Duunariperheestä yliopistoon lähteneet? Onko täällä?

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 12:35"]

Eräs lapsuudenkaverini, todellinen outolintu, lukee (luki?) itsensä filosofian tohtoriksi, aiheena (muinais)sanskriitin tohtoriksi. Mitäs veikkaat hepun koulutuksella olevan virkaa edes yliopistomaailmassa?

[/quote]

Jussi Halla-aho on muuten väitellyt muinaiskirkkoslaavista. Sellaisia töitä voi esimerkiksi saada myös, jossa jonkinlainen kielitieteellinen koulutus riittää, vaikka niissä ei juuri tarvittaisikaan sanskriitin tuntemusta.

Aihe on mielenkiintoinen. Olen itse kodista, jonka henki on alemmassa keskiluokkaisuudessa. Kumpikaan vanhemmista ei ole korkeasti koulutettu. Maanomistaja ja -viljelijätausta on myös vahva osa identiteettiäni. Taloudellisesti perheeni on ehkä pärjännyt paremmin kuin moni ylempään keskiluokkaan kuuluva. Minulla on ollut suojattu ja onnellinen lapsuus kaikin puolin. Tietysti sitä sosiaalista pääomaa ja akateemisia valmiuksia ei ole kotoa voinut samalla tavalla oppia. Sen sijaan opiskelemaan on aina kannustettu ja yliopisto-opintoja pidetty jo pienestä pitäen itsestäänselvyytenä. Olin jo kouluaikoinani kiinnostunut kirjallisuudesta ja tieteistä. Työelämään tutustuessa huomasin yläasteella, ettei ammattikoulu ole minua varten.

Yliopistossa vuosikurssillani oli ihmisiä monenlaisista taustoista. Oli porvaristoa, akateemisesti koulutettujen lapsia, rikkaiden maanviljelijäsukujen edustajia, "maalaisia", työläistaustaisia, jopa yksi sellainen, joka oli jatkanut ammattikoulusta yliopistoon.

En usko, että yksin tausta tekee ihmisen pärjäämättömäksi akateemisessa ympäristössä. Ennemminkin vieras ilmapiiri on ärsyke, joka saa jo muutenkin erilaisten ongelmien kanssa painivan ihmisen voimaan pahoin.

Erään opiskeluaikaisen kaverini isä on alkoholisoitunut ja äiti henkisesti sairas. Vanhemmat ovat molemmat korkeasti koulutettuja. Keskustelussa on käynyt ilmi, että kodin ilmapiiri on ollut kurja ja lapsen kannalta epävarma. Se ei ole ollut tyypillinen akateeminen perhe.

Toinen ystäväni on yrittäjäperheen lapsi, varsinaisesti ensimmäisen polven akateeminen. En tarkalleen tiedä, mitä kaikkea hänen lapsuutensa sisältää, mutta hän on koko opiskeluaikansa kärsinyt identiteetti- ja mielenterveysongelmista. Tämä on näkynyt opintojen katkeamisena ja uskaltaisinko sanoa, jopa ilmeisen huonona sopeutumisena akateemiseen maailmaan. Hänen identiteettinsä on edelleen 30-vuotiaana täysin rakentumaton. Hän vaihtaa urasuunnitelmiaan vuoden välein.

Eräs lääkärivanhempien lapsi puolestaan pääsi lääkikseen vasta 6. yrittämällä. Hänen kaikki puheensa ja koko olemuksensa viestivät sitä katkeruutta, joka häneen oli lapsuudesta lähtien annettujen odotusten voimalla iskostettu. Hänellä on edelleen halu näyttää vanhemmilleen, että pärjää yhtä hyvin kuin he.

Eräs ei tuonut koskaan taustaansa millään tavalla esille. Koko olemus ja käytös kuitenkin viestivät porvariston hillittyä charmia. He olivat vanhan rahan rikkaita jostain Pohjanmaalta. Tiedän sukunimen perusteella kartanon, joka sijaitsee samalla paikkakunnalla kuin mistä tämä henkilö oli kotoisin.

Eräällä vanhemmat olivat akateemisesti koulutettuja. Tämä ihmispolo kuitenkin sairastui päihderiippuvuuteen lukiossa. Hän ei ole edelleenkään valmistunut korkeakoulusta. Ei ole edes ns. tuurijuoppo vaan oikea alkoholisti.

Erään vanhemmat olivat ensimmäisen polven akateemisia. Vanhemmat olivat vahvasti vasemmalla. Äiti juristi, mutta nuorempana vahvasti taistolaishenkinen. Tämänkin perheen lapsi vastusti keskiluokkaista henkeä. Vanempien poliittinen tausta näkyi arvomaailmassa ja käytöksessä.

