Tajusin just, että mähän tulen viettämään joulun yksin tänä vuonna

Minä vietän aika usein jouluni äitini kanssa. Tosin hänkään ei välttämättä ole kotona kaikkena päivinä ja voi olla töissäkin, mutta sinne tulee silti mentyä. Aiemmin isovanhemmat kävivät myös, mutta nyt he ovat jo kuolleet. Isälläni on myös sellainen työ ettei voi välttämättä olla jouluna kotona, mutta käyn siellä sitten myöhemmin. Mietin silti usein sitä, että jos tilanne ei muutu niin sitten vietän varmaan jatkossa monia jouluja yksin. Vanhemmat vanhenevat ja suku on etäinen ja sukulaisia nähdään todella harvoin ja en sillä tavalla ole koskaan voinut ajatella heidän olevan minulle läheisiä. Samalla ei ole muita läheisiä tai ystäviä. Mietin itse myös usein matkustamista jouluksi johonkin. Ihan Lappikin voisi jo vähän auttaa sekä jäisi muistoja sieltä, kun muutenkin tykkään olla paljon ulkona. Näin ihan tavallinen ulkoilu ja jokin ruokailu siellä tai muu ohjelma riittäisi ja saisi vähän tavallisesta poikkeavan hetken uusissa maisemissa. Sellainen piristäisi varmasti jonkin verran. Ei minulla silti ole oikein rahaa tähän ja nyt on tietenkin niitä rajoituksiakin.

Eniten silti varmaan kaipaan sitä, että voisi jakaa jonkun hetken toisen kanssa. Juhlien aikoihin tämä korostuu vielä enemmän. Jos alkaa ajatella jonkun toisen elämää ja sitä miten he viettävät jouluja niin kokee sellainen erilaisuuden ja vähän häpeänkin tunteen, kun itsellä menee ne päivät vähän toisin. Parempi olla miettimättä liikaa ja yritän löytää niitä kivoja asioita niillä mahdollisuuksilla mitä minulla on. En kaipaa mitään ihmeellistä, mutta jokin tavallisesti poikkeava hetki olisi ihan toivottua vaihtelua. Sen vuoksi juhlapäivien toivoisi eroavan arjesta jotenkin ja jäisi enemmän niitä muistoja. Täytyy myös muistaa se, että yksinäisyys voi olla ihan kiva asia, mutta jos se on se tyypillinen tilanne, että olet aina yksin niin silloin on minusta ihan selvä asia, että jotkut kaipaavat muutosta.

 Mieleen jäi kun joskus jossain vanhassa ketjussa joku pohti sitä, että kukaan sinkku ei varmaan ilahtuisi ajatuksesta mennä viettämään joulua lapsiperheessä kun on rauhatonta yms, mutta minulle taas sellainenkin voisi olla vaan kiva kokemus ja en todellakaan näe sitäkään ajatusta ikävänä. Se on aina niin omakohtainen asia miten jokainen eri jutut kokee. Ymmärrän kyllä sen, että moni varmaan tahtoo viettää perheensä kanssa joulun ja jos ei ole niin läheinen ihminen niin ei ehkä voisi tuppaantua kenenkään luokse.

Jollakin tasolla tykkään olla yksinkin, mutta jotkut päivät vaikeita ja kuitenkin toivoo seuraakin. Parisuhteesta varmaan moni haaveilee, mutta aika kaukainen asia se on minulle. Itse olen aika nuori, mutta aika surullinen ajatus jos olen vielä vuosienkin päästä tässä tilanteessa, kun nytkin on jo välillä vaikeaa. Minunkin koirani kuoli myös ja ensimmäinen joulu ilman sitä ja tämä tuo oman surunsa. Vaikea vuosi ollut monin tavoin. Pahoittelut pitkästä viestistä, kun tulee kirjoitettua liiankin paljon.

Siis jeezuz, täällä haikaillaan lapsuuden lautapelijouluja sisarusten kanssa ja surkutellaan kun vanhemmat vanhenee eikä jaksa taikoa enää joulukinkkua tuvan pöytään, eikä tajuta, että ömm se oli PERHE joka sen lapsuuden joulutunnelman toi!! Se oli teidän vanhempien tekemän pariutumis- ja lisääntymispäätöksen seurausta.

Et yhyy haluan samaa ihanaa mitä sain lapsena mut en oo valmis tekemään ite sitä kakkaduunia, mitä perhe-elämä arjessa on. Huokaus sanon ma, kamala, kamnottava, itsekeskeinen sukupolvi täällä märisee

Tässä on ristiriita. Ap on kokenut kieltämättä traagisia asioita. Silti hän kuitenkin puhuu ihan kuin olisi tyytyväinen siihen että on nyt sinkku ja yksin. Mitäpä jos myöntäisi niille sukulaisille että nyt sattuu ja on turvaton olo yksin, miksi ette kutsuneet minua vaikka olen tosi herkillä että oli syöpä ja mies jätti jne. Jos eivät halua koronan takia pyytää mukaan niin saisi ainakin muuta henkistä tukea, mitä selkeästi kaipaat. Tai sitten koittaa viettää sen kivan oman joulun.

AP ei tunnu haluavan vastata ihan varteen otettaviin kysymyksiin esimerkiksi vastavuoroisuudesta. Onko AP kutsunut sisaruksiaan perheineen vaikka joulukahville ikinä tai joulun viettoon muuten? Ja osallistuuko muutenkaan mitenkään joulun järjestämiseen? Jos muiden kustannuksella haluaa viettää joulua seurassa niin seurakunnillahan on näitä ja hyväntekeväisyysjärjestöillä. Ei se joulun järjestäminen perheelle ja sukulaisille mitenkään ilmaista ja vaivatonta ole.

