Väsyttää erityislapsen äitinä muiden ihmisten syyllistäminen

Sanoit että lapsella on myös isä. Miksi isä ei hoida lastaan esim kauppareissujen ajan? Sori mutta ei riitä nyt empatiaa, kun sun ei olisi mikään pakko ottaa huonosti käyttäytyväa lasta mukaan minnekään. Totaaliyksinhuoltajakin voisi esim tilata ruoat kotiin, eli ruokakaupassa ei kenenkään ole pakko käydä.

"Haluan viedä lastani erilaisiin paikkoihin. Minä olen sitä mieltä, että ei lapsi opi ikinä esim. ravintolassa olemaan nätisti, jos sitä ei opetella. Ei siis voi pitää lasta kotona 10-vuotiaaksi ja sitten ihmetellä, kun ei osaa automaattisesti käyttäytyä kaikkialla kuten pitää."

...

Just. Tän takia sinun kaltaisiasi vanhempia vih ataan. "kun mä nyt vaan haluun", ei väliä miten ympäristö kärsii. Ja ihan potaskaa ettei muka vanhempi lapsi/teini/aikuinen opi enää mitään. Itse kävin ekan kerran ravintolassa 12- vuotiaana ja lentokoneessa 25-v. Kas kummaa, molemmissa osasin silti käyttäytyä enkä esim heittäytynyt koneen käytävälle makaamaan ja kirkumaan. On itsekästä viedä tuollaista lasta julkiselle paikalle, voit samoja käytöstapoja opettaa esim kotipöydässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia yritän kehua töissä tapaamiani erityislapsia heidän vanhemmilleen. Varmasti saavat sitä huonoa kommenttia aika paljon enemmän.

Kuulostaa että olet melko syvällä tuossa ajatuksessa että lapsen pitää olla hiljaa ja nätisti julkisilla paikoilla. Ei minunkaan 5-vuotiaani osaa täydellisesti käyttäytyä. Joskus lähtee kaupasta naama punaisena kiljuen, kun ei saanutkaan karkkia. Joskus käy salaa hakemassa leluja kärryyn ja huomaan vasta kassalla. Joskus jopa lähtenyt juoksemaan tutun kaverin luo parkkipaikan toiselle puolen, vaikka autoja menee miten sattuu ympärillä. Ei ole kukaan ikinä kommentoinut käytöstä ja jos kommentoisi, niin sanoisin vain että 5-vuotiaat ei aina osaa käyttäytyä kuin aikuiset ja jos osaisivat niin ei sekään normaalia olisi.

Ehdotan tämmöistä nyt sinun itsesi kannalta. Kokeile, että käytte vain semmoisilla asioilla, että tiedät pystyväsi itse pysymään rauhallisena. Tsemppaa itsesi ajattelemaan positiivisesti ja ajattele että ihan sama mitä eteen tulee niin te hoidatte tämän reissun kunnialla. Älä laita lapsen käytökselle mitään ennakkopaineita. Jos ei mene nappiin, niin sanot siitä lapselle ja yritä unohtaa tapahtuma heti.

Paljon tsemppiä teille ja onnea tulevaan!

Ei sitä tarvitse ottaa mitenkään "otettuna", että lapsi esimerkiksi karkailee tai yrittää ottaa salaa leluja kaupassa. Noille asioille voi lapsen kasvattamisen ja vahtimisen keinoin tehdä paljonkin. Se ilmeisesti vaan unohtuu ihmisiltä nykyään, kun on tullut tavaksi hakea diagnooseja (ja sitten ajatella, ettei lasta voi kasvattaa jos sillä on diagnoosi) ja toisaalta pitää kurinpitoa julmuutena.

Kun teksti ymmärretään kuin halutaan.... lapsellani ei ole diagnoosia. Oli tarkoitus kertoa, että ei 5-vuotiaan tulekkaan käyttäytyä kuin aikuisen. Voi pimahdella kaupassa raskaan päivän jälkeen ihan vain väsymyksestä, nälästä yms. Meillä ei pidetä kuria kuin tinasotilaalle, meillä kasvatetaan ihmistä. En kertonut edes missään välissä miten itse reagoin. Kerroin vain että näitä sattuu ihan varmasti kaikille. Tai jos sinun lapsilla ei sattunut, niin kurinpitosi on mennyt liiallisuuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia yritän kehua töissä tapaamiani erityislapsia heidän vanhemmilleen. Varmasti saavat sitä huonoa kommenttia aika paljon enemmän.

