Väsyttää erityislapsen äitinä muiden ihmisten syyllistäminen

Mulla on 20v erityisaikuinen, ja lopetin jossain vaiheessa jo aika aikaisin muiden mielistelyn. Olin ennemmin veemäiseltä vaikuttava akka kuin enää yhtään kertaa pahoittelin ikäville ihmisille lapsni käytöstä. Tietysti pyysin anteeksi aina jos oli aihetta, mutta jos minulle alettiin yhtään saarnaamaan, niin sanoin kyllä sitten heti suoraan ja kerralla kunnolla. Tunnetuksi tuli lauseet 

Lapseni on x ikäinen, joten häneltä voi ymmärtää tällaisen, mutta mikä on sinun selityksesi?

Noin vanha olet ja vieläkin noin kakara?

Lapseni käyttäytyy kyllä paljon paremmin kuin sinä

Eikö SINUN äitisi opettanut kohteliaisuutta?

Sinun ei ole pakko olla täällä jos et kestä

Tämä on kuule ihan vapaa maa/tilaisuus/kauppa/what ever, ja muillakin on oikeus olal täällä kuin sinulla jne.

Ei nyt ehkä ollut se mitä haettiin, mutta kerroinpa nyt kuitenkin.

Emme voi mitään tynnyrissä kasvaneille elämänkokemuksettomille kultalusikkaihmisille, mutta ei heille tarvitse pokkuroida sentään. Jotain rajaa!

Tsemppiä ap!!

Munkin lapsella adhd, ja välillä kaupassa aikamoinen hulabaloo. Tosin jos joku mummeli alkaa m ulkoilla tai kommentoida, muistaa kyllä sen tehneensä. Lapsen tarpeille mulla on pinnaa, mutta ei yhtään takakireille aikuisille, siinä menee raja.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin. Omia ihmissuhteitanikin on katkennut siihen, että vain todella harva ymmärtää erilaisia lapsia. Ehkä parasta vertaistukea koskaan olen saanut samanlaisessa elämäntilanteessa olevalta. 

Toisilla menee lasten kanssa aina kaikki niinkuin Strömsössä. Jotkut ovat hirmu itsevarmoja myös taidoistaan kasvattajana. Sellaiset ihmiset helposti arvostelevat, puuttuvat ja ovat ymmärtämättömiä. Puuttuu se oma kokemus asiasta. Silti elämä voi paiskata eteen mitä tahansa, myös niille Strömsö-vanhemmille. Voi tulla huumeita, mielenterveysongelmia, mitä tahansa. Koskaan ei pitäisi olla ylemmyydentuntoinen. 

Luulen, että erityislasten vanhempana olen jo saanut "koulutusta" elämältä, etten ainakaan tuomitse ja arvota toisten vanhemmuustaitoja. Oman taustani takia en enää koskaan ajattele kirkuvaa lasta nähdessäni että kasvatuksessa olisi joku puute. Kyseessä voi olla vain. erityistä tukea tarvitseva lapsi. En myöskään tuputa kasvatusohjeita, uskon että suurin osa vanhemmista tekee parhaansa niillä taidoilla ja keinoilla, joita pystyvät käyttää. 

Erityislasten vanhemmuus on antanut paljon enemmän kuin ottanut. Se myös näyttää selkeästi, kuka on todellinen ystävä. 

Jep. Jokaiselle tulee jossain vaiheessa elämää vastaan ne ikävät asiat. Voi kuin muistaisivat silloin mitä on tullut toisille lauottua, ja jos on sanottu läheisille, niin pyydettäisin vaikka reilusti anteeksi, ja sanottaisiin että en tiennyt silloin vielä mistään mitään.

Minun jo aikuinen lapseni sai kuulla, ja minä äitinä myös aika laajasti kaikenlaista kun hän oli lapsi/nuori.

Jopa ihan kaverit, joista minulla oli se vanhin lapsi, olivat ymmärtämättömiä. Teini-ikähän on näillä neurologisesti poikkeavilla monesti TODELLA haastavaa aikaa myös. 

