Tajusin just, että mähän tulen viettämään joulun yksin tänä vuonna

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin aloittajan asemassa olisin surullinen. Itse olen sisaruksista ainoa, jolla on puoliso, lapsia ei ole kenelläkään, ja kyllä mulle on itsestään selvää, että ainakin osa joulusta ollaan yhdessä porukalla. Ollaan vietetty monenlaisia jouluja: aatto kaksin puolison kanssa ja pyhinä kokoonnuttu molempien vanhempien ja sisarusten kanssa yhteen, aatto erillään omien lapsuudenperheiden luona, pyhät kahdestaan, molempien vanhemmat ja sisarukset olleet meillä jne.

Itselle mieluisinta on, että muut tulevat meille. Tykkään tehdä joulua, enkä voisi kuvitellakaan, että sinkkusisarukseni tai leskiäitini olisi yksin joulun, jollei itse ihan välttämättä halua. Nyt haaveilen, että äiti ja sisarukset tulisi meille ja voitaisiin viettää oikein ihana, rento joulu, kaikki jäisi yöksi ja saisin laittaa joulupäiväaamuna brunssin koko porukalle.

Tästä ketjusta heräsi itselle jopa sellainen ajatus, että jos jonkun somekanavan kautta kutsuisi jonkun yksinäisen viettämään joulua meidän kanssa. Epäilen vain, mahtaako kukaan suomalainen olla niin yksin, että rohkenisi tulla.

Tuohon sun haaveeseen kiteytyy hyvin omat toiveeni myös. Itse olen ikisinkku ja jostain syystä aina lähdetään siitä ajatuksesta, että minä matkustan johonkin joulun viettoon. Sisarukseni ovat naimisissa olevia, mutta kenelläkään ei ole lapsia. Olisi ihanaa, kun joskus kokoonnnuttaisiin mun luo, saisin laittaa joulua oikein kunnolla ja parasta just tuo, että jäädään yöksi, jutellaan ja pelataan jotain lautapelejä jne. pitkälle yöhön, nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa ja sitten vielä kunnon joulubrunssi. Mulla olisi tilaakin, mutta jostain syystä ajatus on aina se, että mä vietän joulun jossain muualla kuin omassa kodissani. En valita, ihanaa kun kutsutaan, mutta tosiaan haave olis toi, että joskus omassa kodissakin.

Tuo on kyllä niin totta, että aina sitä sinkkua/lapsetonta pompotellaan. Pidetään yhteiskunnan pohjasakkana. Kummasti sitten taas seura kelpaa, kun ystävät/sisarukset eroaa ynnä muuta.

Ja tuntuu, että jotkut ei tajua sitä, että vaikka valitsisin sinkkuuden ja lapsettomuuden (josta nauttii 95% ajasta), niin kyllä silloin sen 5% ajasta haluaa kuitenkin olla toisten ihmisten kanssa. Eli ei vapaaehtoinen sinkkuus (josta nauttii) tarkoita sitä, ettäkö ei JOSKUS tarvitsisi niitä ihmisiä ympärilleen. Ihan samalla tavalla saadaan lukea joka paikasta niiden perheellisten (anonyymeja) vuodatuksia kun ei ikinä saa olla yksin, kun Jani-Pia 3v ja mieslapsiaviomies kaipaa huomiota 24/7!

Mutta esim kyseisessä tilanteessa veljen vaimo ja siskon mies ei halua lähteä sinne sinkkusisaruksen luo jouluksi ja yöksi ja pelaamaan lautapelejä.

Vai olisiko tässä tilanteessa haluttu, että puolisot jää yksin kotiin ja sisarukset vain tulee sinkkusisaren luo yöksi jouluksi

Hoh hoijaa, keskustelu täällä on kyllä turhauttavaa, kun aina lähdetään siitä pahimmasta ajatuksesta. Mistä ihmeestä sait käsityksen, että haaveilen siitä, että VAIN sisarukseni tulisivat luokseni ja heidän puolisonsa jäisivät yksin kotiin?! Tulen vallan mainiosti toimeen sisaruksieni puolisoiden kanssa, en kai muuten viettäisi jouluja kenenkään heistä luona. 

En usko, että kukaan sisaruksistani tai heidän puolisoistaan varsinaisesti on koskaan edes ajatellut, että ei haluaisi tulla mun luo joulun viettoon. Se on vaan jotenkin itsestään selvää, että kun minä olen yksin, mä olen se, joka matkustaa. Olen joskus ehdottanut asiaa (useammin kuin kerran), mutta ei ole ottanut tulta alleen. Mitään varsianista syytä ei ole kukaan kertonut, se on vaan jotenkin automaattisesti niin. Johtunee osittain myös siitä, että olen kuopus ja vaikka oon jo kohta 50, edelleen olen sisarusteni mielestä perheen "vauva". He haluavat passata mua ja jos mennään porukalla esim. syömään, isoveli tarjoaa jne., vaikka todellisuudessa mulla on meistä paras liksa. En valita, eikä tuohon liity mitään suurempaa draamaa, salaista ahdistusta kenenkään osalta tms., näin vaan on. 