Sitten vielä aattona pitäis olla seuraneitinä ja palvelijana...Aika paljon AP pyytää sisaruksiltaan. Vanhemmat on hieman eri asia mutta sisarukset eivät mitenkään automaattisesti ole vastuussa sinkku-sisaruksen kestittämisestä juhlapyhinä. 

Mitä opin terapiassa: jos tarvitset apua tai koet olevasi yksinäinen, sanoita se erityisesti heille, joilta toivot saavasi tukea. Se, että hiljaisesti sisällään kasvattaa pahan olon möykkyä ja katkeroituu siitä, etteivät läheiset tarjoa tukeaan ja apuaan, on kuitenkin moninkertaisesti pahempi, kuin se epäoikeudenmukaisuuden kokemus, mitä joutuu tuntemaan kun pyytää apua.

Ja yleensä rakkaimmatkin tajuaa vasta ääneen sanomisesta, et nyt toi ei pärjää. Liian usein me esitetään liian vahvoja ulospäin, tajuamatta asiaa edes itse.

Vierailija kirjoitti:

AP ei tunnu haluavan vastata ihan varteen otettaviin kysymyksiin esimerkiksi vastavuoroisuudesta. Onko AP kutsunut sisaruksiaan perheineen vaikka joulukahville ikinä tai joulun viettoon muuten? Ja osallistuuko muutenkaan mitenkään joulun järjestämiseen? Jos muiden kustannuksella haluaa viettää joulua seurassa niin seurakunnillahan on näitä ja hyväntekeväisyysjärjestöillä. Ei se joulun järjestäminen perheelle ja sukulaisille mitenkään ilmaista ja vaivatonta ole.

Sitten vielä aattona pitäis olla seuraneitinä ja palvelijana...Aika paljon AP pyytää sisaruksiltaan. Vanhemmat on hieman eri asia mutta sisarukset eivät mitenkään automaattisesti ole vastuussa sinkku-sisaruksen kestittämisestä juhlapyhinä. 

Ap on tästä kaikesta kyllä jo  kertonut, mutta sinä et kaiketi ole jaksanut lukea.....

Mun yks ystävä on samanlainen kuin ap: omien tragedioidensa vääristämä, joka odottaa että hänen kärsimyksensä ja yksinäisyytensä on jotenkin painavampaa kuin toisten.

On aivan käsittämätöntä, että ap odottaa sisarustensa ottavan vanhempien roolin, ja kestitsevän ap:ta kuin lapsuudessa konsanaan.

Mitä jos ne sisarukset on ihan puhki tän poikkeusvuoden päätteeks ja haluaa vaan vetää joulun minimillä, leväten ja koronan leviämistä estäen kuten kuuluukin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin harvoin yksinäiset kutsuvat itse luokseen ihmisiä? Yksinäisiä, ystäviään, muita läheisiään?

He ovat surullisia, ettei muut kutsu luokseen, mutta eivät itsekään kutsu. Edes kahville joulunpyhinä.

No kun ne läheiset viettää joulun yms juhlapyhät oman puolisonsa/perheensä kanssa, niin ei ne tule kylään vaikka kutsuisikin. Ei yksinäisillä ole mitään yksinäisten kerhoa, mistä kutsua kylään ihmisiä.

Itse olin aikanaan sinkku pitempään (en omasta tahdostani), pääasiassa ihan viihdyinkin yksin. Mutta kun kaikki kaverit ja sisarukset oli parisuhteessa tuolloin, niin kyllähän sitä juhlapyhinä sai sitten olla aikalailla itsekseen. Harva edes hoksaa kysyä, että mitä suunnitelmia sillä sinkulla on. Eivät vaan tule ajatelleeksi, että joku joutuu olemaan yksin.

Kirjoitinpas vähän epäselvästi: siis vaikka itse sinkkuna kyselee suunnitelmista, niin harva pariskunta kyselee sinkulta.

Esim. uudenvuoden tai juhannuksen viettäminen: itse sinkkuna kyselet hyvissä ajoin, että oisko kehitetty jotain kivaa porukalla. Pariskuntien vakiovastaus: en tiiä vielä, katotaan lähempänä. Mutta ikinä ei sitten kuulu enää mitään aikanaan eikä sitä sinkkuna halua tietenkään tuppautua kenenkään seuraan väkisin :D Sitten tyyliin edellisenä päivänä ihmetellään, kun ei mitään erityistä tullutkaan suunniteltua (taaskaan) uudeksivuodeksi. Kun oishan se ollu kiva jos vaikka bileet tai jotain!

Eli ei tosiaan ole sinkusta itsestään aina kiinni se yksinäisyys.

Mikset ihan vaan ilmoita, että tervetuloa tänne juhannuksena klo 17? Itse ainakin aloin toimia näin, ja kummasti sitä porukkaa edellisenä iltana alkoi ilmaantua ja kyselyitä ruokajutuista. Valtaosa kyllä tykkää viettää noita juhlia isommalla porukalla.

Joskus tuli tehtyä noinkin, vaikka se kaksio ei mikään ideaali paikka ollutkaan isommalle porukalle. Mutta jossain vaiheessa sitä ei vaan halua olla enää se varavaihtoehto muille eli jos ei parempaa keksitä, niin sitten voi tulla. Ilmoitetaan sitten jos muistetaan, että ollaanko tulossa vai ei. Ja oishan se kiva muutenkin järkätä keppalot ihan kunnolla eli ei kiireellä kauppaan edellisenä iltana. Itse siis tykkään siitä tarjoiluiden laittamisesta yms.

Välillä sitä ois myös kiva päästä sieltä kaksiosta jonnekin muualle. Vaihtelua kait sitä ihminen kaipaa myös. Ja sitä, että joku vastavuoroisesti kutsuu käymään.

