Duunariperheestä yliopistoon lähteneet? Onko täällä?

Onpas tänne tullut paljon vastauksia! Joku saattoi arvatakin, että opiskelen itsekin lääkiksessä ja täällä olen törmännyt hyvin moniin samoihin ilmiöihin, kuin edellä kirjoittaneet. On mukavaa (tai no, mukavaa ja mukavaa), kuulla että on olemassa muitakin saman kanssa painivia... Välillä olen tuntenut itseni tietyllä tavalla eristyneeksi. Meillä on myös tehty tuo ''viittaa, jos edes toinen vanhempasi on lääkäri'' luennolla.

t. Ap

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 17:12"][quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 16:59"]

Minä opiskelen lääketiedettä, olen duunari/maanviljelijäsuvusta. Moni täällä opiskeleva ei ole koskaan tehnyt, eikä tule tekemäänkään, ns. perustason töitä. On päästy suoraan lukiosta lääkikseen, tai välivuosi on vietetty intissä tai pääsykokeisiin lukien tai reppureissaten (vanhempien rahoilla). Jo 1. opiskeluvuonna pääsee halutessaan palkatuksi tutkimusapulaiseksi ja myöhemmin esim. amanuenssiksi. Koen olevani totaalisesti ulkona "kuvioista". Muut opiskelijat ovat ivanneet ja nauraneet viikonlopputyötäni siivoojana. Tutkimustyöhön en uskalla lähteä, sillä en tiedä miten siinä työssä pärjäisin näin vähillä opinnoilla. Minulla ei ole rahaa mennä muiden mukana esim. golfaamaan tai laskettelemaan (en edes osaa). Bileissäkin on varaa käydä vain harvoin, jonka vuoksi osa opiskelijoista pitää minua tylsänä tosikkona, baariin lähden todella harvoin.

Olen myös ollut akateemisessa tilaisuudessa täysin alipukeutuneena, sillä en ymmärtänyt koko tilaisuuden luonnetta juhlavana tilaisuutena, kukaan ei kertonut tai selostanut asiaa.  Muutenkin yliopistolla on lukemattomia käyttäytymissääntöjä ja kompia, joihin tunnun vähän väliä kompastuvan. 

Kotona koulutustani ihaillaan, mutta ennenkaikkea kadehditaan ja halveksitaan. Olen nyt "herroja" ja "lääkäreitä", vaikka niissä piireissä olen ulkopuolinen.

[/quote]

vielä mielestäni huvittava yksityiskohta: aloittaessani opinnot yliopistossa suoraan lukion jälkeen (toisella opiskelualalla), en tiennyt mikä on YTHS tai sitä, miksi luennot alkoivat aina n. vartin myöhässä.

[/quote]

Missä kaupungissa opiskelet? Meidän lääkiksessä ne 'rikkaiden' lapsetkin lähes poikkeuksetta tekevät töitä koulun ohessa esim. Hesburgerilla/lidlissä etc. Toki enemmän matkustelevat ja kalliimmat laukut ym mutta empä kyllä mitään halveksuntaa muita kohtaan ole huomannut. Paitsi monet köyhempien lapset kyllä haukkuvat varakkaiden lapsia.

Olen siis tuo hll-opiskelija

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 16:59"]

Minä opiskelen lääketiedettä, olen duunari/maanviljelijäsuvusta. Moni täällä opiskeleva ei ole koskaan tehnyt, eikä tule tekemäänkään, ns. perustason töitä. On päästy suoraan lukiosta lääkikseen, tai välivuosi on vietetty intissä tai pääsykokeisiin lukien tai reppureissaten (vanhempien rahoilla). Jo 1. opiskeluvuonna pääsee halutessaan palkatuksi tutkimusapulaiseksi ja myöhemmin esim. amanuenssiksi. Koen olevani totaalisesti ulkona "kuvioista". Muut opiskelijat ovat ivanneet ja nauraneet viikonlopputyötäni siivoojana. Tutkimustyöhön en uskalla lähteä, sillä en tiedä miten siinä työssä pärjäisin näin vähillä opinnoilla. Minulla ei ole rahaa mennä muiden mukana esim. golfaamaan tai laskettelemaan (en edes osaa). Bileissäkin on varaa käydä vain harvoin, jonka vuoksi osa opiskelijoista pitää minua tylsänä tosikkona, baariin lähden todella harvoin.