Yhksi kaverini oli mielissään ja sanoin suoraan etää onneksi hänen lapsensa on hiljainen, hyvinkäyttäytyvä, eikä häiritse koskaan ketään. Lapsi oli tuolloin alaluokilla koulussa vielä. Miten kävikään kun hänestä tuli teini? Eristäytyi huoneeseensa ja sai masennusdiganoosin ja vaikka mitä muuta.. Ei käy koulua enää, makaa vain.

Toinen kaverini sanoi että lapseni ongelmat johtuvat siitä että olen eronnut lapsen isästä, ja että kasvatuksella tulee niin heinot lapset kuin hänellä. Mitä nyt nuoremmalla lapselle kehittyi ensin vakava lihavuus, ja sen perään mt-ongelmat, ja nyt oksennetaan ja mässätään vuoron perään. Ja viillel

lään. Eräs tätini kaveri arvosteli myös minun lasten kasvatustani, että kotoa pitäisi se esimerkki antaa, kun oli nähnyt teinini tupakoimassa, että ei hänen lapsensa koskaan olisi tuollaista uskaltaneet tehdä, kun ei oltu kavereita lasten kanssa, vaan VANHEMPIA. No ei ole hänen 40v pojallaan enää pitkä matka hautaan alkoholisminsa kanssa. Tämä ei tokikaan ollut täsin kaverin syy. Mites ne kotiesimerkit jne...

 Esimerkkejä olisi vaikka kuinka. 

Anna siis räkyttäjien räkyttää, pysyttele kaukana ilkeistä ja ymmärtämättömistä ihmisistä, ja nauti lapsestasi!

Vierailija kirjoitti:

Sano suoraan että lapsi on vammainen eikä toimi kuten normaalit

Mutta kun hän ei ole vammainen. Etkö lukenut aloitusta.

Meillä monimuotoinen kehityshäiriö, ADD ja kielellinen erityisvaikeus vanhemmalla lapsella. Hyvin harvoin haluaa lähteä ulos syömään, kauppakeskukseen tai elokuviin tai edes sukuloimaan tai kyläilemään. Eli nuo toiminnot on sitten meillä kotona. Haetaan ruokaa kotiin, katsotaan leffa kotona, kutsutaan vieraita meille.

Toisen lapsen kanssa teemme juttuja kodin ulkopuolella.

Tuo kirkuminen on tyypillinen nepsypiirre ja niin ilmeinen, että ihme, että kukaan ihmettelee.

En ole kuullut tai kokenut syyllistämistä omasta lapsestani.

Nepsyt tarvitsevat säännöllisyyttä ja kaikki epämukavuudet kuten nälkä, väsymys, odotttaminen, kiire... aiheuttavat ison reaktion nepsyssa. Kun on tasaista arkea ja pienet kuviot koti-kouluakselilla homma rullaa. Ei siis harrastuksia, ei kauppareissuja, ei shoppailua, ei ravintoloita. Paljon unta ja ulkoilua, vähän ruutuaikaa.

Lapsi on meillä tosi helppo, kun puitteet ok. Tosi haastava kun puitteet muuttuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin. Omia ihmissuhteitanikin on katkennut siihen, että vain todella harva ymmärtää erilaisia lapsia. Ehkä parasta vertaistukea koskaan olen saanut samanlaisessa elämäntilanteessa olevalta. 

Toisilla menee lasten kanssa aina kaikki niinkuin Strömsössä. Jotkut ovat hirmu itsevarmoja myös taidoistaan kasvattajana. Sellaiset ihmiset helposti arvostelevat, puuttuvat ja ovat ymmärtämättömiä. Puuttuu se oma kokemus asiasta. Silti elämä voi paiskata eteen mitä tahansa, myös niille Strömsö-vanhemmille. Voi tulla huumeita, mielenterveysongelmia, mitä tahansa. Koskaan ei pitäisi olla ylemmyydentuntoinen. 