Ehkä tää menee siinä ohi aiheen, että enemmän tää on jopa käytöstapojen puutetta eikä se välttämättä riipu siitä, onko sinkku vai ei. Tuntuu vaan olevan jotenkin aika yleistä, että ei mitään pystytä hyvissä ajoin sopimaan nykypäivänä :D

En ole kokenut tätä joulun osalta, mutta muuten kyllä, jos kysyy esim. viikonloppusuunnitelmia niin "ei me vielä tiedetä", sovitaan että ehkä nähdään, jos nähdään ja mullekkin tullut just tuollainen olo, että olen varavaihtoehto, jos ei jotain jännempää ilmaannu. Kyllä on loukattu olo jos ei KOSKAAN voida ihan hyvissä ajoin sopia että tehdään yhdessä jotakin, kyllä minä ymmärrän, että homma voi peruuntua jos vaikka lapsi sairastuu tai joku muu perheestä tms. ei sen takia tarvitse pimittää sitä lupailuaan (yhtä hyvin voin minäkin sairastua ja homma peruuntua, se on elämää).

Sikäli siis ymmärrän, ikävän kuuloista, jos joillekkin sattuu tuota JOULUN kohdalla, joka kuitenkin on monelle merkityksellinen perhejuhla.

Apua, minä en koskaan suunnitele etukäteen viikonloppua😁. En suunnitellut sinkkunakaan.

Ei se ole merkinnyt, että kysyjä olisi varavaihtoehto. En vain yleensä suunnittele kovin tarkkaan vapaapäiviä.

Esim. sinkkuna oli viikonloppuvapaa. En ikinä suunnitellut mitään. Saatoin olla kotona, mutta jos joku soitti illalla, että lähdetkö baariin, saatoin lähteä. Mutta saatoin olla lähtemättä. En minä mitään viikonloppustruktuuria itselleni tehnyt, enkä tee edelleen

Niin, silti sillä kysyjällä saattoi olla se olo, että oli vain varavaihtoehto. Etenkin jos kaikilta tutuilta saa vaan sen vastauksen, että "kattellaan" ja sitten jälkikäteen kuulee, että muilla mennyt viikonloppu bilettäessä tms.

Toki on ok olla suunnittelematta omaa vapaa-aikaa, osa taas suunnittelee tarkkaan ja pitkälle ennakkoon. Ihmiset on erilaisia. Mutta teki miten tahansa, niin siinä voi huomaamattaan tehdä toiselle pahan mielen, jos ei ikinä pysähdy miettimään asiaa toisen kannalta.

Olet varmaan oikeassa. Minä vain olen käsittänyt, että kysynys, onko suunnitelmua tarkoittaa juuri sitä. Kun vastaan, että ei, niin vastaan, kuten on.

En ole tajunnut, että tuollainen kysymys tarkoittaakin, että pitää tehdä suunnitelmua viikonlopulsi ja niitö ei saa muuttaa, ettei kukaan loukkaannu.

Eli jos joku kysyy, onko kesälomalle suunnitelmia, vastaan edelleen, että ei. Koska en ole suunnitellut mitään. Kuten en ensi viikonlopullekkaan.

Eri asia, jos joku kysyy, että lähdetkö mun kans jonnekkin viikonloppuna,voin vastata että lähden tai en lähde.

Mutta kysymys suunnitelmista on ihan turha. Ei niitä suunnitelmia yleensä ole. Aamulla kun herään, en suunnittele tarkkaan, mitä teen. Saatan extempore lähteä miehen kanssa vaikka metsään makkaranpaistoon

Yksinasuvat uupuvat sosiaalisten kontaktien puutteeseen ja on vaikea nähdä, mitä iloa on saada jouluna katsoa Netflixiä ja lukea pyjamassa, kun se on ollut arkea koko vuoden. Itsekin olen aiempina vuosina haaveillut skippaavani sukujoulun. Nyt introverttina tapauksenakin on myönnettävä, että olisi ollut hyvä saada vaihtelua. Minulla on vielä lomaa koko joulun ja uudenvuoden väli.

Perheellisille vuosi on ollut toisella tavalla tosi raskas. Lepoa tarvitsee varmasti moni, ei ole helppoa lasten kanssa ensin kevään tilanteessa ja nytkään, kun harrastukset ovat tauolla. Jos on vähänkään jotain parisuhdeongelmia, 24/7 yhdessäolo ei luultavasti asiaa auta. Jouluidyllin loihtiminen vieraille, ja sitä se sisarus on ainakin kälylle tai langolle, voi olla ajatuksena ylivoimaisen uuvuttava. Vaikka vieras osallistuisikin, ja monelle reippaasti kaapeille menevä ja aktiivinen vieras on vielä työläämpi kuin sohvalla passausta odottava.

Vierailija kirjoitti:

Minä vietän aika usein jouluni äitini kanssa. Tosin hänkään ei välttämättä ole kotona kaikkena päivinä ja voi olla töissäkin, mutta sinne tulee silti mentyä. Aiemmin isovanhemmat kävivät myös, mutta nyt he ovat jo kuolleet. Isälläni on myös sellainen työ ettei voi välttämättä olla jouluna kotona, mutta käyn siellä sitten myöhemmin. Mietin silti usein sitä, että jos tilanne ei muutu niin sitten vietän varmaan jatkossa monia jouluja yksin. Vanhemmat vanhenevat ja suku on etäinen ja sukulaisia nähdään todella harvoin ja en sillä tavalla ole koskaan voinut ajatella heidän olevan minulle läheisiä. Samalla ei ole muita läheisiä tai ystäviä. Mietin itse myös usein matkustamista jouluksi johonkin. Ihan Lappikin voisi jo vähän auttaa sekä jäisi muistoja sieltä, kun muutenkin tykkään olla paljon ulkona. Näin ihan tavallinen ulkoilu ja jokin ruokailu siellä tai muu ohjelma riittäisi ja saisi vähän tavallisesta poikkeavan hetken uusissa maisemissa. Sellainen piristäisi varmasti jonkin verran. Ei minulla silti ole oikein rahaa tähän ja nyt on tietenkin niitä rajoituksiakin.