Olen myös ollut akateemisessa tilaisuudessa täysin alipukeutuneena, sillä en ymmärtänyt koko tilaisuuden luonnetta juhlavana tilaisuutena, kukaan ei kertonut tai selostanut asiaa.  Muutenkin yliopistolla on lukemattomia käyttäytymissääntöjä ja kompia, joihin tunnun vähän väliä kompastuvan. 

Kotona koulutustani ihaillaan, mutta ennenkaikkea kadehditaan ja halveksitaan. Olen nyt "herroja" ja "lääkäreitä", vaikka niissä piireissä olen ulkopuolinen.

[/quote]

Olen leskisiivoojaäidin kouluttama toimitusjohtaja. Hän teki pahimmillaan kolmea työtä jotta sai lukiokirjamme maksettua. Äiti aina kannusti opiskelemaan, kirjoitin pelkkiä älliä mutta sen jälkeen kukaan ei osannut neuvoa mitä pitäisi tehdä - yliopisto oli yhtä kaukana kun kuu. Menin sitten kauppaopistoon ja töihin joissa etenin raketin lailla- sitten KTM ja MBA työn ohessa mutta tässä vaiheessa äiti oli jo kuollut. En ollut koskaan lentänyt lentokoneella, lasketellut, golfannut, purjehtinut, syönyt rapuja yms kun aloitin työelämän mutta nyt kaikkea on tullut tehtyä liiankin kanssa ja omat lapset ovat ehkä liian hemmoteltuja....

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 17:13"]

Hassua.. tiedän monta jotka oikein meuhkaavat vanhempiensa duunariammateista asenteella ''en oo syntynyt kultalusikka suussa vaan ite ponnistellu''. Ovat todella ylpeitä siitä, että ovat "perheen fiksuimmat" ja ajattelevat olevansa jotenki parempia sen vuoksi, että ovat ponnistelleet "huonoista oloista" yliopistoon. Mutta ihmisiä on monenlaisia :)

[/quote]

Mutta osa tuosta on tottakin.. Menee yliopistoon ja joutuu aloittamaan aivan tyhjästä ja omillaan. Jonkun jo mainitsemia verkostoja ei ole, opinnot on kustannettava käymällä töissä ja/tai ottamalla velkaa, henkistä tukea ei tule mistään jne... Siltä pohjalta kun ponnistaa ja menestyy vielä omalla alallaan, niin miksei saisi olla ylpeä?

Itse olen opiskellut siksi, että tienaan hyvin ja saan tehdä mielekkäitä töitä. Saattaa olla, että on siellä suvun puolella vähän kateuttakin, kun pääsen niin helpolla. Toki jotkut varmaan paukuttelevat henkseleitään, mutta saattaa se paremmuus toisinaan olla katsojankin silmässä... ;)

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 20:47"]

Työttömiä maistereita tulee tyypillisesti juuri duunari- ja mv-perheistä. Tämä on karu totuus. Ei ole sukulaisten tarjoamia verkostoja ja usein sopeutuminen ja verkostoituminen yliopistossa on heikkoa.

[/quote]

Akateemisia on niin monenlaisia. Jos äiti on vaikka lääkäri ja isä opettaja, se ei paljon paina siinä kohtaa, kun lapsi valmistuu insinööriksi tai papiksi tai kalatutkijaksi. Ja vielä vähemmän siinä kohtaa, kun lapsi muuttaa työn perässä pois kotikunnasta. Sopeutuminen ja verkostoituminen taas ovat täysin luonnekysymyksiä.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 21:52"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 20:47"]

Työttömiä maistereita tulee tyypillisesti juuri duunari- ja mv-perheistä. Tämä on karu totuus. Ei ole sukulaisten tarjoamia verkostoja ja usein sopeutuminen ja verkostoituminen yliopistossa on heikkoa.

