Duunariperheestä yliopistoon lähteneet? Onko täällä?

Äitini on myös hoitaja ja isäni on myös käynyt ammattikoulun. Olen molemminpuolin sukua korkeiten koulutettu, kun nyt nappaan kesäkuussa maisteripaperit itselleni. En ole koskaan kokenut "taustaani" jotenkin ihmeellisenä tai häpeällisenä. 

Jokainen kouluttautuu miten kouluttautuu ja sillä ei pitäisi olla vaikutusta toisten koulutuksiin. Omasta itsestäänhän se on kiinni.

Duunariperheestä täälläkin. Vanhemmat olivat todella kannustavaisia, joten lukioon meneminen ja yliopistoon hakeminen olivat melkein itsestäänselvyys. Ainoa poikkeus on se, että vanhempani eivät oikein osanneet kannustaa oikealla tavalla, kun eivät olleet itse edes lukiota käyneet.

Olin koko lukioajan ihan hukassa, enkä oikein tiennyt mitä ja miten pitäisi opiskella. En tiennyt, mitä pitäisi opiskella yliopistoa varten. Lukion jälkeen haahuilin neljä vuotta ennen kuin menin yliopistoon. Nyt olisin mielestäni voinut valita tiedekuntani ja alani paremmin, mutta näillä mennään, tutkinto on kohta valmis. Mutta usein toivon, että olisin ymmärtänyt lukiossa paremmin, mitä kaikkea yliopistossa voikaan opiskella ja millaisiin töihin se voi valmentaa.

Lisäksi olen himan katkera lukioni opinto-ohjauksesta. Kerroin halustani hakea yliopistoon, niin opo lyttäsi koko idea, koska keskiarvoni oli 7-8. Sanoi, että pitäisi mennä AMK:hon. No enhän minä halunnut, joten jäin sitten lukion jälkeen hetkeksi tyhjän päälle.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:50"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:44"]

Tässä on varmaan tiedekuntaeroja: opiskelin alalla, jolla kaikki oli enemmän tai vähemmän outoja (eri tavoin), niin en erottunut mitenkään joukosta duunaritaustani takia. Humanistisessa tdk:ssa tämä.

[/quote]

Tämäkin on varmaan totta. Itse olen tiedekunnassa, joka on jopa kummallisen heterogeeninen, monien taustat hyvin lähellä toisiaan. Joskus saanut kuulla kuittailua jopa ''maalaisuudestani''.

Ap

[/quote]

Tarkoittanet homogeeninen?

Vanhempani ovat periaatteessa taustaltaan duunareita. Kun olin pieni lapsi niin tekivät aika tavallisia duunarihommia. Äiti oli toimistotyöntekijä ja isä metallialalla. Kuitenkin kun olin 10 vuotias niin kumpikin oli jo edennyt johtotehtäviin. Varsinkin isälläni oli jo siinä vaiheessa todella hyvä työ pörssissä noteeratussa yhtiössä.

En koskaan sinänsä nähnyt mitään outoa vanhempieni koulutustasossa tai edes tajunnut murehtia sitä, koska he tekivät ihan samanlaisia töitä mitä suurin osa ihmisistä teki paikkakunnalla. Tietenkin suunnalla asui myös akateemisia, mutta en lapsena pitänyt heidän töitään juurikaan erilaisina. Perheeni eri todellakaan ollut köyhä ja materiaaliset puitteet olivat hyvät. Meillä oli uusi 300 neliön talo ja kaikkeen oli rahaa ihan kivasti.

Vanhempani ovat sivistyneitä koulutuksen puutteesta huolimatta.

Suvussani on myös useampia henkilöitä, jotka harrastavat taiteenkeräystä ja kulttuuria tms.

Täytyy sanoa, että en pidä itseäni duunaritaustaisena mitä se sitten tarkoittaakin... periaatteessa vanhempani kuitenkin olivat duunareita kun olin pikkulapsi  (ja osittain olivat  jo siihen aikaan kyllä uraputkessa). Valkokaulustyötä ihan tekevät nykyään mihin tarvittaisiin periaatteessa KTM paperit tai vastaavat.

