Tajusin just, että mähän tulen viettämään joulun yksin tänä vuonna

Vierailija kirjoitti:

Te ette ymmärrä, että aikuisena on vaikea saada ystäviä.

Minä kaipaisin tosiystävää, jonka kanssa voisi uskoutua ja joka lähtisi lenkille ja jouluna tulisi luokseni pelaamaan lautapelejä ja kikattelemaan viinilasin äärellä.

Mutta ihmiset ovat niin ulkokultaisia, eivätkä halua sitoutua syvempään ystävyyteen. Mennääm minne mennään ja toisten kanssa kuljetaan ja yhteyttä ei muisteta pitää.

Se ystävien hommaaminen ei ole kaikille helppoa, jos ei halua tyytyä vain tuttaviin ja kavereihin.

Joulun yksin viettävä kyynel silmässä, koska ne kaveritkin lähtee sukulaisiin ja unohtavat minut saman tien

Miten ja millä tavoilla olet yrittänyt saada ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te ette ymmärrä, että aikuisena on vaikea saada ystäviä.

Minä kaipaisin tosiystävää, jonka kanssa voisi uskoutua ja joka lähtisi lenkille ja jouluna tulisi luokseni pelaamaan lautapelejä ja kikattelemaan viinilasin äärellä.

Mutta ihmiset ovat niin ulkokultaisia, eivätkä halua sitoutua syvempään ystävyyteen. Mennääm minne mennään ja toisten kanssa kuljetaan ja yhteyttä ei muisteta pitää.

Se ystävien hommaaminen ei ole kaikille helppoa, jos ei halua tyytyä vain tuttaviin ja kavereihin.

Joulun yksin viettävä kyynel silmässä, koska ne kaveritkin lähtee sukulaisiin ja unohtavat minut saman tien

Miten ja millä tavoilla olet yrittänyt saada ystäviä?

Niin, yksinäinen, olet nyt syytettyjen penkillä! Selitä ja todista toimintasi heti kaikille, jotta voimme arvioida onko se ollut riittävää. (Ei ole.)

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys johtuu tyypillisesti elämäntilanteesta, ei yksilön ominaisuuksista.

Yksinäinen, kuten minäkin, voi olla hyvinkin pidetty ihminen. Tulen toimeen helposti muiden kanssa. Autan ihmisiä sekä työkseni että vapaa-ajalla. Minulla on harrastuksia ja olen aina käytettävissä lapsenvahdiksi, remppa-avuksi tai talkoisiin. Kyselen muiden kuulumisia aktiivisesti.

Kuitenkin eron jälkeen olen ollut yksinäinen, enkä ole löytänyt uutta parisuhdetta. Ystävät elävät pikkulapsiperhevaihetta, ja kaikilla on ruuhkavuodet. Aika harvoin kukaan ehtii tai jaksaa kysellä minun kuulumisiani, enkä voi jakaa arkeani kenenkään kanssa. Arkipäiväisten asioiden jakaminen on nollassa, ja ystävien tapaaminen on enemmänkin juhlallinen poikkeustilanne, jonka onnistumiseksi on saanut aika monet tähdet osua kohdalleen, että pääsevät ja ehtivät näkemään. Nyt korona-aikana tietysti on ollut vielä erityisen vaikeaa, kun on etätyöt ja muut.

Olen hyvin tyypillinen yksinäinen ihminen. Aivan tavallinen, mutta nyt on kurja elämäntilanne. Lapsia en enää ehdi saada, ja se ei ollut oma valintani. En lopettanut parisuhdettani itse.

Ensinnäkin, voimia sinulle, toivottavasti tilanteesi helpottuu pian! Ja sitten, tässä näkyy mielestäni se keskeinen tekijä, miksi jää yksinäiseksi ja se on tuo panostaminen vain yhteen suhteeseen eli parisuhteeseen. Näin kärjistetysti sanottuna. Se on riskikäyttäytymistä. Itse olen kokenut yksinäisyyttä monissakin elämänvaiheissa, mitä olen oppinut ja mikä on oma kokemukseni miten suojautua yksinäisyydeltä, on katsoa omaa elämäänsä laajemmin. Pyrkiä hankkimaan mahdollisimman monia merkittäviä ja läheisiä suhteita, erilaisten ihmisten kanssa. Ystävien pikkulapsivaihe tosiaan kestää vain vähän aikaa. Tilanteet muuttuu, joten yksinäisyys voi olla elämäntilanteesta johtuvaa, mutta siihen voi varautua siten, että on monenlaisia, läheisiä ja tärkeitä suhteita (perhe, sukulaiset, ystävät, kumppanit, työkaverit, naapurit, jne. jne.).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys johtuu tyypillisesti elämäntilanteesta, ei yksilön ominaisuuksista.

Yksinäinen, kuten minäkin, voi olla hyvinkin pidetty ihminen. Tulen toimeen helposti muiden kanssa. Autan ihmisiä sekä työkseni että vapaa-ajalla. Minulla on harrastuksia ja olen aina käytettävissä lapsenvahdiksi, remppa-avuksi tai talkoisiin. Kyselen muiden kuulumisia aktiivisesti.