Eniten silti varmaan kaipaan sitä, että voisi jakaa jonkun hetken toisen kanssa. Juhlien aikoihin tämä korostuu vielä enemmän. Jos alkaa ajatella jonkun toisen elämää ja sitä miten he viettävät jouluja niin kokee sellainen erilaisuuden ja vähän häpeänkin tunteen, kun itsellä menee ne päivät vähän toisin. Parempi olla miettimättä liikaa ja yritän löytää niitä kivoja asioita niillä mahdollisuuksilla mitä minulla on. En kaipaa mitään ihmeellistä, mutta jokin tavallisesti poikkeava hetki olisi ihan toivottua vaihtelua. Sen vuoksi juhlapäivien toivoisi eroavan arjesta jotenkin ja jäisi enemmän niitä muistoja. Täytyy myös muistaa se, että yksinäisyys voi olla ihan kiva asia, mutta jos se on se tyypillinen tilanne, että olet aina yksin niin silloin on minusta ihan selvä asia, että jotkut kaipaavat muutosta.

 Mieleen jäi kun joskus jossain vanhassa ketjussa joku pohti sitä, että kukaan sinkku ei varmaan ilahtuisi ajatuksesta mennä viettämään joulua lapsiperheessä kun on rauhatonta yms, mutta minulle taas sellainenkin voisi olla vaan kiva kokemus ja en todellakaan näe sitäkään ajatusta ikävänä. Se on aina niin omakohtainen asia miten jokainen eri jutut kokee. Ymmärrän kyllä sen, että moni varmaan tahtoo viettää perheensä kanssa joulun ja jos ei ole niin läheinen ihminen niin ei ehkä voisi tuppaantua kenenkään luokse.

Jollakin tasolla tykkään olla yksinkin, mutta jotkut päivät vaikeita ja kuitenkin toivoo seuraakin. Parisuhteesta varmaan moni haaveilee, mutta aika kaukainen asia se on minulle. Itse olen aika nuori, mutta aika surullinen ajatus jos olen vielä vuosienkin päästä tässä tilanteessa, kun nytkin on jo välillä vaikeaa. Minunkin koirani kuoli myös ja ensimmäinen joulu ilman sitä ja tämä tuo oman surunsa. Vaikea vuosi ollut monin tavoin. Pahoittelut pitkästä viestistä, kun tulee kirjoitettua liiankin paljon.

Mä olen joskus siinä uhriutumis/vellomis skenessäni murehtinut juurikin sitä, että eihän mulla kerry edes mitään muistoja. Koko elämä vaan sitä samaa istumista ja tyhjyyteen tuijottamista. Kuitenkin on mahdollista hankkia muistoja yksinkin, esimerkiksi tuo mökki Lapissa on hyvä idea viettää joulu. Myös lemmikit luovat muistoja. Yksinäinen lamaantuu liian helposti. Moni sanookin ettei tuu lähdettyä mihinkään kun aina pitää lähteä yksin. Sorrun siihen itsekin edelleen, mutta olen edes vähän saanut aikaiseksi tehdä jotain. Esimerkiksi tällä hetkellä mulla on kivat muistot siitä kun kävin syksyllä sienimetsällä ja tällä kertaa en mennytkään niihin samoihin paikkoihin mihin meen aina. Menin ihan uusiin metsiin ja löysin ihania metsäpolkuja ja hyviä sieniapajia.

Mulla on ollut sellaisiakin vuosia, että en ole jaksanut käydä sienessä ollenkaan ja se kyllä ottaa päähän sitten talvella, kun silloin se on jo myöhäistä.

Eli älkää lamaantuko! Lähtekää liikkeelle, tehkää asioita, vaikkakin yksin.

Minulla on elämä vain mennyt niin, että olen yksin. En silloin jaksa mistään joulustakaan kiinnostua, en melkein edes huomaa sitä. Vanhemmiten kaikki sentimentaalisuus on muutenkin kutistunut minimiin. Nuorena oli iso liuta ihmisiä, jotka välittivät, nyt he ovat kuolleet. Se oli silloin, nyt on nyt, ja hyvä näinkin. Ihan sama, mitä minulle tuntemattomat ihmiset tekevät tai ajattelevat, minä elän omaa elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Jännä tosiaan, miten kaikki tarjoaa ratkaisuksi sitä, että pitää hommata itselleen se puoliso ja lapsia. Ja sitten voidaan kaikki kökkiä omissa tuvissamme omien perheidemme kanssa. Ei yksinäisyys sillä tavalla maailmasta poistu. Ehkä kannattaisi ennemmin miettiä, miksi kaikki ovat Suomessa niin jumittuneita siihen ajatukseen, että ollaan vaan sen oman ydinperheen kanssa. Eihän se ole ollenkaan normaalia.

Kyllähän sen oman perheen kanssa oleminen on juurikin erittäin normaalia. Jos sinkkuna haluaa elää niin silloin saa sen koko paketin mikä siihen kuuluu. Jos ei viihdy yksin niin lapsettomuus ja sinkkuus on huono valinta. Yksinäisten joulujen lisäksi luvassa on nimittäin todennäköinen yksinäinen vanhuus. Ainahan se ei tietty ole oma valinta. No, maailma ei ole reilu.