Luulen, että erityislasten vanhempana olen jo saanut "koulutusta" elämältä, etten ainakaan tuomitse ja arvota toisten vanhemmuustaitoja. Oman taustani takia en enää koskaan ajattele kirkuvaa lasta nähdessäni että kasvatuksessa olisi joku puute. Kyseessä voi olla vain. erityistä tukea tarvitseva lapsi. En myöskään tuputa kasvatusohjeita, uskon että suurin osa vanhemmista tekee parhaansa niillä taidoilla ja keinoilla, joita pystyvät käyttää. 

Erityislasten vanhemmuus on antanut paljon enemmän kuin ottanut. Se myös näyttää selkeästi, kuka on todellinen ystävä. 

Jep. Jokaiselle tulee jossain vaiheessa elämää vastaan ne ikävät asiat. Voi kuin muistaisivat silloin mitä on tullut toisille lauottua, ja jos on sanottu läheisille, niin pyydettäisin vaikka reilusti anteeksi, ja sanottaisiin että en tiennyt silloin vielä mistään mitään.

Minun jo aikuinen lapseni sai kuulla, ja minä äitinä myös aika laajasti kaikenlaista kun hän oli lapsi/nuori.

Jopa ihan kaverit, joista minulla oli se vanhin lapsi, olivat ymmärtämättömiä. Teini-ikähän on näillä neurologisesti poikkeavilla monesti TODELLA haastavaa aikaa myös. 

Yhksi kaverini oli mielissään ja sanoin suoraan etää onneksi hänen lapsensa on hiljainen, hyvinkäyttäytyvä, eikä häiritse koskaan ketään. Lapsi oli tuolloin alaluokilla koulussa vielä. Miten kävikään kun hänestä tuli teini? Eristäytyi huoneeseensa ja sai masennusdiganoosin ja vaikka mitä muuta.. Ei käy koulua enää, makaa vain.

Toinen kaverini sanoi että lapseni ongelmat johtuvat siitä että olen eronnut lapsen isästä, ja että kasvatuksella tulee niin heinot lapset kuin hänellä. Mitä nyt nuoremmalla lapselle kehittyi ensin vakava lihavuus, ja sen perään mt-ongelmat, ja nyt oksennetaan ja mässätään vuoron perään. Ja viillel

lään. Eräs tätini kaveri arvosteli myös minun lasten kasvatustani, että kotoa pitäisi se esimerkki antaa, kun oli nähnyt teinini tupakoimassa, että ei hänen lapsensa koskaan olisi tuollaista uskaltaneet tehdä, kun ei oltu kavereita lasten kanssa, vaan VANHEMPIA. No ei ole hänen 40v pojallaan enää pitkä matka hautaan alkoholisminsa kanssa. Tämä ei tokikaan ollut täsin kaverin syy. Mites ne kotiesimerkit jne...

 Esimerkkejä olisi vaikka kuinka. 

Anna siis räkyttäjien räkyttää, pysyttele kaukana ilkeistä ja ymmärtämättömistä ihmisistä, ja nauti lapsestasi!

Siis yksi kaveri oli mielissään ja HÄN sanoi suoraan, en siis minä. typo...

Vierailija kirjoitti:

Meillä monimuotoinen kehityshäiriö, ADD ja kielellinen erityisvaikeus vanhemmalla lapsella. Hyvin harvoin haluaa lähteä ulos syömään, kauppakeskukseen tai elokuviin tai edes sukuloimaan tai kyläilemään. Eli nuo toiminnot on sitten meillä kotona. Haetaan ruokaa kotiin, katsotaan leffa kotona, kutsutaan vieraita meille.

Toisen lapsen kanssa teemme juttuja kodin ulkopuolella.

Tuo kirkuminen on tyypillinen nepsypiirre ja niin ilmeinen, että ihme, että kukaan ihmettelee.

En ole kuullut tai kokenut syyllistämistä omasta lapsestani.

