Lue keskustelun säännöt.
Onko edes teoreettisesti masentuneen asbergerin ym. pää hajalla olevan mahdollista löytää kumppani?
loppuun kulunut
28.11.2020 |
Normaalit ihmiset tuskin haluavat tällaisen kanssa edes jutella mutta entä sitten samojen ongelmien kanssa painivat? Tosin onko myöskään kahden hullun järkevää olla yhdessä?
Kommentit (29)
Pää hajoaa kuitenkin parisuhteessa niin sen kunnolla ei ole mitään väliä. Puoliso kyllä uuvuttaa sinut psykoosin partaalle ja raivohulluksi sekopääksi. On oikeastaan parempi että heti tietää mitä se elämä sitten on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin oma pää kuntoon.
No ei näin.
No kyllä vaan niin. Kuten jo sanottu, niin parisuhde tuo omat haasteensa siinä, että myös kumppanin tunteet ja toiveet on kyettävä ottamaan huomioon. Parisuhde voi myös aktivoida mm. pelkoja hylätyksi tulemiseen ja arvottomuuteen liittyen. Jos ihmisen mielenterveys on jo valmiiksi huonoissa kantimissa, niin nämä kaikki asiat käyvät todennäköisesti liian sietämättömiksi kestää. Se taas väistämättä heijastuu parisuhteessa siihen toiseen osapuoleen. Kumppani ei ole terapeutti eikä hänen velvollisuutensa ole uhrata omaa hyvinvointiaan siksi, että toisen osapuolen pää ei kestä parisuhteen herättämiä ahdistuksia.
terveisin mt-ongelmainen osapuoli parisuhteessa ollut
Autismin kirjolla oleva ei voi pistää päätä kuntoon, se on heillä ihan syntymässä tullut rakenteellinen ominaisuus.
Tuolla pää kuntoon -ilmaisulla viitattiin mielenterveysongelmien hoidattamiseen, ei autismista eroon hankkiutumiseen. Autismin kirjo ei estä seurustelua. Moni heistä on onnellisessa ja tasapainoisessa parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin oma pää kuntoon.
No ei näin.
No kyllä vaan niin. Kuten jo sanottu, niin parisuhde tuo omat haasteensa siinä, että myös kumppanin tunteet ja toiveet on kyettävä ottamaan huomioon. Parisuhde voi myös aktivoida mm. pelkoja hylätyksi tulemiseen ja arvottomuuteen liittyen. Jos ihmisen mielenterveys on jo valmiiksi huonoissa kantimissa, niin nämä kaikki asiat käyvät todennäköisesti liian sietämättömiksi kestää. Se taas väistämättä heijastuu parisuhteessa siihen toiseen osapuoleen. Kumppani ei ole terapeutti eikä hänen velvollisuutensa ole uhrata omaa hyvinvointiaan siksi, että toisen osapuolen pää ei kestä parisuhteen herättämiä ahdistuksia.
terveisin mt-ongelmainen osapuoli parisuhteessa ollut
Mulla on myös kokemusta siitä, että mt ongelmani vain paheni parisuhteen myötä. Siksi en enää ole uskaltanut seurustella, vaikka kiinnostuneita miehiä on ollut paljon. Olen miettinyt että joku Asperger-mies voisi olla mulle sopiva. He jotenkin ovat sellaisia ihanan aitoja. Ehkä sellaisen miehen kanssa ei tarvitsisi itsekään olla täydellinen sosiaalisesti? Tarkoitan että saan olla vähän outo ja arka tulematta tuomituksi.
Tässä minun kohdallani on myöskin se juttu että nämä mt-ongelmat olisi luultavasti suurelta osin vältetty jos olisin saannut tuon asperger-diagnoosin ajoissa enkä vasta viime vuonna. Jos vuosia on tapellut työelämässä ja muuten elämässä kokoajan ihmetellen miksei mikään onnistu jne. Kyllähän näin jälkeenpäin miettii niin jo koulussa nämä minun vaikeudet olisi pitänyt huomata mutta kukaan ei niitä noteerannut enkä minä osannut mitään apua vaatia kun en tajunnut että minussa olisi jotain vikaa. Eikä kukaan kotonakaan tajunnut mitään.