[/quote]

Akateemisia on niin monenlaisia. Jos äiti on vaikka lääkäri ja isä opettaja, se ei paljon paina siinä kohtaa, kun lapsi valmistuu insinööriksi tai papiksi tai kalatutkijaksi. Ja vielä vähemmän siinä kohtaa, kun lapsi muuttaa työn perässä pois kotikunnasta. Sopeutuminen ja verkostoituminen taas ovat täysin luonnekysymyksiä.

[/quote]

asiasta on tutkimusnäyttöä. Esim. mv-perheiden lapset opiskekevat tyypillisesti "laput silmillä", eivät osallistu kovin aktiivisesti opiskelijatoimintaan. Se taas on verkostoitumisen kannalta ja cv-näkökulmasta huono. Tod.näk. kotoa saadut mallit on taustalla. Ja kuten jokainen tietää, verkostot ovat työllistymisessä ahkeruutta ja arvosanoja tärkeämpiä.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 21:28"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 17:12"][quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 16:59"]

Minä opiskelen lääketiedettä, olen duunari/maanviljelijäsuvusta. Moni täällä opiskeleva ei ole koskaan tehnyt, eikä tule tekemäänkään, ns. perustason töitä. On päästy suoraan lukiosta lääkikseen, tai välivuosi on vietetty intissä tai pääsykokeisiin lukien tai reppureissaten (vanhempien rahoilla). Jo 1. opiskeluvuonna pääsee halutessaan palkatuksi tutkimusapulaiseksi ja myöhemmin esim. amanuenssiksi. Koen olevani totaalisesti ulkona "kuvioista". Muut opiskelijat ovat ivanneet ja nauraneet viikonlopputyötäni siivoojana. Tutkimustyöhön en uskalla lähteä, sillä en tiedä miten siinä työssä pärjäisin näin vähillä opinnoilla. Minulla ei ole rahaa mennä muiden mukana esim. golfaamaan tai laskettelemaan (en edes osaa). Bileissäkin on varaa käydä vain harvoin, jonka vuoksi osa opiskelijoista pitää minua tylsänä tosikkona, baariin lähden todella harvoin.

Olen myös ollut akateemisessa tilaisuudessa täysin alipukeutuneena, sillä en ymmärtänyt koko tilaisuuden luonnetta juhlavana tilaisuutena, kukaan ei kertonut tai selostanut asiaa.  Muutenkin yliopistolla on lukemattomia käyttäytymissääntöjä ja kompia, joihin tunnun vähän väliä kompastuvan. 

Kotona koulutustani ihaillaan, mutta ennenkaikkea kadehditaan ja halveksitaan. Olen nyt "herroja" ja "lääkäreitä", vaikka niissä piireissä olen ulkopuolinen.

[/quote]

vielä mielestäni huvittava yksityiskohta: aloittaessani opinnot yliopistossa suoraan lukion jälkeen (toisella opiskelualalla), en tiennyt mikä on YTHS tai sitä, miksi luennot alkoivat aina n. vartin myöhässä.

[/quote]

Missä kaupungissa opiskelet? Meidän lääkiksessä ne 'rikkaiden' lapsetkin lähes poikkeuksetta tekevät töitä koulun ohessa esim. Hesburgerilla/lidlissä etc. Toki enemmän matkustelevat ja kalliimmat laukut ym mutta empä kyllä mitään halveksuntaa muita kohtaan ole huomannut. Paitsi monet köyhempien lapset kyllä haukkuvat varakkaiden lapsia.