Vierailija kirjoitti:

Yksinasuvat uupuvat sosiaalisten kontaktien puutteeseen ja on vaikea nähdä, mitä iloa on saada jouluna katsoa Netflixiä ja lukea pyjamassa, kun se on ollut arkea koko vuoden. Itsekin olen aiempina vuosina haaveillut skippaavani sukujoulun. Nyt introverttina tapauksenakin on myönnettävä, että olisi ollut hyvä saada vaihtelua. Minulla on vielä lomaa koko joulun ja uudenvuoden väli.

Perheellisille vuosi on ollut toisella tavalla tosi raskas. Lepoa tarvitsee varmasti moni, ei ole helppoa lasten kanssa ensin kevään tilanteessa ja nytkään, kun harrastukset ovat tauolla. Jos on vähänkään jotain parisuhdeongelmia, 24/7 yhdessäolo ei luultavasti asiaa auta. Jouluidyllin loihtiminen vieraille, ja sitä se sisarus on ainakin kälylle tai langolle, voi olla ajatuksena ylivoimaisen uuvuttava. Vaikka vieras osallistuisikin, ja monelle reippaasti kaapeille menevä ja aktiivinen vieras on vielä työläämpi kuin sohvalla passausta odottava.

Tämä oli hyvä teksti! Minä en todellakaan jaksa emännöidä edes veljeäni, vaikka meiltä kuoli yhteinen isä koronaan tänä keväänä.

En siis oikeasti vaan jaksa näissä poikkeusoloissa, kun parisuhde vetelee viimeisiä, rahat on loppu, töitä ei horisontissa ja lapsien menojen ja koulun ja päiväkodin kanssa koko ajan kauhea säätö, ja seinät kaatuu päälle. Haluaisin jouluksi hotelliin, mutta muu perhe ei suostu. Minusta olisi parempi, että yksinasuva, hyvinpalkattu ja vähemmän kuormittunut veljeni fiksaisi joulun meille, kuin toisinpäin!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vietän aika usein jouluni äitini kanssa. Tosin hänkään ei välttämättä ole kotona kaikkena päivinä ja voi olla töissäkin, mutta sinne tulee silti mentyä. Aiemmin isovanhemmat kävivät myös, mutta nyt he ovat jo kuolleet. Isälläni on myös sellainen työ ettei voi välttämättä olla jouluna kotona, mutta käyn siellä sitten myöhemmin. Mietin silti usein sitä, että jos tilanne ei muutu niin sitten vietän varmaan jatkossa monia jouluja yksin. Vanhemmat vanhenevat ja suku on etäinen ja sukulaisia nähdään todella harvoin ja en sillä tavalla ole koskaan voinut ajatella heidän olevan minulle läheisiä. Samalla ei ole muita läheisiä tai ystäviä. Mietin itse myös usein matkustamista jouluksi johonkin. Ihan Lappikin voisi jo vähän auttaa sekä jäisi muistoja sieltä, kun muutenkin tykkään olla paljon ulkona. Näin ihan tavallinen ulkoilu ja jokin ruokailu siellä tai muu ohjelma riittäisi ja saisi vähän tavallisesta poikkeavan hetken uusissa maisemissa. Sellainen piristäisi varmasti jonkin verran. Ei minulla silti ole oikein rahaa tähän ja nyt on tietenkin niitä rajoituksiakin.

Eniten silti varmaan kaipaan sitä, että voisi jakaa jonkun hetken toisen kanssa. Juhlien aikoihin tämä korostuu vielä enemmän. Jos alkaa ajatella jonkun toisen elämää ja sitä miten he viettävät jouluja niin kokee sellainen erilaisuuden ja vähän häpeänkin tunteen, kun itsellä menee ne päivät vähän toisin. Parempi olla miettimättä liikaa ja yritän löytää niitä kivoja asioita niillä mahdollisuuksilla mitä minulla on. En kaipaa mitään ihmeellistä, mutta jokin tavallisesti poikkeava hetki olisi ihan toivottua vaihtelua. Sen vuoksi juhlapäivien toivoisi eroavan arjesta jotenkin ja jäisi enemmän niitä muistoja. Täytyy myös muistaa se, että yksinäisyys voi olla ihan kiva asia, mutta jos se on se tyypillinen tilanne, että olet aina yksin niin silloin on minusta ihan selvä asia, että jotkut kaipaavat muutosta.

 Mieleen jäi kun joskus jossain vanhassa ketjussa joku pohti sitä, että kukaan sinkku ei varmaan ilahtuisi ajatuksesta mennä viettämään joulua lapsiperheessä kun on rauhatonta yms, mutta minulle taas sellainenkin voisi olla vaan kiva kokemus ja en todellakaan näe sitäkään ajatusta ikävänä. Se on aina niin omakohtainen asia miten jokainen eri jutut kokee. Ymmärrän kyllä sen, että moni varmaan tahtoo viettää perheensä kanssa joulun ja jos ei ole niin läheinen ihminen niin ei ehkä voisi tuppaantua kenenkään luokse.

Jollakin tasolla tykkään olla yksinkin, mutta jotkut päivät vaikeita ja kuitenkin toivoo seuraakin. Parisuhteesta varmaan moni haaveilee, mutta aika kaukainen asia se on minulle. Itse olen aika nuori, mutta aika surullinen ajatus jos olen vielä vuosienkin päästä tässä tilanteessa, kun nytkin on jo välillä vaikeaa. Minunkin koirani kuoli myös ja ensimmäinen joulu ilman sitä ja tämä tuo oman surunsa. Vaikea vuosi ollut monin tavoin. Pahoittelut pitkästä viestistä, kun tulee kirjoitettua liiankin paljon.