Kuitenkin eron jälkeen olen ollut yksinäinen, enkä ole löytänyt uutta parisuhdetta. Ystävät elävät pikkulapsiperhevaihetta, ja kaikilla on ruuhkavuodet. Aika harvoin kukaan ehtii tai jaksaa kysellä minun kuulumisiani, enkä voi jakaa arkeani kenenkään kanssa. Arkipäiväisten asioiden jakaminen on nollassa, ja ystävien tapaaminen on enemmänkin juhlallinen poikkeustilanne, jonka onnistumiseksi on saanut aika monet tähdet osua kohdalleen, että pääsevät ja ehtivät näkemään. Nyt korona-aikana tietysti on ollut vielä erityisen vaikeaa, kun on etätyöt ja muut.

Olen hyvin tyypillinen yksinäinen ihminen. Aivan tavallinen, mutta nyt on kurja elämäntilanne. Lapsia en enää ehdi saada, ja se ei ollut oma valintani. En lopettanut parisuhdettani itse.

Ensinnäkin, voimia sinulle, toivottavasti tilanteesi helpottuu pian! Ja sitten, tässä näkyy mielestäni se keskeinen tekijä, miksi jää yksinäiseksi ja se on tuo panostaminen vain yhteen suhteeseen eli parisuhteeseen. Näin kärjistetysti sanottuna. Se on riskikäyttäytymistä. Itse olen kokenut yksinäisyyttä monissakin elämänvaiheissa, mitä olen oppinut ja mikä on oma kokemukseni miten suojautua yksinäisyydeltä, on katsoa omaa elämäänsä laajemmin. Pyrkiä hankkimaan mahdollisimman monia merkittäviä ja läheisiä suhteita, erilaisten ihmisten kanssa. Ystävien pikkulapsivaihe tosiaan kestää vain vähän aikaa. Tilanteet muuttuu, joten yksinäisyys voi olla elämäntilanteesta johtuvaa, mutta siihen voi varautua siten, että on monenlaisia, läheisiä ja tärkeitä suhteita (perhe, sukulaiset, ystävät, kumppanit, työkaverit, naapurit, jne. jne.).

Juu, no mulla tosiaan on näitä monenlaisia ihmissuhteita. Sille en voi kuitenkaan mitään, jos pariskuntaihmiset rakentavat oman elämänsä pääasiassa vain sen perheensä varaan, eikä sinne muita mahdu.

Minun pitää entisenä yksinäisenä sanoa, että kyllä minun piti itsekin muuttua, jotta ihmistilanteeni muuttui. Mutta en ollut huono ihminen yksinäisenä. Eihän se sitä tarkoita. Ja se mitä itse muutin oli itsetuntoni ja tapa, jolla ajattelin itsestäni sekä ihan käytännön asioita eli aktiivisempi elämäntapa. Tämä oli vain minun kokemukseni, ei tietenkään vastaus kaikkien yksinäisten tilanteeseen. Jokainen tilanne on erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys johtuu tyypillisesti elämäntilanteesta, ei yksilön ominaisuuksista.

Yksinäinen, kuten minäkin, voi olla hyvinkin pidetty ihminen. Tulen toimeen helposti muiden kanssa. Autan ihmisiä sekä työkseni että vapaa-ajalla. Minulla on harrastuksia ja olen aina käytettävissä lapsenvahdiksi, remppa-avuksi tai talkoisiin. Kyselen muiden kuulumisia aktiivisesti.

Kuitenkin eron jälkeen olen ollut yksinäinen, enkä ole löytänyt uutta parisuhdetta. Ystävät elävät pikkulapsiperhevaihetta, ja kaikilla on ruuhkavuodet. Aika harvoin kukaan ehtii tai jaksaa kysellä minun kuulumisiani, enkä voi jakaa arkeani kenenkään kanssa. Arkipäiväisten asioiden jakaminen on nollassa, ja ystävien tapaaminen on enemmänkin juhlallinen poikkeustilanne, jonka onnistumiseksi on saanut aika monet tähdet osua kohdalleen, että pääsevät ja ehtivät näkemään. Nyt korona-aikana tietysti on ollut vielä erityisen vaikeaa, kun on etätyöt ja muut.

Olen hyvin tyypillinen yksinäinen ihminen. Aivan tavallinen, mutta nyt on kurja elämäntilanne. Lapsia en enää ehdi saada, ja se ei ollut oma valintani. En lopettanut parisuhdettani itse.