Korostan siis, että olen erittäin onnellinen siitä, että sisarukseni pitävät itsestään selvänä, että minut kutsutaan jouluksi, pääsiäiseksi ja juhannukseksi. Kai silti saan haaveilla siitä, että joskus saisin itse emännöidä.

Ymmärrän.

Mutta ehkä se on mukavuudenhalua. Yritän miettiä toiselta kantilta. Vietimme ennen lapsia jouluja miehen veljen luona, koska sinne kokoontui muutkin sisarukset.

Aina jouluisin oli olo, että olen kylässä ja odotin vain, että päästään tapanina kotiin. En tuntenut oloa kotoisaksi porukassa,missä oli miehen sisaruksia ja heidän puolisoitaan. Me puolisot olimme toisille outoja ja ainoastaan sisaruksilla keskenään oli mukava joulu. Me puolisot kaipasimme omia sukulaisia ja kotiin.

Kun tuli lapsia, kieltäydyin lähtemästä enää kylään viettämään joulua

Juurikin näin olen itsekin sen ajatellut myös eli jos itsellä on kiva koti, missä on tilaa, eikä koe rasitteena emännöidä, on ymmärrettävää, että haluaa olla kotona, eikä kylässä. Mä tulen loistavasti toimeen sisaruksieni puolisoiden kanssa, mutta siitä huolimatta koen aina olevani kylässä. Tuomalla julki haaveeni toimia emäntänä joskus, halusin herätellä ajatusta, että voisiko joku joskus kyseenalaistaa tai edes miettiä, mistä lähtee ajatus, että sinkku matkustaa kylään muiden luo, vaikka puitteet olisi kaikilla samat. 

On näitä pinttyneitä itsestään selvyyksiä esim. siitä, että sinkun on jotenkin helpompi matkustaa kuin pariskunnan vaikka tosiasiassa ainakin minulla tilanne on se, että menen ensin julkisilla juna-asemalle ja sieltä junalla sinne kyläilykaupunkiin, josta joko isäntä tai emäntä hakee mut asemalta, kun taas sisaruksillani on kaikilla autot eli voivat hypätä kotipihalla autoonsa, pakata niin monta nyssäkkää mukaan kuin tarvitsevat ja hurauttaa autolla mun pihaan. Millään muotoa, mun ei siis ole helpompi matkustaa, mutta sitkeässä se käsitys vaan istuu.

Kinkkinen juttu.

Jos panet ehdoksi, että jos haluavat viettää sinun kanssa joulun, tulisivatko sinun luo vai jäisivätkö omaan kotiinsa ja sinä viettäisit joulun yksin.

Ehkä sinun läsnäolo ei näille pareile ole kiin tärkeää, että he matkustaisivat sinun luo.

Eli se, joka kaipaa muiden seuraa, matkustaa. Ja usein se on sinkku, koska muilla on jo seuraa puolisostaan.

Näin se vain menee. Sinkku olen ollut itsekkin

Tämämn näkee muutenkin vuoden ympäri, ei vain jouluna. Pariskunnilla on seuraa toisistaan ja yhteisistä pariskunnista ja joskus sukulaisista. Omassa lähipiirissäni minä olen se sinkku, muilla on puoliso muttei lapsia. Kenelläkään ei oikein ole aikaa tavata, koska on kiire. Aina sanotaan, että tavataan, kun tulen kotiin sieltä ja täältä tai tämä ja tuo on ohi, että otan yhteyttä, kun on vapaata. Siinä sitten menee helposti puolikin vuotta lupauksen jälkeen, ettei tavata. Sen ajan ystävälläni on seuraa 24/7 puolisostaan, minä olen ollut yksin tuon 24/7. Yhden ystäväni kanssa olemme yrittäneet tavata vuoden ajan jo, ja asumme samassa kaupungissa. Ikinä ei sovi. Aina on kiire. Olemme tunteneet toisemme melkein 30 vuotta ja olemme nelikymppisiä.

Sitten, jos on aikaa nähdä, jossain vaiheessa puoliso soittelee, että mennään sinne, mennään tänne, minä ajattelin, että voitais nyt lähteä katsomaan sitä uutta sohvaa. Ja ystävä menee. Tai tulee tapaamiseen 2-3h myöhässä, koska puolison kanssa piti just nyt päästä tekemään joku tai ei pitänyt kestää kauaa, mutta puoliso sitten halusi sitä ja tätä ja menin mukana.

Yksi ystävistäni pariutui hiljattain. Nyt hänellä ei ole aikaa vastata edes FB viesteihin.

Taidan itse, jos jossain vaiheessa pariudun, tehdä samanlaisen hiljaiselon heihin.

Niin, loppupeleissä sitä on kuitenkin jokainen vastuussa itsestään ja onnestaan ja siitä mitä odottaa onnen olevan. Tämä olisi hyvä tajuta.

Minä ripustauduin vuosiksi nuoruuden ystävääni, tämä ystäväni taas hankki elämäänsä muitakin ihmisiä, vaikka olin myös hänelle se paras ystävä. Elämä kuljetti meitä sinne ja tänne, mutta ei yhdessä. Ystävälläni ei ollut ilman minua yksinäistä, koska oli ne muutkin ihmiset. Itse olin taas enimmäkseen yksinäinen, koska odotin sitä hetkeä, että ystävälläni olisi aikaa minulle opiskeluilta, töiltä, poikakaverilta, opiskeluporukan menoilta ja bileitä, sisarusten ja vanhempien tapaamiselta jne jne. Hyvin saman kuuloinen tilanne siis kuin sinulla nyt.