Mä olen joskus siinä uhriutumis/vellomis skenessäni murehtinut juurikin sitä, että eihän mulla kerry edes mitään muistoja. Koko elämä vaan sitä samaa istumista ja tyhjyyteen tuijottamista. Kuitenkin on mahdollista hankkia muistoja yksinkin, esimerkiksi tuo mökki Lapissa on hyvä idea viettää joulu. Myös lemmikit luovat muistoja. Yksinäinen lamaantuu liian helposti. Moni sanookin ettei tuu lähdettyä mihinkään kun aina pitää lähteä yksin. Sorrun siihen itsekin edelleen, mutta olen edes vähän saanut aikaiseksi tehdä jotain. Esimerkiksi tällä hetkellä mulla on kivat muistot siitä kun kävin syksyllä sienimetsällä ja tällä kertaa en mennytkään niihin samoihin paikkoihin mihin meen aina. Menin ihan uusiin metsiin ja löysin ihania metsäpolkuja ja hyviä sieniapajia.

Mulla on ollut sellaisiakin vuosia, että en ole jaksanut käydä sienessä ollenkaan ja se kyllä ottaa päähän sitten talvella, kun silloin se on jo myöhäistä.

Eli älkää lamaantuko! Lähtekää liikkeelle, tehkää asioita, vaikkakin yksin.

Ymmärrän todellakin sen mitä tarkoitat. En minäkään silti mikään uhri halua olla ja en koskaan valittaisi kenellekään kasvokkain näitä juttuja. Täällä on vaan hyvä välillä purkaa asioita. Se siinä yksinäisyydessä on silti varmasti pahinta, että ei ole koskaan ketään toista mukaan. Itsekin tykkään tehdä silti kaikkia asioita, mutta joskus olisi kiva jakaa ne hetket jonkun kanssa. Sitten jos elämässä muuten huonoja aikoja ja on vielä tavallista väsyneempi niin nämä ikävät ajatukset vaan korostuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinasuvat uupuvat sosiaalisten kontaktien puutteeseen ja on vaikea nähdä, mitä iloa on saada jouluna katsoa Netflixiä ja lukea pyjamassa, kun se on ollut arkea koko vuoden. Itsekin olen aiempina vuosina haaveillut skippaavani sukujoulun. Nyt introverttina tapauksenakin on myönnettävä, että olisi ollut hyvä saada vaihtelua. Minulla on vielä lomaa koko joulun ja uudenvuoden väli.

Perheellisille vuosi on ollut toisella tavalla tosi raskas. Lepoa tarvitsee varmasti moni, ei ole helppoa lasten kanssa ensin kevään tilanteessa ja nytkään, kun harrastukset ovat tauolla. Jos on vähänkään jotain parisuhdeongelmia, 24/7 yhdessäolo ei luultavasti asiaa auta. Jouluidyllin loihtiminen vieraille, ja sitä se sisarus on ainakin kälylle tai langolle, voi olla ajatuksena ylivoimaisen uuvuttava. Vaikka vieras osallistuisikin, ja monelle reippaasti kaapeille menevä ja aktiivinen vieras on vielä työläämpi kuin sohvalla passausta odottava.

Tämä oli hyvä teksti! Minä en todellakaan jaksa emännöidä edes veljeäni, vaikka meiltä kuoli yhteinen isä koronaan tänä keväänä.

En siis oikeasti vaan jaksa näissä poikkeusoloissa, kun parisuhde vetelee viimeisiä, rahat on loppu, töitä ei horisontissa ja lapsien menojen ja koulun ja päiväkodin kanssa koko ajan kauhea säätö, ja seinät kaatuu päälle. Haluaisin jouluksi hotelliin, mutta muu perhe ei suostu. Minusta olisi parempi, että yksinasuva, hyvinpalkattu ja vähemmän kuormittunut veljeni fiksaisi joulun meille, kuin toisinpäin!!!

Keskustelu on kärjistynyt sinkkujen ja perheellisten itsekkyydestä valittamiseen juuri siksi, että koko tarkastelukulma tähän vuoteen on niin poikkeava. Täällä nyt väsähtäneet äidit purkavat vahingoniloaan, että itse tämän valitsit ja tätä se on loppuikäsi. Tai valistavat sormi pystyssä, että oli mun mieskin yhtenä helatorstaina töissä ja ihan rennosti pystyi silti viettämään koti-iltaa sohvalla.

Toisella puolella sitten taas ei ymmärretä sitä, että joku perheetön sukulainen on yksi stressin aihe lisää loputtomaan listaan. Ei voi tosiaan aikuisena odottaa jonkun toisen järjestävän perhejoulun ja että muitakin sukulaisia on pariskunnalla, joulunvietto on joka vuosi lukemattomien kompromissien tulos. Tänä vuonna ei ehkä enää jaksaa joustaa ja luopua.

Muutama vuosi takaperin sain viettää joulun yksin mökillä.

Aah mitä juhlaa se olikaan! Vein ruuat mennessäni ja kinkun paistoin, laitoin joulusaunan, kuusen ja kaikki muut ihanat traditiot. Koira oli seurana, mutta muuten oli niin leppoisaa viikon verran.

Paras joulu ikinä!

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan jos valitsee tietoisesti sinkkuelämän, niin on vähän outoa valittaa siitä että ettei juhlapyhät ole _perhejuhlia_.

No on siinäkin logiikkaa. Tottakai vaikka äiskän ja iskän kaikki kymmenen sinkkulasta voivat kokoontua viettämään perhejoulua vanhempiensa kanssa, ja siihen pari serkkua, tätiä ja mukulaa päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin harvoin yksinäiset kutsuvat itse luokseen ihmisiä? Yksinäisiä, ystäviään, muita läheisiään?