Suomi on siinä mielessä hyvä maa, että täällä on edelleenkin lahjakkailla ja kovaa työtä tekevillä mahdollisuus sosiaaliseen nousuun. Vaikka sosiaaliluokka ja taloudellinen asema ovatkin vahvasti periytyviä, on meillä silti monenlaisia tarinoita täysin työläistaustaisista ja taloudellisesti heikoista oloista lähtöisin olevista, jotka ovat loikanneet ylempään keskiluokkaan. Vastaavasti meillä on paljon identiteettiongelmien vuoksi painivia akateemisten lapsia, jotka ovat menettäneet sosiaalisen asemansa ja jääneet matalammin koulutetuiksi kuin vanhempansa.

Akateemisiin piireihin mahtuu niin monta tarinaa kuin ihmistäkin. Tietysti selvää on, että sopeutuminen on vaikeampaa, jos ei ole koskaan tuollaisessa maailmassa elänyt. Se tekee ihmisistä lähtökohdiltaan epätasa-arvoiset. Toisaalta vaatii paljon enemmän työtä nousta ylös kuin pysyä siellä. Kaikissa korkeasti koulutetuissa perheissäkään elämä ei ole aina ollut ruusuilla tanssimista. Ongelmat ja kurjuus eivät katso aina sosiaaliluokkaa.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:05"]

Ajattelin koulutuksen olevan Ratkaisu. Olin ahkera koulussa, pääsin suoraan lukiosta erittäin halutulle opiskelualalle, huippupisteillä. Pakoon vuosikausien koulukiusaamista, vanhempien mitätöintiä, köyhyyttä. Asia ei ollutkaan niin. Oikiksessa olinkin täysi outsider, nobody. Jouduin muiden opiskelijoiden silmätikuksi. Eräs entisistä koulukiusaajistani oli oikkareiden opiskelijatoiminnassa mukana. Minusta levitettiin törkeitä juoruja, selän takana ja päinnaamaa minulle naureskeltiin. Sain paniikkihäiriön, opinnot menivät umpikujaan. Yritin yhä enemmän, epäonnistuin yhä uudelleen. Nyt terapeuttini puhuu jo työkyvyttömyyseläkkeestä. Koulukiusaajani asuu Eirassa ja uraputki raketoi, hänen isänsä on suurehkon yrityksen tj. Kai tämä on kohtaloni.

[/quote]

Oiskohan noin. Yliopistolla ei paljoa ketään tarvitse edes nähdä tai olla tekemisissä kun melkein joka kurssilla on eri porukat. Toisekseen oikiksessa ei yleensä ole mitään läsnäolopakkoa. Ihmettelen jos et muka "kiusaaminen" vuoksi saisi tutkintoasi loppuun kun kampuksella tuskin näkee opiskelijatovereitaan jos menee pelkille luennoille. Tuskin ne nyt siinä luentojen aikana tohtorisopiskelijan tai professorin edessä sinulle kerkeävät v*ttuilla jos et sitten muuten hakeudu vapaa-ajallasi heidän kanssaan tekemisiin.

[/quote]

Täällä on paljon satusetiä ja tätejä. Epäilen tuota juttua minäkin. ei kuulosta todennäköiseltä eikä myöskään nämä jotkut "korkeakouluopiskelijat", jotka eivät yhdyssanoja osaa.

Uskallan epäillä, että vanhempien taustoilta monipuolisimmat lienevät mm. humanistinen ja kasvatustieteellinen tiedekunta. Siellä näille "luokkaeroille" on helppo sokeutua, koska niitä ei juuri ole. Isoimmat erot lienevät juuri lääkiksessä, oikiksessa ja taloustieteellisessä. Arvaatte varmaan miksi.

S[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 05:18"]

Mäkin oon duunariperheestä (ja ajatella, teiniäidin esikoinen) enkä mä oikein tajua, mistä tässä ketjussa puhutaan. Mulla ei yliopistossa ollut mitään ongelmia taustani takia, päinvastoin, se oli ensimmäinen paikka elämässäni, jossa niitä ei ollut. Peruskoulussa ja lukiossa mua kiusattiin, ei varmaan vanhempieni takia, koska duunareita oli monen muunkin vanhemmat. Yliopistossa yhtäkkiä solahdin uuteen maailmaan, jossa minut hyväksyttiin juuri sellaisena kuin olin, kutsuttiin mukaan, oli kavereita, oli proffien tukea ja kannustusta.  Joo, toki vastaan tuli tilanteita, joissa en tiennyt, kuinka pitäisi käyttäytyä ( ihan tavallisia kylässä käyntejä, mutta myös muodollisia tilanteita, ekat karonkat jne), mutta mulla oli tapana men kirjastoon käytöstapaoppaiden hyllylle ja lukea muutamasta eri versioita siitä, miten tulisi menetellä. Ennen pitkää tajusin niiden idean: tee mitä vain, kunhan annat mahdollisimman paljon iloa ja mahdollisimman vähän vaivaa kutsujillesi ja muille vieraille.