Olen siis tuo hll-opiskelija

[/quote]

Kaupunkia en halua sanoa, sillä se paljastaisi jo henkilöllisyyden helposti. Olet kyllä aika hyvin välttynyt huomaamasta asioita, jos noin vähäiseksi näet erot. Monilla lääkis opiskelijoilla on sellaisia harrastuksia, ettei omillaan toimeentulevalla voi mitenkään olla varaa niihin. Tai yksityinen vuokra-asunto ja auto, mutta minitulot. Moni myös matkustelee ja bilettää, vaikka kaiken järjen mukaan rahojen ei mitenkään pitäisi riittää kaikkeen. Ei sinänsä, saan minäkin vanhemmiltani taloudellista tukea. Tuskin kuitenkaan niin paljon kuin moni muu.

Ja kyllähän lääkiksistä löytyy todella ylimielistäkin porukkaa. Parhaat jopa väittelevät luennoitsijoita vastaan. 

Mä oon koko suvun (joka on tosin pieni) ensimmäinen yliopistoon päässyt. 

Vanhemmilla ei ole muuta koulutusta kuin että ovat ylioppilaita. Työttömyysjaksoja, tehneet kuitenkin sinänsä paljon kaikenlaista. Työnteko ja koulutus ovat kuitenkin olleet enemmän sivuseikkoja. Äidillä oli (ja on yhä) haaveita yliopistosta, ja onkin itse asiassa suorittanut jonkin verran avoimessa yliopistossa opintoja. Luulen, että olen äidin kannustuksen ja oppikirjakasojen vuoksi ollut aina suuntautunut akateemisesti; lukio oli itsestäänselvyys, yliopiston tiedekunnan päätin jo kauan ennen lukioon menoa (btw, tiedekunta ja urahaaveet olivat samat kuin mitä nyt!).

Isälle kouluttautuminen ei ole ikinä ollut mikään hieno juttu. Kyllä se hymyili, kun kerroin päässeeni yliopistoon, muttei ole kannustanut ikinä mihinkään. "Ei se koulutus onnea takaa" tai "Niin, onko kiva joutua yhteiskunnan pyöritykseen menemällä opiskelemaan" ovat tuttuja reploja.

Äiti sen sijaan oli hirveän onnellinen ja ylpeä kun pääsin opiskelemaan ja on tukenut eteenpäin. Vaikka kodin ilmapiiri ei sinänsä ollut akateeminen, meillä luettiin paljon ja toisinaan keskusteltiin ihan oikeista asioista. Ja niiden avoimen yliopiston kirjamateriaalien myötä sain kosketuksen kurssikirjallisuuteen josta kiinnostuin.

Urahaaveet eivät ikinä olleet ns. "ammatti(korkea)koulu"-haaveita, eli en olisi pystynyt opiskelemaan niissä sitä mitä haluan. Niinpä on aina ollut todella luonnollista, että jätän parturikampaajan, kokin, sairaanhoitajan ja sosionomin (sekä toki monen muun) ammatit muille ja suuntaan itse johonkin, missä opiskellaan tavalla jolla minä opin parhaiten.

Valmistun aikanani opettajaksi, mutta jatkannen yliopistolla tutkijana. Kertaakaan en ole tuntenut olevani väärällä alalla, vaikka perheen ja suvun "malli" on hyvin toisenlainen.

Verkostojen arvoa ei voi kieltää. Erityisesti kun näillä joillakin onnellisilla on verkostot jo vanhempien tms. toimesta rakennettuna ennen opiskeluidenkaan alkua.

Ja sitten vielä riittävästi aikaa ja taloudellisia resursseja verkostua opiskelijaelämässä, osallistua erilaisille ekskursioille, moniin juhliin ja sitseille, olla ehkä aktiivinen opiskelijajärjestöissä... Jos sulla on henkesi pitimiksi kaksi iltatyötä ja krooninen rahapula, ei aikaa saati rahaa liiemmälti riitä opiskelijaelämän extra-toimintoihin. 