Kuulostaa että olet melko syvällä tuossa ajatuksessa että lapsen pitää olla hiljaa ja nätisti julkisilla paikoilla. Ei minunkaan 5-vuotiaani osaa täydellisesti käyttäytyä. Joskus lähtee kaupasta naama punaisena kiljuen, kun ei saanutkaan karkkia. Joskus käy salaa hakemassa leluja kärryyn ja huomaan vasta kassalla. Joskus jopa lähtenyt juoksemaan tutun kaverin luo parkkipaikan toiselle puolen, vaikka autoja menee miten sattuu ympärillä. Ei ole kukaan ikinä kommentoinut käytöstä ja jos kommentoisi, niin sanoisin vain että 5-vuotiaat ei aina osaa käyttäytyä kuin aikuiset ja jos osaisivat niin ei sekään normaalia olisi.

Ehdotan tämmöistä nyt sinun itsesi kannalta. Kokeile, että käytte vain semmoisilla asioilla, että tiedät pystyväsi itse pysymään rauhallisena. Tsemppaa itsesi ajattelemaan positiivisesti ja ajattele että ihan sama mitä eteen tulee niin te hoidatte tämän reissun kunnialla. Älä laita lapsen käytökselle mitään ennakkopaineita. Jos ei mene nappiin, niin sanot siitä lapselle ja yritä unohtaa tapahtuma heti.

Paljon tsemppiä teille ja onnea tulevaan!

Ei sitä tarvitse ottaa mitenkään "otettuna", että lapsi esimerkiksi karkailee tai yrittää ottaa salaa leluja kaupassa. Noille asioille voi lapsen kasvattamisen ja vahtimisen keinoin tehdä paljonkin. Se ilmeisesti vaan unohtuu ihmisiltä nykyään, kun on tullut tavaksi hakea diagnooseja (ja sitten ajatella, ettei lasta voi kasvattaa jos sillä on diagnoosi) ja toisaalta pitää kurinpitoa julmuutena.

Kun teksti ymmärretään kuin halutaan.... lapsellani ei ole diagnoosia. Oli tarkoitus kertoa, että ei 5-vuotiaan tulekkaan käyttäytyä kuin aikuisen. Voi pimahdella kaupassa raskaan päivän jälkeen ihan vain väsymyksestä, nälästä yms. Meillä ei pidetä kuria kuin tinasotilaalle, meillä kasvatetaan ihmistä. En kertonut edes missään välissä miten itse reagoin. Kerroin vain että näitä sattuu ihan varmasti kaikille. Tai jos sinun lapsilla ei sattunut, niin kurinpitosi on mennyt liiallisuuksiin.

Käsitys siitä mikä on "kurinpitoa kuin tinasotilaalle" on muuttunut rajusti aikojen kuluessa. Se mikä vielä 90-luvulla oli arkea useimmissa perheissä on nykyisin sitä tinasotilasmeininkiä yms.

Tuota syyllistämistä harjoittavat ihan psykiatrian ammattilaiset. Mulla diagnoosina ADD ja estynyt persoonallisuushäiriö. Jälkimmäistä dg:tä en niele ollenkaan sillä estyneisyys ja sos. tilanteista kuormittuminen kuuluvat ADD:hen. Psykiatri sanoi mulle ihan pokkana että kummatkin ovat mun äidin aiheuttamia. Että äitini on täytynyt olla vauva-aikanani masentunut ja minua ei ole osattu kasvattaa.

Tämä sivistyksen vuonna 2020. Ja se syyllinen on aina äiti, ei isä tai yhteisö. 

Tsemppiä ap. Erityislapsen vanhemmuus on vaativaa. Sanotaan, että erityislapsia ei anneta mihin tahansa perheisiin, vaan he syntyvät perheisiin, joissa ollaan niin vahvoja että selvitään yhdessä siitä. Meillä myös on erityislapsi, ja aika ajoin on niitä päiviä ja öitä, jolloin olisin mieluummin heikko, ihan tavallisten lasten vanhempi. Lapsi on kaikesta huolimatta rakas ja minun hommani toimia muurina hänen ja ymmärtämättömien ihmisten välillä.

Ja erityislasten perheissäkin on välillä käytävä kaupassa. Kauppakassipalveluista jää tuotteita pois tai ne korvataan älyttömillä, jolloin on pakko hakea se oikea lähikaupasta. Mielelläni en erityistäni sinne vie, kun äänet, valot, häly on sellaista, mistä hän kärsii, mutta minkäs teet, kun eletään kaksin ja ei häntä yksin kotiinkaan voi jättää.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä ap. Erityislapsen vanhemmuus on vaativaa. Sanotaan, että erityislapsia ei anneta mihin tahansa perheisiin, vaan he syntyvät perheisiin, joissa ollaan niin vahvoja että selvitään yhdessä siitä. Meillä myös on erityislapsi, ja aika ajoin on niitä päiviä ja öitä, jolloin olisin mieluummin heikko, ihan tavallisten lasten vanhempi. Lapsi on kaikesta huolimatta rakas ja minun hommani toimia muurina hänen ja ymmärtämättömien ihmisten välillä.