Mä en sit koskaan lähtenyt yliopistolta pois, koska siellä oli niin kivaa. Oon nelikymppinen proffa, eikä mun ole yliopistoon tulon jälkeen, yli kahteenkymmeneen vuoteen, tarvinnut hävetä itseäni.

[/quote]

Niin samaa mieltä. Ihmettelen näitä kiusaamiskommentteja ja "kaikki kysyi mitä vanhempasi tekevät työkseen"-kommentteja. Vaikka kysykin, aina voi vastata, että ovat sillä ja sillä ALALLA ja se siitä. Minusta opiskeluaika ja ihmiset olivat pääsäntöisesti kivoja, voi tietysti riippua opiskelualasta.

Opiskelin yliopistossa jo 60-luvun loppupuolella. Vanhemmat olivat tehdastyöläisiä, joilla oli hädin tuskin kansakoulu suoritettuna. Vielä siihen aikaan taisi suurella osalla opiskelijoista olla varsin koulutetut vanhemmat, mutta ei vanhempieni duunaritausta vaikuttanut yhtään millään tavalla pärjäämiseeni joukossa. Tuskin koko asia edes tuli koskaan esille. Tuntuu yllättävältä, että monet nykyopiskelijat korostavat vieläkin vanhempiensa koulutustaustan merkitystä. Luulisi, että sillä ei olisi senkään vertaa merkitystä kuin joskus aikaisemmin, kun kaikilla on mahdollisuus opiskella niin pitkälle kuin pää kestää. Vielä 60-luvulla se ei ollut aina mahdollista, kun jopa lainoja oli vaikea saada eikä mitään opintotukea  vielä ollut.

Se tietenkin pitää paikkansa, että luultavasti koulutetut vanhemmat yleensä kannustavat jälkikasvuaan hankkimaan koulutusta innokkaammin kuin vanhemmat, jotka eivät koulutusta arvosta.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:03"]

Onko täällä muita ns. duunariperheestä lähtöisiä, jotka ovat opiskelleet itselleen yliopistokoulutuksen? Valmistun itse lähiaikoina ns. arvostettuun ammattiin yliopistossa, äitini on hoitaja ja isä kävi aikoinaan vain peruskoulun. Silti ollaan perheessä aina kannustettu ja tuettu kouluttautumaan pitkälle - vanhemmat ovat halunneet, että me lapset pääsemme ''eteenpäin'' ja ovat olleet sitä mahdollistamassa, jos eivät rahallisesti, niin ainakin henkisesti.

Yliopistossa sitten olen huomannut olevani aika poikkeava. Monen opiskelukaverini vanhemmat ovat samalla alalla, mihin itsekin valmistumme, eli koulutus taitaa tosiaan periytyä. Olisi kiva kuulla onko täällä muita samantaustaisia ihmisiä? Oletteko kokeneet jotain sisäisiä konflikteja asian tiimoilta?

[/quote]

Eli olet siis lääketieteellisessä?

Itse tulen suvusta jossa on äidin puolelta 1ylioppilas ja idän puolelta 3yo:ta. Kaikki amiksia jos sitäkään,molemmat vanhemmst vain kansakoulun käyneet. Itse olen sairaanhoitaja amk, ja ylpeä näinkin korkeasta koulutuksestani!

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 09:20"]

Uskallan epäillä, että vanhempien taustoilta monipuolisimmat lienevät mm. humanistinen ja kasvatustieteellinen tiedekunta. Siellä näille "luokkaeroille" on helppo sokeutua, koska niitä ei juuri ole. Isoimmat erot lienevät juuri lääkiksessä, oikiksessa ja taloustieteellisessä. Arvaatte varmaan miksi.

[/quote]

Enpä mä paljoa luokkaeroja nähnyt matemaattisluonnontieteellisessäkään. Opiskelukavereilla oli todella heterogeeniset taustat. Löytyi todella rikkaasta perheesta tullutta kaveria, jonka vanhemmat ostivat tälle Helsingin kantakaupungista opiskeljaboksin ja antoivat runsaasti käyttörahaa. Oli opettajien ja muiden keskiluokkaa edustavien akateemista lapsia. Ja sitten olin meitä mun kaltaisia, jonka vanhemmat oli duunareita ja saatoimme olla melkein sukumme ensimmäisiä korkeakouluopiskelijoita. Ja kaikkea muutakin näiden väliltä löytyi.

Ei itselläni ole ollut vaikeutta sopeutumisessa, mutta ennemminkin olen vasta viime vuosina kunnolla ymmärtänyt ihmisen taloudellissosiaalisen aseman vaikutuksen elämään. Olen itse ammatiltani lääkäri. Isäni oli sekatyömies kansakoulupohjalta ja äitini pakkaaja elintarvikeketjussa.