Vielä kun yhtälöön lisää lapsuudesta asti kuullut vähättelyt, arvostelut ja latistukset (esim. tässäkin kerjussa esitetyt ei kannata, ei susta ikinä mitään tule, luuletko olevasi meitä parempi, eikö tämä elämä riitä sulle, työtön maisteri, ikuinen opiskelija, laiska, työtön, porvari...), ei itsetunto kerta kaikkiaan vaan voi olla samassa tikissä kuin koko elämänsä kannustetulla ja kehutulla opiskelutoverilla, jonka lähipiiri on pedannut loistavaa tulevaisuutta ja jolle on osattu ja haluttu tarjota kuhunkin kehitysvaiheeseen sopivia haasteita & mahdollisuuksia.

Olen myös lääkiksessä. Olen kuullut eräältä lääkäreillekin psykoterapiaa tarjoavalta terapeutilta, että monet vähän "huonommista" taustoista tulevat valmiit lääkäritkin painivat näiden luokkaretkiasioiden kanssa ihan terapiassakin. Ei siitä mihinkään pääse, että ala on kova ja elitistinen. Joka vuosikurssilta ainakin joku opiskelija tippuu esim. masennuksen tai elämäntilanteen vuoksi. Siihenkin liittyy aika kovaa stigmaa. Kuten myös siihen, että yllättävän moni lääkisläinen on terapiassa.

Sosiaaliperimä on tavallaan melko monimutkainen juttu. Jotkut pystyvät irrottautumaan siitä melko helposti ja omaksumaan yläluokkaisen tavan käyttäytyä ja elää. Toisaalta tunnen myös paljon sellaisia akateemisia, joista heijastuu hyvin voimakkaasti duunaritaustaisuus ja he ovat siitä usein vielä kovin ylpeitäkin. Tämä voi tulla ilmi tietyissä tilanteissa, joissa käyttäydytään yllättäen vastoin odotuksia ja normeja. Porvarillisuuteen kuuluu yleensä tietynlainen hillittyys ja sille ominainen elekieli. Lisäksi tietyt piirteen ja elämäntavat, esimerkiksi liikkumattomuus, tupakointi, ylipainoisuus jne. korreloivat melko selkeästi työväenluokkaiseen taustaan.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 21:33"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 17:13"]

Hassua.. tiedän monta jotka oikein meuhkaavat vanhempiensa duunariammateista asenteella ''en oo syntynyt kultalusikka suussa vaan ite ponnistellu''. Ovat todella ylpeitä siitä, että ovat "perheen fiksuimmat" ja ajattelevat olevansa jotenki parempia sen vuoksi, että ovat ponnistelleet "huonoista oloista" yliopistoon. Mutta ihmisiä on monenlaisia :)

[/quote]

Mutta osa tuosta on tottakin.. Menee yliopistoon ja joutuu aloittamaan aivan tyhjästä ja omillaan. Jonkun jo mainitsemia verkostoja ei ole, opinnot on kustannettava käymällä töissä ja/tai ottamalla velkaa, henkistä tukea ei tule mistään jne... Siltä pohjalta kun ponnistaa ja menestyy vielä omalla alallaan, niin miksei saisi olla ylpeä?

Itse olen opiskellut siksi, että tienaan hyvin ja saan tehdä mielekkäitä töitä. Saattaa olla, että on siellä suvun puolella vähän kateuttakin, kun pääsen niin helpolla. Toki jotkut varmaan paukuttelevat henkseleitään, mutta saattaa se paremmuus toisinaan olla katsojankin silmässä... ;)

[/quote]

Tämä se muakin ihmetyttää. "Pääsen niin helpolla". Siitä muakin tiettyjen kateellisten lähisukulaisteni toimesta on syytetty.

Kumpi sitten on helpolla pääsemistä? 

