Onko elämällä enää annettavaa 34-vuotiaalle yh:lle?

Ap, olet vielä nuori! Totta kai elämällä on vielä paljon tarjottavaa sinulle!

On varmasti paljon annettavaa.

Saat vielä opinnot aikanaan päätökseen ja sitä myötä paremmin palkatun työn. Nyt anna itsellesi armoa ja koita nauttia lapsistasi. Mutta ota heistä myös vapaata, palkkaa vaikka silloin tällöin joku tuttavien teini heitä vahtimaan.

Minulla on monta tuttavaa, jotka ovat löytäneet elämänsä rakkauden vielä pitkästi yli nelikymppisenä. Voimia ja ole ylpeä, että olet lähtenyt tavoittelemaan uutta uraa opintojen kautta.

Ei se ole. Sulla on asiat ihan hyvin.

Minä olen myös yh. Kaksi lasta. Asun vuokralla ja tienaan huonosti. Minulla on myös erittäin huomattava summa velkaa. Opinnot jäi amikseen. Ja minä olen jo 37 vuotta. Enkä silti ole sitä mieltä, että elämä oli tässä. Uskon että vielä on paljon annettavaa.

2, kiitos mukavista sanoista! Ap

3, toivotan sulle kovasti voimia. Ihana elämänasenne sulla kuitenkin. Ap

Mulla melkein sama tilanne kuin ap:llä, ikäkin lähes sama. Aion vielä saada yliopisto-opinnot loppuun, hyvän työn ja oman kämpän. Kyllä sinäkin pystyt siihen!

Olet vielä suht nuori. Mitä jos minäkin olisin alkanut tuossa iässä ajattelemaan että ei oo mitään annettavaa. Löysin vanhoilla päivillä (oli toki sitä ennenkin ollut 2 vakavaa suhetta)rakkauden ja vauvvan sain 44 v. Paljon olisin menettänyt ellei olisi lasta. On niin paljoa iloa tuonut elämään.

6 vielä tässä; muista ottaa rennosti, opeta lapset omatoimisiksi ja ota aikaa myös itsellesi! Itse kuvittelin pitkään, että hyvä äiti laittaa aina aamupalan ja uhrautuu aina lastensa puolesta, sitten tajusin, että ei ne siihen kuole, että välillä tekevät itse voileipää tai ovat muutaman tunnin keskenään, kouluikäisiä siis kaikki jo.

Voi miten ihania vastauksia, kiitos! Ehkä tilanne ei olekaan niin synkkä. Ap

Susta en tiedä, mutta itse löysin uuden miehen juuri 34-vuotiaana. Olin 2 lapsen yh, asuin vuokraslummissa ja siitä miehestä se muutos alkoi.

Muutin lasten kanssa miehen luo eri kaupunkiin ensin rivitaloasuntoon. Sitten luin itselleni uuden ammatin, sain työpaikan ja on ostettu talo ja mökki.

Nyt on lapset jo isoja ja me keskitymme matkailuun ja työntekoon. Paikkapaikoin harkitsen myös salasuhteen aloittamista. En tiedä, ei ehkä kannata. Hyvähän tämä on näinkin. Mutta elämä huutelee vieläkin perään ja siksi kai se salasuhde kolkuttaa takaraivossa...

Minä olin kolmen lapsen yh, tapasin miehen ja menin naimisiin ja sain kaksi lasta. Vuokralla asutaan edelleen mutta molemmilla hyvä työpaikka ja ostimme talon maalta kesäpaikaksi.

Mä löysin uuden miehen 35 vuotiaana, kun olin kahden lapsen yh :) Nyt meillä on jo pari yhteistäkin lasta ja elämä hymyilee.

Hymyili se elämä sillon yh:nakin! Mun mielestä oli ihanaa työpäivän päätteeksi mennä kotiin, kun ei tarvinnut olla yksin :)

Minulla on täsmälleen sama elämäntilanne myöskin, et ole ainoa! Joku aika sitten oli todella toivoton olo, mutta nyt näkyy jo tunnelin päässä pientä valoa. Asiat voisivat olla oikeasti paljon huonomminkin, joten yritän muistaa olla kiitollinen siitä mitä minulla on (lapsi, työpaikka, muutama hyvä ystävä). 

Kuule, tuosta se elämä vasta alkaa!

Olet nuori ja kaikki edessä

Nykyään ihmiset kouluttautuu/vaihtaa alaa vielä 50v. Samaten 40v perustavat perheen, hankkivat lapsia ym.

[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 21:05"]

Itsestä tuntuu että elämä on tässä. Yksin lasten kanssa, paska työ paskalla palkalla ja vuokrakämppä. Elämä ja pettymykset alkavat näkyä kasvoilta, olo on raskas. Yliopisto-opinnot kesken, kun voimia ei ole kaikelta työmäärältä. 

Onko tämä nyt tässä?

[/quote]

Jäin samanikäisenä yh:ksi. Nyt olen 42 ja elämä on viimeiset 8 vuotta ollut raskasta puurtamista. Töiden jälkeen illat menee kiireisesti lasten läksyjen ja harrastusten parissa. Omaa vapaa-aikaa mulla ei ole ollut.

