Duunariperheestä yliopistoon lähteneet? Onko täällä?

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:14"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 19:57"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 19:41"]

91, kiilaan tähän väliin kertomaan sen havaintoni, että kyllä ainakin meillä Helsingin yliopistossa saa välillä toppuutella juuri maanviljelijäporukkaa, kun heidän on vaikea ymmärtää, että akateemisissa tilaisuuksissa pukeudutaan tosi "körttiläisesti", naisilla väitöksessä musta pitkähihainen asu ilman koruja ja silleen.

[/quote]

Sitä paitsi en viitannut akateemisella tilaisuudella karonkkaan tai väitöstilaisuuteen. En ole kertaakaan nähnyt mv-perhettä frakissa esim. häissä. Yleensä ne huonoiten istuvat puvut ja kravatit näkee juuri agraaritaustaisilla. 

[/quote]

Onpa idioottimaista juttua :))))  Terv. Suurtalonpoikaissukua ja tosi ylpeä siitä. Minua tyylikkäämpää saa hakea, oikeasti.

[/quote]

Ei meillä maanviljelijäsuvussa kyllä ole koskaan pukeuduttu huonosti tai tyylittömästi juhliin. Miehillä on aina asiaankuuluvat puvut ja naisilla nätit tilaisuuteen sopivat asut. Ei mitään WT-rytkyjä tosiaankaan.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:05"]

Ajattelin koulutuksen olevan Ratkaisu. Olin ahkera koulussa, pääsin suoraan lukiosta erittäin halutulle opiskelualalle, huippupisteillä. Pakoon vuosikausien koulukiusaamista, vanhempien mitätöintiä, köyhyyttä. Asia ei ollutkaan niin. Oikiksessa olinkin täysi outsider, nobody. Jouduin muiden opiskelijoiden silmätikuksi. Eräs entisistä koulukiusaajistani oli oikkareiden opiskelijatoiminnassa mukana. Minusta levitettiin törkeitä juoruja, selän takana ja päinnaamaa minulle naureskeltiin. Sain paniikkihäiriön, opinnot menivät umpikujaan. Yritin yhä enemmän, epäonnistuin yhä uudelleen. Nyt terapeuttini puhuu jo työkyvyttömyyseläkkeestä. Koulukiusaajani asuu Eirassa ja uraputki raketoi, hänen isänsä on suurehkon yrityksen tj. Kai tämä on kohtaloni.

[/quote]

Oiskohan noin. Yliopistolla ei paljoa ketään tarvitse edes nähdä tai olla tekemisissä kun melkein joka kurssilla on eri porukat. Toisekseen oikiksessa ei yleensä ole mitään läsnäolopakkoa. Ihmettelen jos et muka "kiusaaminen" vuoksi saisi tutkintoasi loppuun kun kampuksella tuskin näkee opiskelijatovereitaan jos menee pelkille luennoille. Tuskin ne nyt siinä luentojen aikana tohtorisopiskelijan tai professorin edessä sinulle kerkeävät v*ttuilla jos et sitten muuten hakeudu vapaa-ajallasi heidän kanssaan tekemisiin.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:05"]

Ajattelin koulutuksen olevan Ratkaisu. Olin ahkera koulussa, pääsin suoraan lukiosta erittäin halutulle opiskelualalle, huippupisteillä. Pakoon vuosikausien koulukiusaamista, vanhempien mitätöintiä, köyhyyttä. Asia ei ollutkaan niin. Oikiksessa olinkin täysi outsider, nobody. Jouduin muiden opiskelijoiden silmätikuksi. Eräs entisistä koulukiusaajistani oli oikkareiden opiskelijatoiminnassa mukana. Minusta levitettiin törkeitä juoruja, selän takana ja päinnaamaa minulle naureskeltiin. Sain paniikkihäiriön, opinnot menivät umpikujaan. Yritin yhä enemmän, epäonnistuin yhä uudelleen. Nyt terapeuttini puhuu jo työkyvyttömyyseläkkeestä. Koulukiusaajani asuu Eirassa ja uraputki raketoi, hänen isänsä on suurehkon yrityksen tj. Kai tämä on kohtaloni.

[/quote]

Oiskohan noin. Yliopistolla ei paljoa ketään tarvitse edes nähdä tai olla tekemisissä kun melkein joka kurssilla on eri porukat. Toisekseen oikiksessa ei yleensä ole mitään läsnäolopakkoa. Ihmettelen jos et muka "kiusaaminen" vuoksi saisi tutkintoasi loppuun kun kampuksella tuskin näkee opiskelijatovereitaan jos menee pelkille luennoille. Tuskin ne nyt siinä luentojen aikana tohtorisopiskelijan tai professorin edessä sinulle kerkeävät v*ttuilla jos et sitten muuten hakeudu vapaa-ajallasi heidän kanssaan tekemisiin.