Sitten hoksasin itsekin käydä elämään. Tutustuin paremmin lähelläni oleviin ihmisiin ja löysin mukaan porukoihin. En surkutellut sinkkuuttani, menin ja tein asioita yksin. En odottanut muiden viihdyttävän minua. Olin vuosien varrella tullut jo aikalailla sinuiksi ajatuksen kanssa, etten löydä puolisoa enkä perusta perhettä. Sitten yhtenä kauniina kesäiltana lupauduin työkaverini seuraksi eräisiin saunaillanistujaisiin ja kas, sielläpä se tuleva puoliso odotti. Ikää oli kutakuinkin kolmekymmentä, yksinäisiä vuosia kymmenen. Tuuria pelissä.

En ole ikinä ollut katkera kenelläkään yksin vietetyistä jouluista tai muista pyhistä. Yhden ainoan kerran sain kutsun juhannuksen viettoon mökille, jossa olin ainoa sinkku. En vain koskaan kokenut, että kenelläkään olisi velvollisuus tehdä minusta onnellista tai luoda minulle sitä juhlapyhien tunnelmaa. Itse ne oli tehtävä niistä aineksista mitä oli. Ihan kaikkein vähiten halusin olla kenenkään perhejoulussa riippakivenä ja säälistä kutsuttuna.

Olen tuo jolle vastasit. Tämä menee nyt sinne ketjuun, jossa joskus puhuttiin aikuisuuden yksinäisyydestä. Siellä tuli esiin paljon sitä, että ystävystyminen aikuisena on monelle vaikeaa. Kaikilla on omat piirinsä jo, kotona odottavat lapset ja puoliso. On ruuhkavuodet ja kiire. Harrastuksissa ihmiset tulevat harrastamaan ja lähtevät sitten koteihinsa. Töissä sama juttu, samoin aikuisopistoissa ihmiset ovat siellä opiskelemassa. Jos et jostain syystä X mene tai pysty menemään siihen ns. normaaliin aikatauluun, jossa 20-30. ikävuosina sosialisoidaan ja hankitaan omat piirit, on vaikeaa enää saada niitä. Se sama asetelma kuin siinä, että moni valittelee, miten vaikeaa on nelikymppisenä löytää enää (hyvää) puolisoa, olipa etsimässä sitä ensimmäistä tai viidettä kumppania. Mitä vanhemmaksi tulee, sen enemmän tämä korostuu.

Jotkut toki onnistuvat. Hienoa, että sinulla se on onnistunut! Minä olen asunut 20-39 vuotiaana 6 eri paikkakunnalla ympäri Suomea, harrastanut monia asioita, opiskellut sekä tietysti matkustellut paljon siellä ja täällä maailmaa ristiin rastiin. Olen silti edelleen yksin enkä ole löytänyt ystäviä tai omaa piiriäni.

Ei minua haittaa olla sinkkuna. Olen ollut yksin 16 vuotta. Jos se olisi ongelma, olisin etsinyt jo seuraa ajat sitten. En ole aktiivisesti etsimässä ketään ja jos olen yksin koko lopun elämääni, se sopii minulle. Lapsia en ole halunnut koskaan.

Se ei silti tarkoita sitä, etteikö olisi mukavaa joskus istua jonkun kanssa vaikka kahville 1-2h ajaksi vaihtamaan kuulumisia, tai että olisi joku, joka pyytää mukaan vaikka leffaan. Ilman siis, että se toinen vastaa, ettei (taaskaan) ehdi tai kun puoliso on jo seurana, niin ei tartte enää lähteä leffaan jonkun toisen kanssa.

Nyt on tietysti korona-aika, joten on hyvä pitääkin väliä ihmisiin. Olen tänä vuonna tavannut jotakuta toista ihmistä 2 kertaa tammikuusta. Eli tähän mennessä olen ollut yksin ilman seuraa kaikki muut vuoden päivät.

En siis usko, että olisin kamalan kohtuuton toivoessani, että minullakin olisi sosiaalista elämää joidenkin toisten henkilöiden kanssa. Mielellään sellaisten luotettavien ja mukavien ihmisten kanssa, jotka aidosti välittävät minusta ja haluavat olla seurassani. Sitähän täällä on tarjottu sinkuilla ja yksinäisille, että menkää tuntemattomien ihmisten kanssa yhdessä syömään joulupuuroa. Menisittekö itse sen sijaan, että olisitte jonkun teille läheisen kanssa mieluummin?

Tutustuisin mielelläni sinuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut Ap yksinäisen joulun. Se oli syvältä. Muistan sinua kuka oletkin jouluna. Sytytän kynttilän sulle ja katselen taivaalle hetken silloin, ja lähetän sinulle hyvän joulun toivotuksen. Et ole yksin, olet sydämessä.