Ensikosketukseni ylempään sosiaaliluokkaan oli lapsuudessani. Asuimme rivitalokaksiossa erään keskisuuren kaupingin kupeessa. Melko lähellä kotiani oli Villa, jossa vierailin vanhan miehen ja naisen luona. Nainen oli kotirouva. Mies oli vanha eläkkeelle jäänyt porvarismies. "Kansa ei ymmärrä omaa parastaan". Se jäi mieleen niistä puheista. Setä tarjosi usein Jaffaa. Juoksin ympäri suuren vanhan talon huoneita. Talon yläkerta oli täynnä kirjoja. Verhot olivat vaaleaa nailonia. Talo oli kuin museo. Tai ainakin siltä se näytti lapsen silmin.

Opiskeluaikojen myötä vasta ymmärsin todellisuudessa, mikä on sosiaaliluokka. Aiemmin en esimerkiksi ymmärtänyt, miksi vanhempani tupakoivat, jättivät käymättä hammaslääkärissä vaikka hampaat olivat mustia ja söivät epäterveellistä ja yksipuolista ruokaa. Opin myös, että viineissä on makueroja, ja että huonekalujen kuuluu olla täyttä puuta. Myös sen, että on syytä välttää pukeutumista tietynlaisiin vaatteisiin tai olla värjäämättä hiuksiaan tietynlaisella väreillä.

Olen myös oppinut omassa työssäni, että ihmisten välillä on todella suuret sosiaaliset terveyserot, eikä alhaisemmin koulutettuja yleensä kiinnosta huolehtia terveydestään kovin paljon. Joskus sen katselu tekee pahaa, koska se muistuttaa minua siitä, mistä olen lähtöisin.

Multa ei ole kukaan koskaan yliopistolla kysynyt vanhempien koulutusta tai ammattia. On kavereissa näitä "n:n polven tohtoreita", mutta ihan riviopiskelijoissa ei ole tullut vastaan.

Olet varmaan ainoa

Ja kyllä, inspiraationa toimi ''Akateemisten vanhempien duunarilapset''-ketju

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:04"]

Olet varmaan ainoa

[/quote]

Tätä vähän epäilen, siksi olisikin mukava kuulla myös muista. Tuntuu, ettei sitä omaa taustaa kehtaa huudella yliopiston käytävillä, kun oletusarvo on, että kaikkien vanhemmat ovat ainakin maistereita. siksi kohtaa muita samankaltaisia

Täällä yksi, paitsi että minun perheessä ei edes kannustettu opiskelemaan. Eikä juuri tuettu muutenkaan, kaikki voimavarat meni perheen ongelmien (alkoholismi, väkivalta) kanssa painimiseen. Itse opiskelin lyhyen tutkinnon mutta veljeni tohtoriksi asti.

Nelonen siis ap

Täällä, vanhemmat ovat käyneet ammattikoulun, ei edes lukiota. Minä opiskelen nyt yliopistossa. Yliopistoon meno on ollut aina itsestäänselvyys, koska kotona on kannustettu opiskelemaan. Periaatteessa hassua, että on valinnut tämän tien, mutta kai se hyvä kasvatus saa jälkeläiset pyrkimään elämässä korkealle.

On yliopistoissa paljonkin työläistaustalaisia mutta ehkä eivät tule esille kun eivät uskalla asiasta kertoa.

No en itse ole vielä yliopistossa, mutta nyt lukiossa. Äitini rakennussiivooja, isäni rekkakuski, eli niin duunari, kuin duunari voi olla. Eikä siinä, duunarinhommat ovat arvostettavaa, kovaa, rehellista työtä. Itsekin olen tähän ikään asti ollut duunarinhommissa, mutta ajattelin katsoa miten pitkälle älli riittää näissä "pelkän duunarin" aivoissa :) nyt siis lukiossa, toiveena amk tai yo sitten aikanaan. Lukion kurssikeskiarvo nyt 8,4. Tiedä häntä, mitä sitten kunhan kirjoitan.

Minulla on ollut yliopiston aikana kaksi miesystävää ja molemmilla on yksi yhteinen tekijä - duunariperheestä ja samalla tulevat olemaan sukunsa korkeimmin koulutettuja. :D Eivät he ole ikinä hävenneet vanhempiensa taustaa. Jos on porukalla puhuttu mitä vanhemmat tekevät tai ovat koulutukseltaan, niin molemmat aina kertoneet ihan rehellisesti että "merkonomi", "kuski" tms.

Itse tunnin monia duunariperheistä yliopistoon lähteneitä. Loppupeleissä duunariperheistä tulevat yliopistossa opiskelevat eivät ole mitenkään harvinaisuus, vaikka vähemmistöä ovatkin.