[/quote]

Kieliopinnoissa on läsnäolopakko. Luennoillakin on hyvä käydä joskus. Eikä siinä enää kiusaamista tarvita, paniikkihäiriö ja masennustaipumus on ja pysyy. Syynä on pitkäkestoinen traumatisoituminen. En pysty keskittymään enää tenttikirjan lukemiseen, niin että oikeasti oppisin jotain järkevässä ajassa. Eikä pelkkä yliopistokiusaaminen ole tietenkään asioiden taustalla, se oli ns. viimeinen pisara. Olen käynyt vuosikaudet terapiassa ja kuntoutuskurssinkin. Erilaisia lääkityksiäkin on kokeiltu, tuloksetta.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 22:48"][quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 21:33"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 17:13"]

Hassua.. tiedän monta jotka oikein meuhkaavat vanhempiensa duunariammateista asenteella ''en oo syntynyt kultalusikka suussa vaan ite ponnistellu''. Ovat todella ylpeitä siitä, että ovat "perheen fiksuimmat" ja ajattelevat olevansa jotenki parempia sen vuoksi, että ovat ponnistelleet "huonoista oloista" yliopistoon. Mutta ihmisiä on monenlaisia :)

[/quote]

Mutta osa tuosta on tottakin.. Menee yliopistoon ja joutuu aloittamaan aivan tyhjästä ja omillaan. Jonkun jo mainitsemia verkostoja ei ole, opinnot on kustannettava käymällä töissä ja/tai ottamalla velkaa, henkistä tukea ei tule mistään jne... Siltä pohjalta kun ponnistaa ja menestyy vielä omalla alallaan, niin miksei saisi olla ylpeä?

Itse olen opiskellut siksi, että tienaan hyvin ja saan tehdä mielekkäitä töitä. Saattaa olla, että on siellä suvun puolella vähän kateuttakin, kun pääsen niin helpolla. Toki jotkut varmaan paukuttelevat henkseleitään, mutta saattaa se paremmuus toisinaan olla katsojankin silmässä... ;)

[/quote]

Tämä se muakin ihmetyttää. "Pääsen niin helpolla". Siitä muakin tiettyjen kateellisten lähisukulaisteni toimesta on syytetty.

Kumpi sitten on helpolla pääsemistä? 

Käydä peruskoulun jälkeen ammattikoulu tai max. lukio ja hakeutua (sukulaisten suhteilla?) johonkin tehtaan duunarihommaan ja elätellä toiveita eläkkeelle pääsemisestä?

Vai hakea lukion jälkeen omalla tietotaidollaan yliopistoon suvun ensimmäisenä, sinnitellä kurssit läpi, kustantaa omat opiskelunsa, voittaa itseensä kohdistuneet epäilykset ja kääntää kaikki itsetunnon murskaukseen tarkoitetut loukkaukset omaksi edukseen, saavuttaa korkeakoulututkinnon kovalla työllä ja ilman tukijoukkoja, hakea ja saada oman alansa työtä, tehdä tätä mielekästä työtä ja olla onnellinen? Kummassa vaihtoehdossa loppujen lopuksi pääsisi helpommalla? Ja kummalla tavalla tulisi onnellisemmaksi? Helpolla pääseminen kun ei välttämättä tarkoita onnelliseksi tulemista... Mielestäni yksi älykkyyden merkki on se, että onnistuu järjestämään elämänsä (ja työnsä) siten, että se tuottaa enemmän iloa ja onnea kuin surua ja ahdistusta.

[/quote]

Näinpä juuri... Polku on aika erilainen ja haastavakin. Silti kannattava, jos itse sitä haluaa.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:05"]

Ajattelin koulutuksen olevan Ratkaisu. Olin ahkera koulussa, pääsin suoraan lukiosta erittäin halutulle opiskelualalle, huippupisteillä. Pakoon vuosikausien koulukiusaamista, vanhempien mitätöintiä, köyhyyttä. Asia ei ollutkaan niin. Oikiksessa olinkin täysi outsider, nobody. Jouduin muiden opiskelijoiden silmätikuksi. Eräs entisistä koulukiusaajistani oli oikkareiden opiskelijatoiminnassa mukana. Minusta levitettiin törkeitä juoruja, selän takana ja päinnaamaa minulle naureskeltiin. Sain paniikkihäiriön, opinnot menivät umpikujaan. Yritin yhä enemmän, epäonnistuin yhä uudelleen. Nyt terapeuttini puhuu jo työkyvyttömyyseläkkeestä. Koulukiusaajani asuu Eirassa ja uraputki raketoi, hänen isänsä on suurehkon yrityksen tj. Kai tämä on kohtaloni.

[/quote]

Oiskohan noin. Yliopistolla ei paljoa ketään tarvitse edes nähdä tai olla tekemisissä kun melkein joka kurssilla on eri porukat. Toisekseen oikiksessa ei yleensä ole mitään läsnäolopakkoa. Ihmettelen jos et muka "kiusaaminen" vuoksi saisi tutkintoasi loppuun kun kampuksella tuskin näkee opiskelijatovereitaan jos menee pelkille luennoille. Tuskin ne nyt siinä luentojen aikana tohtorisopiskelijan tai professorin edessä sinulle kerkeävät v*ttuilla jos et sitten muuten hakeudu vapaa-ajallasi heidän kanssaan tekemisiin.

[/quote]

Kieliopinnoissa on läsnäolopakko. Luennoillakin on hyvä käydä joskus. Eikä siinä enää kiusaamista tarvita, paniikkihäiriö ja masennustaipumus on ja pysyy. Syynä on pitkäkestoinen traumatisoituminen. En pysty keskittymään enää tenttikirjan lukemiseen, niin että oikeasti oppisin jotain järkevässä ajassa. Eikä pelkkä yliopistokiusaaminen ole tietenkään asioiden taustalla, se oli ns. viimeinen pisara. Olen käynyt vuosikaudet terapiassa ja kuntoutuskurssinkin. Erilaisia lääkityksiäkin on kokeiltu, tuloksetta.