Meillä kyllä on ollut aina ihan selvää, että oman kiinnostuksen mukaan aikuisena sitten opiskellaan jollekin alalle. Äiti kai halusi minusta lääkäriä. Opiskelen nykyään yhdestä arvostetuimmista koulutusaloista yhdessä Suomen parhaista yliopistoista, mutta ei minusta kyllä lääkäriä tullut (ei paljoa kiinnosta).

En pidä taustaani oikeastaan mitenkään erilaisena muihin pääaineeni opiskelijoihin verrattuna, koska heillä kotiolot ja puitteet tuskin ovat olleet yhtään kummoisemmat kuin minun kotonani. Isolla osalla on varmasti ollut itseasiassa huonommat.

Lääkiksessä on paljon akateemisten perheiden lapsia. Mikä estää pyrkimistä lääkikseen oli vanhemmat mitä vaan mikäli luonnontieteet menee hyvin. Kurssi maksaa paikkakunnasta riippuen n 1500,00, ei mitenkään pakollinen. Lukion syventävillä pärjää.

Minä olen köyhästä duunariperheestä. Koskaan ei kannustettu opinnoissa ja aika paljon on itsensä kanssa joutunut töitä tekemään että on itsetunto riittänyt lähteä opiskelemaan yliopistoon. Olen aina jotenkin kuvitellut ettei se "kuulu" minulle tai etten ole yhtä taitava kuin muut ihan vain lähtökohdistani johtuen. Siksi olenkin kiertänyt lukion, amiksen ja ammattikorkeakoulun kautta tähän nykyiseen opinahjooni. En edes ajatellut lukion jälkeeni yliopistoa vaihtoehtona, se oli jotain mikä ei ollut kaltaisiani varten. Pitkä tie takana, mutta nyt tiedän olevani oikeassa paikassa, minä olen yhtä arvokas kuin muut ja minulla on samat oikeudet. Tosin taloudellisesti opiskelu on haasteellista.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:52"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:50"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:44"]

Tässä on varmaan tiedekuntaeroja: opiskelin alalla, jolla kaikki oli enemmän tai vähemmän outoja (eri tavoin), niin en erottunut mitenkään joukosta duunaritaustani takia. Humanistisessa tdk:ssa tämä.

[/quote]

Tämäkin on varmaan totta. Itse olen tiedekunnassa, joka on jopa kummallisen heterogeeninen, monien taustat hyvin lähellä toisiaan. Joskus saanut kuulla kuittailua jopa ''maalaisuudestani''.

Ap

[/quote]

Tarkoittanet homogeeninen?

[/quote]

Voi piip, kyllä, homogeeninen, on tainnut mennä minun kohdallani koutukset kankkulan kaivoon..

Ap

täällä kans yksi, vanhemmat ei käyneet edes peruskoulua aikanaan loppuun, itse asiassa koko suvusta ei löydy yhtään AMK:n tai yliopiston käyneitä, lukion käyneitä ehkä yksi nuorempi sukulainen, opiskelin itse lääketieteen lisensiaatin tutkinnon, erikoistuminen vielä edessä (muutama vuosi töitä takana), useiden vanhemmat lääkäreitä yms. yliopiston käyneitä

Kysehän ei ole niinkään vanhempien koulutuksesta tai sen puutteesta vaan näiden vanhempien tarjoamasta henkisestä pääomasta ja kulttuuriperinnöstä. Hyväksynnästä, arvostuksesta, tukemisesta ja kannustuksesta, siitä että tarjoaa lapsille tukevat siivet lentää kohti omaa tulevaisuutta.

Kouluttamattomasta perheestä voi ponnistaa akateemiselle uralle oikein hyvin ja tasapainoisena, mikäli se henkinen ilmapiiri lapsuusperheessä on ollut hyväksyvä, kannustava ja lapsesta aidosti kiinnostunut (lapsen parasta toivova). Tämä toimii sekä ns. ylöspäin että alaspäin: akateemisten vanhempien tulisi osata ja pystyä kannustamaan lastaan hakeutumaan alalle johon lapsella itsellään on taipumusta ja johon lapsi itse haluaa, ei-akateemisten vanhempien tulisi toki tehdä samoin. Ja osata kunnioittaa lasta yksilönä. Avainsanoina lienevät epäitsekkyys ja empatiakyky.