Ensinnäkin, voimia sinulle, toivottavasti tilanteesi helpottuu pian! Ja sitten, tässä näkyy mielestäni se keskeinen tekijä, miksi jää yksinäiseksi ja se on tuo panostaminen vain yhteen suhteeseen eli parisuhteeseen. Näin kärjistetysti sanottuna. Se on riskikäyttäytymistä. Itse olen kokenut yksinäisyyttä monissakin elämänvaiheissa, mitä olen oppinut ja mikä on oma kokemukseni miten suojautua yksinäisyydeltä, on katsoa omaa elämäänsä laajemmin. Pyrkiä hankkimaan mahdollisimman monia merkittäviä ja läheisiä suhteita, erilaisten ihmisten kanssa. Ystävien pikkulapsivaihe tosiaan kestää vain vähän aikaa. Tilanteet muuttuu, joten yksinäisyys voi olla elämäntilanteesta johtuvaa, mutta siihen voi varautua siten, että on monenlaisia, läheisiä ja tärkeitä suhteita (perhe, sukulaiset, ystävät, kumppanit, työkaverit, naapurit, jne. jne.).

Juu, no mulla tosiaan on näitä monenlaisia ihmissuhteita. Sille en voi kuitenkaan mitään, jos pariskuntaihmiset rakentavat oman elämänsä pääasiassa vain sen perheensä varaan, eikä sinne muita mahdu.

Tämä on kyllä jännä kuvio, että miten on niin "ahdasta". Suurin osa omista ystävistäni on lapsiperheellisiä, minä itse vela ja perhemuotomme ei ole koskaan häirinnyt ystävyyttämme, ehkä olemme sitten pohjimmiltaa samanlaisia eli elämässä monia juttuja, ei vain lapsiperhe-elämä.

Neuvoisin aloittajaa tekemään omat jouluperinteet.

Siskojen kysellessä apuja, et tietenkään anna, koska autat vain perhettä.

Koira on sinun perhettäsi.

Mietin vain miten uusperheillä menee joulu, kun vain ne yhteiset lapset on perhettä ja miehen lapset eivät ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys johtuu tyypillisesti elämäntilanteesta, ei yksilön ominaisuuksista.

Yksinäinen, kuten minäkin, voi olla hyvinkin pidetty ihminen. Tulen toimeen helposti muiden kanssa. Autan ihmisiä sekä työkseni että vapaa-ajalla. Minulla on harrastuksia ja olen aina käytettävissä lapsenvahdiksi, remppa-avuksi tai talkoisiin. Kyselen muiden kuulumisia aktiivisesti.

Kuitenkin eron jälkeen olen ollut yksinäinen, enkä ole löytänyt uutta parisuhdetta. Ystävät elävät pikkulapsiperhevaihetta, ja kaikilla on ruuhkavuodet. Aika harvoin kukaan ehtii tai jaksaa kysellä minun kuulumisiani, enkä voi jakaa arkeani kenenkään kanssa. Arkipäiväisten asioiden jakaminen on nollassa, ja ystävien tapaaminen on enemmänkin juhlallinen poikkeustilanne, jonka onnistumiseksi on saanut aika monet tähdet osua kohdalleen, että pääsevät ja ehtivät näkemään. Nyt korona-aikana tietysti on ollut vielä erityisen vaikeaa, kun on etätyöt ja muut.

Olen hyvin tyypillinen yksinäinen ihminen. Aivan tavallinen, mutta nyt on kurja elämäntilanne. Lapsia en enää ehdi saada, ja se ei ollut oma valintani. En lopettanut parisuhdettani itse.

Ensinnäkin, voimia sinulle, toivottavasti tilanteesi helpottuu pian! Ja sitten, tässä näkyy mielestäni se keskeinen tekijä, miksi jää yksinäiseksi ja se on tuo panostaminen vain yhteen suhteeseen eli parisuhteeseen. Näin kärjistetysti sanottuna. Se on riskikäyttäytymistä. Itse olen kokenut yksinäisyyttä monissakin elämänvaiheissa, mitä olen oppinut ja mikä on oma kokemukseni miten suojautua yksinäisyydeltä, on katsoa omaa elämäänsä laajemmin. Pyrkiä hankkimaan mahdollisimman monia merkittäviä ja läheisiä suhteita, erilaisten ihmisten kanssa. Ystävien pikkulapsivaihe tosiaan kestää vain vähän aikaa. Tilanteet muuttuu, joten yksinäisyys voi olla elämäntilanteesta johtuvaa, mutta siihen voi varautua siten, että on monenlaisia, läheisiä ja tärkeitä suhteita (perhe, sukulaiset, ystävät, kumppanit, työkaverit, naapurit, jne. jne.).

Juu, no mulla tosiaan on näitä monenlaisia ihmissuhteita. Sille en voi kuitenkaan mitään, jos pariskuntaihmiset rakentavat oman elämänsä pääasiassa vain sen perheensä varaan, eikä sinne muita mahdu.

Tämä on kyllä jännä kuvio, että miten on niin "ahdasta". Suurin osa omista ystävistäni on lapsiperheellisiä, minä itse vela ja perhemuotomme ei ole koskaan häirinnyt ystävyyttämme, ehkä olemme sitten pohjimmiltaa samanlaisia eli elämässä monia juttuja, ei vain lapsiperhe-elämä.