[/quote]

Kirjoittajan viestissä puhuttiin oikiksessa alunperin eikä mistään kieliopinnoista. Kannattaisi varmaan kasvattaa paksumpi nahka.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:47"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:05"]

Ajattelin koulutuksen olevan Ratkaisu. Olin ahkera koulussa, pääsin suoraan lukiosta erittäin halutulle opiskelualalle, huippupisteillä. Pakoon vuosikausien koulukiusaamista, vanhempien mitätöintiä, köyhyyttä. Asia ei ollutkaan niin. Oikiksessa olinkin täysi outsider, nobody. Jouduin muiden opiskelijoiden silmätikuksi. Eräs entisistä koulukiusaajistani oli oikkareiden opiskelijatoiminnassa mukana. Minusta levitettiin törkeitä juoruja, selän takana ja päinnaamaa minulle naureskeltiin. Sain paniikkihäiriön, opinnot menivät umpikujaan. Yritin yhä enemmän, epäonnistuin yhä uudelleen. Nyt terapeuttini puhuu jo työkyvyttömyyseläkkeestä. Koulukiusaajani asuu Eirassa ja uraputki raketoi, hänen isänsä on suurehkon yrityksen tj. Kai tämä on kohtaloni.

[/quote]

Oiskohan noin. Yliopistolla ei paljoa ketään tarvitse edes nähdä tai olla tekemisissä kun melkein joka kurssilla on eri porukat. Toisekseen oikiksessa ei yleensä ole mitään läsnäolopakkoa. Ihmettelen jos et muka "kiusaaminen" vuoksi saisi tutkintoasi loppuun kun kampuksella tuskin näkee opiskelijatovereitaan jos menee pelkille luennoille. Tuskin ne nyt siinä luentojen aikana tohtorisopiskelijan tai professorin edessä sinulle kerkeävät v*ttuilla jos et sitten muuten hakeudu vapaa-ajallasi heidän kanssaan tekemisiin.

[/quote]

Kieliopinnoissa on läsnäolopakko. Luennoillakin on hyvä käydä joskus. Eikä siinä enää kiusaamista tarvita, paniikkihäiriö ja masennustaipumus on ja pysyy. Syynä on pitkäkestoinen traumatisoituminen. En pysty keskittymään enää tenttikirjan lukemiseen, niin että oikeasti oppisin jotain järkevässä ajassa. Eikä pelkkä yliopistokiusaaminen ole tietenkään asioiden taustalla, se oli ns. viimeinen pisara. Olen käynyt vuosikaudet terapiassa ja kuntoutuskurssinkin. Erilaisia lääkityksiäkin on kokeiltu, tuloksetta.

[/quote]

Kirjoittajan viestissä puhuttiin oikiksessa alunperin eikä mistään kieliopinnoista. Kannattaisi varmaan kasvattaa paksumpi nahka.

[/quote]

idiootti. Oikiksessa on kielikursseja=kieliopinnot

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:53"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:47"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:05"]

Ajattelin koulutuksen olevan Ratkaisu. Olin ahkera koulussa, pääsin suoraan lukiosta erittäin halutulle opiskelualalle, huippupisteillä. Pakoon vuosikausien koulukiusaamista, vanhempien mitätöintiä, köyhyyttä. Asia ei ollutkaan niin. Oikiksessa olinkin täysi outsider, nobody. Jouduin muiden opiskelijoiden silmätikuksi. Eräs entisistä koulukiusaajistani oli oikkareiden opiskelijatoiminnassa mukana. Minusta levitettiin törkeitä juoruja, selän takana ja päinnaamaa minulle naureskeltiin. Sain paniikkihäiriön, opinnot menivät umpikujaan. Yritin yhä enemmän, epäonnistuin yhä uudelleen. Nyt terapeuttini puhuu jo työkyvyttömyyseläkkeestä. Koulukiusaajani asuu Eirassa ja uraputki raketoi, hänen isänsä on suurehkon yrityksen tj. Kai tämä on kohtaloni.

[/quote]

Oiskohan noin. Yliopistolla ei paljoa ketään tarvitse edes nähdä tai olla tekemisissä kun melkein joka kurssilla on eri porukat. Toisekseen oikiksessa ei yleensä ole mitään läsnäolopakkoa. Ihmettelen jos et muka "kiusaaminen" vuoksi saisi tutkintoasi loppuun kun kampuksella tuskin näkee opiskelijatovereitaan jos menee pelkille luennoille. Tuskin ne nyt siinä luentojen aikana tohtorisopiskelijan tai professorin edessä sinulle kerkeävät v*ttuilla jos et sitten muuten hakeudu vapaa-ajallasi heidän kanssaan tekemisiin.

[/quote]

Kieliopinnoissa on läsnäolopakko. Luennoillakin on hyvä käydä joskus. Eikä siinä enää kiusaamista tarvita, paniikkihäiriö ja masennustaipumus on ja pysyy. Syynä on pitkäkestoinen traumatisoituminen. En pysty keskittymään enää tenttikirjan lukemiseen, niin että oikeasti oppisin jotain järkevässä ajassa. Eikä pelkkä yliopistokiusaaminen ole tietenkään asioiden taustalla, se oli ns. viimeinen pisara. Olen käynyt vuosikaudet terapiassa ja kuntoutuskurssinkin. Erilaisia lääkityksiäkin on kokeiltu, tuloksetta.