Ja erityislasten perheissäkin on välillä käytävä kaupassa. Kauppakassipalveluista jää tuotteita pois tai ne korvataan älyttömillä, jolloin on pakko hakea se oikea lähikaupasta. Mielelläni en erityistäni sinne vie, kun äänet, valot, häly on sellaista, mistä hän kärsii, mutta minkäs teet, kun eletään kaksin ja ei häntä yksin kotiinkaan voi jättää.

Siis tämä käsite "erityislapsi" on ilmeisesti joku kiertoilmaisu käytösongelmille? Vai mitä se tarkalleen tarkoittaa? Pelkkää diagnoosia tuskin, koska useimmat sairaudet tai vammat eivät näy käytösongelmina.

Isä hoitaakin lasta aina kun pystyy, mutta usein ei onnistu, kun meidän työvuoromme menevät sen verran pahasti ristiin. Mies käy myös yövuoroissa, joten en todellakaan oleta hänen yövuoronsa jälkeen huolehtivan lapsesta, kun minä lähden kauppaan. Asumme syrjässä, jonne yksikään kauppa ei toimita ruokakasseja, olen kyllä asian tarkistanut usein.

Jos olen itsekäs sen takia, etten halua lapsen kaikkien lapsuusmuistojen rajoittuvan kodin, päiväkodin, terapiapaikkojen ja sairaalan seinien sisäpuolelle, sitten olen. Vain siksi että lapsellani on neurologisia ongelmia, en aio teljetä häntä eristyksiin. Se ei ole hänen vikansa, enkä häntä siitä rankaise. Mieti nyt vähän, että miten hienoa elämäsi olisi, jos saisit olla vain kotona ja käydä sairaalassa jatkuvasti ronkittavana ja pisteltävänä. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä ap. Erityislapsen vanhemmuus on vaativaa. Sanotaan, että erityislapsia ei anneta mihin tahansa perheisiin, vaan he syntyvät perheisiin, joissa ollaan niin vahvoja että selvitään yhdessä siitä. Meillä myös on erityislapsi, ja aika ajoin on niitä päiviä ja öitä, jolloin olisin mieluummin heikko, ihan tavallisten lasten vanhempi. Lapsi on kaikesta huolimatta rakas ja minun hommani toimia muurina hänen ja ymmärtämättömien ihmisten välillä.

Ja erityislasten perheissäkin on välillä käytävä kaupassa. Kauppakassipalveluista jää tuotteita pois tai ne korvataan älyttömillä, jolloin on pakko hakea se oikea lähikaupasta. Mielelläni en erityistäni sinne vie, kun äänet, valot, häly on sellaista, mistä hän kärsii, mutta minkäs teet, kun eletään kaksin ja ei häntä yksin kotiinkaan voi jättää.

Siis tämä käsite "erityislapsi" on ilmeisesti joku kiertoilmaisu käytösongelmille? Vai mitä se tarkalleen tarkoittaa? Pelkkää diagnoosia tuskin, koska useimmat sairaudet tai vammat eivät näy käytösongelmina.

Erityislapsi on esim. lapsi, jolla on koulussa erityisen tuen päätös. Voi olla lukihäiriöinen tai oppimisongelmainen tai sitten käytöshäiriöinen tai adhd. Myös sydänvikaisia ym. kutsutaan erityislapsiksi käsittääkseni. Eli laidasta laitaan.

Olin kaverini kahvilassa tuuraamassa pari kuukautta. Yhdellä hänen työntekijöistään on erityislapsi, joka sai paljon tuhoa aikaiseksi pullavitriinissä. Lapsen äiti oli yhtä turhautunut kuin sinäkin ja se määrä, mitä hän joutui juoksemaan lapsen perässä oli kamalaa katsottavaa. Vaikka tulen lasten kanssa toimeen en saanut tähän pikku  neitiin minkäänlaista kontaktia. En edes heiluttelemalla tikkaria hänen edessään, jonka olisin mielelläni pikku neidille antanut.

Mikä olisi auttanut, niin lapsen äidin avoin puhuminen asiasta. Olen hyvä kuuntelemaan ja oppimaan. 

Puhumisen ei tarvitse olla pitkä luento, vaan muutaman faktan lataaminen ja jolloin voi vaikka olla avuksi. Olisin halunnut auttaa, suoda tälle äidille hetken istua kahvikupin ääressä omassa rauhassa, ja vaikka juosta  sen ajan lapsen perässä pitkin ostaria. Ei riitä, että lapsen äiti kuittaa lapsen olevan erityislapsi. Jää odottamaan jatkoa, että miten tässä sitten pitää toimia.