Joskus siinä voi ehkä olla jotain sellaistakin, ettei toista esim. kehdata ottaa mukaan niihin omiin arkisiin kuvioihin, esim. lapsiperheiden iltarumbaan. Että ajatellaan, että sitten kun kutsutaan kylään, niin pitäisi olla sellaista, että istutaan pöydän ääressä rauhassa kahvikupin kanssa ja rupatellaan. Eihän se välttämättä onnistu, kun työpäivän jälkeen on vielä se kotihärdelli pienten lasten kanssa. En tiedä, miten voisin enää selkeämmin sanoa, että kutsukaa kylään silti, minä tuon pullat ja keitän kahvit ja autan pyllynpesussa ja iltasadussa tai missä tarvitsee. Että oltaisiin vaan yhdessä, ei tarvitse mulle lavastaa mitään erityistä virallista tilaisuutta.

No nyt seuraavaksi joku tulee huutamaan, että "ei ne vanhemmat jaksa siellä ketään ylimääräistä!" Voipi olla, eikä pakko olekaan. Mutta jos itseäkin harmittaa ja ehkä tuntuu sen lapsiperhearjenkin keskellä vähän yksinäiseltä, ehkä niitä yhdessäolon tapoja voisi vähän miettiä uudestaan. Meitä on paljon sellaisiakin lapsettomia, jotka ovat ihan mielellään lasten kanssa, toisin kuin tällä palstalla käytävästä keskustelusta voisi ehkä olettaa.

Olisi yksin asuvalle niin iso etuoikeus saada olla osa jonkun ihan tavallista elämää. Istutaan sitten rauhassa taas kahvipöydässä tai lähdetään lasilliselle, kun ne lapset ovat isompia. Ei ystäviä ole pakko karkottaa elämästään vain siksi, ettei yhdessäolo voi olla enää samanlaista kuin ennen lapsia.

Minä olen niitä friikkejä, joille ei tuota ongelmaa viettää joulua yksin. Katselen leffoja ja sarjoja, pelailen ja herkuttelen miten huvittaa, mukavan rentoa. Mutta ymmärrän kyllä myös niitä, joita yksinäisyys ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala hommata sitä omaa elämää, etsi seuraa muualta

Ja tee olosi mukavaksi

Kiitos, mulla on omaa elämää. Joulun haluaisin viettää perinteisesti perhepiirissä, niin onhan se järkytys  tajuta, etten mä ole enää kenenkään perhepiiriä. Ap

Olet varmasti osa sisarustesi elämää. Tämä on vain ohimenevä vaihe, tulevaisuudessa sinullakin on varmasti perhe. Otapa tämä joulu sellaisena, että nautit olostasi ja hemmeottelet itseäsi herkuilla, lepäämällä. Sinähän saat tehdä ihan mitä haluat

Miten niin on varmasti perhe? Ap ei voi ainakaan lapsia saada, eikä kukaan voi toiselle luvata puolison löytymistäkään, eivätkä kaikki sellaista edes halua.

Miksi ihmisestä tulee jotenkin kokonainen ja kelpaava vasta sitten kun on löytänyt puolison? Miksi sinkun elämä ei ole tärkeä ja sinkku kelpaava ihan omana itsenään vaan sinkku halutaan työntää jonnekin syrjään ja piiloon siksi aikaa kunnes on löytänyt puolison?

Ikisinkku onkin sitten iänkaiken se epäkelpo yksilö joka pidetään vuodesta toiseen ulkona normaalista sosiaalisesta elämästä ihan vain siksi ettei ole löytänyt puolisoa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te ette ymmärrä, että aikuisena on vaikea saada ystäviä.

Minä kaipaisin tosiystävää, jonka kanssa voisi uskoutua ja joka lähtisi lenkille ja jouluna tulisi luokseni pelaamaan lautapelejä ja kikattelemaan viinilasin äärellä.

Mutta ihmiset ovat niin ulkokultaisia, eivätkä halua sitoutua syvempään ystävyyteen. Mennääm minne mennään ja toisten kanssa kuljetaan ja yhteyttä ei muisteta pitää.

Se ystävien hommaaminen ei ole kaikille helppoa, jos ei halua tyytyä vain tuttaviin ja kavereihin.

Joulun yksin viettävä kyynel silmässä, koska ne kaveritkin lähtee sukulaisiin ja unohtavat minut saman tien

Miten ja millä tavoilla olet yrittänyt saada ystäviä?

Millä tavalla ei-yksinäiset on nähneet vaivaa ystäväpiirinsä hankkimiseen? Kuinka moni ei-yksinäinen on erikseen panostanut kaverien/ystävien saamiseen vai onko niitä kavereita/ystäviä vain tarttunut matkaan eri elämänvaiheissa sen kummemmin asiaa edes ajattelematta ja asian eteen tikkua ristiin laittamatta?

Minusta kun se tapahtuu juurikin noin luonnollisesto ja tavallaan jopa ohimennen ja sen kummemmin pakottamatta ja panostamatta kun ihan vaan "tylsästi" elää elämäänsä. Silti sen yksinäisen pitäisi aina tehdä jotain enemmän ja paremmin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys johtuu tyypillisesti elämäntilanteesta, ei yksilön ominaisuuksista.

