin tällaista kokenut. Muutama typerä neuvo on tullut, mutta siinä kaikki. En usko, että sinäkään olet tällaista kokenut, kunhan ulkoilutat ikeniäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Voit hakea ja tehdä myös alhaisempia töitä, niitä joita tekee suuri osa tämän maan työtätekevistä. Nuohan ovat usein varsin ruumiillisia töitä ja niitähän moni vierastaa.
Ei tarvitse mennä ruumilliseen työhön, toimistotöitä on kyllä tarjolla, ei kyllä välttämättä mitään esimiestason tehtäviä, mutta silti, mukavampaa kuin ruumillinen työ. Entiselle johtajalle kyllä löytyy toimistotyötä, kokemustahan sinulta ei ainakaan puutu, sinulla on tietotaitoa jota ei ihan joka konttorirotalla ole ja voit olla suureksi avuksi uudelle esimiehellesi. Älä luovuta.
Ei niihin toimistohommiin noin vain mennä. Kävin keväällä useassa haastattelussa, yleensä hakijoita vähintään 50. Mulla on alan koulutus enkä usko, että ihan mielellään ottavat sihteerin töihin pomoa.
Johtajaa ei palkkaa kukaan. Ei sihteeriksi eikä muutenkan sillä monesti se johtaja on pätevämpi ja ollut vaativammissa hommissa kuin firman oma johto. Ei ne halua palkata itseään pätevämpää, edes sihteeriksi.
Olen itse ollut isossa pörssifirmassa irtisanomassa (hallintojohtajan roolissa) osaavia johtajia. Monelle niistä kävi niin että alkoivat yrittäjäksi, muutama sai etsimällä uuden työn, ja osalle kävi todella huonosti etteivät ole vielä viisi vuotta tapahtuneen jälkeenkään työllistyneet. Juurikin entinen johtaja on varmaan vaikein kombo. Et pääse ”alemman tason hommiin” liian pätevänä mutta et myöskään ylemmän tason hommiin kun olet työtön!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Voit hakea ja tehdä myös alhaisempia töitä, niitä joita tekee suuri osa tämän maan työtätekevistä. Nuohan ovat usein varsin ruumiillisia töitä ja niitähän moni vierastaa.
Ei tarvitse mennä ruumilliseen työhön, toimistotöitä on kyllä tarjolla, ei kyllä välttämättä mitään esimiestason tehtäviä, mutta silti, mukavampaa kuin ruumillinen työ. Entiselle johtajalle kyllä löytyy toimistotyötä, kokemustahan sinulta ei ainakaan puutu, sinulla on tietotaitoa jota ei ihan joka konttorirotalla ole ja voit olla suureksi avuksi uudelle esimiehellesi. Älä luovuta.
Ei niihin toimistohommiin noin vain mennä. Kävin keväällä useassa haastattelussa, yleensä hakijoita vähintään 50. Mulla on alan koulutus enkä usko, että ihan mielellään ottavat sihteerin töihin pomoa.
Aika vähän jos 50. Noihin kun yleensä hakee kaikenmaailman merkonomi, tradenomit ja datanomit ja sitten lisäksi työttömäksi jääneet ekonomit, kouluttamattomat (kun helppoo näpyttelyy). Ja hakijamäärät sen mukaisesti, ainakin nyt on useita satoja.
Voit hakea ja tehdä myös alhaisempia töitä, niitä joita tekee suuri osa tämän maan työtätekevistä. Nuohan ovat usein varsin ruumiillisia töitä ja niitähän moni vierastaa.