Emme me kaikki ihmiset tuomitse sinua erityislapsen äitinä. vaan nimenomaan hyvät neuvot ovat meille vieraille tärkeät.  Niinhän meitä neuvotaan puhumaan kuuluvasti kuuroille, ottamaan sokeaa käsivarresta kiinni ohjatakseen eteenpäin, välttämään syöpäpotilaita flunssassa, mutta erityislapset ovat jokin mystinen ryhmä yhteiskunnassamme ja joita vain pitäisi arvuutella mitäs nyt tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Olin kaverini kahvilassa tuuraamassa pari kuukautta. Yhdellä hänen työntekijöistään on erityislapsi, joka sai paljon tuhoa aikaiseksi pullavitriinissä. Lapsen äiti oli yhtä turhautunut kuin sinäkin ja se määrä, mitä hän joutui juoksemaan lapsen perässä oli kamalaa katsottavaa. Vaikka tulen lasten kanssa toimeen en saanut tähän pikku  neitiin minkäänlaista kontaktia. En edes heiluttelemalla tikkaria hänen edessään, jonka olisin mielelläni pikku neidille antanut.

Diabeteslapsi, lukihäiriöinen lapsi?

Saattaisi säästää sekä sinun, lapsesi että kaupassa olevien muiden ihmisten hermoja, jos käyttäisit poimintapalvelua, siis  valitset isommat viikottaiset ostoksesi netissä joskus illalla kotona, ja noudat sitten sen valmiiksi pakatun laatikon. Samalla reissulla voit toki myös laittaa auton ja siellä olevat enimmät ostokset parkkiin, ja lähteä lapsen kanssa kauppareissulle totuttautumaan maailmanmenoon ja kaupassa käyntiin. Ehdit tällöin paremmin toimia lapsen mielen tarpeita varten (hänelle tämä opettelu saattaa olla erittäin rasittava tilanne, ehkä jopa rasittavampi kuin sinulle ovat olleet nämä kauppareissut), ennakoimaan, selittämään, ohjaamaan ja vahtimaan. Ja jos kaupassa olo ei häneltä suju, voit napata muksun kainaloon ja poistua kaupasta, sekin opettaa lasta: jos kiljun tai käyttäydyn muuten väärin kaupassa, joudun sieltä kaupasta pois. 

Varmasti lapsellasi on isoja säätelyvaikeuksia, joita haittaa myös kommunikaation vaikeudet. Hän ei opi säätelemistä sillä, että laahaat häntä kiukuttelemassa paikasta toiseen, se vain turhauttaa, kuormittaa ja ruokkii negatiivista kehää. Muutenkaan tietysti korona-aikaan huvin vuoksi siellä täällä liehuminen ei ole erityisen asiallista. Kun lähdette "ulos", sinun pitäisi olla erityisen skarppi, lapsen levännyt ja virkeä, oppimiseen valmis.

Tsemppiä.

Omalla lapsella on sensorisen integraation häiriö, eli on aistiyliherkkä. Esim. kovat äänet, karhea paita, isot ihmisryhmät hälyineen aiheuttaa ylireagoimista ja ylivirittäytymistä. Kun lapsi oli pienempi, alle kouluikäinen, oli aina välillä julkisissa paikoissa tilanteita jossa sain noita samoja katseita ja huomautuksia, mistä ap puhuu. Ja kyllä sitä alkaa sitten jännittää noita tilanteita, että mitähän taas sattuu, ja silmät piti ihan oikeasti olla selässäkin. Huomasin myös, että oli tosi vaikea vetää rajaa sen välillä, miten normaali lapsi käyttäytyy, ja mikä taas oli sitä aistiyliherkkyydestä johtuvaa ei-toivottua käytöstä. Hoksasin että olin alkanut vaatia 5-vuotiaalta käytöstä, johon ei vanhemmat normilapsetkaan pysty, "ettei vaan häiritä ketään". Itseäni helpotti huomattavasti kun hoksasin että myös ihan normilapset saa raivareita väsyneenä, säikähtävät kovaa ääntä ja menevät hepuliin kun ollaan tilanteessa missä on paljon ihmisiä koolla, hälyä ja meteliä. Lapset nyt vain on lapsia, ja vasta opettelevat sosiaalisia normeja. Sellaista yleistä suvaitsevaisuutta toivoisi enemmän lapsia kohtaan. Ja tällä nyt en tietenkään tarkoita sitä, että annetaan lasten riehua miten sattuu ja tehdä vahinkoa ympäristölleen. Mutta että ei oltaisi heti sormi ja nokka pystyssä jos joku lapsi vähän riehakkaammin käyttäytyy.