[/quote]

Kirjoittajan viestissä puhuttiin oikiksessa alunperin eikä mistään kieliopinnoista. Kannattaisi varmaan kasvattaa paksumpi nahka.

[/quote]

idiootti. Oikiksessa on kielikursseja=kieliopinnot

[/quote]

Niitä on kyllä todella vähän. On ihme jos ei muutamasta kurssista selviä läpi. Luulisi nyt pystyvän menemään edes muutamalle kurssille.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:54"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:53"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:47"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:05"]

Ajattelin koulutuksen olevan Ratkaisu. Olin ahkera koulussa, pääsin suoraan lukiosta erittäin halutulle opiskelualalle, huippupisteillä. Pakoon vuosikausien koulukiusaamista, vanhempien mitätöintiä, köyhyyttä. Asia ei ollutkaan niin. Oikiksessa olinkin täysi outsider, nobody. Jouduin muiden opiskelijoiden silmätikuksi. Eräs entisistä koulukiusaajistani oli oikkareiden opiskelijatoiminnassa mukana. Minusta levitettiin törkeitä juoruja, selän takana ja päinnaamaa minulle naureskeltiin. Sain paniikkihäiriön, opinnot menivät umpikujaan. Yritin yhä enemmän, epäonnistuin yhä uudelleen. Nyt terapeuttini puhuu jo työkyvyttömyyseläkkeestä. Koulukiusaajani asuu Eirassa ja uraputki raketoi, hänen isänsä on suurehkon yrityksen tj. Kai tämä on kohtaloni.

[/quote]

Oiskohan noin. Yliopistolla ei paljoa ketään tarvitse edes nähdä tai olla tekemisissä kun melkein joka kurssilla on eri porukat. Toisekseen oikiksessa ei yleensä ole mitään läsnäolopakkoa. Ihmettelen jos et muka "kiusaaminen" vuoksi saisi tutkintoasi loppuun kun kampuksella tuskin näkee opiskelijatovereitaan jos menee pelkille luennoille. Tuskin ne nyt siinä luentojen aikana tohtorisopiskelijan tai professorin edessä sinulle kerkeävät v*ttuilla jos et sitten muuten hakeudu vapaa-ajallasi heidän kanssaan tekemisiin.

[/quote]

Kieliopinnoissa on läsnäolopakko. Luennoillakin on hyvä käydä joskus. Eikä siinä enää kiusaamista tarvita, paniikkihäiriö ja masennustaipumus on ja pysyy. Syynä on pitkäkestoinen traumatisoituminen. En pysty keskittymään enää tenttikirjan lukemiseen, niin että oikeasti oppisin jotain järkevässä ajassa. Eikä pelkkä yliopistokiusaaminen ole tietenkään asioiden taustalla, se oli ns. viimeinen pisara. Olen käynyt vuosikaudet terapiassa ja kuntoutuskurssinkin. Erilaisia lääkityksiäkin on kokeiltu, tuloksetta.

[/quote]

Kirjoittajan viestissä puhuttiin oikiksessa alunperin eikä mistään kieliopinnoista. Kannattaisi varmaan kasvattaa paksumpi nahka.

[/quote]

idiootti. Oikiksessa on kielikursseja=kieliopinnot

[/quote]

Niitä on kyllä todella vähän. On ihme jos ei muutamasta kurssista selviä läpi. Luulisi nyt pystyvän menemään edes muutamalle kurssille.

[/quote]

sinä et taida opiskella oikiksessa, arvoisa provo.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:58"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:54"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:53"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:47"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:05"]

Ajattelin koulutuksen olevan Ratkaisu. Olin ahkera koulussa, pääsin suoraan lukiosta erittäin halutulle opiskelualalle, huippupisteillä. Pakoon vuosikausien koulukiusaamista, vanhempien mitätöintiä, köyhyyttä. Asia ei ollutkaan niin. Oikiksessa olinkin täysi outsider, nobody. Jouduin muiden opiskelijoiden silmätikuksi. Eräs entisistä koulukiusaajistani oli oikkareiden opiskelijatoiminnassa mukana. Minusta levitettiin törkeitä juoruja, selän takana ja päinnaamaa minulle naureskeltiin. Sain paniikkihäiriön, opinnot menivät umpikujaan. Yritin yhä enemmän, epäonnistuin yhä uudelleen. Nyt terapeuttini puhuu jo työkyvyttömyyseläkkeestä. Koulukiusaajani asuu Eirassa ja uraputki raketoi, hänen isänsä on suurehkon yrityksen tj. Kai tämä on kohtaloni.

[/quote]

Oiskohan noin. Yliopistolla ei paljoa ketään tarvitse edes nähdä tai olla tekemisissä kun melkein joka kurssilla on eri porukat. Toisekseen oikiksessa ei yleensä ole mitään läsnäolopakkoa. Ihmettelen jos et muka "kiusaaminen" vuoksi saisi tutkintoasi loppuun kun kampuksella tuskin näkee opiskelijatovereitaan jos menee pelkille luennoille. Tuskin ne nyt siinä luentojen aikana tohtorisopiskelijan tai professorin edessä sinulle kerkeävät v*ttuilla jos et sitten muuten hakeudu vapaa-ajallasi heidän kanssaan tekemisiin.