Kuten tästäkin ketjusta on todistettavissa, näin ei useinkaan tapahdu.

Olenko mä duunaritaustainen vai mikä, jos isä oli käynyt oppikoulun, ihan opistoinsinööriksi valmistui. Äiti taas yo-merkonomi ja kirjanpitäjä.

Duunareille olen aina ollut liian hieno ja akateemista keskustelua ei kotona ole käyty. En ole tuntenut itseäni liian erikoiseksi opistossa, amkissa enkä yliopistossa. Kaikki on käytynä... Vanhempien kanssa keskustelu sillä lailla rajoittunutta, kun he on niin käytännön ihmisiä, vaikkakin peukalo keskellä kämmentä.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:08"][quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:04"]

Olet varmaan ainoa

[/quote]

Tätä vähän epäilen, siksi olisikin mukava kuulla myös muista. Tuntuu, ettei sitä omaa taustaa kehtaa huudella yliopiston käytävillä, kun oletusarvo on, että kaikkien vanhemmat ovat ainakin maistereita. siksi kohtaa muita samankaltaisia

[/quote]luulet vaan...

Äitee on yliopisto-dropoutti, isä oppikoulun käynyt pieniyrittäjä joskin ns sisäsiistiä toimistohommaa. Itse olen käynyt lukion, tekun ja teknillisen korkeakoulun ja vielä senkin jälkeen iltaopintoi sähköarskaksi itseni. Olenko siis duunariperheestä vai en ja olenko duunari vai en?

Oma asenteeni on että olen vain vähän paremmin koulutettu sähköarska, en muuta. Akateemisuudella keuliminen suorastaan itsetunnon heikkoutta ja koska en ole duunissa esim korkeakoulun laitoksella tutkijana (teollisuudessa, ns asiantuntijaesimies/linjaesimies, "likaista" arskaduuniakin joskus teen että tuntuma pysyy), se on suorastaan naurettavaa sanoa olevansa "akateeminen".

Kaiken lisäksi korkeakoulutus, jolla et voi työllistää itseäsi tuottavilla markkinoilla on yhtä kattia kanssa. Saahan sitä olla sivistynyt jos haluaa, mutta tuollainen alkaa olla jo muiden maksamaa harrastelua lähentelevää touhua.

Isä oli puuseppä ja äiti sihteeri. Kukaan heidän sisaruksistaan tai vanhemmistaan ei ole akateeminen. Minä olen koko serkkukatraasta ainoa akateeminen, luonnontieteistä FM.

Täytyy sanoa, että eipä tullut opiskelukavereiden kanssa puheeksi vanhempien ammatatit, joten en tiedä heidän taustojaan.

Täällä myös yksi, isä hitsaaja ja äiti lähihoitaja (tosin opiskeli vasta aikuisena). Olen äitini puolen suvusta ensimmäinen yliopistosta valmistunut, mutta isäni puolella kaikki serkut taittaa olla vähintään maistereita, löytyy yksi tohtorikin. Isäni on sisarusparvestaan vähiten koulutettu, muut ovat käyneet opistoasteen koulutuksen.

Mä en kyllä ole koskaan kokenut olevani mitenkään poikkeava yliopistomaailmassa, tosin johtuu varmaan siitä, että sain kotoa hyvän sivistyksen ja kasvatuksen, vanhempani ovat tosi fiksuja ja perillä asioista. He myös ovat aina kannustaneet minua opiskelemaan.

Tulen erittäin köyhästä perheestä (nää av-mammat kiljuisivat wt:tä kaula pitkällä, jos mun lapsuuskodin näkisivät), eikä koulutukseen tullut tukea, muttei kyllä mitenkään lytättykään. Ei vain ollut rahaa. Lukemaan kannustettiin, siis lukemaan monipuolisesti kaikkea mahdollista, hyvät käytöstavat paukutettiin päähän ja säntillisyyttä raha-asioissa ja kierrätystä.

Itse maksoin lukion, opiston, amk:n ja yliopisto-koulutuksen. Otin lainaa ja tein töitä. Nyt on kaksi tutkintoa, jotka mahdollistavat melko monipuolisen työrintaman. Olen velaton, asunto on jne.