Et kyllähän osasyy on muissa jos koulussa yrittänyt pysyä muiden tahdissa ja hädin tuskin pysyin mutta lopputulos oli huono päättötodistus eikä sitäkään kukaan noteerannut muutakuin todettiin että pitäisi lukea kovemmin ja opiskella kovemmin vaikka se oli todella, todella vaikeaa kun ei ollut keskittymiskykyä ja mitään ei juuri jäännyt päähän.
Kotonakaan kukaan ei ongelmiani noteraannut vaan ilmeisesti kaikki mt-ongelmat ym olivat höpö höpö juttuja. Oli silloin tosin muitakin juttuja samaan aikaan menossa niin minun ongelmani taisi jäädä niiden varjoon.
No enivei, vähän off-topic.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin oma pää kuntoon.
No ei näin.
No kyllä vaan niin. Kuten jo sanottu, niin parisuhde tuo omat haasteensa siinä, että myös kumppanin tunteet ja toiveet on kyettävä ottamaan huomioon. Parisuhde voi myös aktivoida mm. pelkoja hylätyksi tulemiseen ja arvottomuuteen liittyen. Jos ihmisen mielenterveys on jo valmiiksi huonoissa kantimissa, niin nämä kaikki asiat käyvät todennäköisesti liian sietämättömiksi kestää. Se taas väistämättä heijastuu parisuhteessa siihen toiseen osapuoleen. Kumppani ei ole terapeutti eikä hänen velvollisuutensa ole uhrata omaa hyvinvointiaan siksi, että toisen osapuolen pää ei kestä parisuhteen herättämiä ahdistuksia.
terveisin mt-ongelmainen osapuoli parisuhteessa ollut
Mulla on myös kokemusta siitä, että mt ongelmani vain paheni parisuhteen myötä. Siksi en enää ole uskaltanut seurustella, vaikka kiinnostuneita miehiä on ollut paljon. Olen miettinyt että joku Asperger-mies voisi olla mulle sopiva. He jotenkin ovat sellaisia ihanan aitoja. Ehkä sellaisen miehen kanssa ei tarvitsisi itsekään olla täydellinen sosiaalisesti? Tarkoitan että saan olla vähän outo ja arka tulematta tuomituksi.
Asperger-miehiäkin on hyvin erilaisia. Jos oireyhtymä on sieltä asteikon lievemmästä päästä, niin se usein näkyy persoonan eksentrisyytenä positiivisella tavalla. Tällainen mies tuskin myöskään tuomitsee tai ala kiusata vähän erikoisempaa naista ja saattaa pitää omalaatuisuutta vain viehättävänä. Vaikea-asteisempi asperger voikin näkyä sitten sellaisina persoonallisuuden piirteinä, joiden kanssa herkemmän ihmisen voi olla hankalaa elää. Vahvasti as-piirteisten käytös vaikuttaa usein vaativalta, joustamattomalta, itsekeskeiseltä ja tilannetajuttomalta eivätkä kaikki heistä kykene välttämättä reflektoimaan ja korjaamaan käytöstään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei viitsi tehdä uutta ketjua enkä muista vanhaa mutta paljon mukavempi viikonloppu olisi ollut jos ei olisi vetänyt itseään kumoon pari iltaa sitten ja paikat kipeänä. Olisi pitänyt siivota tämä viikonloppu mutta ei siitä olisi tullut mitään. Ärsyttävää kun ei ymmärrä mikä ihmeen syy minulla oli nousta siihen huteralle alustalle jolle ei ole edes tarkoitus nousta koska kumoonhan siinä lentää. Ei edes kehtaa sanoa mikä se oli koska tuntee muutenkin itsensä idiootiksi eikä halua enempää itseään nolata.
Ja kun tuli vielä kaaduttua vasen puoli edellä mille viimeksikin tuli muutama vuosi sitten kaaduttua ja vasen käsi on vieläkin ei kunnossa siltä jäljiltä vaikka terveydenhuollon mukaan siellä ei ole mitään rikki vaikka itse koen toisin. Kai sitä pitäisi vaan reilusti mennä ja valehdella kauheat kivut siihen että kunnolla tutkisivat.