[/quote]

Kieliopinnoissa on läsnäolopakko. Luennoillakin on hyvä käydä joskus. Eikä siinä enää kiusaamista tarvita, paniikkihäiriö ja masennustaipumus on ja pysyy. Syynä on pitkäkestoinen traumatisoituminen. En pysty keskittymään enää tenttikirjan lukemiseen, niin että oikeasti oppisin jotain järkevässä ajassa. Eikä pelkkä yliopistokiusaaminen ole tietenkään asioiden taustalla, se oli ns. viimeinen pisara. Olen käynyt vuosikaudet terapiassa ja kuntoutuskurssinkin. Erilaisia lääkityksiäkin on kokeiltu, tuloksetta.

[/quote]

Kirjoittajan viestissä puhuttiin oikiksessa alunperin eikä mistään kieliopinnoista. Kannattaisi varmaan kasvattaa paksumpi nahka.

[/quote]

idiootti. Oikiksessa on kielikursseja=kieliopinnot

[/quote]

Niitä on kyllä todella vähän. On ihme jos ei muutamasta kurssista selviä läpi. Luulisi nyt pystyvän menemään edes muutamalle kurssille.

[/quote]

sinä et taida opiskella oikiksessa, arvoisa provo.

[/quote]

Opiskelen kauppatieteellisessä. En sanonut missään, että opiskelisin oikiksessa.

Se nyt vaan on ihan schaissea, että oikiksessa muka olisi järkyttävät määrät kielipintoja. Muutama kaveri opiskelee siellä ja kyllä se on enimmäkseen ihan jotain muuta. Ihan samoin kauppatieteellisessäkin on muutama kurssi pakollisia kieliopintoja. Edelleenkin ihmettelen miksi niille kursseille ei muka voisi mennä. Ei siellä kukaan ala luentojen aikana kenellekään huutelemaan.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 01:02"]

Se nyt vaan on ihan schaissea, että oikiksessa muka olisi järkyttävät määrät kielipintoja. Muutama kaveri opiskelee siellä ja kyllä se on enimmäkseen ihan jotain muuta. Ihan samoin kauppatieteellisessäkin on muutama kurssi pakollisia kieliopintoja. Edelleenkin ihmettelen miksi niille kursseille ei muka voisi mennä. Ei siellä kukaan ala luentojen aikana kenellekään huutelemaan.

[/quote]

LOL. Mikä provo. Jos joku ei enää pysty lukemaan tentteihin, niin että pääsee niistä LÄPI....MITÄ MERKITYSTÄ ON SILLOIN KIELTENKURSSEILLA? Siinä kyllä on yksi oikea tyypillinen assburger-kylteri. Kuule yliopisto-opinnot keskeyttää siellä kauppatieteellisessäkin silloin tällöin joku - voimatta koskaan palata työ- tai opiskeluelämään.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 01:08"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 01:02"]

Se nyt vaan on ihan schaissea, että oikiksessa muka olisi järkyttävät määrät kielipintoja. Muutama kaveri opiskelee siellä ja kyllä se on enimmäkseen ihan jotain muuta. Ihan samoin kauppatieteellisessäkin on muutama kurssi pakollisia kieliopintoja. Edelleenkin ihmettelen miksi niille kursseille ei muka voisi mennä. Ei siellä kukaan ala luentojen aikana kenellekään huutelemaan.

[/quote]

LOL. Mikä provo. Jos joku ei enää pysty lukemaan tentteihin, niin että pääsee niistä LÄPI....MITÄ MERKITYSTÄ ON SILLOIN KIELTENKURSSEILLA? Siinä kyllä on yksi oikea tyypillinen assburger-kylteri. Kuule yliopisto-opinnot keskeyttää siellä kauppatieteellisessäkin silloin tällöin joku - voimatta koskaan palata työ- tai opiskeluelämään.

[/quote]

Taitaa olla suuria ongelmia jos ei sen vertaa osaa pitää puoliaan tai päätään kasassa, että osaisi ottaa muutaman paskamaisen kommentin vastaan joltain opiskelijatoverilta lopullisesti masentumatta ja kusematta opintojaan.

Ihme jos edes kotona ei voi opiskella vaikka siellä ei ole ketään kiusaamassa. Kasvattaisitte nyt jonkinlaisen selkärangat edes ja pitäisitte puolianne. Täysin säälittävää, että jostain huhuista ja kommenteista lähdetään masentumaan siihen pisteeseen saakka että opinnot menee perseelleen. Menisi vaan nokka pystyssä luennoille ja jos joku tulisi mankumaan niin käskisi painua hevon kuuseen.

Olen myös duunariperheestä. Vanhemmat eivät ole koskaan kannustaneet opiskelemaan, vaan ovat pitäneet opiskelua turhana. Isä sanoi ollessani ala-asteella: "koulut ovat turhia, koska töitä oppii vain tekemällä". Äiti oli/on syvästi uskonnollinen ja on aina korostanut, että "se on ihan sama mitä elämässään tekee, kunhan vain uskoo jumalaan". Kotitöitä teetettiin sen verta paljon, jotta aikaa tai voimia ei olisi riittänyt opiskeluun.