Minä aion tehdä samoin! Ihmisellä on kuitenkin perustarve tulla muiden huomaamaksi ja osaksi ryhmää. Vauvatkin kuolevat ilman ihmiskontaktia ja kosketusta.

Olet hyvä ihminen. Ole siunattu. Kaikki tarvitsemme kosketusta, juttelua jms.

Minä vietän mielelläni koronan takia joulun yksin. Muina vuosina ahdistanut ajatuskin mutta nyt ei. No,töissähän joudun olemaan aaton ja joulupäivän muutenkin mutta muuten yksin.

Vierailija kirjoitti:

Minä vietän mielelläni koronan takia joulun yksin. Muina vuosina ahdistanut ajatuskin mutta nyt ei. No,töissähän joudun olemaan aaton ja joulupäivän muutenkin mutta muuten yksin.

Sama täällä... Ei ahdista, vaan päinvastoin.

Oikein miellyttävää tehdä omanlainen joulu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin aloittajan asemassa olisin surullinen. Itse olen sisaruksista ainoa, jolla on puoliso, lapsia ei ole kenelläkään, ja kyllä mulle on itsestään selvää, että ainakin osa joulusta ollaan yhdessä porukalla. Ollaan vietetty monenlaisia jouluja: aatto kaksin puolison kanssa ja pyhinä kokoonnuttu molempien vanhempien ja sisarusten kanssa yhteen, aatto erillään omien lapsuudenperheiden luona, pyhät kahdestaan, molempien vanhemmat ja sisarukset olleet meillä jne.

Itselle mieluisinta on, että muut tulevat meille. Tykkään tehdä joulua, enkä voisi kuvitellakaan, että sinkkusisarukseni tai leskiäitini olisi yksin joulun, jollei itse ihan välttämättä halua. Nyt haaveilen, että äiti ja sisarukset tulisi meille ja voitaisiin viettää oikein ihana, rento joulu, kaikki jäisi yöksi ja saisin laittaa joulupäiväaamuna brunssin koko porukalle.

Tästä ketjusta heräsi itselle jopa sellainen ajatus, että jos jonkun somekanavan kautta kutsuisi jonkun yksinäisen viettämään joulua meidän kanssa. Epäilen vain, mahtaako kukaan suomalainen olla niin yksin, että rohkenisi tulla.

Tuohon sun haaveeseen kiteytyy hyvin omat toiveeni myös. Itse olen ikisinkku ja jostain syystä aina lähdetään siitä ajatuksesta, että minä matkustan johonkin joulun viettoon. Sisarukseni ovat naimisissa olevia, mutta kenelläkään ei ole lapsia. Olisi ihanaa, kun joskus kokoonnnuttaisiin mun luo, saisin laittaa joulua oikein kunnolla ja parasta just tuo, että jäädään yöksi, jutellaan ja pelataan jotain lautapelejä jne. pitkälle yöhön, nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa ja sitten vielä kunnon joulubrunssi. Mulla olisi tilaakin, mutta jostain syystä ajatus on aina se, että mä vietän joulun jossain muualla kuin omassa kodissani. En valita, ihanaa kun kutsutaan, mutta tosiaan haave olis toi, että joskus omassa kodissakin.

Tuo on kyllä niin totta, että aina sitä sinkkua/lapsetonta pompotellaan. Pidetään yhteiskunnan pohjasakkana. Kummasti sitten taas seura kelpaa, kun ystävät/sisarukset eroaa ynnä muuta.

Ja tuntuu, että jotkut ei tajua sitä, että vaikka valitsisin sinkkuuden ja lapsettomuuden (josta nauttii 95% ajasta), niin kyllä silloin sen 5% ajasta haluaa kuitenkin olla toisten ihmisten kanssa. Eli ei vapaaehtoinen sinkkuus (josta nauttii) tarkoita sitä, ettäkö ei JOSKUS tarvitsisi niitä ihmisiä ympärilleen. Ihan samalla tavalla saadaan lukea joka paikasta niiden perheellisten (anonyymeja) vuodatuksia kun ei ikinä saa olla yksin, kun Jani-Pia 3v ja mieslapsiaviomies kaipaa huomiota 24/7!

Mutta esim kyseisessä tilanteessa veljen vaimo ja siskon mies ei halua lähteä sinne sinkkusisaruksen luo jouluksi ja yöksi ja pelaamaan lautapelejä.

Vai olisiko tässä tilanteessa haluttu, että puolisot jää yksin kotiin ja sisarukset vain tulee sinkkusisaren luo yöksi jouluksi

Hoh hoijaa, keskustelu täällä on kyllä turhauttavaa, kun aina lähdetään siitä pahimmasta ajatuksesta. Mistä ihmeestä sait käsityksen, että haaveilen siitä, että VAIN sisarukseni tulisivat luokseni ja heidän puolisonsa jäisivät yksin kotiin?! Tulen vallan mainiosti toimeen sisaruksieni puolisoiden kanssa, en kai muuten viettäisi jouluja kenenkään heistä luona. 