He ovat surullisia, ettei muut kutsu luokseen, mutta eivät itsekään kutsu. Edes kahville joulunpyhinä.

No kun ne läheiset viettää joulun yms juhlapyhät oman puolisonsa/perheensä kanssa, niin ei ne tule kylään vaikka kutsuisikin. Ei yksinäisillä ole mitään yksinäisten kerhoa, mistä kutsua kylään ihmisiä.

Itse olin aikanaan sinkku pitempään (en omasta tahdostani), pääasiassa ihan viihdyinkin yksin. Mutta kun kaikki kaverit ja sisarukset oli parisuhteessa tuolloin, niin kyllähän sitä juhlapyhinä sai sitten olla aikalailla itsekseen. Harva edes hoksaa kysyä, että mitä suunnitelmia sillä sinkulla on. Eivät vaan tule ajatelleeksi, että joku joutuu olemaan yksin.

Kirjoitinpas vähän epäselvästi: siis vaikka itse sinkkuna kyselee suunnitelmista, niin harva pariskunta kyselee sinkulta.

Esim. uudenvuoden tai juhannuksen viettäminen: itse sinkkuna kyselet hyvissä ajoin, että oisko kehitetty jotain kivaa porukalla. Pariskuntien vakiovastaus: en tiiä vielä, katotaan lähempänä. Mutta ikinä ei sitten kuulu enää mitään aikanaan eikä sitä sinkkuna halua tietenkään tuppautua kenenkään seuraan väkisin :D Sitten tyyliin edellisenä päivänä ihmetellään, kun ei mitään erityistä tullutkaan suunniteltua (taaskaan) uudeksivuodeksi. Kun oishan se ollu kiva jos vaikka bileet tai jotain!

Eli ei tosiaan ole sinkusta itsestään aina kiinni se yksinäisyys.

Mikset ihan vaan ilmoita, että tervetuloa tänne juhannuksena klo 17? Itse ainakin aloin toimia näin, ja kummasti sitä porukkaa edellisenä iltana alkoi ilmaantua ja kyselyitä ruokajutuista. Valtaosa kyllä tykkää viettää noita juhlia isommalla porukalla.

Joskus tuli tehtyä noinkin, vaikka se kaksio ei mikään ideaali paikka ollutkaan isommalle porukalle. Mutta jossain vaiheessa sitä ei vaan halua olla enää se varavaihtoehto muille eli jos ei parempaa keksitä, niin sitten voi tulla. Ilmoitetaan sitten jos muistetaan, että ollaanko tulossa vai ei. Ja oishan se kiva muutenkin järkätä keppalot ihan kunnolla eli ei kiireellä kauppaan edellisenä iltana. Itse siis tykkään siitä tarjoiluiden laittamisesta yms.

Välillä sitä ois myös kiva päästä sieltä kaksiosta jonnekin muualle. Vaihtelua kait sitä ihminen kaipaa myös. Ja sitä, että joku vastavuoroisesti kutsuu käymään.

Ehkä tää menee siinä ohi aiheen, että enemmän tää on jopa käytöstapojen puutetta eikä se välttämättä riipu siitä, onko sinkku vai ei. Tuntuu vaan olevan jotenkin aika yleistä, että ei mitään pystytä hyvissä ajoin sopimaan nykypäivänä :D

Eiköhän tuossa ongelma ole tuo kaksio, vappua ja juhannusta haluaa kuitenkin viettää pihalla grillaten ja saunoen. Kannattaa panostaa asumiseen, niin on helpompi muutenkin kutsua ihmisiä kylään ja juhlia.

Onko sulla mitään hajua, mitä asunnot esim. pääkaupunkiseudulla maksaa :D ? Ja nyt joku sanoo, että pakkoko siellä on asua, mutta monen kyllä on. Jos mä esimerkiksi haluan oman pihan, ja muutan siksi vaikka Mikkeliin pienestä stadilaiskaksiostani, niin sitten saan kyllä olla aika yksin siellä pihallani, kun tää muu läheisten porukka jää Helsinkiin.

Miks stadilaisille on aina niin vaikea uskoa että muuallakin voi asua kuin siellä sumpussa? Ei muissa isommissa kaupungeissa ole samaa nähtävissä vaan ihmiset muuttaa iloisesti siihen naapurikuntaan jos/ kun haluavat talon ja pihan? Ei tartte lähtee Mikkeliin saakka. Ja ne tutut asuu siinä lähellä, ja tulee mielellään käymään kun ei tartte istua sisällä tai baarissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vietän aika usein jouluni äitini kanssa. Tosin hänkään ei välttämättä ole kotona kaikkena päivinä ja voi olla töissäkin, mutta sinne tulee silti mentyä. Aiemmin isovanhemmat kävivät myös, mutta nyt he ovat jo kuolleet. Isälläni on myös sellainen työ ettei voi välttämättä olla jouluna kotona, mutta käyn siellä sitten myöhemmin. Mietin silti usein sitä, että jos tilanne ei muutu niin sitten vietän varmaan jatkossa monia jouluja yksin. Vanhemmat vanhenevat ja suku on etäinen ja sukulaisia nähdään todella harvoin ja en sillä tavalla ole koskaan voinut ajatella heidän olevan minulle läheisiä. Samalla ei ole muita läheisiä tai ystäviä. Mietin itse myös usein matkustamista jouluksi johonkin. Ihan Lappikin voisi jo vähän auttaa sekä jäisi muistoja sieltä, kun muutenkin tykkään olla paljon ulkona. Näin ihan tavallinen ulkoilu ja jokin ruokailu siellä tai muu ohjelma riittäisi ja saisi vähän tavallisesta poikkeavan hetken uusissa maisemissa. Sellainen piristäisi varmasti jonkin verran. Ei minulla silti ole oikein rahaa tähän ja nyt on tietenkin niitä rajoituksiakin.