Kouluissa en ole koskaan viihtynyt. Jälki-istunnossa olen ollut yli 10 kertaa. Olen myös masennellut vuosia. Menin lukioon, koska sinne oli matkaa vain 1 km (amikseen 5 km), vaikka isä oli ehdottomasti amiksen kannalla. Opiskelemaan innostuin kuitenkin vasta lukion jälkeen, kun armeijassa oli aikaa miettiä.   

Hakeuduin yliopistoon ja olen menestynyt hyvin opinnoissani. Erityisesti tutkimustyö ja tutkijanura kiinnostaa.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:52"]

Duunariperheestä täälläkin. Vanhemmat olivat todella kannustavaisia, joten lukioon meneminen ja yliopistoon hakeminen olivat melkein itsestäänselvyys. Ainoa poikkeus on se, että vanhempani eivät oikein osanneet kannustaa oikealla tavalla, kun eivät olleet itse edes lukiota käyneet.

Olin koko lukioajan ihan hukassa, enkä oikein tiennyt mitä ja miten pitäisi opiskella. En tiennyt, mitä pitäisi opiskella yliopistoa varten. Lukion jälkeen haahuilin neljä vuotta ennen kuin menin yliopistoon. Nyt olisin mielestäni voinut valita tiedekuntani ja alani paremmin, mutta näillä mennään, tutkinto on kohta valmis. Mutta usein toivon, että olisin ymmärtänyt lukiossa paremmin, mitä kaikkea yliopistossa voikaan opiskella ja millaisiin töihin se voi valmentaa.

Lisäksi olen himan katkera lukioni opinto-ohjauksesta. Kerroin halustani hakea yliopistoon, niin opo lyttäsi koko idea, koska keskiarvoni oli 7-8. Sanoi, että pitäisi mennä AMK:hon. No enhän minä halunnut, joten jäin sitten lukion jälkeen hetkeksi tyhjän päälle.

[/quote]

En usko, että on vanhempiesi koulutustaustasta kiinni nuo opon neuvot.Opot nyt vaan monesti ovat tuollaisia. Haluavat ehdottaa töitä, joihin on helppo päästä ja tappaa nuorten haaveet. Vanhempani ovat akateemisia, mutta kerroin opolle haluavani lentoemännäksi. Se idea torpattiin heti alkuunsa kun olisi kuulemma pitänyt hakea jollekin helpommalle alalle.

Jatkoin sitten oman pääni mukaan heti yliopistoon kovalle alalle kun en kerran opon mielestä kelvannut lentoemännäksi. Jos opo olisi saanut valita minulle ammatin niin olisin nyt varmaan siivooja tai joku tehdastyöläinen.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 15:03"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:52"]

Duunariperheestä täälläkin. Vanhemmat olivat todella kannustavaisia, joten lukioon meneminen ja yliopistoon hakeminen olivat melkein itsestäänselvyys. Ainoa poikkeus on se, että vanhempani eivät oikein osanneet kannustaa oikealla tavalla, kun eivät olleet itse edes lukiota käyneet.

Olin koko lukioajan ihan hukassa, enkä oikein tiennyt mitä ja miten pitäisi opiskella. En tiennyt, mitä pitäisi opiskella yliopistoa varten. Lukion jälkeen haahuilin neljä vuotta ennen kuin menin yliopistoon. Nyt olisin mielestäni voinut valita tiedekuntani ja alani paremmin, mutta näillä mennään, tutkinto on kohta valmis. Mutta usein toivon, että olisin ymmärtänyt lukiossa paremmin, mitä kaikkea yliopistossa voikaan opiskella ja millaisiin töihin se voi valmentaa.

Lisäksi olen himan katkera lukioni opinto-ohjauksesta. Kerroin halustani hakea yliopistoon, niin opo lyttäsi koko idea, koska keskiarvoni oli 7-8. Sanoi, että pitäisi mennä AMK:hon. No enhän minä halunnut, joten jäin sitten lukion jälkeen hetkeksi tyhjän päälle.

[/quote]

En usko, että on vanhempiesi koulutustaustasta kiinni nuo opon neuvot.Opot nyt vaan monesti ovat tuollaisia. Haluavat ehdottaa töitä, joihin on helppo päästä ja tappaa nuorten haaveet. Vanhempani ovat akateemisia, mutta kerroin opolle haluavani lentoemännäksi. Se idea torpattiin heti alkuunsa kun olisi kuulemma pitänyt hakea jollekin helpommalle alalle.

Jatkoin sitten oman pääni mukaan heti yliopistoon kovalle alalle kun en kerran opon mielestä kelvannut lentoemännäksi. Jos opo olisi saanut valita minulle ammatin niin olisin nyt varmaan siivooja tai joku tehdastyöläinen.

[/quote]

Unohtoi mainita, että keskiarvo oli 8.9. Tietyt heikot aineet kuten musiikki ja liikunta vetivät sitä alaspäin. Opot vaan on sellaisia ankeuttajia.

Täällä myös yksi. Itselleni oli aina itsestäänselvää, että pyrin niin korkealle kuin pääsen. Olin todella musertunut, kun pääsykokeisiin valmistautuessani ymmärsin, etten tulisi koskaan saamaan vanhemmiltani täyttä tukea. Kun olin enen pääsykokeita stressaantunut, kehotti äitini minua luopumaan koko hankkeesta "kun se ei selvästi sovi sinulle".