En usko, että kukaan sisaruksistani tai heidän puolisoistaan varsinaisesti on koskaan edes ajatellut, että ei haluaisi tulla mun luo joulun viettoon. Se on vaan jotenkin itsestään selvää, että kun minä olen yksin, mä olen se, joka matkustaa. Olen joskus ehdottanut asiaa (useammin kuin kerran), mutta ei ole ottanut tulta alleen. Mitään varsianista syytä ei ole kukaan kertonut, se on vaan jotenkin automaattisesti niin. Johtunee osittain myös siitä, että olen kuopus ja vaikka oon jo kohta 50, edelleen olen sisarusteni mielestä perheen "vauva". He haluavat passata mua ja jos mennään porukalla esim. syömään, isoveli tarjoaa jne., vaikka todellisuudessa mulla on meistä paras liksa. En valita, eikä tuohon liity mitään suurempaa draamaa, salaista ahdistusta kenenkään osalta tms., näin vaan on. 

Korostan siis, että olen erittäin onnellinen siitä, että sisarukseni pitävät itsestään selvänä, että minut kutsutaan jouluksi, pääsiäiseksi ja juhannukseksi. Kai silti saan haaveilla siitä, että joskus saisin itse emännöidä.

Ymmärrän.

Mutta ehkä se on mukavuudenhalua. Yritän miettiä toiselta kantilta. Vietimme ennen lapsia jouluja miehen veljen luona, koska sinne kokoontui muutkin sisarukset.

Aina jouluisin oli olo, että olen kylässä ja odotin vain, että päästään tapanina kotiin. En tuntenut oloa kotoisaksi porukassa,missä oli miehen sisaruksia ja heidän puolisoitaan. Me puolisot olimme toisille outoja ja ainoastaan sisaruksilla keskenään oli mukava joulu. Me puolisot kaipasimme omia sukulaisia ja kotiin.

Kun tuli lapsia, kieltäydyin lähtemästä enää kylään viettämään joulua

Juurikin näin olen itsekin sen ajatellut myös eli jos itsellä on kiva koti, missä on tilaa, eikä koe rasitteena emännöidä, on ymmärrettävää, että haluaa olla kotona, eikä kylässä. Mä tulen loistavasti toimeen sisaruksieni puolisoiden kanssa, mutta siitä huolimatta koen aina olevani kylässä. Tuomalla julki haaveeni toimia emäntänä joskus, halusin herätellä ajatusta, että voisiko joku joskus kyseenalaistaa tai edes miettiä, mistä lähtee ajatus, että sinkku matkustaa kylään muiden luo, vaikka puitteet olisi kaikilla samat. 

On näitä pinttyneitä itsestään selvyyksiä esim. siitä, että sinkun on jotenkin helpompi matkustaa kuin pariskunnan vaikka tosiasiassa ainakin minulla tilanne on se, että menen ensin julkisilla juna-asemalle ja sieltä junalla sinne kyläilykaupunkiin, josta joko isäntä tai emäntä hakee mut asemalta, kun taas sisaruksillani on kaikilla autot eli voivat hypätä kotipihalla autoonsa, pakata niin monta nyssäkkää mukaan kuin tarvitsevat ja hurauttaa autolla mun pihaan. Millään muotoa, mun ei siis ole helpompi matkustaa, mutta sitkeässä se käsitys vaan istuu.

Kinkkinen juttu.

Jos panet ehdoksi, että jos haluavat viettää sinun kanssa joulun, tulisivatko sinun luo vai jäisivätkö omaan kotiinsa ja sinä viettäisit joulun yksin.

Ehkä sinun läsnäolo ei näille pareile ole kiin tärkeää, että he matkustaisivat sinun luo.

Eli se, joka kaipaa muiden seuraa, matkustaa. Ja usein se on sinkku, koska muilla on jo seuraa puolisostaan.

Näin se vain menee. Sinkku olen ollut itsekkin

Tämämn näkee muutenkin vuoden ympäri, ei vain jouluna. Pariskunnilla on seuraa toisistaan ja yhteisistä pariskunnista ja joskus sukulaisista. Omassa lähipiirissäni minä olen se sinkku, muilla on puoliso muttei lapsia. Kenelläkään ei oikein ole aikaa tavata, koska on kiire. Aina sanotaan, että tavataan, kun tulen kotiin sieltä ja täältä tai tämä ja tuo on ohi, että otan yhteyttä, kun on vapaata. Siinä sitten menee helposti puolikin vuotta lupauksen jälkeen, ettei tavata. Sen ajan ystävälläni on seuraa 24/7 puolisostaan, minä olen ollut yksin tuon 24/7. Yhden ystäväni kanssa olemme yrittäneet tavata vuoden ajan jo, ja asumme samassa kaupungissa. Ikinä ei sovi. Aina on kiire. Olemme tunteneet toisemme melkein 30 vuotta ja olemme nelikymppisiä.

Sitten, jos on aikaa nähdä, jossain vaiheessa puoliso soittelee, että mennään sinne, mennään tänne, minä ajattelin, että voitais nyt lähteä katsomaan sitä uutta sohvaa. Ja ystävä menee. Tai tulee tapaamiseen 2-3h myöhässä, koska puolison kanssa piti just nyt päästä tekemään joku tai ei pitänyt kestää kauaa, mutta puoliso sitten halusi sitä ja tätä ja menin mukana.

Yksi ystävistäni pariutui hiljattain. Nyt hänellä ei ole aikaa vastata edes FB viesteihin.