Yksinäinen, kuten minäkin, voi olla hyvinkin pidetty ihminen. Tulen toimeen helposti muiden kanssa. Autan ihmisiä sekä työkseni että vapaa-ajalla. Minulla on harrastuksia ja olen aina käytettävissä lapsenvahdiksi, remppa-avuksi tai talkoisiin. Kyselen muiden kuulumisia aktiivisesti.

Kuitenkin eron jälkeen olen ollut yksinäinen, enkä ole löytänyt uutta parisuhdetta. Ystävät elävät pikkulapsiperhevaihetta, ja kaikilla on ruuhkavuodet. Aika harvoin kukaan ehtii tai jaksaa kysellä minun kuulumisiani, enkä voi jakaa arkeani kenenkään kanssa. Arkipäiväisten asioiden jakaminen on nollassa, ja ystävien tapaaminen on enemmänkin juhlallinen poikkeustilanne, jonka onnistumiseksi on saanut aika monet tähdet osua kohdalleen, että pääsevät ja ehtivät näkemään. Nyt korona-aikana tietysti on ollut vielä erityisen vaikeaa, kun on etätyöt ja muut.

Olen hyvin tyypillinen yksinäinen ihminen. Aivan tavallinen, mutta nyt on kurja elämäntilanne. Lapsia en enää ehdi saada, ja se ei ollut oma valintani. En lopettanut parisuhdettani itse.

Ensinnäkin, voimia sinulle, toivottavasti tilanteesi helpottuu pian! Ja sitten, tässä näkyy mielestäni se keskeinen tekijä, miksi jää yksinäiseksi ja se on tuo panostaminen vain yhteen suhteeseen eli parisuhteeseen. Näin kärjistetysti sanottuna. Se on riskikäyttäytymistä. Itse olen kokenut yksinäisyyttä monissakin elämänvaiheissa, mitä olen oppinut ja mikä on oma kokemukseni miten suojautua yksinäisyydeltä, on katsoa omaa elämäänsä laajemmin. Pyrkiä hankkimaan mahdollisimman monia merkittäviä ja läheisiä suhteita, erilaisten ihmisten kanssa. Ystävien pikkulapsivaihe tosiaan kestää vain vähän aikaa. Tilanteet muuttuu, joten yksinäisyys voi olla elämäntilanteesta johtuvaa, mutta siihen voi varautua siten, että on monenlaisia, läheisiä ja tärkeitä suhteita (perhe, sukulaiset, ystävät, kumppanit, työkaverit, naapurit, jne. jne.).

Juu, no mulla tosiaan on näitä monenlaisia ihmissuhteita. Sille en voi kuitenkaan mitään, jos pariskuntaihmiset rakentavat oman elämänsä pääasiassa vain sen perheensä varaan, eikä sinne muita mahdu.

Tämä on kyllä jännä kuvio, että miten on niin "ahdasta". Suurin osa omista ystävistäni on lapsiperheellisiä, minä itse vela ja perhemuotomme ei ole koskaan häirinnyt ystävyyttämme, ehkä olemme sitten pohjimmiltaa samanlaisia eli elämässä monia juttuja, ei vain lapsiperhe-elämä.

Joskus siinä voi ehkä olla jotain sellaistakin, ettei toista esim. kehdata ottaa mukaan niihin omiin arkisiin kuvioihin, esim. lapsiperheiden iltarumbaan. Että ajatellaan, että sitten kun kutsutaan kylään, niin pitäisi olla sellaista, että istutaan pöydän ääressä rauhassa kahvikupin kanssa ja rupatellaan. Eihän se välttämättä onnistu, kun työpäivän jälkeen on vielä se kotihärdelli pienten lasten kanssa. En tiedä, miten voisin enää selkeämmin sanoa, että kutsukaa kylään silti, minä tuon pullat ja keitän kahvit ja autan pyllynpesussa ja iltasadussa tai missä tarvitsee. Että oltaisiin vaan yhdessä, ei tarvitse mulle lavastaa mitään erityistä virallista tilaisuutta.

No nyt seuraavaksi joku tulee huutamaan, että "ei ne vanhemmat jaksa siellä ketään ylimääräistä!" Voipi olla, eikä pakko olekaan. Mutta jos itseäkin harmittaa ja ehkä tuntuu sen lapsiperhearjenkin keskellä vähän yksinäiseltä, ehkä niitä yhdessäolon tapoja voisi vähän miettiä uudestaan. Meitä on paljon sellaisiakin lapsettomia, jotka ovat ihan mielellään lasten kanssa, toisin kuin tällä palstalla käytävästä keskustelusta voisi ehkä olettaa.

Olisi yksin asuvalle niin iso etuoikeus saada olla osa jonkun ihan tavallista elämää. Istutaan sitten rauhassa taas kahvipöydässä tai lähdetään lasilliselle, kun ne lapset ovat isompia. Ei ystäviä ole pakko karkottaa elämästään vain siksi, ettei yhdessäolo voi olla enää samanlaista kuin ennen lapsia.