Opintojeni alkamisen jälkeen ketään ei ole koskaan kiinnostanut miten ne sujuvat. 5 vuoden jälkeenkään he eivät edes muista mitä opiskelen pääaineenani. Kertonut olen sen kyllä useampaan otteeseen, ja ovat he siitä silloin aina jaksaneet naljailla.

Jaksoin alussa olla ylpeä taustastani ja siitä että olen omalla päättäväisyydelläni ponnistanut eteenpäin. Sitten tajusin, että yliopisto on täynnä ihmisiä, jotka ensimmäisten asioiden joukossa kysyvät sinulta mitä vanhempasi ovat tehneet työkseen. Oman taustani huomioon ottaen en käsitä mitä,merkitystä sillä on. Toisekseen, en osaa itse arvostaa ihmisiä jotka pitävät itseään muiden yläpuolella ainoastaan perhetaustansa vuoksi. :(

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:54"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:53"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:47"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:05"]

Ajattelin koulutuksen olevan Ratkaisu. Olin ahkera koulussa, pääsin suoraan lukiosta erittäin halutulle opiskelualalle, huippupisteillä. Pakoon vuosikausien koulukiusaamista, vanhempien mitätöintiä, köyhyyttä. Asia ei ollutkaan niin. Oikiksessa olinkin täysi outsider, nobody. Jouduin muiden opiskelijoiden silmätikuksi. Eräs entisistä koulukiusaajistani oli oikkareiden opiskelijatoiminnassa mukana. Minusta levitettiin törkeitä juoruja, selän takana ja päinnaamaa minulle naureskeltiin. Sain paniikkihäiriön, opinnot menivät umpikujaan. Yritin yhä enemmän, epäonnistuin yhä uudelleen. Nyt terapeuttini puhuu jo työkyvyttömyyseläkkeestä. Koulukiusaajani asuu Eirassa ja uraputki raketoi, hänen isänsä on suurehkon yrityksen tj. Kai tämä on kohtaloni.

[/quote]

Oiskohan noin. Yliopistolla ei paljoa ketään tarvitse edes nähdä tai olla tekemisissä kun melkein joka kurssilla on eri porukat. Toisekseen oikiksessa ei yleensä ole mitään läsnäolopakkoa. Ihmettelen jos et muka "kiusaaminen" vuoksi saisi tutkintoasi loppuun kun kampuksella tuskin näkee opiskelijatovereitaan jos menee pelkille luennoille. Tuskin ne nyt siinä luentojen aikana tohtorisopiskelijan tai professorin edessä sinulle kerkeävät v*ttuilla jos et sitten muuten hakeudu vapaa-ajallasi heidän kanssaan tekemisiin.

[/quote]

Kieliopinnoissa on läsnäolopakko. Luennoillakin on hyvä käydä joskus. Eikä siinä enää kiusaamista tarvita, paniikkihäiriö ja masennustaipumus on ja pysyy. Syynä on pitkäkestoinen traumatisoituminen. En pysty keskittymään enää tenttikirjan lukemiseen, niin että oikeasti oppisin jotain järkevässä ajassa. Eikä pelkkä yliopistokiusaaminen ole tietenkään asioiden taustalla, se oli ns. viimeinen pisara. Olen käynyt vuosikaudet terapiassa ja kuntoutuskurssinkin. Erilaisia lääkityksiäkin on kokeiltu, tuloksetta.

[/quote]

Kirjoittajan viestissä puhuttiin oikiksessa alunperin eikä mistään kieliopinnoista. Kannattaisi varmaan kasvattaa paksumpi nahka.

[/quote]

idiootti. Oikiksessa on kielikursseja=kieliopinnot

[/quote]

Niitä on kyllä todella vähän. On ihme jos ei muutamasta kurssista selviä läpi. Luulisi nyt pystyvän menemään edes muutamalle kurssille.

[/quote]

Tässä näemme narsisti-kiusaajan vauhdissa. Kun vastaavaan törmää irl, on oltava itse samanlainen, sillä normaali-ihmiselle käy kuten tuolle jonka opiskelu meni pieleen.

Miten mä koko ajan luen Duudsoniperheestä yliopistoon lähteneet"

Vanhempani ovat opistotasolle itse nousseet vaatimattomista oloista, ja eläneet hetken aika herroiksi, kunnes mielenterveyden vammat ovat vieneet erakoitumaan. Sanoin äidille varhaisteininä, että menen yliopistolle ja roikun siellä kahdeksan vuotta. Äiti sanoi, että neljä täytyy riittää. Menin ainoana kaveriporukasta konekirjoitukseen, koska tiesin samassa iässä kirjoittavani tulevaisuudessa työkseni.

Koin syyllisyydentunteita hakeuduttuani lääkikseen, koska neljä vuotta ei kyllä riittäisi. Äiti murisi. Aika pian oivalsin kuuluvani yhteiskuntatieteisiin päin, enkä olisi tosiaankaan kestänyt lääketieteellisessä vallinnutta ilmapiiriä. Olin nähnyt kouluaikaisten ystävien perheissä porvariston hillityn charmin peittämää sadismia riittävästi haistaakseni sen heti, ja olin myös päässyt hajuille, mitä se saattaa ihmiselle tehdä. 