Taidan itse, jos jossain vaiheessa pariudun, tehdä samanlaisen hiljaiselon heihin.

En voi uskoa että luin tän viestin ja joku ajattelee näin. Hommaa itsellesi mies äläkä kadehdi ystävän miestä ja laske tuntimääriä mitä ystäväsi saa nauttia miehensä seurasta ja mitä sinä et saa nauttia ystävästäsi. Jokaisella on OMA ELÄMÄ. Ystävä ei ole velvollinen pitämään sulle seuraa

Koko tää ketju näyttää miten uskomattoman itsekkäitä sinkut on ja miten ne luulee että universumi pyörii heidän ympärillä. Käsittämätöntä.

Kuulostat ite ihan tyypiltä joka kyhnää puolison kanssa joka sekunti, suunnilleen käsikoukussa sohvallakin ettei vaan kukaan sinkku tuu ja revi irti hui!

Mä olen aina joulut ollut töistä vapaalla eikä ole saanut tulla töihin vaikka olisi halunnut ja tänä vuonna kun korona niin olisin halunnut olla vapaalla mutta ei...esimies laittaa jouluksi töihin.

Turha sitä on sitten mitään joulua laittaa. Sinkku kun olen.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina joulut ollut töistä vapaalla eikä ole saanut tulla töihin vaikka olisi halunnut ja tänä vuonna kun korona niin olisin halunnut olla vapaalla mutta ei...esimies laittaa jouluksi töihin.

Turha sitä on sitten mitään joulua laittaa. Sinkku kun olen.

Olet sydämessä

Jos joulun tai muiden pyhien vietto tuottaa jo ajatuksena kohtuutonta tuskaa (riippumatta siitä, onko sinkku vai ei), on ihan ok luopua näistä. Paperinharmaa suu-ja-räntäsade-viivasuorana -arki on kuitenkin se, missä peruskestävyys testataan. "Joulun ihme" on lopultakin se,  miten suurin osa ihmisistä kaiken elämisen kipuilun kuitenkin jaksaa jollain alkukantaisella draivilla puskea läpi sortumatta matkalla. Kaikella kunnioituksella, myös heille, jotka eivät jaksa.

Maskipakko saattaa tulla, joulunviettovelvoitteeseen en jaksa uskoa.

Se riippuu siitä oletko hyvissä väleissä sisarustesi kanssa... Meillä sellainen tilanne, että toinen parisuhteessa, toinen ei ja yksi vanhempi elää vielä. Tähän asti mennyt niin, että sinkkusisarus viettänyt joulua vanhemman kanssa ja pariskunta omaansa. Mitenhän tulee käymään, kun se viimeinenkin vanhempi poistuu seurastamme?

AP, siskosi saattavat ajatella ihan koronariskiä. En ymmärrä, kuinka tässä ketjussa ei tämä asia näy kuin marginaalissa, vaikka sehän on koko homman keskeisin tekijä. Jos olet normityössä etkä etätyössä, olet normaalisti nähnyt vielä ihmisiä tai käynyt kaupoilla, tai loikkuisit julkisilla ja tulisit julkisilla kylään, en ikinä kutsuisi sinua joulunviettoon, jos perheeseen kuuluu riskiryhmäläisiä, en ehkä muutenkaan. Ehkä sisaruksillasi on tämä, nykyisen tilanteen ymmärtämiseen perustuva näkemys? Saisitko sovittua jonkun kaverin kanssa esimerkiksi tunnelmallisen metsäkävelyn tai ulkolenkin jouluksi? Tyyliin gögiä termariin. Ymmärrän että se ei ole sama asia kuin perhejoulu. Mutta varsinkin jos olet isommasta kaupungista, korona y voi ihan perustellusti olla kutsumattomuuden takana, ja tulisi olla muillakin.

Kamala miten empatiakyvyttömiä nämä tämän ketjun perheelliset ovat. Siis ei muka saisi edes surra sitä, että kokee olonsa yksinäiseksi ja ymmärtää, ettei olekaan perhettä ihmisille, joille on kuvitellut sitä olevansa? Tietenkin saa surra! Täältä kaikki empatiat ap:lle. Sisaruksilla on tietenkin oikeus tehdä omat valintansa joulunvieton suhteen, mutta ihan yhtä lailla ap:lla on oikeus surra tilannetta.

Mikähän siinä on, että parisuhde tekee monesti niin empatiakyvyttömäksi sinkkuja ja yksinäiisä kohtaan? Samaa empatiakyvyttömyyttä on tullut itselläkin kohdattua. Esimerkiksi viime kevään jälkeen kun kesällä näin (parisuhteessa olevia) ystäviäni ja ilmaisin, miten ihana on nähdä, sillä kevät sai yksinäisyydessään mielenterveyden rakoilemaan. Sen sijaan, että nämä ystävät olisivat osoittaneet empatiaa tai todenneet "joo, on kiva nähdä", niin sainkin luennon siitä, miten he olisivat keväällä antaneet mitä vaan, että olisivat saaneet olla yksin puolisolta ja lapsilta välillä. Varmasti sekin oli rankkaa olla samojen ihmisten kanssa 24/7, mutta jotenkin tuosta jäi fiilis, että mielenterveyttä raastava yksinäisyys oli höpöhöpöä ja saisin olla vaan onnellinen tilasteestani.