Toivon ap:lle voimia ja että hän muistaisi olla armollinen myös itseään kohtaan. Jatkuva hälytysvalmiudessa olo uuvuttaa varmasti loppuun. Pidä huoli myös itsestäsi, sillä sinun hyvinvointisi heijastuu suoraan mahdollisuuksiisi huolehtia lapsen erityistarpeista.

Vierailija kirjoitti:

Isä hoitaakin lasta aina kun pystyy, mutta usein ei onnistu, kun meidän työvuoromme menevät sen verran pahasti ristiin. Mies käy myös yövuoroissa, joten en todellakaan oleta hänen yövuoronsa jälkeen huolehtivan lapsesta, kun minä lähden kauppaan. Asumme syrjässä, jonne yksikään kauppa ei toimita ruokakasseja, olen kyllä asian tarkistanut usein.

Jos olen itsekäs sen takia, etten halua lapsen kaikkien lapsuusmuistojen rajoittuvan kodin, päiväkodin, terapiapaikkojen ja sairaalan seinien sisäpuolelle, sitten olen. Vain siksi että lapsellani on neurologisia ongelmia, en aio teljetä häntä eristyksiin. Se ei ole hänen vikansa, enkä häntä siitä rankaise. Mieti nyt vähän, että miten hienoa elämäsi olisi, jos saisit olla vain kotona ja käydä sairaalassa jatkuvasti ronkittavana ja pisteltävänä. 

Ap

Tuskin mies on 7 päivänä viikossa yövuorossa. Kaupassa ei tarvitse käydä joka päivä, voisi vähän suunnitella niin kerran viikossa käynnin voi ajoittaa niin että toinen hoitaa lasta. Elämänhallintaa.

Jos asutte maalla, niin siellä varmasti on muutakin tekemistä kuin istua sisällä. Ehkä lapsikin vähän rauhoittuisi, kun saisi riehua ja leikkiä joskus ulkona. Turha alkaa väittämään miten ainoa vaihtoehto kaupalle ja ravintolalle on teljetä sisälle.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on 20v erityisaikuinen, ja lopetin jossain vaiheessa jo aika aikaisin muiden mielistelyn. Olin ennemmin veemäiseltä vaikuttava akka kuin enää yhtään kertaa pahoittelin ikäville ihmisille lapsni käytöstä. Tietysti pyysin anteeksi aina jos oli aihetta, mutta jos minulle alettiin yhtään saarnaamaan, niin sanoin kyllä sitten heti suoraan ja kerralla kunnolla. Tunnetuksi tuli lauseet 

Lapseni on x ikäinen, joten häneltä voi ymmärtää tällaisen, mutta mikä on sinun selityksesi?

Noin vanha olet ja vieläkin noin kakara?

Lapseni käyttäytyy kyllä paljon paremmin kuin sinä

Eikö SINUN äitisi opettanut kohteliaisuutta?

Sinun ei ole pakko olla täällä jos et kestä

Tämä on kuule ihan vapaa maa/tilaisuus/kauppa/what ever, ja muillakin on oikeus olal täällä kuin sinulla jne.

Ei nyt ehkä ollut se mitä haettiin, mutta kerroinpa nyt kuitenkin.

Emme voi mitään tynnyrissä kasvaneille elämänkokemuksettomille kultalusikkaihmisille, mutta ei heille tarvitse pokkuroida sentään. Jotain rajaa!

Auttoiko oma aggressiivisuutesi ja tämmöinen esimerkki käytöksestä ketään?

Kuvittele ap, että kaupassa tuntematon spurgu tai narkki alkaisi käpälöidä sinua ja ostoskoriasi. Kuinka paljon sulta löytyisi ymmärrystä ja jaksamista? Tästä saat aika hyvän fiiliksen siitä minkälaisena muut ihmiset kokevat lapsesi toiminnan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia yritän kehua töissä tapaamiani erityislapsia heidän vanhemmilleen. Varmasti saavat sitä huonoa kommenttia aika paljon enemmän.

Kuulostaa että olet melko syvällä tuossa ajatuksessa että lapsen pitää olla hiljaa ja nätisti julkisilla paikoilla. Ei minunkaan 5-vuotiaani osaa täydellisesti käyttäytyä. Joskus lähtee kaupasta naama punaisena kiljuen, kun ei saanutkaan karkkia. Joskus käy salaa hakemassa leluja kärryyn ja huomaan vasta kassalla. Joskus jopa lähtenyt juoksemaan tutun kaverin luo parkkipaikan toiselle puolen, vaikka autoja menee miten sattuu ympärillä. Ei ole kukaan ikinä kommentoinut käytöstä ja jos kommentoisi, niin sanoisin vain että 5-vuotiaat ei aina osaa käyttäytyä kuin aikuiset ja jos osaisivat niin ei sekään normaalia olisi.