Päädyin alalle, jossa professori uudenvuoden kunniaksi soittaa Working class heron moneen kertaan vesi silmissä stereoista. Että sen puoleen asiat paranivat. Mutta minä ja mies molemmat ollaan jääty omituiseen limboon - olemme totaalisia alisuoriutujia. Lahjakkuutta on kiitelty, mutta häpeämme edelleen näyttää sitä.

Kummankaan perhe ei tiedä miten kateuttaan ja muita tunteitaan käsittelisi, ivaa ja pilkkaa pidätellään, mutta totuus tietysti tihkuu läpi. Isäni ei kestänyt nähdäkään graduani, mutta luki vierashuoneesta löytämäänsä opintorekisteriotetta ja kyseli hövelinä hetkenään, että olikos se nyt sitten se gradu ja että kyllä hän sitä salaa katseli. Oikeasti hänen ei pitäisi olla niin tietämätön, vaan niinkuin monesta kertomuksesta täällä on tullut vaikutelma, kyseessä on aktiivinen haluttomuus tietää lasten todellisuudesta mitään. Älyvajeestakaan ei ole kysymys - jostain minä kuitenkin olen lahjani perinyt.

Koska vanhemmat eivät suoranaisesti ole meitä torjuneetkaan, sekä miehellä että minulla ilmeisesti on niin paljon vaikeuksia tuottaa tuskaa suvulle, että häpeämme edelleen älyämme niin paljon, ettemme uskalla sitä näyttää edes siellä, mihin se kuuluu. Ja ruokimme tätä nössöilyä toisissamme.

Pari superlahjakasta työväenluokkaista nuoruudentuttua on ajautunut ongelmiin juuri sen takia, että älyä on liikaa, eivätkä testosteronimyrskyssään nuorina miehinä kestäneet ristiriitaa taustansa ja lahjojensa välillä, ja resurssit ovat kuluneet uppoamisen estämiseen. Näytöt ovat jääneet välähdyksenomaisiksi molemmilla. Kolmas oli vähemmän loistava lahjoiltaan mutta kuitenkin yli sen verran yli keskitason, että mielenterveysongelmat veivät vielä rajummin, vaikka ehti lisensiaatiksi asti. Jokaisella on ollut vaikeuksia kestää sitä, että tyhmemmät porskuttavat ohi sosiaalisen pääomansa voimin, saati sitten sitä, että keskinkertaiset liittoutuvat ja lyttäävät heidät. Loppujen lopuksi nuoruuden uho loppuu kesken, ja pelko vie voiton.

Jos minulla olisi aikaa ja energiaa, yrittäisin käynnistää avustusjärjestön, joka ottaa lahjakkaat lapset valmennettaviksi, ja tarjoaa sen sosiaalisen pääoman ja henkisen tuen ja sparrauksen, joka niin monella jää taustansa takia saamatta.

Mutta energiani menee ihan jo taloudelliseen pärjäämiseen minullakin. En saa edes väitöskirjaa vietyä loppuun, kun tuntuu, että kukaan ei oikeasti halua sen valmistuvan, ja ne joiden pitäisi olla asemansa puolesta tukemassa, katsovat senverran ylöspäin, etteivät ymmärrä, että olkapäätä tarvittaisiin. Ennen kuin kestän rimpuilla seuraavalle tasolle, täytyy työskennellä pääni kanssa vielä jonkin verran.

Äitini on lakannut murisemasta kauan sitten. Viime voimillaan hän vielä yritti puhua minua änkemään kolmevitosena Otaniemeen, ennen kuin luovutti. Lapsena nälkää nähnyt ei käsitä, miksi joku vasiten opiskelee itsensä köyhäksi. Hän loikkasi keskiluokkaan ja maksoi hirveän hinnan, minä yritin kai suoraan yläluokkaan ja kyllähän minä englantilaista eksentrikkoa kohta vastaankin, habitukselta ainakin. Mutta se turkasen epävarmuus ei taida poistua koskaan.

Mäkin oon duunariperheestä (ja ajatella, teiniäidin esikoinen) enkä mä oikein tajua, mistä tässä ketjussa puhutaan. Mulla ei yliopistossa ollut mitään ongelmia taustani takia, päinvastoin, se oli ensimmäinen paikka elämässäni, jossa niitä ei ollut. Peruskoulussa ja lukiossa mua kiusattiin, ei varmaan vanhempieni takia, koska duunareita oli monen muunkin vanhemmat. Yliopistossa yhtäkkiä solahdin uuteen maailmaan, jossa minut hyväksyttiin juuri sellaisena kuin olin, kutsuttiin mukaan, oli kavereita, oli proffien tukea ja kannustusta.  Joo, toki vastaan tuli tilanteita, joissa en tiennyt, kuinka pitäisi käyttäytyä ( ihan tavallisia kylässä käyntejä, mutta myös muodollisia tilanteita, ekat karonkat jne), mutta mulla oli tapana men kirjastoon käytöstapaoppaiden hyllylle ja lukea muutamasta eri versioita siitä, miten tulisi menetellä. Ennen pitkää tajusin niiden idean: tee mitä vain, kunhan annat mahdollisimman paljon iloa ja mahdollisimman vähän vaivaa kutsujillesi ja muille vieraille.

Mä en sit koskaan lähtenyt yliopistolta pois, koska siellä oli niin kivaa. Oon nelikymppinen proffa, eikä mun ole yliopistoon tulon jälkeen, yli kahteenkymmeneen vuoteen, tarvinnut hävetä itseäni.