Käydä peruskoulun jälkeen ammattikoulu tai max. lukio ja hakeutua (sukulaisten suhteilla?) johonkin tehtaan duunarihommaan ja elätellä toiveita eläkkeelle pääsemisestä?

Vai hakea lukion jälkeen omalla tietotaidollaan yliopistoon suvun ensimmäisenä, sinnitellä kurssit läpi, kustantaa omat opiskelunsa, voittaa itseensä kohdistuneet epäilykset ja kääntää kaikki itsetunnon murskaukseen tarkoitetut loukkaukset omaksi edukseen, saavuttaa korkeakoulututkinnon kovalla työllä ja ilman tukijoukkoja, hakea ja saada oman alansa työtä, tehdä tätä mielekästä työtä ja olla onnellinen? Kummassa vaihtoehdossa loppujen lopuksi pääsisi helpommalla? Ja kummalla tavalla tulisi onnellisemmaksi? Helpolla pääseminen kun ei välttämättä tarkoita onnelliseksi tulemista... Mielestäni yksi älykkyyden merkki on se, että onnistuu järjestämään elämänsä (ja työnsä) siten, että se tuottaa enemmän iloa ja onnea kuin surua ja ahdistusta.

Suosittelen lukemaan tämän kirjan. Tutustuin siihen vasta lähiaikoina. Varsinaisesti siinä ei ollut mitään uutta, mutta laittoi pohtimaan asioita ja ympärillä eläviä ihmisiä aivan uudella tavalla.

http://www.talouselama.fi/kirjat/porvari+pukeutuu+beigeen/a2052990

Ajattelin koulutuksen olevan Ratkaisu. Olin ahkera koulussa, pääsin suoraan lukiosta erittäin halutulle opiskelualalle, huippupisteillä. Pakoon vuosikausien koulukiusaamista, vanhempien mitätöintiä, köyhyyttä. Asia ei ollutkaan niin. Oikiksessa olinkin täysi outsider, nobody. Jouduin muiden opiskelijoiden silmätikuksi. Eräs entisistä koulukiusaajistani oli oikkareiden opiskelijatoiminnassa mukana. Minusta levitettiin törkeitä juoruja, selän takana ja päinnaamaa minulle naureskeltiin. Sain paniikkihäiriön, opinnot menivät umpikujaan. Yritin yhä enemmän, epäonnistuin yhä uudelleen. Nyt terapeuttini puhuu jo työkyvyttömyyseläkkeestä. Koulukiusaajani asuu Eirassa ja uraputki raketoi, hänen isänsä on suurehkon yrityksen tj. Kai tämä on kohtaloni.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 19:57"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 19:41"]

91, kiilaan tähän väliin kertomaan sen havaintoni, että kyllä ainakin meillä Helsingin yliopistossa saa välillä toppuutella juuri maanviljelijäporukkaa, kun heidän on vaikea ymmärtää, että akateemisissa tilaisuuksissa pukeudutaan tosi "körttiläisesti", naisilla väitöksessä musta pitkähihainen asu ilman koruja ja silleen.

[/quote]

Sitä paitsi en viitannut akateemisella tilaisuudella karonkkaan tai väitöstilaisuuteen. En ole kertaakaan nähnyt mv-perhettä frakissa esim. häissä. Yleensä ne huonoiten istuvat puvut ja kravatit näkee juuri agraaritaustaisilla. 

[/quote]

Onpa idioottimaista juttua :))))  Terv. Suurtalonpoikaissukua ja tosi ylpeä siitä. Minua tyylikkäämpää saa hakea, oikeasti.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:14"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 19:57"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 19:41"]

91, kiilaan tähän väliin kertomaan sen havaintoni, että kyllä ainakin meillä Helsingin yliopistossa saa välillä toppuutella juuri maanviljelijäporukkaa, kun heidän on vaikea ymmärtää, että akateemisissa tilaisuuksissa pukeudutaan tosi "körttiläisesti", naisilla väitöksessä musta pitkähihainen asu ilman koruja ja silleen.