Voi, kuinka monta ketjua tämänkin vuoden aikana on ollut, missä sinkut valittaa, että kaverit ei tule kahviloihin tai leffaan tai mihinkään ilman lapsia. Ei niiden luo voi mennä kylään, kun Nico-Petterit on tiellä ja vinkuu. Ja en kyllä tapaa kaveriani leikkipuistossa ja kun niillä ei ole aikaa ilman niitä kakaroita.

Mutta kun se perheellisen arki on sitä, että töistä päiväkodin kautta kotiin ja päivällistä ja se muutama tunti lasten kanssa, ennen kuin panevat nukkumaan. Siitä ei vain meinaa revetä sinkun kanssa lasilliselle viiniä töiden jälkeen ja leffaan ja shoppailemaan.

Ne ystävyyssuhteet jäi, jotka hyväksyivät sen, että voivat tulla meille, mutta en voi antaa jakamatonta aikaani moneksi tunniksi, kun ne lapsetkin odottavat äidiltä huomiota. Ne taas jäi, jotka kiukutteli, kun en enää voinut samalla tavalla liikkua yksin vapaasti, kuin ennen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala hommata sitä omaa elämää, etsi seuraa muualta

Ja tee olosi mukavaksi

Kiitos, mulla on omaa elämää. Joulun haluaisin viettää perinteisesti perhepiirissä, niin onhan se järkytys  tajuta, etten mä ole enää kenenkään perhepiiriä. Ap

Olet varmasti osa sisarustesi elämää. Tämä on vain ohimenevä vaihe, tulevaisuudessa sinullakin on varmasti perhe. Otapa tämä joulu sellaisena, että nautit olostasi ja hemmeottelet itseäsi herkuilla, lepäämällä. Sinähän saat tehdä ihan mitä haluat

Miten niin on varmasti perhe? Ap ei voi ainakaan lapsia saada, eikä kukaan voi toiselle luvata puolison löytymistäkään, eivätkä kaikki sellaista edes halua.

Miksi ihmisestä tulee jotenkin kokonainen ja kelpaava vasta sitten kun on löytänyt puolison? Miksi sinkun elämä ei ole tärkeä ja sinkku kelpaava ihan omana itsenään vaan sinkku halutaan työntää jonnekin syrjään ja piiloon siksi aikaa kunnes on löytänyt puolison?

Ikisinkku onkin sitten iänkaiken se epäkelpo yksilö joka pidetään vuodesta toiseen ulkona normaalista sosiaalisesta elämästä ihan vain siksi ettei ole löytänyt puolisoa..

Aamen.

Ihmiset eivät edes tajua, miten loukkaava se on, että lohdutellaan että "kyllä sinäkin vielä sen parisuhteen/perheen saat"! Niin, sittenkö vasta kelpaan? Sittenkö vasta on maailmassa joku, jonka kuuluu minusta välittää?

Mua on huvittanut jo vuosia sellainen ilmiö, että heti jos sana leviää tuttavapiirissä, että tapailen jotakuta, alkaa kyläkutsuja tulla. Sitten jos en tapaile ketään, kukaan ei kutsu kylään. Eli kelpaan kylään jonkun tuntemattoman äijän kanssa mielummin kuin sinkkuna.

MOT: Ihmiset eivät halua olla sun kanssa, jos olet sinkku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys johtuu tyypillisesti elämäntilanteesta, ei yksilön ominaisuuksista.

Yksinäinen, kuten minäkin, voi olla hyvinkin pidetty ihminen. Tulen toimeen helposti muiden kanssa. Autan ihmisiä sekä työkseni että vapaa-ajalla. Minulla on harrastuksia ja olen aina käytettävissä lapsenvahdiksi, remppa-avuksi tai talkoisiin. Kyselen muiden kuulumisia aktiivisesti.

Kuitenkin eron jälkeen olen ollut yksinäinen, enkä ole löytänyt uutta parisuhdetta. Ystävät elävät pikkulapsiperhevaihetta, ja kaikilla on ruuhkavuodet. Aika harvoin kukaan ehtii tai jaksaa kysellä minun kuulumisiani, enkä voi jakaa arkeani kenenkään kanssa. Arkipäiväisten asioiden jakaminen on nollassa, ja ystävien tapaaminen on enemmänkin juhlallinen poikkeustilanne, jonka onnistumiseksi on saanut aika monet tähdet osua kohdalleen, että pääsevät ja ehtivät näkemään. Nyt korona-aikana tietysti on ollut vielä erityisen vaikeaa, kun on etätyöt ja muut.

Olen hyvin tyypillinen yksinäinen ihminen. Aivan tavallinen, mutta nyt on kurja elämäntilanne. Lapsia en enää ehdi saada, ja se ei ollut oma valintani. En lopettanut parisuhdettani itse.