Nepsyt tarvitsevat säännöllisyyttä ja kaikki epämukavuudet kuten nälkä, väsymys, odotttaminen, kiire... aiheuttavat ison reaktion nepsyssa. Kun on tasaista arkea ja pienet kuviot koti-kouluakselilla homma rullaa. Ei siis harrastuksia, ei kauppareissuja, ei shoppailua, ei ravintoloita. Paljon unta ja ulkoilua, vähän ruutuaikaa.

Lapsi on meillä tosi helppo, kun puitteet ok. Tosi haastava kun puitteet muuttuvat.

Ja puitteethan muuttuvat kun lapsi kasvaa. Tulee teinijutut ja muut. Sitten ei enää voi itse vaikuttaa joka henkäykseen. Kyllä nepsynkin pitää oppia elämään muuallakin kuin kotona hameen helmoissa, että pysyisi helppona kaikille ympräillä olijoille.

Vierailija kirjoitti:

Sano suoraan että lapsi on vammainen eikä toimi kuten normaalit

Ei nykyään ole vammaisia. Vammainen on leimaava sana. 

Sen sijaan on erityislapsia, erityisaikuisia ja erityisvanhuksia sekä nepsyjä.

Mummot ovat eläneet sitä aikaa, kun huonosti käyttäytyvistä lapsista vielä puhuttiin kurittomina.

Ihmiset on hirveitä kiukuttelijoita tuntemattomille noin muutenkin. Varmasti kyllä menee tunteeseen kun on erityislapsi kyseessä, mutta olen saanut kimppuuni tuntemattomia huutamaan ihan vain "väärällä" puolella tietä kävelemisen takia tai siksi, että ajoin ilman valoa pyörällä kun lamppu oli varastettu. Ei ihmisiä kiinnosta taustat asioiden takana, heitä kiinnostaa vain päästä raivoamaan kun heidän maailman keskipisteyttä on menty häiritsemään. Tsemppiä sinulle ja lapsellesi, on hyvä että vietä häntä ulos ja määrätietoisesti siedätät erilaisiin tilanteisiin.

Tämän takia yritän kehua töissä tapaamiani erityislapsia heidän vanhemmilleen. Varmasti saavat sitä huonoa kommenttia aika paljon enemmän.

Kuulostaa että olet melko syvällä tuossa ajatuksessa että lapsen pitää olla hiljaa ja nätisti julkisilla paikoilla. Ei minunkaan 5-vuotiaani osaa täydellisesti käyttäytyä. Joskus lähtee kaupasta naama punaisena kiljuen, kun ei saanutkaan karkkia. Joskus käy salaa hakemassa leluja kärryyn ja huomaan vasta kassalla. Joskus jopa lähtenyt juoksemaan tutun kaverin luo parkkipaikan toiselle puolen, vaikka autoja menee miten sattuu ympärillä. Ei ole kukaan ikinä kommentoinut käytöstä ja jos kommentoisi, niin sanoisin vain että 5-vuotiaat ei aina osaa käyttäytyä kuin aikuiset ja jos osaisivat niin ei sekään normaalia olisi.

Ehdotan tämmöistä nyt sinun itsesi kannalta. Kokeile, että käytte vain semmoisilla asioilla, että tiedät pystyväsi itse pysymään rauhallisena. Tsemppaa itsesi ajattelemaan positiivisesti ja ajattele että ihan sama mitä eteen tulee niin te hoidatte tämän reissun kunnialla. Älä laita lapsen käytökselle mitään ennakkopaineita. Jos ei mene nappiin, niin sanot siitä lapselle ja yritä unohtaa tapahtuma heti.

Paljon tsemppiä teille ja onnea tulevaan!

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia yritän kehua töissä tapaamiani erityislapsia heidän vanhemmilleen. Varmasti saavat sitä huonoa kommenttia aika paljon enemmän.