Ehdotan tämmöistä nyt sinun itsesi kannalta. Kokeile, että käytte vain semmoisilla asioilla, että tiedät pystyväsi itse pysymään rauhallisena. Tsemppaa itsesi ajattelemaan positiivisesti ja ajattele että ihan sama mitä eteen tulee niin te hoidatte tämän reissun kunnialla. Älä laita lapsen käytökselle mitään ennakkopaineita. Jos ei mene nappiin, niin sanot siitä lapselle ja yritä unohtaa tapahtuma heti.

Paljon tsemppiä teille ja onnea tulevaan!

Ei sitä tarvitse ottaa mitenkään "otettuna", että lapsi esimerkiksi karkailee tai yrittää ottaa salaa leluja kaupassa. Noille asioille voi lapsen kasvattamisen ja vahtimisen keinoin tehdä paljonkin. Se ilmeisesti vaan unohtuu ihmisiltä nykyään, kun on tullut tavaksi hakea diagnooseja (ja sitten ajatella, ettei lasta voi kasvattaa jos sillä on diagnoosi) ja toisaalta pitää kurinpitoa julmuutena.

Kun teksti ymmärretään kuin halutaan.... lapsellani ei ole diagnoosia. Oli tarkoitus kertoa, että ei 5-vuotiaan tulekkaan käyttäytyä kuin aikuisen. Voi pimahdella kaupassa raskaan päivän jälkeen ihan vain väsymyksestä, nälästä yms. Meillä ei pidetä kuria kuin tinasotilaalle, meillä kasvatetaan ihmistä. En kertonut edes missään välissä miten itse reagoin. Kerroin vain että näitä sattuu ihan varmasti kaikille. Tai jos sinun lapsilla ei sattunut, niin kurinpitosi on mennyt liiallisuuksiin.

Käsitys siitä mikä on "kurinpitoa kuin tinasotilaalle" on muuttunut rajusti aikojen kuluessa. Se mikä vielä 90-luvulla oli arkea useimmissa perheissä on nykyisin sitä tinasotilasmeininkiä yms.

Niin, riippuu ihmisestä miten sen ottaa. Kokeeko joku oikeasti fiksuksi ratkaisuksi kasvattaa sellaisella kurilla, että lapsi tottelee tilanteessa kuin tilanteessa pienestä pitäen? Voin olla väärässäkin, mutta uskon että tässä särjetään lasta melko pysyvästi ja murskataan vähintään itsetunto.

Oma lapseni on todella kova luontoinen. Samoin kuin minä. Hänen kanssaan toimii, kun vahvistan hänen omatoimisuutta ja itsetuntoa. Yhdessä sitten opetellaan rauhallisesti kertomaan ja keskustelemaan kun meinaa keittää yli. Eli rajoitan kyllä ja ohjeistan. Joskus onnistuu ja joskus ei. Jos taas pitäisin hänelle kuria, niin voisin mennä hakkaamaan päätäni seinään. Saisin aikalailla saman vaikutuksen. Sitten voisi huonosti niin lapsi kuin vanhempi ja riitoja riittäisi heti useampi joka päivälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä hoitaakin lasta aina kun pystyy, mutta usein ei onnistu, kun meidän työvuoromme menevät sen verran pahasti ristiin. Mies käy myös yövuoroissa, joten en todellakaan oleta hänen yövuoronsa jälkeen huolehtivan lapsesta, kun minä lähden kauppaan. Asumme syrjässä, jonne yksikään kauppa ei toimita ruokakasseja, olen kyllä asian tarkistanut usein.

Jos olen itsekäs sen takia, etten halua lapsen kaikkien lapsuusmuistojen rajoittuvan kodin, päiväkodin, terapiapaikkojen ja sairaalan seinien sisäpuolelle, sitten olen. Vain siksi että lapsellani on neurologisia ongelmia, en aio teljetä häntä eristyksiin. Se ei ole hänen vikansa, enkä häntä siitä rankaise. Mieti nyt vähän, että miten hienoa elämäsi olisi, jos saisit olla vain kotona ja käydä sairaalassa jatkuvasti ronkittavana ja pisteltävänä. 

Ap

Tuskin mies on 7 päivänä viikossa yövuorossa. Kaupassa ei tarvitse käydä joka päivä, voisi vähän suunnitella niin kerran viikossa käynnin voi ajoittaa niin että toinen hoitaa lasta. Elämänhallintaa.