Korona saattaa olla yksi syy mutta sitten myös se että ne sisarukset varmaan haluavat tosiaan viettää aikaa omien lastensa ja lastenlasten kanssa.  En minä ainakaan halua omia sisaruksia joka joulu joulunviettoon vaan minulla on neljä lasta joista pari asuu omissa kodeissa jo ja perhe laajenee sitä kautta. Sisarukset ovat tervetulleita vaikka Tapaninpäivänä syömään, kahville tms. välitän heistä todellakin mutta kyllä heistä on myös vaivaa ja kaipaavat huomiota jota en pysty enkä nyt halua antaa jouluaattona vaan täysin keskittyä omaan perheeseen. 

Sitten kysyn vielä että oletko itse pyytänyt sisaruksiasi luoksesi joulukahville tai aterialle tms? Vai onko tämä ollut täysin yksisuuntaista tämä joulun järjestäminen?

Vierailija kirjoitti:

Ap:n tilanteeseen ei kukaan voi antaa sopivaa ohjetta, koska ap haluaisi viettää joulua jonkun sisaruksensa luona, mutta nämä eivät ole häntä kutsuneet.  

Silloin ei voi muuta kuin toivoa, että joku sisarus kuitenkin kutsuisi, tai sitten ap:n on vain oltava joulu yksinään.  Ei tule olemaan ainoa ihminen, joka joulua yksin viettää.  

Syitä on niin monia, ettei niitä kannata ryhtyä luettelemaan.  Mutta sellainen ihminen, jolla ei ole sitä perhettä itsellään, on todellakin sitten viime kädessä yksin, koska sisaruksia ei voi velvoittaa mihinkään.  Itse kyllä varmasti kutsuisin luokseni yksinäisen sisaruksen, jos sellainen minulla olisi.  

Onhan jouluun vielä sen verran aikaa, että joku ehtii kyllä kutsuakin.  Pallo on kuitenkin näillä sisaruksilla, ei ap:lla.  

Ja onko se yksin oleminen jouluna sitten kuitenkaan niin kauhea juttu?  Minä olen kerran viettänyt täysin yksinäisen pääsiäisen.  Lapsi oli mummolassa viettämässä pääsiäislomaa ja mies joutui olemaan kaikki päivät työssä, ihan aamusta iltaan, oli sellainen tilanne.  Hän kävi vain nukkumassa kotona.  Minä olin neljä päivää kokonaan yksin.  Se oli ihan mukavaa.

Ei yksin oleminen ole kauhea juttu, mutta ethän nyt sentään vertaa kokemustasi sinkun elämään?! Jotkut sinkut saattavat viettää pääsiäisen, joulun, juhannuksen ja uudenvuoden oikeasti yksin 24h/vrk - useana vuotena.

Tykkaan olla jouluna yksin. Oli kylla tarkoitus matkustaa tapaamaan perhetta kun kesaloma peruttiin koronan takia, mutta korona-tilanteen takia olen sit kuitenkin kotona yksin. Ei tee mieli altistaa vanhempia kun joutuisin kayttamaan julkisia matkustanmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kutsu sisaruksille vielä ehdi tulla.

No kun itse asiassa just viimeinenkin heistä ilmaisi mulle puhelimessa äsken kautta rantain, kuinka ihanaa on nyt olla ihan vaan oman perheen kesken ilman yhtäkään vierasta. Oon jotenkin järkyttynyt, että eikö ketään nappaa, että oon yksin. Toisaalta en säälistäkään tietenkään kutsua haluaisi, mutta tuntuu kyllä tosi pahalta, etteikö kukaan nyt koe mua sitten enää osaksi jouluaan, kun on itsellä se oma ydinperhe. Ap

Herranjestas! Itse olet päättänyt elää yksin tai ilman lapsia. Ole itse aktiivinen.

Mä sairastuin syöpään ja multa poistettiin kohtu ja mun mies jätti mut. Toivottavasti tuli  hyvä mieli kommentistasi. En ymmärrä tätä sinkkuihin ja lapsettomiin kohdistuvaa vihapuhetta ollenkaan. Aina automaattisesti oletetaan, että ovat paskoja ihmisiä. Häpeä! Ap.

Halaus, Ap!

AP sanoo ettei ole edes haku päällä joten hän on ihan onnellinen sinkkuna. Silloin pitää ymmärtää että todellakin juhlapyhät ovat myös melko suurella varmuudella yksinäisiä. 

Mun miehen sisko oli ihan onnellinen sinkku niin kauan kun heidän vanhemmat järjesti juhlapyhät ja kaveripiirissään oli muitakin sinkkuja ja pareja ilman lapsia. Tajusi sitten kauhistuksekseen että on oikeasti ihan yksin kun vanhemmat alkoivat olla niin vanhoja että eivät enää järjestäneet juhlapyhiä ja kaverit hävisivät yksi kerrallaan perustaessaan perheitä. Alkoi sellainen syyllistämis -ja valitusvirsi ettei paremmasta tietoa.