Ensinnäkin, voimia sinulle, toivottavasti tilanteesi helpottuu pian! Ja sitten, tässä näkyy mielestäni se keskeinen tekijä, miksi jää yksinäiseksi ja se on tuo panostaminen vain yhteen suhteeseen eli parisuhteeseen. Näin kärjistetysti sanottuna. Se on riskikäyttäytymistä. Itse olen kokenut yksinäisyyttä monissakin elämänvaiheissa, mitä olen oppinut ja mikä on oma kokemukseni miten suojautua yksinäisyydeltä, on katsoa omaa elämäänsä laajemmin. Pyrkiä hankkimaan mahdollisimman monia merkittäviä ja läheisiä suhteita, erilaisten ihmisten kanssa. Ystävien pikkulapsivaihe tosiaan kestää vain vähän aikaa. Tilanteet muuttuu, joten yksinäisyys voi olla elämäntilanteesta johtuvaa, mutta siihen voi varautua siten, että on monenlaisia, läheisiä ja tärkeitä suhteita (perhe, sukulaiset, ystävät, kumppanit, työkaverit, naapurit, jne. jne.).

Juu, no mulla tosiaan on näitä monenlaisia ihmissuhteita. Sille en voi kuitenkaan mitään, jos pariskuntaihmiset rakentavat oman elämänsä pääasiassa vain sen perheensä varaan, eikä sinne muita mahdu.

Tämä on kyllä jännä kuvio, että miten on niin "ahdasta". Suurin osa omista ystävistäni on lapsiperheellisiä, minä itse vela ja perhemuotomme ei ole koskaan häirinnyt ystävyyttämme, ehkä olemme sitten pohjimmiltaa samanlaisia eli elämässä monia juttuja, ei vain lapsiperhe-elämä.

Joskus siinä voi ehkä olla jotain sellaistakin, ettei toista esim. kehdata ottaa mukaan niihin omiin arkisiin kuvioihin, esim. lapsiperheiden iltarumbaan. Että ajatellaan, että sitten kun kutsutaan kylään, niin pitäisi olla sellaista, että istutaan pöydän ääressä rauhassa kahvikupin kanssa ja rupatellaan. Eihän se välttämättä onnistu, kun työpäivän jälkeen on vielä se kotihärdelli pienten lasten kanssa. En tiedä, miten voisin enää selkeämmin sanoa, että kutsukaa kylään silti, minä tuon pullat ja keitän kahvit ja autan pyllynpesussa ja iltasadussa tai missä tarvitsee. Että oltaisiin vaan yhdessä, ei tarvitse mulle lavastaa mitään erityistä virallista tilaisuutta.

No nyt seuraavaksi joku tulee huutamaan, että "ei ne vanhemmat jaksa siellä ketään ylimääräistä!" Voipi olla, eikä pakko olekaan. Mutta jos itseäkin harmittaa ja ehkä tuntuu sen lapsiperhearjenkin keskellä vähän yksinäiseltä, ehkä niitä yhdessäolon tapoja voisi vähän miettiä uudestaan. Meitä on paljon sellaisiakin lapsettomia, jotka ovat ihan mielellään lasten kanssa, toisin kuin tällä palstalla käytävästä keskustelusta voisi ehkä olettaa.

Olisi yksin asuvalle niin iso etuoikeus saada olla osa jonkun ihan tavallista elämää. Istutaan sitten rauhassa taas kahvipöydässä tai lähdetään lasilliselle, kun ne lapset ovat isompia. Ei ystäviä ole pakko karkottaa elämästään vain siksi, ettei yhdessäolo voi olla enää samanlaista kuin ennen lapsia.

Voi, kuinka monta ketjua tämänkin vuoden aikana on ollut, missä sinkut valittaa, että kaverit ei tule kahviloihin tai leffaan tai mihinkään ilman lapsia. Ei niiden luo voi mennä kylään, kun Nico-Petterit on tiellä ja vinkuu. Ja en kyllä tapaa kaveriani leikkipuistossa ja kun niillä ei ole aikaa ilman niitä kakaroita.

Mutta kun se perheellisen arki on sitä, että töistä päiväkodin kautta kotiin ja päivällistä ja se muutama tunti lasten kanssa, ennen kuin panevat nukkumaan. Siitä ei vain meinaa revetä sinkun kanssa lasilliselle viiniä töiden jälkeen ja leffaan ja shoppailemaan.

Ne ystävyyssuhteet jäi, jotka hyväksyivät sen, että voivat tulla meille, mutta en voi antaa jakamatonta aikaani moneksi tunniksi, kun ne lapsetkin odottavat äidiltä huomiota. Ne taas jäi, jotka kiukutteli, kun en enää voinut samalla tavalla liikkua yksin vapaasti, kuin ennen.

Juu no täällä nyt on ihan varmasti vaikka minkälaisia ketjuja, ei kannata välttämättä maailmankuvaansa niille perustaa.

Ihmiset ovat erilaisia.

Ei ehkä kuitenkaan kannata yleistää, että sinkut haluavat vain shoppailla ja mennä lasilliselle. Me ei oikeasti eletä mitään Sex and the city -elämää.

Palstan vakioprovoaja taas vauhdissa.