Kuulostaa että olet melko syvällä tuossa ajatuksessa että lapsen pitää olla hiljaa ja nätisti julkisilla paikoilla. Ei minunkaan 5-vuotiaani osaa täydellisesti käyttäytyä. Joskus lähtee kaupasta naama punaisena kiljuen, kun ei saanutkaan karkkia. Joskus käy salaa hakemassa leluja kärryyn ja huomaan vasta kassalla. Joskus jopa lähtenyt juoksemaan tutun kaverin luo parkkipaikan toiselle puolen, vaikka autoja menee miten sattuu ympärillä. Ei ole kukaan ikinä kommentoinut käytöstä ja jos kommentoisi, niin sanoisin vain että 5-vuotiaat ei aina osaa käyttäytyä kuin aikuiset ja jos osaisivat niin ei sekään normaalia olisi.

Ehdotan tämmöistä nyt sinun itsesi kannalta. Kokeile, että käytte vain semmoisilla asioilla, että tiedät pystyväsi itse pysymään rauhallisena. Tsemppaa itsesi ajattelemaan positiivisesti ja ajattele että ihan sama mitä eteen tulee niin te hoidatte tämän reissun kunnialla. Älä laita lapsen käytökselle mitään ennakkopaineita. Jos ei mene nappiin, niin sanot siitä lapselle ja yritä unohtaa tapahtuma heti.

Paljon tsemppiä teille ja onnea tulevaan!

Ei sitä tarvitse ottaa mitenkään "otettuna", että lapsi esimerkiksi karkailee tai yrittää ottaa salaa leluja kaupassa. Noille asioille voi lapsen kasvattamisen ja vahtimisen keinoin tehdä paljonkin. Se ilmeisesti vaan unohtuu ihmisiltä nykyään, kun on tullut tavaksi hakea diagnooseja (ja sitten ajatella, ettei lasta voi kasvattaa jos sillä on diagnoosi) ja toisaalta pitää kurinpitoa julmuutena.

Ulkopuolelta. on aina maailman helpointa huhuilla, kun ei todella elä itse niiden lasten kanssa, joihin normaali kasvatus ei aina toimi. Nro. 32, sinulla ehkä on mennyt kasvatus nappiin ja lapset ovat herranterttuja, mutta silloin voit kommentoida vain omasta viitekehyksestäsi käsin. 

Esikoisellani oli käyttätymispiirteitä, joihin tepsi vain aika. Edelleen on tiettyjä asioita, jotka aktivoivat oireilun. Ihmiset, joilla on kehitysvammaisia lapsia, ymmärtävät ehkä paremmin autismikirjon ja ADHD-kirjon lapsia / nuoria. Kaikkeen ei auta kuri ja järjestys. 

Ne, joilla kaikki menee täydellisesti, voisivat tehdä inhimillisen teon ja olla hiljaa. Silloinkin, vaikka kuinka tekee mieli puuttua / kommentoida / kasvattaa puolesta. Kauniimpaa olisi kysyä, tarvitsetkoa apua tai kuuntelijaa. Uskoisin, että nimenomaan pätemisestä nauttivat aloittavat näitä väliintuloja ja kasvatuskeskusteluita. Jättäisin mieluummin nämä avaukset ammattilaisille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano suoraan että lapsi on vammainen eikä toimi kuten normaalit

Mutta kun hän ei ole vammainen. Etkö lukenut aloitusta.

Sillä pääsee helpommalla kun sanoo että lapsi on vammainen eikä tule siitä muuttumaan. Silloin muut osaavat suhtautua kuin silloin jos alat nolostellen sopertaa että pirCCoJarmiinalla on ABCDEF12345 erityisautismiburgerointiHDD 

Vierailija kirjoitti:

Jättäisin mieluummin nämä avaukset ammattilaisille. 

Kasvatus on kaikkien työtä eikä vain ammattilaisten.

Takuulla onkin kaikkien vanhempien työtä, mutta ei kaikenmaailman wannabe-ystävien ja kummin kaimojen. Saati ventovieraiden, joilla ei ole mitään aavistusta perheeen elämästä ja haasteista. 

Vierailija kirjoitti:

Takuulla onkin kaikkien vanhempien työtä, mutta ei kaikenmaailman wannabe-ystävien ja kummin kaimojen. Saati ventovieraiden, joilla ei ole mitään aavistusta perheeen elämästä ja haasteista. 