Mun mielestä kuitenkin hyvin kuvaavaa itsekkyyttä on se, ettei hän ole useaan vuoteen itse kutsunut vanhempiaan luokseen viettämään juhlapyhiä vaan ensi-kauhistuksesta toivuttuaan etsi muita sinkkuja kaverikseen ja tekee nyt järjestettyjä matkoja ja muita happeningeja juhlapyhinä. Ne vanhemmat ovat siellä juhlapyhinä nyt yksin kun mekin asumme ihan toispuolella maailmaa. Tänä vuonna ei matkusteta. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin harvoin yksinäiset kutsuvat itse luokseen ihmisiä? Yksinäisiä, ystäviään, muita läheisiään?

He ovat surullisia, ettei muut kutsu luokseen, mutta eivät itsekään kutsu. Edes kahville joulunpyhinä.

Ehkäpä siinä on jonkinlainen häpeän tunne. Yksinäisyys ylipäätään aiheuttaa sellaista, että tuntee itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi ihmisenä. Kuitenkin yksinäisyys on niin yleistä, että sen voi jopa sanoa kuuluvan elämään. Jos siitä uskallettaisi puhua avoimemmin, ehkä asia muuttuisi? Että esimerkiksi siskolle voi sanoa suoraan, että mulla on yksinäinen olo, saanko tulla teille? Luulisi siinä kohtaa toisen tuntevan empatiaa. Mutta tässä pitää olla varovainen ettei sorru liikaan valittamiseen. Esimerkiksi mummoni valitti aina yksinäisyyttään ja hoki sitä ettei kukaan soita eikä käy, vaikka minä kävin hänen luonaan kerran kuussa. Oli todella inhottavaa kuulla sitä valittamista joka kerta, varsinkin kun mun luona ei ihan OIKEASTI kukaan koskaan käynyt silloin eikä nykyäänkään. Tiedän että häntä harmitti esimerkiksi se ettei serkkuni käyneet hänen luonaan ollenkaan, mutta mä sentään kävin ja mun niskaan sitten kaadettiin se paha olo. Kukaan ei jaksa valittajaa koska kaikilla on omatkin murheensa. 

Jos on sinkku, niin on tosiaan ihan täysin muiden kutsujen varassa, jos haluaa perhejoulua viettää. Se on luonnollista. Se on myös luonnollista, ettei perheelliset halua välttämättä kutsua omaa PERHEjouluaan viettämään sen oman perheensä ulkopuolisia.

Ei varsinkaan koronajouluksi.

Suosittelisin sinua nyt ihan suosiolla asennoitumaan viettämään joulua yksin. Kaikkien turvallisuuden takia.

Tee hyvää ruokaa, osta vähän herkkuja, lue kirjoja ja/tai katso leffoja/sarjoja maratonina ja toivota tunnelmallista joulua läheisillesi. Nuku hyvin ja nauti.

Kiinnostavaa! Sellaiset periaatesinkut, jotka toisissa yhteyksissä julistavat haluavansa elää yhteiskunnan normiodotuksien ulkopuolella (”Miksi naisen arvon määrittää hänen lisääntymisensä?) tai tahtovansa pitää kiinni itsemääräämisoikeudestaan (”En voisi kuvitella enää nelikymppisenä jakavani asuntoani muiden kanssa!”), joutuvat näin koronajouluna kohtaamaan kasvosta kasvoihin sen, mitä omat elämäntapavalinnat kovimmillaan ovat.

Minä olen viettänyt epäkonventionaalista joulua 16-vuotiaasta alkaen, enkä näe tässä joulussa mitään erityisen raastavaa. Olen lapsettomana ja viime vuodet ilman parisuhdetta eläneenä päättänyt elää kollektiivisesti, ja aidosti laajentaa perhekäsitykseni koskettamaan muitakin kuin biologista sukua koskeviin läheisiin. Olen joutunut opettelemaan sosiaaliseksi, sillä muuten elämäni olisi yksinäistä: omia vanhempiani ei enää ole, ja veljeni asuu ulkomailla.

Tänä jouluna toinen asuinkumppanini menee koronasta huolimatta vanhempiensa luokse, toinen taas kysyi, onko ok että viettää aaton kumppaninsa kanssa kahden. Olen siis näillä näkymin yksin aaton ja joulupäivän, mutta pidän itseäni etuoikeutettuna verrattuna niihin hoitokodeissa oleviin vanhuksiin ja vammaisiin, jotka eivät saa tavata rakkaimpiaan.

Minä voin kuitenkin tavata aatonaattona ystävää kävelyretken verran, ja etäyhteillä jouluna niiden läheisten kanssa, jotka asuvat kauempana tai viettävät aikaa perheidensä kanssa. Mutta ei se tahtoa enempää ole vaatinut, että esim. tapaan soitella jouluna sairaan tätini kanssa.

Jotenkin naurettava ajatuskin, että murehtisin omaa kohtaloani ja syyttäisin perheellisiä omasta yksinäisyydestäni, kun kerta olen valinnut velan elämän.

Tosiaan jos valitsee tietoisesti sinkkuelämän, niin on vähän outoa valittaa siitä että ettei juhlapyhät ole _perhejuhlia_.