Vierailija kirjoitti:

Palstan vakioprovoaja taas vauhdissa.

Eiks palstan vakioprovoaja ole se, joka tulee jokaiseen keskusteluun sanomaan "Palstan vakioprovoaja taas vauhdissa"?

Voi nyyh. Perusta oma perhe.

Vierailija kirjoitti:

Voi nyyh. Perusta oma perhe.

Noni. Sieltähän se taas tuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys johtuu tyypillisesti elämäntilanteesta, ei yksilön ominaisuuksista.

Yksinäinen, kuten minäkin, voi olla hyvinkin pidetty ihminen. Tulen toimeen helposti muiden kanssa. Autan ihmisiä sekä työkseni että vapaa-ajalla. Minulla on harrastuksia ja olen aina käytettävissä lapsenvahdiksi, remppa-avuksi tai talkoisiin. Kyselen muiden kuulumisia aktiivisesti.

Kuitenkin eron jälkeen olen ollut yksinäinen, enkä ole löytänyt uutta parisuhdetta. Ystävät elävät pikkulapsiperhevaihetta, ja kaikilla on ruuhkavuodet. Aika harvoin kukaan ehtii tai jaksaa kysellä minun kuulumisiani, enkä voi jakaa arkeani kenenkään kanssa. Arkipäiväisten asioiden jakaminen on nollassa, ja ystävien tapaaminen on enemmänkin juhlallinen poikkeustilanne, jonka onnistumiseksi on saanut aika monet tähdet osua kohdalleen, että pääsevät ja ehtivät näkemään. Nyt korona-aikana tietysti on ollut vielä erityisen vaikeaa, kun on etätyöt ja muut.

Olen hyvin tyypillinen yksinäinen ihminen. Aivan tavallinen, mutta nyt on kurja elämäntilanne. Lapsia en enää ehdi saada, ja se ei ollut oma valintani. En lopettanut parisuhdettani itse.

Ensinnäkin, voimia sinulle, toivottavasti tilanteesi helpottuu pian! Ja sitten, tässä näkyy mielestäni se keskeinen tekijä, miksi jää yksinäiseksi ja se on tuo panostaminen vain yhteen suhteeseen eli parisuhteeseen. Näin kärjistetysti sanottuna. Se on riskikäyttäytymistä. Itse olen kokenut yksinäisyyttä monissakin elämänvaiheissa, mitä olen oppinut ja mikä on oma kokemukseni miten suojautua yksinäisyydeltä, on katsoa omaa elämäänsä laajemmin. Pyrkiä hankkimaan mahdollisimman monia merkittäviä ja läheisiä suhteita, erilaisten ihmisten kanssa. Ystävien pikkulapsivaihe tosiaan kestää vain vähän aikaa. Tilanteet muuttuu, joten yksinäisyys voi olla elämäntilanteesta johtuvaa, mutta siihen voi varautua siten, että on monenlaisia, läheisiä ja tärkeitä suhteita (perhe, sukulaiset, ystävät, kumppanit, työkaverit, naapurit, jne. jne.).

Juu, no mulla tosiaan on näitä monenlaisia ihmissuhteita. Sille en voi kuitenkaan mitään, jos pariskuntaihmiset rakentavat oman elämänsä pääasiassa vain sen perheensä varaan, eikä sinne muita mahdu.

Tämä on kyllä jännä kuvio, että miten on niin "ahdasta". Suurin osa omista ystävistäni on lapsiperheellisiä, minä itse vela ja perhemuotomme ei ole koskaan häirinnyt ystävyyttämme, ehkä olemme sitten pohjimmiltaa samanlaisia eli elämässä monia juttuja, ei vain lapsiperhe-elämä.

Sama juttu. Mun muutama ystävä on aikoinaan mennyt naimisiin ja tehnyt lapsia, mutta se ei mitenkään häirinnyt meidän ystävyyttä. Ei nyt tietenkään entiseen malliin biletetty baareissa, mutta usein nähtiin. Parhaille ystäville olen ollut lapsenvahtina paljon. Nyt lapset on aikuisia ja ystävyys jatkuu edelleen. Korona-aikaan ei ole juurikaan tavattu, mutta yhteyttä pidetään. Parhaan ystävän kanssa tavattiin kesällä terassilla. Mullakin nykyään on mies, lapsia en koskaan halunnut. Erilaiset perhemallit ei ole häirinnyt yhtään, ihan samalla tavalla olen mahtunut rippi-, yo-, ym juhliin kuin vaikka grillibileisiin/mökille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstan vakioprovoaja taas vauhdissa.

Eiks palstan vakioprovoaja ole se, joka tulee jokaiseen keskusteluun sanomaan "Palstan vakioprovoaja taas vauhdissa"?

No en minä ainakaan ole. Tämän aloittajaprovoilijan kyllä tunnistaa

1) kirjoitustyylistä

2) Ap-kirjainten sijoittelusta aina samalla tavalla ja AINA ne ovat mukana

3) katoamisesta jossain vaiheessa.