Minullekin taustani on ollut hieman romantisoinnin kohteena, olen kyllä ylpeä siitä, että olen ihan ite nostanut taloudellista asemaani. Jos joku itsensä minua ylemmäksi tuntenut on nyrpistellyt nokkaansa taustalleni, olen aina suurisilmäisenä päivitellyt, et hyvänen aika jos mulla olisi sinun etuoikeutettu asema ollut jo lähtökuopissa, niin mitä kaikkea sitä vielä olisikaan saanut aikaiseksi, nyt vainon joutunut antamaan pirusti tasoitusta rikkaammille.

Oikeasti ihmisten taustat eivät pahemmin mua kiinnosta. Omani on se mikä on, siitä oli rahattomuuden ja hyvä veli-verkoston puuttumisen muodossa haittaa, mutta toisaalta tunnen läpileikkauksen suomalaisesta yhteiskunnasta ja tulen juttuun kaikennäköisten ihmisten kanssa, enkä lamaannu pienistä.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 12:00"]Äitee on yliopisto-dropoutti, isä oppikoulun käynyt pieniyrittäjä joskin ns sisäsiistiä toimistohommaa. Itse olen käynyt lukion, tekun ja teknillisen korkeakoulun ja vielä senkin jälkeen iltaopintoi sähköarskaksi itseni. Olenko siis duunariperheestä vai en ja olenko duunari vai en?

Oma asenteeni on että olen vain vähän paremmin koulutettu sähköarska, en muuta. Akateemisuudella keuliminen suorastaan itsetunnon heikkoutta ja koska en ole duunissa esim korkeakoulun laitoksella tutkijana (teollisuudessa, ns asiantuntijaesimies/linjaesimies, "likaista" arskaduuniakin joskus teen että tuntuma pysyy), se on suorastaan naurettavaa sanoa olevansa "akateeminen".

Kaiken lisäksi korkeakoulutus, jolla et voi työllistää itseäsi tuottavilla markkinoilla on yhtä kattia kanssa. Saahan sitä olla sivistynyt jos haluaa, mutta tuollainen alkaa olla jo muiden maksamaa harrastelua lähentelevää touhua.

[/quote]eli sulla on duunariasenne koulutukseen ja nihilistinen ajatusmaailma?

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 12:29"]

eli sulla on duunariasenne koulutukseen ja nihilistinen ajatusmaailma?

[/quote]

Kyllä. Koulutus jolla et elätä itseäsi on vain sen paperin arvoinen ja yhteiskunnallisesti katsoen hukkainvestointi. "Mutta kun mä haluun olla akateeminen ja yleissivistynyt...."

Eräs lapsuudenkaverini, todellinen outolintu, lukee (luki?) itsensä filosofian tohtoriksi, aiheena (muinais)sanskriitin tohtoriksi. Mitäs veikkaat hepun koulutuksella olevan virkaa edes yliopistomaailmassa?

Minun havaintojeni mukaan suurin osa yliopisto-opiskelijoista on duunariperheestä. En siis ole ikinä tuntenut olevani ulkopuolinen.

Ei 70- ja 80-luvulla ollut niin yleistä suorittaa akateemista tutkintoa.

Mieheni on duunarisuvun ensimmäinen korkeakoulutettu. Aikansa oli sellaista pientä kettuilua siitä, miten joku viitsii tuhlata monta vuotta koulunpenkillä kun voisi samaan aikaan olla tienaamassa. Tosin mies kävi alansa töissä myös koko opiskeluajan eikä ole ikinä ollut päivääkään työttömänä. Nyt kun uraa on jo sitten pitemmästi takana, on tuo pottuilu jo vähentynyt.

129 älä anna periksi. Etsivä löytää, eli kuntouta itseäsi kaikin tavoin miten vaan pystyt, pidä opiskelupaikkasi kaikin tavoin, ja tee välivuosina jotain muuta. Mutta älä anna periksi. Olen todella pahoillani kiusaamisestasi ja traumoistasi. Itsekin n. 15 v terapeutin tuolissa istunut akateeminen alisuorittaja, mutta nyt alkaa valo häämöttää.