Eniten silti varmaan kaipaan sitä, että voisi jakaa jonkun hetken toisen kanssa. Juhlien aikoihin tämä korostuu vielä enemmän. Jos alkaa ajatella jonkun toisen elämää ja sitä miten he viettävät jouluja niin kokee sellainen erilaisuuden ja vähän häpeänkin tunteen, kun itsellä menee ne päivät vähän toisin. Parempi olla miettimättä liikaa ja yritän löytää niitä kivoja asioita niillä mahdollisuuksilla mitä minulla on. En kaipaa mitään ihmeellistä, mutta jokin tavallisesti poikkeava hetki olisi ihan toivottua vaihtelua. Sen vuoksi juhlapäivien toivoisi eroavan arjesta jotenkin ja jäisi enemmän niitä muistoja. Täytyy myös muistaa se, että yksinäisyys voi olla ihan kiva asia, mutta jos se on se tyypillinen tilanne, että olet aina yksin niin silloin on minusta ihan selvä asia, että jotkut kaipaavat muutosta.

 Mieleen jäi kun joskus jossain vanhassa ketjussa joku pohti sitä, että kukaan sinkku ei varmaan ilahtuisi ajatuksesta mennä viettämään joulua lapsiperheessä kun on rauhatonta yms, mutta minulle taas sellainenkin voisi olla vaan kiva kokemus ja en todellakaan näe sitäkään ajatusta ikävänä. Se on aina niin omakohtainen asia miten jokainen eri jutut kokee. Ymmärrän kyllä sen, että moni varmaan tahtoo viettää perheensä kanssa joulun ja jos ei ole niin läheinen ihminen niin ei ehkä voisi tuppaantua kenenkään luokse.

Jollakin tasolla tykkään olla yksinkin, mutta jotkut päivät vaikeita ja kuitenkin toivoo seuraakin. Parisuhteesta varmaan moni haaveilee, mutta aika kaukainen asia se on minulle. Itse olen aika nuori, mutta aika surullinen ajatus jos olen vielä vuosienkin päästä tässä tilanteessa, kun nytkin on jo välillä vaikeaa. Minunkin koirani kuoli myös ja ensimmäinen joulu ilman sitä ja tämä tuo oman surunsa. Vaikea vuosi ollut monin tavoin. Pahoittelut pitkästä viestistä, kun tulee kirjoitettua liiankin paljon.

Mä olen joskus siinä uhriutumis/vellomis skenessäni murehtinut juurikin sitä, että eihän mulla kerry edes mitään muistoja. Koko elämä vaan sitä samaa istumista ja tyhjyyteen tuijottamista. Kuitenkin on mahdollista hankkia muistoja yksinkin, esimerkiksi tuo mökki Lapissa on hyvä idea viettää joulu. Myös lemmikit luovat muistoja. Yksinäinen lamaantuu liian helposti. Moni sanookin ettei tuu lähdettyä mihinkään kun aina pitää lähteä yksin. Sorrun siihen itsekin edelleen, mutta olen edes vähän saanut aikaiseksi tehdä jotain. Esimerkiksi tällä hetkellä mulla on kivat muistot siitä kun kävin syksyllä sienimetsällä ja tällä kertaa en mennytkään niihin samoihin paikkoihin mihin meen aina. Menin ihan uusiin metsiin ja löysin ihania metsäpolkuja ja hyviä sieniapajia.

Mulla on ollut sellaisiakin vuosia, että en ole jaksanut käydä sienessä ollenkaan ja se kyllä ottaa päähän sitten talvella, kun silloin se on jo myöhäistä.

Eli älkää lamaantuko! Lähtekää liikkeelle, tehkää asioita, vaikkakin yksin.

Ymmärrän todellakin sen mitä tarkoitat. En minäkään silti mikään uhri halua olla ja en koskaan valittaisi kenellekään kasvokkain näitä juttuja. Täällä on vaan hyvä välillä purkaa asioita. Se siinä yksinäisyydessä on silti varmasti pahinta, että ei ole koskaan ketään toista mukaan. Itsekin tykkään tehdä silti kaikkia asioita, mutta joskus olisi kiva jakaa ne hetket jonkun kanssa. Sitten jos elämässä muuten huonoja aikoja ja on vielä tavallista väsyneempi niin nämä ikävät ajatukset vaan korostuvat.

Miksi ilmeisesti varsinkin suomalaiset ajattelevat niin, ettei voisi tästä yksinäisyydestäkin puhua ihan kasvokkainkin? Itse taidan olla se ikävä ihminen sitten, kun jaksan purnata kaikista epäkohdista ja toivon niihin muutosta.

Olisi kai hyvä puhua tästä yksinäisyydestäkin ihan rohkeasti ja yleisestikin ja se hyväksyttäisiin, niin ehkä siihen tulisi muutostakin paremmin joskus vs se, että lähinnä palstoilla/mediassa asiasta keskustellaan ja jokunen järjestökin asiaan yrittää vaikuttaa ja auttaa yksinäisiäkin. Kunpa suomalaisetkin olisivat hiukan avoimempia siis keskustelemaan asiasta kuin asiasta ilman mahdollista häpeääkin. Kun eihän sillekään aina mitään voi, että on yksinäinen, kun siihenkin on niin monia eri syitä eikä niistä aina tarvitsisi itseäänkään syyttää.

Suomalainen kulttuuri on tällainen kylmä ja aika empatiakyvytön!