Kaikki jotka ovat lapsen seurassa kasvattavat lasta. Jos lapsi esimerkiksi törmää kaupassa ventovieraan sääreen leikittyään, että pikkukärryt ovat ralliauto, ja tämä ventovieras toruu lasta, niin sekin on lapsen kasvattamista.

Ehditte harrastaa ja liikkua myöhemmin, rauhoittakaa kotiympäristö pieneksi. Voi olla että tilanne paranee lapsen kasvaessa, näin kävi meillä. Hyväksy lapsesi, älä tunne syyllisyyttä turhasta ja yritä olla välittämättä tietämättömien kommenteista. Tosiaan suosittelen minäkin valjaita tai kuulosuojaimia, mikä vaan on avuksi. Pakollisiin menoihin lapselle vaikka puhelin tai tabletti käteen, sen sijaan että joutuu kuuntelemaan negatiivista palautetta joka puolelta. Kaikkea jaksamista ja voimia ap!

Meille hankittiin valjaat lapselle, kun hän oli parivuotias. Niitä ei kuitenkaan pysty käyttämään, koska lapsella on tuntoyliherkkyys, vaatteetkin pitää valita todella tarkoin. Myös ääniyliherkkyys lapsella on. Enkä välttämättä haluaisi turvautuakaan aina valjaisiin vaikka voisinkin, ettei sitten "unohdu" kasvattaa lasta.

Muutamat kommentoivat, etten veisi lasta mihinkään. Haluan viedä lastani erilaisiin paikkoihin. Minä olen sitä mieltä, että ei lapsi opi ikinä esim. ravintolassa olemaan nätisti, jos sitä ei opetella. Ei siis voi pitää lasta kotona 10-vuotiaaksi ja sitten ihmetellä, kun ei osaa automaattisesti käyttäytyä kaikkialla kuten pitää. Ja lapsi lähtee innoissaan aina kaikkialle, meillä sentään siirtymätilanteet onnistuvat hyvin. Ja lapsi on kyllä todella kiltti, ei esim. ota mitään ilman lupaa. Kaupassa yleensä pyytää kaikenlaista hyllyistä, mutta jos kieltää, ei ota. Saattaa luovuttaa heti tai voi kysyä vielä toisenkin kerran ja hiukan harmistua, mutta yleensä ei ala tällaisessa tilanteessa huutamaan, vaan jatkaa nätisti matkaa eteenpäin.

Voi olla, että oma kasvatukseni heijastuu nyt omaani. Kun olin itse lapsi, sain näkyä, mutten kuulua. Mielestäni lapsi saa kuulua myös kaupassa, yleensä höpötteleekin omaa kieltään eikä se minua haittaa ja juttelen itsekin lapselle kaikenlaista aina kun kuljemme jossakin. Mutta se huutaminen ja kirkuminen on minulle sellainen, jonka haluaisin loppuvan, kun siitä saa aina niin paljon niitä halveksuvia katseita. En tiedä, miten "normaalit" lapset käyttäytyvät tässä iässä. 

Lapselle on kuitenkin hyvin vaikea kertoa mitään, koska lääkärit ja terapeutit ym. eivät ole aivan varmoja, miten paljon lapsi ymmärtää puhetta. Ohjautuu kyllä kotona hyvin kun tilanteet ovat tuttuja ja yhdistää tiettyjä sanoja ja toimia, mutta usein kyllä tuntuu, ettei ymmärrä paljoakaan siitä, mitä hänelle puhutaan.

Ja minä en pidä kurinpitoa julmana, enkä tosiaan lopeta lapseni kasvattamista, vaikka hän saisi mitä diagnooseja.

Ap

Pentusi on gehari (anteeksi: virheellinen kirjoitustapa sensurointirobotin vuoksi) eikä mikään PCB eikä DDT eikä ABB.

Älä vain laita sitä kouluun pilaamaan ihmislasten koulunkäyntiä. Nykyään tämän Koronan varjolla sen voinee helposti pitää komerossa tai jossain kellarissa koko (toivottavasti) lyhyen elinikänsä.