[/quote]

Sitä paitsi en viitannut akateemisella tilaisuudella karonkkaan tai väitöstilaisuuteen. En ole kertaakaan nähnyt mv-perhettä frakissa esim. häissä. Yleensä ne huonoiten istuvat puvut ja kravatit näkee juuri agraaritaustaisilla. 

[/quote]

Onpa idioottimaista juttua :))))  Terv. Suurtalonpoikaissukua ja tosi ylpeä siitä. Minua tyylikkäämpää saa hakea, oikeasti.

[/quote]

Suurin osa suomalaisista maatiloista on perinteisesti ollut pieniä, melkein torppia. Mene MTK:n kokoukseen, siellä on tyylikkäitä ehkä 2%. Muuten hiki haisee ja kravatit on kuin pesussa kutistuneet.

Oikeustiedettä opiskelen, koko lähisuvussa 1 yliopiston käynyt :) Vanhemmat on tosin aina vain kannustaneet <3

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 23:05"]

Ajattelin koulutuksen olevan Ratkaisu. Olin ahkera koulussa, pääsin suoraan lukiosta erittäin halutulle opiskelualalle, huippupisteillä. Pakoon vuosikausien koulukiusaamista, vanhempien mitätöintiä, köyhyyttä. Asia ei ollutkaan niin. Oikiksessa olinkin täysi outsider, nobody. Jouduin muiden opiskelijoiden silmätikuksi. Eräs entisistä koulukiusaajistani oli oikkareiden opiskelijatoiminnassa mukana. Minusta levitettiin törkeitä juoruja, selän takana ja päinnaamaa minulle naureskeltiin. Sain paniikkihäiriön, opinnot menivät umpikujaan. Yritin yhä enemmän, epäonnistuin yhä uudelleen. Nyt terapeuttini puhuu jo työkyvyttömyyseläkkeestä. Koulukiusaajani asuu Eirassa ja uraputki raketoi, hänen isänsä on suurehkon yrityksen tj. Kai tämä on kohtaloni.

[/quote]

No hyi helvetti mikä sika se kiusaajasi. :( Tsemppiä kovasti, täällä toinen oikkari (s. 2 mun tarina), mulla mennyt hyvin. Tsemppiä, älä välitä ihan oikeasti! Laita internship hakemuksia pitkin Eurooppaa ja lähde hetkeksi pois sieltä ja pian sun uras on paremmassa kiidossa kun sen kiusaajan. Olkoon isukkinsa vaikka paavin pehvanalunen!

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 18:30"]

Olen itse duunari perheestä, ja ponnistanut sieltä maailmalle. Olen opettanut yliopistolla, olen monitietellinen. Opiskelu elämässä olen tuntenut olevani erilainen. Minua ei ole koskaan kukaan kehottanut lukemaan, tai opiskelemaan. Olen kaiken oppinut itse, niin akateemiset koodit, kuin opiskelutekniikatkin ja virkamies kielen, englannin kielen, ja ruotsin. Olen saanut tehtyä unelmistani totta. Uskon, että jokaiselle annetaan peruskoulun kautta yhtäläiset oikeudet opiskella. Toiset vaan joutuvat tekemään enemmän työtä opiskelun suhteen.

[/quote]

Kun vielä opettelisit ne yhdyssanatkin... :D Anteeksi, oli pakko.

Täällä kanssa yksi akateeminen duunariperheen lapsi. Muuten se asia ei minua häirinnyt, ainoastaan tunsin itseni usein ulkopuoliseksi, kun lapsuuden kokemukseni ja ylipäätänsä juttujen aihepiirit olivat erit kuin opiskelutovereilla.

Isäni esimerkiksi on pelkästään ammattikoulun käynyt, mutta äärimmäisen viisas. Hänellä on aivan taatusti yleissivistystä enemmän kuin monella korkeammin koulutetulla.