Joku siinä edellisessä ketjussa kommentoi että "ihminen on tyhmä ja toistaa samoja virheitä", niin joo mutta mielellään en toistaisi oli virhe mikä tahansa koska minäkään en niistä juuri opi mikä on todella ärsyttävää.
Sitten jos palaisi aiheeseen niin lisäksi miten sitten tämä minun työttömyyteni ja työkyvyttömyyteni vaikuttaa siihen että löytyisi kumppani noiden muiden "vikojen" lisäksi? Tosin sairaslomalla tällä hetkellä ja tiedä kauan sillä sitten ollaan.
Työkyky tietysti jo valmiiksi heikko ilman masennustakin kun tuo asperger haittaa joka asiassa, oppiminen on vaikeaa ja sitten kaikenlainen asioiden hahmottaminen ym. Minulle tahtoo sopia ainoastaan melko yksinkertaiset ja rauhalliset työt ja nekin aika hilkulla nykykunnolla. Ongelma näissäkin tietysti on ettei niitä ole paljoa tarjolla koska tahtoo työelämä mennä vaan entisestä vaativampaan suuntaan niin minun on sellaisessa mahdotonta pärjätä. Uutta ammattia yritin pari kertaa opiskella mutta niistä ei tullut mitään. Vanhasta josta valmistuin 15 vuotta sitten en enää muista paljoa mitään, varmaan 80% kaikesta oppimasta on kadonnut ilmaan.
Onhan täällä toki sanottu moneen otteeseen ettei työ määritä ihmistä mutta Suomessa työ on kyllä nostettu sellaiselle jalustalle että asenteet kyllä on sitä että jos et ole töissä olet no et mitään melkolailla. Ja minullakin kun tuo työkyky on laskenut muutamassa vuodessa todella paljon mutta jotain silti olen pystynyt tekemään välillä vähän aikaa mutta sekin vähän niinkuin ei mitään muille et jos itse on vähän innostunut ja yrittänyt kertoa mitä tehnyt töissä jne. niin ihmisiä ei juuri paljoa kiinnosta. Jos olisi jossain hyväpalkkaisessa kokoaikatyössä niin kiinnostus olisi ihan eri luokkaa. Minä yritän olla kiinnostunut muiden töistä ja kysellä sitä ja tätä mutta omani ei kiinosta ketään.
Mietin tässä että mitä vastata näille työutelijoille vastedes kun en töihin vähään aikaan varmaan mene, sanonko vaan et töitä ei ole vai että työkyky on nolla töihinmeno vain romahduttaisi minut. Varmaan saisi vihaisi katseita vaikka selittäisi tilanteen mistä kyse, tosin ei varmaan kannata alkaa selittämään jotain masennusta tai aspergeria, luultavasti saisi virallisesti laiskan ihmisen leiman otsaan mikä varmaan epävirallisesti jo minulla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
loppuun kulunut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan siitä, mitä kumppanilla tarkoitat. Jos on tavoitteena pinnallinen, kiihottumisen perustuva yhdessäolo, niin silloin voi olla työlästä, mutta ei ehkä silti mahdotonta. Jos taas haluat ystävyyden pohjalta lähtevää syvempää yhteyttä, niin vastaus on hyvin todennäköisesti "kyllä".
Jos mahdollista älkää käyttäkö liian vaikeita sanamuotoja tai lauseita koska en välttämättä ymmärrä niitä oikein. Mutta siis ihan parisuhde missä molemmat tykkää toisistaan ja haluaa viettää aikaa toistensa kanssa. Ihan siis normi parisuhde.
Kuulostaa siltä, että sinulle voisi sopia ystävyyden pohjalta kehittyvä parisuhde. Siis sellainen, että ensin ystävystytte ja jos molemmat ihastutte toisiinne, niin voitte päättää alkaa seurustella. Ystävyys on hyvä pohja parisuhteelle, koska silloin molemmat pitävät aidosti toisistaan ihmisinä ja viihtyvät toistensa kanssa.
Hyvin käännetty selkosuomeksi.
9
Autismin kirjolla oleva ei voi pistää päätä kuntoon, se on heillä ihan syntymässä tullut rakenteellinen ominaisuus.