Mies on muuttanut jenkkeihin töihin ja tapaa lapsia vain kerran vuodessa. Isovanhemmat ei auta. Mä en ole seurustellut, seksistä puhumattakaan, en ole ollut miesten kans missään tekemisissä. 

Elämä on raskasta, mutta täynnä hienoja pieniä hetkiä jotka liittyy lapsiin, lasten kasvamiseen ja heidän onnellisuuteensa.

Olen päättänyt että vaihdan alaa ja menen opiskelemaan siinä vaiheessa kun lapset on vähän isompia. 

En halua masentaa, mutta mä olen kahden 38-vuotias yh, asun vuokralla, ok palkka, velkaa on ja yksinäisyyttä. Mun elämä taisi olla tässä.

Hei kertokaa te toiset yh:t mulle, miksi pitää löytää tai yrittää löytää eron jälkeen uusi mies? Miksi? Ettekö ole oppineet mitään aiemmasta vai mistä ihmeestä on oikein kyse? Mä oon ollut yli vuosikymmenen ilman miestä ja ilman seksiä. Siihen tottuu, seksin pystyy unohtamaan ajan kanssa jopa lopullisesti, seksuaalisuudesta voi vapautua, samoin kuin rakastumisesta.

En pidä missään arvossa niitä yksinhuoltajia, jotka pilaa muidenkin yksinhuoltajien maineen kun eivät osaa olla ilman sitä miestä!

Mä olen ollut yksin 8-v ja kyllä mä ainakin kaipaan miestä elämääni.

[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 22:01"]

[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 21:05"]

Itsestä tuntuu että elämä on tässä. Yksin lasten kanssa, paska työ paskalla palkalla ja vuokrakämppä. Elämä ja pettymykset alkavat näkyä kasvoilta, olo on raskas. Yliopisto-opinnot kesken, kun voimia ei ole kaikelta työmäärältä. 

Onko tämä nyt tässä?

[/quote]

Jäin samanikäisenä yh:ksi. Nyt olen 42 ja elämä on viimeiset 8 vuotta ollut raskasta puurtamista. Töiden jälkeen illat menee kiireisesti lasten läksyjen ja harrastusten parissa. Omaa vapaa-aikaa mulla ei ole ollut.

Mies on muuttanut jenkkeihin töihin ja tapaa lapsia vain kerran vuodessa. Isovanhemmat ei auta. Mä en ole seurustellut, seksistä puhumattakaan, en ole ollut miesten kans missään tekemisissä. 

Elämä on raskasta, mutta täynnä hienoja pieniä hetkiä jotka liittyy lapsiin, lasten kasvamiseen ja heidän onnellisuuteensa.

Olen päättänyt että vaihdan alaa ja menen opiskelemaan siinä vaiheessa kun lapset on vähän isompia. 

[/quote]

Hui, onkohan tässä mun tulevaisuus o_O jäin juuri yh:ksi kun mies muutti jenkkeihin ja ero on vireillä... oon kahden lapsen työssäkäyvä 34-vuotias yh. Rankkaa on joo mutta toisaalta nautin itsenäisyydestäni. Mulla on mielenkiintoinen, mutta huonosti palkattu pätkätyö ja mukava omistusasunto josta ei ole liikaa velkaa jäljellä. Lisäksi olen valmistunut yliopistosta. Sinänsä siis perusasiat kunnossa mutta hirvittää kuinka nopeasti aika kuluu kun on koko ajan todella kiireinen. Ei ole aikaa harrastaa liikuntaa, en useinkaan tapaa kavereita enkä varsinkaan vapaa-ajalla uusia ihmisiä. En uudesta miehestä vielä haaveilekaan, mutta todennäköistä on ettei sellaista tällä elämisen tahdilla kyllä tule löytymäänkään. Kohta sitä huomaa olevansa 5-kymppinen ja edelleen yksin?

Mä olen 40-vuotias yh, joka on juuri irtisanottu YT-neuvotteluissa. Asun lasten kanssa vuokralla pk-seudulla, omaa asuntoa tuskin voin meille koskaan hankkia. Lapset ovat onneksi terveitä.

Mulla on yksi keskeneräinen yliopistotutkinto, joka jäi kesken niihin aikoihin kun lapset syntyi. Opiskelin äitiyslomien jälkeen lyhyemmän, mutta matalamman koulutuksen. Keskenjäänyt yliopistotutkinto harmittaa ja hiertää ajatuksissa. Suhdetta ei ole. Mua 5 vuotta vanhemmalla ex-miehelläni on suhde itseään 20 vuotta nuorempaan naiseen, mun ikäistä naista tuskin kukaan enää edes vilkaisee.

Olen elossa lasten vuoksi, he tosiaan ovat se ainoa asia minkä vuoksi elän. Äitiyden ulkopuolella elämä on täysin tyhjää ja merkityksetöntä. Ystävät katosivat sen jälkeen kun erosin. Vaikka erot ovatkin yleisiä, ei mulla ole sattumalta yhtään eronnutta ystävää.