Jos asutte maalla, niin siellä varmasti on muutakin tekemistä kuin istua sisällä. Ehkä lapsikin vähän rauhoittuisi, kun saisi riehua ja leikkiä joskus ulkona. Turha alkaa väittämään miten ainoa vaihtoehto kaupalle ja ravintolalle on teljetä sisälle.

Ei olekaan, mutta elämässämme on paljon muutakin säätämistä. Lapsella on joka viikko kolme eri terapiaa ja kaikki ovat eri päivinä, koska lapsi ei jaksaisi muuten keskittyä niihin lainkaan. Joskus näitä on yhdistetty samalle päivälle ja niistä ei ole tullut yhtään mitään, kuten ei mistään muustakaan loppupäivänä. Joudun nämä terapia-ajat sovittamaan lapsen päiväkodin aikatauluihin ja omiin työvuoroihini.

Lisäksi minulla on muitakin asioita joita pitää hoitaa, esim. oma terveyteni, jonka takia joudun käymään erilaisissa kontrolleissa joka kuukausi, joten joudun taas vatvomaan lapsen päiväkodin aikataulut ja omat työvuoroni siihen aikaan, jonka saan sairaalasta. Sitten vielä lisäksi kaikki lapsen palaverit eri terapeuttien ja lääkärien kanssa, kontrollit ym. Meillä on todella paljon järjestelyä ihan jatkuvasti normaalinkin elämän kanssa ja sinne kauppaan menen silloin, kun sille päivälle ei ole muuta.

Tiedän ettei ulkopuolinen tätä tiedä tai voi ymmärtää miten kuormittavaa tällainen oikeasti on, jos ei itse ole samassa tilanteessa. Mutta silti tällaiset kommentit eivät tunnu kovin kivoilta, kun oikeasti teen jatkuvasti ihan valtavasti töitä ja järjestelen ja säädän jatkuvasti ja sitten joku tulee sanomaan, että minulla on elämänhallinta hukassa. Ja koska asumme maalla ja meillä on iso oma piha ja myös tekemistä siellä, lapsi todellakin pääsee ulos joka päivä.

Kiitos sille, joka vinkkasi poimintapalvelusta, tarkistan heti onko sellaista jossakin kaupassa jossa voisin käydä!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia yritän kehua töissä tapaamiani erityislapsia heidän vanhemmilleen. Varmasti saavat sitä huonoa kommenttia aika paljon enemmän.

Kuulostaa että olet melko syvällä tuossa ajatuksessa että lapsen pitää olla hiljaa ja nätisti julkisilla paikoilla. Ei minunkaan 5-vuotiaani osaa täydellisesti käyttäytyä. Joskus lähtee kaupasta naama punaisena kiljuen, kun ei saanutkaan karkkia. Joskus käy salaa hakemassa leluja kärryyn ja huomaan vasta kassalla. Joskus jopa lähtenyt juoksemaan tutun kaverin luo parkkipaikan toiselle puolen, vaikka autoja menee miten sattuu ympärillä. Ei ole kukaan ikinä kommentoinut käytöstä ja jos kommentoisi, niin sanoisin vain että 5-vuotiaat ei aina osaa käyttäytyä kuin aikuiset ja jos osaisivat niin ei sekään normaalia olisi.

Ehdotan tämmöistä nyt sinun itsesi kannalta. Kokeile, että käytte vain semmoisilla asioilla, että tiedät pystyväsi itse pysymään rauhallisena. Tsemppaa itsesi ajattelemaan positiivisesti ja ajattele että ihan sama mitä eteen tulee niin te hoidatte tämän reissun kunnialla. Älä laita lapsen käytökselle mitään ennakkopaineita. Jos ei mene nappiin, niin sanot siitä lapselle ja yritä unohtaa tapahtuma heti.

Paljon tsemppiä teille ja onnea tulevaan!

Ei sitä tarvitse ottaa mitenkään "otettuna", että lapsi esimerkiksi karkailee tai yrittää ottaa salaa leluja kaupassa. Noille asioille voi lapsen kasvattamisen ja vahtimisen keinoin tehdä paljonkin. Se ilmeisesti vaan unohtuu ihmisiltä nykyään, kun on tullut tavaksi hakea diagnooseja (ja sitten ajatella, ettei lasta voi kasvattaa jos sillä on diagnoosi) ja toisaalta pitää kurinpitoa julmuutena.

Kun teksti ymmärretään kuin halutaan.... lapsellani ei ole diagnoosia. Oli tarkoitus kertoa, että ei 5-vuotiaan tulekkaan käyttäytyä kuin aikuisen. Voi pimahdella kaupassa raskaan päivän jälkeen ihan vain väsymyksestä, nälästä yms. Meillä ei pidetä kuria kuin tinasotilaalle, meillä kasvatetaan ihmistä. En kertonut edes missään välissä miten itse reagoin. Kerroin vain että näitä sattuu ihan varmasti kaikille. Tai jos sinun lapsilla ei sattunut, niin kurinpitosi on mennyt liiallisuuksiin.

Käsitys siitä mikä on "kurinpitoa kuin tinasotilaalle" on muuttunut rajusti aikojen kuluessa. Se mikä vielä 90-luvulla oli arkea useimmissa perheissä on nykyisin sitä tinasotilasmeininkiä yms.

Niin, riippuu ihmisestä miten sen ottaa. Kokeeko joku oikeasti fiksuksi ratkaisuksi kasvattaa sellaisella kurilla, että lapsi tottelee tilanteessa kuin tilanteessa pienestä pitäen? Voin olla väärässäkin, mutta uskon että tässä särjetään lasta melko pysyvästi ja murskataan vähintään itsetunto.

Oma lapseni on todella kova luontoinen. Samoin kuin minä. Hänen kanssaan toimii, kun vahvistan hänen omatoimisuutta ja itsetuntoa. Yhdessä sitten opetellaan rauhallisesti kertomaan ja keskustelemaan kun meinaa keittää yli. Eli rajoitan kyllä ja ohjeistan. Joskus onnistuu ja joskus ei. Jos taas pitäisin hänelle kuria, niin voisin mennä hakkaamaan päätäni seinään. Saisin aikalailla saman vaikutuksen. Sitten voisi huonosti niin lapsi kuin vanhempi ja riitoja riittäisi heti useampi joka päivälle.

Useimmat aikuiset ovat nykynäkökulmasta tiukalla kurinpidolla kasvatettuja, enkä kyllä näkisi, että ovat enemmän särki kuin nykypäivän lapset. Ehkä enemmänkin päinvastoin.

Toki ongelma on myös siinä, etteivät ne keinot millä aiemmin pystyi painostamaan kovaluontoistakin lasta tottelemaan ole enää sosiaalisesti hyväksyttyjä. Pelkällä lelun takavarikoinnilla tai ruutukiellolla ei tällaista lasta yleensä järjestykseen saa.

Minulla on kaksi erityislasta, joten kokemusta on. Toisella heistä on samantyyppisiä ongelmia kuin keskustelun aloittajalla.

Koetan kirjoittaa mahdollisimman tiivistetysti ja omasta kokemuksesta.

Jos vain voit, niin koeta tehdä ruokaostokset ilman lastasi. Kaupassakäynnistä tulee vain paha mieli ja on täysin ok vältellä pahaa mieltä aiheuttavia tilanteita. Joku mainitsikin, että jos kaupasta löytyy palvelu, jossa ostokset kerätään valmiiksi ja sitten vain haet ne, niin sekin auttaa asiaa paljon.

Tein itselleni jo ajat sitten selväksi, että kaikkiin paikkoihin en erityislapsen kanssa mene. Lapsi stressaantuu ja myös minä. Myöskään ajatus jostain ”siedättämisestä” tai ajatus, että ”lapsen on vaan opittava olemaan kaupassa”, ei päde välttämättä erityislapseen.

Tehkää niitä asioita, joissa lapsi ei stressaannu.

Jos miehesi ei pysty riittävästi auttamaan tai jos muutenkin tarvitsette apua jaksamiseen, niin ota yhteyttä kuntasi vammaispalveluihin (sosiaalipalvelut) ja pyydä apua. Siellä osataan neuvoa sinua. Voisiko esim. joku tulla teille välillä kotiin, jotta pääset itse vapaalle hengähtämään tai pääseekö lapsi välillä jonnekin.

Tee itsellesi selväksi, että muiden mielipiteillä ei ole suurtakaan väliä. Tarvittaessa vähän koveta itseäsi. Ihmiset eivät tiedä tilannettasi eikä lapsesi tilannetta, joten he voivat pitää mielipiteensä ihan itsellään. Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Asiattomista tai törkeistä kommenteista voi kyllä mainita, että asia ei kuulu heille.

Ventovieraitten ihmisten ei tarvitse puuttua asioihisi, sehän on huonoa käytöstä.

Mietimme usein liikaa, mitä muut meistä ajattelevat.

Olin ennen herkkä jos kuulin jotain tunkeilevaa tai asiatonta. Olen kasvanut niin, etten nykyään välitä tippaakaan. Ihan sama mitä joku naapurin akka tai kummin kaiman serkku sanoo.

Jokainen perhe elää omista lähtökohdistaan ja jokainen yksilö omanlaistaan elämää. Aina se ei ole helppoa, mutta siihen on oikeus.

Toivotan paljon voimia. Apua kannattaa koettaa hakea ja jopa vaatia.